CS discourses of co-operatives structuring the food industry

Tämä tutkimus osallistuu tuottaja-osuuskuntiin liittyviin kestävän kehityksen keskusteluihin ja tarjoaa esimerkin pohjoismaisesta ruoantuotannon toimialasta. Tämä tutkimus seuraa kvalitatiivisen tutkimuksen suuntaviivoja ja Fairclough’n kriittinen diskurssianalyysi tarjoaa metodin yritystekstien analyysille. Kieli ymmärretään poststrukturalistisesta näkökulmasta, joka luo kielellisiä identiteettejä ja rakentaa vastuullisuuskeskustelua. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata diskurssit, jotka rakentavat vastuullisuuskeskustelua kontekstissaan. Lisäksi tavoitteena on kuvata ja ymmärtää kuinka nämä diskurssit rakentavat rooleja ja identiteettejä ympärilleen sekä kuinka yritystekstit institutionalisoituvat ja vaikuttavat kontekstiinsa. Analyysi määrittää kolme vastuullisuusdiskurssia, jotka kuvaavat yrityskansalaisuutta, liiketoimintalähtöisyyttä ja integriteettiä. Diskurssien tavoitteiden, roolien, ja identiteettien ymmärrys ja vaikutus ympäristöön auttaa laajentamaan tietämystä kestävän kehityksen moniulotteisesta luonteesta. Lisäksi tutkimus muodostaa itsessään äänen osuuskuntatutkimukselle ja kestävän kehityksen ymmärryksen laajentamiselle.

"Tässä on nyt todellakin meidän panos!" Tapaustutkimus kolmen nuoren kasvuhakuisen yrittäjätiimin minä, minun, me ja meidän -diskursseista

Tässä tutkimuksessa yhdistän tiimiyrittäjyyden, sosiaalisen identiteetin ja kollektiivisen psykologisen omistajuuden akateemisia keskusteluja. Tavoitteenani on kuvailla millaisia minä, minun, me ja meidän -diskursseja yrittäjätiimien jäsenet puhuvat kuvatessaan yrittäjyyttään. Tutkimuksen aineistona on nuorten, kasvuhakuisten yrittäjätiimien jäsenten puolistrukturoidut teemahaastattelut. Näkökulmana hyödynnän sosiaalista konstruktionismia ja analysoin aineiston diskurssianalyysillä. Tulkitsen neljä erilaista diskurssia, jotka liittyvät eri tavoin yrittäjätiimien me-identiteettiin. Ensimmäisessä diskurssissa yrittäjät puhuvat omasta roolistaan suhteessa tiimiin. Toisessa diskurssissa yrittäjät luovat oikeudenmukaisuuden ja yhteisvastuullisuuden normeja, joilla rakennetaan me-orientoitumista. Kolmannessa diskurssissa he puhuvat me-muodossa. Puheessa me on kokija, toimija, kollektiivinen psykologinen omistaja ja merkityksen antaja. Neljännessä diskurssissa me-identiteettiä rakentavat yrittäjyyden representaatiot ja toiminta. Meidän -puhetta liitetään asioihin, joihin tiiminä on yhdessä panostettu. Meidän -kokemukset näyttäytyvät puheessa voimallisena yrittäjyyden toiminnan merkityksellistämisen tapana.

Puolueiden keskustelutilaisuuksista mediatapahtumiksi. Television vaaliohjelmat ja niihin liittynyt sanomalehtijulkisuus 1960-luvulta 1980-luvulle

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan television vaaliohjelmia ja niihin liittynyttä sanomalehtijulkisuutta 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Tarkastelun kohteena ovat sekä eduskunta- että presidentinvaalien vaaliohjelmat. Tutkimusaineisto koostuu Yleisradion hallinto- ja ohjelmaneuvostojen pöytäkirjoista, vaaliohjelmien televisiotallenteista sekä vaaliohjelmia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Lehtiaineisto on kerätty Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista, Iltalehdestä, Aamulehdestä, Kansan Uutisista, Suomenmaasta sekä Suomen Sosialidemokraatista. Sanomalehtiaineistoa on täydennetty Yleisradion leikearkistoon kerätyillä lehtileikkeillä. Tutkimuksessa on analysoitu toisaalta television vaaliohjelmien kehitystä ja toisaalta vaaliohjelmiin liittynyttä sanomalehtikirjoittelua. Television vaaliohjelmien kehityksen osalta tutkimuksessa on kuvattu, millä tavoin vaaliohjelmia on eri aikoina tehty ja millaisia poliittisia kiistoja niiden tekemiseen on liittynyt. Sanomalehtiaineiston analyysissa on tarkasteltu sitä, mihin seikkoihin vaaliohjelmia käsittelevissä kirjoituksissa on kiinnitetty huomiota, millä tavoin lehdet ovat suhtautuneet ohjelmien toteutukseen ja millainen rooli ohjelmilla on nähty olleen vaalikampanjoinnissa. Väitöskirjan näkökulma on historiallinen, mikä merkitsee ajallisten kontekstien keskeisyyttä analyysissa. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota sekä poliittisessa kulttuurissa että mediamaisemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Vaaliohjelmat olivat 1960-luvulla tarkkaan säänneltyjä puolueiden välisiä keskustelutilaisuuksia, joissa toimittajilla ei ollut näkyvää roolia. Ohjelmien toteutuksesta vastasivat puoluemandaateilla toimineet Yleisradion ohjelma- ja hallintoneuvoston jäsenet, joten ohjelmien toteutuksen yksityiskohdista vastasivat puolueet. Puolueet riitelivät usein vaaliohjelmien toteutuksesta, mikä osoittaa, että puolueille television vaaliohjelmat olivat tärkeitä poliittisia foorumeita jo 1960-luvulta lähtien. Vaaliohjelmat jakautuivat kahteen erilaiseen ohjelmaformaattiin; vaalitentteihin ja suureen vaalikeskusteluun. Vaalitenteissä kunkin puolueen edustajat olivat vuorollaan ”altavastaajina”, joille muiden puolueiden edustajat esittivät kysymyksiä. Suuri vaalikeskustelu oli perinteisempi paneelikeskustelu, jossa poliitikot selvittivät vuorotellen kantojaan ajankohtaisiin poliittisin kysymyksiin. 1970-luvun puolivälissä vaalitenttien toteutuksessa tapahtui suuria muutoksia, kun toimittajat syrjäyttivät poliitikot vaalitenttien kyselijöinä. Suuri vaalikeskustelu säilyi ennallaan. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin oli 1960- ja 1970-luvuilla huomattavasti pidättyvämpää kuin poliitikkojen. Sanomalehdistön näkökulmasta television vaaliohjelmien tärkeimpänä tehtävänä oli puolueiden poliittisten linjausten esittely. Vaaliohjelmia käsittelevissä teksteissä esiteltiin pääasiassa poliitikkojen ohjelmissa pitämiä puheenvuoroja. Puoluelehdissä puheenvuorojen sisältöä arvioitiin aatteellisista lähtökohdista, sitoutumattomissa sanomalehdissä neutraalimmin. Vaaliohjelmien toteutukseen liittynyt kritiikki kohdistui toisaalta poliitikkojen puoluepropagandaan, toisaalta poliitikkojen liialliseen varovaisuuteen. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi ennallaan myös 1970-luvulla, jolloin vaaliohjelmia alettiin tehdä toimittajavetoisesti. Ainoa muutos liittyi vaaliohjelmakritiikkiin, joka kohdistui nyt poliitikkojen ohella myös toimittajiin, joiden katsottiin olleen ohjelmissa liian hyökkääviä. Suurin muutos vaaliohjelmiin liittyneessä kirjoittelussa tapahtui 1980-luvulla. Vaaliohjelmia käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin sanomalehdistössä monikertainen määrä 1970-lukuun verrattuna. Samalla myös vaaliohjelmia käsittelevien kirjoitusten näkökulmat alkoivat muuttua, kun ohjelmin visuaalinen ulottuvuus alkoi olla yhä näkyvämmin esillä sanomalehtiin laadituissa analyyseissa. Lehdet alkoivat teettää säännöllisesti erilaisia tutkimuksia poliitikkojen pärjäämisestä ohjelmissa ja kirjoittaa vaalikeskusteluiden voittajista ja häviäjistä. Lisäksi lehtijutuissa arvioitiin poliitikkojen esiintymistä ja vaaliohjelmista välittyviä vaikutelmia. Vuoden 1982 presidentinvaaleissa uusista näkökulmista kirjoittivat erityisesti iltapäivälehdet, mutta vuosikymmenen jälkipuoliskolla samankaltaisia lähestymistapoja omaksuivat myös Helsingin Sanomat ja Aamulehti. Niiden vaaliohjelmia käsittelevissä uutisissa kiinnitettiin yhä useammin huomiota poliitikkojen esiintymiseen, pukeutumiseen ja tunnetiloihin. Puoluelehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi kuitenkin ennallaan, ja myös vaaliohjelmakritiikki säilyi suurelta osin muuttumattomana. 1980-luvun aikana television vaaliohjelmat muuttuivat lehdistön käsittelyssä puolueiden tavoitteita esittelevistä keskustelutilaisuuksista poliitikkojen ja puolue johtajien henkilökohtaisia ominaisuuksia mittaaviksi esiintymiskokeiksi ja suuriksi mediatapahtumiksi, joiden katsottiin toisinaan jopa ratkaisseen vaalin tuloksen. Nostaessaan television vaaliohjelmat kampanjajournalisminsa ytimeen, sanomalehdet vahvistivat television poliittista roolia.

Det planlagda och det som visar sig : klasslärarstuderandes syn på undervisning i teknisk slöjd

Sloyd as an activity concretizes man’s ability to, with the help of mind and body, reshape materials into objects and change her conditions for survival. The sloyd actor outside school works when the spirit moves her, while the pupil in school is expected to sloyd regardless of motivation. Subject teachers become experts on sloyd in educational settings, while the qualification requirements may set the class teachers’ voluntariness within parenthesis. All class teachers qualify to teach all core subjects of the national curriculum in Finland from preschool to grade six. The aim of the current thesis is to deepen the knowledge on how the science of sloyd education can support class teacher students’ future teaching in sloyd. In the empirical part of the study, Swedish-speaking Finnish class teacher students’ views on technical sloyd as one of their future subjects for teaching are examined. The class teacher’s qualifying skills in teaching technical sloyd are expected to take shape during only a few ECTS study points. The teacher students’ experience of the subject from the pupil’s perspective is supposed to move into a budding teacher subject. In a research-based teacher education, self-reflection and reflection as a dialogue are extended aided by research results. Intuitive thinking interplays with rational thinking during this time. The teacher student’s approach to make use of the autonomous free space in teaching is, in the current thesis, as considerations where the individual weighs the pros and cons in relation to various phenomena in sloyd and the school overall. The basis for an individual autonomy is shaped and is expected to interplay on the common arena of autonomy. In the exercise of their profession, the class teacher teaching sloyd is expected to oscillate between the sloyd educational practice and theory. The first step in this movement within the teacher education is the coverage of a selection of theories during the studies. The empirical part of the study is carried out at two separate occasions with directed open-ended interviews with fifteen class teacher students in the beginning and end of their first year of study. The data was analysed with a hermeneutic approach and a qualitatively oriented approach to content analysis. The results are mirrored against theory within the science of sloyd education. The results show that class teacher students have a versatile view of educational sloyd. The overall results overthrow parts of the researcher’s pre-understanding. The viewpoint of the students seems to broaden from a merely manual activity to seeing sloyd as an educational activity. In order for the results to gain significance in the teacher education of the future, a line of reasoning is conducted in order to recommend an extended dialogue and thirteen possible themes for enriching discussions are put forth as a result of the present study. The extended dialogue focuses on that teacher education should make conscious ventures to create opportunities for the students to take part in effective discussions on the subject of sloyd, complementing the existing dialogue between the teacher educator and the students. This thesis lends support to reflections on the following aspects of educational sloyd in these dialogues: the reasons for why the sloyd subject exists, the ambitions of the subject, the content and organization of the subject for students as well as for the teacher educators.

Defining the art of grammar: Ancient perceptions of γραμματική and grammatical

The subject of this dissertation, which belongs to the field of Classical Philology, are the definitions of the art of grammar found in Greek and Latin sources from the Classical era to the second century CE. Definitions survive from grammarians, philosophers, and general scholars. I have examined these definitions from two main points of view: how they are formed, and how they reflect the development of the art itself. Defining formed part of dialectic, in practice also of rhetoric, and was perceived as important from the Classical era onwards. Definitions of grammar seem to have become established as part of preliminary discussions, located at the beginning of grammatical manuals (tékhnai, artes). These discussions included certain principal notions of the art; in addition to the definition, a list of the parts of the art was also typically included. These lists were formed by two different methods: division (diaíresis, divisio) and partition (merismós, partitio). Many of the grammarians may actually have been unfamiliar with these methods, unlike the two most important scholars of the Late Republic, Varro and Cicero. Significant attention was devoted to the question whether the art of grammar is based on lógos or empeiría. This epistemological question had its roots in medical theories, which were prominent in Alexandria. In the history of the concept of grammatiké or grammatica, three stages become evident. In the Classical era, the Greek term is used to refer to a very concrete art of letters (grámmata); from the Hellenistic era onwards it refers to the art developed by the Alexandrian scholars, a matter of textual and literary criticism. Towards the end of the Hellenistic era, the grammarian also becomes involved with the question of correct language, which gradually begins to appear in the definitions as well.

Social media and public libraries : exploring information activities of library professionals and users

Social media has become a part of many people’s everyday lives. In the library field the adoption of social media has been widespread and discussions of the development of “Library 2.0” began at an early stage. The aim with this thesis is to study the interface between public libraries, social media, and users, focusing on information activities. The main research question is: How is the interface between public libraries and social media perceived and acted upon by its main stakeholders (library professionals and users)? The background of Library 2.0 is strongly associated with the development of the Web and social media, as well as with the public libraries and their user-centered and information technological development. The theoretical framework builds on the research within the area of Library and Information Science concerning information behavior, information practice, and information activities. Earlier research on social media and public libraries is also highlighted in this thesis. The methods survey and content analysis were applied to map the interface between social media and public libraries. A questionnaire was handed out to the users and another questionnaire was sent out to the library professionals. The results were statistically analyzed. In the content analysis public library Facebook pages were studied. All the empirical investigations were conducted in the area of Finland Proper. An integrated analysis of the results deepens the understanding of the key elements of the social media and public library context. These elements are interactivity, information activities, perceptions, and stakeholders. In this context seven information activities were distinguished: reading, seeking, creating, communicating, informing, mediating, and contributing. This thesis contributes to develop the research concerning information activities and draws a realistic picture of the challenges and opportunities in the social media and public library context. It also contributes with knowledge on library professionals and library users, and the existing differences in their perceptions of the interface between libraries and social media.

Suunnistussovelluksen suunnittelu Windows Phonelle

Tässä työssä luotiin suunnistussovelluksen demo Windows Phone 8:lle. Työn tavoite oli tehdä sovellus, jonka kanssa suunnistaminen tuntuisi mahdollisimman samalta, kuin oikeakin suunnistus. Työssä kiinnitettiin huomiota lähinnä sovelluksen tekniseen toteutukseen sekä paikannuksen riittävään tarkkuuteen. Työssä vertaillaan eri mobiilialustoja, selainten tietokantaratkaisuja, erilaisia selaimen ja serverin tietokantojen synkronointimenetelmiä sekä olemassaolevia suunnistussovelluksia. Työssä käytettiin indeksitietokantaa, jQuery mobilea ja Cordovaa sekä JSON:ia tietokantojen synkronointiin. Työssä tehty demo on lupaava esitys siitä, miten suunnistustaitojaan voisi harjoittaa tekniikkaa apuna käyttäen. Lopuksi työssä käydään vielä läpi sitä, mitä tällaiseen palveluun voisi toteuttaa työssä toteutetun demon lisäksi.

In search of information systems value : a case study of the EHR benefits realisation efforts of three Swedish hospitals.

The Swedish public health care organisation could very well be undergoing its most significant change since its specialisation during the late 19th and early 20th century. At the heart of this change is a move from using manual patient journals to electronic health records (EHR). EHR are complex integrated organisational wide information systems (IS) that promise great benefits and value as well as presenting great challenges to the organisation. The Swedish public health care is not the first organisation to implement integrated IS, and by no means alone in their quest for realising the potential benefits and value that it has to offer. As organisations invest in IS they embark on a journey of value-creation and capture. A journey where a costbased approach towards their IS-investments is replaced with a value-centric focus, and where the main challenges lie in the practical day-to-day task of finding ways to intertwine technology, people and business processes. This has however proven to be a problematic task. The problematic situation arises from a shift of perspective regarding how to manage IS in order to gain value. This is a shift from technology delivery to benefits delivery; from an ISimplementation plan to a change management plan. The shift gives rise to challenges related to the inability of IS and the elusiveness of value. As a response to these challenges the field of IS-benefits management has emerged offering a framework and a process in order to better understand and formalise benefits realisation activities. In this thesis the benefits realisation efforts of three Swedish hospitals within the same county council are studied. The thesis focuses on the participants of benefits analysis projects; their perceptions, judgments, negotiations and descriptions of potential benefits. The purpose is to address the process where organisations seek to identify which potential IS-benefits to pursue and realise, this in order to better understand what affects the process, so that realisation actions of potential IS-benefits could be supported. A qualitative case study research design is adopted and provides a framework for sample selection, data collection, and data analysis. It also provides a framework for discussions of validity, reliability and generalizability. Findings displayed a benefits fluctuation, which showed that participants’ perception of what constituted potential benefits and value changed throughout the formal benefits management process. Issues like structure, knowledge, expectation and experience affected perception differently, and this in the end changed the amount and composition of potential benefits and value. Five dimensions of benefits judgment were identified and used by participants when finding accommodations of potential benefits and value to pursue. Identified dimensions affected participants’ perceptions, which in turn affected the amount and composition of potential benefits. During the formal benefits management process participants shifted between judgment dimensions. These movements emerged through debates and interactions between participants. Judgments based on what was perceived as expected due to one’s role and perceived best for the organisation as a whole were the two dominant benefits judgment dimensions. A benefits negotiation was identified. Negotiations were divided into two main categories, rational and irrational, depending on participants’ drive when initiating and participating in negotiations. In each category three different types of negotiations were identified having different characteristics and generating different outcomes. There was also a benefits negotiation process identified that displayed management challenges corresponding to its five phases. A discrepancy was also found between how IS-benefits are spoken of and how actions of IS benefits realisation are understood. This was a discrepancy between an evaluation and a realisation focus towards IS value creation. An evaluation focus described IS-benefits as well-defined and measurable effects and a realisation focus spoke of establishing and managing an on-going place of value creation. The notion of valuescape was introduced in order to describe and support the understanding of IS value creation. Valuescape corresponded to a realisation focus and outlined a value configuration consisting of activities, logic, structure, drivers and role of IS.

Porin Kuudennen osan tarinoista rakennettu kulttuuriperintö

Tutkimus käsittelee viranomaisten ja asukkaiden välistä vuorovaikutusta kaavaprosessin aikana. Tutkimusalueena on valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi luokiteltu Porin Kuudes osa, joka on yksi laajimmista yhtenäisenä säilyneistä 1800-luvun lopun puukaupunkialueista Suomessa. Hermeneuttis-fenomenologista otetta soveltava tutkimus perustuu muistitietoaineistoon, joka avaa näkökulman paikallisen kulttuuriperinnön syntymiseen, periytymiseen ja muutokseen. Kuudennen osan vuonna 2012 voimaan tulleessa asemakaavamuutoksessa suojeltiin 405 rakennusta. Sekä viranomaiset että asukkaat haluavat säilyttää arvokkaan ympäristön jälkipolville. Asukkaiden ja viranomaisten lähtökohdat arvottamiselle ovat kuitenkin erilaiset. Asiantuntijoiden näkemys kulttuuriympäristön arvoista perustuu eksplisiittiseen viralliseen tietoon, joka heijastaa positivistista käsitystä maailmasta mitattavista objekteista koostuvana kokonaisuutena. Asukkaiden arvostus asuinaluetta ja sen rakennuksia kohtaan puolestaan nousee sukupolvelta toiselle siirretyn aineettoman perinnön yhteisöllisestä merkityksestä. Heidän kokemuksensa kiteytyy kodin ja kotiseudun käsitteissä ja se tuodaan esiin rakennuksiin liittyvissä tarinoissa. Tulkinta on virallista tietoa haastavaa ja täydentävää. Kestäviä suojelupäätöksiä voidaan tehdä vain viranomaisten ja asukkaiden väliseen tasa-arvoiseen vuoropuheluun perustuen. Tutkimus nostaa asukkaiden kokemuksellisen, paikkaan sitoutuneen hiljaisen tiedon virallisen tiedon rinnalle, kulttuurisesti kestävän maankäytön suunnittelun perustaksi. Koska ihminen toimii sellaisten asioiden puolesta, jotka hän kokee arvokkaaksi, asukaslähtöinen rakennussuojelu on lähtökohtaisesti yhteisön omakseen kokeman aineettoman kulttuuriperinnön suojelua.

Repository sustainability

Presentation at Open Repositories 2014, Helsinki, Finland, June 9-13, 2014

Let Go and Remember. How Finnish Communities Experienced and Memorialized School Shootings

This study examines the aftermath of mass violence in local communities. Two rampage school shootings that occurred in Finland are analyzed and compared to examine the ways in which communities experience, make sense of, and recover from sudden acts of mass violence. The studied cases took place at Jokela High School, in southern Finland, and at a polytechnic university in Kauhajoki, in western Finland, in 2007 and 2008 respectively. Including the perpetrators, 20 people lost their lives in these shootings. These incidents are part of the global school shooting phenomenon with increasing numbers of incidents occurring in the last two decades, mostly in North America and Europe. The dynamic of solidarity and conflict is one of the main themes of this study. It builds upon previous research on mass violence and disasters which suggests that solidarity increases after a crisis, and that this increase is often followed by conflict in the affected communities. This dissertation also draws from theoretical discussions on remembering, narrating, and commemorating traumatic incidents, as well as the idea of a cultural trauma process in which the origins and consequences of traumas are negotiated alongside collective identities. Memorialization practices and narratives about what happened are vital parts of the social memory of crises and disasters, and their inclusive and exclusive characteristics are discussed in this study. The data include two types of qualitative interviews; focused interviews with 11 crisis workers, and focused, narrative interviews with 21 residents of Jokela and 22 residents of Kauhajoki. A quantitative mail survey of the Jokela population (N=330) provided data used in one of the research articles. The results indicate that both communities experienced a process of simultaneous solidarity and conflict after the shootings. In Jokela, the community was constructed as a victim, and public expressions of solidarity and memorialization were promoted as part of the recovery process. In Kauhajoki, the community was portrayed as an incidental site of mass violence, and public expressions of solidarity by distant witnesses were labeled as unnecessary and often criticized. However, after the shooting, the community was somewhat united in its desire to avoid victimization and a prolonged liminal period. This can be understood as a more modest and invisible process of “silent solidarity”. The processes of enforced solidarity were partly made possible by exclusion. In some accounts, the family of the perpetrator in Jokela was excluded from the community. In Kauhajoki, the whole incident was externalized. In both communities, this exclusion included associating the shooting events, certain places, and certain individuals with the concept of evil, which helped to understand and explain the inconceivable incidents. Differences concerning appropriate emotional orientations, memorialization practices and the pace of the recovery created conflict in both communities. In Jokela, attitudes towards the perpetrator and his family were also a source of friction. Traditional gender roles regarding the expression of emotions remained fairly stable after the school shootings, but in an exceptional situation, conflicting interpretations arose concerning how men and women should express emotion. The results from the Jokela community also suggest that while increased solidarity was seen as important part of the recovery process, some negative effects such as collective guilt, group divisions, and stigmatization also emerged. Based on the results, two simultaneous strategies that took place after mass violence were identified; one was a process of fast-paced normalization, and the other was that of memorialization. Both strategies are ways to restore the feeling of security shattered by violent incidents. The Jokela community emphasized remembering while the Kauhajoki community turned more to the normalization strategy. Both strategies have positive and negative consequences. It is important to note that the tendency to memorialize is not the only way of expressing solidarity, as fast normalization includes its own kind of solidarity and helps prevent the negative consequences of intense solidarity.

Organisaation osaamiskartoituksella mitattavan strategisen osaamisen määrittäminen resursoinnin näkökulmasta

Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena on selvittää minkälaisella prosessilla saadaan määriteltyä resursoinnin näkökulmasta toteutettu osaamiskartoitus. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus kohdeorganisaatiossa. Tutkimusaineisto on kerätty dokumenteista ja tutkimuksessa toteutetuista tapaamisista sekä työpajoista. Tutkimusaineisto on analysoitu aineistolähtöisellä sisällönanalyysimenetelmällä. Tutkimuksen tulosten mukaan osaamiskartoitusprosessiin ja sen onnistumiseen vaikuttavat merkittävästi yrityksen strategia, johdon sitoutuminen osaamiskartoitustyöhön, nykytilan analyysi, yhteiset käsitteistöt, mittarit ja tavoitteet. Resursoinnin näkökulmasta vaadittavat osaamiset eivät välttämättä ole samat kuin kehittämisen näkökulmasta. Määrittelyprosessin onnistumisen kannalta merkittäviä tekijöitä ovat oikeiden henkilöiden osallistuminen prosessiin ja heidän halunsa jakaa tietoa.

Entrepreneurship Education in Basic and Upper Secondary Education – Measurement and Empirical Evidence

The starting point of this study is to direct more attention to the teacher and those entrepreneurship education practices taking place in formal school to find out solutions for more effective promotion of entrepreneurship education. For this objective, the strategy-level aims of entrepreneurship education need to be operationalised into measurable and understandable teacher-level practices. Furthermore, to enable the effective development of entrepreneurship education in basic and upper secondary level education, more knowledge is needed of the state of affairs of entrepreneurship education in teaching. The purpose of the study is to increase the level of understanding of teachers’ entrepreneurship education practices, and through this to develop entrepreneurship education. This study builds on the literature on entrepreneurship education and especially those elements referring to the aims, resources, benefits, methods, and practises of entrepreneurship education. The study comprises five articles highlighting teachers’ role in entrepreneurship education. In the first article the concept of entrepreneurship and the teachers role in reflection upon his/hers approaches to entrepreneurship education are considered. The second article provides a detailed analysis of the process of developing a measurement tool to depict the teachers’ activities in entrepreneurship education. The next three articles highlight the teachers’ role in directing the entrepreneurship education in basic and upper secondary level education. Furthermore, they analyse the relationship between the entrepreneurship education practises and the teachers’ background characteristics. The results of the study suggest a wide range of conclusions and implications. First, in spite of many outspoken aims connected to entrepreneurship education, teachers have not set any aims for themselves. Additionally, aims and results seem to mix. However, it is possible to develop teachers’ target orientation by supporting their reflection skills, and through measurement and evaluation increase their understanding of their own practices. Second, applying a participatory action process it is possible to operationalise teachers’entrepreneurship education practices. It is central to include the practitioners’ perspective in the development of measures to make sure that the concepts and aims of entrepreneurship education are understood. Third, teachers’ demographic or tenure-related background characteristics do not affect their entrepreneurship education practices, but their training related to entrepreneurship education, participation in different school-level or regional planning, and their own capabilities support entrepreneurship education. Fourth, a large number of methods are applied to entrepreneurship education, and the most often used methods were different kinds of discussions, which seem to be an easy, low-threshold way for teachers to include entrepreneurship education regularly in their teaching. Field trips to business enterprises or inviting entrepreneurs to present their work in schools are used fairly seldom. Interestingly, visits outside the school are more common than visitors invited to the school. In line, most of the entrepreneurship education practices take place in a classroom. Therefore it seems to be useful to create and encourage teachers towards more in-depth cooperation with companies (e.g. via joint projects) and to network systematically. Finally, there are plenty of resources available for entrepreneurship education, such as ready-made materials, external stakeholders, support organisations, and learning games, but teachers have utilized them only marginally.

Vammaisuus hyvinvointivaltiossa. Invalideiksi, vajaamielisiksi tai kehitysvammaisiksi määriteltyjen kansalaisasema suomalaisessa vammaispolitiikassa 1940-luvun taitteesta vuoteen 1987

Tutkimuksessa tarkastellaan vammaisiksi määriteltyjen ihmisten kansalaisasemaa suomalaisessa toisen maailmansodan jälkeisessä vammaispoliittisessa keskustelussa. Analyysissa huomioidaan suomalaisen vammaishuollon molemmista päälinjoista, eli invalidihuollosta sekä vajaamielis- ja kehitysvammahuollosta, käydyt keskustelut. Tutkimuksen aikarajauksena toimii niin kutsuttu invalihuollon kausi, joka ulottui lakisääteisen vammaishuollon tarpeesta 1940-luvun taitteessa virinneestä keskustelusta vuoteen 1987, jolloin säädettiin periaatteiltaan edeltävään lainsäädäntöön verrattuna uudenlainen laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista. Vammaisuuden käsitettä lähestytään tutkimuksessa yhtenä modernin sosiaalipoliittisen lainsäädännön kategorioista, jotka ovat vapauttaneet kansalaisen velvollisuudesta itsensä ja perheensä elättämiseen ja oikeuttaneet hänet toimeentulossaan sosiaaliturvaan. Tutkimuksessa pyritään hahmottamaan millaiseksi tutkimuksen kohteena olevien vammaisten ryhmien kansalaisasema tutkimusajankohtana ymmärrettiin. Tarkastelussa keskitytään kansalaisuuden käsitteen niin kutsuttuun aineellisoikeudelliseen sisältöön analysoimalla tutkimuksen kohteena olevissa keskusteluissa esiintyneitä kansalaisuuden ideaaleja ja käsityksiä kansalaisen ja valtion suhteesta. Tutkimusaihetta lähestytään etsimällä vastausta kysymyksiin 1) Mihin yhteiskunnallisiin ongelmiin invalidihuollosta ja vajaamielis- tai 312 kehitysvammahuollosta käydyissä asiantuntijakeskusteluissa haettiin ratkaisuja? 2) Millaisia tavoitteita huollolle asetettiin? 3) Millaiseksi hahmotettiin huollon kohderyhmien asema ja tehtävät yhteiskunnassa? Analyysissa keskitytään huollosta käydyn asiantuntijakeskustelun tarkasteluun. Tutkimuksen keskeisin lähdeaineisto muodostuu tutkimusajankohdan vammaishuoltoa käsittelevästä lainsäädännöstä, sen valmistelun materiaaleista sekä vammaisjärjestöjen ja muiden alan asiantuntijoiden vammaishuollosta julkisuudessa käymästä keskustelusta. Tutkimuksessa esitetään, että suomalaisen vammaispolitiikan ja vammaisten kansalaisaseman kehityksessä on tutkimusajankohtana erotettavissa kolme vaihetta: 1) 1940–1950-lukujen yhteiskunnan rationalisointia ja sosiaalisten ongelmien vähentämistä painottaneella ennaltaehkäisevän huoltopolitiikan kaudella vammaiset ihmiset hahmotettiin yhteiskunnan reunamilla tai ulkopuolella olevaksi erityisryhmäksi, joka tuli pyrkiä huollon toimenpiteillä integroimaan omalle paikalleen yhteiskunnan kokonaisuuteen. 2) 1960-luvun kuntoutusideaalin laajenemisen kaudella vammaishuollon julkilausutuksi tavoitteeksi omaksuttiin yksilön edun ajaminen. 3) 1970–1980-lukujen normalisaation periaatetta painottaneessa vammaispolitiikassa tavoitteeksi otettiin vammaisille tarkoitettujen erityisjärjestelmien purkaminen sekä vammaisten tasa-arvoisen kansalaisaseman turvaaminen heidän osallistumismahdollisuuksiaan parantavilla tukitoimenpiteillä.

Future at risk: A study on the Club of Rome

Sustainability, in its modern meaning, has been discussed for more than forty years. However, many experts believe that humanity is still far from being sustainable. Some experts have argued that humanity should seek survivable development because it is too late for sustainable one, since 1990s. Obviously, some problems prevented humanity from becoming sustainable. This thesis focuses on the agenda of sustainability discussions and seeks for the essential topics missing from it. For this purpose, the research is conducted on 21 out of 33 books endorsed by the Club of Rome. All of these books are titled ‘a report to the Club of Rome’. The Club of Rome is an organization that has been constantly working on the problems of humankind for the past 40 years. This thesis has three main components: first, the messages of the reports to the Club of Rome, second, academics perceptions of the Club, and third, the Club member perceptions of its evolution, messages and missing topics. This thesis investigates the evolution of four aspects in the reports. The first one is the agenda of the reports. The second one is the basic approaches of the Club (i.e., global, long-term and holistic). The third one is the ways that the reports treat free market and growth ideology. The fourth one is the approach of the reports toward components of the global complex system (i.e., society, economy and politics). The outline of the thesis is as follows. First, the original reports are briefly summarized. After this, the academic perceptions are discussed and structured around three concepts (i.e., futures studies, sustainability and degrowth). In the final step, the perceptions of the experts are collected and analysed, using a variation of Delphi method, called ‘in-depth interviews’, and ‘quality content analysis’ method. This thesis is useful for those interested in sustainability, global problems, and the Club of Rome. This thesis concludes that the reports from 1972 up to 1980 were cohesive in discussing topics related to the problems of humankind. The topics of the reports are fragmented after this period. The basic approaches of CoR are visible in all the reports. However, after 1980, those approaches and especially holistic thinking are only visible in the background. Regarding the free market and growth ideology, although all the reports are against them, the early reports were more explicitly expressing their disagreement. A milestone is noticeable around 1980 when such objections went completely to the background. However, recent reports are more similar to those of 1970s both in adopting a holistic approach and in explicitly criticizing free market and growth ideology. Finally, concerning the components of global complex system, the society is excluded and the focus of the reports is on politics, economy and their relation. Concerning the topics missing from the debate, this thesis concludes that no major research has been conducted on the fundamental and underlying reasons of the problems (e.g. beliefs, values and culture). Studying the problems without considering their underlying reasons, obviously, leads to superficial and ineffective solutions. This might be one of the reasons that sustainability discussions have as yet led to no concrete result.