929 resultados para ISO 9001 Standard.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten erilaiset internetin käyttötavat, käytön aktiivisuus sekä palveluntarjoajaan kohdistuva luottamus vaikuttavat alttiuteen kuluttaa sosiaalisessa internetissä. Tarkastelen myös, miten erilaiset sosiodemografiset tekijät vaikuttavat alttiuteen kuluttaa verkossa. Verkkokulutukseen vaikuttavien tekijöiden tarkastelun lisäksi pohdin palveluntarjoajaan kohdistuvan epäluottamuksen muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä. Tässä tutkimuksessa käytetään tutkimusaineistona vuonna 2013 kerättyä Special Eurobarometer 398 –aineistoa, jota tarkastellaan ristiintaulukointien ja X²-testien sekä logistisen regressioanalyysin avulla. Tutkimuksen tuloksista on pääteltävissä, että internetin käytön tavat ovat erittäin merkittäviä verkkokulutusta ohjaavia tekijöitä. Myös verkkokauppaan kohdistuva epäluottamus, kuluttajan ikä sekä koulutusaste vaikuttivat verkkokulutusaktiivisuuteen, mutta vaikutukset vaihtelivat tutkimusmaiden välillä. Samoin epäluottamuksen rakentumiseen vaikuttavat tekijät vaihtelivat Suomen ja Iso-Britannian välillä. Tämän tutkimuksen tulokset osaltaan puoltavat aiempaa kirjallisuutta siinä, että hyvätuloisten, korkeasti koulutetun keskiluokan sekä matalasti koulutetun ja alhaisen tulotason sosiaaliluokan välillä on havaittavissa merkittäviä sosiaalisen internetin käyttöön liittyviä eroja, jotka vaikuttavat voimakkaasti yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuuksien asteeseen, kuten esimerkiksi verkkokulutusmahdollisuuksien jakautumiseen.
Resumo:
The lack of research of private real estate is a well-known problem. Earlier studies have mostly concentrated on the USA or the UK. Therefore, this master thesis offers more information about the performance and risk associated with private real estate investments in Nordic countries, but especially in Finland. The structure of this master thesis is divided into two independent sections based on the research questions. In first section, database analysis is performed to assess risk-return ratio of direct real estate investment for Nordic countries. Risk-return ratios are also assessed for different property sectors and economic regions. Finally, review of diversification strategies based on property sectors and economic regions is performed. However, standard deviation itself is not usually sufficient method to evaluate riskiness of private real estate. There is demand for more explicit assessment of property risk. One solution is property risk scoring. In second section risk scorecard based tool is built to make different real estate comparable in terms of risk. In order to do this, nine real estate professionals were interviewed to enhance the structure of theory-based risk scorecard and to assess weights for different risk factors.
Resumo:
Finnish design and consulting companies are delivering robust and cost-efficient steel structures solutions to a large number of manufacturing companies worldwide. Recently introduced EN 1090-2 standard obliges these companies to specify the execution class of steel structures for their customers. This however, requires clarifying, understanding and interpreting the sophisticated procedure of execution class assignment. The objective of this research is to provide a clear explanation and guidance through the process of execution class assignment for a given steel structure and to support the implementation of EN 1090-2 standard in Rejlers Oy, one of Finnish design and consulting companies. This objective is accomplished by creating a guideline for designers that elaborates on the four-step process of the execution class assignment for a steel structure or its part. Steps one to three define the consequence class (projected consequences of structure failure), the service category (hazards associated with the service use exploitation of steel structure) and the production category (manufacturing process peculiarities), based on the ductility class (capacity of structure to withstand deformations) and the behaviour factor (corresponds to structure seismic behaviour). The final step is the execution class assignment taking into account results of previous steps. Main research method is indepth literature review of European standards family for steel structures. Other research approach is a series of interviews of Rejlers Oy representatives and its clients, results of which have been used to evaluate the level of EN 1090-2 awareness. Rejlers Oy will use the developed novel coherent standard implementation guideline to improve its services and to obtain greater customer satisfaction.
Resumo:
Imprimatur: C. R. Lindberg.
Resumo:
Tässä työssä tutkittiin orbitaali-TIG-hitsauksen hyödyntämistä paineenalaisten compoundputkien jatkohitsien hitsaamiseen. Tutkimus tehtiin Warkaus Works Oy:n omistamalle konepajalle. Tutkimuksen tavoitteena oli laatia standardin SFS-EN ISO 15613 mukaan hyväksytty hitsausmenetelmä. Työn kirjallisuuskatsauksessa esiteltiin orbitaalihitsauksessa käytettävät hitsausprosessit ja laitteistot eri liitosmuodoille. Työssä esiteltiin myös kuumavedettyjen compoundputkien valmistusprosessia ja rakennetta. Tämän lisäksi kerrottiin putkien hitsattavuudesta ja hitsauksen esivalmisteluista, sekä käyttökohteista voimalaitoskattilassa. Ennen menetelmäkokeen hitsausta suoritettiin suuri määrä koehitsauksia yrityksen orbitaali-TIG-laitteistolla. Onnistuneiden koehitsausten perusteella laadittiin hitsausohjelma, jolla hitsattiin testiputket menetelmäkokeeseen. Hitsausmenetelmää varten valittiin Sandvikin valmistama compoundputki. Testihitseille suoritettiin rikkomattomia ja rikkovia tarkastuksia. Hyväksyttyjen tarkastusten pohjalta laadittiin hitsausmenetelmän hyväksymispöytäkirjan. Lisäksi diplomityössä verrattiin mekanisoidun hitsauksen hitsausaikaa käsinhitsauksen hitsausaikaa. Orbitaali-TIG-hitsauksen käyttäminen edellyttää hitsattavalta railolta aina mahdollisimman samanlaisen lähtötilanteen, jotta sen suoritusvarmuus saadaan mahdollisimman korkeaksi. Railon valmistamisen tarkkuudella on mahdollista saada riittävän tarkkoja railoja hitsien laadukkaaseen hitsaukseen. Hitsaus edellyttää laitteiston langansyötön ja elektrodin tarkkoja asetuksia, jotta hitsaus on laadukasta. Lisäaineen jähmeä sula ja hitsin tunkeumavaatimus hankaloittavat orbitaalihitsausta.
Resumo:
Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on tunnistettu haasteita kansainvälisten tilintarkastusstandardien eli ISA-standardien soveltamisessa pienten yhtiöiden tilintarkastuksiin. ISA-standardien on kritisoitu sisältävän liian yksityiskohtaisia ja jopa epärealistisia vaatimuksia ajatellen pienien yhtiöiden tilintarkastuksia. Pohjoismaisella yhteistyöllä onkin alettu kehittää omaa standardia pienten yhtiöiden tilintarkastuksiin. Niin sanotun SASE-standardin on raportoitu muun muassa korostavan tilintarkastajan ammatillista harkintaa ja keventävän pienten yhtiöiden tilintarkastuksen vaatimuksia. Koska kuitenkin aikaisemmin sääntelyn lisäämisellä on pyritty muun muassa lisääntyneeseen tilintarkastuksen luotettavuuteen, josta myös pienten yhtiöiden on itse tutkittu hyötyvän, on tutkimuksessa haluttu selvittää, miten kehitteillä olevan SASE-standardin arvioidaan vaikuttavan yleisesti pienten yhtiöiden tilintarkastuksella saavutettaviin hyötyihin. Tutkimus on toteutettu toiminta-analyyttisena laadullisena tutkimuksena, ja tutkimusmetodina on käytetty tilintarkastajien ja yliopiston tutkijatohtorin haastatteluja. Tutkimuksen tulosten mukaan kehitteillä olevan SASE-standardin arvioidaan vaikuttavan pienten yhtiöiden tilintarkastuksen hyötyihin kaksisuuntaisesti. Toisaalta SASE-standardi voi lisätä tilintarkastuksen hyötyjä, koska tilintarkastaja voisi keskittyä tarkastuskohteen kannalta olennaisempiin asioihin, hyödyntää hiljaista tietoaan sekä lisätä vuorovaikutusta yhtiön omistajajohdon kanssa. SASE-standardin ei arvioida muuttavan juurikaan käytännön tilintarkastustyötä ja periaatteessa olennaisuuksiin keskittymisen ja riskien tehokkaamman tunnistamisen tulisi hyödyttää myös tilintarkastuskohteen ulkoisia sidosryhmiä, kuten rahoittajia. Kuitenkin tutkimuksessa nousi esiin SASE-standardin mahdollinen heikko maine. Mikäli SASE-standardia pidettäisiin vähäpätöisempänä tai epäluotettavampana kuin aikaisempaa käytäntöä, luottamus tilintarkastusta ja tarkastuskohdetta kohtaan heikkenisi ja sitä kautta myös tilintarkastuksen hyödyt pienenisivät. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan esittää, että tilintarkastuksen sääntelyn keventämisen vaikutus tilintarkastuksen hyötyihin ei niinkään synny käytännön työn kautta. Tilintarkastuksen hyötyihin pikemminkin vaikuttavat maineeseen, viestintään ja vuorovaikutukseen liittyvät seikat. Toimivalla vuorovaikutuksella yhtiön omistajajohdon ja tilintarkastajan välillä voidaan tilintarkastuksen hyötyjä korostaa, ja toisaalta taas riittävällä ulkoisiin sidosryhmiin kohdistuvalla tiedottamisella voidaan hyötyjen heikkenemistä ehkäistä. Keskeiseksi seikaksi tutkimuksessa nousee se, että tilintarkastuksen luotettavuuden ja tason säilyminen on pystyttävä todistamaan.
Resumo:
Kotoistushankkeen lausunto
Resumo:
Kotoistushankkeen kannanotto, ks. http://www.kotoistus.fi
Resumo:
Tietoturvallisuuden hallintajärjestelmä on organisaation laatujärjestelmän osa, joka keskittyy tietoturvallisuuteen liittyvien riskien hallintaan. Tässä työssä esitellään erityisesti terveydenhuoltoalaan liittyviä tietoturvavaatimuksia ja vertaillaan kuutta tietoturvallisuuden hallintajärjestelmämallia. Työssä tutkitaan millaisia eroja tietoturvallisuuden hallintajärjestelmien rakenteessa ja kattavuudessa on ja miten ne kykenevät vastaamaan terveydenhuoltoalan tietoturvaan liittyviin erityistarpeisiin. Lopputuloksena valitaan parhaiten soveltuva tietoturvallisuuden hallintajärjestelmä esimerkkiorganisaatiolle, joka on julkisomisteinen kuntoutusyhtiö. Arvioitavia hallintajärjestelmämalleja ovat TCSEC, ITSEC, Common Criteria, SOGP, VAHTI-ohjeet sekä ISO/IEC 27001 -standardiperhe. Tietoturvallisuuden hallintajärjestelmämalleja verrataan kahdesta aiemmasta tutkimuksesta sovellettujen vertailumallien pohjalta. Vertailun perusteella todetaan TCSEC, ITSEC ja Common Criteria –standardien olevan muita arvioituja hallintajärjestelmämalleja suppeampia ja soveltuvan parhaiten tekniseen tuotekehitystoimintaan. Laajempia SOGP-, VAHTI- ja ISO/IEC 27001 –malleja verrataan vielä erikseen terveydenhuollon sekä esimerkkiyrityksen erityistarpeisiin nähden ja lopputuloksena päädytään valitsemaan esimerkkiyritykselle parhaiten soveltuvaksi hallintajärjestelmämalliksi ISO/IEC 27001.
Resumo:
Tämä diplomityö tehtiin Sampo-Rosenlewin Porin tehtaan toimeksiannosta. Työn tavoitteena oli kehittää ympäristö- ja turvallisuustoimintaa tehtaalla. Ympäristö- ja turvallisuustoimintaa kehitettiin luomalla toimintajärjestelmä sekä valitsemalla riskienhallintamenetelmä POA. Uusien työkalujen tuonti mukaan toimintakulttuuriin todettiin haastavaksi, sillä turvallisuus- ja ympäristökulttuuri on vielä matalalla tasolla. Ympäristö- ja turvallisuustoiminnan tasoa ja hallintakeinoja tutkittiin benchmarkkaamalla kolmea saman kokoluokan teollisuusyritystä ja keräämällä hyväksi todettuja metodeja toimintajärjestelmään. Sampo-Rosenlew on Porissa sijaitseva konepaja, joka valmistaa leikkuupuimureita ja metsäkoneita. Sampo-Rosenlew käyttää konepajana paljon kemikaaleja johtuen kolmesta maalaamostaan. Työn tavoitteena oli parantaa Sampo-Rosenlewin ympäristö- ja turvallisuusasioiden nykyistä tilaa erilaisten työkalujen avulla, joita yritykselle luotiin. Työssä kehitettiin Sampo-Rosenlewille toimintajärjestelmä ISO 14001 ympäristöjärjestelmästandardia ja OHSAS 18001 TTT- järjestelmästandardia mukaillen. Luotu toimintajärjestelmä on tulevaisuudessa tavoitteena sertifioida. Valittua riskianalyysimenetelmä POA:aa tullaan pilottivaiheessa testaamaan aluksi yrityksen maalaamoissa. Toimintajärjestelmä ja riskienhallintamenetelmä pyrittiin luomaan mahdollisimman yksinkertaiseksi, selkeäksi ja helpoksi kehittää. Näiden menetelmien käyttöönoton onnistumiseen vaikuttavat nykyinen toimintakulttuuri ja ylimmän johdon sitoutuminen asiaan. Järjestelmän käyttöönoton myötä on tavoitteena Sampo-Rosenlewin dokumentoinnin tason parantaminen ja kilpailukyvyn tehostaminen.
Resumo:
The issue of energy efficiency is attracting more and more attention of academia, business and policy makers worldwide due to increasing environmental concerns, depletion of non-renewable energy resources and unstable energy prices. The significant importance of energy efficiency within gold mining industry is justified by considerable energy intensity of this industry as well as by the high share of energy costs in the total operational costs. In the context of increasing industrial energy consumption energy efficiency improvement may provide significant energy savings and reduction of CO2 emission that is highly important in order to contribute to the global goal of sustainability. The purpose of this research is to identify the ways of energy efficiency improvement relevant for a gold mining company. The study implements single holistic case study research strategy focused on a Russian gold mining company. The research involves comprehensive analysis of company’s energy performance including analysis of energy efficiency and energy management practices. This study provides following theoretical and managerial contributions. Firstly, it proposes a methodology for comparative analysis of energy performance of Russian and foreign gold mining companies. Secondly, this study provides comprehensive analysis of main energy efficiency challenges relevant for a Russian gold mining company. Finally, in order to overcome identified challenges this research conceives a guidance for a gold mining company for implementation of energy management system based on the ISO standard.
Resumo:
Electrical road vehicles were common at the begin of the 20th century but internal combustion engines took a victory from electrical motors in road vehicles. The acknowledgement of the environment, and the price and the availability of the crude oil are reasons for the comeback of the electrical vehicles. Advancement in industrial technology and political atmosphere in EU as the directive 20--20--20, which consists of reducing fossil emission, increasing renewable energy and increasing the energy efficiency, have made the electrification popular again. In this thesis tests based on standard ISO 16750--2 electrical loads for electrical equipment in road vehicles are made for Visedo Oy's PowerMASTER M-frame power electronics device. This device is designed for mainly drive trains in mobile work machines and marine vessels but can be used in other application in its power range which also includes road vehicles. The functionality of the device is tested with preliminary tests which act as a framework for the tests based on standards.