Kirjaesittely

Kirjallisuusarvostelu

Ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan palvelutoiminta yrittäjämäisen ja yhteistoiminnallisen toimintatavan rajapinnassa

Tutkimuksessa kehitettiin induktiivisesti empiiriseen aineistoon perustuva substantiivinen teoria ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan palvelutoiminnan ohjatussa harjoittelussa tapahtuvasta toiminnasta ja tuotettiin uutta käsitteistöä palvelutoiminnan harjoittelussa tapahtuvaan toimintaan. Tutkimuskysymykset kiteytettiin seuraavien kolmen kysymyksen muotoon: 1) mitkä käsitteet kuvaavat opiskelijoiden ja opettajien kokemusten pohjalta ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan ohjatun harjoittelun palvelutoiminnan toimintaa ja minkälaisia ovat näiden käsitteiden väliset suhteet? 2) miksi ja mihin tarkoitukseen opiskelijoiden ja opettajien kokemusten mukaan ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan palvelutoiminnassa tapahtuvaa toimintaa tarvitaan? 3) minkälainen ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan ohjatun harjoittelun palvelutoiminnan toimintaa kuvaava kokonaisrakennemuodostuu opiskelijoiden ja opettajien kokemuksista? Lähestymistavaltaan tutkimus oli lähinnä Grounded theory –menetelmään perustuva tutkimus. Tutkimuksen tiedonantajina olivat yhden ammattikorkeakoulun monialaisen palvelutoiminnan ohjattua harjoitteluaan palvelutoiminnassa suorittavat bioanalytiikan, fysioterapian, hoitotyön, suun terveydenhuollon ja toimintaterapian koulutusohjelmien opiskelijat ja heitä ohjaavat opettajat. Tutkimusaineistona olivat kirjalliset kertomukset ja suulliset haastattelut. Opiskelijat (n = 75) kirjoittivat kertomuksensa 2.4.2004–12.5.2005. Opettajat (n = 7) kirjoittivat kertomuksensa 25.1–12.5.2005. Kertomusten pohjalta aineistoa syvennettiin haastatteluilla. Opiskelijat (n = 15) haastateltiin loppuvuodesta 2005 ja opettajien (n = 12) haastattelut tehtiin keväällä 2006. Aineisto analysoitiin koodaamalla, tunnistamalla alakategoriat sekä niiden väliset suhteet. Substantiivinen teoria muodostettiin koodauksen tuloksena muodostuneen ydinkategorian - yrittäjämäinen yhteistoiminnallinen toimintatapa - ympärille. Ydinkategorian pysyvyyden varmistamiseksi opiskelijoiden ja opettajien kirjoittamia kertomuksia (n = 82) verrattiin tuotettuun ydinkategoriaan. Ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan palvelutoiminnassa tapahtuva toiminta koostuu opiskelijan toiminnasta ja roolista, opettajan ohjauksesta ja roolista, asiakkaan toiminnasta ja ympäristöstä. Käsitteiden välisten suhteiden vertailu auttoi ydinkäsitteen ja substantiivisen teorian muotoutumisessa. Ydinkäsitteeksi muodostui yrittäjämäinen yhteistoiminnallinen toimintatapa eli yhteinen toiminta, joka toteutuu sisäisenä, ulkoisena, omaehtoisena ja organisaatioyrittäjyytenä. Opiskelija aloittaa palvelutoiminnassa tapahtuvan ohjatun harjoittelunsa erilaisin odotuksin. Hänellä on aikaisempaa alan kokemusta ja osaamista. Opiskelija tekee omia ja muiden opiskelijoiden kanssa yhteisiä tavoitteita. Opettaja tai opiskelijat tekevät alkujärjestelyjä, hankkivat asiakkaita ja perehdyttävät muita opiskelijoita. Opiskelija saa valmiuksia tulevan työnsä sisältöihin, ammatillisuuteen, sisäiseen (yksilö- ja yhteisötaso), ulkoiseen ja omaehtoiseen yrittäjyyteen, yhteistyöhön ja arviointiin. Näin hän oppii kokemuksensa kautta erilaisissa projekteissa yhteisöllistä ongelmien ratkaisua aidossa kontekstissa. Opiskelija opiskelee yrittäjyyttä ja yhteistoiminnallisuutta toimimalla yrittäjämäisesti ja yhteistoiminnallisesti. Opiskelu jatkuu harjoittelun jälkeen palvelutoiminnassa hankitun kokemuksen ja osaamisen turvin. Opettaja toimii pääasiassa ohjaajana, tukijana ja arvioijana. Hän myös organisoi ja kehittää toimintaa luomalla omalta osaltaan yrittäjämäistä yhteistoiminnallista toimintatapaa tukevan ympäristön. Asiakkaat ovat erilaisia, heillä on erilaisia tarpeita ja he tulevat palvelutoiminnan asiakkaiksi eri tavoin. Asiakkaat arvioivat opiskelijoiden toimintaa. Opiskelijoilla on erilaisia henkilökohtaisia sisäiseen yrittäjyyteen liittyviä ominaisuuksia. He ovat itsenäisiä ja vastuullisia. Opiskelijat tekevät yhteistyötä monien ihmisten kanssa. Opiskelijat tekevät keskenään tiimityötä ja luovat verkostoa asiakkaisiin. Asiakkaiden välityksellä ylläpidetään työelämäyhteyksiä. Hyvä ilmapiiri on harjoittelussa tärkeää. Opiskelijat jakavat keskenään työt. Työtahti on joskus kiireinen ja tiedonkulussa on ajoittain ongelmia. Toiminta perustuu palvelutoimintaa ohjaaviin säädöksiin ja asiakirjoihin, opetussuunnitelmaan ja ammattikorkeakoulun tukeen ohjatun harjoittelun järjestämiseksi palvelutoimintaan varatuissa tiloissa. Toimintaa toteutetaan yrittäjämäistä yhteistoiminnallista toimintatapaa tukevassa kulttuurissa. Toimintaa kehitetään jatkuvan reflektoinnin avulla. Substantiivinen teoria sijoittuu kahden toimintaympäristön – terveydenhuolto-organisaation ja korkeakouluorganisaation - välimaastoon. Se on rajanylitystoimintaa, jossa yhdessä luodaan innovatiivista ympäristöä. Palvelutoimintayhteisö on konteksti, jossa yrittäjämäistä ja yhteistoiminnallista toimintatapaa voidaan opiskella. Tämä saavutetaan yhteistoiminnallisin menetelmin. Näin ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan palvelutoiminnassa tapahtuvaa ohjattua harjoittelua tarvitaan yrittäjämäisen ja yhteistoiminnallisen toimintatavan opiskeluun. Tutkimuksen avulla saatua tietoa opiskelijoiden toiminnasta palvelutoiminnan ohjatussa harjoittelussa voidaan hyödyntää opiskelijoiden opiskelussa ja ohjauksessa, opettajan työn kehittämisessä, asiakkaiden palveluiden parantamisessa sekä yrittäjämäisen yhteistoiminnallisen ympäristön ja kulttuurin luonnissa. Tutkimuksen avulla vahvistetaan yrittäjämäiseen ja yhteistoiminnalliseen opiskeluun liittyvää tieteellistä tietoperustaa.

Turun alueellinen erilaistuminen vuosina 1970–2008

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Turun alueellisen erilaistumisen ulottuvuudet sekä sosiaaliset rakenteet vuosina 1970, 1990, 2001 ja 2008. Tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti mahdollisen sosiaalisen erilaistumisen ilmenemistä Turussa. Aineistona tutkimuksessa käytettiin Turun kaupungin pienaluekohtaisia väestötilastoja. Tutkimuksen teoreettinen osa rakentuu kaupunkiekologisen tutkimusperinteen ympärille. Kaupunkiekologia tutkii kaupunkialueen sisäistä erilaistumista osana kaupungin kasvua ja muutosprosessia. Ajan kuluessa kaupunkiekologia laajeni menetelmällisesti sekä sisällöllisesti, ja tämä uusi suuntaus tunnetaan sosiaalialueanalyyttisenä tutkimusperinteenä. Tämä traditio keskittyi tutkimaan kaupungin sosiaalisen rakenteen ulottuvuuksia. Kvantitatiivisten menetelmien edistys johti sosiaalialueanalyyttisen tutkimuksen kehittymiseen faktoriekologiaksi, joka suosi faktorianalyyttistä tutkimustapaa. Faktorianalyysillä (tai pääkomponenttianalyysillä) pyrittiin löytämään suuresta joukosta muuttujia niiden taustalla vaikuttavat perusulottuvuudet. Tämä tutkimustapa keskittyi tarkastelemaan pääkomponenttianalyysin avulla asumista, elintasoa, väestöä sekä perherakennetta kuvaavia muuttujia. Vuosina 1970, 2001 ja 2008 löydettiin pääkomponenttianalyysin avulla neljä ulottuvuutta, jonka mukaan Turun kaupunki on eriytynyt. Vuoden 1990 pääkomponenttianalyysissä näitä ulottuvuuksia löydettiin kolme kappaletta. Vuonna 2008 nämä ulottuvuudet olivat elämänvaihe, liikkuvuus, huono-osaisuus ja opiskelu. Näistä ulottuvuuksista muodostettiin ryhmittelyanalyysin avulla ryhmät, jotka edustivat kaupungin sosiaalisia rakenteita. Tutkimuksessa mukana olleista pienalueista syntyi kunakin tarkasteluvuonna neljä ryhmää. Vuonna 2008 ryhmien nimet olivat korkeasti koulutetut urbaanit asujat, vähäresurssiset lapsiperheet, vanhemmat sukupolvet ja vauraat lapsiperheet. Syntyneitä ryhmiä verrattiin aikaisempien tarkasteluvuosien tuloksiin ja luotiin katsaus kaupungin sosiaalisten rakenteiden kehitykseen vuodesta 1970 vuoteen 2008. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että tutkimusjakson aikana Turussa on tapahtunut syvenevää sosiaalista erilaistumista. Vuonna 2008 kaupungissa voitiin havaita selvästi osioekonomisesti heikossa asemassa oleva vähäresurssisten lapsiperheiden sekä sosioekonomisesti hyvinvoivien vauraiden lapsiperheiden ryhmät. Tutkimusjakson aikana vähäresurssisten ryhmään kuuluneiden pienalueiden määrä on noussut neljästä alueesta kahteenkymmeneenviiteen. Huono-osaisten alueiden määrä Turussa on siten kasvanut tutkimusjakson aikana selvästi.

”Jos tietää, mitä haluaa.” Seurantatutkimus lukio-opiskelijoiden itsesäätelystä, opiskelun kulusta ja odotusten toteutumisesta

Tutkimuksen päätarkoituksena on selvittää lukio-opiskelijoiden käsityksiä oppimisensa itsesäätelystrategioista. Lukiokoulutuksessa toteutetut muutokset kuten valinnanmahdollisuuksien lisääntyminen ovat antaneet lukio-opiskelijoille kasvaneen mahdollisuuden omanlaisensa lukio-opiskelupolun suunnitteluun ja yksilölliseen tavoitteenasetteluun. Työssä tarkastellaan myös lukio-opiskelijoiden opintojen kulkua, erilaisia opiskeluodotuksia ja niiden toteutumista sekä näiden yhteyttä itsesäätelyyn. Tutkimus toteutettiin seurantatutkimuksena, jossa kyselylomakkeilla kerättiin tietoa syksyllä 2004 Turun kaupungin suomenkielisissä päivälukioissa (10 koulua) opintonsa aloittavilta opiskelijoilta kahdesti; ensimmäisenä ja kolmantena opiskeluvuotena. Tutkimuksessa oli mukana 245 opiskelijaa, 142 tyttöä ja 103 poikaa. Tutkimuksen vastausprosentti oli 84 %. Kyselylomakkeiden itsesäätelyä ja oppimisorientaatioita koskevat kysymykset pohjautuivat Jan Vermuntin ILS-oppimistyylimittariin (Inventory of Learning Styles) (Vermunt 1994; 1996). Lisäksi haastateltiin 15 tutkimuksessa mukana ollutta opiskelijaa. Kyselylomakeaineisto analysoitiin ristiintaulukoinneilla, korrelaatiokertoimilla, t-testeillä ja erilaisilla varianssianalyyseillä. Itsesäätelystrategiamittarin neljän summamuuttujan oletus testattiin erikseen mittauksissa 1 ja 2 konfirmatorisen faktorianalyysin avulla. Tutkimuksessa identifioitiin klusterianalyysillä tehdyssä ryhmittelyssä neljä erilaista lukio-opiskelijaryhmää: menestyvät navigoijat, tavalliset tasapainoilijat, säätelemättömät kulkeutujat ja ylikuormittuneet avuntarvitsijat. Navigoijille on tyypillistä niin prosessin/ tulosten kuin sisällön suhteen korkea itsesäätely. Tyypillinen piirre navigoijien kohdalla on myös ulkoisen säätelyn korkea taso. Avuntarvitsijat eroavat muista ryhmistä selkeästi korkeampien puutteellisten säätelystrategioidensa perusteella, vaikka heidän itsesäätelynsä on suhteellisesti niihin ja muihin ryhmiin nähden melko korkealla tasolla. Tasapainoilijat sijoittuvat itsesäätelyn ja ulkoisen säätelyn osalta ryhmien keskitasolle. Kulkeutujien itsesäätely samoin kuin ulkoinen säätely ovat ryhmien matalinta tasoa. Tuloksista nähdään, että kehittyneemmällä itsesäätelyllä on selvä yhteys lukio-opintojen sujuvuuteen ja opintomenestykseen, mutta noin kolmasosalle opiskelijoista itsesäätelevä, suunnitelmallinen tavoitteenasettelu on vaikeaa. Navigoijilla ja tasapainoilijoilla opiskelu on sekä heille itselleen mielekästä että ulkoisesti arvioituna tehokasta. Joidenkin opiskelijoiden erityisesti avuntarvitsijoiden ja kulkeutujien keskuudessa opintojen kulku sen sijaan hapuilee. Lukiolaisten opiskeluun kohdistuvien odotusten voidaan tämän tutkimuksen tuloksen perusteella katsoa ennustavan todellista opintojen kulkua ja opintomenestystä melko hyvin. Eroja on sekä tavoitetasossa, opiskeluprosessiin liittyvissä kokemuksissa että jatko-opintosuunnitelmissa ja ne ovat yhteydessä sukupuoleen, isän sosioekonomiseen asemaan, erikoislinjalla opiskeluun sekä lukion alun itsesäätelyryhmiin.

Huomiolla hallittu. Modernin naisen elämäntyyli Aitta-lehdessä 1927–1930

Tutkielman aiheena on vuosina 1927–1930 ilmestyneen Aitta-aikakauslehden kuva modernin naisen elämäntyylistä. Varakkaalle ja yläluokkaiselle lukijakunnalle suunnattu Aitta osallistui 1920-luvun Suomessa keskusteluun, jossa määriteltiin sukupuolten muuttuvia suhteista ja paikkoja modernisoituvassa yhteiskunnassa. Aitassa esiintynyttä modernin naisen elämäntyyliä lähestytään lukemalla ja analysoimalla sekä lehdessä julkaistuja kuvia että tekstejä. Teoriapohjana tutkielmassa hyödynnetään filosofi Judith Butlerin performatiivisuus-käsitettä. Performatiivisuudessa keskeistä on sukupuolten näkeminen esityksinä, jotka tuottuvat ja joita tuotetaan jatkuvasti ihmisten välisessä kommunikaatiossa. Sukupuolelle ei nähdä alkuperää, vaan sitä käsitellään kokonaisuudessaan rakentuneena. Tarkastelemalla Aitan materiaaleja performatiivisesti rakentuneina sukupuoliesityksinä näkyviin tulee modernin naisen vapaana pidettyyn elämäntyyliin kohdistettu huomattava kontrolli. Elämäntyyliä tarkastellaan tutkielmassa kolmen teeman kautta. Ensimmäisenä teemana ovat modernin naisen ulkoiset tunnusmerkit. Uudenlainen kaunistautumiskulttuuri, naiset vapauttavaksi mainostettu muoti ja nykyaikaiset tavat olivat Aitassa modernin naisen tunnusmerkkejä, joita esittelivät ja käsittelivät niin mainokset kuin kolumnistitkin. Vapauden ja nykyaikaisuuden eetoksen alta paljastui kuitenkin yhä tiukkeneva naisruumiin kontrolli, jossa moderni nainen asetettiin vastuuseen ulkoisesta olemuksestaan. Toisena teemana on modernin naisen elämänkaari. Aitassa käsiteltiin paljon naisen haluttua ja pelättyä elämänkulkua. Ihannetapauksessa moderni kotiäiti omaksui konservatiivisen, miehelle ja lapsille omistautuneen elämäntehtävän modernein vivahtein. Varoittavina esimerkkeinä sen sijaan toimivat kertomukset naisista, jotka eivät lyhyen jazz-tyttöajan jälkeen palanneet paikalleen patriarkaalisessa perhekäsityksessä ja aiheuttivat siten itsenä, miehen tai molempien tuhon. Kolmantena teemana ovat modernin naisen uudet mahdollisuudet. Opiskelu, työssäkäynti ja matkailu olivat elämänalueita, jotka Aitan perusteella olivat naisten valloitettavissa. Positiiviseksi kehitykseksi katsotuista yksityiskohdista huolimatta modernia naista oli mahdoton pitää kokonaisvaltaisesti toivottavana kehityskulkuna. Lopulta moderni nainen alkoi vaikuttaa maskuliinisen edistyksen vääristymältä tai negaatiolta, jota oli pyrittävä kontrolloimaan mahdollisimman tarkasti.

Kulttuurinen vaikuttavuus – Metodologinen pohdinta Satakunnan rahaston apurahojen kulttuurisen vaikuttavuuden kartoittamisesta

Satakunnan rahasto on yksi Suomen Kulttuurirahaston seitsemästätoista maakuntarahastosta. Se on perustettu ensimmäisten maakuntarahastojen joukossa vuonna 1959. Rahaston vaikuttavuutta arvioiva Pro graduni on kaksiosainen. Tutkimuksen soveltava osa on kirjoittamani Satakunnan rahaston tilaama historiikki Viisi vuosikymmentä vaikuttamista - Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto 1959–2009 http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/satakunta/ tutkimus_ja_jatko-opiskelu/julkaisut/ (252s.), Varsinaisessa Pro gradu -työssäni arvioin historiikissa käyttämiäni aineistoja ja niiden soveltuvuutta erityisesti kulttuurisen vaikuttavuuden kartoittamiseen. Tätä selvitin historiikissa kutakin vuosikymmentä kuvaavilla tapaustutkimuksilla, jotka perustuvat pääosin haastattelemieni apurahansaajien kokemuksiin. Historiikissa tarkastelen vaikuttavuutta yhteisöllisestä ja yksityisestä, välillisestä ja välittömästä näkökulmasta. Peilaan rahaston vaiheita Satakunnan kulttuurielämässä tapahtuneisiin muutoksiin sekä etsin yhteyksiä hoitokuntien kokoonpanojen, temaattisten linjausten ja jakopolitiikan välillä. Tutkimusaineistona olen käyttänyt apurahansaajien haastattelujen lisäksi muuta empiiristä aineistoa, kuten arkistomateriaalia, asiantuntijahaastatteluja, kyselylomakkeen vastauksia sekä lehdistöaineistoa. Käyttämäni tutkimuskirjallisuus koostuu ensisijaisesti rahasto- ja kulttuuripoliittisista julkaisuista. Tutkimus on laadullinen tutkimus. Jokainen käyttämäni aineistotyyppi valottaa omalta osaltaan kulttuurista vaikuttavuutta tarjoamalla erilaisia näkökulmia vaikuttavuuden tarkasteluun. Arkistomateriaalista on mahdollista tehdä tilastollisia johtopäätöksiä ja tarkastella esimerkiksi, minne rahaa on jaettu ja noudattaako tämä rahaston hoitokunnan tekemiä strategisia linjauksia. Arkistomateriaalin Stipendiaattikertomuksista voi tietyin varauksin arvioida hankkeiden onnistumista. Lehdistömateriaali vuorostaan valottaa rahaston ja apurahansaajien saamaa näkyvyyttä. Hedelmällisimmin vaikuttavuutta pääsee tarkastelemaan käyttämällä yhdessä kaikki näitä aineistoja. Historiikki on kuitenkin osoittanut, että rahaston ja sen apurahojen merkitys maakunnan kulttuurielämälle pystytään selvittämään mahdollisimman kattavasti, kun vaikuttavuutta lähestytään apurahan saajien kautta. Tähän soveltuu mielestäni parhaiten apurahan saajien syvähaastattelut, sillä pelkkä kirjallinen materiaali jättää tulkintaan liikaa aukkoja. Kulttuurisen vaikuttavuuden tutkimus on 2000-luvun alussa ajankohtainen aihe. Myös Suomen Kulttuurirahasto on perustanut vaikuttavuustyöryhmän kartoittamaan toimintansa vaikutuksia. Cuporen vuonna 2010 ryhmälle tekemä raportti kuvaa, miten apurahojen jakautuminen vastaa hoitokunnan toiminnalleen asettamia linjauksia. Cuporen selvityksestä huolimatta on vaikuttavuustutkimuksessa vielä aukkoja. Esimerkiksi apurahojen vaikutuksia kulttuurintuottajille ja maakunnan kulttuurin kenttään ei ole tutkittu kattavasti. Oma Pro graduni tutkii vaikuttavuutta juuri tästä näkökulmasta.

Operaatiotaidon ja taktiikan opettaminen opiskelijan näkökulmasta (EUK) : vahvuuksia, haasteita, kehityksen suuntalinjoja ja toimenpidesuosituksia

Tutkimuksessa selvitetään esiupseerikurssin ilmasotalinjan operaatiotaidon ja taktiikan opettamisen nykytilan vahvuuksia ja haasteita. Opettamisen vaikuttavuus on sidottu opiskelijoiden käsityksiin oppimisestaan. Edelleen kartoitetaan tulevaisuuteen liittyviä mahdollisuuksia ja uhkia opettamisen edelleen kehittämiseksi. Tutkimuksella pyritään tuottamaan uutta tietoa Maanpuolustuskorkeakoulun taktiikan laitoksen yhteen keskeisimmistä tehtävistä eli opettamiseen. Tutkimuksen kohdejoukkona on esiupseerikurssien 60 ja 61 ilmasotalinjan kaikki opiskelijat sekä heidän opettamisestaan vastaavia opettajia, asiantuntijoita ja esimiehiä. Näkökulmana on opiskelijan näkökulma, jota täydennetään opettajanäkökulmalla (opettajat, asiantuntijat ja opettamisesta vastaavat esimiehet). Tutkimuksen pääkysymys: Mikä on esiupseerikurssin ilmasotalinjan operaatiotaidon ja taktiikan opettamisen nykytila sekä miten sitä tulisi jatkossa kehittää opiskelijan näkökulmasta huomioiden opettamisen ja oppimisen mahdollisuudet ja uhat? Tutkimuksen alakysymykset: 1) Miten opiskelijat oppivat nykytilan käytännön opettamisella? 2) Miten opettamista tulisi kehittää nelikenttäanalyysin perusteella? 3) Miten ilmatorjuntaupseereiden opettaminen eroaa muista ja miten se tulisi jatkossa toteuttaa? Tutkimus on tyypiltään laadullinen tutkimus ja siinä on käytetty tapaustutkimuksen otetta. Asiakirjojen lisäksi aineistona on kyselyillä sekä teema- ja ryhmähaastatteluilla kerätty materiaali. Saatuja vastauksia on analysoitu sisällönanalyysillä ja niitä on tämän jälkeen ryhmitelty nelikenttäanalyysiin. Lopullinen analyysi on tehty synteesinä eri nelikenttäanalyyseistä tuloksien ja johtopäätöksien muotoon.