”REHTORI JA PÄIVÄKODIN JOHTAJA Yhtäläisyyksiä vai eroja?”

Tutkimuksen aiheena oli rehtoreiden ja päiväkodin johtajien työnkuvat ja työssä koettu kuormittavuus. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää päiväkodin johtajien ja rehtoreiden työnkuvan yhtäläisyyksiä ja eroja. Lisäksi tutkimme, mikä vie johtajan työpäivässä eniten aikaa. Tutkimuksessa päiväkodin johtajien ja rehtoreiden työtehtävät on jaoteltu kolmeen erilaiseen työtehtävään: hallinnolliset työt, taloushallinnon työt ja yleishallinnon työt. Tutkimus on tehty survey-tutkimuksena. Tutkimusta varten laadimme kyselyn, johon vastasi 61 johtajaa. Vastaajista 34 oli päiväkodin johtajia ja rehtoreita 27. Kyselyyn osallistuneilta ei kysytty henkilötietoja, joten otanta on hyvin sattumanvarainen. Kysely teetettiin Webropol- kyselynä ja julkaistiin eri yhteisöissä sosiaalisessa mediassa. Kyselyn tulokset koottiin diagrammeihin ja avoimet vastaukset teemoiteltiin. Rehtorien ja päiväkodin johtajien työtä vertaillessa rehtorit vastasivat tekevänsä laajempaa työtä. Rehtoreille kuului prosentuaalisesti enemmän tehtäviä kuin päiväkodin johtajille. Suurin ero työssä oli palkkauksessa ja henkilöstöhallinnon tehtävissä. Eniten kuormittavinta johtajan työssä oli kiire, ajan riittämättömyys ja henkilöstön asioiden selvittäminen. Tuloksissa tuli esille myös ammatin positiivinen puoli. Vaikka työ on haastavaa ja kuormittavaa, se on silti innostavaa ja mielenkiintoista. Tämän tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää, mutta tulokset antavat viitteitä siitä, että johtajuus koetaan haastavana ammattina. Johtajien vastausten perusteella rehtoreiden ja päiväkodin johtajien työnkuvat poikkeavat hieman. Rehtoreilla työtehtäviä oli hieman enemmän kuin päiväkodin johtajilla. Tulokset ovat yhtenäisessä linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa.

Luova kirjoittaminen. Neljäsluokkalaisten luovan kirjoittamisen taidot ja kirjoittajaminäpystyvyys

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, minkälaisia ovat neljännen luokan oppilaiden luovan kirjoittamisen taidot ja kuinka vahva luottamus oppilailla on omiin kykyihinsä tarinankirjoittajina. Lisäksi selvitettiin, onko kirjoittajaminäpystyvyydellä ja sukupuolella yhteyttä luovan kirjoittamisen taitoihin. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen ei-kokeellinen survey-tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin marras–joulukuussa 2015 kahdessa satakuntalaisessa koulussa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 66 oppilasta neljältä eri luokalta. Kirjoitustaitoa arvioitiin oppilaiden kirjoittamien tarinoiden perusteella ja kirjoittajaminäpystyvyyttä suljetun kyselylomakkeen avulla. Tarinoiden pisteytystä varten muodostettiin viisi arvioinnin osa-aluetta: 1) kerronnan sujuvuus ja johdonmukaisuus, 2) henkilöiden ja ympäristön kuvailu, 3) kielen rikkaus, 4) omaperäisyys ja 5) tapahtumarikkaus. Tutkimustulosten mukaan neljäsluokkalaisten kirjoitustaidot olivat keskimäärin välttävät. Lähes kaksi kolmasosaa oppilaista kirjoitti kirjoitelman, joka arvioitiin heikoksi tai välttäväksi. Erinomaisen arvosanan kirjoitelmastaan sai hieman yli viidesosa oppilaista ja hyvän arvosanan hieman alle viidesosa. Tytöt onnistuivat kirjoitustehtävässä selvästi paremmin kuin pojat. Kirjoitelman arvioinnin osa-alueista parhaiten oppilaat hallitsivat kerronnan sujuvuuden ja johdonmukaisuuden sekä tapahtumarikkauden. Eniten vaikeuksia tuotti omaperäisen tarinan kirjoittaminen rikkaalla kielellä. Pojat suoriutuivat jokaisesta arvioinnin osa-alueesta tyttöjä huonommin. Tyttöjen ja poikien kirjoittajaminäpystyvyydet eivät juurikaan eronneet toisistaan. Useat oppilaat arvioivat omat kirjoittajantaitonsa paremmiksi kuin kirjoitelmasta saadut pisteet osoittivat. Tämä näkyi erityisesti heikosti kirjoitelmassaan suoriutuneiden oppilaiden kohdalla. Kirjoittajaminäpystyvyys oli yhteydessä kirjoitelmasta saatujen pisteiden kanssa, eli mitä vahvempi oppilaan kirjoittajaminäpystyvyys oli, sitä paremmin hän yleensä onnistui kirjoitustehtävässä. Tulosten perusteella oppilaiden luovan kirjoittamisen taitoihin pitää kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Erityisen haasteen kirjoitustaitojen kehittämiselle muodostavat hyvin heikkotasoiset kirjoittajat sekä tyttöjen ja poikien kirjoitustaitojen väliset isot erot.

Motiivit ja resurssit kuntavaaliehdokkuuden taustalla ja niiden rooli poliittisessa rekrytoitumisessa

Tässä tutkimuksessa selvitetään yksilötason tekijöiden vaikutusta poliittisen rekrytoitumisen prosessissa. Keskeisimpia kysymyksiä ovat mikä motivoi asettumaan ehdolle kunnallisvaaleissa ja mikä rooli ehdokkaan motivaatiolla ja resursseilla on poliittisessa rekrytoitumisessa. Tutkimuksessa selvitetään myös, miten ehdokkaat kiinnostuivat politiikasta ja mitkä ovat heidän poliittiset urasuunnitelmansa. Tutkimusta varten on tehty keväällä 2013 kyselytutkimus Turussa vuonna 2012 kuntavaaliehdokkaana olleille. Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä ja vastausprosentti oli 35,9. Tutkimuksessa selvisi, että asettuminen ehdolle kuntavaaleissa on ennen kaikkea tapa toimia aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä. Valituksi tulemista useat ehdokkaat pitivät paitsi epätodennäköisenä myös toissijaisena päämääränä. Poliittisten urasuunnitelmien suhteen ehdokkaat jakautuivat kolmeen ryhmään: osa oli ehdolla vain kokeilumielellä, valtaosa aikoi tulevaisuudessakin keskittyä vain kuntatason vaikuttamiseen ja osa piti kuntavaaliehdokkuuden ohella myös eduskuntavaaliehdokkuutta omalla kohdallaan todennäköisenä. Näiden ryhmien välillä oli eroa motivaation sisällössä, esimerkiksi muutoksen aikaansaaminen ehdokkuusmotiivina oli tärkeämpi kokeilijoiden ja eduskuntavaalilaisten ryhmässä kuin kuntavaalilaisten ryhmässä. Tuloksista päätellen ehdokkaan motivaation ja resurssien rooli rekrytoitumisessa on suuri. Puolueiden tehtävä kuntavaaliehdokkaiden rekrytoinnissa on paremminkin haalintaa kuin seulontaa. Myös valituksi tulemisessa yksilö on avainasemassa: valitut käyttivät huomattavasti muita enemmän rahaa ja aikaa kampanjaansa.

Eletty, suojeltu ja museoitu. Makkarakosken sahan jaettu maisema

Tutkimukseni aiheena on ainutlaatuisen vesisahan jaettu maisema. Tutkin fyysistä maisemaa kronologisena jatkumona, miten mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus kohtaavat yksittäisessä teollisessa maisemassa. Tutkimukseni tapauksena on vuonna 1875 rakennettu Makkarakosken vesisaha ja sitä ympäröivä maisema. Sahan maisemaa lähestyn säilymisen ja säilyttämisen näkökulmasta sitoen eletyn, suojellun ja museoidun maiseman osaksi Makkarakosken vesisahan maisemaa. Eletty maisema on edustanut aikanaan tuotantomaisemaa, työtä ja arkea. Suojeltu maisema sisältää tutkimuksessani aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön, joka halutaan suojella ja säilyttää tuleville sukupolvelle. Museoitu maisema puolestaan edustaa museoinstituutiota, jonka avulla on mahdollista jäsentää mennyttä ja nykyisyyttä. Lähestyn tutkimukseni maisemaa myös eri ajanjaksoilla maisemaa muokanneiden tarpeiden kautta. Makkarakosken sahan maisema on rakennettu materiaalisia tarpeita varten. Tuotannon loputtua, saharakennuksen haluttiin säilyttää jälkenä menneisyydestä, johon muistamisen tarpeet kiinnittyvät. Museoitu saharakennus ja maisema ovat saaneet puolestaan uuden tehtävän tiedon välittäjänä. Tapaustutkimuksen lähtökohtana on kerätä mahdollisimman monipuolinen aineisto. Tyypillistä on useiden menetelmien ja aineistojen käyttö. Maiseman muutosta tutkiessani tutkimusaineistoni koostuu kuva-aineistoista, kirjallisista ja suullisista lähteistä sekä omista havainnoistani. Tutkimusaineistoni olen pääosin kerännyt vuosina 2013‒2014 A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n sahamuseo -projektin yhteydessä kokoamastani materiaalista. Tutkimukseni metodisena lähtökohtana käsittelen aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön menneisyyden jälkiä osana kulttuuriperintöprosessia. Kulttuuriperintöprosessiksi kutsutaan tapahtumaketjua, jossa menneisyyden jälki valitaan, tunnistetaan ja tuotetaan säilyttämisen ar-voiseksi todisteeksi. Makkarakosken sahan maisema on todiste, joka kertoo muutoksesta, muuttuneista arvoista ja ajatusmaailmoista. Kulttuuriperintö luodaan uudelleen identiteettityöprosessissa. Kulttuuriperintöyhteisö, joka tässä tutkimuksessa koostuu Ahlströmin suvusta, Ahlström-yhtiöstä, paikallisesta yhteisöstä ja kulttuuriperintöviranomaisista, käyttää identiteettityöprosessissa erilaisia historioita liittämällä kulttuuriperintöarvon menneisyyden jälkiin. Makkarakosken sahan jaettu maisema on jatkumo, jossa yhdistyy menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ja jonka kulttuuriperintöyhteisön jäsenet jakavat ja esittävät ulospäin omana historianaan.

”Kuin olisin itse ollut lintu”. Inhimillinen ja ei-inhimillinen Hannele Huovin Höyhenketjussa ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa

Tutkimukseni tavoitteena on tutkia inhimillisen ja ei-inhimillisen sekoittumista, kytköksiä ja samuutta Hannele Huovin Höyhenketjussa (2002) ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa (2012). Tarkastelen kohdeteosteni henkilöhahmojen inhimillisyyden ja ei-inhimillisyyden rakentumista. Toinen keskeinen tutkimuskysymykseni on, kuinka teoksissa esiintyvät henkilöhahmot ja ympäristöt materiaalisesti muodostuvat. Kumpikin tutkimani teos edustaa suomalaista nuortenfantasiaa. Teosten maailmat ovat runsaita ja niistä on löydettävissä hahmoja, jotka eivät selkeästi ole niin inhimillisiä kuin ei-inhimillisiäkään. Molemmissa teoksissani keskeisiä ovat luonto-kulttuuri-oppositiot, jotka selkeimmin näkyvät teosten pääpareissa: Höyhenketjussa matkaa tekevät lintu ja tyttö, Painajaisten lintukodossa poika ja robotti. Tutkimuksessani purankin näitä kulttuurisesti omaksuttuja oppositioita ja pyrin osoittamaan, että luonto ja kulttuuri ovat enemmänkin verkottuneet, päällekkäin menevät kategoriat kuin kaksi toisilleen vastakkaista maailmaa. Haluan tutkimuksessani irrottautua siitä perinteestä, jossa luonto tai ei-inhimillinen nähdään vertauskuvana ihmisen toiminnalle. Haluan ymmärtää luonnon nimenomaan luonnoksi; linnun linnuksi; koneen koneeksi. En myöskään keskity tarkastelemaan sitä, mitä teokset pyrkivät opettamaan luonnosta tai luonnonsuojelusta. Minua kiinnostavat luonto ja ei-inhimillinen sellaisenaan, ilman inhimillisyyden peiliä. Teoreettiset lähtökohtani ovat ekokriittisessä ja posthumanistisessa tutkimuksessa. Tärkeimmät käsitteeni ovat inhimillinen, ei-inhimillinen ja materiaalisuus. Inhimillinen ja ei-inhimillinen ovat vakiintunut vastinpari, jossa inhimillinen tarkoittaa ihmistä ja ei-inhimillinen kaikkea, joka määrittyy ihmisyyden ulkopuolella. Materiaalisuus tarkoittaa tutkimuksessani nimenomaan kohdeteosten maailmojen sisäistä materiaalisuutta, sitä kuinka teosten maailmat konkreettisesti rakentuvat. Hyödynnän materiaalisuuden uutta tulkintaa, jossa materia nähdään elävänä ja aktiivisena toimijana. Lopputuloksena avautuu maailmoja, joissa inhimillisen ja ei-inhimillisen sekä materiaalisen ja ei-materiaalisen rajat ovat ylitettävissä ja purettavissa.

Wood density of trees in black water floodplains of Rio Jaú National Park, Amazonia, Brazil

The Jaú National Park is the largest protected forested area in the world. The Vitória Amazônica Foundation is working towards understanding its ecosystem, to which this paper contributes. Wood density was analysed in 27 common tree species growing in the blackwater flood-plains of the Rio Jaú, an affluent of the Rio Negro (Amazonia, Brazil). Wood was sampled with an increment borer. Mean wood density of the analysed species ranged from 0.35 to 0.87 g cm-3. The mean of all sampled species was 0.67 g cm-3 (st. dev. 0.13). Lowest density was found for Hevea spruceana with 0.32 g cm-3 and highest for Crudia amazonica with 0.9 g cm-3.

Estudo antropométrico da população infantil da calha do Rio Negro, Amazonas, Brasil. III - parque nacional do Jaú

Foi realizado no Parque Nacional do Jaú (1999) estudo transversal, onde avaliou-se o estado nutricional de 49 pré-escolares e 130 escolares, adotando-se os critérios propostos pela OMS (1986). Segundo estes critérios, 23,9% dos pré-escolares e 9,4% dos escolares apresentavam inadequação no indicador "altura/idade" (desnutrição crônica). A inadequação no indicador "peso/altura" (desnutrição aguda) foi constatada em apenas 2,2% dos pré-escolares e 1,6% dos escolares. Estes resultados evidenciam as precárias condições de saúde e nutrição da referida população.

Dinastíneos (Coleoptera, Scarabaeidae, Dynastinae) do parque nacional do Jaú, Amazonas, Brasil

Besouros dinastíneos foram coletados no Parque Nacional do Jaú, Estado do Amazonas, entre julho de 1993 a junho 1996, em dias de Lua minguante e nova, em 5 localidades diferentes, abrangendo principalmente a região dos baixos cursos dos rios Jaú, Carabinani e Unini. Utilizou-se para as coletas luz mista de mercúrio de 250 W e duas lâmpadas ultra-violeta, black-light (BL) e black-light blue (BLB), sobre um lençol branco em períodos diários de 12 horas consecutivas. Foram identificadas 34 espécies de 14 gêneros, sendo as espécies da tribo Cyclocephalini as mais representadas (19 espécies), seguidas por Oryetini (6 spp.), Phileurini (4 spp.), Pentodontini (3 spp.) e Dynastini com 2 espécies.

Esfingofauna (Lepidoptera: Sphingidae) do Parque Nacional do Jaú e arredores, Amazonas, Brasil

A fauna de esfingídeos (Lepidoptera, Sphingidae) foi estudada no Parque Nacional do Jaú e arredores, Amazonas, Brasil, durante o período de julho de 1993 a junho de 1996. O método empregado para as coletas foi luz mista de mercúrio e luz negra UV montadas sobre um lençol branco em períodos de 12 horas consecutivas. Foram coletados 2362 espécimes de 25 gêneros e 79 espécies, com a predominância de espécies das tribos Dilophonotini (45 espécies), seguida por Sphingini (13 spp.), Macroglossini (8 spp.), Philampelini (7 spp.) e Ambulycini (6 spp.). Os dados são comparados a outras áreas da Amazônia brasileira: Município de Itacoatiara (AM), Ilha de Maracá e Pacaraima (RR). Apresenta-se uma lista das espécies de esfingídeos incluindo 16 registros novos para o Estado do Amazonas e igualmente para todas as localidades em que foram coletadas.

Composição da comunidade de diatomáceas periféricas do rio Jaú, Amazonas, Brasil

Foi realizado um estudo da flora perifítica de diatomáceas (Bacillariophyceae) existente no Rio Jaú, tributário do Rio Negro, Amazônia (2º57'S e 61º49'W). As coletas foram realizadas manualmente nas cheias de 1995, 1996 e 1997, e as lâminas permanentes encontram-se depositadas no Herbário FLOR, Universidade Federal de Santa Catarina. Foram identificados 60 táxons específicos e infra-específicos, distribuidos em 16 gêneros e 13 famílias. Eunotiaceae foi a família melhor representada, com 43,3% do total dos táxons inventariados, seguida de Pinnulariaceae com 21,6% e Surirellaceae com 11,6%. O gênero Eunotia destacou-se dentre os demais com 20 táxons. Eunotia e Pinnularia foram os gêneros mais abundantes da flora diatomológica e os que apresentaram maior variação morfológica. Para cada táxon identificado foi feita uma revisão de literatura que incluem diversos aspectos ecológicos.

Hybotinae (Diptera, Hybotidae) do Parque Nacional do Jaú, Amazonas, Brasil, com descrição de cinco espécies novas de Syneches Walker

A composição de Hybotinae do Parque Nacional do Jaú foi estudada. Dezesseis espécies de Hybotinae são registradas e cinco espécies novas de Syneches Walker são descritas e ilustradas: Syneches hispidus sp. nov., S. jauensis sp. nov., S. longiflagellatus sp. nov., S. rafaeli sp. nov. e S. vidali sp. nov.