798 resultados para sosiaalinen tausta - opiskelijat
Resumo:
Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö on saatu päätökseen. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Pirkanmaan liiton, alueen kuntien, vesihuoltolaitosten sekä muiden vesihuollon toimijoiden ja sidosryhmien kanssa yhteistyössä valmistelemassa kehittämissuunnitelmassa on luotu periaatteet vesihuollon kehittämistoimille Pirkanmaalla vuoteen 2040. Suunnitelma toimii myös tausta-aineistona maakuntakaavan 2040 valmistelussa.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan ja analysoidaan Abitiimin blogikirjoituksia muun muassa kilpailuedun ja viestinnän murroksen näkökulmista.
Resumo:
Tässä pro gradu -työssä tutkitaan kiroilua 1940-, 1960-, 1980- ja 2000-luvun kotimaisissa nuortenelokuvissa. Tutkimusaineistoon kuuluu yhteensä kahdeksan elokuvaa eli kaksi kultakin vuosikymmeneltä. Tutkimuksessa selvitetään, mitä kirosanoja elokuvissa käytetään ja miten erilaiset sosiolingvistiset taustamuuttujat eli kiroilijan ikä, sukupuoli ja sosiaalinen asema vaikuttavat kiroilun määrään ja laatuun. Lisäksi tutkitaan kirosanojen syntaktista käyttöä eli sitä, millainen asema kirosanoilla on lauseissa. Lopuksi luodaan katsaus kiroilun tehtäviin eli siihen, millaisissa tilanteissa kirosanoja käytetään eri vuosikymmenillä. Pro gradu -työn tavoitteena on selvittää, millä tavalla kiroilun määrä ja laatu vaihtelevat eri vuosikymmenten välillä. Tutkimuksen taustalla on ajatus siitä, että elokuvien kieli mukailee parhaansa mukaan todenmukaista puhekieltä. Keskeisin pro gradu -työssä käytettävä lähdeteos on Lars-Gunnar Anderssonin Fult språk: svordomar, dialekter och annat ont. Tutkimuksessa hyödynnetään Anderssonin mallien pohjalta luotuja analysointimenetelmiä, joilla on keskeinen rooli varsinkin kiro-sanojen syntaktisen käytön ja kiroilutilanteiden analyysissa. Kirosanat jaotellaan tutkimuksessa syntaktisen asemansa mukaan kolmeen ryhmään: itsenäisiin, löyhästi lauseeseen liittyviin ja rakenteellisesti lauseeseen liittyviin kirosanailmauksiin. Kiroilutilanteet jaetaan kuuteen eri kategoriaan, jotka ovat fyysinen kipu, psyykkinen kipu, viha/inho, yllättyminen, kieltäminen ja ilo. Tutkimuksen perusteella elokuvissa esiintyvien kirosanojen frekvenssi kasvaa huomat-tavasti 1940-luvulta 2000-luvulle tultaessa. Samalla kiroilun tyyli muuttuu karkeam-maksi. Sen sijaan kiroilun sosiolingvistiset erot ovat elokuvien välillä pieniä: kaikilla vuosikymmenillä ahkerimpia kiroilijoita ovat nuoret pojat, mutta myös tytöt ja miehet kiroilevat silloin tällöin. Sen sijaan naisten ei kuulla kiroilevan kuin kahdessa elokuvassa ja niissäkin harvoin. Niin ikään kirosanojen syntaktinen analyysi osoittaa, että kirosanoja käytetään melko samalla tavalla eri vuosikymmenillä – esiintymät vain ovat moninkertaistuneet, ja eri sanoja suositaan. Huomionarvoista on, että uusissa elokuvissa kiroillaan kaikenlaisissa tilanteissa, mutta vanhemmissa elokuvissa kiroilua käytetään lähes yksinomaan negatiivisten ja voimakkaiden tunteiden ilmaisemiseen. Tutkimus vahvistaa yleistä käsitystä kirosanojen affektiivisen tehon laimenemisesta.
Resumo:
Sleep disorders are a common health problem in western countries. Every third working age person suffers from sleep deprivation and that often leads to other health problems as well. One can end up in a vicious circle, which can further decrease mood and ability to function. The aim of this thesis is to illustrate how sleep deprivation affects the lives of working age population and to deepen our understanding of life with sleep deprivation. Study questions are: how does sleep deprivation affect a working age person’s life and what kind of experiences do people have about cognitive-behavioural therapy as a treatment to sleep disorders. Theoretical perspective is based on clinical nursing science theories and the humanist view of man, which sees human as an entity. The methodology used is phenomenological approach and data analysis is conducted by using Ricœur’s hermeneutic phenomenological interpretation method. The empirical part is divided into two different sections. The material of the study consists of interviews and surveys done by people who have experienced sleep deprivation or sleep disorders. Two interviewees talked about their lives with sleep disorders and there are 21 surveys conducted on people’s experiences on cognitive-behavioural therapy. The partakers in the two sections are different people. The results show that people with sleep disorders can end up in a vicious circle of sleep deprivation and in worst cases a sleep disorder can take charge of a person’s whole life. Sleep disorder can cause shame and fear of stigma. Nevertheless, someone suffering from a sleep disorder can find strength and solutions to control the difficult situation. This study proves that both nursing staff and other people have little information about difficulties in sleeping and awareness should be improved in clinical nursing. A health-care provider has an essential role in preventing someone ending up in a vicious circle of sleep deprivation and cognitive-behavioural therapy can contribute to good health. Reflection at the end of cognitive-behavioural sleep therapy course helps patients to continue their learning process. When someone is sleep deprived, it means that they have control over the situation, but when someone has a sleep disorder, that person does not have the strength to control the situation.
Resumo:
Current research describes digital innovation largely similar to product innovation. Digital innovation is seen as an object of coherent activities, however in reality digital innovation results from convergence of variant technologies and those related actors with versatile business goals. To account for the dynamic nature of digital innovation, this study applies a service perspective to digital innovation. The purpose of the study is to understand how digital innovation emerges within a service ecosystem for autonomous shipping. The sub-objectives of this study are to 1) identify what factors motivate and demotivate actors to integrate resources for autonomous shipping, 2) explore the key technology areas to be integrated to realise the autonomous shipping concept, and 3) suggest how the technology areas are combined for mutual value creation within a service eco-system for autonomous shipping. Insights from autonomous driving were also included. This study draws on literatures on service innovation and service-dominant logic. The research was conducted as a qualitative exploratory case study. The data comprise interviews of 18 marine and automotive industry experts, 4 workshops, 4 seminars, and observations as well as various secondary data sources. The findings revealed that the key actors have versatile motivations regarding autonomous shipping. These varied from opportunities for single applications to occupying a central role in an autonomous technology platform. Thus, autonomous shipping can be seen as an umbrella concept comprising multiple levels. In technical terms, the development of the concept of autonomous shipping is largely based on combining existing technology solutions, which are gradually integrated towards more systemic entities comprising areas of the autonomous shipping concept. This study argues that a service perspective embraces the inherently complex and dynamic nature of digital innovation. This is captured in the developed research framework that describes digital innovation emerging on different levels of interaction: 1. strategic relationships for new solutions, 2. new local networks for technology platforms, and 3. global networks for new markets. The framework shows how the business models and motivations of digital innovation actors feed the emergence of digital innovation in overlapping service ecosystems that together comprise an innovation ecosystem for autonomous technologies. Digital innovation managers will benefit from seeing their businesses as part of a larger ecosystem of value co-creating actors. In orchestrating digital innovation within a service ecosystem, it is suggested that managers consider the resources, roles and institutions within the ecosystem. Finally, as autonomous shipping is at its infancy, the topic provides a number of interesting avenues for future research.
Resumo:
The purpose of this research was to study the marketing of mobile applications. The main objective was to find out what are the most efficient ways of marketing to increase the sales for a mobile application within a highly competitive marketplace. The marketplaces, app stores, are studied from the perspective of size, ease of entry, competition and customers and their purchasing process. The study also includes research on what are some of the main marketing methods used in mobile app marketing in general. The study consists of two parts, theoretical and empirical research. Theoretical research was done by studying past scientific research on the chosen subjects. As the subject is very new, the research was also extended to other publications from the field of mobile technology. The empirical part was done through interviews and empirical experiments with a case-company, which were used to answer the main objective of this study. These experiments showed that the chosen methods of mobile app marketing, app store optimization, localization and selected social media marketing activities, created the most sales when used together. Positive results were seen also when the activities were conducted by themselves, but together they were able to push the case company to their all time best results. However the key to succeeding and hitting high positions in the app store rankings would most likely require creating a solid marketing strategy, trying out other marketing activities alongside the ones used here, without forgetting to stay on top of mobile technology trends.
Resumo:
Työn tarkoituksena on antaa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) Hyvis –palvelun nettiportaalille muutosehdoituksia koskien nettisivujen ulkoasua, käytettävyyteen liittyviä seikkoja sekä ideoita brändinrakentamiseen verrattuna maailmalta löytyneisiin palkittuihin terveysalan sivustoihin. Työn tavoitteena on löytää mahdollisimman hyvä ohjenuora nettisivujen toiminnallisiin ja ulkoisiin tapoihin sekä käytänteihin, joiden ansiosta brändille voidaan luoda lisäarvoa nettisivujen välityksellä. Työn tuloksina tuli esiin sivujen kategorioinnin tärkeys, jolla voidaan selkeyttää sivujen rakennetta sekä se helpottaa sivuilla navigointia ja tiedonhakua. Kuvien käyttäminen linkkien ja tekstien yhteydessä oli tulosten mukaan suotavaa. Jokainen tarkasteltava sivu sisälsi responsiivisuuden sekä mobiili- ja tablettioptimoinnin, joten se oli yksi tärkeimmistä tutkimuksessa saaduista tuloksista. Sosiaalinen media oli myös kovasti käytössä jokaisen tutkittavan sivun kohdalla.
Resumo:
Tämä tutkimus selvittää prosessidraaman mahdollisuuksia autenttisen oppimisen edistäjänä. Tutkimus keskittyy kolmeen autenttisen oppimisen osa-alueeseen: autenttinen konteksti, autenttinen toiminta sekä asiantuntijuus, jotka toteutuvat prosessidraamassa esteettisen kahdentumisen kautta. Tutkittavaa ilmiötä lähestytään prosessidraamaan osallistuneiden kokemusten ja käsitysten kautta. Tavoitteena on selittää ja ymmärtää prosessidraamaa autenttisen oppimisen näkökulmasta kokonaisvaltaisesti osallistujien kokemusten ja niiden tulkinnan kautta. Tutkimuksen aineisto koostui ryhmähaastattelu- ja kyselyaineistosta. Tutkimusta varten haastateltiin prosessidraamaan osallistuneita Rauman normaalikoulun kuudennen luokan oppilaita (n=10) ryhmähaastattelujen avulla. Kyselyaineisto kerättiin prosessidraamajaksoon osallistuneilta saman koulun kahdeksannen luokan ilmaisutaidon valinnaisaineryhmän oppilailta (n=12) sekä Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikön AILO -opiskelijoilta (n=20). Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen teoreettinen tausta perustui draamakasvatuksen kirjallisuuteen ja tutkimukseen autenttisen oppimisen näkökulmaa korostaen. Tutkimuksen tulosten mukaan prosessidraaman mahdollisuus autenttisen oppimisen edistämisessä perustui osallistujien yksilöllisten ominaisuuksien sekä prosessidraaman perusperiaatteiden pohjalle. Prosessidraama näytti tarjoavan osallistujille riittävän haastavia, todellisen tuntuisia tilanteita ja toimintoja, jotka mahdollistivat autenttisia kokemuksia kontekstista, toiminnasta ja asiantuntijuudesta, joihin autenttinen oppiminen osittain perustuu. Tulosten mukaan autenttisen oppimisen kokemista mahdollistavat ja estävät tekijät liittyvät ryhmään, itseen, ympäristöön, kuvitteelliseen maailmaan ja prosessidraamatyötapaan. Vaikka laadullisen tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää suurempaan joukkoon, oli tutkimuksen tulos merkityksellinen draamaa opetuksessa käyttäville ja siitä kiinnostuneille opettajille, kasvattajille ja kouluttajille. Tutkimus antoi viitteitä siitä, miten prosessidraaman keinoin voidaan edistää autenttista oppimista.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tutkittiin kolmen keskisuomalaisen kansanopiston (Alkio-opisto, Keski-Suomen opisto ja Karstulan evankelinen opisto) nykytilaa ja kehittämismahdollisuuksia henkilöstön näkökulmasta. Opistot ovat sisäoppilaitoksia eli opiskelijat voivat halutessaan asua niissä. Tutkimus toteutettiin keväällä 2015 lähetetyllä kyselyllä ja siihen vastasi yhteensä 23 henkilöä; Alkio-opistosta 14, Keski-Suomen opistosta 5 ja Karstulan evankelisesta opistosta 4 vastaajaa. Kyselylomakkeessa oli sekä avoimia että strukturoituja kysymyksiä sekä Likert-asteikollisia väittämiä. Kyselyn väittämät analysoitiin SPSS-tilasto-ohjelman avulla ja avoimet kysymykset vertailemalla vastauksia taulukoiden avulla. Tulosten perusteella kaikkien opistojen tilanne on epävarma muun muassa talouden huonosta tilanteesta johtuen. Alkio-opiston tilanne ja tulevaisuus näyttää vakaimmalta kun taas epävarmin tulevaisuus on Keski-Suomen opistolla, jonka osalta on ollut keskusteluita yhdistämisestä. Karstulan evankelisen opiston nykytila on melko hyvä, mutta myös sen tulevaisuutta varjostaa epävarmuus taloudesta ja toiminnan jatkuvuudesta. Opistojen vahvuuksiksi nähdään yleisesti, että ne muun muassa ehkäisevät yhteiskunnallisia ongelmia ja ovat nopeita reagoimaan yhteiskunnan muutoksiin. Heikkouksina tuotiin esille muun muassa koulutustarjontojen sekä yhteistyön vähäisyys ja kiinteistöjen huonot kunnot. Opistojen henkilöstöjen mukaan toiminnan kehittämiseksi tulisi lisätä opistojen saamaa rahoitusta, lisätä yhteistyötä eri toimijoiden kesken sekä parantaa opistojen tilojen viihtyisyyttä. Alkio-opistolla nousi keskeiseksi kehittämiskohteeksi yhteistyön lisääminen alueen elinkeinoelämän kanssa sekä opiston tunnettavuuden lisääminen. Karstulan evankelista opistoa taas tulisi kehittää koulutustarjontaa lisäämällä ja eriyttämällä toimintaa. Keski-Suomen opistoa tulisi kehittää lisäämällä erikoistumista koulutustarjonnassa ja tukemalla opiskelijoiden mahdollisuuksia opiskeluun.
Resumo:
The general aim of the thesis was to study university students’ learning from the perspective of regulation of learning and text processing. The data were collected from the two academic disciplines of medical and teacher education, which share the features of highly scheduled study, a multidisciplinary character, a complex relationship between theory and practice and a professional nature. Contemporary information society poses new challenges for learning, as it is not possible to learn all the information needed in a profession during a study programme. Therefore, it is increasingly important to learn how to think and learn independently, how to recognise gaps in and update one’s knowledge and how to deal with the huge amount of constantly changing information. In other words, it is critical to regulate one’s learning and to process text effectively. The thesis comprises five sub-studies that employed cross-sectional, longitudinal and experimental designs and multiple methods, from surveys to eye tracking. Study I examined the connections between students’ study orientations and the ways they regulate their learning. In total, 410 second-, fourth- and sixth-year medical students from two Finnish medical schools participated in the study by completing a questionnaire measuring both general study orientations and regulation strategies. The students were generally deeply oriented towards their studies. However, they regulated their studying externally. Several interesting and theoretically reasonable connections between the variables were found. For instance, self-regulation was positively correlated with deep orientation and achievement orientation and was negatively correlated with non-commitment. However, external regulation was likewise positively correlated with deep orientation and achievement orientation but also with surface orientation and systematic orientation. It is argued that external regulation might function as an effective coping strategy in the cognitively loaded medical curriculum. Study II focused on medical students’ regulation of learning and their conceptions of the learning environment in an innovative medical course where traditional lectures were combined wth problem-based learning (PBL) group work. First-year medical and dental students (N = 153) completed a questionnaire assessing their regulation strategies of learning and views about the PBL group work. The results indicated that external regulation and self-regulation of the learning content were the most typical regulation strategies among the participants. In line with previous studies, self-regulation wasconnected with study success. Strictly organised PBL sessions were not considered as useful as lectures, although the students’ views of the teacher/tutor and the group were mainly positive. Therefore, developers of teaching methods are challenged to think of new solutions that facilitate reflection of one’s learning and that improve the development of self-regulation. In Study III, a person-centred approach to studying regulation strategies was employed, in contrast to the traditional variable-centred approach used in Study I and Study II. The aim of Study III was to identify different regulation strategy profiles among medical students (N = 162) across time and to examine to what extent these profiles predict study success in preclinical studies. Four regulation strategy profiles were identified, and connections with study success were found. Students with the lowest self-regulation and with an increasing lack of regulation performed worse than the other groups. As the person-centred approach enables us to individualise students with diverse regulation patterns, it could be used in supporting student learning and in facilitating the early diagnosis of learning difficulties. In Study IV, 91 student teachers participated in a pre-test/post-test design where they answered open-ended questions about a complex science concept both before and after reading either a traditional, expository science text or a refutational text that prompted the reader to change his/her beliefs according to scientific beliefs about the phenomenon. The student teachers completed a questionnaire concerning their regulation and processing strategies. The results showed that the students’ understanding improved after text reading intervention and that refutational text promoted understanding better than the traditional text. Additionally, regulation and processing strategies were found to be connected with understanding the science phenomenon. A weak trend showed that weaker learners would benefit more from the refutational text. It seems that learners with effective learning strategies are able to pick out the relevant content regardless of the text type, whereas weaker learners might benefit from refutational parts that contrast the most typical misconceptions with scientific views. The purpose of Study V was to use eye tracking to determine how third-year medical studets (n = 39) and internal medicine residents (n = 13) read and solve patient case texts. The results revealed differences between medical students and residents in processing patient case texts; compared to the students, the residents were more accurate in their diagnoses and processed the texts significantly faster and with a lower number of fixations. Different reading patterns were also found. The observed differences between medical students and residents in processing patient case texts could be used in medical education to model expert reasoning and to teach how a good medical text should be constructed. The main findings of the thesis indicate that even among very selected student populations, such as high-achieving medical students or student teachers, there seems to be a lot of variation in regulation strategies of learning and text processing. As these learning strategies are related to successful studying, students enter educational programmes with rather different chances of managing and achieving success. Further, the ways of engaging in learning seldom centre on a single strategy or approach; rather, students seem to combine several strategies to a certain degree. Sometimes, it can be a matter of perspective of which way of learning can be considered best; therefore, the reality of studying in higher education is often more complicated than the simplistic view of self-regulation as a good quality and external regulation as a harmful quality. The beginning of university studies may be stressful for many, as the gap between high school and university studies is huge and those strategies that were adequate during high school might not work as well in higher education. Therefore, it is important to map students’ learning strategies and to encourage them to engage in using high-quality learning strategies from the beginning. Instead of separate courses on learning skills, the integration of these skills into course contents should be considered. Furthermore, learning complex scientific phenomena could be facilitated by paying attention to high-quality learning materials and texts and other support from the learning environment also in the university. Eye tracking seems to have great potential in evaluating performance and growing diagnostic expertise in text processing, although more research using texts as stimulus is needed. Both medical and teacher education programmes and the professions themselves are challenging in terms of their multidisciplinary nature and increasing amounts of information and therefore require good lifelong learning skills during the study period and later in work life.
Resumo:
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten opiskelijanuorten ryhmäeroja heidän tavoissaan muodostaa yhteisymmärrys. Tutkielmassa käsitellään aihetta kahdesta suunnasta; metodologisesta ja empiirisestä. Metodologisessa osiossa esitellään uusi tapa tulkita yhteiskuntaluokkaan kytkeytyviä elämäntapaan ja kulttuuriin liittyviä eroja. Tutkielman empiirisessä osassa puolestaan vertaillaan ryhmäkohtaisia eroja ammatti- ja yliopistoryhmien käymistä juomisaiheisista ryhmäkeskusteluista heidän käyttämänsä vuorovaikutustavan pohjalta. Tutkielman teoreettisena näkökulmana on lähestyä ryhmäkeskusteluita toimijuuden näkökulmasta. Tällöin ryhmäkeskusteluissa ilmenevää toimintaa ei irroteta kontekstistaan, vaan sen nähdään ilmentävän osaltaan toimijoiden tapaa jäsentää maailmaa ja toimia siellä. Toimijuuden näkökulma ottaa huomioon toiminnan moraaliset, kognitiiviset ja sosiaaliset ulottuvuudet. Näkökulman muodostamisen pohjana käytetään pohjoisamerikkalaisten kulttuuripsykologien viimeaikaisia toimijuuteen liittyviä tutkimuksia, joita täydennetään Basil Bernsteinin sosiolingvistisillä teorioilla (1964 ja 2003) ja Jukka Törrösen kehittelemillä analyysikäsitteillä (2010 ja 2014). Aineisto koostuu 35 ryhmähaastattelusta, joissa eri koulutusasteen (ammattiopisto- ja yliopisto-) opiskelijat eri koulutusaloilta (liiketalous- ja sosiaaliala) ja eri sukupuolista muodostavat 3–6 hengen ryhmissä tarinan mielestään hauskimmasta ja inhottavimmasta juomiskertomuksesta. Tutkielmassa lähestytään aineistoa kysyen, ovatko aikaisemmin havaitut ryhmäerot tulkittavissa ja myös nähtävissä ryhmän henkilöiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa ilmenevinä erilaisina toimijuuden malleina. Aineiston analyysin tuloksena erottui kolme erilaista ryhmien yhteisymmärryksen muodostamista kuvaavaa toimijuuden mallia, jotka olivat yhteydessä ryhmien koulutustasoon; hiljaiseen tietoon nojautuvat (ammattiopistoryhmät), ihmiskeskeisesti neuvottelevat (yliopiston sosiaalialaa opiskelevat) ja ”konservatiivisesti” järkeilevät (yliopiston liiketalousalaa opiskelevat). Tulokset ovat rinnastettavissa aikaisemmin kulttuurisesta näkökulmasta yhteiskuntaluokkaa tarkastelleisiin tutkimuksiin. Tämän pohjalta toimijuuden näkökulmaa voidaan pitää varteenotettavana lähestymistapana kulttuuristen erojen tulkinnassa.
Resumo:
Tässä tutkielmassa selvitettiin miten historia-aineiden yliopisto-opiskelijat kuvaavat omaa tieteenalaansa, sen pääkäsitteitä ja tutkimuksen tekemisen käytänteitä. Tutkimusta varten haastateltiin syksyllä 2011 yhteensä 23 Turun yliopiston historia-aineiden opiskelijaa, joista yksitoista oli aloittanut opintonsa joko syksyllä 2011 (kymmenen henkilöä) tai 2010 (yksi henkilö). Loput 12 osallistujaa olivat suorittamassa maisterintutkintoaan ja muun muassa laatineet hyväksytyn kandidaatintutkielman. Tutkielman ensimmäisenä päätavoitteena oli selvittää, miten opiskelijat puhuivat ”menneisyydestä” ja ”historiasta” sekä eroteltiinko näitä käsitteitä toisistaan. Lisäksi tarkasteltiin sitä, millaisia näkemyksiä ajan ja ”historian” suhteesta opiskelijoiden vastaukset heijastivat. Toisena päätavoitteena selvitettiin opiskelijoiden näkemyksiä historioitsijan työstä. Aihetta lähestyttiin kartoittamalla ensin opiskelijoiden määritelmiä historiankirjoitukselle ja lähteiden roolille historiantutkimuksessa. Tämän jälkeen tarkasteltiin sitä, kuka saa ja voi tehdä historiantutkimusta, ja mihin historiantutkimusta tarvitaan. Osalle vastaajista ”menneisyys” ja ”historia” näyttäytyivät synonyymeina, kun taas osalle ”historia” merkitsi vuorovaikutusta yksilön ja menneiden tapahtumien välillä. ”Historian” ja ajan suhdetta kuvattiin niin aikajanojen, mielikuvien kuin täysin abstraktienkin visuaalisten mielikuvien kautta. Vastaajat korostivat historiankirjoituksen konstruktiivista ja tulkinnallista luonnetta, mutta historiallinen ”tieto” saatettiin silti paikantaa alkuperäislähteisiin. Historiallisen tiedon luotettavuutta pohtiessa osa reflektoi tällaisen tiedon totuudellisuutta, mutta luotettavuuden lisäämiseksi saattoi riittää esimerkiksi alkuperäislähteiden suurempi määrä tai usean tutkijan samankaltainen näkemys. Temaattisen käsittelyn päätteeksi ja vastaajien kokonaisvaltaisemmaksi kuvaamiseksi vastaajat tyypiteltiin, jolloin opiskelijoiden joukosta erotettiin historian itseisarvoa, historian(tutkimuksen) merkitystä nykyhetken ymmärtämisessä, historioitsijan roolia, ja tieteenalan moninäkökulmaisuutta korostavat tyypit. Edellä esitellyt, huomattavasti toisistaan eriävät näkemykset ”historiasta” ja historiantutkimuksesta heijastunevat väistämättä myös yliopisto-opiskelijoiden opiskeluun. Tästä syystä tämän tutkielman perusteella esitetään, että opiskelijoiden tiedonkäsitysten näkyväksi tekeminen voi antaa työkaluja historia-aineiden yliopisto-opetuksen kehittämiseen ja historiantutkimukseen liittyvien taitojen oppijalähtöiseen opettamiseen.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja dokumentoida esiopetusikäisten lasten käsityöprosessissa esiintyvää huumoria. Kyseessä on kuvaileva, aineistolähtöinen kvalitatiivinen tutkimus. Huumorin ilmenemistä tutkittiin sekä yhteistoiminnallisen käsityöprosessin suunnitteluvaiheessa että lapsen henkilökohtaisen kokonaisen käsityöprosessin eri osa-alueissa. Tutkimusongelmat jakautuivat kolmeen eri osioon. Ensimmäiseksi tutkittiin lasten yhteistoiminnallista suunnitteluprosessia, josta pyrittiin kartoittamaan ne asiat, joihin lapsiryhmä liitti huumoria. Lapsiryhmän tehtävänä oli suunnitella yhdessä hauska hahmo, joka naurattaisi muita. Prosessia analysoitiin videoidun materiaalin avulla jälkikäteen siten, että toiminnasta etsittiin tilanteita, joissa lapset nauroivat tai hymyilivät. Toiseksi tutkittiin jokaisen lapsen henkilökohtaista kokonaisen käsityön prosessia ja sen eri vaiheissa esiintyvää huumoria. Kokonainen käsityöprosessi koostuu suunnittelu-, valmistus- ja arviointivaiheesta ja tutkimuksen toisen vaiheen analyysi on jaettu niiden mukaan kolmeen osaan. Jokaisesta prosessin vaiheesta etsittiin kuvallisten dokumenttien ja videoidun materiaalin avulla niitä tekijöitä, joiden kautta lapsi ilmaisi hahmoonsa liittyvää huumoria. Viimeisenä tutkimuskysymyksenä oli selvittää, onko lasten yhteisestä suunnitteluprosessista siirtynyt vaikutteita lasten henkilökohtaisiin suunnitelmiin tai käsityötuotteisiin. Tätä tarkasteltiin vertaamalla lasten henkilökohtaisia suunnitelmapiirustuksia ja valmiita käsityötuotteita lapsiryhmän yhteiseen suunnitelmapiirustukseen. Tutkimuksen aineisto on kerätty 17 lapsen esiopetusryhmästä ja tutkimusjoukkoon on valittu tästä ryhmästä seitsemän lasta, neljä tyttöä ja kolme poikaa. Lapset toteuttivat yhteistoiminnallisen suunnitteluprosessin ja henkilökohtaiset kokonaisen käsityön prosessinsa kahdessa sukupuolen mukaan jaetussa ryhmässä. Tutkimuksen tulokset on jaettu tutkimusongelmien mukaisesti kolmeen eri osioon ja lisäksi ne on jaoteltu sukupuolen mukaan, jotta on mahdollista tarkastella myös tyttöjen ja poikien erilaista huumoria. Lapset liittivät toimintaansa huumoria kaikissa tutkimuksen vaiheissa. Jokainen lapsi toteutti oman kokonaisen käsityön prosessin ja onnistui liittämään jokaiseen vaiheeseen humoristisia asioita, jotka naurattivat tekijän lisäksi myös muita. Myös tyttöjen ja poikien erilaisesta huumorista saatiin viitteitä. Tyttöjen huumori suuntautui pitkälti hahmon hassuun ulkonäköön, kun taas pojilla hahmon muut ominaisuudet kertoivat sen humoristisuudesta. Sekä käsityöprosessi että huumori rakentuvat sosiaalisesti. Käsityöprosessiin kuuluu sosiaalinen kanssakäyminen, jonka seurauksena mukaan saadaan myös huumoria, oli kyse minkä ikäisistä ihmisistä tahansa.
Resumo:
The purpose of this two-phased study is to examine the interest of nursing students in choosing a career in older people nursing. First, the scoping phase explores the different premises for choosing older people nursing as a career. Second, the evaluation phase investigates the outcomes of the developed educational intervention involving older people as promoters of choosing a career in older people nursing, factors related to these outcomes, and experiences with educational intervention. The ultimate goal is to encourage more nursing students to choose older people nursing as their career. The scoping phase applies an exploratory design and centres around a descriptive, cross-sectional survey, documentary research and a scoping literature review. The information sources for this phase include 183 nursing students, 101 newspaper articles and 66 research articles. The evaluation phase applies a quasi-experimental design and a pre-post-test design with a non-equivalent comparison group and a post-intervention survey. The information sources for this phase include 87 nursing students and 43 older people. In both phases, statistical and narrative methods are applied in the data analysis. Nursing students neutrally regarded the idea of a career in older people nursing. The most consistent factors related to the nursing students’ career plans in older people nursing were found to be nursing work experience and various educational preparations in the field. Nursing students in the intervention group (n=40) were more interested in older people nursing and had more positive attitudes towards older people than did students in the comparison group (n=36). However, in both groups, the interest that students had at the baseline was associated with the interest at the one-month follow-up. There were no significant differences between the groups in terms of the students’ knowledge levels about ageing. The nursing students and older people alike highly appreciated participating in the educational intervention. It seems possible to positively impact nursing students and their choices to pursue careers in older people nursing, at least in the short-term. The involvement of older people as promoters of this career choice provides one encouraging alternative for impacting students’ career choices, but additional research is needed.
Resumo:
Tässä tutkielmassa kartoitettiin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) mukaista käsityön aineenopettajan työnkuvaa lähiaikoina valmistuvien opiskelijoiden näkökulmasta. Tutkimuskysymys on: Minkälaisia näkemyksiä käsityön aineenopettajaopiskelijoilla on käsityön aineenopettajan työnkuvasta? ja alaongelmina Minkälaisia haasteita ja mahdollisuuksia käsityön aineenopettajaopiskelijat näkevät tulevassa työssään? Tutkielma toteutettiin laadullisena fenomenografisena tutkimuksena, jossa vastaajien erilaiset näkemykset ovat kiinnostuksen kohteena. Kysely suoritettiin Google forms -nettikyselynä, joka sisälsi avoimia kysymyksiä ja joka lähetettiin kaikille maisterivaiheen opiskelijoille (58 opiskelijaa), jotka lukevat pääaineenaan käsityökasvatusta. Kyselyyn vastasi 15 opiskelijaa. Vastaukset analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin, jossa käytettiin Blombergin (2008) mallia opettajan työskentelystä ryhmän jäsenenä (työyhteisö), ryhmän johtajana (opetustilanteet) ja verkostoissa toimijana. Tutkimustulosten mukaan käsityön aineenopettajan työ on opetustilanteisiin painottunutta työskentelyä, jossa tullaan enenevissä määrin korostamaan yhteistyötä niin työyhteisön kuin verkostojenkin tasolla. Työn vaativuuden odotetaan kasvavan ajan puutteen ja kasvavien sisältöjen myötä. Käsityön aineenopettajan tärkeimmät tehtävät ovat arjen perustaitojen opettaminen ja mielihyvän aikaansaaminen oppilaille. Myös omaa ammatillista kehittymistä pidettiin tärkeänä. Yksilöllisen ohjauksen tarve, työturvallisuus ja työskentelytilat ovat käsityön aineenopettajan työn erityispiirteitä. Uudet opetussuunnitelman perusteet (2014) mahdollistavat monenlaiset oppiaineen toteutuksen tavat ja yhteistyön mahdollisuudet. Toisaalta opiskelijat kokevat perusteiden tulkinnan olevan haastavaa. Myös teknologinen kehitys ja ajan puute asettavat omat haasteensa käsityön aineenopettajan työlle. Johtopäätöksinä voidaan todeta opiskelijoiden olevan valmiita kehittämään käsityöoppiainetta monimateriaaliseen suuntaan ja toteuttamaan käsityön ja muiden aineiden integrointia. Opiskelijat ovat myös selkeästi perehtyneet opetussuunnitelman perusteisiin (2014). Jatkotutkimusaiheissa haluaisimme tutkia: Miten käsityön aineenopettajat tulkitsevat opetussuunnitelman perusteita (2014)? Käsityöoppiaineen tulevaisuus, muuttuuko sisältö vai pysyykö samana? Minkälaisia ovat tulevaisuuden valinnaisaineet? Toteutuuko yhteisopettajuus käsitöissä tulevaisuudessa?