Yleislääkärin vastaanottotapahtuma - näkökulmia laatuun

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia yleislääkärin vastaanottotapahtuman laadun eri ulottuvuuksia, erityisesti lääkärin ja potilaan arvioita vastaanottotapahtuman laadusta, sekä verrata näitä arvioita keskenään. Lisäksi tarkoituksena oli tutkia palkkausjärjestelmän yhteyttä laatuun sekä löytää sopivia välineitä yleislääkärin vastaanottotapahtuman laadun arviointiin. Tutkimuksessa käytettiin triangulaatiota sekä materiaalien, tutkijoiden että menetelmien osalta. Materiaali koostui kyselylomakkeista (2191 vastaanottotapahtumaa, 2167 lääkärin lomaketta ja 1777 potilaan lomaketta), potilasasiakirjoista (n=175) ja vastaanottotapahtumien videoinneista (n=20). Analyysissä käytettiin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Laatu koostuu tässä tutkimuksessa tieteellisteknisestä/ammatillisesta osaamisesta, vuorovaikutustaidoista ja taloudellisesta laadusta. Kaikki osatekijät olivat kyselylomaketutkimuksen perusteella varsin hyviä, ja potilaat arvioivat laadun kaikki osatekijät paremmiksi kuin lääkärit. Potilaiden selviytyminen ja voimaantuminen vastaanottotapahtuman jälkeen oli parempaa, mikäli he pitivät vuorovaikutuksen laatua hyvänä ja lääkäriä omalääkärinään. Kyselylomaketutkimus antoi laadusta kuitenkin positiivisemman kuvan kuin tutkijoiden potilasasiakirjojen ja videointien avulla tekemät arviot. Potilasasiakirjat oli laadittu puutteellisesti ja potilasasiakirjajärjestelmät vaikuttivat postilaisasiakirjojen laatuun. Tutkijoiden arvioimana lääkäreiden vuorovaikutustaidot olivat keskimäärin tyydyttävät. Lääkärin virkaehtosopimus ei näyttänyt vaikuttavan potilaan kokemaan laatuun, mutta väestövastuulääkärit kokivat sekä oman työnsä ammatillisen laadun että vuorovaikutustaitonsa paremmaksi kuin muut lääkärit. Väestövastuuterveyskeskuksissa myös hoidon jatkuvuus ja potilaan valinnanvapaus näyttivät toteutuvan muita terveyskeskuksia paremmin. Yleislääkärin työn laadun arviointiin tarvitaan useita menetelmiä. Potilasasiakirjajärjestelmien tulisi olla helppokäyttöisiä, interaktiivisia ja tietoa automaattisesti kerääviä, jotta niistä saataisiin luotettavaa tietoa laadun arvioimiseksi. Lääkärin työn itsearviointia on edelleen tutkittava ja kehitettävä.

Periprocedural prognostic factors in coronary interventions – retrospective studies

Background: Approximately 11,000 revascularization procedures, either percutaneous coronary interventions (PCI) or coronary artery bypass grafting surgery (CABG), are performed yearly in Finland for coronary artery disease. Periprocedural risk factors for mortality and morbidity as well as long-term outcome have been extensively studied in general populations undergoing revascularization. Treatment choice between PCI and CABG in many high risk groups and risk-stratification, however, needs clarification and there is still room for improvement in periprocedural outcomes. Materials and methods: Cohorts of patients from Finnish hospitals revascularized between 2001 and 2011 were retrospectively analyzed. Patient records were reviewed for baseline variables and postprocedural outcomes (stroke, myocardial infarction, quality of life measured by the EQ-5D –questionnaire, repeat revascularization, bleeding episodes). Data on date and mode of death was acquired from Statistics Finland. Statistical analysis was performed to identify predictors of adverse events and compare procedures. Results: Postoperative administration of blood products (red blood cells, fresh frozen plasma, platelets) after isolated CABG independently and dose-dependently increases the risk of stroke. Patients 80 years or older who underwent CABG had better survival at 5 years compared to those who underwent PCI. After adjusting for baseline differences survival was similar. Patients on oral anticoagulation (OAC) for atrial fibrillation (AF) treated with CABG had better survival and overall outcome at 3 years compared to PCI patients. There was no difference in incidence of stroke or bleeding episodes. Differences in outcome remained significant after adjusting for propensity score. Lower health-related quality of life (HRQOL) scores as measured by the visual analogue scale (VAS) of the EQ-5D questionnaire at 6 months after CABG predicted later major adverse cardiac and cerebrovascular events (MACCE). Deteriorating function and VAS scores between 0 and 6 months on the EQ-5D also independently predicted later MACCE. Conclusions: Administration of blood products can increase the risk of stroke after CABG and liberal use of transfusions should be avoided. In the frail subpopulations of patients on OAC and octogenarians CABG appears to offer superior long-term outcome as compared to PCI. Deteriorating HRQOL scores predict later adverse events after CABG. Keywords: percutaneous coronary intervention, coronary artery bypass grafting, age over 80, transfusion, anticoagulants, coronary artery disease, health-related quality of life, outcome.

Arjen autonomiaa. Tutkimus potilaan itsemääräämisen mahdollisuuksista.

Tutkielma käsittelee potilaan itsemääräämisen mahdollisuuksia sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on autonomia, mikä on eritelty kolmeen osatekijään, jotka ovat kyky, valta ja tieto. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja tutkimusmetodina on käytetty haastattelua. Haastateltavina on ollut kuusi sosiaali- ja terveysalan ammattilaista tai sellaisiksi opiskelevaa. Tutkimuskysymyksiä on kolme: 1) Miltä potilaan arki näyttäytyy haastateltavien näkökulmasta, 2) miten potilasta ympäröivä rakenne vaikuttaa itsemääräämisen mahdollisuuksiin ja 3) miten tieto, valta ja kyky vaikuttavat potilaan arjen itsemääräämisen mahdollisuuksiin? Ensimmäinen osio on kuvaileva. Katse kohdistuu tarkemmin potilaan arkeen, kuten ruokailuun, lääkitykseen, puhtauteen ja siisteyteen, virkistystoimintaan, hoito- ja palvelusuunnitelman sisältöön sekä haastavaan vuorovaikutukseen. Toisen osion lähtökohtana on haastattelujen perusteella luotu rakennemalli potilasta ympäröivästä kontekstista. Rakennemalli tuo selkeästi esiin, että itsemäärääminen ei ole pelkästään potilaasta lähtöisin oleva toiminto, vaan siihen vaikuttavat sekä auttajien toiminta että auttajia ja potilasta ympäröivä rakenne. Kolmannessa osiossa on yhdistetty autonomian osatekijät ja kuvailevan osion kriittiset pisteet. Analyysi tuo näkyviin vaihtoehtoisten toimintatapojen runsauden kun huomioidaan potilaan kyky, auttajien toiminta ja kontekstin asettamat rajat. Samalla tutkimus tuo näkyviin tilannekohtaisen itsemääräämisen olemattomuuden. Olemattomuuden, joka voi tilanteesta riippuen johtua potilaasta itsestään, auttajien toiminnasta tai ympäröivästä kontekstista. Tutkimus osoittaa, että potilaan oma kyky ja halu toimia yhdessä auttajien luomaan valinnanvapauden ja avunsaannin valtaan, vaikuttaa potilaan mahdollisuuteen toimia autonomisesti. Tutkimus tuo lisäksi esiin, että tekemällä organisaation toimintatavat näkyviksi on mahdollisuus luoda suotuisammat puitteet potilaan itsemääräämiselle. Autonomia, valta, toimintakyky, valinnanvapaus, potilaat, arki

Electrical status epilepticus during sleep. Continuous spikes and waves during sleep

ABSTRACT Maria Peltola Electrical status epilepticus during sleep – Continuous spikes and waves during sleep Department of Clinical Neurophysiology, University of Turku Department of Clinical Neurophysiology and Department of Pediatric Neurology, Children’s Hospital, Helsinki University Central Hospital Annales Universitatis Turkuensis, Medica-Odontologica, Turku, Finland, 2014 Background: Electrical status epilepticus during sleep (ESES) is an EEG phenomenon of frequent spikes and waves occurring in slow sleep. ESES relates to cognitive deterioration in heterogeneous childhood epilepsies. Validated methods to quantitate ESES are missing. The clinical syndrome, called epileptic encephalopathy with continuous spikes and waves during sleep (CSWS) is pharmacoresistant in half of the patients. Limited data exists on surgical treatment of CSWS. Aims and methods: The effects of surgical treatment were studied by investigating electroclinical outcomes in 13 operated patients (nine callosotomies, four resections) with pharmacoresistant CSWS and cognitive decline. Secondly, an objective paradigm was searched for assessing ESES by the semiautomatic quantification of spike index (SI) and measuring spike strength from EEG. Results: Postoperatively, cognitive deterioration was stopped in 12 (92%) patients. Three out of four patients became seizure-free after resective surgery. Callosotomy resulted in greater than 90% reduction of atypical absences in six out of eight patients. The preoperative propagation of ESES from one hemisphere to the other was associated with a good response. Semiautomatic quantification of SI was a robust method when the maximal interspike interval of three seconds was used to determine the “continuous” discharge in ten EEGs. SI of the first hour of sleep appeared representative of the whole night SI. Furthermore, the spikes’ root mean square was found to be a stable measure of spike strength when spatially integrated over multiple electrodes during steady NREM sleep. Conclusions: Patients with pharmacoresistant CSWS, based on structural etiology, may benefit from resective surgery or corpus callosotomy regarding both seizure outcome and cognitive prognosis. The semiautomated SI quantification, with proper userdefined settings and the new spatially integrated measure of spike strength, are robust and promising tools for quantifying ESES. Keywords: Electrical status epilepticus during sleep, ESES, continuous spikes and waves during sleep, CSWS, epilepsy surgery, spike index, spike strength, RMS TIIVISTELMÄ Maria Peltola Unenaikainen sähköinen status epilepticus Kliininen neurofysiologia, Turun yliopisto Kliininen neurofysiologia ja lastenneurologia, Lasten ja nuorten sairaala, Helsingin yliopistollinen keskussairaala Annales Universitatis Turkuensis, Medica-Odontologica, Turku, Suomi, 2014 Tausta: Sähköinen status epilepticus unessa (ESES) on aivosähkökäyrä (EEG)-ilmiö, jossa hidasaaltounen aikana esiintyy tiheä piikkihidasaaltopurkaus. ESES:n kvantifioimiseen ei ole olemassa validoituja menetelmiä. ESES on liitetty kognitiivisen tason laskuun ja tällöin puhutaan CSWS (continuous spikes and waves during sleep) - oireyhtymästä. CSWS ei vastaa lääkehoitoon puolella potilaista ja sen epilepsiakirurgisesta hoidosta on olemassa vain vähän tietoa. Tavoitteet ja menetelmät: Selvitimme retrospektiivisesti epilepsiakirurgian vaikusta elektrokliinisiin löydöksiin 13:lla lääkeresistenttiä CSWS-oireyhtymää sairastavalla lapsella, joilla oli rakenteellinen aivojen poikkeavuus. Toinen tavoite oli löytää objektiivinen puoliautomaattinen tapa mitata purkauksen määrää ja piikkien voimakkuutta EEG:stä. Tulokset: Kognitiivisen tason jatkuva heikentyminen loppui 12 (92 %) potilaalla leikkauksen jälkeen. Kolme neljästä resektiopotilaasta tuli kohtauksettomaksi. Kallosotomian jälkeen kuudella kahdeksasta potilaasta päivittäiset kohtaukset vähenivät yli 90 %:lla. Purkauksen leviäminen leikkausta edeltävästi vain yhdestä hemisfääristä toiseen liittyi hyvään leikkaushoitovasteeseen. Piikki-indeksi, jossa käytetään jatkuvan purkauksen määritelmänä maksimissaan kolmea sekuntia piikkien välillä, osoittautui luotettavaksi menetelmäksi ESES:n kvantifioimiseen. Useammasta elektrodista integroitu piikkien neliöllinen keskiarvo oli piikin voimakkuuden vakaa mitta häiriintymättömässä NREM-unessa. Päätelmät: Lääkehoidolle vastaamatonta CSWS:ää sairastavat potilaat, joilla on rakenteellinen aivopoikkeavuus ja yhdensuuntainen purkauksen leviämismalli, näyttävät kohtausten vähenemisen lisäksi hyötyvän epilepsiakirurgiasta kognitiivisesti. Puoliautomaattinen piikki-indeksin kvantifiointi sopivilla käyttäjäasetuksilla ja uusi spatiaalisesti integroitu piikin voimakkuuden mittari ovat stabiileja ja lupaavia ESES:n kvantitatiivisia mittareita. Avainsanat: Unenaikainen sähköinen status epilepticus, ESES, CSWS, epilepsiakirurgia, piikki-indeksi, piikin voimakkuus, neliöllinen keskiarvo

Quantitative Analysis of Novel Prostate Cancer Markers in Tissue

Prostate cancer is a heterogeneous disease affecting an increasing number of men all over the world, but particularly in the countries with the Western lifestyle. The best biomarker assay currently available for the diagnosis of the disease, the measurement of prostate specific antigen (PSA) levels from blood, lacks specificity, and even when combined with invasive tests such as digital rectal exam and prostate tissue biopsies, these methods can both miss cancers, and lead to overdiagnosis and subsequent overtreatment of cancers. Moreover, they cannot provide an accurate prognosis for the disease. Due to the high prevalence of indolent prostate cancers, the majority of men affected by prostate cancer would be able to live without any medical intervention. Their latent prostate tumors would not cause any clinical symptoms during their lifetime, but few are willing to take the risk, as currently there are no methods or biomarkers to reliably differentiate the indolent cancers from the aggressive, lethal cases that really are in need of immediate medical treatment. This doctoral work concentrated on validating 12 novel candidate genes for use as biomarkers for prostate cancer by measuring their mRNA expression levels in prostate tissue and peripheral blood of men with cancer as well as unaffected individuals. The panel of genes included the most prominent markers in the current literature: PCA3 and the fusion gene TMPRSS2-ERG, in addition to BMP-6, FGF-8b, MSMB, PSCA, SPINK1, and TRPM8; and the kallikrein-related peptidase genes 2, 3, 4, and 15. Truly quantitative reverse-transcription PCR assays were developed for each of the genes for the purpose, time-resolved fluorometry was applied in the real-time detection of the amplification products, and the gene expression data were normalized by using artificial internal RNA standards. Cancer-related, statistically significant differences in gene transcript levels were found for TMPRSS2-ERG, PCA3, and in a more modest scale, for KLK15, PSCA, and SPINK1. PCA3 RNA was found in the blood of men with metastatic prostate cancer, but not in localized cases of cancer, suggesting limitations for using this method for early cancer detection in blood. TMPRSS2-ERG mRNA transcripts were found more frequently in cancerous than in benign prostate tissues, but they were present also in 51% of the histologically benign prostate tissues of men with prostate cancer, while being absent in specimens from men without any signs of prostate cancer. PCA3 was shown to be 5.8 times overexpressed in cancerous tissue, but similarly to the fusion gene mRNA, its levels were upregulated also in the histologically benign regions of the tissue if the corresponding prostate was harboring carcinoma. These results indicate a possibility to utilize these molecular assays to assist in prostate cancer risk evaluation especially in men with initially histologically negative biopsies.

Cardiac Troponin Specific Autoantibodies: Analytical Tools for Exploring Their Impact on Cardiac Troponin I Testing

Cardiac troponin (cTn) I and T are the recommended biomarkers for the diagnosis and risk stratification of patients with suspected acute coronary syndrome (ACS), a major cause of cardiovascular death and disability worldwide. It has recently been demonstrated that cTn-specific autoantibodies (cTnAAb) can negatively interfere with cTnI detection by immunoassays to the extent that cTnAAb-positive patients may be falsely designated as cTnI-negative. The aim of this thesis was to develop and optimize immunoassays for the detection of both cTnI and cTnAAb, which would eventually enable exploring the clinical impact of these autoantibodies on cTnI testing and subsequent patient management. The extent of cTnAAb interference in different cTnI assay configurations and the molecular characteristics of cTnAAbs were investigated in publications I and II, respectively. The findings showed that cTnI midfragment targeting immunoassays used predominantly in clinical practice are affected by cTnAAb interference which can be circumvented by using a novel 3+1-type assay design with three capture antibodies against the N-terminus, midfragment and C-terminus and one tracer antibody against the C-terminus. The use of this assay configuration was further supported by the epitope specificity study, which showed that although the midfragment is most commonly targeted by cTnAAbs, the interference basically encompasses the whole molecule, and there may be remarkable individual variation at the affected sites. In publications III and IV, all the data obtained in previous studies were utilized to develop an improved version of an existing cTnAAb assay and a sensitive cTnI assay free of this specific analytical interference. The results of the thesis showed that approximately one in 10 patients with suspected ACS have detectable amounts of cTnAAbs in their circulation and that cTnAAbs can inhibit cTnI determination when targeted against the binding sites of assay antibodies used in its immunological detection. In the light of these observations, the risk of clinical misclassification caused by the presence of cTnAAbs remains a valid and reasonable concern. Because the titers, affinities and epitope specificities of cTnAAbs and the concentration of endogenous cTnI determine the final effect of circulating cTnAAbs, appropriately sized studies on their clinical significance are warranted. The new cTnI and cTnAAb assays could serve as analytical tools for establishing the impact of cTnAAbs on cTnI testing and also for unraveling the etiology of cTn-related autoimmune responses.

Valtatie 13 Lappeenranta–Nuijamaa, Ympäristövaikutusten arviointimenettely : Ympäristövaikutusten arviointiselostus

Ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA-selostus) kuuluu ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn (YVA), joka koskee valtatien 13 parantamishanketta Lappeenrannan ja Nuijamaan välillä. YVA-menettely perustuu ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettuun lakiin (468/ 1994, muutettu 267/ 1999 ja 458/ 2006) ja sitä täydentävään asetukseen. YVA-menettelyn tavoitteena on tutkia tien parantamisen vaihtoehtojen ympäristövaikutuksia. YVA-menettelyn tarkoituksena on tuottaa tietoa hankkeen eri vaihtoehtojen ympäristövaikutuksista päätöksen teon pohjaksi. YVA-menettelyyn liittyy keskeisesti myös kansalaisten osallistuminen ja tiedonsaanti. Hankkeesta vastaava Kaakkois-Suomen ELY-keskus (Liikenne ja infrastruktuuri) tekee päätöksen jatkosuunnitteluun valittavasta vaihtoehdosta YVA-menettelyn päätyttyä syksyllä 2014. Suunnittelun tarkoituksena on selvittää tieosuuden tulevat parantamistarpeet sekä niiden vaikutukset rajaliikenteen lisääntyessä ja tienvarren maankäyttötarpeiden kasvaessa. Suunnittelualue alkaa valtatien 6 länsipuolelta Karjalantieltä (mt 3821) Kalevankadun kiertoliittymästä ja päättyy Nuijamaan raja-asemaan. Suunnittelualue sijaitsee kokonaan Lappeenrannan kaupungin alueella ja parannettavan tien pituus on noin 18 kilometriä. Hankkeesta vastaa Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue. Ympäristövaikutusten arvioinnissa on tutkittu kaksi hankevaihtoehtoa: Hankevaihtoehto 1, jossa valtatie 13 parannetaan asetettua tavoitetilaa vastaavaksi korkeatasoiseksi ja laatutasoltaan yhtenäiseksi nelikaistaiseksi eritasoliittymin varustetuksi päätieksi. Hankevaihtoehdossa 2 (0++) tien taso paranee nykyisestä selkeästi, mutta laatutasosta ei muodostu yhtenäistä. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa on tunnistettu vaihtoehtojen vaikutukset ympäristöön. Arviointi on tehty asiantuntija-arvioina monipuolisiin lähtötietoihin ja selvityksiin tukeutuen. Vaihtoehtojen välillä ei todettu ympäristövaikutusten kannalta merkittäviä eroa.

Potilaan tiedollinen yksityisyys heräämössä

Tutkielman tarkoituksena oli kuvata potilaan kokemuksia tiedollisesta yksityisyydestään sekä tiedollista yksityisyyttä edistäviä ja estäviä tekijöitä heräämössä. Tämän tiedon pohjalta on mahdollista kehittää heräämön hoitotyötä potilaiden tiedollisen yksityisyyden osalta. Tutkimus toteutettiin kuvailevana haastattelututkimuksena. Aineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Tutkimuksessa haastateltiin yhden suomalaisen yliopistosairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien (KNK) klinikan heräämössä hoidettuja aikuispotilaita 1-2 tunnin kuluessa heräämöhoidon päättymisestä. Haastatteluaineisto koostui 17:stä päiväkirurgisen – tai vuodeosastopotilaan haastattelusta. Tallennetut haastattelut litteroitiin ja aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Potilaat kuvasivat tiedollista yksityisyyttä potilaan tietojen hallintana: potilaan tietojen luottamuksellisena käsittelynä ja oikeutena omiin tietoihin. Tiedollista yksityisyyttä pidettiin tärkeänä, mutta potilaat eivät olleet erityisen huolissaan tämän toteutumisesta heräämössä. Tiedollinen yksityisyys toteutui potilaiden mielestä melko hyvin heräämössä lukuun ottamatta tilanteita, joissa henkilökunta vaihtoi suullisesti tietoja potilaasta keskenään. Suurin osa potilaista totesi KNK-vaivojen olevan niin neutraaleja, ettei niiden joutuminen ulkopuolisten tietoon ollut heistä merkityksellistä. Tieto leikkauksesta kiinnosti potilaita ja he olivat tyytyväisiä saatuaan siitä tietoa heräämössä. Tiedollisen yksityisyyden toteutumista edistivät potilaan uppoutuminen omaan maailmaansa, mahdollisuus kontrolloida ja saada tietoa asioistaan, kahdenkeskinen vuorovaikutus, tieto tiedollisesta yksityisyydestä, heräämön tilajärjestelyt ja tiedollista yksityisyyttä koskevien sääntöjen noudattaminen. Muiden potilaiden uteliaisuus, potilaan kyvyttömyys suojata omia tietojaan ja ulkopuolisuus omissa asioissaan, kahdenkeskeisen vuorovaikutuksen mahdottomuus, yksityisen tilan puute ja tiedollista yksityisyyttä koskevan sääntelyn noudattamattomuus koettiin tietojen luottamuksellisen käsittelyn esteiksi heräämössä. Potilaiden tietojen luottamuksellista käsittelyä voitaisiin parantaa kiinnittämällä huomiota raportointimenetelmiin ja -paikkaan heräämössä. Käytettävissä olevia keinoja, kuten sermejä ja potilaiden sijoittelu heräämössä, kannattaa käyttää hyödyksi potilaan tiedollisen yksityisyyden suojaamiseksi. Tiedollisen yksityisyyden määritelmää tulisi jatkossa täsmentää käsiteanalyysin avulla. Lisäksi tiedollista yksityisyyttä olisi hyvä tutkia hoitotyön ympäristöissä, joissa potilaiden hoitoon liittyy mahdollisesti arkaluonteisempia tietoja kuin KNK- potilailla.

Anaesthesia and Pain Management for Use in Orthopaedic Day Surgery

Day surgery has gained a large popularity during the last decades. In Finland, 57% of the elective procedures, and 50% at Turku University Hospital, were already conducted on day basis during 2012. The steady growth of day surgery is mostly due to an increased safety in perioperative care and cost-effectiveness. The development of surgical techniques and anaesthetic methods has advanced the modern day surgery and extended the repertory of the procedures for use in day surgery operations. Day surgery also offers certain benefits like reduced risk for hospital-related infections, stress and confusion. Patient satisfaction, regarding several issues, is high. Most concerns and complaints are related to postoperative pain, nausea and vomiting pain and nausea. Pain can hamper recovery and pain management is a crucial factor for hospital discharge. Appropriate pain treatment is effective, safe, easy and economical. A procedure-specific approach and an individually planned, multimodal analgesia should be the basis of modern pain management. The main aim of this thesis was to evaluate the effectiveness and safety of anaesthetic technique and methods in pain treatment of orthopaedic day case surgery, and following conclusions were made. Unilateral spinal block was achieved using hyperbaric bupivacaine with a small dose of clonidine but clonidine prolonged the block. Continuous subacromial bupivacaine was found to be safe but conferring only moderate efficacy in pain care after shoulder arthroscopy. Transdermal fentanyl, 12 g/h, as part of multimodal analgesia, offered a safe and easy option to pain management in this patient group. However, after forefoot surgery, it did not reduce pain any further. In general, pain scores in all patient groups were low and the need for rescue opioid moderate.

Sick leave prescribing practices in Finland

Background: Sick leave prescribing is a common task of doctors and being on sick leave results in notable economic consequences to society. However, there appears to be limited research into this field and the factors affecting sick leave prescribing practices of doctors. Aims: To examine the prescribing of sick leave by doctors and dentists, the extent of variation in practices, whether clinician-related factors and local structural factors affect variation, and the economic consequences of varying practices. Materials and methods: Questionnaire studies with 19 or 16 hypothetical patient cases were conducted among 165 primary health care (PHC) physicians, 356 occupational health care (OHC) physicians, 338 surgeons and 1132 dentists. Results: The difference between the lowest and the highest number of sick leave days prescribed for the 19 patient cases was almost four-fold in PHC physicians and surgeons and eight-fold in OHC physicians, which represents a societal cost of tens of thousands of euros. Some dentists did not prescribe sick leave to any of the 16 patient cases, and some prescribed nearly a hundred days altogether. The overall number of sick leave days OHC physicians prescribed was smaller than in PHC physicians. More days of sick leave were prescribed by those working in smaller municipalities than larger population centres. Conclusion: There was considerable variation in the sick leave prescribing practices of Finnish health care professionals. This means that patients may not receive equal social benefits. Sick leave carries considerable economic consequences, and unifying prescribing practices could bring significant cost savings to society.

Valtatie 4 Vehniä-Äänekoski Ympäristövaikutusten arviointimenettely : Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Valtatien 4 parantaminen Vehniän-Äänekosken välisellä osuudella on osa Jyväskylä-Oulu yhteysvälin kehittämistä, jota toteutetaan vaiheittain. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-ohjelma) kuuluu ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn (YVA), joka koskee valtatien 4 parantamishanketta Laukaan Vehniän ja Äänekosken välillä. Nykyistä nelostietä pitkin mitattuna suunnitteluosuuden pituus on noin 15 km. Hankkeesta vastaavana toimii Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Liikenne ja infrastruktuurivastuualue. YVA-menettely perustuu ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettuun lakiin (468/ 1994, muutettu 267/ 1999 ja 458/ 2006) ja sitä täydentävään asetukseen. YVA-menettelyssä tutkitaan tien parantamisen vaihtoehtojen ympäristövaikutuksia. YVA-menettelyn tarkoituksena on tuottaa tietoa hankkeen eri vaihtoehtojen ympäristövaikutuksista päätöksen teon pohjaksi. YVA-menettelyyn liittyy keskeisesti myös kansalaisten osallistuminen ja tiedonsaanti. YVA-ohjelma on työsuunnitelma ympäristövaikutusten arvioinnin toteuttamissa. Siinä esitetään hankkeen perustiedot, tutkittavat vaihtoehdot ja kuvaus ympäristön nykytilasta. Ohjelmassa kuvaillaan vaikutusten arvioinnin menetelmät ja lähtötiedot. Ohjelmassa esitetään myös suunnitelma osallistumisen järjestämisestä, tiedottamisesta, palautteen antamisesta ja hankkeen aikataulusta. YVA-menettelyn hankealueena on valtatie 4 Vehniän-Huutomäen (vt 13) välisellä osuudella ja alemman tieverkon järjestelyjen edellyttämä aluerajaus. Huutomäen liittymä ei sisälly tarkastelualueeseen, koska sille laaditaan parhaillaan yleissuunnitelmaa. Suunnittelu käynnistetään nyt YVA-lain mukaisella ympäristövaikutusten arviointimenettelyllä siten, että aluksi laaditaan ympäristövaikutusten arviointiohjelma ja sen jälkeen tehdään ympäristövaikutusten arviointiselostus, jonka pohjalta laaditaan yleissuunnitelma. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma toimii työsuunnitelmana seuraavalle suunnitteluvaiheelle eli ympäristövaikutusten arviointiselostuksen laatimiselle.

Quality of radiotherapy care by development of e-feedback knowledge

The aim of this three phase study was to develop quality of radiotherapy care by the e-Feedback knowledge of radiotherapy -intervention (e-Re-Know). In Phase I, the purpose was to describe the quality of radiotherapy care and its deficits experienced by cancer patients. Based on the deficits in patient education in Phase II, the purpose was to describe cancer patients’ e-knowledge expectations in radiotherapy. In Phase III, the purpose was to develop and evaluate the outcomes of the e-Re-Know among breast cancer patients. The ultimate aim was to develop radiotherapy care to support patients’ empowerment with patient e-education. In Phase I (2004-2005), the descriptive design was used, and 134 radiotherapy patients evaluated their experiences by Good Nursing Care Scale for Patients (GNCS-P) in the middle of RT period. In Phase II (2006-2008), the descriptive longitudinal design was used and 100 radiotherapy patients’ e-knowledge expectations of RT were evaluated using open-ended questionnaire developed for this study before commencing first RT, in the middle of the treatment, and concluding RT period. In Phase III, firstly (2009-2010), the e-Re-Know intervention, i.e. knowledge test and feedback, was developed in terms of empowering knowledge and implemented with e-feedback approach based on literature and expert reviews. Secondly (2011-2014), the randomized controlled study was used to evaluate the e-Re-Know. Breast cancer patients randomized to either the intervention group (n=65) receiving the e-Re-Know by e-mail before commencing first RT and standard education or the control group (n=63) receiving standard education. The data were collected before commencing first RT, concluding last RT and 3 months after last RT using RT Knowledge Test, Spielberger’s State Trait Inventory (STAI) and Functional Assessment of Cancer Therapy - Breast (FACT-B) –instruments. Data were analyzed using statistical methods and content analysis. The study showed radiotherapy patients experienced quality of care high. However, there were deficits in patient education. Furthermore, radiotherapy patients’ multidimensional e-knowledge expectations through Internet covered mainly bio-physiological and functional knowledge. Thus, the e-Re-Know was developed and evaluated. The study showed when breast cancer patients’ carried out the e-Re-Know their knowledge of side effects self-care was significantly increased and quality of life (QOL) significantly improved in line with decrease in anxiety from time before radiotherapy period to three months after. In addition, the e-Re-Know has potential to have positive effects on anxiety and QOL, regardless of patient characteristics or knowledge level. The results support the theory of empowering patient education suggesting that empowerment can be supported by confirming patients’ understanding of own knowledge level. In summary, the e-Feedback knowledge of radiotherapy (e-Re-Know) intervention can be recommended in development of quality of radiotherapy care experienced by breast cancer patients. Further research is needed to assess and develop patient-centred quality of care by patient education among cancer patients.

Bariatric and Post-Bariatric Surgery: from Metabolic Surgery to Plastic Surgery Indications

Background: Controversy exists concerning indications and outcomes of major bariatric surgery procedures. Massive weight loss after bariatric surgery leads to excess skin with functional and aesthetic impairments. The aim of this study was to investigate the major bariatric surgery procedures and their outcomes in two specific subgroups of morbidly obese patients, ≥55-year-olds and the superobese. Further aims were to evaluate whether the preoperative weight loss correlates with laparoscopic gastric bypass complications. The prevalence and impact of excess skin and the desire for body contouring after bariatric surgery were also studied. Patients and Methods: Data from patients who underwent Laparoscopic Adjustable Gastric Banding (LAGB) and Laparoscopic Roux-en-Y Gastric Bypass (LRYGB) at Vaasa Central Hospital were collected and postoperative outcomes were evaluated according to the BMI, age and preoperative weight loss. Patients who had undergone bariatric surgery procedures were asked to complete a questionnaire to estimate any impairment due to redundant skin and to analyse each patient’s desire for body contouring by area. Results: No significant difference was found in operative time, hospital stay, or overall early postoperative morbidity between LAGB and LRYGB. Mean excess weight loss percents (EWL%) at 6 and 12 months after LRYGB were significantly higher. A significant difference was found in operative time favouring patients <55 years. Intraoperative complications were significantly more frequent in the group aged >55 years. No significant difference was detected in overall postoperative morbidity rates. A significant difference was found in operative time and hospital stay favouring all patients who lost weight preoperatively. Most patients reported problems with redundant skin, especially on the abdomen, upper arms and rear/buttocks, which impaired daily physical activity in half of them. Excess skin was significantly associated with female gender, weight loss and ΔBMI. Patients with a WL >20 kg, ΔBMI ≥10 kg/m2 and an EWL % > 50 showed a significantly surplus skin discomfort (p < 0.001). Most patients desired body contouring surgery, with high or very high desire for waist/abdomen (62.2%), upper arm (37.6%), chest/breast (28.3%), and rear/buttock (35.6%) contouring. Conclusions: LRYGB is effective and safe in superobese (BMI >50) and elderly (>55 years) patients. A preoperative weight loss >5% is recommended to improve the outcomes and reduce complications. A WL >20 kg, ΔBMI ≥10 kg/m2 and an EWL % > 50 are associated with a higher functional discomfort due to redundant skin and to a stronger desire for body contouring plastic surgery.

Kandin selviytymisopas klinikkaan

Syventävän työmme koostuu kahdesta erillisestä osasta: kirjallisuus-katsauksesta ”Approksimaalikontaktin korjaus yhdistelmämuovipaikkaushoidossa” sekä tästä oppaasta. Opas on laadittu kolmannen vuoden hammaslääketieteen kandidaatin näkökulmasta vastaavassa vaiheessa olevalle opiskelijalle, joka siirtyy prekliinisistä opinnoista kliiniseen opiskeluvaiheeseen. Ohjekirjassa käydään läpi olennaisimmat asiat, jotka kandidaatti klinikkasalissa kohtaa ensimmäisen vuoden aikana. Ohjekirjan tarkoitus on olla helposti katsottavissa oleva pdf-dokumentti, josta kandidaatti voi tarkistaa ja varmentaa potilastyöskentelyyn liittyviä käytännön asioita. Ideana on helpottaa pääasiassa kandidaatin siirtymävaihetta, mutta vähentää myös henkilökunnan työtä ja selkeyttää toimintatapoja opetushammashoitolassa. Ohjekirja on tarkoitus julkaista Moodle2-oppimisalustalla: https://moodle2.utu.fi/my/ ja sen sisältö tarkistetuttava vuosittain/tarpeen mukaan eri oppiaineiden vastuuopettajilla. Ensimmäisen klinikkavuoden syksyllä kandidaatti tekee suun ja hampaiston tutkimuksia, omahoidon opastusta, tupakkavalistusta, anti-infektiivistä hoitoa, pinnoituksia ja paikkauksia. Näiden lisäksi kandidaatti voi päästä seuraamaan ja avustamaan kirurgisissa toimenpiteissä. Keväällä jaetaan ensimmäiset juurihoito- ja proteettiset potilaat. Ohjekirjaan on pyritty laatimaan kirjalliset ohjeet em. toimenpiteiden suorittamiseen sekä koottu tietoa klinikkasalista ja työskentelytavoista, käytetyistä tietokoneohjelmista, röntgenkuvauksesta, farmakologiasta, riskipotilaista sekä ensiavusta. Ohjekirjassa on ohjeet myös pistotapaturman varalta sekä aineiden käyttöohjeita ja hyödyllisiä linkkejä. Pääsääntöisesti ohjekirjan jokaisen kappaleen on tarkastanut ensin yliopiston vastuuopettaja ja tämän jälkeen klinikan ko. erikoisalan vastuuopettaja. Hyvää suunterveyden hoitoa voi toteuttaa monin eri tavoin, mutta ohjekirja antaa ainakin yhden hyvän toimintatavan. Jokaisen potilaan kohdalla hoito on kuitenkin pohdittava luonnollisesti aina tilannekohtaisesti ja potilaan toiveet otettava huomioon. Ohjekirja on laadittu opiskelijan näkökulmasta ja sisältää edellä mainittujen lisäksi nk. ”hiljaista tietoa”, joka ei ole saatavilla muualta. Hammaslääketieteen kolmas opiskeluvuosi on henkisesti monelle raskas, kun opittuja tietoja pitää alkaa soveltaa käytännön potilastyössä ja rinnalla suorittaa uusia kursseja. Alussa kaikki on uutta ja opettajan apua tarvitsee eniten kun epävarmuus omasta osaamisesta nousee helposti pintaan ja opiskelija kaipaa vahvistusta omiin muistikuviin. Ohjekirjan on tarkoitus olla tukena potilastyössä ja sen suunnittelussa ja vähentää näin kandidaatin stressiä. Toivomme ohjekirjastamme olevan hyötyä myös uusille kliinisille opettajille heidän perehtyessään talon käytänteisiin.

Asleep or not asleep? Evaluation of the Quality of Patients’ Sleep in Critical Care Nursing

Sleep is important for the recovery of a critically ill patient, as lack of sleep is known to influence negatively a person’s cardiovascular system, mood, orientation, and metabolic and immune function and thus, it may prolong patients’ intensive care unit (ICU) and hospital stay. Intubated and mechanically ventilated patients suffer from fragmented and light sleep. However, it is not known well how non-intubated patients sleep. The evaluation of the patients’ sleep may be compromised by their fatigue and still position with no indication if they are asleep or not. The purpose of this study was to evaluate ICU patients’ sleep evaluation methods, the quality of non-intubated patients’ sleep, and the sleep evaluations performed by ICU nurses. The aims were to develop recommendations of patients’ sleep evaluation for ICU nurses and to provide a description of the quality of non-intubated patients’ sleep. The literature review of ICU patients’ sleep evaluation methods was extended to the end of 2014. The evaluation of the quality of patients’ sleep was conducted with four data: A) the nurses’ narrative documentations of the quality of patients’ sleep (n=114), B) the nurses’ sleep evaluations (n=21) with a structured observation instrument C) the patients’ self-evaluations (n=114) with the Richards-Campbell Sleep Questionnaire, and D) polysomnographic evaluations of the quality of patients’ sleep (n=21). The correspondence of data A with data C (collected 4–8/2011), and data B with data D (collected 5–8/2009) were analysed. Content analysis was used for the nurses’ documentations and statistical analyses for all the other data. The quality of non-intubated patients’ sleep varied between individuals. In many patients, sleep was light, awakenings were frequent, and the amount of sleep was insufficient as compared to sleep in healthy people. However, some patients were able to sleep well. The patients evaluated the quality of their sleep on average neither high nor low. Sleep depth was evaluated to be the worst and the speed of falling asleep the best aspect of sleep, on a scale 0 (poor sleep) to 100 (good sleep). Nursing care was mostly performed while the patients were awake, and thus the disturbing effect was low. The instruments available for nurses to evaluate the quality of patients’ sleep were limited and measured mainly the quantity of sleep. Nurses’ structured observatory evaluations of the quality of patients’ sleep were correct for approximately two thirds of the cases, and only regarding total sleep time. Nurses’ narrative documentations of the patients’ sleep corresponded with patients’ self-evaluations in just over half of the cases. However, nurses documented several dimensions of sleep that are not included in the present sleep evaluation instruments. They could be classified according to the components of the nursing process: needs assessment, sleep assessment, intervention, and effect of intervention. Valid, more comprehensive sleep evaluation methods for nurses are needed to evaluate, document, improve and study patients’ quality of sleep.