Recombinant E2 glycoprotein of bovine viral diarrhea virus induces a solid humoral neutralizing immune response but fails to confer total protection in cattle

Two recombinant baculoviruses were produced in order to obtain a bovine viral diarrhea virus (BVDV) immunogen: AcNPV/E2 expressing E2 glycoprotein, and AcNPV/E0E1E2 expressing the polyprotein region coding for the three structural proteins of BVDV (E0, E1, and E2). Mice were immunized with Sf9 cells infected with the recombinant baculoviruses in a water in oil formulation and the production of neutralizing antibodies was evaluated. Since E2 elicited higher neutralizing antibody titers than E0-E1-E2 polyprotein, it was selected to immunize cattle. Calves received two doses of recombinant E2 vaccine and were challenged with homologous BVDV 37 days later. The recombinant immunogen induced neutralizing titers which showed a mean value of 1.5 ± 0.27 on the day of challenge and reached a top value of 3.36 ± 0.36, 47 days later (84 days post-vaccination). On the other hand, sera from animals which received mock-infected Sf9 cells did not show neutralizing activity until 25 days post-challenge (62 days post-vaccination), suggesting that these antibodies were produced as a consequence of BVDV challenge. Even when no total protection was observed in cattle, in vitro viral neutralization assays revealed that the recombinant immunogen was able to induce neutralizing antibody synthesis against the homologous strain as well as against heterologous strains in a very efficient way.

Leishmania (Leishmania) chagasi-infected mice as a model for the study of glomerular lesions in visceral leishmaniasis

Renal involvement in visceral leishmaniasis (VL) is very frequent but the pathogenesis of this nephropathy is poorly understood. In previous studies using dogs with VL we have detected new immunopathological elements in the glomeruli such as T cells and adhesion molecules. Although Leishmania (Leishmania) chagasi-infected dogs and hamsters are considered to be good models for VL, their use is limited for immunopathologic studies. The use of isogenic mouse strains susceptible to L. (L.) chagasi infection was an alternative but, on the other hand, the renal lesions of these animals have not yet been characterized. Thus, our purpose in the present study was to characterize mice infected with L. (L.) chagasi as a suitable model to study VL nephropathy. Kidney samples were obtained from control mice (N = 12) and from BALB/c mice (N = 24) injected intraperitoneally with 20 million L. (L.) chagasi amastigotes 7, 15, and 30 days after injection and processed for histopathological studies and detection of IgG deposits. Glomerular hypercellularity was clearly visible and, upon Mason's trichrome and periodic acid methenamine silver staining, a pattern suggestive of mesangial proliferative glomerulonephritis was observed in mice with VL. Time-dependent IgG deposits were also seen in infected mice. We consider L. (L.) chagasi-infected mice to be a suitable model for studies of the immunopathogenesis of glomerular lesions in VL.

Behavioral deficits in sepsis-surviving rats induced by cecal ligation and perforation

Sepsis and its complications are the leading causes of mortality in intensive care units, accounting for 10-50% of deaths. Intensive care unit survivors present long-term cognitive impairment, including alterations in memory, attention, concentration, and/or global loss of cognitive function. In the present study, we investigated behavioral alterations in sepsis-surviving rats. One hundred and ten male Wistar rats (3-4 months, 250-300 g) were submitted to cecal ligation and puncture (CLP), and 44 were submitted to sham operation. Forty-four rats (40%) survived after CLP, and all sham-operated animals survived and were used as control. Twenty animals of each group were used in the object recognition task (10 in short-term memory and 10 in long-term memory), 12 in the plus-maze test and 12 in the forced swimming test. Ten days after surgery, the animals were submitted individually to an object recognition task, plus-maze and forced swimming tests. A significant impairment of short- and long-term recognition memory was observed in the sepsis group (recognition index 0.75 vs 0.55 and 0.74 vs 0.51 for short- and long-term memory, respectively (P < 0.05). In the elevated plus-maze test no difference was observed between groups in any of the parameters assessed. In addition, sepsis survivors presented an increase in immobility time in the forced swimming test (180 vs 233 s, P < 0.05), suggesting the presence of depressive-like symptoms in these animals after recovery from sepsis. The present results demonstrated that rats surviving exposure to CLP, a classical sepsis model, presented recognition memory impairment and depressive-like symptoms but not anxiety-like behavior.

Endothelium-dependent and -independent hepatic artery vasodilatation is not impaired in a canine model of liver ischemia-reperfusion injury

We investigated whether hepatic artery endothelium may be the earliest site of injury consequent to liver ischemia and reperfusion. Twenty-four heartworm-free mongrel dogs of either sex exposed to liver ischemia/reperfusion in vivo were randomized into four experimental groups (N = 6): a) control, sham-operated dogs, b) dogs subjected to 60 min of ischemia, c) dogs subjected to 30 min of ischemia and 60 min of reperfusion, and d) animals subjected to 45 min of ischemia and 120 min of reperfusion. The nitric oxide endothelium-dependent relaxation of hepatic artery rings contracted with prostaglandin F2a and exposed to increasing concentrations of acetylcholine, calcium ionophore A23187, sodium fluoride, phospholipase-C, poly-L-arginine, isoproterenol, and sodium nitroprusside was evaluated in organ-chamber experiments. Lipid peroxidation was estimated by malondialdehyde activity in liver tissue samples and by blood lactic dehydrogenase (LDH), serum aspartate aminotransferase (AST) and serum alanine aminotransferase (ALT) activities. No changes were observed in hepatic artery relaxation for any agonist tested. The group subjected to 45 min of ischemia and 120 min of reperfusion presented marked increases of serum aminotransferases (ALT = 2989 ± 1056 U/L and AST = 1268 ± 371 U/L; P < 0.01), LDH = 2887 ± 1213 IU/L; P < 0.01) and malondialdehyde in liver samples (0.360 ± 0.020 nmol/mgPT; P < 0.05). Under the experimental conditions utilized, no abnormal changes in hepatic arterial vasoreactivity were observed: endothelium-dependent and independent hepatic artery vasodilation were not impaired in this canine model of ischemia/reperfusion injury. In contrast to other vital organs and in the ischemia/reperfusion injury environment, dysfunction of the main artery endothelium is not the first site of reperfusion injury.

Protection against cephalosporin-induced lipid peroxidation and nephrotoxicity by (+)-cyanidanol-3 and vitamin E

The ability of the clinically used cephalosporins: cephalothin, cefotaxime and cefotiam to induce lipid peroxidation (LPO) and renal damage was compared to that of nephrotoxic cephaloridine under in vivo conditions. Glutathione was measured in rat liver or in renal cortex as non-protein sulfhydryls. LPO was measured in plasma, renal cortex and liver by the generation of malondialdehyde or as the increase in renal cortical concentration of conjugated dienes. Impairment of renal function was measured as the decrease in renal cortical accumulation of the organic anion p-aminohippurate (PAH). Administration of cephalosporins to rats as a single dose (2000 mg/kg, ip) induced a significant glutathione-depletion in the renal cortex with cephaloridine, and in the liver with cephaloridine, cephalothin and cefotiam. Treatment of rats with cephaloridine, cephalothin and cefotiam (200, 500, or 1000 mg kg-1 day-1, ip) for 5 days resulted in a dose-dependent increase of LPO in the renal cortex. While cephaloridine induced the highest concentration of conjugated diene, cefotaxime had no effect. Measurements of PAH accumulation in renal cortical slices from cephalosporin-treated rats showed a dose-dependent decrease in the renal cortical accumulation of PAH. Pretreatment with the antioxidants vitamin E or cyanidanol (400 mg kg-1 day-1, ip) 1 h before treatment with cephaloridine, cephalothin or cefotiam (1000 mg kg-1 day-1, ip) for 3 days inhibited cephalosporin-induced LPO and significantly reduced the impairment of renal cortical accumulation of PAH. The potential of different cephalosporins for inducing LPO and reducing PAH accumulation was ranked as follows: cephaloridine > cephalothin > cefotiam > cefotaxime.

Influence of He-Ne laser therapy on the dynamics of wound healing in mice treated with anti-inflammatory drugs

We determined the effects of helium-neon (He-Ne) laser irradiation on wound healing dynamics in mice treated with steroidal and non-steroidal anti-inflammatory agents. Male albino mice, 28-32 g, were randomized into 6 groups of 6 animals each: control (C), He-Ne laser (L), dexamethasone (D), D + L, celecoxib (X), and X + L. D and X were injected im at doses of 5 and 22 mg/kg, respectively, 24 h before the experiment. A 1-cm long surgical wound was made with a scalpel on the abdomens of the mice. Animals from groups L, D + L and X + L were exposed to 4 J (cm²)-1 day-1 of He-Ne laser for 12 s and were sacrificed on days 1, 2, or 3 after the procedure, when skin samples were taken for histological examination. A significant increase of collagen synthesis was observed in group L compared with C (168 ± 20 vs 63 ± 8 mm²). The basal cellularity values on day 1 were: C = 763 ± 47, L = 1116 ± 85, D = 376 ± 24, D + L = 698 ± 31, X = 453 ± 29, X + L = 639 ± 32 U/mm². These data show that application of L increases while D and X decrease the inflammatory cellularity compared with C. They also show that L restores the diminished cellularity induced by the anti-inflammatory drugs. We suggest that He-Ne laser promotes collagen formation and restores the baseline cellularity after pharmacological inhibition, indicating new perspectives for laser therapy aiming to increase the healing process when anti-inflammatory drugs are used.

Interdependence of Macroeconomics Variables, Stock Market Returns and Stock Market Volatility in Latin America

This thesis examines the interdependence of macroeconomic variables, stock market returns and stock market volatility in Latin America between 2000 and 2015. Argentina, Brazil, Chile, Colombia, Mexico and Peru were chosen as the sample markets, while inflation, interest rate, exchange rate, money supply, oil and gold were chosen as the sample macroeconomic variables. Bivariate VAR (1) model was applied to examine the mean return spillovers between the variables, whereas GARCH (1, 1) – BEKK model was applied to capture the volatility spillovers. The sample was divided into two smaller sub-periods, where the first sub-period covers from 2000 to 2007, and the second sub-period covers from 2007 to 2015. The empirical results report significant shock transmissions and volatility spillovers between inflation, interest rate, exchange rate, money supply, gold, oil and the selected markets, which suggests interdependence between the variables.

Steps towards more effective antitrust system in EU – The Damages Directive’s effect on victim’s right to compensation for antitrust harm

Kaikkien kansalaisten ja yritysten, jotka kärsivät vahinkoa Euroopan Unionin kilpailusääntöjen (SEUT 101 ja 102 artiklan) rikkomisen vuoksi, on voitava vaatia korvauksia vahingon aiheuttaneelta osapuolelta. Euroopan unionin tuomioistuin on ratkaisuillaan Courage ja Manfredi vahvistanut vahinkoa kärsineen oikeuden saada korvausta kärsimästään vahingosta. Suomessa kilpailuoikeudellista vahingonkorvausta koskeva oikeuskäytäntö on ollut vähäistä, vaikkakin viime aikoina on annettu muutama merkittävä vahingonkorvausratkaisu, näistä kenties tunnetuimpana asvalttikartelliratkaisu. Kilpailuoikeuden rikkomisesta vahinkoa kärsineet saavat kuitenkin vain harvoin korvausta kärsimästään vahingosta, mikä on ollut seurausta erilaisista lainsäädännöllisistä ja menettelyistä johtuvista esteistä jäsenvaltioiden säännöissä. Komission pitkään kestänyt lainsäädäntöhanke EU:n kilpailuoikeuden täytäntöönpanojärjestelmän selkeyttämiseksi päättyi marraskuussa 2014, kun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi tietyistä säännöistä, joita sovelletaan jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta kansallisen lainsäädännön nojalla nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin (2014/104/ EU) hyväksyttiin. Direktiivi julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 5. joulukuuta 2014, ja jäsenvaltioilla on 27.12.2016 asti aikaa implementoida direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä. Direktiivin tavoitteena on EU:n kilpailusääntöjen tehokas täytäntöönpano sekä kilpailuoikeuden julkisoikeudellisen ja yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon selkeyttäminen. Lisäksi direktiivi pyrkii varmistamaan, että vahingonkärsijät voivat saada täyden korvauksen kärsimästään vahingosta, sekä poistamaan esteitä ja pienentämään kustannuksia vahingon todistamisessa, samalla harmonisoiden eri jäsenmaissa toimivien yritysten oikeussuojan tasoa. Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauksen kehitystä sekä uuden EU:n vahingonkorvausdirektiivin vaikutuksia erityisesti vahingonkärsijän näkökulmasta, eli sitä kuinka direktiivi vaikuttaa vahingonkärsijän mahdollisuuteen saada korvausta kärsimästään vahingosta, joka johtuu EU:n kilpailusääntöjen rikkomisesta. Lisäksi tarkastelen lyhyesti direktiivin tuomia muutoksia Suomen lainsäädäntöön. Tutkielmani loppupäätelmä on, että vaikka vahingonkorvausdirektiivi ei täydellisesti paranna vahingonkärsijän asemaa, se selkeyttää monella tavalla kilpailuoikeudellisten vahingonkorvauskanteiden nykyistä tilaa, ja saattaa tietyssä määrin rohkaista vahingonkärsijiä hakemaan korvausta kärsimästään vahingosta.

Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusintressi kriisinhallinnassa

Tutkielman tarkoituksen on selvittää Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusintressi kriisinhallinnassa. Tutkimuksessa kuvataan millaisista lähtökohdista Rajavartiolaitoksesta osallistutaan kansainväliseen toimintaan. Kansainvälistä toimintaan tutkittaessa kohdistuu erityinen mielenkiinto rajaturvallisuuden toteutumiseen osana kriisinhallintaa. Kriisinhallinnassa tarkastellaan sotilaallisia ja siviilikriisinhallintaoperaatioita ja niihin osallistumista. Tutkimus toteutettiin laadullisena ja määrällisenä tutkimuksena. Tutkimuksen lähdeaineisto koostui keskeisistä Euroopan unionin rajaturvallisuuteen ja kriisinhallintaan liittyvistä asiakirjoista. Erityisinä lähteinä ovat Euroopan sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen liittyvät yleiset poliittiset linjaukset sekä linjausten pohjalta laaditut kansainväliset ja kansalliset turvallisuusstrategiat. Edellä lueteltuja turvallisuusstrategioita täydentävät kansalliset toimintaa ohjaavat lait, asetukset, käskyt, määräykset ja ohjeet. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin lähdemateriaalina Rajavartiolaitoksen esikunnan henkilöstöosaston tuottamaa tilastoaineistoa. Edellä lueteltujen aineistojen lisäksi tutkimuksen lähtökohtana ja ajatuksia herättävänä on käytetty aihealueeseen liittyviä aikaisempia tutkimuksia. Aikaisemmat tutkimukset koostuivat pääasiassa Maanpuolustuskorkeakoulussa laadituista opinnäytetöistä sekä suomalaista rajaturvallisuutta käsittelevästä väitöskirjasta. Tutkimuksessa viitekehyksen ja hypoteesin perusteella haettiin vastausta pääkysymykseen: mikä on Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusintressi kriisinhallinnassa? Jotta pääkysymykseen löydettiin vastauksia, haettiin niitä apukysymyksillä: millä perusteella Rajavartiolaitos osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan? millä logiikalla Rajavartiolaitoksen osallistuminen tapahtuu? mitkä kriisinhallintaoperaatiot arvioidaan tärkeiksi rajaturvallisuuden näkökulmasta? minkälaisiin kriisinhallintaoperaatioihin on osallistuttu ja minkä tasoisiin tehtäviin henkilöstöä on lähetetty? sekä kysymyksellä kohtaako toteutunut kriisinhallinta-aktiviteetti Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusintressejä? Jotta tutkimuksessa pystyttiin vastaamaan asetettuihin kysymyksiin, aihealuetta ryhdyttiin käsittelemään aiempien tutkimusten ja Euroopan unionissa laadittujen turvallisuutta koskevien turvallisuusstrategioiden kautta. Tämän syntyneen perustan kautta lähdettiin selvittämään mitä keskeisillä käsitteillä tutkimuksessa tarkoitetaan kuinka ne liittyvät tutkittavaan aihekokonaisuuteen. Näiden selvittelyiden jälkeen ryhdyin tutkimaan tarkemmin kuinka Rajavartiolaitoksen virkamiesten osallistuminen kansainväliseen toimintaan on toteutunut. Tutkimuksessa jaoin osallistumisen kahteen pääkategoriaan, noudatellen Sisäministeriön suositusta. Ensimmäisenä kategoria muodostivat tehtävät jotka liittyvät suoraan Rajavartiolaitoksen ydintehtäviin ja toisen kategorian muodostivat sitten sotilaallisen ja siviilikriisinhallintatehtävät. Tutkimuksen perusteella Rajavartiolaitoksen kansainvälisiin tehtäviin osallistumisessa edellä mainittujen kategorioiden jaon perusteella ei ole olemassa selkeätä painopistettä osallistumisessa. Molempien kategorioiden kansainvälisiin tehtäviin osallistumisesta on syntynyt yhtä suuret henkilötyövuosikertymät. Haluttaessa selvittää kumman kategorian tehtävästä on Rajavartiolaitoksen ydintehtäviin merkitystä niin siinä tapauksessa kategorian yksi tehtävät nousevat merkittävään rooliin. Tämän tutkimuksen keskeisimmän tutkimuskysymyksen perusteella kun tarkastellaan sitten osallistumista toisen kategorian kriisinhallintatehtäviin niin tässä tarkastelussa osallistuminen siviilikriisinhallintaan jää hieman jälkeen sotilaallisen kriisinhallinnan kokonaiskertymästä. Ryhdyttäessä tarkastelemaan sitten tehtäviä mitä sotilaallisessa ja siviilikriisinhallinnan operaatioissa on hoidettu, niin tässä kohtaa syntyy selkeä ero näiden kahden tehtävän välille. Siviilikriisinhallinnassa tehtävät ovat olleet pääasiassa operaation johtotason ja esikuntatason asiantuntija tehtäviä, jossa ollaan oltu kehittämässä kohdemaan rajaturvallisuutta ja yhteiskunnan toimintoja vastaamaan Euroopan unionin asettamia tavoitteita silmällä pitäen. Sotilaallisessa kriisinhallinnassa tehtävät ovat painottuneet pääasiassa miehistö, ryhmä ja joukkuetason tehtäviin sekä esikuntatason tehtäviin joiksi sotilastarkkailijan tehtävät on tässä tutkimuksessa laskettu kuuluvaksi. Tutkimuksen perusteella tehtävät jakautuvat pääasiassa melkein tasan toistensa suhteen. Tutkimuksen perusteella Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusintressi toteutuu kriisinhallinnassa, mikäli henkilöitä saadaan operaatioiden johtajiksi ja esikuntien asiantuntijoiden tehtäviin. Tätä kautta saadaan vietyä Euroopan unionin ja Suomen kansallista osaamista kohdemaiden paikallisille viranomaisille. Tätä kautta osaltaan pyritään vaikuttamaan Euroopan unionin sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen, osana toimintaa Euroopan unionin ulkorajalla tai sen lähialueilla. Tutkimuksen perusteella huomio kiinnittyy vielä yhteen seikkaan, kuinka paljon tutkimuksessa asetettuna ajanjaksona aikana Rajavartiolaitoksesta kansainväliseen toimintaan on osallistunut henkilöstöä. Tutkimuksen perusteella heräsi kysymys, onko tätä kaikkea kansainvälisissä operaatioissa hankittua osaamista pystytty keräämään talteen ja onko kaikkea tietoa pystytty hyödyntämään? Tulevaisuudessa olisi varmaan syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota hankitun osaamisen hyödyntämiseen esimerkiksi henkilöstön perus-, täydennys- ja jatkokoulutuksen osana? Toisena vaihtoehtona olisi hyödyntää tallennettua ja tutkittua tietoa ohjeiden, määräysten, suunnitelmien, yhteistoimintasopimusten ja strategioiden päivittämiseen.

Förteckning på böcker, som genom frivillig auction i Helsingfors komma att försäljas

Imprimatur: F. Granbom.

Muuttuva ydinasepelote : Naton ydinasepelote liittouman voimanlähteenä

Ydinasepelote näytteli yhtä päärooleista kylmän sodan asetelmassa ja sen aikaisessa päivänpolitiikassa. Kylmän sodan päätyttyä ydinaseet ja pelote olivat edelleen olemassa, mutta ne siirtyivät vähitellen kiistämättä sivurooliin, kun hetken fokus keskittyi muihin uhkiin ja turvallisuustekijöihin. Ydinaseistautuneet valtiot ylläpitävät silti edelleen merkittäviä ydinasevoimia – maailmassa oli kesällä 2014 vielä noin 17 000 ydinkärkeä. Ydinaseiden käytön ydintä, ydinasepelotetta – on kuitenkin vaivannut osaltaan pysähtyminen kylmän sodan vuosille. Pelotteen saama huomio on kahtena viime vuosikymmenenä jäänyt aseriisunta- ja proliferaatiokysymysten varjoon. Valtiot eivät ole saaneet jalostettua pelotestrategioitaan kovin kauas kylmän sodan tematiikasta. Peruskysymyksenä kuitenkin säilyy kysymys siitä, mikä ohjaa mitä? Pelote, joka saa ”mandaattinsa” valtionjohdon korkeimmalta päätöksentekotasolta, on ymmärrettävä yläkäsitteenä ydinaseisiin liittyville kysymyksille. Kylmän sodan jälkeisen kehityksen ja läntisen maailman mielellään näkemän eräänlaisen toiveikkuuden kansainvälisen järjestelmän pysyvästä muutoksesta voidaankin nähdä päättyneen karulla tavalla viimeistään keväällä 2014, Venäjän aloittaessa aggressiiviset toimet Ukrainan alueella. Sota on taas Euroopan ytimessä, kohdistuen legitiimisti suvereenin valtion alueelle. Ja yhtenä osapuolena on Neuvostoliiton suora perillinen, Venäjä, joka on korostanut viime vuoden aikana retoriikassaan kovaa linjaa ydinaseiden osalta. Tutkimuksen keinoin on mahdollista luoda selventävää käsitystä nykypäivän ydinasepelotteen olemuksesta ja vaikuttavuudesta. Tässä raportissa selvennetään transatlanttista, eli Pohjois-Atlantin liiton ydinasepelotetta nykyajan strategisessa turvallisuusympäristössä. Primäärilähdeaineistona on käytetty Naton strategisia asiakirjoja sekä virallisia tai haastatteluissa yms. annettuja lausuntoja. Samalla on arvioitu ja vertailtu erilaisen tutkimuskirjallisuuden arvioita Naton ydinasepelotteesta. Tutkimuksen tuloksena on pyritty luomaan selkeä kuva sekä ymmärrys siitä, millainen käyttöarvo läntisen sotilasliiton pelotteella on nykyajan herkässä strategisessa tilanteessa. Työn tutkimusongelmat (päätutkimuskysymykset) ovat seuraavat: - Mikä on Naton ydinasepelotteen rooli ja käyttöarvo liittouman kokonaispelotteen osana nykyajan turvallisuusympäristössä? - Toimiiko Naton ydinasepelote liittouman voimanlähteenä nykyajan turvallisuusympäristössä? Terminä Naton ydinasepelote on osaltaan harhaanjohtava. Liittoumalla ei ole tänä päivänä ”Naton ydinaseita”. Kyseistä termiä käytettäessä viitataan yleensä Yhdysvaltojen eurooppalaisiin Nato-maihin sijoittamiin, Natolle ”korvamerkittyihin” nuclear-sharing-järjestelyin ylläpidettäviin taktisiin ydinaseisiin. Näiden aseiden lisäksi tulevat sitten Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Ranskan kansalliset arsenaalit, jotka erilaisten strategia-asiakirjojen valossa ovat luettavissa osittain liittouman resursseiksi. Raportissa painotetaan tarkastelua Eurooppaan sijoitettujen aseiden osalta, sillä ne ovat resurssi, johon periaatteessa kaikilla jäsenmailla on suurimmat mahdollisuudet vaikuttaa Naton suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmän kautta, vaikka ne itse eivät niitä omistaisikaan tai osallistuisi niiden mahdolliseen käyttöön. Naton pelotteen analyysi on pyritty sitomaan mahdollisimman pitkälle käytäntöön niin olosuhteiden, politiikan kuin taktisteknisten osatekijöiden osalta. Tämä on toteutettu esimerkiksi asettamalla Naton Eurooppaan sijoitettu ydinaseistus vertailevaan skenaarioon Venäjän kanssa. Näkökulmana ja kriteeristönä skenaariotarkastelussa käytetään Carl von Clausewitzilta periytyvää käsitettä center of gravity (schwerpunkt), joka sittemmin on nykyaikaisessa suomenkielisessä sotataidossa käännetty muotoon voimanlähde. Vaikka Clausewitzin kirjoituksia on Suomessa totuttu tulkitsemaan lähinnä operaatiotaidon näkökulmasta, on voimanlähteen käyttäminen perusteltua myös ydinaseiden ja strategian kysymyksissä. Ensinnäkin käyttämällä kriteeristönä sotataidollista määritelmää, päästään lähemmäs käytännön tasoa. Toiseksi, Clausewitz näki sotilaallisen toiminnan eli sodankäynnin liittyvän aina kokonaistavoitteeseen - politiittisiin päämääriin - ja muodostavan näin yhtenäisen kokonaisuuden strategiselta taktiselle tasolle. Kokonaisuutena tutkimus on osoittanut, että Natolle ydinasepelote on edelleen merkityksellinen osa kokonaispelotetta ja säilyy liittouman fundamenttina. Nato on kuitenkin kylmän sodan päättymisen jälkeen epäonnistunut erityisesti taktisen ydinaseistuksensa suhteen toimintaympäristön tulkinnassa, kun sitä tarkastellaan realistisen turvallisuus- ja valtahakuisuuden kannalta. Vaikka Venäjä ei mitä todennäköisimmin aloita ydinsotaa, on Nato ajanut itsensä ei-strategisten ydinaseiden osalta tilanteeseen, jossa sen keinot, eli ydinaseiden määrä ja tyypit, ovat vähissä suhteessa eurooppalaista turvallisuusympäristöä ja vakautta heiluttavan valtion uhkapotentiaaliin. Epäsuhta sekä taktisen ydinaseistuksen suorituskyvyissä että ainakin vielä toistaiseksi myös määrissä on liian edullinen Venäjälle, vähintään siihen saakka, kunnes Venäjän nykyiset ydinkärjet vanhentuvat. Toistaiseksi Nato kykenee luottamaan oletettuun ja arvioituun etulyöntiasemaansa tavanomaisessa asevoimassa. Peloteteorioiden kannalta Nato (ja länsimaat) ovat 1990-luvulla luottaneet liiaksi Venäjän rationaalisuuteen, olettaen että sillä olisi yhtäläinen tarve esimerkiksi taktisen ydinaseistuksen vähentämiseen. Näyttää siltä, että kylmän sodan päättymisen tuottamassa tunteessa unohdettiin peloteteorioiden rationaalisuuteen liittyvä peruskritiikki. Naton oma rationaalisuuden määritelmä, normit ja arvot erityisesti Euroopan tilanteesta ja sinne sijoitettujen aseiden vähentämisen puolesta sitoivat liiaksi ajattelua synnyttäen näin peili-ilmiön (mirror imaging), jossa todella oletettiin liikaa asioita. Kuten Keith Payne on todennut; kriisit syntyvät usein rationaalisuusolettamuksien murentumista, yllätyksistä. Viimeistään Krimin ja sitä seuranneen Ukrainan konfliktin sekä Venäjän aggressiivisten toimien myötä on tapahtunut ainakin jonkinasteinen rationaalisuusolettamuksen murentuminen, johon Nato on toistaiseksi reagoinut tavanomaisen asevoiman valmiuden kehittämisellä. Naton olisi tarpeen käynnistää perusteellinen keskustelu ydinasepelotteen tarpeesta ja olemuksesta erityisesti Euroopassa. Mikäli keskustelut käydään strategisten konseptien laatimisaikataulujen yhteydessä, kuten pääosin tähän saakka on toimittu, muodostuu aikaväli liian pitkäksi, jotta ydinasepelotteella olisi edellytyksiä edes reagoida nopeastikin muuttuvaan turvallisuusympäristöön. Viimeisimmästä puolustusministerikokouksesta saatujen viitteiden mukaan keskustelu saattaisi olla tiivistymässä; Nato saattaa aikaistaa seuraavan ydinaseiden suunnitteluryhmän (NPG) kokoontumista jo tälle vuodelle ja samalla ilmeisesti harkitaan ydinasekomponentin ottamista jälleen osaksi Naton muuta sotilaallista harjoitustoimintaa. Venäjän ydinasetoimintaan sekä sen vaikutuksiin Natolle ollaan suhtautumassa entistä vakavammin. Nähtäväksi jää, miten nämä suunnitelmat implementoituvat ja miten niistä kerrotaan julkisuuteen. Varsovan tuleva huippukokous vuonna 2016 määrittelee toivottavasti suuntaa nykyistä selkeämmin myös ydinasepolitiikan osalta. Naton ydinasepelotteeseen liittyvää debattia on hallinnut väittely Eurooppaan sijoitettujen aseiden säilyttämisen tai poistamisen välillä. Tämä ei ole johtanut lopulta muuhun kuin eräänlaiseen lamautumiseen ja status quon säilyttämiseen, kun muitakaan vaihtoehtoja ei ole tarjolla ja tuotu esille. Nato ei ole tutkimuksen valossa riittävän oma-aloitteisesti kehittänyt omaa ydinasepelotettaan sekä ydinaseoppiaan Euroopan ja transatlanttisen linkin suhteen, vaan se on keskittynyt julkituomaan ydinaseiden merkityksen vähentämistä sekä tämän riippuvuutta Venäjän toimista. Ydinaseiden merkityksen ja aseiden vähentäminen on hieno tavoite, mutta realismin määrittelemässä maailmassa vaaditaan enemmän – Naton olisi kyettävä ensisijaisesti myös uudistamaan nykyistä selkeämmin omaa ydinasepolitiikkaansa -ja doktriiniaan. Nykyisellään esimerkiksi ei-strategisen ydinaseistuksen merkitys ja siitä saatava hyöty suhteessa kustannuksiin ja muuhun resurssien käyttöön on liian pieni. Nato tavoittelee aseilla poliittisen sitoutumisen osoitusta sekä kykyä siihen, että sillä olisi mahdollisuus osoittaa vastustajalle ei-strategisten aseiden käytöllä eskalaatiovaaraa strategisten aseiden käytön tasolle. Tutkimuksen perusteella ei-strategisen aseistuksen suorituskyky (B61-pommit) on olosuhteisiin nähden kuitenkin niin epävarmalla tasolla, ettei tähän viimeksi mainittuun tavoitteeseen päästä. Niistä ei ole voimanlähteeksi operatiivisen toiminnan kannalta eikä niiden merkitys näin ollen ole Naton ydinasepelotteessa ja kokonaispelotteessa kuin marginaalinen. Käytännössä ydinpelotteessa, silloin kun sitä halutaan tuoda esiin, jouduttaisiin tukeutumaan strategisten aseiden tuottamaan pelotteeseen. Peloteopin ja sillä haluttavan vaikutuksen tulisi olla niin selkeä, että sen avulla pystyttäisiin määrittämään tarvittava aseistus – ei toisinpäin. Joka tapauksessa nykyinen turvallisuustilanne, Venäjän hyökkäyksellinen puhe ydinaseistuksesta ja Naton haasteet oman ydinasestrategian ja -doktriinin kehittämisessä tarjoavat jatkoseurannan sekä -tutkimuksen aiheita myös tulevina vuosina. Ydinaseiden ja ydinpelotteiden aikakausi ei ole vielä ohi.

Kansallisen huoltovarmuuden resilienssiys kokonaisturvallisuuden kentällä

Kansallisella huoltovarmuudella on Suomessa pitkät perinteet. Huoltovarmuudella on pyritty turvaamaan Suomen selviytyminen poikkeusoloissa ja kriisin aikana. Turvaamisen pääasiallisena keinona on ollut varautuminen ja välttämättömien materiaalien ja hyödykkeiden varastointi. Nykyyhteiskunnassa pelkkä varastointi ei kuitenkaan enää riitä, sillä perinteinen materiaalin ja raaka-aineiden varastointi koetaan kalliiksi ja tehottomaksi muuttuneessa maailmassa, jossa verkostoituminen ja globalisaatio valtaavat alaa ja muuttavat toimintaympäristöä. Tutkimuksessa tuodaan esille kansallisen huoltovarmuuden toiminta, sen suurimmat muutokset ja erilaiset uhkakuvat, joihin huoltovarmuudella pyritään vastaamaan. Globalisoitu-neessa ja verkottuneessa maailmassa pelkästään kansallisin voimavaroin ei voi pärjätä edes syvän kriisin aikana. Tutkimus tuo esiin uuden, huoltovarmuuden yhteyteen nostetun käsitteen resilienssi. Suomessa resilienssi osana turvallisuuskeskustelua on uutta, mutta tulevaisuudessa resilienssi tulee esiintymään keskusteluissa yhä enenevässä määrin. Huoltovarmuustoiminnassa resilienssillä pyritään vastaamaan muuttuneeseen maailmaan ja siitä nouseviin uusiin haasteisiin joustavuudella ja kykynä sietää epävarmuutta. Huoltovarmuus on osa kokonaisturvallisuutta, joten huoltovarmuudesta huolehtiminen parantaa kokonaisturvallisuutta. Toisaalta kokonaisturvallisuudesta huolehtiminen helpottaa myös huoltovarmuustoimia. Huoltovarmuutta parantavat keinot ovat sekä kansallisia että kansainvälisiä. Globalisoituneessa maailmassa paras keino kansallisen huoltovarmuuden nostamiseen on kansainvälistyminen. Kansainvälistyminen tulee tapahtua niin Suomen lähialueilla, Pohjoismaissa ja Euroopassa kuin kauempanakin. Yksi mahdollinen keino kansainvälisyydestä huolehtimiseen ovat sekä Euroopan Unionin ja Naton että myös muiden maiden kanssa tehdyt bilateraaliset sopimukset.

Sanaleikkien kääntäminen animaatiosarjassa South Park

Tässä tutkielmassa tarkastellaan sanaleikkien kääntämistä amerikkalaisen animaatiosarja South Parkin suomen- ja saksankielisissä DVD-tekstityksissä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten hyvin sanaleikit säilyvät tekstityskäännöksessä, ja vaikuttaako tekstityskieli sanaleikkien säilymiseen. Tutkin, mitä eri sanaleikkityyppejä lähtö- ja kohdekielissä esiintyy, ja miten eri sanaleikkityyppejä on käännetty suomessa ja saksassa. Lisäksi vertailen, millaisia käännösstrategioita suomen- ja saksankielisissä tekstityksissä on käytetty sanaleikkien kääntämiseen. Tutkimusaineistona on South Parkin kolmelta tuotantokaudelta kerätyt englanninkieliset sanaleikit ja niiden suomen- ja saksankieliset käännökset. Tutkimuksen sanaleikit jaetaan kielellisten ominaisuuksien perusteella viiteen yläkategoriaan, jotka jakautuvat yhteensä neljääntoista alakategoriaan. Sanaleikit perustuvat joko fonetiikkaan (homofonia, paronymia ja foneettinen jäljittely), morfologiaan (yhdistellyt sanat, keksityt sanat, sananmukaisuus ja sanarajoilla leikittely), semantiikkaan (homonymia, polysemia, kaksikieliset sanaleikit ja sanojen väärinkäyttö), syntaksiin (syntaktinen homonymia) tai pragmatiikkaan (muunnellut alluusiot ja sanonnat sekä kuva tukee yhtä tulkintaa). Lisäksi osassa sanaleikeissä yhdistyy useampi sanaleikkityyppi. Englanninkielisestä tutkimusaineistosta löytyi yhteensä 58 sanaleikkiä, joista oli säilynyt suomenkieliseen tekstitykseen 36 ja saksankieliseen 34. Näin ollen alkuperäisestä sanaleikkimäärästä säilyi suomenkielisiin tekstityksiin 62,1 %, ja saksankielisiin 58,6 %. Oletuksenani oli, että sanaleikeistä häviäisi noin puolet, joten hypoteesini toteutui. Ero suomen ja saksan välillä on kuitenkin niin pieni, ettei sen perusteella voida vetää johtopäätöstä siitä, onko kohdekielellä ollut merkitystä sanaleikkien käännettävyyteen. Saksan ja englannin kielisukulaisuus ei vaikuttanut vastoin ennakko-odotuksia suuresti sanaleikkien säilymiseen, eikä myöskään sillä ollut merkitystä, mitä käännösmetodia – tekstitystä vai dubbausta – kohdekulttuurissa yleensä käytetään. Sitä vastoin sanaleikkityyppi vaikutti tutkituissa kohdekielissä sanaleikkien käännettävyyteen. Tutkimusaineistossa käytettyjä käännösstrategioita oli yhteensä kuusi. Tutkimuksestani selvisi, että strategioiden määrät ja suhteelliset osuudet jakaantuivat hyvin samalla tavalla molemmissa kielissä. Sekä suomessa että saksassa yleisin käännösstrategia oli sanaleikkityypin säilyttäminen, ja toiseksi eniten oli käytetty sanaleikin sivuuttamista. Kolmanneksi käytetyin käännösstrategia molemmissa kielissä oli sanaleikin korvaaminen retorisella tehokeinolla. Sanaleikin kopiointi oli saksassa neljänneksi ja suomessa viidenneksi yleisin käännösstrategia, ja sanaleikkityypin muuttaminen suomessa neljänneksi ja saksassa viidenneksi käytetyin käännösstrategia. Sanaleikkikohdan poisto oli suomenkielisissä tekstityksissä vähiten käytetty käännösstrategia, ja saksassa sitä ei ollut käytetty kertaakaan.

Asianomistajan oikeudet viralliseen syytteen alaisissa rikoksissa

Asianomistajan asemaa rikosprosessissa parannettiin huomattavasti vuoden 1997 rikosprosessiuudistuksella, joka vaikutti asianomistajan syyteoikeuteen, mahdollisuuteen saada oikeudellista apua sekä yksityisoikeudellisen vaatimuksen ajamiseen syyteasian yhteydessä. Sittemmin asianomistajan oikeudellista asemaa on parannettu useiden lakimuutosten myötä ja asianomistajan oikeuksia on edistetty myös Euroopan parlamentin ja neuvoston antamalla uhridirektiivillä. Asianomistajalla on nykyään toissijainen syyteoikeus eli asianomistaja voi nostaa syytteen silloin, kun syyttäjä ei aja hänen asiaansa oikeudessa. Asianomistajalla on myös oikeus yhtyä syyttäjän tai toisen asianomistajan nostamaan syytteeseen. Rikosprosessilain mukaan asianomistajalla on tietyin edellytyksin mahdollisuus saada varallisuudestaan riippumatta valtion varoilla kustannettava oikeudenkäyntiavustaja tai tukihenkilö esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten. Tämä ROL 2 luvussa säädetty on oikeus on rajattu koskemaan seksuaali- ja läheissuhderikoksia, henkeen, terveyteen ja vapauteen kohdistuvia rikoksia sekä paritusrikoksia. Säännöksen tavoitteena on rikoksen asianomistajan henkilökohtainen tukeminen vaikeassa tilanteessa sekä asianosaisten yhdenvertaisuuden lisääminen prosessissa. Syyttäjälle on säädetty velvollisuus tietyin edellytyksin ajaa asianomistajan yksityisoikeudellista vaatimusta rikosasian vastaajaa vastaan. Tutkielmassa tarkastellaan niitä ROL 3 luvun 9 §:ssä säädettyjä edellytyksiä, joiden vallitessa syyttäjälle syntyy virkavelvollisuus ajaa asianomistajan yksityisoikeudellista vaatimusta rikosasian käsittelyn yhteydessä. Yksityisoikeudellisen vaatimuksen ajaminen syyttäjän toimesta edellyttää asianomistajan pyyntöä, vaatimuksen perustumista rikokseen sekä vaatimuksen kohdistumista rikosasian vastaajaan. Syyttäjä voi kieltäytyä yksityisoikeudellisen vaatimuksen ajamisesta, jos siitä aiheutuisi olennaista haittaa taikka, jos vaatimus on ilmeisen perusteeton. Syytteen ja yksityisoikeudellisten vaatimusten käsittelyllä samassa oikeudenkäynnissä saavutetaan useita etuja.

Energiatoimialan allianssien kehitys Euroopassa vuosina 1990-2009

Tämän kandidaatintutkielman aiheena on selvittää ja analysoida energiatoimialan allianssien kehitystä Euroopassa vuosien 1990–2009 aikana. Euroopan energia- ja sähkömarkkinat muuttuivat 1980-luvun lopulla, jolloin kansallisia monopoleja puret-tiin ja energia- ja sähkötoimialalle haluttiin luoda kilpailulliset markkinat. Tarkoituksena on tutkia, onko energiatoimialalla muodostettu alliansseja noususuhdanteisesti vuosien 1990–2009 aikana. Tutkimusaineiston avulla on pyritty selvittämään, millaisia alliansseja energiatoimialalla on solmittu, mitkä motiivit ovat vaikuttaneet allianssin muodostamiseen, mitkä kriteerit ovat vaikuttaneet allianssipartnerin valintaan ja mihin toimialaan allianssipartnerit kuuluvat. Tässä tutkimuksessa allianssit on rajattu koskemaan yhteisyrityksiä ja strategisia alliansseja. Motiiveja allianssien muodostamiseen on käsitelty kolmen eri teorian pohjalta, jotka ovat resurssiperusteinen teoria, transaktiokustannusteoria ja strategisten ja sosiaalisten aspektien teoria. Allianssikumppanin valintaan vaikuttavia tekijöitä on käsitelty tehtävä- ja partnerisuuntautuneita kriteereitä koskevan teorian pohjalta. Tutkimuksen empiirisessä osassa on käytetty SDC Platinum-tietokantaa, josta on saatu kaikki Euroopassa muodostetut energia-alan allianssit vuosina 1990–2009. SDC Platinum-tietokannasta saatavaa aineistoa on kuvailtu ja analysoitu laadullisin menetelmin.