Rightful Resistance in the Colombian conflict. A theoretical reflection based on a Peace Community

This article considers the opportunities of civilians to peacefully resist violent conflicts or civil wars. The argument developed here is based on a field-based research on the peace community San José de Apartadó in Colombia. The analytical and theoretical framework, which delimits the use of the term ‘resistance’ in this article, builds on the conceptual considerations of Hollander and Einwohner (2004) and on the theoretical concept of ‘rightful resistance’ developed by O’Brien (1996). Beginning with a conflict-analytical classification of the case study, we will describe the long-term socio-historical processes and the organizational experiences of the civilian population, which favoured the emergence of this resistance initiative. The analytical approach to the dimensions and aims of the resistance of this peace community leads to the differentiation of O`Brian’s concept of ‘rightful resistance’.

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmät

Tutkimuksessa oli tarkoitus vertailla Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmiä keskenään. Tutkimusongelmana oli kysymys: ”Mitä eroja / yhtäläisyyksiä on Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmillä ja miksi?” Tutkimuksen viitekehyksenä käytettiin turvallisuuden ja etenkin rajaturvallisuuden käsitettä. Tutkimus toteutettiin asiakirjatutkimuksena julkisia lähteitä käyttäen. Euroopan unionissa rajaturvallisuus on osa sisäistä turvallisuutta. Rajaturvallisuudella tarkoitetaan lähinnä henkilöihin kohdistuvaa valvontaa. Tärkeimmät Euroopan unionin rajaturvallisuuteen kohdistuvat uhkat ovat terrorismi, laiton maahanmuutto, kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus, ihmisten salakuljetus ja ihmiskauppa. Euroopan unionin rajaturvallisuusjärjestelmä rakentuu vapaalle liikkuvuudelle unionin sisällä ja neliportaiselle rajaturvallisuusjärjestelmälle. Unionin jäsenvaltiot vastaavat ulkorajojen valvonnasta, mutta nykyisin erityisesti nopean toiminnan rajainterventioryhmät mahdollistavat jäsenmaiden rajavalvontaviranomaisten toiminnan koko unionin alueella. Yhdysvalloissa rajaturvallisuus on osa kotimaan turvallisuutta, jonka tärkein tehtävä on terrorismin torjunta. Yhdysvalloissa rajaturvallisuuden käsite sisältää sekä henkilöiden että tavaroiden valvonnan eli ns. tullivalvonnan. Tärkeimmät uhkat ovat terrorismi, huumeet, joukkotuhoaseiden leviäminen, laiton maahanmuutto, ihmisten salakuljetus sekä tartuntatautien ja tuholaiseläinten leviäminen. Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmä perustuu tehokkaalle ja runsain teknisin apuvälinein tapahtuvalle rajojen valvonnalle etenkin Meksikon vastaisella rajalla. Myös Yhdysvaltojen rajojen valvonta aloitetaan ulkomailta ja ulotetaan sisämaahan. Rajaturvallisuuden uhkakuvat ovat hyvin pitkälti samanlaiset Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa. Terrorismin torjunta ja taloudelliset näkökohdat ovat Yhdysvalloissa Euroopan unionia huomattavasti korostetummin esillä. Hyvin samanlaisia ovat myös ne tavat, joilla rajojen valvontaa toteutetaan käytännössä. Yhdysvalloissa tehtävän toteuttaminen on kuitenkin yksinkertaisempaa, koska rajojen valvonnasta vastaa maalla yksi ja merellä yksi viranomainen. Euroopan unionissa jokaisella jäsenmaalla on omat kansalliset rajavalvontaviranomaisensa. Tämä tekee Euroopan unionin rajaturvallisuusjärjestelmästä Yhdysvaltojen järjestelmää kankeamman eikä tilanteeseen ole nähtävissä muutosta niin kauan kuin unioni pysyy valtioliittona ja jäsenvaltiot suvereeneina.

Palkitsemisen vaikutus kaupan alan myymälähenkilökunnan työmotivaatioon ja työsuoritukseen

Palkitseminen on yksi keskeisimmistä työmotivaatioon ja työsuoritukseen vaikuttavista elementeistä. Tässä kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä laaditussa Pro gradu-tutkielmassa tutkitaan palkitsemisen vaikutusta kaupan alan myymälähenkilökunnan työmotivaatioon ja työsuoritukseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millä tutki-muksen kohdeorganisaation nykyisillä kokonaispalkitsemisen keinoista on merkittävin vaikutus myymälähenkilökunnan työmotivaatioon ja työsuoritukseen. Lisäksi tutkimus havinnollistaa, millaisilla muilla palkitsemisen keinoilla pystytään vaikuttamaan myymälähenkilökunnan työmotivaatioon siten, että sen vaikutus heijastuu positiivisena impulssina myös työntekijän työsuoritukseen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on rakennettu kokonaispalkitsemisen ja työmotivaation ympärille ja näkökulmia peilataan sekä yksilön kokeman oikeudenmukaisuuden, että yrityksen strategisen palkitsemisen näkökulmista. Tutkimuksen perusteella voidaan nähdä, että tulokseen sidottu palkitseminen on yksi keskeisimmistä työsuoritukseen vaikuttavista palkitsemisen elementeistä myyntityössä. Työsuoritukseen ja työmotivaatioon pystytään vaikuttamaan myös itsenäisellä työskentelytavalla, uramahdollisuuksilla ja ammatillisen kehittymisen mahdollisuuksilla. Kohdeorganisaation kokonaispalkitsemisen mallia tulisikin muokata vastaamaan entistä paremmin näitä indikaattoreita, jotta kokonaispalkitsemisen malli toimisi strategisen palkitsemisen näkökulmasta mahdollisimman optimaalisella tavalla.

Täysipainoinen osallistuminen integraatioon välttämätöntä. Elinkeinoelämän valmistautuminen Länsi-Euroopan yhdentymiskehitykseen 1987–1992

Pro gradu -tutkielmani tarkastelee Suomen elinkeinoelämän etujärjestöjen, Teollisuuden Keskusliiton (TKL) ja Suomen Työnantajain Keskusliiton (STK) valmistautumista Länsi-Euroopan integraation syvenemiseen vuosina 1987–1992. Tutkimukseni perustuu Elinkeinoelämän keskusarkiston TKL:a, STK:a ja näiden yhteisorganisaatioita käsittelevään arkistomateriaaliin. Tutkimukseni metodina on historiantutkimuksen lähdekritiikki. Suomen kauppapoliittinen ympäristö oli vahvassa murroksessa 1980-luvun puolivälistä syvenemään alkaneen Euroopan yhdentymiskehityksen ja hiipuvan idänkaupan vuoksi. Samaa aikakautta kuvasivat nopea teknologinen kehitys, itäblokin murtuminen, maailmankaupan vapautuminen ja Suomen kansainvälistyminen. Suomen osallistumista länsi-integraatioon rajoitti merkittävällä tavalla Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus, ja Suomen harjoittama puolueettomuuspolitiikka. Ennen keväällä 1992 jätettyä EY-jäsenyyshakemusta Suomi oli pyrkinyt osallistumaan Länsi-Euroopan taloudelliseen integraatioon, mutta välttämään poliittista integraatiota ulkopoliittisista rajoitteista johtuen. Elinkeinoelämä pyrki valmistautumaan integraatioon läheisessä yhteistyössä Suomen valtionjohdon kanssa. Elinkeinoelämän etujärjestöt tiedostivat hyvin Suomen ulkopolitiikan virallisen linjan, joka muuttui merkittävällä tavalla vasta Neuvostoliiton kaaduttua joulukuussa 1991. Suomen kauppapoliittinen asema riippui pitkälti Neuvostoliitosta. Tutkimukseni näkökulmana on elinkeinoelämän etujärjestöjen tahto vaikuttaa Suomen osallistumiseen Länsi-Euroopan integraatioprosessiin. 1980-luvun puolivälin jälkeen yhä vahvemmin läntiseen kauppaan nojanneen Suomen teollisuuden ja työnantajien etujärjestöt aktivoituivat seuraamaan ja vaikuttamaan yhdentymiskehitykseen eriasteisesti. Integraatioseuranta ja yhdentymiskehitykseen vaikuttaminen pitivät sisällään asiantuntijavierailuja, muistioiden laatimista, kirjeenvaihtoa ja tapaamisia Suomen valtiojohdon, EY-komission johtajien, EY- ja EFTA-maiden teollisuusjärjestöjen ja virkamiesjohdon kanssa, integraatioseminaarien järjestämistä ja julkisen keskustelun muokkaamista integraatiomyönteiseen suuntaan eri keinoin. Teollisuuden ja työnantajien etujärjestöt pitivät länsi-integraatioon osallistumista välttämättömänä taloudellisen kilpailukyvyn turvaamiseksi Suomen päämarkkina-alueilla Länsi-Euroopassa. Integraation toivottiin vauhdittavan Suomen rakennemuutosta sekä avaavan suojattuja kotimarkkina-aloja kilpailulle.

Alan Pauls: Poéticas del anacronismo

Alan Pauls (b. 1959) is an Argentine novelist and essayist. His works have barely been studied outside of Latin America; therefore, my work will be one of the first to focus critically and theoretically on his oeuvre and raise awareness of his importance to Contemporary Latin American Literature. The fundamental concept of my thesis is anachronism, which I develop by investigating the ways in which the present and the past are interconnected in the same temporal space. My dissertation has two interconnected parts. In the first, I propose an approach to Pauls’ literary work that emphasizes its engagement with literary and cultural theory. Specifically, I analyze how Pauls’ first novels –El pudor del pornógrafo (1984), El coloquio (1989), Wasabi (1994)– are strongly influenced by various theoretical discourses, especially the work of Roland Barthes. The guiding question of my dissertation’s first part is how one can narrate a fictional text without strictly appropriating narrative devices. Namely, I suggest that Pauls’ conception of literature is inevitably related to critical discourse. In the second part, I study a trilogy that Pauls wrote about the 1970s in Argentina: Historia del llanto (2007), Historia del pelo (2010), and Historia del dinero (2013). Here I focus on how Pauls uses the 1970s to propose a new conceptualization of the “political.” For Pauls, the “political” is not represented in the great events of a particular time but rather in the “effects” that these events produce; these effects are minor, almost imperceptible, and for that reason much more powerful as a literary event mechanism per se. From my point of view, this new conceptualization of the “political” contains in itself a problematic issue: the articulation between personal experience, history, and fiction. In conclusion, this interrelation between theory, politics, history, and fiction defines the path of my dissertation, which would have been just the “starting point” in my personal attempt to reconfigure the map of the Latin American literary contemporaneity.

Ne bis in idem – hallinnollisen sanktion ja rikosoikeudellisen rangaistuksen välisessä suhteessa erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa

Käsittelen työssäni ne bis in idem- periaatetta, joka tarkoittaa ei kahdesti samassa asiassa. Kyse on kaksoisrangaistavuuden estämisestä. Periaate liittyy keskeisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4 artiklaan. Periaatteen oikeutus on perinteisesti nähty siinä, että se antaa turvaa yksilölle viranomaisten mielivaltaa vastaan. Henkilöä, joka on jo kertaalleen tuomittu tai vapautettu syytteestä, ei voida asettaa tuomioistuimessa uudelleen syytteeseen samasta teosta. Periaate on ollut kansallisessa keskustelussa esillä siksi, koska on ilmennyt, ettei kaksijakoinen järjestelmämme erityisesti veroasioissa ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta ongelmaton. Esille on noussut erityisesti kysymys hallinnollisen seuraamuksen vaikutuksesta rikosoikeudellisen rangaistuksen määräämiseen. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään muodostanut tulkintalinjan, joka poikkeaa kansallisesta oikeuskäytännöstämme. Ihmisoikeustuomioistuimen laaja tulkinta siitä, minkälaisia asioita pidetään rikosasioina arvioitaessa, onko henkilöä vastaan ryhdytty rikosperusteisiin toimiin kahdesti (bis), yhdistettynä laajaan tulkintaan asioiden samuudesta (idem) on aiheuttanut ongelmia nykyisessä seuraamusjärjestelmässämme. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää ne bis in idem – periaatteen sisältöä ja merkitystä. Kirjoituksessa pyritään esittelemään ja analysoimaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ne bis in idem- periaatteen tulkintakäytännön aiheuttamia jännitteitä. Aihe ei ole lainkaan niin yksiselitteinen kuin ensi näkemältä vaikuttaa ja arviointi on hyvinkin hankalaa erilaisten tilanteiden paljoudesta sekä lukuisista arvioinnin osatekijöistä johtuen. Raja hallinnollisen sanktion ja rikosoikeudelliseksi rangaistukseksi katsotun hallinnollisen seuraamuksen välillä on häilyvä ja vaikeasti rajattavissa.

Orpoteosten käyttöön liittyvien ongelmien sääntely Euroopan Unionin tasolla

Orpoteokset ovat teoksia, jotka ovat tekijänoikeudella suojattuja, mutta joiden oikeudenhaltijoita ei tiedetä tai ei pystytä tavoittamaan käyttöluvan kysymistä varten. Euroopan unionissa on viime vuosina ollut käynnissä lainsäädäntötyö, jonka tavoitteena on luoda järjestelmä orpoteosten aseman tunnustamiseksi ja rajat ylittävän käytön sallimiseksi. Tarkoituksena on erityisesti edesauttaa teosten digitointia ja verkkokirjastoon saataville asettamista sekä tätä kautta parantaa niiden saatavuutta kaikissa jäsenvaltioissa. Tutkimuksen keskeisenä tarkoituksena on selvittää, minkälaisella sääntelyllä orpoteosten käyttöä koskevia ongelmia voitaisiin parhaiten ratkaista Euroopan Unionin tasolla. Vaihtoehtoja ongelmien ratkaisemiseksi käydään läpi Euroopan komission vuonna 2011 tekemän orpoteoslainsäädäntöä koskevan vaikutusten arvioinnin pohjalta. Tärkeänä osana tutkielmaa tarkastellaan sitä, millä tavalla lokakuussa 2012 voimaantulleessa direktiivissä orpoteosten tietyistä sallituista käyttötarkoituksista (2012/28/EU) on säännelty orpoteosten käyttöä ja kuinka hyvin sääntelyllä saavutetaan sille asetetut tavoitteet. Lisäksi pohditaan, voitaisiinko orpoteosten käyttöön liittyvät tavoitteet saavuttaa tehokkaammin toisenlaisella järjestelmällä. Tutkielmassa käytetään lähdeaineistona orpoteoksia ja tekijänoikeuksia koskevaa kirjallisuutta, asiantuntijoiden ja eri intressiryhmien orpoteosdirektiiviä koskevia lausuntoja sekä aineistoa, joita Euroopan unionin toimielimet ovat aiheesta tuottaneet. Orpoteosdirektiivi velvoittaa jäsenvaltiot säätämään tekijänoikeutta koskevasta poikkeuksesta tai rajoituksesta, jolla sallitaan orpoteosten yleisen edun mukainen käyttö direktiivissä määritellyille organisaatioille. Orpoteosten rajat ylittävään saatavuuteen liittyvät ongelmat pyritään ratkaisemaan vastavuoroista tunnustamista koskevilla säännöksillä. Direktiivin teoskohtaiseen oikeudenselvitykseen perustuva järjestelmä soveltuu parhaiten orpoteosten kappalemääräisesti pienimuotoiseen käyttöön, koska suuren teosmäärän kohdalla teoskohtainen oikeuksien selvitys on kallis ja aikaa vievä prosessi. Koska eurooppalaisen orpoteoksia koskevan lainsäädäntöhankkeen taustalla on ollut pyrkimys tukea teosten massadigitointia, olisi tämän tavoitteen toteuttamiseksi lainsäädäntöä kehitettävä edelleen.

Henkilötietojen siirrot Euroopan unionista kolmansiin maihin erityisesti Euroopan unionin tuomioistuimen tuomion C-362/14 Maximillian Schrems v Data Protection Commissioner valossa

Tutkielman tarkoituksena on selvittää lukijalle, mistä syistä ja miten Euroopan unionin tietosuojainstrumentit – nykyinen tietosuojadirektiivi ja tuleva tietosuoja-asetus – asettavat rajoituksia EU:n kansalaisten henkilötietojen siirroille kolmansiin maihin kaupallisia tarkoituksia varten. Erityisen tarkastelun kohteena on henkilötietojen siirrot EU:n alueelta Yhdysvaltoihin mahdollistanut Safe Harbor-järjestelmä, jonka Euroopan unionin tuomioistuin katsoi pätemättömäksi asiassa C-362/14 Maximillian Schrems v Data Protection Commissioner. Tutkimusaiheen eli henkilötietojen rajat ylittävien siirtojen ollessa kansainvälisen oikeuden ja tietosuojaoikeuden leikkauspisteessä on tutkimuksessa käytetty molempien oikeudenalojen asiantuntijoiden tutkimuksia lähteenä. Kansainvälisen oikeuden peruslähteenä on käytetty Brownlien teosta Principles of Public International Law (6. painos), jota vasten on peilattu tutkimusaihetta tarkemmin käsittelevää kirjallisuutta. Erityisesti on syytä nostaa esille Bygraven tietosuojaoikeutta kansainvälisessä kontekstissa käsittelevä Data Privacy Law: An International Perspective sekä Kunerin nimenomaisesti henkilötietojen kansainvälisiä siirtoja käsittelevä Transborder Data Flows and Data Privacy Law. Uusien teknologioiden myötä nopeasti kehittyvästä tutkimusilmiöstä ja oikeudenalasta johtuen tutkimuksessa on käytetty lähdemateriaaleina runsaasti aihepiiriä käsitteleviä artikkeleita arvostetuista julkaisuista, sekä EU:n tietosuojaviranomaisten ja YK:n raportteja virallislähteinä. Keskeiset tutkimustulokset osoittavat EU:n ja sen jäsenvaltioiden intressit henkilötietojen siirroissa sekä EU:n asettamien henkilötietojen siirtosääntelyiden vaikutukset kolmansiin maihin. Globaalin konsensuksen saavuttamisen koskien henkilötietojen kansainvälisiä siirtosääntelyitä arvioitiin olevan ainakin lähitulevaisuudessa epätodennäköistä. Nykyisten alueellisten sääntelyratkaisujen osalta todettiin Euroopan neuvoston yleissopimuksen No. 108 eniten osoittavan potentiaalia maailmanlaajuiselle implementoinnille. Lopuksi arvioitiin oikeudellisen pluralismin mallin puitteissa tarkoituksenmukaisia keinoja EU:n kansalaisten perusoikeuksina turvattujen yksityisyyden ja henkilötietojen suojan parantamiseksi. Tarkastelu osoittaa EU:n kansalaisten sekä näiden henkilötietoja käsittelevien ja siirtävien yritysten välillä olleen tiedollinen ja voimallinen epätasapaino, joka ilmenee yksilön tiedollisen itseautonomian ja suostumuksen merkityksen heikentymisenä, joskin EU:n vuonna 2018 voimaan astuva tietosuoja-asetus organisaatioiden vastuuta korostamalla pyrkii poistamaan tätä ongelmaa.

Ne bis in idem – hallinnollisen sanktion ja rikosoikeudellisen rangaistuksen välisessä suhteessa erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa

Käsittelen työssäni ne bis in idem- periaatetta, joka tarkoittaa ei kahdesti samassa asiassa. Kyse on kaksoisrangaistavuuden estämisestä. Periaate liittyy keskeisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4 artiklaan. Periaatteen oikeutus on perinteisesti nähty siinä, että se antaa turvaa yksilölle viranomaisten mielivaltaa vastaan. Henkilöä, joka on jo kertaalleen tuomittu tai vapautettu syytteestä, ei voida asettaa tuomioistuimessa uudelleen syytteeseen samasta teosta. Periaate on ollut kansallisessa keskustelussa esillä siksi, koska on ilmennyt, ettei kaksijakoinen järjestelmämme erityisesti veroasioissa ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta ongelmaton. Esille on noussut erityisesti kysymys hallinnollisen seuraamuksen vaikutuksesta rikosoikeudellisen rangaistuksen määräämiseen. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään muodostanut tulkintalinjan, joka poikkeaa kansallisesta oikeuskäytännöstämme. Ihmisoikeustuomioistuimen laaja tulkinta siitä, minkälaisia asioita pidetään rikosasioina arvioitaessa, onko henkilöä vastaan ryhdytty rikosperusteisiin toimiin kahdesti (bis), yhdistettynä laajaan tulkintaan asioiden samuudesta (idem) on aiheuttanut ongelmia nykyisessä seuraamusjärjestelmässämme. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää ne bis in idem – periaatteen sisältöä ja merkitystä. Kirjoituksessa pyritään esittelemään ja analysoimaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ne bis in idem- periaatteen tulkintakäytännön aiheuttamia jännitteitä. Aihe ei ole lainkaan niin yksiselitteinen kuin ensi näkemältä vaikuttaa ja arviointi on hyvinkin hankalaa erilaisten tilanteiden paljoudesta sekä lukuisista arvioinnin osatekijöistä johtuen. Raja hallinnollisen sanktion ja rikosoikeudelliseksi rangaistukseksi katsotun hallinnollisen seuraamuksen välillä on häilyvä ja vaikeasti rajattavissa.