Suomalaisen pienpanimon kansainvälistymismahdollisuudet Ruotsissa

Työn tavoitteena on kartoittaa suomalaisen pienpanimon kansainvälistymismahdollisuuksia valitulla kohdemarkkina-alueella, hankkia kattavasti informaatiota kansainvälistymiseen vaadittavista asioista, sekä arvioida toimeksiantajayrityksen valmiuksia kansainvälistymiseen. Tarkoituksena on näiden asioiden perusteella muodostaa suomalaiselle pienpanimolle sopiva kansainvälistymispolku, valita operaatiomuoto kohdemarkkinoilla toimimiseksi sekä hahmotella jo ensimmäiset askeleet kansainvälisen toiminnan aloittamiseksi. Kansainvälistyminen on kokonaisvaltainen oppimis- ja muutosprosessi, jonka tuloksena yritys laajentaa omaa toimintaansa kansainvälisille markkinoille. Pienpanimolle kansainvälistyminen asettaa haasteita etenkin resurssien rajallisuuteen liittyen, mutta resursseja voidaan kehittää ja lisätä yritysten välisen verkostoitumisen ja muiden organisaatioiden avulla. Tietämyksen kasvattaminen ja verkostoaseman parantaminen syventää yrityksen kansainvälistä toimintaa ja vie kansainvälistymisprosessia eteenpäin. Suomalaisen pienpanimon kansainvälistymisessä avainasemaan nousee oikean yhteistyökumppanin löytäminen. Huolellinen valmistautuminen parantaa mahdollisuuksia onnistua, mutta kansainvälistymistä voi myös harjoitella ja samalla verkostoitua kohdemarkkinoilla hyödyntämällä pienpanimoille tyypillisiä kansainvälisiä yhteistyömuotoja.

Lähitaistelukoulutuksen toteutus varusmiespalveluksessa ja Yhdysvaltojen maavoimissa

Lähitaistelua ja lähitaistelukoulutusta on tutkittu viimeisen kymmenen vuoden aikana vähän. Koulutuksen tahti on tiivistynyt vuosi vuodelta, ja koulutukseen käytettävää aikaa joudutaan prioirisoimaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää eroja suomalaisen ja yhdysvaltalaisen lähitaistelukoulutuksen välillä ja etsiä eroavaisuuksien kautta ratkasuja kaikille varusmiehille annettavan lähitaistelukoulutuksen tehostamiseksi. Tutkimuksen pääongelmat ovat: 1) Mitkä ovat lähitaistelun ominaispiirteet? 2) Miten suomalainen kaikille varusmiehille annettava lähitaistelukoulutus eroaa Yhdysvaltain armeijan lähitaistelukoulutuksesta? Tutkimuksen alaongelma on: Voidaanko yhdysvaltalaisesta koulutuksesta ottaa oppia suomalaisen lähitaistelukolutuksen järjestämisessä? Lähitaistelu on pohjimmiltaan sotilaan taistelua elämästä ja kuolemasta. Lähitaistelutilanteet syntyvät usein yllättäen ja odottamatta, jolloin taistelijan on kyettävä reagoimaan uhkaan nopeasti ja vaistonvaraisesti. Oikeanlaisella ja oikean sisältöisellä koulutuksella sekä riittävillä toistoilla voidaan tehostaa lähitaistelutekniikoiden toimivuutta äkillisessä tilanteessa. Tutkimuksessa löydettiin niin yhteneväisyyksiä kuin eroavaisuuksia suomalaisen ja yhdysvaltalaisen lähitaistelukoulutuksen välillä. Suurimmat erot muodostuivat tiettyjen asiasisältöjen painottamisesta ja koulutuksen järjstelyistä kun taas yhteneväisyyksiä löytyi käytettävissä olevasta ajasta, asiasisällöstä ja koulutuksen jaksottamisessa. Suomalaista lähitaistelukoulutusta voitaisiin kehittää sisällyttämällä tämänhetkiseen koulutukseen pistintaistelurata (bayonet assault course) sekä kaksintaisteluharjoittelu (pugil training), joiden avulla taistelijan aseenkäsittelytaitoa lähitaistelussa voidaan parantaa. Tärkeimpinä lähteinä tutkimuksessa olivat Lähitaistelun käsikirja (2004) ja United States Army Field Manual FM 21-150.

Esteradan suppea lajianalyysi

Sotilaiden fyysisen suorituskyvyn merkitys on kasvanut taistelukentän muuttuessa vaativammaksi niin fyysisesti kuin henkisestikin. Haasteeseen on pyritty vastaamaan kehittämällä sotilaille yhä useampia liikuntamuotoja. Yksi lajeista on sotilas-5-ottelu, jonka lajeja käytetään sekä yhdessä että yksittäin kehittämään sotilaiden fyysistä suorituskykyä. Tutkimuksessa luotiin suppea lajianalyysi esteradasta. Lajianalyysi suoritettiin selvittämällä mitä ovat fyysinen toimintakyky ja fyysiset ominaisuudet kotimaisen sekä ulkomaisen kirjallisuuden pohjalta. Tämän jälkeen avattiin lajianalyysin käsite ja miksi sellainen tehdään. Esterata analysoitiin esteiden suoritustekniikkaa kuvaamalla, liikuntakoulutuksen käsikirja 2:n avulla sekä Puolustusvoimien sotilas-5-ottelu valmentajan ohjeiden perusteella. Jokaisesta esteestä luotiin kirjallinen suoritustekniikka analyysi. Kirjallisuuden ja suoritettujen analyysien pohjalta tehtiin hypoteesi esteradan kokonaisrasituksesta ja vaadittavista fyysisistä ominaisuuksista. Tutkimuksessa ilmeni, että ilman riittäviä testejä ei voida selvittää esteradan kokonaisrasitusta tai sen suorittamisessa tarvittavia fyysisiä ominaisuuksia. Perustellusti voidaan väittää, että kokonaisrasituksen selvittämiseksi tarvitaan lisätutkimusta. Tutkimuksessa tulisi testata esteradalla hyvin suoriutuvien henkilöiden fyysisiä ominaisuuksia, jotta lajianalyysi kokonaisuudessaan voidaan suorittaa. Seuraavien fyysisten ominaisuuksien testaaminen on välttämätöntä lajianalyysissä: voima, kestävyys, nopeus, nopeuskestävyys, nopeus, taito ja tekniikka sekä notkeus. Testattavien ominaisuuksien lisäksi esitellään millaisia testejä voidaan käyttää ja miksi ne soveltuvat hyvin lajianalyysin suorittamiseen. Jatkotutkimuksen tarve on myös perusteltua kouluttajien tiedon lisäämisellä eikä pelkästään sotilas-5-ottelijoiden tarpeella. Esterataa käytetään erittäin laajasti sotilaiden fyysisen suorituskyvyn kehittämiseen ja kouluttajilla tulee olla saatavilla tieto siitä, mitä esterata todella kehittää.

Suomalaisen ja yhdysvaltalaisen mekanisoidun komppanian johtamisen eroavaisuudet hyökättäessä kohtaamisolosuhteissa

Nykyaikaisella taistelukentällä sodankuvan muutos, joukkojen mekanisoituminen ja rintamalinjojen hämärtyminen ovat kasvattaneet kohtaamishyökkäysten mahdollisuutta. Tällöin tarkkaa tietoa vihollisesta ei ole ja saatetaan törmätä hyökkäävään tai puolustukseen ryhmittyneeseen viholliseen. Tutkimuksen tarkoituksena on löytää eroja yhdysvaltalaisen ja suomalaisen mekanisoidun komppanian johtamisympäristöistä, hyökkäyksen suunnittelu- ja valmisteluvaiheen johtamisesta sekä taistelun johtamisesta hyökättäessä kohtaamistaisteluolosuhteissa. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Aineisto on hankittu asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksen keinoin molempien maiden ohjesäännöistä ja sotilaskirjallisuudesta. Havaintoja suomalaisen komppanian johtamisesta on täydennetty haastattelemalla kokenutta panssarijääkärikomppanian päällikköä. Tutkimuksessa on ensin tutkittu molempien maiden ohjesääntöjä koskien mekanisoitujen joukkojen johtamista kohtaamistaisteluolosuhteissa. Näitä havaintoja on pyritty täydentämään tutkimalla uusimpia sotia ja kertausharjoituksia. Tärkeimpiä lähteitä ovat olleet yhdysvaltojen armeijan kenttäohjeet (field manuals), panssarijääkäriopas, sekä sotakokemuksista kertova Leadership and command on the battlefield. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että molempien maiden taktiset toimintatavat ovat hyvin samankaltaisia. Suurimmat erot löytyvät maiden välillä organisaatioista ja johtamiskulttuurista. Komppanian avainhenkilöiden erilaiset tehtävät vaikuttavat itse komppanian johtamiseen. Komppanian organisaatioon lisättävä ammattialiupseerin virka yhdysvaltalaisen first sergeant mallin mukaisesti mahdollistaisi komppanian päällikön tehokkaamman johtamisen sekä komppanian varapäällikön tehtävän kuvan muuttumisen enemmän joukkojen taistelun johtamiseen.

Suomalaisen yhtymän ylimenokyky jatkosodassa ja kehittäminen sodan jälkeisellä vuosikymmenellä

Ylimenokaluston uusimiselle ilmeni tarve lähes välittömästi sotien jälkeen, sillä ne eivät enää täyttäneet sodanajan teknisiä ja taktisia vaatimuksia. Sodan palvellut ylimenokalusto oli rappeutunut ja kulunut loppuun. Valtakunnan raja oli siirtynyt, puolustuksen syvyys vähentynyt ja mahdollisen operaatioalueen vesistöjen määrä oli moninkertaistunut. Arvioitiin, ettei vihollisen hyökkäystä kyettäisi pysäyttämään valtakunnan rajalla, vaan taisteluita tultaisiin käymään syvyydessä. Operatiivisen ja taktisen liikkumatilan laajentamiseksi katsottiin puolustajalle välttämättömäksi hankkia merkittävä vesistöjen ylittämiskyky. Tutkimustehtävänä on tarkastella millainen oli suomalaisen yhtymän ylimenokyky jatkosodassa ja miten ylimenokykyä lähdettiin muuttuneiden vaatimusten ja olosuhteiden vuoksi kehittämään sotien jälkeisenä vuosikymmenenä. Tutkimustehtävän avulla selvitetään miten suomalaiset yhtymätason ylimenohyökkäykset toteutettiin jatkosodassa, miten olosuhteet ja uhkakuvat vaikuttivat ylimenokyvyn kehittämiseen ja ylimenokalustolle asetettuihin laatu- ja määrävaatimuksiin sekä miten ylimenokykyä lähdettiin kehittämään sotien jälkeen. Tutkimus on asiakirjatutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisältöanalyysi. Pääaineistona ovat suomalaiset arkistoasiakirjat, sodanjälkeiset Sotakorkeakoulun diplomityöt ja ohjesääntökirjallisuus. Tärkeimmät asiakirjat ovat Vesistöjen ylimenokalustotoimikunnan ja Pääesikunnan pioneeriosaston asiakirjat. Ohjesääntökirjallisuudesta hyödyllisimpänä ovat kenttäohjesäännöt, pioneeriohjesäännöt ja käsikirjat. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin kirjallisuuslähteitä. Jatkosodassa suomalaisten yhtymien kyky ylimenohyökkäyksiin oli niin johdon kuin joukkojen tottumattomuuden sekä ylimenokaluston vähäisyyden takia varsin rajallinen. Suomelle asetettiin Pariisin rauhansopimuksen nojalla rajoituksia, jotka vaikuttivat rajoittavasti puolustuksen suunnitteluun. Suomen asema oli kahden sotilasliittouman välissä hankala. Tästä johtuen arvioitiin, että mahdollinen tuleva sota saattaisi alkaa yllättäen missä osassa maata tahansa. Lisäksi vihollinen tulisi olemaan merkittävästi ylivoimainen. Puolustussuunnittelussa tulikin ottaa huomioon suomalaiset erityisolosuhteet, erityisesti vesistöjen osalta. Ainoa keino vastata vihollisen ylivoimaan oli luoda taktiikka, jolla olosuhteita hyväksikäyttäen voitaisiin tasata voimasuhteita. Suomessa alettiin kehittää vesistötaistelutaktiikkaa. Sillä nostettiin teoreettisia sotataidollisia valmiuksia, mutta ylimenokalustojen hankintamäärät jäivät vähäisiksi eikä yhtymien todellinen kyky vesistöillä operointiin parantunut.