Alppihiihdon alkutaival : Pujottelu- ja tunturihiihto Suomessa 1920-luvulta 1960-luvulle

The object of study in this thesis is Finnish skiing culture and Alpine skiing in particular from the point of view of ethnology. The objective is to clarify how, when, why and by what routes Alpine skiing found its way to Finland. What other phenomena did it bring forth? The objective is essentially linked to the diffusion of modern sports culture to Finland. The introduction of Alpine skiing to Finland took place at a time when skiing culture was changing: flat terrain skiing was abandoned in favour of cross-country skiing in the early decades of the 20th century, and new techniques and equipment made skiing a much more versatile sport. The time span of the study starts from the late 19th century and ends in the mid-20th century. The spatial focus is in Finland. People and communities formed through their actions are core elements in the study of sports and physical activity. Organizations tend to raise themselves into influential actors in the field of physical culture even if active individuals work in their background. Original archive documents and publications of sports organizations are central source material for this thesis, complemented by newspapers and sports magazines as well as photographs and films on early Alpine skiing in Finland. Ever since their beginning in the late 19th century skiing races in Finland had mostly taken place on flat terrain or sea ice. Skiing in broken cross-country terrain made its breakthrough in the 1920 s, at a time when modern skiing techniques were introduced in instruction manuals. In the late 1920 s the Finnish Women s Physical Education Association (SNLL) developed unconventional forms of pedagogical skiing instruction. They abandoned traditional Finnish flat terrain skiing and boldly looked for influences abroad, which caused friction between the leaders of the women s sports movement and the (male) leaders of the central skiing organization. SNLL was instrumental in launching winter tourism in Finnish Lapland in 1933. The Finnish Tourism Society, the State Railways and sports organizations worked in close co-operation to instigate a boom in tourism, which culminated in the inauguration of a tourist hotel at Pallastunturi hill in the winter of 1938. Following a Swedish model, fell-skiing was developed as a domestic counterpart to Alpine skiing as practiced in Central Europe. The first Finnish skiing resorts were built at sites of major cross-country skiing races. Inspired by the slope at Bad Grankulla health spa, the first slalom skiing races and fell-skiing, slalom enthusiasts began to look for purpose-built sites to practice turn technique. At first they would train in natural slopes but in the late 1930 s new slopes were cleared for slalom races and recreational skiing. The building of slopes and ski lifts and the emergence of organized slalom racing competitions gradually separated Alpine skiing from the old fell-skiing. After the Second World War fell-skiing was transformed into ski trekking on marked courses. At the same time Alpine skiing also parted ways with cross-country skiing to become a sport of its own. In the 1940 s and 1950 s Finnish Alpine skiing was almost exclusively a competitive sport. The specificity of Alpine skiing was enhanced by rapid development of equipment: the new skis, bindings and shoes could only be used going downhill.

The British Intervention in South Russia 1918-1920

Soon after the Bolshevik Revolution of 1917, a three-year civil war broke out in Russia. As in many other civil wars, foreign powers intervened in the conflict. Britain played a leading role in this intervention and had a significant effect on the course of the war. Without this intervention on the White side, the superiority of numbers in manpower and weaponry of the Bolsheviks would have quickly overwhelmed their opponents. The aim of this dissertation is to explain the nature and role of the British intervention on the southern, and most decisive, front of the Civil War. The political decision making in London is studied as a background, but the focus of the dissertation is on the actual implementation of the British policy in Russia. The British military mission arrived in South Russia in late 1918, and started to provide General Denikin s White army with ample supplies. General Denikin would have not been able to build his army of more than 200,000 men or to make his operation against Moscow without the British matériel. The British mission also organized the training and equipping of the Russian troops with British weapons. This made the material aid much more effective. Many of the British instructors took part in fighting the Bolsheviks despite the orders of their government. The study is based on primary sources produced by British departments of state and members of the British mission and military units in South Russia. Primary sources from the Whites, including the personal collections of several key figures of the White movement and official records of the Armed Forces of South Russia are also used to give a balanced picture of the course of events. It is possible to draw some general conclusions from the White movement and reasons for their defeat from the study of the British intervention. In purely material terms the British aid placed Denikin s army in a far more favourable position than the Bolsheviks in 1919, but other military defects in the White army were numerous. The White commanders were unimaginative, their military thinking was obsolete, and they were incapable of organizing the logistics of their army. There were also fundamental defects in the morale of the White troops. In addition to all political mistakes of Denikin s movement and a general inability to adjust to the complex situation in Revolutionary Russia, the Whites suffered a clear military defeat. In South Russia the Whites were defeated not because of the lack of British aid, but rather in spite of it.

Hämeenlinnan lääkäripiirin koulutetut kätilöt vallan rakenteissa 1879 - 1920

Tässä pro gradu -tutkimuksessa tutkin kätilötyön rakentumista Suomessa vuosina 1879 - 1920 Hämeenlinnan lääkäripiirin näkökulmasta. Analysoin vuoden 1879 kätilöohjesäännön tuomien muutosten sekä valtion organisaatioiden, lääkäreiden ja kunnallistason määräysten merkitystä kätilötoiminnalle ja kätilöille. Tutkimuksen ajallinen rajaus, 1879 - 1920, juontuu Keisarillisen Majesteetin vuonna 1879 antamasta kätilöohjesäännöstä, joka oli toimintaa ohjaavana lainsäädäntönä voimassa vuoteen 1920. Tutkin tässä työssä kätilötyötä kahdessa tasossa, mikrohistoriallisesti ja yleisellä tasolla. Tutkimusmenetelmänä sovellan kvalitatiivista ja kvantitatiivista menetelmää. Tutkimuksen teoreettisena kehyksenä toimii soveltavin osin Michel Foucault'n teoria biovallasta. Kätilöiden puutteeseen maalaiskunnissa oli pyritty vaikuttamaan vuoden 1859 kätilöohjesäännöllä. Käytännön muutoksia ei tapahtunut ja vuonna 1879 hyväksyttiin uusi kätilöohjesääntö. Uusi ohjesääntö oli valtion hallinnon ja lääkäreiden yhteistoiminnan tulos. Sen sanoma oli ohjaavaa, mutta ei pakottavaa. Lakiuudistuksella pyrittiin vaikuttamaan kuntiin ja kuntien kautta kansalaisten toimintaan. Haluttiin muokata ihmisten käyttäytymistapoja normalisoimalla kätilöhoitoinen synnytys. Kätilöohjesäännön voimaantulo ja vuodet 1879 - 1920 voidaan nähdä käännekohtana kätilötyössä. Tutkimusperiodin aikana kätilötyö alkoi saada itsenäisen ammattikunnan piirteitä selvemmin. Rahan rooli oli monessa suhteessa merkittävä, sillä elatuksen lisäksi raha vaikutti kätilön asemaan ja arvostukseen. Kunnan päättäjät olivat merkittävässä valtaapitävässä asemassa, koska heillä oli päätösvalta kätilön palkkaamisessa ja työn ehdoissa. Kunnissa, joissa kätilöä arvostettiin, maksettiin paremmin ja kuntalaiset tukeutuivat koulutettuun apuun enemmän. Tutkimusaikana kätilöiden olosuhteet kunnissa olivat haasteelliset eikä laki rajoittanut synnytyksen avustajaa, joten kätilöhoitoisissa synnytyksissä tapahtunut kasvu oli kätilöiden melko pyytettömän työn tulosta. Haluttiin muutakin kun käyttää valtaa.

Kotitalouksien sisäinen resurssienjako, työmarkkinat ja sukupuolittuneet investoinnit lasten inhimilliseen pääomaan 1920-luvun Suomessa

Tutkimus käsittelee kotitalouksien sisäistä resurssienjakoa suomalaisissa kotitalouksissa 1920-luvulla. Kiinnostuksen kohteena ovat investoinnit tyttö- ja poikalasten inhimilliseen pääomaan: erityisesti koulutukseen, mutta myös terveydenhoitoon ja ravintoon. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, suosittiinko toista sukupuolta resurssienjaossa. Tutkimus lainaa menetelmiä ja kysymyksenasetteluja kehitystaloustieteestä, jossa kotitalouksien sisäinen toiminta on noussut keskeiseksi tutkimussuunnaksi ”kadonneiden naisten ongelman” myötä. Useat kehitystaloustieteelliset sekä talous- ja sosiaalihistorialliset tutkimukset ovat havainneet kotitalouksien syrjivän tyttöjä resurssienjaossa, minkä kumulatiiviset vaikutukset ovat johtaneet pahimmillaan naisten kuolleisuuden kasvuun. Useimmissa tapauksissa resurssienjaon on havaittu liittyvän lasten taloudelliseen arvostukseen. Vanhemmat panostavat niihin lapsiin, joiden tulevan ansiotason odotetaan olevan suurin. Tärkein tulevaan ansiotason vaikuttava tekijä ovat tavoitettavissa olevat työmarkkinat. Tutkimuksen keskeisimpänä aineistona hyödynnetään vuonna 1928 Suomessa suoritetun elinkustannustutkimuksen vuosikortteja. Aineisto sisältää 954 kotitalouden kulutustiedot 15 kaupungista ja 14 teollisuuspaikkakunnalta. Aineistoa analysoidaan ekonometrisin menetelmin regressioanalyysin avulla. Engelin lain mukaan kotitalouden tulojen noustessa ruokamenojen osuus kulutuksesta pienenee. Erilaisten Engel-mallin variaatioiden avulla voidaan tutkia epäsuorasti, miten kotitalouden demografinen rakenne vaikuttaa erilaisten hyödykkeiden kulutukseen. Tässä tutkimuksessa sovelletaan Engel-malliin perustuvaa Working-mallia, jonka avulla on mahdollista tarkastella, miten eri sukupuoli-ikäryhmien läsnäolo vaikuttaa koulutus- terveydenhoito- ja ruokamenoihin aineiston kotitalouksissa. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten lapsiin kohdistuviin investointeihin vaikuttivat kotitalouksien sosiaaliluokka, asuinpaikan perifeerisyys, paikalliset työmarkkinat ja vanhempien inhimillisen pääoman määrä. Tutkimustulokset paljastavat, että lapsiin kohdistuvia investointeja aineisto kotitalouksissa selitti ensisijaisesti näiden reagoiminen taloudellisiin kannustimiin. Sosiaaliryhmien käyttäytymismalleissa oli kuitenkin eroja: työläisperheissä panostettiin tyttölasten koulutukseen, mutta toimenhaltijaperheissä suosittiin poikia. Tässä tutkimuksessa selityksiä epätasaiselle resurssienjaolle etsitään koulutuksen tuotosta. Vaikuttaa siltä, että vuosi oppikoulussa oli työläistytöille kannattavampaa kuin työläispojille, joille sosiaalisesti hyväksyttyjä ja riittävän hyvin palkattuja töitä löytyi myös ilman muodollista koulutusta. Toimenhaltijaperheissä kouluttautuminen oli puolestaan kannattavampaa pojille, sillä työelämän lasikatot ja sosiaaliset normit rajoittivat tyttöjen mahdollisuuksia työelämässä. Vaikka tutkimustulokset viittaavat siihen, että kotitaloudet pyrkivät tekemään taloudellisesti rationaalisia valintoja, vaikuttivat näihin valintoihin yhteiskunnan sukupuolihierarkiat. Koska tyttöjen ja poikien ”mahdolliset tulevaisuudet” olivat erilaiset, kannatti heidän inhimilliseen pääomaansa investoida eri tavoin. Tutkimuksen johtopäätökset antavat tukea useissa empiirisissä tutkimuksissa esiintyneelle havainnolle siitä, että lapsen asemaan perheen sisällä vaikuttaa hänen ansiomahdollisuutensa kodin ulkopuolella. Tutkimus pohtii myös koulutuksen vaikutusta laajemmassa rakennemuutoksessa. Koulutuksen voi perustellusti olettaa parantaneen työläistyttöjen sosiaalista liikkuvuutta työläispoikiin nähden. Koska naisten on todistettu siirtävän inhimillistä pääomaa lapsilleen miehiä tehokkaammin, oli tällä myös todennäköisesti ylisukupolvisia vaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle. Kansainvälisessä kehitystaloustieteellisessä tutkimuksessa naisten koulutuksen on todettu liittyvän positiivisesti talouskasvuun ja koko yhteiskunnan sosiaaliseen hyvinvointiin. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti mikrotaloushistoriallisesti kotitalouksien käyttäytymistä, osallistuu se myös tähän koulutuksen laajempia vaikutuksia käsittelevään keskusteluun.

Measurement and modeling of Alloy-Spinel-Corundum equilibrium in the Ni-Mn-Al-0 system at 1873 K

The oxygen content of liquid Ni-Mn alloy equilibrated with spinel solid solution, (Ni,Mn)O. (1 +x)A12O3, and α-Al2O3 has been measured by suction sampling and inert gas fusion analysis. The corresponding oxygen potential of the three-phase system has been determined with a solid state cell incorporating (Y2O3)ThO2 as the solid electrolyte and Cr + Cr2O3 as the reference electrode. The equilibrium composition of the spinel phase formed at the interface of the alloy and alumina crucible was obtained using EPMA. The experimental data are compared with a thermodynamic model based on the free energies of formation of end-member spinels, free energy of solution of oxygen in liquid nickel, interaction parameters, and the activities in liquid Ni-Mn alloy and spinel solid solution. Mixing properties of the spinel solid solution are derived from a cation distribution model. The computational results agree with the experimental data on oxygen concentration, potential, and composition of the spinel phase.

La influencia de Diego Abad de Santillán en la conformación de una red intelectual libertaria latinoamericana, 1920-1930

Resumen: El anarquismo encontró en el internacionalismo un elemento esencial para la unión del movimiento libertario, pues consideraba que una alianza universal se lograría sólo atravesando las fronteras. Fueron numerosos los pensadores ácratas que buscaron cumplir este objetivo y que, desde su papel de teóricos-militantes, no sólo contribuyeron a la conformación del universo intelectual anarquista en Buenos Aires en las primeras décadas del siglo XX sino que, a través de su rol de agentes activos en el proceso de gestación, recepción y circulación de ideas, intentaron relacionar el anarquismo local con el latinoamericano y el europeo. Dentro de este grupo se destacó, entre los años 1920 y 1930, Diego Abad de Santillán quien, tanto en su papel de teórico como de militante, periodista, escritor, editor y traductor, constituyó una pieza fundamental para el engranaje intelectual libertario desplegado entre Europa y América Latina, e integró el conjunto de pensadores que lideraron el anarquismo argentino. Al cruzar ambos movimientos, no sólo actuó como nexo sino que también buscó representar, y dar respuestas, a los múltiples y variados intereses de la clase trabajadora.

Collecção das leis do Imperio do Brasil de 1873

Parte 1 - Atos do Poder Legislativo

Collecção das Leis da República dos Estados Unidos do Brazil de 1920

Parte 1 - Atos do Poder Legislativo.

Synopse dos trabalhos da Camara dos Srs. Deputados : relativos ao anno de 1920 : acompanhados de differentes documentos : organizada na Secretaria da mesma Camara

Sinopse dos trabalhos da Câmara dos Deputados, em 1920.

1920. hamarkadan Erronkari Ibarrean jaio eta bizitako emakumeen bizimodua: denboraren kudeaketa eta honetan genero-sistemak duen eragina

Oso ohikoa da landa eremuko emakumeen bizitzaren imaginarioa negatiboa izatea, eta are gehiago, aurreko mendean jaiotakoena emakumeena, egungo belaunaldi zaharrenarena alegia. Esklabizatutako emakumetzat ditu gaur egungo gizarteak, baina ikerketa honen bitartez frogatu nahi da euren bizimodua gaur egungo bizimoduaren ezberdina besterik ez dela, ez hobeagoa ezta okerragoa ere, soilik, beste modu batekoa. Honetarako, emakume hauen denboraren inguruko bizipenei eta ulermenari erreparatuko diogu.

Modos de ser poeta brasileiro nos anos 1920: uma leitura do diálogo epistolar de Carlos & Mário

Esta tese tem como proposta uma leitura de aspiração ensaística da correspondência entre os escritores Carlos Drummond de Andrade e Mário de Andrade durante o Modernismo, entre 1924 e 1929, com destaque para a afirmação da identidade do poeta brasileiro em sua relação com o nacionalismo. A correspondência, abordada como diálogo epistolar, é analisada cronologicamente, relacionando os temas propostos à produção artística dos escritores. A troca de opinião sobre originais dos próprios autores é um dos focos da análise do texto, em especial as cartas que envolvem a gênese do livro Alguma poesia, publicado por Carlos Drummond de Andrade em 1930. As cartas têm como antecedente o cuidado de si, oriundo da cultura greco-romana, exercido pelos antigos filósofos como um exercício espiritual e de reflexão sobre o cotidiano. Desse modo, a partir do convite epistolar de devotar-se ao Brasil feito por Mário, Carlos elabora poemas como respostas, em um diálogo que ganha permanência poética

Orientar espíritos; formar cidadãos: o saneamento da nação em Cartilhas de Higiene (1920/1930).

Este estudo possui o interesse em ampliar as discussões, no campo da história da educação, sobre o uso de cartilhas como dispositivos por meio dos quais se procurou pôs em circulação, no espaço escolar, os ideais higiênicos, cuja aquisição permitiria a construção de uma vida vista como saudável e feliz. As cartilhas analisadas são: Cartilha de Higiene, de 1922, de Antônio de Almeida Júnior, médico e educador, conhecido por ter tido envolvimento no Movimento da Escola Nova; e Cartilha de Higiene, de 1936, de Renato Kehl, médico e defensor da eugenia no Brasil. As obras em questão foram produzidas em um cenário em que proliferaram intervenções oriundas do campo médico, entre outros campos científicos, com vistas à conformação da sociedade brasileira em bases modernas. Pretende-se analisar esses livros, valorizando sua dimensão de objeto cultural, explorando o caráter prescritivo de que se revestem, dirigido às crianças, em vários aspectos de sua vida escolar e doméstica, e ainda as representações produzidas sobre infância, família, escola e saúde.

Perfis femininos em livros infantis de Monteiro Lobato (1920-1940)

O presente estudo apresenta dados de uma pesquisa de caráter histórico, que visa contribuir para as análises de representações acerca dos perfis femininos nos anos de 1920 a 1940, a partir do diálogo com personagens criadas pelo escritor Monteiro Lobato em alguns de seus livros infantis do mesmo período. Os livros analisados são Serões de Dona Benta (1937), Histórias de tia Nastácia (1937), Reinações de Narizinho (1931), Memórias de Emília (1936) títulos selecionados, pois cada um possui como protagonista uma das personagens femininas analisadas ; História do mundo para crianças (1933), História das Invenções (1937) e O poço do Visconde (1937) em que as questões da modernidade e da história são destacadas pelo autor. Os livros compõem a coleção Obras Completas de Monteiro Lobato Literatura Infantil (2a série). Neste estudo, inserido no campo da história da educação, o principal corpus documental é o material literário e, por isso, foi necessária a aproximação com a história cultural, com a história do impresso e com a micro-história. Em um primeiro momento, ressalta-se a interferência das inovações tecnológicas e culturais na trajetória do intelectual Monteiro Lobato, que desempenhou diferentes papéis escritor, editor e distribuidor no circuito de comunicações no âmbito brasileiro nas primeiras décadas da República. Ademais, de maneira interdisciplinar, através de pesquisa bibliográfica, o estudo se debruça sobre o conceito de modernidade, que possibilitou a apreensão das relações da escrita fictícia de Lobato com discursos e práticas femininas, aos quais se teve acesso por meio de cartas e impressos da época analisada, assim como revistas e manuais de civilidade. Observa-se que as caracterizações das personagens apresentavam a modernidade ligada principalmente aos meios culturais, artefatos tecnológicos e ao debate educacional. Todavia, as práticas desses discursos renovadores dependeram, igualmente, das origens sociais, étnicas e econômicas das personagens representadas naquele contexto