998 resultados para Viiden päivän sota
Resumo:
Tässä tutkimuksessa esittelen kassamyyjän työtä tämän päivän päivittäistavarakaupassa. Tämä kuuluu kaupunkikansatieteellisen tutkimuksen ja erityisesti työpaikkatutkimukseen. Tutkimusote on luonteeltaan empiirinen, refleksiivinen ja kulttuurianalyyttinen. Pääasiallisena lähteenä olen käyttänyt tekemiäni haastatteluja sekä omaa kokemustani kaupan kassan työstä. Osalla haastateltavistani on kymmeniä vuosia kestänyt kokemus kaupantyöstä ja joku on ollut kaupassa töissä vain muutaman vuoden. Ajallista perspektiiviä tämän päivän myyjän työhön saan myös historioitsija Marjaliisa Hentilän väitöskirjatutkimuksesta, joka kertoo myyjän työn kehittymisestä vuosisatojen kuluessa aina automarkettien yleistymiseen saakka. Määriteltyäni ensin myyjä -käsitteen ja esiteltyäni tutkimusmateriaaliani, esittelen kolmannessa luvussa kulttuurianalyysi -menetelmän, jota käytän tutkimuksessani. Kulttuurianalyysin esittelivät ruotsalaiset kansatieteilijät B. Ehn ja O. Löfgren. Käytän heidän vuonna 1982 esittelemäänsä teemaluetteloa tutkimuksessani. Kulttuurianalyysin teemojen avulla tutkija pystyy etäännyttämään itseään tutkimuskohteestaan. Tutkimuksessani löytyy näistä teemoista kahdeksan. Esittelen teemoja, ja pohdin niiden välityksellä kaupan kassamyyjän työn työkulttuuria. Aloitan analyysini paikan kuvailulla ja etenen kassamyyjän työn sisällön kuvailemisen päätyen myyjän vaatetuksen kuvailemiseen. Teemat joita käytän, ovat aikaan, paikkaan ja sosiaaliseen kontekstiin liittyviä. Aika- ja paikka -teemat ovat työpisteen kuvailemista ja työajan ja vapaa-ajan pohtimista myyjän työn kannalta. Sosiaaliseen kanssakäymiseen kuuluvat käsitykset moraalista, yksilön ja ryhmän eroja maskuliinisuutta tai tässä enemmänkin feminiinisyyttä. Se kuka käyttää valtaa ja kuinka hierarkia näkyy ja toimii kassalla kuuluvat myyjän työn sosiaaliseen kontekstiin. Lopuksi tutkielmassani pohdin sitä, mitä olen saanut haastattelujani analysoimalla selvitettyä kassamyyjän työstä: myyjän työ on muuttunut paljon monen haastateltavani työuran aikana. Tulevaisuudessa on yhä vähemmän kaupan kassoja. Se johtuu jo siitä että kaupassa koulutetaan monitaitoisia kaupan työntekijöitä.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää saavutetaanko passiivisilla arvostrategioilla riskikorjattuna ylisuuria tuottoja Suomen osakemarkkinoilla. Tuottaako matalien tunnuslukujen perusteella valittujen osakkeiden portfolio enemmän kuin korkeiden tunnuslukujen portfolio? Ovatko alfat tilastollisesti merkitseviä? Tutkimuksen tavoitteena on myös selvittää, ovatko korkeimman ja matalimman arvostustason portfolioiden menestyserot tilastollisesti merkitseviä. Tunnuslukuina on tarkasteltu P/E-, EV/EBIT- ja EV/EBITDA-tunnuslukuja sekä P/B- ja P/S–lukuja. Lisäksi on tutkittu yhdistelmätunnuslukuina P/E- ja P/B–lukujen tulon muodostamaa tunnuslukua, sekä suhteellisiin EV/EBITDA-, P/B- ja P/S-lukuihin perustuvaa arvostusmittaria. Tutkimusaineisto koostuu Suomen osakemarkkinoilla julkisesti noteeratuista yrityksistä toukokuusta 1991 toukokuuhun 2006. Osakkeet järjestettiin tunnuslukujen arvostustason perusteella kvintiiliportfolioihin. Myöhemmin portfoliot muodostettiin uudelleen kolmen ja viiden vuoden välein. Lopuksi tarkasteltiin kvintiiliportfolioiden kuukausittaisia tuottoja tunnuslukukohtaisesti koko tutkimusjakson ajalta. Tulosten perusteella on selkeästi havaittavissa, että matalan tunnusluvun kvintiiliportfoliot menestyivät paremmin kuin korkean tunnusluvun kvintiiliportfoliot. Kolmen vuoden jaksoissa P/E-, EV/EBITDA-, P/B-, P/S- ja kolmen tunnusluvun yhdistelmällä muodostetuilla kvintiiliportfolioilla arvopreemio oli selkeästi havaittavissa. Viiden vuoden jaksoissa vastaava ilmiö toistui EV/EBITDA-tunnusluvulla muodostetuilla kvintiiliportfolioilla. Eniten tuotti absoluuttisesti sekä riskikorjattuna tutkimuksessa esiteltävä kolmen vuoden jaksoissa kolmen tunnusluvun yhdistelmällä muodostettu matalimman arvostustason kvintiiliportfolio, joka tuotti riskikorjattuna tilastollisesti erittäin merkitsevästi positiivista alfaa matalalla riskitasolla.
Resumo:
Hoitotyön laatu - lasten näkökulma Tämän kolmivaiheisen tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla lasten odotuksia ja arviointeja lasten hoitotyön laadusta sekä kehittää mittari kouluikäisille sairaalassa oleville lapsille laadun arviointiin. Perimmäisenä tavoitteena oli lasten hoitotyön laadun kehittäminen sairaalassa. Ensimmäisessä vaiheessa 20 alle kouluikäistä (4-6v) sekä 20 kouluikäistä (7-11v) lasta kuvailivat odotuksiaan lasten hoitotyön laadusta. Aineisto kerättiin haastattelulla ja lasten piirustusten avulla, sekä analysoitiin sisällön analyysilla. Lasten odotukset lasten hoitotyön laadusta kohdistuivat hoitajaan, hoitotyön toimintoihin ja ympäristöön, fyysinen ympäristö korostui piirustuksissa. Ensimmäisen vaiheen tulosten, aikaisemman kirjallisuuden sekä Leino-Kilven “HYVÄ HOITO” mittarin pohjalta kehitettiin “Lasten Hoidon Laatu Sairaalassa” (LHLS) mittari ja testattiin sen psykometrisiä ominaisuuksia tutkimuksen toisessa vaiheessa. Mittaria kehitettiin ja testattiin kolmen vaiheen kautta. Aluksi asiantuntijapaneeli (n=7) arvioi mittarin sisältöä. Seuraavaksi mittari esitestattiin kahdesti kouluikäisillä sairaalassa olevilla lapsilla (n=41 ja n=16), samassa vaiheessa myös viiden lastenosaston hoitajat (n=19) yhdessä arvioivat mittarin sisältöä sekä 8 lasta. Lopuksi mittaria testattiin kouluikäisillä lapsilla (n=388) sairaalassa sekä hoitajat (n=198) arvioivat mittarin sisällön validiteettia. Mittarin kehittämisen aikana päälaatuluokkien: hoitajan ominaisuudet, hoitotyön toiminnot ja hoitotyön ympäristö Cronbachin alfa kertoimet paranivat. Pääkomponentti analyysi tuki mittarin hoitotyön toimintojen ja ympäristön alaluokkien teoreettista rakennetta. Kolmannessa vaiheessa “Lasten Hoidon Laatu Sairaalassa” (LHLS III, versio neljä) mittarilla kerättiin aineisto Suomen yliopistosairaaloiden lastenosastoilta kouluikäisiltä 7-11 -vuotiailta lapsilta (n=388). Mittarin lopussa lapsia pyydettiin lisäksi kuvailemaan kivointa ja ikävintä kokemustaan sairaalahoidon aikana lauseen täydennystehtävänä. Aineisto analysoitiin tilastollisesti sekä sisällön analyysilla. Lapset arvioivat fyysisen hoitoympäristön, hoitajien inhimillisyyden ja luotettavuuden sekä huolenpidon ja vuorovaikutustoiminnot kiitettäviksi. Lapset arvioivat hoitajien viihdyttämistoiminnot kaikkein alhaisimmiksi. Lapsen ikä ja sairaalantulotapa olivat yhteydessä lasten saamaan tiedon määrään. Lasten kivoimmat kokemukset liittyivät ihmisiin ja heidän ominaisuuksiinsa, toimintoihin, ympäristöön sekä lopputuloksiin. Ikävimmät kokemukset liittyivät potilaana oloon, tuntemuksiin sairauden oireista sekä erossaoloon, hoitotyön fyysisiin toimintoihin sekä ympäristöön. Tutkimuksen tulokset osoittavat lasten olevan kykeneviä arvioimaan omaa hoitoaan ja heidän näkökulmansa tulisi nähdä osana koko laadun kehittämisprosessia parannettaessa laatua käytännössä todella lapsilähtöisemmällä lähestymistavalla. “Lasten Hoidon Laatu Sairaalassa” (LHLS) mittari on mahdollinen väline saada tietoa lasten arvioinneista lasten hoitotyön laadusta, mutta mittarin testaamista tulisi jatkaa tulevaisuudessa
Resumo:
L’objecte del present estudi és caracteritzar el temps de vol (Tv) de la fase aèria en l’exercici d’arrencada en halterofília. Es descriu el seu comportament en funció de l’increment progressiu de la càrrega i en relació a variables biomecàniques de l’estirada, així com la seva evolució en un cicle d’entrenament. Es va fer un test màxim de càrregues progressives amb set halterofilistes (n = 7) de competició. Mitjançant els sistemes de valoració Musclelab i Chronojump es van registrar els valors de: força (F), potència (P), velocitat (V), pic de velocitat (pV) i alçada relativa (Hrel ) de la barra en l’estirada, al costat del Tv del desplaçament dels peus de l’aixecador a l’entrada sota la barra. Es va observar una moderada correlació negativa (r = –0,561; p < 0,01) entre el Tv i la càrrega màxima del test (%1RMT). No es van trobar correlacions significatives per al Tv respecte a la resta de variables analitzades. El Tv disminuïa amb l’increment de la càrrega en rangs submàxims, i era de natura aleatòria amb l’ocupació de càrregues màximes. En un subgrup de la mostra (n = 4) es van valorar les mateixes variables passades vuit setmanes. El Tv, la Pmàx i el pV suggereixen ser variables suficientment sensibles per monitoritzar els canvis generats per l’entrenament en vuit setmanes, encara que la reduïda dimensió mostral no va permetre aconseguir diferències significatives. Aquests resultats destaquen la possibilitat de considerar el Tv i la P com a mesures de control en l’entrenament d’halterofilistes, preferentment en l’ús de càrregues submàximes.
Resumo:
El present document recull la memòria que descriu el meu treball de final de grau d'enginyeria informàtica del àrea de bases de dades. Aquest projecte es centra en la realització del disseny, implementació i validació d'una base de dades relacional que donarà resposta a la necessitat de les empreses certificades amb l'ISO 9001, 13485 o que treballin sota la regulació GxP, de portar una gestió i control de les accions correctives i accions preventives, des d'ara anomenades CAPA, resultats d'observacions detectades en auditories de qualitat tant internes com externes. La validació d'aquesta base de dades s'ha realitzat sota l'estàndard quemarquen les GAMP5.
Resumo:
Tässä työssä perehdyimme puheen- ja kielenkehityksen häiriöisten lasten musiikinopetukseen. Tarkoituksenamme oli löytää keinoja heidän äänenkäyttönsä sekä puheenkehityksensä tukemiseen musiikin avulla. Halusimme myös rohkaista heitä monipuoliseen itseilmaisuun, musisointiin ja kommunikointiin. Työmme perustuu päiväkoti Troolarissa toteutettuun musiikkikasvatusprojektiin. Työskentelimme viiden lapsen kanssa, joilla kaikilla on puheen- tai kielenkehityksen erityisvaikeus. Pidimme ryhmälle kahdeksan oppituntia, joiden aikana kokeilimme eri menetelmiä ja ideoita opetuksen tukena. Oikean laulu- ja puhekorkeuden löytäminen äänileikkien avulla sekä sanojen rytmittäminen olivat keskeisiä asioita tunneillamme. Tämän pohjalta olemme koonneet tietoa sekä omia kokemuksiamme työhömme. Totesimme, että musiikinopetusta voi soveltaa erilaisille oppijoille hyvinkin vähäisillä muutoksilla. Tukiviittomien käyttö, selkeä ja hidastempoinen puhe, kuvat ja monet muut havainnollistamisvälineet tukevat kaikenlaisten oppilaiden oppimista. Musiikkileikkikouluissa on varmasti paljon dysfasialapsia integroituna ryhmiin. Siksi pidämme tärkeänä kertoa asiasta ja tuoda uusia näkökulmia opetukseen. Perustiedon kerääminen, kekseliäisyys sekä avoin mieli ovat hyviä lähtökohtia erityismusiikkikasvatukseen.
Resumo:
Kyseessä on Egeanmeren saarien kartasto, jossa annetaan sonetin muodossa ohjeet Egeanmeren purjehdukseen. Atlaksessa on 49 puupiirroskarttaa saarista. Meren karit on merkitty symbolein – ristillä ja pisteillä, joita käytetään vielä tänäkin päivänä. Tekijää, venetsialaista Bartolomeo da li Sonettia, ei tarkemmin tunneta. Hänen nimensä on ilmaistu teoksen toisessa sonetissa: "Per aprobar questa opereta fata per me bartolomeo da li sonetti intendo de monstrar con veri effetti quanto che londa egeia abia cerchatta..." Teosta tunnetaan alle 50 kappaletta maailmassa, ja kaikki kappaleet ovat keskenään hiukan erilaisia. Teos kuuluu A. E. Nordenskiöldin kokoelmaan, joka vanhan kartografisen ja maantieteellisen kirjallisuuden osalta on ainutlaatuinen ja kuuluu ainoana suomalaisena kohteena henkisen kulttuuriperinnön Memory of the World -rekisteriin. Nordenskiöld on ostanut teoksen joulukuussa 1892 Hoeplilta Milanosta.
Resumo:
J. J. Wecksellin pääteosta Daniel Hjortia pidetään ainoana huomattavana suomalaisena näytelmänä, joka on syntynyt ennen Aleksis Kiven tuotantoa. Tämä historiallinen aatedraama sijoittuu kuningas Sigismundin ja Kaarle-herttuan taistelujen aikaiseen Turun linnaan. Näytelmä kuvaa sovittamatonta ristiriitaa, johon päähenkilö Daniel Hjort joutuu palvellessaan toisaalta kuningasta ja ajaessaan toisaalta kansan asiaa. Näytelmässä on vaikutteita Wecksellin esikuvilta Shakespearelta, Schilleriltä ja Victor Hugolta, mutta näytelmää on kiitetty myös omaperäisyydestä, sen elävästä, syvällisen psykologisesta henkilökuvauksesta ja draamallisesta voimasta. Näytelmä esitettiin ensimmäisen kerran Helsingin ruotsalaisessa teatterissa marraskuun 26. päivänä vuonna 1862, ja näytelmää on esitetty yhä nykypäiviin saakka.
Resumo:
Keravan Energian ja Etelä-Suomen Energian sähkönjakeluverkot sijaitsevat kasvavalla alueella Etelä-Suomessa ja varsinkin Etelä-Suomen Energian alueelle Sipooseen on ennustettu suurta väestönkasvua. Sipoossa sähköverkko on pääasiassa avojohtovoittoista maaseutuverkkoa kun taas Keravalla sähköverkko on kaapeloitua kaupunkiverkkoa. Väkiluvun ja sähkön kulutuksen kasvu tuovat omat vaatimuksensa sähkönjakeluverkolle varsinkin Sipoon Nikkilässä. Diplomityössä selvitetään Etelä-Suomen Energia Oy:n ja Keravan Energia Oy:n keskijänniteverkkojen nykytila Nikkilän ja Savion alueilla sekä alueiden kasvuennusteet ja uusien asuinalueiden tehontarpeet vuonna 2025. Näiden pohjalta laaditaan keskijänniteverkkojen rakentamiseen ja mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön johtava suunnitelma seuraavien viiden vuoden aikana tehtäville saneerauksille.
Resumo:
A mitjans de segle XIX, John Henry Newman va rebre l'encàrrec d'organitzar i dirigir una nova universitat a Dublin. Com a síntesi de les reflexions que van acompanyar aquell projecte, va publicar un escrit intitulat Idea of a University que encara avui dia ofereix nombrosos elements per a la reflexió de tots aquells que en formem part de la comunitat universitària. Els trets distintius de la universitat en què Newman hi pensa són: una vocació humil de servei que es concreta en la formació de persones, no tant de gentlemen o elits socials; primacia de l'educació de la intel·ligència especulativa, sense subordinar-la a l'educació moral ni a la formació tècnica; un lloc d'ensenyament del saber universal -deixant per altres institucions l'activitat de pura investigació- i de contacte viu entre les diferents especialitats -és bàsic l'intercanvi continu d'experiències entre docents i alumnes d'estudis diferents-; una acció tutorial que permeti descobrir en cada alumne els seus talents i les seves aptituds particulars; una producció o 'transferència de coneixement' vinculada a la vàlua real de l'activitat intel·lectual -qui publica ho fa perquè realment té quelcom a dir-. Com a rerefons d'aquestes propostes, Newman posa l'accent en la necessitat que la universitat sigui un ambient on es confia pregonament en la possibilitat d'accedir a un coneixement veritable de la realitat. Més que mai en un món intel·lectual que ja a mitjans segle XIX començava a trontollar sota el pes del nihilisme i l'escepticisme, Newman reivindica el valor de la veritat com a fi últim de tota vida universitària.
Resumo:
El PFC tracta la implantació d‘una indústria de fabricació de pellets de fusta partint de la localització del recurs biomassa (comarca del Pallars Sobirà), tot definint el producte a fabricar a partir dels tipus de matèria prima, determinant localització òptima, determinació i dimensionat del procés de fabricació, determinació de les instal•lacions necessàries, projecte d’enginyeria d’aquestes, (càlcul estructural, antiincendis, instal•lació elèctrica de Alta i Baixa Tensió), anàlisi del mercat existent i potencial del producte i anàlisi de la inversió a realitzar per tal de dur a terme el projecte, sota tres escenaris diferents.
Resumo:
Aplicación desarrollada bajo tecnología Android destinada a la gestión y control de ventas de productos para vendedores.
Resumo:
Taloudellisen laman aikana monet yritykset pyrkivät tehostamaan omaa toimintaa tarkastelemalla uudelleen itselleen tärkeitä liiketoiminnan prosesseja. Tässä diplomityössä suoritetaan IT-alan pk-yrityksen liiketoimintaympäristön analyysi käyttäen SWOT- työkalua ja Porterin viiden voiman mallia. Tämän jälkeen selvitetään Yritys Oy:n asiakastarpeita sekä yrityksen tarjoomaa. Tämän jälkeen suoritetaan potentiaalisten asiakkaiden segmentointi. Jokaiselle segmentille muodostetaan oma tarjooma ja asemoidaan se. Asemointi tapahtuu muodostamalla jokaiselle segmentille omaa sanomaa, joka perustuu segmentin tarjoomaan. Segmentointi pyritään toteuttamaan asiakaslähtöisesti. Työn lopussa muodostetaan Yritys Oy:lle markkinointistrategia.
Resumo:
L'Aurora Vall fa un complet repàs a la vida i feina d'una altra Aurora de la qual enguany s'ha commemorat el centenari del seu naixement. Una dona, Díaz-Plaja, amb una trajectòria impressionant dins el món de la LIJ que, malauradament i com reconeix l'autora de l'article, darrerament no es té prou en compte. Nascuda a Barcelona el 1913, Aurora Díaz-Plaja va ser bibliotecària, periodista, escriptora, investigadora, divulgadora i un munt de tasques més que han deixat petja inesborrable en el món de la LIJ. Formada a l'Escola de Bibliotecàries sota el mestratge de persones com Riba, Rubió o Soldevilla, va organitzar la Biblioteca del Port i va inaugurar també la Biblioteca Folch i Torres del parc de la Ciutadella a Barcelona després de treballar en altres centres del territori nacional. Molt activa en les dècades dels seixanta i setanta, va publicar estudis teòrics, va fundar revistes i va treballar frec a frec amb Pilarín Bayés en la creació d'auques i contes. La seva carrera culminà amb un munt d'homenatges i reconeixements abans que s'esdevingués aquest llarg silenci que entre tots volem desfer (se li ha fet un acte de reconeixement durant el congrés de LIJ catalana al Born el mes d'octubre). Les especialistes Teresa Duran, Marta Luna i Ana Díaz-Plaja recorden anècdotes viscudes amb l'Aurora per acompanyar l'article.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata hampaiden kiinnityskudossairauksien esiintyvyyttä ja suuhygieniatottumuksia Tansaniassa. Viiden eri tutkimuksen avulla kartoitettiin suuhygieniatottumuksia, kiinnityskudosten tilaa, kiinnityskudossairauksien riskitekijöitä ja hoidon tarvetta (CPITN) sekä ienvetäymiä. Tutkimukset toteutettiin eri paikkakunnilla vuosien 1987 ja 2003 välillä. Tutkittavat valittiin satunnaisesti tai harkitusti; tutkittavien määrä vaihteli 201:stä 1764:ään. Aineistot kerättiin kysymyslomakkeilla ja kliinisten tutkimusten avulla. Kliinisesti mitattiin plakin, hammaskiven ja ienten verenvuodon määrä, ientaskujen syvyys, ienvetäymien laajuus ja puuttuvien hampaiden lukumäärä. Tutkimusvälineinä käytettiin peiliä, Williamsin ja WHO:n ientaskumittareita. Muoviharjaksista hammasharjaa ilmoitti käyttävänsä 51,5-97,8% tutkituista. Ns. harjaustikun käyttö vaihteli paljon: 0,9-32,0 %. Plakkia löydettiin 65-100 %:lla tutkituista. Hammaskiveä oli suurimmalla osalla tutkituista. Myös ienverenvuotoa löytyi valtaosalta (79-100%). Ienverenvuotoa oli enemmän miehillä kuin naisilla sekä alhaisemman koulutustason omaavilla. Neljäkymmentä vuotta täyttäneiltä löydettiin 4–5 mm:n syvyisiä ientaskuja 82,1 %:lta ja ≥ 6 mm:n taskuja 43,8 %:lta. Suun terveystottumusten ohjaamiseen oli tarvetta yli 90 %:lla, hammaskiven poistoon ja juurten pinnan tasoitukseen yli 80%:lla. Yleisimmät riskitekijät kiinnityskudossairauksille olivat ikä (≥ 35 vuotta), miessukupuoli, alhainen koulutustaso, plakin, hammaskiven ja ientulehduksen määrä sekä asuminen maaseudulla. Ienvetäymiä (≥ 4 mm) löytyi noin 54%:lla tutkituista. Ienvetäymiä oli useammin miehillä kuin naisilla ja ne olivat yhteydessä ikään sekä hammaskiven ja ienverenvuodon esiintymiseen. Suuhygieniataso tutkituilla henkilöillä oli huono ja ienvetäymien esiintyvyys korkea. Syviä ientaskuja löytyi kuitenkin harvoilta tutkituilta. Riskitekijät kiinnityskudossairauksille olivat ikä, miessukupuoli, alhainen koulutustaso, plakin, hammaskiven ja ientulehduksen määrä sekä asuminen maaseudulla. Ienvetäymien riskit olivat ikä, miessukupuoli, hammaskivi ja ienverenvuoto