”REHTORI JA PÄIVÄKODIN JOHTAJA Yhtäläisyyksiä vai eroja?”
Data(s) |
04/08/2016
04/08/2016
04/08/2016
|
---|---|
Resumo |
Tutkimuksen aiheena oli rehtoreiden ja päiväkodin johtajien työnkuvat ja työssä koettu kuormittavuus. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää päiväkodin johtajien ja rehtoreiden työnkuvan yhtäläisyyksiä ja eroja. Lisäksi tutkimme, mikä vie johtajan työpäivässä eniten aikaa. Tutkimuksessa päiväkodin johtajien ja rehtoreiden työtehtävät on jaoteltu kolmeen erilaiseen työtehtävään: hallinnolliset työt, taloushallinnon työt ja yleishallinnon työt. Tutkimus on tehty survey-tutkimuksena. Tutkimusta varten laadimme kyselyn, johon vastasi 61 johtajaa. Vastaajista 34 oli päiväkodin johtajia ja rehtoreita 27. Kyselyyn osallistuneilta ei kysytty henkilötietoja, joten otanta on hyvin sattumanvarainen. Kysely teetettiin Webropol- kyselynä ja julkaistiin eri yhteisöissä sosiaalisessa mediassa. Kyselyn tulokset koottiin diagrammeihin ja avoimet vastaukset teemoiteltiin. Rehtorien ja päiväkodin johtajien työtä vertaillessa rehtorit vastasivat tekevänsä laajempaa työtä. Rehtoreille kuului prosentuaalisesti enemmän tehtäviä kuin päiväkodin johtajille. Suurin ero työssä oli palkkauksessa ja henkilöstöhallinnon tehtävissä. Eniten kuormittavinta johtajan työssä oli kiire, ajan riittämättömyys ja henkilöstön asioiden selvittäminen. Tuloksissa tuli esille myös ammatin positiivinen puoli. Vaikka työ on haastavaa ja kuormittavaa, se on silti innostavaa ja mielenkiintoista. Tämän tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää, mutta tulokset antavat viitteitä siitä, että johtajuus koetaan haastavana ammattina. Johtajien vastausten perusteella rehtoreiden ja päiväkodin johtajien työnkuvat poikkeavat hieman. Rehtoreilla työtehtäviä oli hieman enemmän kuin päiväkodin johtajilla. Tulokset ovat yhtenäisessä linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa. |
Identificador | |
Idioma(s) |
fi |