Kahden merkkijonon pisimmän yhteisen alijonon ongelma ja sen ratkaiseminen

Tämä tutkielma kuuluu merkkijonoalgoritmiikan piiriin. Merkkijono S on merkkijonojen X[1..m] ja Y[1..n] yhteinen alijono, mikäli se voidaan muodostaa poistamalla X:stä 0..m ja Y:stä 0..n kappaletta merkkejä mielivaltaisista paikoista. Jos yksikään X:n ja Y:n yhteinen alijono ei ole S:ää pidempi, sanotaan, että S on X:n ja Y:n pisin yhteinen alijono (lyh. PYA). Tässä työssä keskitytään kahden merkkijonon PYAn ratkaisemiseen, mutta ongelma on yleistettävissä myös useammalle jonolle. PYA-ongelmalle on sovelluskohteita – paitsi tietojenkäsittelytieteen niin myös bioinformatiikan osa-alueilla. Tunnetuimpia niistä ovat tekstin ja kuvien tiivistäminen, tiedostojen versionhallinta, hahmontunnistus sekä DNA- ja proteiiniketjujen rakennetta vertaileva tutkimus. Ongelman ratkaisemisen tekee hankalaksi ratkaisualgoritmien riippuvuus syötejonojen useista eri parametreista. Näitä ovat syötejonojen pituuden lisäksi mm. syöttöaakkoston koko, syötteiden merkkijakauma, PYAn suhteellinen osuus lyhyemmän syötejonon pituudesta ja täsmäävien merkkiparien lukumäärä. Täten on vaikeaa kehittää algoritmia, joka toimisi tehokkaasti kaikille ongelman esiintymille. Tutkielman on määrä toimia yhtäältä käsikirjana, jossa esitellään ongelman peruskäsitteiden kuvauksen jälkeen jo aikaisemmin kehitettyjä tarkkoja PYAalgoritmeja. Niiden tarkastelu on ryhmitelty algoritmin toimintamallin mukaan joko rivi, korkeuskäyrä tai diagonaali kerrallaan sekä monisuuntaisesti prosessoiviin. Tarkkojen menetelmien lisäksi esitellään PYAn pituuden ylä- tai alarajan laskevia heuristisia menetelmiä, joiden laskemia tuloksia voidaan hyödyntää joko sellaisinaan tai ohjaamaan tarkan algoritmin suoritusta. Tämä osuus perustuu tutkimusryhmämme julkaisemiin artikkeleihin. Niissä käsitellään ensimmäistä kertaa heuristiikoilla tehostettuja tarkkoja menetelmiä. Toisaalta työ sisältää laajahkon empiirisen tutkimusosuuden, jonka tavoitteena on ollut tehostaa olemassa olevien tarkkojen algoritmien ajoaikaa ja muistinkäyttöä. Kyseiseen tavoitteeseen on pyritty ohjelmointiteknisesti esittelemällä algoritmien toimintamallia hyvin tukevia tietorakenteita ja rajoittamalla algoritmien suorittamaa tuloksetonta laskentaa parantamalla niiden kykyä havainnoida suorituksen aikana saavutettuja välituloksia ja hyödyntää niitä. Tutkielman johtopäätöksinä voidaan yleisesti todeta tarkkojen PYA-algoritmien heuristisen esiprosessoinnin lähes systemaattisesti pienentävän niiden suoritusaikaa ja erityisesti muistintarvetta. Lisäksi algoritmin käyttämällä tietorakenteella on ratkaiseva vaikutus laskennan tehokkuuteen: mitä paikallisempia haku- ja päivitysoperaatiot ovat, sitä tehokkaampaa algoritmin suorittama laskenta on.

Basel III -implementointi: Empiirinen tutkimus

Tutkielman tavoitteena oli tarkastella, miten uusi Basel III -säännöstö implementoidaan pankkeihin. Käsittelyssä verrattiin Basel III -säännöstön tuomia muutoksia vielä voimassa olevaan Basel II -kehikkoon. Aiheeseen syvennyttiin muutoksen näkökulmasta tarkastelemalla muutoksen käyttöönottoa organisaatiossa. Lisäksi käytiin läpi sisäisen valvonnan roolia osana implementointiprosessia. Empiirisessä osiossa aihetta tarkasteltiin kohdefinanssiryhmän näkökulmasta. Aineistonhankintamenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua ja tutkimus sisältää piirteitä myös tapaustutkimuksesta. Basel III -säännöstö edellyttää pankeilta enemmän omia varoja suhteessa niiden riskipainotettuihin saamisiin. Tällä on tarkoitus vahvistaa pankkeja ja korjata Basel II -kehikon puutteita, jotka ilmenivät finanssikriisissä 2007–2009. Tarkasteltaessa muutosten vaikutuksia koko kohdefinanssiryhmään asettavat uudet likviditeettivaatimukset implementoinnille suurimmat haasteet, kun taas ryhmän pankit kiinnittävät huomiota enemmän talletushankintaan. Basel III -säännöstön implementoinnin vaatimat muutokset toteutetaan finanssiryhmässä vaiheittain ja eri viestintäkanavia hyödyntäen. Sisäinen valvonta varmistaa säännösten käyttöönoton ja noudattamisen.

Katsastuksen teknisen laadun mittaaminen ja johtaminen

Suorituskyvyn mittaamisella on monia myönteisiä vaikutuksia koko organisaation toimintaan. Mittaamisen avulla toimintaa voidaan johtaa haluttuun suuntaan. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, minkälainen suorituskykymittaristo tarvitaan katsastusyrityksen ylimmän johdon käyttöön, jotta katsastuksen teknisen laadun johtaminen mahdollistuisi. Tutkimuksen tarkoituksena oli rakentaa katsastuksen teknisen laadun suorituskykymittaristo ylimmälle johdolle. Katsastuksen tekninen laatu on keskeinen kysymys katsastusyritysten olemassaololle. Tekninen laatu on koko katsastustoiminnan perusta, jonka päälle liiketoiminta voidaan rakentaa. Ilman tätä perustaa ei ole jatkuvuutta liiketoiminnalle. Teknisen laadun mittaaminen ei kuitenkaan ole tällä hetkellä järjestelmällistä, eikä käytettävissä ole ollut tehtävään soveltuvaa mittaristoa. Tutkimuksessa käytettiin A-Katsastus Oy:n vuosien 2008–2011 aikana syntyneitä katsastustilastoja. Tilastollista prosessin valvonta-menetelmää (SPC) soveltamalla määritettiin toimipaikka- ja katsastajakohtaiset valvontarajat hylkäysprosenteille ja vikojen määrille. Valvontarajojen avulla rakennettiin katsastuksen teknisen laadun suorituskykymittaristo toimiala-, yritys-, toimipaikka- ja katsastajatasoille. Mittariston avulla voidaan asettaa tekniselle laadulle tavoitteet, seurata tavoitteiden toteumaa ja käynnistää tarvittaessa korjaavat toimenpiteet.

Yleisen asevelvollisuuden merkitys sotilaallisen maanpuolustustuksen kannalta

Sotilaallinen maanpuolustus perustuu yleisen asevelvollisuuden pohjalta rakennettuun valtakunnalliseen puolustusjärjestelmään, joka mahdollistaa toiminnan koko valtakunnan alueella. Yleinen asevelvollisuus on ollut käytössä koko Suomen itsenäisyyden ajan. Lain mukaan jokainen Suomen miespuolinen kansalainen on asevelvollinen sen vuoden alusta, jona hän täyttää 18 vuotta, sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 60 vuotta. Tämä tutkimus on aihetta kartoittava kvalitatiivinen tutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä on lähdeaineiston sisällönanalyysi. Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää yleisen asevelvollisuuden merkitys sotilaallisen maanpuolustuksen kannalta. Pääkysymykset ovat: 1. Miten yleinen asevelvollisuus tuottaa joukkoja ja osaamista sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeisiin? 2. Miten ja miksi eri tekijät vaikuttavat yleiseen asevelvollisuuteen ja siitä käytävään keskusteluun? Tutkimuksen lähdeaineistona on käytetty viranomaislähteitä, jotka antavat kattavan kuvan tutkittavasta aiheesta ja muodostavat selkeän kokonaisuuden. Toissijaisena materiaalina on käytetty näkökulman laajentamiseksi ja eriävien näkemyksien esiintuomiseksi aikaisempia yleiseen asevelvollisuuteen ja tutkimuksessa esiintyviin ilmiöihin liittyviä tutkimuksia, puolustusvoimauudistukseen liittyvää esittelymateriaalia, lehtiartikkeleita, mielipidemittauksia ja aiheeseen liittyviä puheita. Tutkimuksen perusteella yleisellä asevelvollisuudella on edelleen suuri merkitys sotilaallisen maanpuolustuksen kannalta. Sillä kyetään tuottamaan osaamista ja henkilöstöä puolustusvoimien tehtävien mukaisiin tarpeisiin. Puolustusjärjestelmän mitoituksen perustana oleva tavanomaisin asein toteutettava maamme alueiden valtaamiseen tähtäävä sotilaallisen voiman käytön torjunta vaatii lukumääräisesti suurta sodan ajan joukkoa.

Jatkuvan neuvottelun periaate Rajavartiolaitoksessa

Rajavartiolaitoksen monipuolinen tehtäväkenttä sekä koko valtakunnan alueelle ulottuva haastava toimintaympäristö yhdistettynä laajaan henkilöstörakenteeseen edellyttävät palvelussuhteen ehdoilta paljon. Rajavartiolaitoksessa työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen välistä vuorovaikutussuhdetta ja sen lopputuotteena syntyviä virastokohtaisia palvelussuhteen ehtoja on avoimesti kritisoitu. Vuorovaikutussuhteen kehittäminen on kuitenkin koettu tärkeäksi ja ratkaisua ongelmiin on haettu viraston ulkopuolisellakin avulla. Yhdeksi keinoksi neuvottelu- ja sopimustoiminnan kehittämiseksi on usein mainittu jatkuvan neuvottelun periaate. Jatkuvan neuvottelun periaate on käsitteenä epäselvä, eikä sitä ole aikaisemmin määritetty tarkkarajaisesti. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää fenomenografisen tutkimusmetodin avulla Rajavartiolaitoksen neuvotteluosapuolten käsitykset paikallisesta sopimisesta ja jatkuvan neuvottelun periaatteesta. Tutkimuksessa vastataan kysymykseen: miten jatkuvan neuvottelun periaate ymmärretään Rajavartiolaitoksessa? Tukemaan ilmiön selvittämistä tutkimuksessa muodostetaan paikallisen sopimisen teoreettinen viitekehys. Tärkeimpänä tutkimusaineiston hankintamenetelmänä on käytetty puolistrukturoitua haastattelua. Tutkimuksen mukaan Rajavartiolaitoksen neuvotteluosapuolet ymmärtävät jatkuvan neuvottelun periaatteen osapuolten välisenä aktiivisena vuorovaikutussuhteena, jonka painopiste on varsinaisten virkaehtosopimusneuvotteluiden ulkopuolella. Periaatteen avulla valmistaudutaan varsinaisiin virkaehtosopimusneuvotteluihin sekä parannetaan virkaehtosopimuksiin liittyvää soveltamis- ja tulkintamenettelyä. Tutkimus osoittaa, että käsitykset jatkuvan neuvottelun periaatteen taustalla olevasta paikallisen sopimisen kokonaisuudesta vaihtelevat. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että neuvotteluosapuolilla on tällä hetkellä käsissään kaikki elementit jatkuvan neuvottelun periaatteen toteuttamiseen, mutta jostain syystä vuorovaikutussuhdetta ei ole saatu toimimaan osapuolia tyydyttävällä tavalla. Tutkimuksessa esille tulleet erot käsityksissä paikallisesta sopimisesta ja jatkuvan neuvottelun periaatteesta ovat todennäköisesti osasyynä tähän. Tutkimuksessa muodostunut kokonaisuus jatkuvan neuvottelun periaatteesta antaa kuitenkin hyvän lähtökohdan vuorovaikutussuhteen kehittämiselle. Tutkimuksen muodostama kokonaisuus ja tutkimuksen aikana hankittu laaja haastatteluaineisto luo pohjan neuvotteluosapuolten välisessä vuorovaikutussuhteessa olevien ongelmien kartoittamiselle ja vuorovaikutussuhteen kehittämiselle.

Lentoreserviupseerikurssin koulutuksen ydinaines

Ilmavoimissa tehtiin organisaatiouudistus vuonna 2005. Samassa yhteydessä lentoreserviupseerikurssi siirrettiin silloisesta Ilmasotakoulusta Kauhavalta Ilmavoimien viestikouluun Tikkakoskelle. Kurssin opetuksen sisältö rakennettiin lentoteorioiden ja lentokoulutuksen osalta sellaisenaan Kauhavan opetussuunnitelmasta. Muut varusmieskoulutuksen oppiaineet toteutettiin Tikkakoskella käytössä olleiden suunnitelmien ja käytänteiden mukaisesti. Lentoreserviupseerikurssin koulutuksen sisältö vakiintui kolmen ensimmäisen kurssin aikana nykyiseen muotoonsa, jota käytetään tutkielmassa yhtenä vertailukohtana. Tämän tutkielman tarkoitus oli tutkia lentoreserviupseerikurssin koulutuksen sisältöä. Tutkielma esittää kirjallisuuteen perustuvan sisältöanalyysin avulla vastaukset tutkielman pääongelmaan: Mikä on lentoreserviupseerikurssin koulutuksen ydinainesta? Sisältöanalyysi perustuu vuonna 2012 käytössä oleviin lentoreserviupseerikurssin opetussuunnitelmiin ja läpivienteihin, puolustusvoimien varusmieskoulutuksen ohjeisiin ja määräyksiin sekä aikaisempiin lentoreserviupseerikurssia koskeviin tutkimuksiin. Viimeisimmästä lentoreserviupseerikurssia laajemmin käsittelevästä tutkimustyöstä on jo lähes kaksikymmentä vuotta. Vuonna 1994 esiupseerikurssin tutkielmassa Jorma Manninen tutki lentoreserviupseerikurssin kehittämistä. Hän ei rajannut tutkielmaa, vaan käsitteli lentoreserviupseerikurssin koulutuksen lisäksi myös koulutusympäristöä, arviointia ja rekrytointia. Tässä tutkielmassa keskitytään koulutuksen sisältöön ja siihen mitä osaamisvaatimuksia lentoreserviupseerikurssilaisella kurssin päättyessä on ja mitä pitäisi olla. Tutkielmassa käsitellään koulutusympäristöä, arviointia ja rekrytointi vain lyhyesti. Tutkielman merkittävimmät muutosehdotukset koskevat ase- ja ampumakoulutusta sekä johtaja- ja kouluttajakoulutusta. Lentoreserviupseerikurssin koulutukseen esitetään liitettävän sotilaan perustaitojen opettaminen kansainvälisten vaatimusten mukaisesti. Erityisesti ase- ja ampumakoulutuksessa painotus esitetään siirrettäväksi rynnäkkökivääristä lentoupseerin palvelusaseeseen, pistooliin. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen toteuttaminen tuntikehyksen puitteissa onnistuu aliupseeri- ja reserviupseerikurssikausilla täysimääräisesti, kun noudatetaan tutkielman esittämiä tuntikehyksiä. Johtamistaidon jatkokurssin toteuttaminen katsotaan tutkielmassa perustelluksi pitää jo reserviupseerikurssikaudella, vaikka puolustusvoimien ohjeessa se ohjataan pidettäväksi kokelaskauden lopulla. Lentoreserviupseerikurssin kevään tuntikehyksessä ei tämän hetkisillä vaatimuksilla ole tilaa, koska lentokoulutus ja pelastautumiskoulutus vievät koko kevään opetusajan. Tämä asia voi muuttua, jos lentoreserviupseerikurssin kevääseen pystytään palauttamaan Kauhavalla toteutettu pienkenttäleiri tai Utti mahdollistaisi laskuvarjohyppyleirin siirtämisen syksyyn. Tutkielman haasteena oli muodostaa lentoreserviupseerikurssin osaamisvaatimukset, koska perustehtävää tarkempia vaatimuksia ei lentoreserviupseerikurssille ole määritetty. Kurssin kriittiset osaamisvaatimukset tulisi määrittää Ilmasotakoulun tai Ilmavoimien esikunnan toimesta. Pelkkä kadettikurssin ilmasotalinjan ohjaajaopintosuunnan aloitusvahvuuden täyttäminen tiedoiltaan, taidoiltaan ja asenteeltaan sopivilla ehdokkailla ei riitä määrittämään kaikkien oppiaineiden opetusvaatimuksia ja koulutuksen ydinainesta. Tästä johtuen on mahdollista, että tutkimustyön johtopäätökset voivat olla joltain osin vääristyneitä ja tehty liian suppean aineiston perusteella. Osaamisvaatimukset ja opetussuunnitelmat tulisi määrittää Ilmasotakoulun opetussuunnitelmaohjeen mukaisesti. Siinä opetussuunnitelmatyö ohjataan toteutettavaksi syklisenä prosessina, joka alkaa perustehtävän määrittelyllä. Perustehtävän ja kriittisten osaamisvaatimuksien määrittelyyn jälkeen olisi koulutuksesta vastaavalla joukko- ja perusyksiköllä perusteet laatia tarkka opetussuunnitelma. Tutkielmassa ei käsitellä puolustusvoimauudistuksen vaikutuksia, koska lopulliset päätökset muutoksista tehdään vasta kesällä 2012.

Johtamis- ja hallintojärjestelmäuudistus lennoston esikunnan huolto-osastolla

Puolustusvoimissa toteutettiin hallintorakenteen muutos nimellä ”Johtamis- ja hallintojärjestelmäuudistus, JOHA 2008”. Ilmavoimien joukko-osastojen esikuntarakenteet organisoitiin uudelleen toimintokohtaisiksi eli funktionaalisiksi organisaatioiksi ja ne käskettiin ottaa käyttöön 1.1.2010 alkaen. Reunaehtoina oli, että esikuntien henkilöstökokoonpanojen pitää pysyä samassa henkilövahvuudessaan ja uuden rakenteen tulee kyetä vastaamaan myös sodanajan vaatimuksiin mahdollisimman hyvin. Tässä tutkielmassa esitetään organisaatiouudistuksen jälkeinen toimintamalli Ilmavoimien yhden lennoston esikunnan huoltoosastolla, rauhanajan organisaatiossa. Tutkielman aihe on valittu Maanpuolustuskorkeakoulun taktiikan laitoksen ylläpitämästä tutkielmapankista. Tutkielma on kvalitatiivinen kirjallisuustutkimus, jota on täydennetty avoimella kyselyllä ja henkilöhaastattelulla. Tutkielman tutkimuskysymyksinä olivat toimintokohtaisen organisaation tärkeimpien osatuotteiden ja yhteisten tuotteiden löytäminen sekä uuteen työjärjestykseen kirjaamattomien toimialojen tehtävien nimeäminen. Näiden lisäksi kartoitettiin sektoreiden näkemys johtamis- ja hallintorakenneuudistuksen vaikutuksista huolto-osaston toimintaan. Työjärjestykseen kirjaamattomia tehtäviä löytyy kahdelta sektorilta yhteensä neljä kappaletta. Kullekin sektorille kyetään nimeämään tärkeimmät osatuotteet ja yhteiset tuotteet, jotka on esitetty tämän tutkielman kappaleessa kuusi. Sektorit näkevät johtamis- ja hallintorakenneuudistuksen kehittäneen ja tehostaneen huolto-osaston työskentelyä sekä parantaneen asioihin vaikuttamisen mahdollisuuksia. Erityisen hyväksi muutokseksi nimetään lennoston normaali- ja poikkeusolojen toimitilojen rakentamiseen liittyvien suunnitelmien laatiminen sekä muu tilahallintaan liittyvä toiminta. Lisäksi tutkielman johtopäätöksenä havaitaan, että työjärjestykseen ei huolto-osastolle ole määritetty tuotteita. Osaston tuotteiden puuttuminen lienee unohtuneen työjärjestystä laadittaessa tai jos päätös on tietoinen, voi se kyseenalaistaa myös sektoreiden tuotteiden nimeämisen tarpeellisuuden. Määritettyjen tuotteiden puute vaikeuttaa vaikuttavuuden arviointia organisaatiossa kaikilla tasoilla. Vaikuttavuuden arviointia toteutetaan lennoston laatujärjestelmän työkaluilla puolustusvoimien laadunhallinta ohjeistuksen mukaisesti sekä laadittavilla huollon toiminnan vuosija kausiraporteilla. Jatkotutkimusesityksenä on koko lennoston työjärjestyksen linjakkuuden ja siihen kirjattujen rajapintojen tarkastelu toimintojen sekä tuotteiden kautta.

Etelä- ja Pohjois-Savon maakuntien kasvihuonekaasutaseet 2010

Kasvihuonekaasutaselaskennassa selvitettiin Etelä- ja Pohjois-Savon maakuntien kasvihuonekaasupäästöjen ja nielujen suuruudet vuodelta 2010. Päästölaskenta suoritettiin Etelä- ja Pohjois-Savon alueilta kunta- ja maakuntakohtaisesti kuntaliiton Kasvener-ohjelmalla. Etelä-Savon kulutusperäiset kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2010 yhteensä 1492 tuhatta tonnia (kt) CO2-ekv, joka oli noin 2% koko Suomen kasvihuone-kaasupäästöistä. Asukasta kohti laskettuna päästöt olivat 9,6 t CO2-ekv. Maankäyttösektorin nettonielu oli 1300 kt CO2-ekv vuonna 2010. Päästöt olivat siten 192 kt CO2-ekv suuremmat kuin nieluvaikutukset. Pohjois-Savon kulutusperäiset kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2010 yhteensä 3148 kt CO2-ekv. Asukasta kohden päästö oli 12,7 t CO2-ekv. Koko Suomen vuoden 2010 päästöistä Pohjois-Savon osuus oli 4%. Pohjois-Savon maankäyttösektorin nettonielu oli 2600 kt CO2-ekv vuonna 2010. Yhteen laskettuna päästöt olivat 548 kt CO2-ekv suuremmat kuin nieluvaikutukset. Suomen vuoden 2010 laskennassa kulutusperusteiset kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt olivat 74600 kt CO2-ekv, joka oli 13,9 tonnia CO2-ekv asukasta kohden. Etelä-Savossa suurimmat kasvihuonepäästöjä tuottavat sektorit vuonna 2010 olivat liikenne (tie-, laiva, lento- ja raideliikenne) ja rakennusten lämmitys. Molempien sektoreiden osuudet olivat 30% maakunnan kasvihuonekaasupäästöistä. Muun sähkönkäyttösektorin osuus oli 19%, joka sisältää mm. teollisuuden ja kotitalouksien sähkönkulutuksen lukuun ottamatta kotitalouksien sähkölämmitystä. Maatalouden osuus päästöistä oli 13% sisältäen sekä karjankasvatuksen että peltoviljelyn päästöt. Muiden polttoaineiden osuus oli 6%, joka sisältää teollisuuden käyttämien polttoaineiden ja työkoneiden polttoaineiden käytöstä syntyvät kasvihuonekaasupäästöt. Jätehuollon osuus oli 1%. Teollisuuden prosessiperäisiä päästöjä syntyi vain hyvin vähäisiä määriä poltetun kalkin tuotannosta Kerimäellä. Pohjois-Savossa suurin kasvihuonepäästöjä tuottava sektori vuonna 2010 oli rakennusten lämmitys, joka tuotti 29% alueen kasvihuonekaasupäästöistä. Muun sähkönkäyttösektorin osuus oli 22%, mikä sisältää mm. teollisuuden ja kotitalouksien sähkönkulutuksen lukuun ottamatta kotitalouksien sähkölämmitystä. Muiden polttoaineiden osuus oli 13%, joka sisältää teollisuusprosessien käyttämien polttoaineiden ja työkoneiden polttoaineiden käytöstä syntyvät kasvihuonekaasupäästöt. Liikenteen (tie-, laiva, lento- ja raideliikenne) päästöt olivat 19% ja maatalouden osuus sisältäen sekä karjankasvatuksen että peltoviljelyn päästöt oli 15%. Teollisuuden prosessiperäisiä päästöjä (N2O) syntyi Siilinjärvellä typpihapon tuotannossa. Prosessiperäisten päästöjen ja jätehuollon osuus kokonaispäästöistä oli molemmista 1%.

Henkilökunnan työilmapiirikyselyn ja varusmiesten loppukyselyn tulosten välinen yhteys

Useat eri lähteet kertovat hyvän työilmapiirin ja työyksikön tuottavuuden olevan yhteydessä toisiinsa. Puolustusvoimien koulutusta antavan perusyksikön näkökulmasta työilmapiirin ja työn tuottavuuden keskeisinä mittareina ovat henkilökunnan työilmapiirikysely ja varus-miesten loppukysely. Tässä tutkimuksessa oli tarkoituksena selvittää löytyykö muiden tutki-joiden esittämää työilmapiirin ja työyksikön tuottavuuden välistä yhteyttä Kainuun Prikaatin koulutusta antavista perusyksiköistä. Tutkimukseen valittiin seitsemän Kainuun Prikaatin perusyksikköä. Tutkimusaineistona käytettiin Kainuun Prikaatin henkilökunnan työilmapiirikyselyn tuloksia vuodelta 2011 ja varusmiesten loppukyselyn tuloksia saapumiserältä 1/2011. Työilmapiirikyselystä valitut tutkimusmuuttujat olivat ”me-henki / työilmapiiri”, ”johtaminen”, ”jaksaminen” ja ”tieto tu-lostavoitteista”. Loppukyselystä valitut tutkimusmuuttujat olivat ”koulutuksen järjestelyt”, ”arvio kantahenkilökunnasta”, ”johtaja- ja kouluttajakoulutuksen laatu” sekä ”varusmies-koulutuksen laatu”. Tutkimustyössä käytettiin kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutki-musote oli korrelatiivinen, millä selvitettiin kyselyistä valittujen tutkimusmuuttujien välisiä yhteyksiä. Vahvimmat yhteydet loppukyselyn muuttujiin on ”me-henki / työilmapiiri” sekä ”johtami-nen” -summamuuttujilla. Näillä summamuuttujilla on suhteellisen korkeita korrelaatioita loppukyselyn summamuuttujiin, mutta otoksen pienuuden vuoksi tilastollinen merkitsevyys jää saavuttamatta. ”Jaksaminen” ja ”Tieto tulostavoitteista” -summamuuttujilla ei ole mer-kittävää yhteyttä minkään loppukyselyn summamuuttujan kanssa. Tutkimustulosten mukai-sesti päädytään siihen tulokseen, että ”me-henki / työilmapiiri” -summamuuttujalla on posi-tiivinen yhteys ”varusmieskoulutuksen laatu” -summamuuttujan kanssa. Muiden tutkijoiden näkemys hyvästä työilmapiiristä työyksikön tuottavuuden lisääjänä voidaan katsoa toteutu-van samansuuntaisena myös perusyksiköissä. Tutkimustulosten mukaan yksi mahdollinen tapa vaikuttaa perusyksikön tuloksellisuuteen on huolehtiminen hyvästä me-hengestä ja ilmapiiristä. Ilmapiiristä huolehtiminen on kaikki-en työyksikön työntekijöiden vastuulla. Toinen mahdollinen keino vaikuttaa tuloksellisuu-teen on yksikön onnistunut johtamistoiminta. Johtamistoiminnassa korostuu yksikön päälli-kön ammattitaito johtaa asioita ja ihmisiä. Jatkotutkimuksena tulisi tehdä sama tutkimus siten, että otanta laajennetaan koskemaan kaikkia Suomen joukko-osastojen perusyksiköitä. Tällä jatkotutkimuksella saataisiin koko valtakunnan kattava tilastollinen tutkimustulos ja voitaisiin alkaa pohtimaan mahdollisesti löytyvien merkitsevien korrelaatioiden pohjalta syy-seuraussuhteita kyselyiden tulosten vä-lillä.

PVMoodlen käyttö asevelvollisten orientoinnissa ja maanpuolustustahdon kehittämisessä

Suomalaisten maanpuolustustahto on viimeisimpien tutkimustulosten mukaan kokonaisuutena korkealla, mutta varusmiespalvelusta aloittamattoman ikäluokan vastaukset ovat muita matalammalla. Tämän oletetaan johtuvan siitä, että kyseinen ikäluokka ei ole suorittanut varusmiespalvelusta ja heidän orientaatioperustansa maanpuolustukseen liittyvistä asioista on huono. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, onko PVMoodle verkko-oppimisalustaa mahdollista käyttää asevelvollisten orientointiin ja maanpuolustustahdon kehittämiseen. PVMoodlen käyttöönotto tapahtui vuoden 2012 alussa, ja sitä käsitellään yleisten verkkooppimiseen ja -opetukseen liittyvien teorioiden avulla. Verkko-opetusta on pohdittu oppimisympäristöjen toteutuksen sekä sosiaalisen konstruktivismin kautta. Engeströmin tietoisen oppimisen kehämallissa keskeisellä sijalla on opiskelijan ongelman tiedostaminen ja siihen orientoituminen. Orientoitumisella tarkoitetaan opiskelijan muodostamaa ennakkokuvaa opittavien asioiden rakenteista ja sisällöllisistä suhteista, ja se helpottaa käytännön ongelmien ratkaisussa. Tutkimusongelmiin haettiin vastausta teemahaastatteluilla. Haastateltaviksi valittiin kaksi puolustusvoimien sosiaalisen median työryhmän jäsentä ja yksi PVMoodle-järjestelmän tekninen asiantuntija. Haastatteluaineistolle toteutetun sisällönanalyysin tuloksena tarve asevelvollisten orientoinnille ennen varusmiespalveluksen alkua sai vahvaa tukea. Asevelvolliselta PVMoodlen käyttö edellyttää aktiivista roolia ja osallistumista, ja se mahdollistaa oikean ja ajantasaisen tiedon löytämisen helposti samasta paikasta. Puolustusvoimille PVMoodle tarjoaa mahdollisuuden orientoivan materiaalin jakamiseen, koko ikäluokan tavoittamiseen verkon välityksellä ja yhteisöllisen oppimisen menetelmien käyttöön. Näin voidaan vaikuttaa myös toimintakyvyn ja maanpuolustustahdon kehittymiseen. Tällä hetkellä PVMoodlea käytetään oppilaitosympäristössä, eikä sen käyttöä asevelvollisten orientoimiseen ole suunniteltu. Tarve asevelvollisten orientoimiselle ennen varusmiespalvelusta on kuitenkin olemassa, ja yksi keino

Seuraavan hävittäjähankkeen ideointivaiheessa käytettäviä suorituskykykriteerejä

Nykyisen torjuntahävittäjäkaluston elinkaaren päättyminen 2025 - 2030 aiheuttaa tarpeen aloittaa korvaavan suorituskyvyn rakentamisen suunnittelu ja tutkiminen lähivuosina. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa suorituskykykriteerejä huomioitavaksi seuraavan hävittäjähankkeen ideointivaiheessa tapahtuvaan operatiivisten suorituskykyvaatimusten laadintaan. Ideointivaiheessa ei päätetä miten suorituskyky toteutetaan ja sen takia tutkimuksessa hävittäjä -termi käsitti laaja-alaisesti miehittämättömän ja miehitetyn vaihtoehdon. Strateginen suunnittelunprosessi ja suorituskyvyn rakentaminen on puolustusvoimissa muutoksen alla. Puolustusvoimat on siirtymässä enemmän suorituskykylähtöiseen kehittämiseen. Suorituskykylähtöisen kehittämisen mahdollistamiseksi on meneillään olevalla suunnittelukierroksella luotu luonnoksena määrittely puolustusjärjestelmän suorituskykyalueista. Tutkimuksessa käytettiin suorituskyvyn käsitemallin kyvykkyysnäkymää luvussa 3 esitellyin rajauksin. Kyvykkyysnäkymän soveltuvuuden selvittämiseksi tutkimuksessa tutkittiin puolustusjärjestelmän suorituskykyalueiden sekä suorituskyvyn käsitemallin ja sen kyvykkyysnäkymän liittymistä suorituskyvyn rakentamiseen tulevaisuudessa. Tutkimuksessa käytettiin pääosin Survey -kirjallisuustutkimusta ja puolustusvoimien asiantuntijoille sekä teollisuudelle suunnattua avointa kyselyä tulevaisuuden suorituskykykriteereistä. Tutkimuksen näkökulmana oli projekti-/hankehenkilöstön näkökulma seuraavassa hävittäjähankkeessa. Kyselyjen ja alaan liittyvien julkaisujen perusteella koottiin merkittävimpiä havaintoja kyvykkyysnäkymäalueittain. Tulokset on esitetty edellä mainitulla jaottelulla luvussa 4. Toimintaympäristötietoisuus ei esiintynyt alkuperäisessä merkityksessään, vaan se rajattiin tässä tutkimuksessa käsittelemään tilannetietoisuutta. Merkittävimpinä tuloksina oli suorituskykyjen osalta verkottumisen, toimintaympäristötietoisuuden, tiedon vastaanottamisen ja jakamisen sekä tiedon yhdistämistä tukevan automatiikan vaatimusten korostuminen. Huomattava tekijä oli edellä mainittujen kykyjen sidonnaisuus toisiinsa. Tulevaisuuden järjestelmät nähtiin komplekseina ja nykyisiä kalliimpina. Verkottuminen korostuu taistelun lisäksi myös logistiikassa (huoltoketjun optimointi) ja joukkojen tuottamisessa (virtuaalisimulaattoriympäristöjen tarve). Hävittäjällä pitää olla kyky vaikuttaa tarkasti kauas ja lähelle, joko omaan tai muiden antamaan maalinosoitukseen. Vaikutukseen tulee pystyä kineettisesti ja ei-kineettisesti. Hävittäjän suojan on koostuttava laajasta keinovalikoimasta, johon liittyy oleellisesti erilaiset häiveteknologiat. Puolustusministeriön materiaalistrategian vaatimuksena oleva kansallinen ja kansainvälinen yhteistoimintakyky nähtiin kaluston optimoinnin kannalta välttämättömänä. Elinjakson kustannustehokkuuden varmistamiseksi seuraavan hävittäjän sensori- ja asejärjestelmä tulisi kyetä ylläpitämään uhkaa vastaavalla tasolla koko elinkaaren ajan ilman suuria rakenteellisia päivityksiä. Käytettävyys pidetään korkeana esimerkiksi hävittäjän kyvyllä ottaa vastaan uusia aseita ja sensoreita plug and play tyylisesti. Tutkimustulosten perusteella mielenkiintoisin jatkotutkimustarve on verkottumisen tuoma suorituskyvyn lisääntyminen ja sen merkitys tulevaisuuden hävittäjäkoneissa.

Israelin tykistön käyttöperiaatteet vuoden 2006 Libanonin sodassa

Vuonna 2006 heinäkuun 12. päivänä libanonilainen shia-järjestö Hizbollah ampui raketin- ja kranaatinheittimillä Israelin sotilastukikohtiin ja raja-alueen kyliin kääntääkseen Israelin puolustusvoimien (Tsahal - Tsvaa Haganah leJisrael, צְבָא הַהֲגָנָה לְיִשְׂרָאֵל ) huomion pois iskuosastosta, joka oli tunkeutumassa Israelin alueelle. Operaatiossa iskuosasto kaappasi kaksi Tsahalin sotilasta ja surmasi kolme. Israel vastasi Hizbollahin toimintaan käynnistämällä operaation, jota kutsutaan Israelissa Libanonin toiseksi sodaksi, jotta se saisi kaapatut sotilaat takaisin. Pelastusoperaatio muuttui täysimittaiseksi sodaksi. Tutkimus selvittää Tsahalin tulenkäytön periaatteet ja kuvaa, miten israelilaiset toteuttivat niin välittömästi taistelukosketuksessa olevien joukkojen tukemisen kuin joukkojen tukemisen, jotka eivät olleet välittömästi rintamavastuussa. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksen tutkimusotteella ja aineisto kerättiin julkaistuista ja julkaisemattomista dokumenttilähteistä. Materiaalia analysoitiin aineistolähtöisesti ja näin pyrittiin luomaan kuva israelilaisten tulenkäytön periaatteista. Tutkimuksessa havaittiin, että lähestulkoon kaikki, mikä voi mennä pieleen joukkojen tukemisessa epäsuoralla tulella, meni myös pieleen. Joukkojen välitön tukeminen ei onnistunut, tulen tilaamisessa kesti useasti tunteja - jopa vuorokausiluokkaa pahimmassa tapauksessa. Irti taistelusta olevien joukkojen tukeminen onnistui hieman paremmin, tulta saatiin tilattua ja ammuttua, mutta loppujen lopuksi tulokset jäivät varsin vähäisiksi. Kaukovaikuttamisen epäonnistumiseen vaikutti suurimmalta osin Hizbollahin toteuttama tuliasematoiminta, joka teki israelilaisten vastaraketinheitintoiminnan hyödyttömäksi. Koko sodan ajan Hizbollah onnistui ampumaan raketteja Pohjois-Israeliin. Tsahalin epäsuorantulenkäyttö epäonnistui pitkälti siitä syystä, että vuoden 2000 Etelä- Libanonista vetäytymisen jälkeen, painopiste sotilastoiminnasta siirtyi perinteisestä taistelutoiminnasta terrorisminvastaisiin poliisioperaatioihin Gazassa ja Länsirannalla. Lisäksi Israelissa oltiin suuntautumassa ajatuksellisesti EBO- ja SOD-sodankäyntiteorioihin, missä ilmavoimien ja kaukovaikuttamisen merkitys yleensäkin korostui perinteisen sodankäynnin kustannuksella. Hizbollah osasi aikaisempien yhteenottojen perusteella valmistautua tähän ja laatia omat toimintasuunnitelmansa niin, että kaukovaikuttamisella ei ollut mahdollista lamauttaa Hizbollahia. Sodan jälkeen Israelissa alkoivat suuret uudistukset, missä palattiin taas takaisin israelilaisten aikaisemmalle vahvuusalueelle, joukkojen välittömään tukemiseen ja yhteistoimintaan niin aselajien kuin puolustushaarojenkin välillä.

Meripelastusyksiköiden arviointiprosessi ja katselmoinnin käyttöönotto

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää meripelastusyksiköiden arviointiprosessin vaiheet sekä, miten katselmoinnit voitaisiin ottaa käyttöön osana arviointiprosessia. Meripelastusyk-siköille ei ole tällä hetkellä määritetty tarkkoja vaatimuksia miehistön koulutuksen tai aluk-sen varustuksen suhteen. Näiden vaatimusten puute, Rajavartiolaitoksen vastuurooli meripe-lastuksen koordinoinnissa ja halu kehittää Suomen meripelastustoimintaa luovat tarpeen ar-viointijärjestelmän luomiseksi ja vaatimusten määrittelemiseksi. Määrittelemällä minimivaa-timukset meripelastusyksiköille parannetaan niiden toimintavalmiutta ja samalla kehitetään koko meripelastustoimintaa. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Lähdeaineisto koostui kirjallisista lähteis-tä, joita täydennettiin asiantuntijoiden haastatteluilla. Sisällönanalyysin keinoin luokiteltiin aineiston sisältämät ajatuskokonaisuudet arviointiprosessin osalta. Sen pohjalta luotiin perus-teet laadulliselle käsittelylle, jossa analysoitiin arviointiprosessia meripelastustoimen kannal-ta. Muiden organisaatioiden kokemuksia kerättiin raporttien ja haastatteluiden avulla, ja niitä hyödynnettiin analysoitaessa arviointiprosessin eri vaiheita ja katselmoinnin toteutusta. Mää-rittelemällä tärkeimmät käsitteet luotiin pohja tutkielmassa käytettävälle termistölle. Käsitte-lemällä arvioinnin taustaa ja teoriaa luotiin pohja koko arviointiprosessille ja sille asetetuille vaatimuksille. Meripelastustoimen laadukkuus koostuu asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta, toiminnan jatkuvasta kehittämisestä, parhaista käytänteistä ja tiiviistä yhteistyöstä. Meripelastusyksi-köiden vaatimusten määrittelytyö on käynnistetty Rajavartiolaitoksessa. Se on myös edelly-tys katselmointitoiminnan aloittamiselle. Onnistuneen arviointiprosessin kannalta on tärkeää, että katselmoinnin toimivuus ja tuloksellisuus arvioidaan säännöllisesti. Lisäksi katselmoidut yksiköt ja organisaatiot tulee ottaa osaksi arviointiprosessin kehitystyöstä. Arviointiprosessi tulisi käynnistää valitsemalla katselmoijiksi sopivat henkilöt. Henkilöiden valinnassa tulee painottaa heidän kokemuksensa ja ammattitaitonsa lisäksi halukkuutta ja sopivuutta katselmoijiksi. Henkilöiden tulisi osallistua Rajavartiolaitoksen esikunnan koor-dinoimaan arviointiprosessin valmisteluun. Samalla katselmoijat saadaan koulutettua ja si-toutettua paremmin osaksi arviointiprosessia ja sitä varten luotua järjestelmää. Arviointiprosessin tavoitteena on meripelastusyksiköiden suorituskyvyn kehittäminen ja yh-tenäistäminen. Selkeillä ja yhtenevillä vaatimuksilla meripelastusyksiköiden johtaminen hel-pottuu. Meripelastusjohtaja tietää, minkälaisella varustuksella ja miehistöllä meripelastusyk-sikkö on liikkeellä, kun hän määrää sen pelastustehtävään. Katselmoinnin tärkein tavoite on varmistaa, että katselmoitava meripelastusyksikkö täyttää sille asetetut minimikriteerit.

Pikornavirusten käyttö geenivektoreina ja syöpäterapiassa sekä Coxsackievirus A7 -isolaattien sekvenssianalyysi

Kirjallisessa osassa tarkasteltiin pikornavirusten käyttöä geenivektoreina ja syöpäterapiassa. Pikornavirukset ovat positiivissäikeisiä RNA-viruksia, ja niiden genomi koostuu rakenteellisista kuoriproteiineista VP1-VP4 sekä ei-rakenteellisista proteiineista 2A-2C ja 3A-3D. Geenivektoritutkimukset ovat keskittyneet erilaisten inserttien kloonaamiseen virusten VP1-VP4-alueelle ja genomin 5'-päähän sekä näiden muutosten vaikutusten seuraamiseen virusten elinkierrossa solu- ja hiirimalleissa. Geenivektoreina on parhaiten toimineet coxsackievirukset B3, B4 ja A9 sekä mengo- ja poliovirus. Niitä on käytetty hiirissä mm. neuronien motorisen BDNF-reseptorin ilmentämiseen sekä hiiren interleukiini-10:n tuottamiseen selkäydinkanavan vaurioiden korjaamiseksi. Syöpäterapiatutkimuksissa on saatu lupaavia tuloksia coxsackieviruksilla A21, A13, A15 ja A18 sekä echo-, Seneca Valley 001- ja EMCV-viruksilla. Viruksilla on saatu mm. rintasyövän pääkasvain ja metastasoituneet etäpesäkkeet häviämään sekä eturauhassyövän kasvaimia pienenemään. Seneca Valley 001 -virus on osoittautunut tehokkaaksi syöpiä vastaan, joilla on neuroendokriinisiä ominaisuuksia. Viruksen käyttämistä faasi 2:n kliinisiin kokeisiin ollaan parhaillaan suunnittelemassa pienisoluisen keuhkosyövän ja lasten neuroendokriinisen syövän kohdalla. Kokeellisessa osassa optimoitiin RT-PCR-menetelmä coxsackievirus A7:n (CV-A7) genomin tuottamiseksi PCR-reaktiolla (FL-PCR). FL-PCR:n optimointi tehtiin vektoreilla, joihin oli kloonattu CV-A7-USSR- (USSR-pcDNA3) ja CV-A7-Parkerisolaattien (Parker-TA) genomit. Menetelmää käytettiin myöhemmin muiden CV-A7- virusisolaattien (275/58, ET1080 ja SVK) tutkimiseen. Näistä isolaateista eristettiin virus-RNA, joka käännettiin cDNA:ksi RT-entsyymillä. PCR:ssä käytetyt, CV-A7- spesifiset koettimet oli suunniteltu aiemmin sekvensoidun CV-A7-sekvenssin (GenBank AY421765) pohjalta. Infektiivisen kloonin tuottamiseksi USSR-pcDNA3- ja Parker-TA-vektoreista tuotettiin PCR:n avulla (T7-PCR) virusgenomin sisältävä DNAjakso, jonka 5'-päähän muodostui alukkeiden avulla T7RNA-polymeraasipromoottori ja 3'-päähän polyA-häntä. Työssä myös sekvensoitiin ja analysoitiin CV-A7-virusisolaatit Parker, USSR, 275/58, ET1080 ja SVK sekä kloonattiin täyspitkiä virusgenomeja cDNA-muodossa mutaatiokokeita varten. FL-PCR:n optimointi onnistui, ja neljä viidestä CV-A7-isolaatista sekvensoitiin. Virusgenomien pituus vaihteli 7403–7405 nt:n välillä. CV-A7-ET1080, -Parker ja - USSR osoittautuivat yli 99 % ja CV-A7-275/58 82,6 % nt samankaltaisiksi koko genomin pituudelta AY421765:en suhteen. Yksittäisten geenien ja proteiinien osalta CV-A7-275/58 oli 75,8–90,4 % nt ja 93,7–98,8 % aa samankaltainen muiden suhteen. Simplot-analyysissä 3B-geenialue oli heterogeenisin. CV-A7-SVK-isolaatti osoittautui echovirus kolmeksi. Infektiivistä kloonia ei saatu tuotettua T7-PCR-tuotteista.

Nuorten naisten parhaaksi. Naiskuvan määrittyminen Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen julkaisuissa 1900-luvun alusta vuoteen 1930

Tässä pro gradu –työssä tarkastelen vuonna 1895 perustetun Suomen Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen (NNKY) määrittelemää naiskuvaa yhdistyksen tuottamien julkaisujen kautta 1900-luvun alusta vuoteen 1930. Julkaisut ovat yhdistyksen oma lehti Kotia kohti, joululehti Betlehemin tähti sekä kalenteri Valohon, lisäksi rippikoulunuorisolle suunnattu kirja Nuoruuden aika sekä naisten tehdastyötä sekä heidän olojaan käsittelevä Työntekijättärien hyväksi. Tutkimuksen metodina käytän diskurssianalyysia, jonka mukaisesti tutkin miten naiskuvaa NNKY:n teksteissä määriteltiin. Teksteistä nousevista naiskuvauksista olen muodostanut kolme erilaista diskurssia, jotka ovat neitodiskurssi, äitiysdiskurssi ja kutsumusdiskurssi. Näiden diskurssien kautta tutkin, millaista naiskuvaa yhdistys rakensi ja miten se määritteli ihannenaista. Neitodiskurssin kautta tutkin NNKY:n käsitystä nuoruudesta ja nuoren naisen ihanteista. Äitiysdiskurssin kautta tutkin NNKY:n kuvaa äitiydestä, äidin tehtävistä ja merkityksestä. Kutsumusdiskurssin kautta tutkin sitä, miten naimattoman naisen mahdollisuuksia teksteissä käsiteltiin. NNKY toi esiin omissa julkaisuissaan niitä arvoja ja asenteita, joita se yhdistyksenä kannatti ja joita se halusi lukijoilleen välittää. Ajatusmaailmaltaan se oli lähellä monia porvarillisia yhdistyksiä ja järjestöjä, vaikka kristillisyys oli NNKY:n toiminnan ensisijainen määrittäjä. NNKY:n teksteistä käy ilmi, että naisen merkitys oli suuri sekä perheessä että koko yhteiskunnassa.