La Samaritaine : évangile en trois tableaux en vers : représenté pour la première fois à Paris, sur le Théâtre de la Renaissance, le mercredi saint (14 avril 1897) /

"Tre nte-deuxième mille."

Mémoires de Mme. de Staal Delaunay, de M. le Marquis d'Argenson et de Madame Mère du Régent. Suivis d'éclaircissements extraits des mémoires du Duc de Saint-Simon, avec avant-propos et notices,

Mode of access: Internet.

Some notes on the church of Saint Ethelburga the Virgin within Bishopsgate ...

Mode of access: Internet.

The Eve of Saint Agnes : dramatic ballad /

Acc. arr. for piano.

Cyrano de Bergerac : comédie héroïque en cinq actes en vers ; représentée à Paris, sur le Théâtre de la Porte Saint-Martin, le 28 décembre 1897 /

"Deux cent quatre-vingt-huitième mille."

Esprit Futur : Le Corbusier and José Oubrerie at Saint-Pierre De Firminy, Firminy-Vert, France, 1968–2006

What is the secret mesmerism that death possesses and under the operation of which a modern architect – strident, confident, resolute – becomes rueful, pessimistic, or melancholic?1 Five years before Le Corbusier’s death at sea in 1965, the architect reluctantly agreed to adopt the project for L’Église Saint-Pierre de Firminy in Firminy-Vert (1960–2006), following the death of its original architect, André Sive, from leukemia in 1958.2 Le Corbusier had already developed, in 1956, the plan for an enclave in the new “green” Firminy town, which included his youth and culture center and a stadium and swimming pool; the church and a “boîte à miracles” near the youth center were inserted into the plan in the ’60s. (Le Corbusier was also invited, in 1962, to produce another plan for three Unités d’Habitation outside Firminy-Vert.) The Saint-Pierre church should have been the zenith of the quartet (the largest urban concentration of works by Le Corbusier in Europe, and what the architect Henri Ciriani termed Le Corbusier’s “acropolis”3) but in the early course of the project, Le Corbusier would suffer the diocese’s serial objections to his vision for the church – not unlike the difficulties he experienced with Notre Dame du Haut at Ronchamp (1950–1954) and the resistance to his proposed monastery of Sainte-Marie de la Tourette (1957–1960). In 1964, the bishop of Saint-Étienne requested that Le Corbusier relocate the church to a new site, but Le Corbusier refused and the diocese subsequently withdrew from the project. (With neither the approval, funds, nor the participation of the bishop, by then the cardinal archbishop of Lyon, the first stone of the church was finally laid on the site in 1970.) Le Corbusier’s ambivalence toward the project, even prior to his quarrels with the bishop, reveals...

Ei sanat salahan joua : fennistiikan murteenkeruun historiaa 1868 - 1925

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Suomen murteiden sanakirjan taustaksi kerätyn Suomen murteiden sana-arkiston kartuttamisen historiaa; fennistisen murteenkeruun alkuvaiheita. Lähestyn murresanakirjan pitkää hanketta tutkimus- ja kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Kansankielen sanakirja on fennistiikan merkittävimpiä tutkimushankkeita. Suo-men kielen vanhojen pitäjänmurteiden sanasto on ällistyttävän laaja aineisto, jonka keräämiseen ja julkaisemiseen on kulunut toista vuosisataa, ja sanakirjan toimitustyö jatkuu edelleen. Kansanmurteemme sisältävät paitsi kielitieteellisesti mielenkiintoista aineistoa myöskin runsaasti tietoa agraarisen elinkeinorakenteen aikakaudelta. Dialektologia ja kansatiede kulkevat käsikkäin. Murresanakirja on niin ollen merkittävä kansallinen omaisuus, jonka arvo koko suomalaiselle yhteiskunnalle on eittämättä suuri. Murteiden sanakirjan syntysanat on ajoitettavissa vuoteen 1868, vaikka toki fennistiikassa oli leksikografisia pyrintöjä jo ennen sitä (mm. Lönnrotin Suomalais-ruotsalainen sanakirja). Sanakirjahankkeessa on hahmotettavissa kolme vaihetta, joita kutsun ryhdistäytymisiksi. Nämä tapahtuivat noin vuosina 1896, 1916 ja 1925. Valotan työni aluksi hieman kansallisten tieteiden ja 1800-luvun alun aatehistoriallista taustaa (luku 2), jonka jälkeen tutkin murresanakirjahankkeen alkuvaiheita ja ensimmäisten sanastonkeruiden käynnistymistä (luku 3). Käsittelen kutakin hankkeen organisatorista muutosvaihetta ja hallinnollisten puitteiden kehittymistä luvuissa 4-6. Lopuksi pohdin murresanakirjan ja murteenkeruun historiallista merkitystä fennistiikalle ja yhteiskunnalle (luku 7). Tutkimukseni lähteinä on oppihistoriallista kirjallisuutta sekä murteiden keruusta vastanneiden yhteisöjen asiakirjoja. Erityisen kiinnostaviksi osoittautuivat Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa säilytettävät sanakirjahankkeen hallinnolliset asiakirjat 1916-1925. Tuon esiin varhaisempiakin pöytäkirjamainintoja. Hankkeen alussa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kielitieteellinen Osakunta ja Kotikielen Seura keräsivät ensimmäisiä sanastokokoelmia. Tämän jälkeen ensimmäinen ryhdistäytyminen tapahtui vuodesta 1896 lähtien, jolloin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura otti vastuun hankkeesta, E. N. Setälän tunnettua sanakirjaohjelmaa ja E. A. Ekmanin Suomen kielen keräilysanastoa noudattaen. Keruu oli kuitenkin liian hidasta, joten 1916 perustettiin Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiö, jotta toimintaan saataisiin enemmän varoja. Ensimmäinen maailmansota ja sisällissota kuitenkin romahduttivat rahan arvon, ja kolmannen kerran hanke jouduttiin organisoimaan uudelleen vuonna 1925, Sanakirjasäätiön muodossa. Vuonna 1976 Sanakirjasäätiö liittyi Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen. Kansanmurteiden keräämisessä korostuu kaikissa keruun vaiheissa kaksi asiaa. Ensinnäkin sanastuksella oli aina kiire. Vanhat murteet olivat katoamassa, ja ne piti saada nopeasti talteen. Tähän kiinnitettiin huomiota jo varhain, ja vielä 1900-luvun loppupuoliskollakin, kun keruuhanke hiljalleen saatiin loppuunviedyksi. Toiseksi sanakirjahanke on aina joutunut elämään kädestä suuhun, toisin sanoen taloudelliset puitteet ovat sanelleet keruumahdollisuudet. Vakaalle taloudelliselle pohjalle hanke pääsi vasta 1930-luvulla Sanakirjasäätiön aikana, jolloin siihen alettiin saada valtion rahoitusta. Murresanakirjahankkeen läpi kulkee punaisena lankana kansallisromanttinen innostus ja isänmaallis-tieteellinen pyrkimys suomen kirjakielen kehittämiseen, joka vielä 1800-luvun puolivälissä oli meneillään. Kansalliset tieteet lujittivat itsenäistymistä ja suoma-laistumista. Aatehistorian kautta sanakirjahanke asettuu laajempaan yhteyteen. Avainsanat: tutkimushistoria, suomen kielen murteet, murteenkeruu, dialektologia, suomen murteiden sanakirja, fennistiikan oppihistoria, leksikografia, kansalliset tieteet, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kotikielen Seura, Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiö, Sanakirjasäätiö

Käsityötä, kotiteollisuutta ja sosiaalihuoltoa : Työtupa Aunuksessa 1941-1944

When Finland occupied East Karelian territories in Soviet Union during The Continuation War (1941 1944) Finnish people had also to take care of the inhabitants of the occupied East Karelia. For example there was a lack of clothes and shoes during the wartime. In order to facilitate clothing situation and to provide more opportunities to work for women, Finnish people founded some workshops in East Karelia. Workshops also helped to collect East Karelian craft products. One of the workshops was founded in the city of Olonets in October 1941 and it was in operation until June 1944. This workshop is the subject of this thesis. The aim of this thesis is to find out with the microhistorical approach what kind of functions the workshop of Olonets had during The Continuation War and who worked in the workshop. In this thesis I also examine women s crafts in the Olonets workshop and their meaning during the wartime. I collected the material of this thesis from different places. In February 2010 I interviewed Talvikki Lausala, the leader of the Olonets workshop, who worked in the Olonets from May 1942 to June 1944. From the Virkki Käsityömuseo I looked for objects which have been made in the workshop of Olonets. Tyyne-Kerttu Virkki collected crafts from the East Karelia when she was working in the area and in the workshop from 1941 to 1944. Archive material I found from the Finnish National archive and from the archive of the Tyyne-Kerttu Virkki -Foundation. East Karelian women and girls who were not able to do anything else came to work in the Olonets workshop. If women could not go to work outside of home, they had an option to do the same crafts at home. There were three Finnish women, Tyyne-Kerttu Virkki, Talvikki Lausala and Sofi Nyrkkö, who worked and led in the workshop of Olonets. In addition to the workshop, there was a dress maker s atelier in which clothes were made to order and soldiers uniforms were repaired, a small museum and a shop to sell products of the workshop. Craft products were also exported to Finland. Courses were organized in which Finnish women taught East Karelian crafts.

Writer Clara Michelson (second from left) seated at an outdoor table with three unidentified women and one unidentified man; Saint-Brevin-les-Pins, France Portraits Groups

Digital Image

John Ettinger Collection 1941-1946

John Ettinger, 1987.

In Frankreich interniert - aus Frankreich entwichen 1933-1941

The author describes his escape from Nazi Germany to France together with his mother. He volunteered for the French army (Defense Nationale), but his application was rejected. After the outbreak of the war Schoenfeldt was interned in Antibes and Les Milles. Recollections of life in the internment camps. Lack of basic hygienic conditions. German invasion of France. Escape from the invading German army. Reunion with his mother. Fervent endeavors to leave France for Spain in order to escape another internment. Escape with his 76 year old mother via the Pyrenees. Arrival in Lisbon. Exit visa for America. In 1941 Herbert Schoenfeldt left with his mother for the United States.

[Tagebuch] 1941-

Typescript with handwritten corrections of a memoir, written in the form of a diary

Before the Holocaust: Letters to Alice (and Edith) 1939-1941.

Collection of transcribed 32 letters with accompanying notes, photographs and family trees. The letters were written by Flora Mattersheim Kleinmann to her daughter Alice Kleinmann Loewenstein and her granddaughter Edith from Vienna between July 1939 and October 1941. Introduced and edited by Ruth Leeds Love (Inge Ruth Loewenstein), Alice Kleinmann Loewenstein's granddaughter; transcripts by Herbert Weber.

Theresienstadt 1941-1945.

Translation of H.G. Adler, "Theresienstadt 1941-1945"