Olkanivelen varreton kokotekonivel: lyhyen seuranta-ajan kliiniset ja radiologiset tulokset TYKS:ssa

Noin kolmanneksella yli 60-vuotiaista esiintyy radiologisesti todettavaa olkanivelen nivelrikkoa. Vaikeaan olkanivelen nivelrikkoon liittyy potilaan kokemaa kipua ja olkanivelen toimintakyvyn laskua sekä elämänlaadun heikkenemistä. Vaikean olkanivelrikon tehokas hoitomuoto on kokotekonivelleikkaus. Sillä voidaan vähentää potilaan kokemaa kipua, parantaa toimintakykyä ja kohentaa potilaan elämänlaatua. Perinteisesti olkanivelen kokotekonivel on ollut lapaluun komponentista ja varrellisesta olkaluun komponentista koostuva tekonivel. Olkaluukomponentin varrellisuuteen liittyy kuitenkin haasteita, etenkin nupin asemoinnin kannalta. Näitä haasteita vastaamaan tuli markkinoille 2000-luvun alussa varreton tekonivel. TYKS:ssa otettiin käyttöön varreton tekonivel olkanivelrikon hoidoksi keväällä 2012. Syventävien opintojeni tutkimuksen tarkoituksena on selvittää olkanivelen nivelrikon vuoksi TYKS:ssa asetettujen olkanivelen varrettomien kokotekonivelten kliiniset ja radiologiset tulokset lyhyen seuranta-ajan aikana. Tutkimuksen aineistoksi valittiin aikavälillä 21.5.2012–18.3.2014 kaikki perättäiset varrettomalla kokotekonivelellä olkanivelen vaikean nivelrikon vuoksi operoidut potilaat. Potilaat kutsuttiin TYKS:aan kliinistä ja radiologista tutkimusta varten. Tutkimuksen päävastemuuttujana käytettiin potilaan olkapään oiretta ja toimintakykyä kuvaavaa Constant Score -pisteytystä. Lisäksi potilaat arvioivat olkapäänsä tilaa Subjective Shoulder Value -asteikolla (SSV) ja ilmoittivat tyytyväisyytensä hoitotulokseen (kyllä/ei). Radiologisesti potilaiden preoperatiiviset sekä postoperatiiviset röntgenkuvat arvioitiin. Leikattujen potilaiden Constant Score oli postoperatiivisesti keskimäärin 72,1 pistettä. SSV oli keskimäärin 90,4 %. Potilaista 93,2 % oli tyytyväisiä leikkaukseen. Komplikaatioita esiintyi neljällä potilaalla (9 %). Havaituista komplikaatioista kolme oli hermovaurioita ja yksi potilas sai postoperatiivisesti aivoinfarktin. Olkanivelen varrettoman tekonivelen asemoinnin karkea visuaalinen arvio korreloi merkittävästi kliinisiin tuloksiin (p=0.04). Kuitenkaan yksittäisillä röntgenkuvista mitatuilla suureilla ei havaittu selvää tilastollista yhteyttä tuloksiin. Koska hermovaurioilla on yhteys huonompiin kliinisiin tuloksiin, on näiden syntyä pyrittävä välttämään. Vaikka alustavat tulokset olkanivelen varrettomasta tekonivelestä ovat hyvät, on jatkoseuranta kuitenkin tarpeen.

Kokoeksomisekvenointi varhaislapsuuden selvittämättömissä kuolemantapauksissa

Suomessa esiintyy vuosittain 8-15 selittämätöntä alle yhden vuoden ikäisen lapsen äkkikuolemaa ja noin viidesosa kohdunsisäisten kuolemien syistä jää arvoitukseksi. Arvellaan, että näiden kuolemantapausten taustalla on harvinaisia geneettisiä sairauksia. Tässä työssä tutkittiin Turun Yliopistollisen Keskussairaalan varhaislapsuuden ja loppuraskauden lasten ja sikiöiden kuolemantapauksia vuosilta 2000-2012 niistä potilaista, joista ruumiinavaus lisätutkimuksineen ei ollut paljastanut kuolinsyytä. Tarkempaan tutkimukseen valikoitui neljä potilasta, joista eristettiin DNA:ta kokoeksomisekvenointia varten. Tuloksia verrattiin perimän normaalivaihteluun ja poikkeavat löydökset, joilla voisi olla merkitystä potilaiden kuoleman kannalta, määritettiin. Kolmesta eri potilaasta löydettiin alustavasti merkittäväksi tulkittavat geenivirheet. Potilaalla 1 oli kromosomi 6q24-q25 alueen deleetio, jossa sydämen kehityksen kannalta olennaisen TAB2-geenin toiminta häiriintyy ja potilaille kehittyy vakava synnynäinen sydänvika. Potilaalla 2 oli yhden emäksen mutaatio CPT1A-geenissä, joka aiheuttaa CPT1A-proteiinin puutoksen. CPT1A osallistuu mitokondrioiden kalvoilla pitkäketjuisten rasvahappojen kuljetukseen ja häiriöt sen toiminnassa aiheuttavat merkittäviä energiatasapainon häiriöitä. CPT1A-puutoksen on kuvattu aiheuttavan äkkikuolemia varhaislapsuudesta aikuisuuteen. Potilaalla 3 oli DPP6-geenin yhden emäksen mutaatio. TAB2-geenin häiriö on todennäköisesti ollut merkittävänä tekijänä aiheuttamassa potilaan 1 kliiniset löydökset ja voinut myötävaikuttaa kuolemaan. Myös CPT1A-puutos on mahdollisesti vaikuttanut potilaan 2 kuolemaan. DPP6-geenivirheen ajateltiin aiheuttavan ajoittaista kammiovärinää (paroxysmal ventricular fibrillation type 2), mutta myöhemmin uusissa tutkimuksissa kävi ilmi, että mutaatio ei ole patogeeninen. Vaikka kokoeksomisekvenointimenetelmässä on vielä merkittäviä puutoksia kuolinsyytutkimukseen sovellettaessa ja se soveltuu paremmin tutkimuskäyttöön kuin kliiniseen työhön, se avaa kokonaan uusia mahdollisuuksia aiemmin tuntemattomien lapsen kuolemaan johtavien sairauksien diagnostiikassa.

Operoitujen painehaavojen jälkikorjaustarve

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia TYKS:ssa vuosina 2008-2012 operatiivisesti hoidettujen painehaavapotilaiden jälkikorjausoperaatioiden tarvetta. Tavoitteena oli selvittää, kuinka monen potilaan kohdalla on päädytty jälkikorjaukseen ja mitkä riskitekijät jälkikorjaustarpeeseen vaikuttavat. Painehaava eli makuuhaava on krooninen haava, jonka aiheuttaa ihoon kohdistuva paine ja hankaus. Painehaava syntyy tavallisimmin kohtiin, joihin kuormitus kohdistuu potilaan istuessa tai maatessa. Tyypillisesti haavat muodostuvat luisten ulokkeiden kohdalle. Painehaavoja hoidetaan konservatiivisesti sekä operatiivisesti. Konservatiiviseen hoitoon kuuluu paineen poisto hankaavan alueen kohdalta sekä haavan paikallishoito. Operatiiviseen hoitoon kuuluu revisio ja rekonstruktio. Tutkimukseen valittiin TYKS plastiikkakirurgian klinikassa rekonstruktiivisella kirurgialla hoidetut painehaavapotilaat vuosina 2008 – 2014, ja potilaita oli yhteensä 45. Tutkimuksessa todettiin, että 26,7 % TYKS:ssa operoiduista painehaavapotilaista päätyi jälkitoimenpiteeseen. Jälkitoimenpideriskiin vaikutti primaaritoimenpiteessä käytetty rekonstruktiomenetelmä. Potilaan päihdetausta näytti olevan riskitekijä jälkitoimenpiteille, mutta se yhdistettiin riskiin sekundaarisesti valitun rekonstruktiomenetelmän kautta. Operoitujen potilaiden iän, tupakointitaustan, selkäydinvamman, MS-taudin, haavassa kasvavan multiresistentin bakteerin tai primaarihaavan operoineen kirurgin ei todettu vaikuttavan jälkitoimenpideriskiin.

Veren hyytymiseen vaikuttavat lääkkeet hammashoidossa

Tämä syventävien opintojen kirjallinen työ toteutettiin kirjallisuuskatsauksena, joka käsittelee avohoidossa käytettävien veren hyytymiseen vaikuttavien eli antitromboottisten lääkeaineiden vaikutusta potilaiden hammashoitoon. Viime vuosina lääkevalikoima on laajentunut merkittävästi, jo markkinoilla oleville lääkkeille on tullut uusia käyttöaiheita ja edelleen uusia lääkkeitä tulee tulevaisuudessa kliiniseen käyttöön. Antitromboottiset lääkkeet jaetaan antikoagulantteihin ja verihiutaleiden estäjiin. Antikoagulantteja ovat varfariini, hepariinit, dabigatraani, rivaroksabaani ja apiksabaani, kun taas verihiutaleiden estäjiä ovat asetyylisalisyylihappo, dipyridamoli, klopidogreeli, prasugreeli ja tikagrelori. Antitromboottisen lääkehoidon tarkoituksena on estää eri syistä johtuvien hyytymien muodostumista verisuoniin ja estää jo muodostuneiden hyytymien kasvua ja kulkeutumista eteenpäin verenkierrossa. Tärkein lääkityksen haittavaikutus on verenvuototaipumuksen lisääntyminen sekä ei-toivotut verenvuodot. Antitromboottisia lääkkeitä käyttävät potilaat ovat vuotoriskipotilaita ja hammaslääkärin tulee ottaa tämä vuotoriski huomioon potilaidensa hoidossa. Tärkeää on tehdä huolellinen anamneesi, arvioida vuotoriskin suuruus jokaisen potilaan kohdalla yksilöllisesti, suunnitella hammaslääketieteellinen verenvuotoa aiheuttava toimenpide hyvin sekä pitää huolta riittävästä hemostaasista toimenpiteen aikana ja sen jälkeen. Lisäksi hammaslääkärin usein määräämillä lääkkeillä, kuten kipulääkkeillä ja antibiooteilla, on monia yhteisvaikutuksia antitromboottisten lääkkeiden kanssa.

Hampaiden transplantaatiot

ämä syventävien opintojen kirjallinen työ käsittelee hampaiden transplantaatiota. Menetelmällä tarkoitetaan joko potilaan oman hampaan tai toiselta potilaalta saadun hampaan siirtoa valmiiseen poistokuoppaan tai erikseen preparoituun kuoppaan. Allotransplantaatiosta on kyse silloin, kun siirrettävä hammas on saatu toiselta potilaalta, jolloin ongelmaksi voi muodostua kudosyhteensopivuusongelmat. Autotransplantaatiosta puhutaan silloin, kun siirto tapahtuu potilaan omassa suussa. Tämä on nykyaikana useimmin käytetty menetelmä ja sitä käsitellään tässä työssä syvällisemmin. Hampaiden siirrot ovat vähentyneet proteettisten ratkaisujen ja implantologian kehittymisen vuoksi. On ajateltu, etteivät transplantaatiot tarjoa mitään uutta modernille hammaslääketieteelle. Ne antavat kuitenkin erittäin kilpailukykyisen vaihtoehdon menetettyjen hampaiden korvaamisessa etenkin lapsipotilaiden ja nuorten kohdalla. Transplantaatioleikkaus on tekniikkaherkkä ja vaatii onnistuakseen kokeneen kirurgin sekä huolellisen preoperatiivisen potilasvalinnan. Parhaassa tapauksessa potilas saa hampaan, joka kestää vuosikymmeniä osana omaa hampaistoa. Transplantoitu hammas reagoi purentaolosuhteiden muutoksiin samalla tavalla kuin omat hampaat, mitä implantti ei tee. Onnistuneen leikkauksen edellytyksenä on lisäksi huolellinen jälkihoito. Valitettavasti joitakin siirteitä menetetään aina epäonnistuneen hoidon takia. Yleisimpiä komplikaatioita ovat resorptiot, karies ja marginaalinen parodontiitti. Usein komplikaatiot johtavat siirteen menettämiseen jonkin ajan kuluessa, mutta siirre voidaan yrittää pelastaa esimerkiksi juurihoidolla. Tässä syventävien opintojen kirjallisessa työssä on tehty kirjallisuuskatsaus hampaiden transplantaatioista ja lisäksi tutkittu vuosina 2004 - 2013 TYKSin suu- ja leukasairauksien klinikalla tehdyt transplantaatiot. Näistä selvitettiin muun muassa leikkauksen syy, seuranta-aika sekä mahdolliset komplikaatiot. Aineistosta käy ilmi, että transplantaatio suoritettiin yhteensä kymmenelle hampaalle, joista kaksi menetettiin seuranta-aikana (k.a. 19 kk). Lisäksi pohditaan transplantaatioiden heikkouksia ja vertaillaan menetelmää implantointiin.

TEHOHOITAJIEN KIVUN ARVIOINNIN OSAAMINEN – Tehohoitopotilaille kehitetyn kivunarviointimittarin käytön oppiminen video-opetuksen avulla.

Tehohoitopotilaan kivun arvioiminen on usein haastavaa, johtuen potilaan kyvyttömyydestä kommunikoida. Kivun arvioinnin avuksi onkin tästä syystä kehitetty käyttäytymiseen perustuvia kipumittareita. Tehohoitajilla on keskeinen asema kivun arvioinnissa, mutta tutkimusten perusteella tehohoitajien kivun arvioinnin osaaminen on puutteellista niin tietojen kuin taitojen osalta ja heillä on ennakkoasenteita kivun arviointiin liittyen. Tehohoitajien kouluttaminen kivun arviointiin liittyen on tärkeä keino tehohoitopotilaan kivun arvioinnin edistämisessä. Koulutuksen tulee kuitenkin olla helposti saatavilla, ottaen huomioon hoitotodellisuuden siihen tuomat haasteet. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida video-opetuksen vaikutusta tehohoitajien tietoihin ja taitoihin tehohoitopotilaalle kehitetyn Critical-Care Pain Observation Tool (CPOT)-kipumittarin käyttöön liittyen, sekä kuvailla tehohoitajien kokemuksia video-opetuksesta oppimismenetelmänä. Yhdeltä teho-osastolta 48 tehohoitajaa katsoi tutkimusta varten kehitetyn CPOT-opetusvideon, jonka jälkeen he arvioivat kahden potilaan kipua CPOT-kipumittarilla, tutkijan tehdessä samanaikaisesti rinnakkaisarvioinnit potilaista. Arviointien jälkeen tehohoitajat tekivät tietotestin ja täyttivät CPOT-arviointilomakkeen. Tehohoitajien CPOT-kipumittarin käyttötaitoja arvioitiin tarkastelemalla tehohoitajien ja tutkijan tekemien kivunarviointien yhdenmukaisuutta interrater reliabiliteettilaskelmin. Kaksikymmentä tehohoitajaa haastateltiin heidän kokemuksista oppimismenetelmään liittyen. Haastattelut analysoitiin deduktiivisella temaattisella analyysillä. Tehohoitajat oppivat CPOT-kipumittarin käytön periaatteet ja kokivat oppineensa mittarin käytön, mutta interrater reliabiliteetti suhteessa tutkijan tekemiin kivun arviointeihin oli keskinkertainen. Video-opetus koettiin positiivisena, vaikkakin vuorovaikutuksellisuutta kaivattiin. Tutkimus osoitti video-opetuksen olevan käyttökelpoinen oppimismenetelmä CPOT-kipumittarin käytön periaatteiden oppimiseen, mutta parempien käyttötaitojen saavuttaminen vaatii lisäharjoittelua. Koska tehohoitajien subjektiivinen arvio käyttötaidoista ei välttämättä vastaa todellisia käyttötaitoja, oleellista olisi varmistaa myös objektiivisesti mittarin käyttötaidot koulutuksen jälkeen. Jatkossa tulisi tutkia käytäntöön soveltuvia keinoja varmistaa mittarin käyttötaidot, sekä teho-osastojen oppimiskulttuuria ja tehohoitajien motivaatiota ja asenteita työhön liittyvään oppimiseen.

Kirjallisuuskatsaus sydäninfarktin mekaanisista komplikaatioista

Tämä työ on kirjallisuuskatsaus sydäninfarktin mekaanisista komplikaatioista, joita ovat kammioväliseinämän repeämä, papillaarilihaksen repeämästä johtuva mitraalivuoto sekä vapaa vasemman kammion repeämä. Katsauksessa käydään läpi uusimmat ja potilasaineistoiltaan laajimmat tutkimukset aiheeseen liittyen. Sydäninfarktin mekaaniset komplikaatiot ovat suhteellisen harvinaisia, niiden esiintyvyys vaihtelee 0,2-0,5 %:n välillä kaikista sydäninfarktin sairastaneista (2,4,45,46). Nykyaikaiset reperfuusio- ja liuotushoidot ovat vähentäneet näiden komplikaatioiden esiintyvyyttä (2,21,22,45,46). Sydäninfarktin mekaanisen komplikaation saanut potilas on tavallisesti kriittisessä tilassa. Kaikille näille komplikaatioilla yhteisiä oireita ovat hengenahdistus sekä hemodynaaminen shokki (22,58,61). Diagnostiikan kulmakivi on UÄ-tutkimus, jonka sensitiivisyys ja spesifisyys ovat erinomaista luokkaa (9,25,52,61). Hoito on poikkeustapauksia lukuunottamatta kirurginen; konservatiivisen hoidon tarkoitus on lähinnä tukea potilaan hemodynamiikkaa leikkaukseen asti (19,30). Operatiivisesti hoidettujen potilaiden kuolleisuus 30 päivän sisällä leikkauksesta vaihtelee 19-63 %:n välillä komplikaatiosta riippuen (1,2,47). Konservatiivisesti hoidettujen potilaiden ennuste on huono, kuolleisuus on jopa 100 % (19).

Mikrofluidiikkaan perustuvien potilasläheisten määritysjärjestelmien hyödyt ja ongelmakohdat sekä Tyreotropiinimäärityksen optimointi ja mikrofluidiikan hallinta vieritestaukseen soveltuvalla määritysalustalla

Keskitettyihin laboratoriotutkimuksiin verrattuna potilaan tai näytteenottopaikan läheisyydessä tehtävä vieritestaus on useimmiten kustannustehokkaampaa, helpompaa ja huomattavasti nopeampaa, eikä testin suorittamiseen välttämättä vaadita erityiskoulutettua henkilökuntaa. Potilasläheinen diagnostiikka on muokannut terveydenhoitoalaa siirtämällä päivittäisiä ja rutiininomaisia määrityksiä lähelle potilasta, tulosten ollessa selvillä lähes välittömästi. Nopea diagnostiikkaa saattaa myös vaikuttaa jatkohoitopäätöksen tekemiseen sairaalaolosuhteissa. Riittävän herkkyyden omaavien määritysjärjestelmien suunnittelu ja valmistus on kuitenkin hankalaa, lisäksi valmistusmateriaalien ja käytettyjen reagenssien tasalaatuisuus ei aina ole itsestään selvää. Laatuvirheet ovat yleisesti vaikeasti havaittavia sekä vaikuttavat olennaisesti määrityksen suorittamiseen ja tulokseen. Mikroskaalalla materiaalien fysikaalinen käytös muuttuu, ominaisuus otettava huomioon järjestelmiä suunnitellessa. Tutkielman kokeellisessa osassa optimoitiin 107 nm:n ja 92 nm:n Eu3+-ioneja sisältäviä polystyreeni-nanopartikkeleita sekä kahta eri anti-TSH vasta-ainetta hyödyntävä heterogeeninen sandwich-tyyppinen immunomääritys uudelle määritysalustalle. Työssä tarkasteltiin immunomäärityksen optimaaliselle toiminnalle olennaisia asioita kuten lämpötilaa määrityksen eri pisteissä, reaktiotilavuuksia ja -aikoja, puskureiden koostumuksia ja pitoisuuksia, leima-ainemääriä, säilytysolosuhteita sekä mikrofluidiikan vaikutuksia ja toimintaa tietokoneohjatulla mekaanisella ruiskujärjestelmällä. Diagnostiikkakasetin reaktiokammion pesutekniikat sekä pesuaineen vahvuus sekä koostumus olivat myös tarkasteltavina. Nanopartikkeleiden tuottama pitkäikäinen fluoresenssi mitattiin reaktiokammion pinnalta Victor-levylukijalla. Haastetta työhön toi mikrofluidiikan hallinta ja sen ominaisuudet, pääasiassa nesteliike, kuplanmuodostus sekä reaktiokammion onnistunut pesu. Määritys toimii teknisesti hyvin ja oikealla tavalla. Määritysaika oli 15 minuuttia. Aivan pienimpiä pitoisuuksia ei kuitenkaan kyetty erottamaan taustasta. TSH-määrityksen optimointi tuotti runsaasti teknistä perustietoa heterogeenisen immunomäärityksen toimivuudesta kasetti-ympäristössä, mikä helpottaa muiden samalla periaatteella toimivien määritysten käyttöönottoa. Määritysjärjestelmää voidaan tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminnan havaitsemisen lisäksi muun muassa sydäninfarktin varhaiseen ja nopeaan toteamiseen.

Adherence to Treatment in Psychotic Disorders - Development of user-centered mobile health intervention

The aim of this study was to explore adherence to treatment among people with psychotic disorders through the development of user-centered mobile technology (mHealth) intervention. More specifically, this study investigates treatment adherence as well as mHealth intervention and the factors related to its possible usability. The data were collected from 2010 to 2013. First, patients’ and professionals’ perceptions of adherence management and restrictive factors of adherence were described (n = 61). Second, objectives and methods of the intervention were defined based on focus group interviews and previously used methods. Third, views of patients and professionals about barriers and requirements of the intervention were described (n = 61). Fourth, mHealth intervention was evaluated based on a literature review (n = 2) and patients preferences regarding the intervention (n = 562). Adherence management required support in everyday activities, social networks and maintaining a positive outlook. The factors restricting adherence were related to illness, behavior and the environment. The objective of the intervention was to support the intention to follow the treatment guidelines and recommendations with mHealth technology. The barriers and requirements for the use of the mHealth were related to technology, organizational issues and the users themselves. During the course of the intervention, 33 (6%) out of 562 participants wanted to edit the content, timing or amount of the mHealth tool, and 23 (4%) quit the intervention or study before its conclusion. According to the review, mHealth interventions were ineffective in promoting adherence. Prior to the intervention, participants perceived that adherence could be supported, and the use of mHealth as a part of treatment was seen as an acceptable and efficient method for doing so. In conclusion, the use of mHealth may be feasible among people with psychotic disorders. However, clear evidence for its effectiveness in regards to adherence is still currently inconclusive.

Tehohoitopotilaan siirtotiedote hoitotyön päätöksenteon tukena - retrospektiivinen asiakirja-analyysi vuosilta 2001-2013

Tuija Lehtikunnas: Intensive care patient handover document in support of decision-making in nursing work - Retrospective document analysis for the period 2001–2013 University of Turku, Faculty of Medicine, Nursing Science Annales Universitatis Turkuensis Turku 2016 ABSTRACT The continuity of care and flow of information must be ensured when transferring the responsibility of care, whether this is done within an organisation or from one organisation to another. The purpose of this study was to describe and compare the nursing handover documents of long-term intensive care patients and changes to these documents during the years 2001–2013. Research data comprehended long-term intensive care patient handover documents (N = 250). Data was gathered from one university hospital intensive care unit and subjected to a content analysis of technical implementation, structure and content at five different time points. In addition to this, the nursing handover documents were analysed from a nursing decision-making standpoint. Sub-data (n = 5 x 50) from the years 2001, 2002, 2004, 2006 and 2013 was gathered. The first sub-data was manual, written on paper with a pen. The rest of the sub-data obtained was entered in a dedicated intensive care information system. The study developed an intensive care patient nursing handover document analysis framework, which was used to deductively analyse the research data. The results indicated that the transitioning to electronic records reinforced structure and identification improving the reusability of data was increased. Although intensive care nursing was recorded on nursing handover documents more comprehensively in more recent sub-data, it was done selectively with regard to overall patient care, e.g. there are no entries concerning the psychological support and counselling of patients or family members. Nursing handover documents do not contain a systematic description of the patient's communication and functional capacity at the moment of transfer. The patient's condition at the moment of transfer is not clearly indicated on the handover documents. Plans for follow-up treatment are not recorded at all. Nursing decision-making is difficult to find on the nursing handover documents used as research data. The study developed a handover document model for intensive care nursing that supports nursing decision-making and the continuity of care. Developmental recommendations focus on the management of co-operation within organisations for ensuring the continuity of care and enhancing each area of nursing in recording nursing handover documents by planning nursing for the patient, taking follow-up treatment resources into consideration. Keywords: Intensive care nursing, nursing decision-making, nursing records, information flow, nursing handover document, continuity of care

Tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalun sisällöllinen ja kulttuurinen validointi suomalaiseen tehohoitoon

Tehohoidossa tapahtuu potilaan turvallisuutta vaarantavia tapahtumia, joista voi seurata potilaalle vakavaa haittaa. Haittatapahtumat johtavat inhimillisen kärsimyksen lisääntymiseen, pitkittyneeseen sairaalahoitoon, viivästyneeseen toipumiseen ja pysyvään vammautumiseen tai kuolemaan. Haittatapahtumien raportointi, mittaaminen ja tunnistaminen ovat edellytys potilasturvallisuuden edistämiselle ja korkealaatuiselle hoidolle. Tehohoitoon tarvitaan tehohoidon haittatapahtumat tunnistava menetelmä. Yksi tehokkaaksi ja hyväksi todettu menetelmä on haittatapahtumien herätetyökalu, jonka avulla voidaan tunnistaa potilasasiakirjoista takautuvasti haittaan johtaneita tapahtumia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää soveltuuko Yhdysvalloissa kehitetty tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalu (IHI ICU Adverse Event Trigger Tool) suomalaiseen tehohoitoon sisällöllisesti ja kulttuurisesti. Tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalu valittiin kirjallisuuskatsauksen perusteella. Herätetyökalun käänsi suomeksi kaksi virallista kielenkääntäjää, jonka jälkeen tehohoidon asiantuntijat (N=14) arvioivat käännösten sisällöllistä ja kulttuurista soveltuvuutta suomalaiseen tehohoitoon. Asiantuntijat arvioivat herätetyökalun jokaisen muuttujan merkityksellisyyttä suhteessa tarkoitukseen sisällön validiteetti indeksin avulla. Lisäksi asiantuntijat antoivat kommentteja ja ehdotuksia käännöksiin liittyen. Asiantuntijoiden antamista numeerisista arvioinneista laskettiin yksimielisyysprosentit ja keskiarvot. Kommentit ja ehdotukset ryhmiteltiin analyysirungon mukaisiin luokkiin, jonka jälkeen niistä tiivistettiin ja pelkistettiin oleellinen tehohoidon haittatapahtumien herätetyökaluun liittyvä tieto. Asiantuntijoiden antamien kommenttien ja ehdotusten sekä numeeristen arvioiden mukaan herätteistä (N=24) kymmenen soveltuu (yksimielisyys ≥ 80 %) sisällöllisesti ja kulttuurisesti suomalaiseen tehohoidon haittatapahtumien herätetyökaluun. 12 herätteen suomenkielistä käännöstä voidaan käyttää suomalaisessa haittatapahtumien herätetyökalussa, mutta sen kielellinen vastaavuus ei ole kovin hyvä (yksimielisyys ≥ 40–≤ 80 %) Kahden herätteen käännös ei vastaa suomenkielistä ilmaisua, joten ne eivät sovellu sellaisenaan suomalaiseen tehohoidon haittatapahtumien herätetyökaluun (yksimielisyys ≤ 40 %). Kommenttien ja ehdotusten mukaan tärkeää on, että herätetyökalussa käytetyt termit ja sanat ovat selkeitä ja soveltuvat siihen kulttuuriin, jossa niitä käytetään. Tulosten mukaan tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalu soveltuu osittain suomalaiseen tehohoitoon, mutta herätetyökalun muokkaamista, täydentämistä ja päivittämistä tarvitaan. Tutkimuksesta saatuja tuloksia voidaan käyttää hyödyksi kehitettäessä uutta ja paremmin suomalaiseen tehohoitoon soveltuvaa tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalua.

Hoitotyön johtajien tuen tarve hoitotyön eettisessä johtamisessa

Terveydenhuollon organisaation muutoksien myötä terveydenhuoltoon kohdistuu yhä enemmän taloudellisia tehostamis- ja laatuvaatimuksia, jotka edellyttävät myös eettisyyden huomioimista hoitotyön johtamisessa. Eettinen johtaminen voidaan määritellä olevan yhteisten arvojen, oikeudenmukaisuuden ja yhteisen hyvän edistämistä kohti laajempaa eettisyyttä ja tuloksellisuutta työyhteisöissä sekä päätöksenteossa. Hoitotyön johtajien saamaa tukea työhönsä on tärkeää tutkia, koska hoitotyön johtajilla on merkittävä rooli korkeatasoisen ja laadukkaan hoitotyön toteutumisessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata hoitotyön johtajien toisiltaan tarvitsemaa, saamaa ja antamaa tukea hoitotyön eettiseen johtamiseen. Tutkimus oli luonteeltaan kuvaileva ja sen aineisto koottiin käyttäen tähän tutkimukseen laadittua, avoimista ja strukturoiduista kysymyksistä koostuvaa Webropol- kyselyä. Kysely lähetettiin yhden sairaanhoitopiirin kuuden tulosyksikön hoitotyön johtajille toukokuussa 2015. Tulosyksiköt oli valittu yksinkertaisella satunnaisotannalla. Yhteensä 18 (=n) hoitotyön johtajaa vastasi kyselyyn. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Hoitotyön johtajat tarvitsivat tukea henkilöstöjohtamisessa työntekijöiden tukemiseen ja perehdytykseen, oikeudenmukaiseen johtamiseen ja haastaviin henkilöstöasioihin. Asioiden johtamisessa tukea tarvittiin päätöksentekoon, johtamistyylien hallitsemiseen ja resursointiin. Lisäksi tukea tarvittiin myös työntekijän ja organisaation eettiseen toimintaan, potilaan hyvään hoitoon ja itsensä johtamiseen. Hoitotyön johtajat sai tukea toisiltaan henkilöstöjohtamiseen, asioiden johtamiseen, itsensä johtamiseen ja potilaan hyvään hoitoon. Itsensä johtamisessa tukea saatiin työajan hallintaan ja työn ristiriitaisuuteen liittyvissä asioissa. Hoitotyön johtajat antoi toisilleen tukea henkilöstöjohtamisessa haastaviin henkilöstöasioihin, palvelusuhdeasioihin ja eettisiin ongelmatilanteisiin. Asioiden johtamisessa tukea annettiin resursointiin ja prosessien kehittämiseen. Lisäksi tukea annettiin työssä jaksamiseen liittyvissä asioissa itsensä johtamisessa. Aineiston analyysin tuloksena tuen muotoja olivat sosiaalinen, tiedollinen ja henkinen tuki. Tulokset osoittivat hoitotyön johtajien tarvitsevan tukea henkilöstöjohtamiseen, asioiden johtamiseen, itsensä johtamiseen, työntekijän ja organisaation eettiseen toimintaan sekä potilaan hyvään hoitoon. Johtajat saivat ja antoivat tukea toisilleen. Erityisesti sosiaalisen tuen muotoja tulisi suunnitella lisää. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää hoitotyön johtajien työn kehittämisessä ja eettisen johtamisen osaamisen lisäämisessä.

Sydänpotilaan fysioterapian kirjaamisen laatu ja sisältö erikoissairaanhoidossa

Fysioterapian kirjaamissuositus ohjeistaa kirjaamaan yhtenevästi muiden terveydenhuollon ammattiryhmien kanssa. Kirjaamisen tulisi noudattaa fysioterapiaprosessin vaiheita sisältäen potilaan hoidon kannalta oleelliset tiedot potilaan oman näkemyksen huomioiden. Liikunnallinen sydänkuntoutus sisältää potilaan voinnin mukaisia liike- ja lihaskuntoharjoitteita, hengitysharjoituksia sekä terveellisten elämäntapojen ohjausta. Tämän laadullisen retrospektiivisen rekisteritutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja arvioida sydänpotilaan fysioterapian kirjaamisen laatua fysioterapiapalveluprosessin toteutumisen näkökulmasta erikoissairaanhoidon kontekstissa. Tarkoituksena oli myös kuvata sitä, mitä kirjausten perusteella sydänpotilaan fysioterapia sisältää sairaalavaiheen sydänkuntoutuksessa ja miten potilaan oma näkemys huomioidaan kirjaamisessa. Aineisto kerättiin 2004–2009 sydänpotilaiden sähköisestä potilasrekisteristä. Hoitojaksoista n=450 sisälsi valintakriteerit: 1) potilaalla mikä tahansa sydändiagnoosi ensisijaisena ja 2) hoitojakso sisälsi vähintään yhden fysioterapialehden. Satunnaisotannalla tehty otos n=150 hoitojaksoa analysoitiin deduktiivisen ja induktiivisen sisällönanalyysin sekä kvantifioinnin avulla. Hoitojaksoista neljä oli päällekkäisiä, joten lopulliseksi otoskooksi muodostui n=146 hoitojaksoa, jotka sisälsivät yhteensä n=285 fysioterapialehteä. Fysioterapiaprosessin kaikki vaiheet oli havaittavissa 23%:ssa hoitojaksoista. Vaiheiden toteutuminen kirjaamisessa vaihteli 47% ja 95%:n välillä. Fysioterapiaprosessi alkoi lähes aina lääkärin lähetteellä. Heikoiten oli kirjattu potilaan tulovaiheen tietoja. Fysioterapian toteutus oli kirjattu 88%:iin hoitojaksoista ja sydänpotilaan fysioterapia sisälsi kirjausten perusteella eniten kävelyharjoituksia (62%), apuvälinearvioita tai -mainintoja (61%) ja hengitys- tai yskimisharjoituksia (42%). Liikunta- ja elämäntapaohjaus oli kirjattu 19%:iin hoitojaksoista. Fysioterapian hyödyn arviointi oli havaittavissa noin puolessa hoitojaksoista. Potilaan oma näkemys oli kirjattu 43%:ssa hoitojaksoista, jotka liittyivät useimmin terveyteen liittyvään elämänlaatuun esimerkiksi liikunnan harrastamiseen ja sairauden oireisiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että fysioterapian kirjaamisen laatu vaihteli suuresti ja vain harva kirjaus noudatti kirjaamisen suositusta. Tulokset osoittivat myös, että kirjausten perusteella liikunnallinen sydänkuntoutus erikoissairaanhoidossa sisältää pääsääntöisesti kävely-, hengitys- ja yskimisharjoituksia, mutta vain harvoin liikuntaan ja elämäntapoihin liittyvää neuvontaa. Lisäksi kirjaamisen perusteella potilaan näkemyksiä huomioidaan vähän. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sydänpotilaan fysioterapian kirjaamisen laatua tulee kehittää ja potilaan huomioimista tulisi lisätä kirjaamisessa.

Erikoissairaanhoidon vuodeosastolla työskentelevien hoitajien käsitykset valmiuksistaan hoitaa kehitysvammaista potilasta

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata erikoissairaanhoidon vuodeosastolla työskentelevien hoitajien käsityksiä valmiuksistaan hoitaa kehitysvammaista potilasta. Tavoitteena oli saada tietoa hoitajien käsityksistä kehitysvammaisen potilaan hoitamiseen liittyvistä valmiuksistaan ja mahdollisista kehittämiskohteista, joita koulutuksen ja hoitotyön kehittämisen keinoin voidaan edistää. Tutkimuksen kohderyhmänä oli yhden sairaanhoitopiirin erikoissairaanhoidon vuodeosastolla työskentelevät hoitajat, joiden hoitotyön koulutustausta vaihteli toisen asteen ammatillisesta tutkinnosta ylempään korkeakoulututkintoon. Tutkimusaineisto kerättiin kesällä 2015 tätä tutkimusta varten laaditulla sähköisellä kyselylomakkeella. Kyselylomake koostui 8 taustakysymyksestä ja 47 väittämästä, joihin vastattiin Likert-asteikolla 1─5. Tutkimukseen osallistui 121 hoitajaa ja vastausprosentti oli 17 %. Tutkimuksen aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Tulosten mukaan hoitajat arvioivat omaavansa hyvät valmiudet tehdä yhteistyötä kehitysvammaisen hoitoon osallistuvien tahojen kanssa (ka 4,6). Sen sijaan kehitysvammaisuuteen liittyvän tiedon he arvioivat hallitsevansa heikosti (ka 2,6). Kehitysvammaisiin hoitajat ilmoittivat suhtautuvansa melko positiivisesti (ka 3,7) ja valmiutensa kehitysvammaisen kliinisessä hoitotyössä (ka 3,4), kommunikoida kehitysvammaisen kanssa (ka 3,3) ja huomioida hänen kognitiivinen tasonsa he arvioivat tyydyttäviksi (ka 3,4). Positiivisella suhtautumisella kehitysvammaisiin ja kokemuksella kehitysvammaisuuteen liittyvän tiedon hallinnasta todettiin olevan voimakas tilastollisesti merkitsevä yhteys hoitajien käsityksiin valmiuksistaan kehitysvammaisen kliinisessä hoitotyössä ja kommunikoida kehitysvammaisen kanssa (r>0,5, p<0,001). Hoitajista 14 % koki hoitotyön koulutuksensa tarjonneen riittävät valmiudet hoitaa kehitysvammaista potilasta ja heistä 3 % ilmoitti saaneensa täydennyskoulutusta kehitysvammaisten hoitotyöstä. Tarkasteltaessa hoitajien arviointeja valmiuksistaan hoitaa kehitysvammaista potilasta kaikilla osa-alueilla yhteensä todettiin niiden olevan vain tyydyttävällä tasolla (ka 3,5). Erityisen huolestuttavaa on heidän heikko tietämyksensä kehitysvammaisuudesta. Tutkimuksessa tuotettiin uutta tietoa hoitajien valmiuksista hoitaa kehitysvammaisia potilaita. Sen perusteella hoitotyön koulutusohjelmissa tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota siihen, miten hoitajien osaaminen kehitysvammaisten hoitotyössä voitaisiin varmistaa. Lisäksi täydennyskoulutusta kehitysvammaisten hoitotyöstä tulisi tarjota enemmän.

Collagen binding integrins and cancer testis antigens in prostate cancer and melanoma

Camilla Pelo Collagen Binding Integrins and Cancer Testis Antigens in Prostate Cancer and Melanoma Department of Biochemistry, MediCity Research Laboratory, University of Turku, Finland Annales Universitatis Turkuensis, Painosalama Oy, Turku, Finland 2016 ABSTRACT Prostate cancer is the second most common cancer in men worldwide. The incidence of melanoma, in turn, is increasing faster than any other cancer incidences. In Finland, more than 5000 prostate cancer and 1200 new melanoma cases are diagnosed each year. One approach to further understand the cellular processes involved in prostate cancer and melanoma is to gain better knowledge about alterations in gene expression and their potential impact on the progression of the diseases. This thesis is focused on expression studies in two gene families; integrins and cancer testis antigens (CT antigens), in human prostate adenocarcinoma and advanced human melanoma. Integrins are heterodimeric transmembrane receptors which regulate many important cellular processes such as cell proliferation, migration and survival. CT antigens are frequently expressed in different types of cancers, but are only expressed in testis in healthy individuals. CT antigens are also highly immunogenic proteins. Due to the properties mentioned above, integrins and CT antigens can function as target molecules for the development of cancer diagnostics and drugs. One of the main purposes of this thesis was to study the expression of the four collagen binding integrins α1β1, α2β1, α10β1, α11β1 and the cancer testis antigen 16 (CT16) in cancer cell lines and human tissues of prostate cancer and metastatic melanoma. Additional aims included studies on the biological role of CT16 and the abundance of CT16 in sera of advanced melanoma patients. The prognostic and diagnostic significance of CT16 and the collagen binding integrins were also evaluated. Expression studies on collagen binding integrins and the CT antigen CT16 in melanoma and prostate cancer were limited and the biological role of CT16 was unknown. In this thesis, the expression levels of α2β1 and α11β1 were found to be significantly altered in prostate cancer tissues. Integrin α2β1 decreased gradually during disease progression while α11 was elevated in prostate carcinoma compared to healthy tissues. In advanced melanoma, enhanced levels of α2 were associated with a significant shorter overall survival in advanced melanoma. In this thesis, CT16 was identified as a frequently expressed melanoma CT antigen with an anti-apoptotic function. To conclude, this thesis presents α2β1 and CT16, as potential and promising biomarkers for advanced melanoma. This thesis reports also the first functional study of CT16. Keywords: Collagen binding integrins, α1β1, α2β1, α10β1, α11β1, Cancer Testis antigens, CT16, melanoma, prostate cancer, expression