”Ei kaikille samalla kauhalla syötetä” Koulutulokkaiden valmiudet esi- ja alkuopettajien näkökulmasta

Esiopetuksella pyritään luomaan tasa-arvoiset lähtökohdat kouluun siirtymiselle. Esiopetuksen muuttuminen velvoittavaksi parantaa näitä lähtökohtia, koska tällöin kaikki koulutulokkaat ovat osallistuneet esiopetukseen. Esiopetuksella on suuri merkitys lapsen elämässä. Siellä lapsi saa oppia asioita leikin kautta sekä harjoitella koulussa tarvittavia taitoja, joista tärkeimpiä ovat sosiaaliset taidot ja itsesäätelyn taidot. Siirtyminen esiopetuksesta alkuopetukseen on iso askel sekä lapselle että hänen perheelleen. Helpottaakseen tämän ison askeleen ottamista, lapset käyvät tutustumassa kouluun etukäteen. Onnistuneeseen kouluun siirtymään päästään yhteistyöllä, jota tulisi tehdä niin esi- ja alkuopetuksen välillä kuin lapsen vanhempienkin kanssa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää esi- ja alkuopettajien näkemyksiä koulutulokkaiden valmiuksista ja sitä, millainen esiopetus tukee näitä valmiuksia. Tutkimusta varten haastateltiin neljää lastentarhanopettajaa, jotka työskentelevät koulun yhteydessä sijaitsevissa esiopetusyksikössä ja neljää luokanopettajaa, jotka työskentelevät alkuopetuksessa. Koulutulokkaiden valmiuksia käsiteltäessä, tutkimuksessa esiin tuli erityisesti lasten sosiaaliset taidot ja itsesäätelyn taidot. Lasten tulisi kouluun tullessa pystyä tekemään tehtäviä sekä yksin että ryhmässä ja keskittymään pieniin tehtäviin. Erot lastentarhanopettajien ja alkuopetuksessa työskentelevien luokanopettajien näkemyksissä olivat melko vähäisiä. Tuloksissa esille tuli myös se, että kouluvalmiuksia tukeva esiopetus on lähtöisin lapsen omista kiinnostuksen kohteista, huomioi lapsen yksilöllisesti sekä tukee lapsen myönteisen oppimiskäsityksen muodostumista.

Kommunikaatio-ongelmat tilaus-toimitusketjun rajapinnoissa

Tässä tutkielmassa tavoitteena on tunnistaa ja etsiä ratkaisuja yrityksen tilaus-toimitusketjun rajapinnoissa toimivien ihmisten välisiin kommunikaatio-ongelmiin. Tutkimusongelmaan haettiin vastausta sekä kirjallisuudesta että empiriasta. Tutkimuksen lähestymistapa on abduktiivinen tapaustutkimus, joka suoritetaan laadullisena tutkimuksena. Tapausyrityksenä oli kansainvälisesti toimiva teollisuudenalan suuryritys, jonka henkilöstöstä valittiin tutkimuksen haastateltavat harkinnanvaraisella otoksella. Kirjallisuuden mukaan tilaus-toimitusketjun toimivuuden on todettu vaikuttavan liiketoiminnan kannattavuuteen, kun taas kommunikaatiolla on vaikutusta tilaus-toimitusketjun suorituskykyyn. Tästä syystä kommunikaatio-ongelmien kartoittaminen tilaus-toimitusketjun rajapinnoissa on relevanttia. Tilaus-toimitusketjulla tarkoitetaan tässä tutkielmassa sitä toimintaa, mitä tapahtuu tilauksen vastaanottamisen ja tilauksen jälkeiseen suoritusmittauksen välissä. Kommunikaation rajapinnat tapausyrityksessä sijoittuvat tilaus-toimitusketjun sisäisesti logistiikan, rahoituksen, myynnin ja markkinoinnin, oston, asiakaspalvelun sekä tuotannon välille. Tilaus-toimitusketjun ulkopuolelle tapahtuva kommunikaatio tapahtuu edellä mainittujen sekä toimittajien, viranomaisten, kuljetusyritysten ja asiakkaiden välillä. Empiirinen aineisto tuki osittain aiemman kirjallisuuden näkökulmia kommunikaatio-ongelmiin kansainvälisessä työympäristössä. Tutkimuksen mukaan voidaan päätellä, että ongelmat liittyvät esimerkiksi henkilökemioihin, tiedon läpinäkyvyyteen, kommunikoijien taustoista johtuviin väärinymmärryksiin, tiedon väärään sijaintiin, epätarkkuuksiin ja epätäsmällisyyksiin, palaverien epäjärjestelmällisyyteen, kiireeseen, hierarkiaan, kielellisiin eroihin, kulttuurieroihin sekä kuuntelun puutteeseen. Suuri osa ongelmista ratkeaisi sillä, että kommunikoitava viesti muotoiltaisi riittävän selkeästi ja yksityiskohtaisesti väärinymmärrysten välttämiseksi, sekä sillä, että määriteltäisiin sisällön lisäksi tarkemmin myös se, kuka tarvitsee tietoa, millaista tietoa tarvitaan ja milloin sitä tarvitaan. Suunnitelmattomuus ja epämääräinen kommunikointi eivät edistä liiketoimintaa ja tilaus-toimitusketjun toimintaa, vaan kommunikaatiota on käytettävä ja ohjailtava oikein, jotta siitä saadaan paras mahdollinen hyöty. Lisäksi on muistettava, että vaikka kommunikaatio on tärkeä osa tilaus-toimitusketjua, se ei saa olla koko toiminnan tarkoitus.

Kirjoittaja kaikille tai ei kenellekään. Kirjailijaidentiteetin rakentuminen Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-romaanisarjan Viidennessä kirjassa.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on minäkertojan kirjailijaidentiteetin rakentuminen norjalaiskirjailija Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-romaanisarjan viidennessä osassa eli Viidennessä kirjassa (2015). Tutkielma tarjoaa poikkeuksellisen tulokulman paitsi vähän tutkituun ja yhteiskunnallisesti merkittävään kirjalliseen ilmiöön, myös sosiologiseen identiteettitutkimukseen. Sen tarkastelun kohteena on, miten kirjailijaidentiteettiä kerrotaan Knausgårdin kaunokirjallista romaania ja omaelämäkertaa yhdistävässä teoksessa. Tutkielma asemoituu kirjallisuussosiologian kentälle ja hyödyntää narratiivisen identiteettitutkimuksen periaatteita. Elina Jokisen teoksessaan Vallan kirjailijat (2010) jäsentämät kirjailijaidentiteettityypit (viimeiset romantikot, moderni kirjailijatyyppi ja postmodernit ammattikirjoittajat) ovat sen keskeisin teoreettinen viitekehys. Tutkielman metodi on narratiivinen tekstianalyysi. Siihen kiinnittyy dialoginen eli aineiston kanssa vuoropuhelua käyvä lukutapa, jonka apuvälineitä ovat kerronnan performatiivisia toistoja etsivä lukutapa sekä fokalisaation eli kertojanäänen käsite. Tutkielmassa hahmottuu minäkertoja, jonka kirjailijaidentiteettiprojekti perustuu kirjoittamisen sisäsyntyiselle pakolle eli romanttiselle kirjailijan kutsumukselle. Minäkertoja esittää kirjailijaidentiteettinsä kehityksen selviytymistarinana, jota läpivalaisevat kaunokirjalliset metaforat. Tutkielmasta voi samailla havaita, että Knausgårdin kerronnassa kirjailijuuden saavuttaminen edellyttää äärikokemuksia ja -ajatuksia. Tutkielmassa kuvataan minäkertojan kokemaa epävarmuutta ja ulkopuolisuutta narratiivissa esiintyviin toisiin nähden, mistä voi vapautua vain kirjoittamisen avulla. Kuitenkin tutkielmassa hahmottuu myös saavutetun kirjailijuuden problematisoiva vaikutus minäkertojan ammatti-identiteettiin. Tämä ilmenee kerronnassa moninaisina julkisen ja yksityisen elämän kipupisteinä. Tutkielman tuloksia on mahdollista hyödyntää paitsi Knausgårdin romaanisarjaa koskevassa jatkotutkimuksessa, myös tämän autofiktiivistä minää ja julkista minää koskeviin erontekoihin. Tutkielma tarjoaa myös poikkitieteellisesti jäsentyneen kirjailijaidentiteettinarratiivin mallin, jossa otetaan huomioon kaunokirjallisuuden omalakisuus. Siten se on yksi avauksista ymmärtävämpään kirjallisuussosiologiseen kirjailijaidentiteetti- ja omaelämäkertatutkimukseen.

Implementing The KiVa Antibullying Program: What Does It Take?

There is variation in how teachers and schools implement bullying prevention programs. Although this variation has been discussed, there has been little empirical research concerning the relationship between implementation fidelity and program outcomes. This thesis contains three studies, each of them in the context of implementing the KiVa antibullying program, and examines teachers’ actions in preventing and intervening in school bullying. The first aim of this thesis is to examine implementation degree of the KiVa curriculum and its’ association with reductions in victimization and bullying perpetration (Study I). The second aim is to clarify why teachers displayed different degrees of adherence to the KiVa curriculum during a school year (Study II). Thirdly, it is investigated whether recognizing victimization can be difficult for school staff (Study III). In addition to these peer-reviewed studies, the thesis includes a qualitative analysis (unpublished) of the teachers’ open answers concerning their implementation experiences. The data were collected from elementary school teachers (Studies I–II; the unpublished study), elementary school students (Study I), and students on the elementary and middle school levels (Study III) during the evaluation of the effectiveness of KiVa antibullying program between 2007 and 2009. The findings demonstrate that a larger reduction in victimization can be achieved in classrooms where teachers display higher levels of adherence to the KiVa curriculum and invest more time for preparing the lessons. Bullying perpetration, however, was not equally affected by the level of curriculum implementation. With respect to the implementation process over one year, there was significant variation between individual teachers’ activity—ranging from systematic and high implementation to declining delivery from lesson to lesson. The sustained actions (high and moderate levels of implementation) were premised on principal support for antibullying work. Lesson preparation was associated with keeping implementation high throughout the school year. The findings also implied that the belief in the effectiveness of the program is important for a higher implementation degree at starting point of the process. Finally, there are severe flaws in teachers’ ability to identify students who are victimized. As it turns out, it is possible that only one-fourth of chronically victimized students are helped by the school staff. Especially when the victims are middle-school-aged girls, when they bully others themselves, or when they do not tell adults about bullying, reaching out for them is difficult. Implementation and dissemination of research-based interventions will take a good deal of time and effort. The findings demonstrate that active implementation is important for improving program outcomes. They also show how implementation can be sustained—there are both individual and interpersonal factors that facilitate or inhibit high-quality implementation. Thus, implications for future research regarding the implementation of school-based programs are suggested.

Kunnan opetushallinnon ja vanhempien kokemuksia inkluusioon pyrkimisestä – ”Et tukitoimet pystyttäis tarjoomaa, ja jokainen pystyis käymää kouluu sillee ku se hänelle parhaiten sopii”

Tutkielma kuvaa erään länsisuomalaisen kunnan kouluinkluusion tilannetta. Tarkoituksena on selvittää, millaisiin opetusryhmiin kunnassa sijoitetaan erityisen tuen päätöksen saaneet oppilaat, ja miten näissä sijoituksissa pyritään noudattamaan inkluusion mukaista lähikouluperiaatetta. Tutkielmassa kartoitetaan myös sitä, miten näiden lasten vanhemmat kokevat osallisuutensa lapsensa erityisen tuen prosessissa ja miten nämä vanhemmat kokevat inkluusion. Tavoitteena on saada katsaus siitä, missä tilanteessa tutkimuskunnassa ollaan inkluusion toteutumisen suhteen, ja millä keinoin sitä pyritään toteuttamaan. Tavoitteena on myös antaa ääni vanhempien näkemyksille lastensa opetusryhmästä ja inkluusion mahdollisuuksista opetuksessa. Tutkielma on kvalitatiivinen monitapaustutkimus. Kohderyhmä on tutkimuskunta, sekä kunnassa asuvat vanhemmat, joiden lapsella on erityisen tuen päätös. Aineisto on kerätty puoliavoimella teemahaastattelulla. Aineisto on analysoitu teemoittelemalla sitä tutkimuskysymyksien mukaan. Tuloksien mukaan kunnassa pyritään sijoittamaan erityisen tuen oppilaat lähikouluihinsa, jos se on lapsen edun mukaista. Pienryhmissä opiskelevia oppilaita integroidaan yleisopetukseen mahdollisuuksien mukaan. Erityisen tuen oppilaista suurin osa opiskelee pienryhmissä, jotka on jaoteltu kuntaan tuen tarpeen mukaan. Kolmiportainen tuki on vähentänyt kunnassa erityisen tuen päätöksiä ja lisännyt tuen antamista yleisopetuksessa. Kunnassa nähdään tilanne hyvänä, mutta tulevaisuudessa haasteita tuovat oppilaiden tuen tarpeen lisääntyminen ja sen moninaistuminen. Vanhemmat ovat huolestuneita siitä, että yleisopetus ei pysty vastaamaan lapsen tuen tarpeisiin, ja siitä syystä segregoiva pienryhmäopetus on toimiva ratkaisu. Vanhempien mukaan lapsi pärjäisi yleisopetuksessa, mikäli siellä on tarpeeksi tukea. Vanhemmat kokevat, että heidät otetaan pääosin hyvin huomioon erityisen tuen päätöksen prosessissa. Toisaalta kaikilla vanhemmilla ei ole välttämättä tarkkaa tietoa siitä, mitä erityinen tuki tarkoittaa.

Kun maito ei riitä – näkemyksiä lastenneuvolan imetysohjauksesta

Imetys on luonnollinen tapa tarjota vauvoille ravintoa, jota he tarvitsevat kasvaakseen ja kehittyäkseen. Sen on myös todettu olevan lukuisilla tavoilla hyödyksi vauvalle ja äidille. Imetys päättyy usein äidin kokemukseen maidon riittämättömyydestä. Maidon riittämättömyyteen voidaan vaikuttaa imetysohjauksen keinoin, mutta imetysohjauksen toteutus on vaihtelevaa eikä se aina ole näyttöön perustuvaa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla äitien ja terveydenhoitajien näkemyksiä lastenneuvolan imetysohjauksesta, kun haasteena on maidon riittämättömyys. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa lastenneuvolan imetysohjauksen kehittämis- ja koulutustarpeista. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidulla haastattelulomakkeella syksyn 2015 ja talven 2016 aikana erään länsisuomalaisen kunnan lastenneuvoloista. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Terveydenhoitajien (n = 8) ja äitien (n = 8) haastattelut analysoitiin erikseen induktiivisella sisällön analyysillä. Tuloksista kävi ilmi, että aika oli terveydenhoitajien näkemyksen mukaan imetysohjausta eniten määrittävä tekijä. Se vaikutti terveydenhoitajien mahdollisuuksiin saada järjestettyä nopeasti imetysohjausta, lähteä kotikäynnille sekä vastata perheenjäsenten tarpeisiin. Äidin ennakkokäsitys maidon riittämättömyydestä vaikutti ajan tarpeeseen. Eniten aikaa tarvittiin, kun äidillä oli vankka täysimetystoive ja maidon riittämättömyys tuli äidille yllätyksenä. Äidit näkivät imetysohjauksen olevan vaihtelevaa. Imetysohjausnäkemykseen vaikuttivat äidin ennakkokäsitys maidon riittämättömyydestä, imetysohjauksen tunnelma sekä ajan ja vauvan tarpeiden väliset ristiriidat. Imetysohjausnäkemys oli negatiivisin, kun maidon riittämättömyys tuli yllätyksenä äidille, aikaa oli käytettävissä vain rajallisesti ja tieto oli puutteellista. Erityisesti perusteluiden puuttuminen vaikutti äitien näkemykseen tiedon puutteesta. Neuvolahuoneiden kodinomaisuuteen ja imetysystävällisyyteen panostamalla voidaan tukea imetysohjauksen toteutumista neuvolaolosuhteissa. Ajanvarausvastaanoton tuomiin haasteisiin ratkaisuna saattaisi olla ryhmämuotoinen akuuttivastaanotto tai videovälitteinen imetysohjaus. Tiedon ja perustelujen puutteeseen voidaan todennäköisesti vaikuttaa terveydenhoitajien täydennyskoulutuksella. Lisäksi riittävä ajan käyttö imetysohjauksessa ja imetysohjauksen oikea- aikaisuus saattavat edistää äidin mahdollisuuksia riittävään tietoon ja perusteluihin.

Miten välituntiliikunnasta coolimpaa? Yläkouluikäisten syitä välituntiliikkumiseen ja -liikkumattomuuteen

Suomalaisista lapsista ja nuorista vain pieni vähemmistö liikkuu tällä hetkellä fyysisen aktiivisuuden suositusten mukaisesti. Välituntiliikunnalla olisi tutkimustulosten mukaan mahdollista edistää fyysistä kokonaisaktiivisuutta, ja samalla parantaa oppilaiden vireystilaa sekä luokkahuonekäyttäytymistä. Tällä hetkellä kuitenkin ainoastaan 15 prosenttia yläkoululaisista liikkuu edes kevyesti välitunneilla. Sipilän hallitusohjelman tavoitteena on, että jokaisen koulupäivän aikana oppilaille kertyisi tunti liikunta. Tavoitteen saavuttamiseksi on olennaista, että myös välitunnit olisivat fyysisesti aktiivisempia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millaiset asiat edistävät ja haittaavat yläkouluikäisten liikkumista välitunneilla. Lisäksi selvitettiin, millaisia ehdotuksia oppilaat itse esittävät välituntiliikunnan lisäämiseksi. Tutkimusjoukko (N = 353) koostui kahden eri yläkoulun oppilaiden vastauksista. Vastauksia analysoitiin sekä laadullisilla että määrällisillä menetelmillä. Tuloksia vertailtiin välituntiaktiivisuuden, koulun, sukupuolen ja vapaa-ajan liikuntaharrastuksen mukaan. Tutkimustulosten mukaan vahvimmin välituntiliikuntaa edistivät omat liikuntataidot ja -harrastus. Tärkeäksi välituntiliikunnan kannalta koettiin myös sosiaalinen tuki, hyvä sää ja erityisesti hauskanpito. Vahvimmin liikunta haittasi huono sää, habitus, hikoilu ja ulkonäköpaineet. Oppilaat toivoivat välituntiaktiivisuuden lisäämiseksi kouluihin enemmän liikuntavälineitä ja laajempaa välituntialuetta. Kouluihin toivottiin myös myönteisempää välituntiliikuntakulttuuria, jossa liikkumista välitunneilla ei pidettäisi outona tai nolona. Tämän tutkimuksen pohjalta voidaan esittää mahdollisen välituntiliikunnan olevan tällä hetkellä varsin lajipainoitteista. Liikuntaan osallistutaan vain, jos omaa hyvät liikuntataidot ja liikunnallisen varustuksen. Välituntilaktiivisuuden lisäämiseksi voisi olla perusteltua jättää lajit kokonaan pois välitunneilta, jotta useampi oppilas rohkenisi lähteä mukaan välituntiliikuntaan. Tällöin liikkuminen ei olisi välttämättä myöskään niin totista, vaan oppilaiden toivomat hauskanpito ja kavereiden kanssa tekeminen olisivat olennaisinta.

”Kuin olisin itse ollut lintu”. Inhimillinen ja ei-inhimillinen Hannele Huovin Höyhenketjussa ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa

Tutkimukseni tavoitteena on tutkia inhimillisen ja ei-inhimillisen sekoittumista, kytköksiä ja samuutta Hannele Huovin Höyhenketjussa (2002) ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa (2012). Tarkastelen kohdeteosteni henkilöhahmojen inhimillisyyden ja ei-inhimillisyyden rakentumista. Toinen keskeinen tutkimuskysymykseni on, kuinka teoksissa esiintyvät henkilöhahmot ja ympäristöt materiaalisesti muodostuvat. Kumpikin tutkimani teos edustaa suomalaista nuortenfantasiaa. Teosten maailmat ovat runsaita ja niistä on löydettävissä hahmoja, jotka eivät selkeästi ole niin inhimillisiä kuin ei-inhimillisiäkään. Molemmissa teoksissani keskeisiä ovat luonto-kulttuuri-oppositiot, jotka selkeimmin näkyvät teosten pääpareissa: Höyhenketjussa matkaa tekevät lintu ja tyttö, Painajaisten lintukodossa poika ja robotti. Tutkimuksessani purankin näitä kulttuurisesti omaksuttuja oppositioita ja pyrin osoittamaan, että luonto ja kulttuuri ovat enemmänkin verkottuneet, päällekkäin menevät kategoriat kuin kaksi toisilleen vastakkaista maailmaa. Haluan tutkimuksessani irrottautua siitä perinteestä, jossa luonto tai ei-inhimillinen nähdään vertauskuvana ihmisen toiminnalle. Haluan ymmärtää luonnon nimenomaan luonnoksi; linnun linnuksi; koneen koneeksi. En myöskään keskity tarkastelemaan sitä, mitä teokset pyrkivät opettamaan luonnosta tai luonnonsuojelusta. Minua kiinnostavat luonto ja ei-inhimillinen sellaisenaan, ilman inhimillisyyden peiliä. Teoreettiset lähtökohtani ovat ekokriittisessä ja posthumanistisessa tutkimuksessa. Tärkeimmät käsitteeni ovat inhimillinen, ei-inhimillinen ja materiaalisuus. Inhimillinen ja ei-inhimillinen ovat vakiintunut vastinpari, jossa inhimillinen tarkoittaa ihmistä ja ei-inhimillinen kaikkea, joka määrittyy ihmisyyden ulkopuolella. Materiaalisuus tarkoittaa tutkimuksessani nimenomaan kohdeteosten maailmojen sisäistä materiaalisuutta, sitä kuinka teosten maailmat konkreettisesti rakentuvat. Hyödynnän materiaalisuuden uutta tulkintaa, jossa materia nähdään elävänä ja aktiivisena toimijana. Lopputuloksena avautuu maailmoja, joissa inhimillisen ja ei-inhimillisen sekä materiaalisen ja ei-materiaalisen rajat ovat ylitettävissä ja purettavissa.

Estudo eletroquímico comparativo do aço ISO 5832-9 em diferentes meios de interesse biológico

Foi estudado o comportamento eletroquímico a 37°C do aço inoxidável ISO 5832-9, em meios de NaCl 0,9 %, de Ringer Lactato e meio mínimo de Eagle (MEM), por voltametria linear e análises da superfície por microscopia eletrônica de varredura (MEV) e por espectroscopia por dispersão de energia (EDS). Foram feitos ensaios mecânicos e testes de toxicidade. O aço ISO 5832-9 se encontra passivado no potencial de corrosão e não apresenta corrosão por pite nos três meios estudados em toda faixa de potencial investigada, desde o potencial de corrosão até 50 mV acima do potencial de transpassivação. Em meio de MEM, no entanto, as análises por MEV e EDS mostraram que o referido aço, nesse valor mais elevado de potencial, apresentou um comportamento diferente, com perda das inclusões de óxido de manganês. Os potenciais de corrosão, Ecorr (potencial de circuito aberto estacionário) bem como os valores de densidade de corrente de passivação, variaram na seguinte ordem: Ecorr, RL < Ecorr, NaCl < Ecorr, MEM. e jMEM << jRL ≅ jNaCl. No ensaio de citotoxicidade, o aço foi caracterizado como não-tóxico.

Decreased perinatal sunshine duration is associated with increased non-affective but not affective psychosis birth rates

We have previously found an association between variations in schizophrenia birth rates and varyinglevels of perinatal sunshine duration. This study examines whether such an association can also be found for Ža. affective psychosis, and Žb. broadly defined nonaffective psychoses. Data for individuals born between 1931 and 1970 in Australia with ICD9 Other PsychosisŽ295–299.were obtained from the Queensland Mental Health Statistical System. ‘Affective psychosis’ included affective psychosis, schizo-affective psychosis, and depressive and excitative non-organic psychoses. ‘Non-affective psychosis’ included chizophrenia, paranoid disorders and other non-organic psychoses. Those receiving both affective and non-affective psychotic diagnoses were excluded. Rates per 10,000 live monthly general population births were calculated. For each month, we assessed the agreementŽusing the kappa statistic. between trends in Ža. birth rates and Žb. long-term trends in seasonally adjusted perinatal sunshine duration. The analyses were performed separately for males and females. There were 6265 with non-affective psychosis ŽMs3964 rate 66r10,000; Fs2299 44r10,000. and 2858 with affective psychosisŽMs1392 24r10,000; Fs1466 28r10,000.. There were no significant associations between Ža. affective psychosis birth rates for either males or females and Žb. sunshine duration. There was a significant association between nonaffective psychosis birth rates for males only and Žb. sunshine duration Žkappas0.15 p-0.001.. This suggests that, as a risk factor, the effect of reduced perinatal sunshine is specifically associated with males who develop non-affective psychosis. The Stanley Foundation supported this project.

Low-Level Laser Therapy in Chronic Autoimmune Thyroiditis: A Pilot Study

Background and Objectives: Chronic autoimmune thyroiditis (CAT) remains the most common cause of acquired hypothyroidism There is currently no therapy that is capable of regenerating CAT-damaged thyroid tissue The objective of this study was to gauge the value of applying low-level laser therapy (LLLT) in CAT patients based on both ultrasound studies (USs) and evaluations of thyroid function and thyroid autoantibodies. Study Design/Materials and Methods: Fifteen patients who had hypothyroidism caused by CAT and were undergoing levothyroxine (LT4) treatment were selected to participate in the study Patients received 10 applications of LLLT (830 nm, output power 50 mW) in continuous mode, twice a week, using either the punctual technique (8 patients) or the sweep technique (7 patients), with fluence in the range of 38-108 J/cm(2) USs were performed prior to and 30 days after LLLT USs included a quantitative analysis of echogenicity through a gray-scale computerized histogram index (El). Following the second ultrasound (30 days after LLLT), LT4 was discontinued in all patients and, if required, reintroduced Truodothyronine, thyroxine (T4), free T4, thyrotropin, thyroid peroxidase (TPOAb) and thyroglobulin (TgAb) antibodies levels were assessed before LLLT and then 1, 2, 3, 6, and 9 months after LT4 withdrawal. Results: We noted all patients` reduced LT4 dosage needs, including 7 (47%) who did not require any LT4 through the 9-month follow-up The LT4 dosage used pre-LLLT (96 +/- 22 mu g/day) decreased in the 9th month of follow-up (38 23 mu g/day; P<0.0001) TPOAb levels also decreased (pre-LLLT = 982 +/- 530 U/ml, post-LLLT = 579 454 U/ml, P = 0 016) TgAb levels were not reduced, though we did observe a post-LLLT increase in the EI (pre-LLLT = 0 99 +/- 0.09, post-LLLT= 1.21 +/- 0.19, P=0.001) Conclusion: The preliminary results indicate that LLLT promotes the improvement of thyroid function, as patients experienced a decreased need for LT4, a reduction in TPOAb levels, and an increase in parenchymal echogenicity Lasers Surg. Med. 42:589-596, 2010. (C) 2010 Wiley-Liss, Inc

The validity of self-reported energy intake as determined using the doubly labelled water technique

In the 1980s the development of the doubly labelled water (DLW) technique made it possible to determine the validity of dietary assessment methods using external, independent markers of intake in free-living populations. Since then, the accuracy of self-reported energy intake (EI) has been questioned on a number of occasions as under-reporting has been found to be prevalent in many different populations. This paper is a review of investigations using the DLW technique in conjunction with self-reported EI measures in groups including adults, children and adolescents, obese persons, athletes, military personnel and trekking explorers. In studies where a person other than the subject is responsible for recording dietary intake, such as parents of young children, EI generally corresponds to DLW determined energy expenditure. However, in instances where the subjects themselves report their intake, EI is generally under-reported when compared with energy expenditure. It was originally believed that this phenomenon of under-reporting was linked to increased adiposity and body size, however, it is now apparent that other factors, such as dietary restraint and socio-economic status, are also involved. This paper therefore aims to present a more comprehensive picture of under-reporting by tying in the findings of many DLW studies with other studies focusing particularly on the characteristics and mechanisms for under-reporting. Awareness of these characteristics and mechanisms will enable researchers to obtain more accurate self-reports of EI using all dietary recording techniques.

Self-reported calcium intake and bone mineral content in children and adolescents

Objective: We examined the relationship between self-reported calcium (Cal intake and bone mineral content (BMC) in children and adolescents. We hypothesized that an expression of Ca adjusted for energy intake (El), i.e., Ca density, would be a better predictor of BMC than unadjusted Ca because of underreporting of EI. Methods: Data were obtained on dietary intakes (repeated 24-hour recalls) and BMC (by DEXA) in a cross-section of 227 children aged 8 to 17 years. Bivariate and multivariate analyses were used to examine die relationship between Ca, Ca density, and the dependent variables total body BMC and lumbar spine BMC. Covariates included were height, weight, bone area, maturity age, activity score and El. Results: Reported El compared to estimated basal metabolic rate suggested underreporting of El. Total body and lumbar spine BMC were significantly associated with El, but not Ca or Ca density, in bivariate analyses. After controlling for size and maturity, multiple linear regression analysis revealed unadjusted Ca to be a predictor of BMC in males in the total body (p = 0.08) and lumbar spine (p = 0.01). Unadjusted Ca was not a predictor of BMC at either site in females. Ca density was not a better predictor of BMC at either site in males or females. Conclusions: The relationship observed in male adolescents in this study between Ca intake and BMC is similar to that seen in clinical trials. Ca density did not enable us to see a relationship between Ca intake and BMC in females, which may reflect systematic reporting errors or that diet is not a limiting factor in this group of healthy adolescents.

Energy intake and energy expenditure in elite lightweight female rowers

Purpose: The training program undertaken by many athletes will affect directly the total, habitual energy requirements of that individual. Unless that energy requirement is met via the diet and or supplementation, chronic negative energy balance will ensue, which will have both short-term and long-term effects not only on performance but also on general health. The aim of this research was therefore to determine the energy expenditure (EE) and hence energy requirements of lightweight female rowers and, further, to compare this with their self-reported energy intake (EI). Methods: The El of seven lightweight female rowers was measured using a self-reported 4-d weighed dietary record. EE was determined using the doubly labeled water (DLW) technique over a 14-d period. Results: The mean (+/-SD) age, height, and weight of the subjects was 20 (+/-1.1) yr, 168.8 (+/-4.7) cm, and 60.9 (+/-23) kg, respectively. The rowers self-reported El was 2214 (+/-313) kcal.d(-1) and their total EE was 3957 (+/-1219) kcal.d(-1). After adjusting total EE for changes in body weight (mean (+/-SD) - 1.2 (+/-1.2) kg), the comparison between adjusted El and reported showed a bias to underreporting of 1133 (+/-1539) kcal.d(-1) or 34%. The bias was not consistent across adjusted El, and two of the seven subjects overreported their intake. Conclusions: Due to the underreporting of EI, diet recording may not be an appropriate way of assessing energy requirements in lightweight female rowers. A benefit of accurately determining energy requirements, as with DLW, is that female lightweight rowers will be able to successfully manipulate their EI and achieve the set weight cut-off for participation without compromising their health or performance.

Resting energy expenditure and body composition in children with myelomeningocele

Purpose : Myelomeningocele is a complex disease often complicated by obesity for reasons not well understood. The objectives of this study were to determine body composition and energy expenditure of children with MMC. Methods : Resting energy expenditure (REE), body composition and anthropometry were measured in 19 children with MMC (12 M, 7 F). Total energy expenditure (TEE) was estimated using a 3-day activity record. Energy intake (EI) was measured in seven children (5 M, 2 F) with MMC. Data were then compared with predicted values. Results : Mean REE ( n = 19) was 4680 ±1452 kJ/day (96.1 ±18.1% of predicted REE). The range was large (45.8-125.7% of predicted REE). TEE ( n = 7) was 4344 ±2376 kJ/day, hence only 73 34% of predicted TEE. EI ( n = 7) was 6560 ±1329 kJ/day, approximating a normal energy requirement. Overall, BCM was lower than expected values. Conclusions : REE in children with MMC is variable when compared to predicted values. TEE was found to be lower in children with MMC than predicted values and EI was similar to predicted values in this group of seven children. BCM is reduced in children with MMC when compared to expected values.