1000 resultados para lyriikka - kirjallisuuden kieli
Resumo:
Lontoo. Metro on asemalla pysähtyneenä, viereiselle raiteelle pysähtyy metro, askeleita ja puhetta.
Resumo:
Pariisi. RER-juna liikkuu asemalta toiselle, taustalla puheensorinaa.
Resumo:
Puheensorinaa ravintolassa, astioiden kolinaa ja keittiön ääniä. Laulua (ransk. häät). Lesconil.
Resumo:
Katukahvila Ranskassa. Mies puhuu ranskaa, ohikulkijan vihellystä, sanomalehden taittamista, astioiden kolistelua, ohi ajavia autoja. Pakettiauto pysähtyy kahvilan eteen.
Resumo:
Kristiina-instituutti, Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan naistutkimuksen yksikkö perustettiin vuonna 1991. Nykyisin oppiaine tunnetaan nimellä sukupuolentutkimus ja siinä on mahdollista suorittaa filosofian maisterin tutkinto sekä jatko-opinnot. Kristiina-instituutin kirjakokoelmaa ryhdyttiin kartuttamaan systemaattisesti 1990-luvun alussa. Instituutin kirjastotyöryhmä pyrki ja pyrkii edelleen hankkimaan kokoelmaan varsinkin sukupuolentutkimuksen klassikot sekä kaiken Suomessa julkaistun alan kirjallisuuden. Tutkimusalan tieteidenvälisyys näkyy kokoelman monipuolisuudessa: teoksia on mm. psykologian, filosofian, politiikantutkimuksen, valtio-opin, sosiologian, sosiaalityön, kirjallisuudentutkimuksen ja kielentutkimuksen aloilta. Poikkitieteellisyyttä edustavat mm. kokoelmaan kuuluvat muiden tieteenalojen opinnäytetyöt, joiden sisältö käsittelee tai sivuaa sukupuolentutkimusta. Pääkokoelma sijaitsee Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan Topelia-kirjastossa. Kokoelmaa kartutetaan jatkuvasti, varsinkin pohjoismaista ja eurooppalaista kirjallisuutta painottaen. Kielijakaumaa pyritään laajentamaan Euroopan valtakieliin. Kokoelman laajuus 14.7.2009: 4528 lainattavaa nimekettä, joista 165 kuuluu sarjajulkaisuihin. Kurssikirjoja on 293, ne ovat osin ei-lainattavaa aineistoa, osin lyhytlainoja. Ei-lainattavia hakuteoksia on 63 ja (muiden alojen) opinnäytetöitä 118. Lehtiä on 76 nimekettä, osittain vajaita vuosikertoja. Lehtiä ei saa kotilainaan. Joidenkin lehtien julkaiseminen tai tilaus/lahjaksi saaminen on päättynyt. Kymmentä ulkomaista lehteä julkaistaan myös verkkojulkaisuna. Edelleen saatavia ulkomaisia lehtiä on 29 ja kotimaisia kolme (Naistutkimus; Tasa-arvo; Tulva). Vuoteen 2006 asti instituutti hankki lehdet omilla määrärahoillaan tai lahjoituksin, tämän jälkeen kirjasto on hankkinut ostolehdet kirjaston hankintamäärärahoista. Lehdistä 19 saadaan ostoina, loput lahjoina. Jos lehti tulee kirjaston kokoelmaan laitoksen lahjoituksena, voivat sen uusimmat numerot olla vielä Kristiina-instituutissa. Sukupuolentutkimuksen kirjallisuutta löytyy myös Humanistisen tiedekunnan taidehistorian osastosta (315 nimekettä), Pohjois-Amerikan tutkimuksen kokoelmasta (65 nimekettä) ja historian osastosta (155 nimekettä). Nämä yhdistynevät Kristiina-kokoelmaan uuden keskustakampuksen kirjastorakennuksen myötä noin vuonna 2012.
Resumo:
Tässä työssä tutkittiin sosiaalista mediaa ja sen työvälineitä yritysten näkökannalta. Kirjallisuuden pohjalta selvitettiin sosiaalisen median käsitteitä, nykytilaa ja teknologioita sekä miten niitä voitaisiin parhaiten hyödyntää yrityksissä. Työn tavoitteena oli laatia suositus käyttöönotettavista Web 2.0 –teknologioista toimeksiantajayritykseen MaestroYhtiöihin. Tutkimuksen teoreettisessa osuudessa selvitettiin kirjallisuuden avulla sosiaalisen median nykytilaa yrityskäytössä. Teorian ja toimeksiantajayrityksen kanssa käytyjen keskustelujen perusteella laadittiin ehdotus sosiaalisen median käyttöönotosta kyseisessä yrityksessä. Ehdotuksena oli luoda sosiaalisen median strategia, jossa määritellään Web 2.0 –teknologioiden käyttö yrityksessä sekä sisäisesti että ulkoisesti. Strategiassa tulisi rajata, resursoida ja asettaa tavoitteet MaestroYhtiöiden sosiaalisen median käytölle, yrityksen näkyvyydelle erilaisissa virtuaaliyhteisöissä sekä Web 2.0 –teknologioiden hyödyntämiselle verkkoliiketoiminnassa. Samassa yhteydessä haluttiin päivittää myös asiakasyhteistyön ylläpitoon tarkoitettu Maestro ProForum vastaamaan nykyisiä ja tulevia asiakastarpeita.
Resumo:
Tutkielmani aiheena on dystooppisen kirjallisuuden tunnetuin teos, George Orwellin Nineteen Eighty-Four (1949), ja erityisesti sen tarkoitusperien vastaavuus nykymaailman kanssa. Avoimen poliittisen kirjailijan tavoite läpi uran oli mobilisoida kansalaisia haastamaan heitä hallitsevia voimia. Viimeisessä ja uransa huipentumaksi jääneessä romaanissaan Orwell maalaa lohduttoman ääriesimerkin lähitulevaisuuteen sijoitetusta totalitaristisesta maailmasta, jossa ihmisyydellä ei ole enää sijaa. Teoksesta on muodostunut käytetyin esimerkki puhuttaessa negatiivisista tulevaisuudenvisioista. Työni jakautuu kahteen päälukuun, joista ensimmäisessä tutkin romaanin käsitystä siitä, kuinka kieltä manipuloimalla (Newspeak) voidaan vaikuttaa myös ajatteluun (Doublethink), todellisuuden kokemiseen ja historian muistamiseen, sekä romaanista nykykieleen jääneitä sanoja ja termejä. Toisessa pääluvussa pohdin kirjailijan varsinaista kritiikin kohdetta totalitarismia, kuinka se on romaaniin rakennettu, millaista sen valta on, ja millaiset ihmiset siihen suostuvat. Lopuksi tarkastelen, kuinka romaani aikanaan otettiin vastaan ja miten sitä yhä (hyväksi)käytetään. Pääpainotus tutkielmassani on pääteemojen kytkeminen niiden konkreettisiin ja mentaalisiin vaikutuksiin reaalimaailmassa. Orwell oli huolissaan erityisesti poliittisen kielen turmelevasta vaikutuksesta, joten pohdin, mitä ovat nykyajan uuskieli ja kaksoisajattelu sekä millaisia seurauksia kielen manipuloinnilla on. Usein utopioita ja dystopioita arvostetaan virheellisesti niiden toteutuneiden yksityiskohtien kautta, ja siksi yritän selvittää, miltä osin ja millaisena dystopia ylipäänsä voi mielekkäästi toteutua. Missä suhteessa Orwell oli ”oikeassa” tai ”väärässä” laajassa, ei-triviaalissa mielessä? Mitä hänen teoksensa tarjoaa 2000-luvun lukijalle? Perusteesini on, että tavallisen varoitukseksi tai profetiaksi tulkitsemisen sijaan romaani on satiiri, jollaisena kirjailija itsekin sitä piti. Samalla todistan, että läpitunkeva valvontayhteiskunta, joka on samalla romaanin tunnetuin puoli ja jota termi orwellian nykyään kuvaa, on itse asiassa vain illuusio. Uutta näkökulmaa romaanin tulkintaperinteeseen tuon näyttämällä, kuinka ääripessimistisenä pidettyyn tekstiin on huolellisesti piilotettu toiveikkuutta, jolla kirjailija on halunnut herätellä kansalaisia, jotka ovat piittaamattomia tai tietämättömiä heidän elämäänsä kontrolloivista voimista. Yritän tutkielmassani osoittaa, kuinka vaikea on kuvitella sellaista yhteiskuntaa, jossa Nineteen Eighty-Four ei olisi jollain tavalla ajankohtainen.
Resumo:
From the boiler design point of view, it is imperative to know and understand the operation of the boiler. Since comprehensive measurement of a large furnace is impossible, the furnace can be modeled in order to study its behavior and phenomena. This requires the used model to be validated to correspond with the physical furnace behavior. In this thesis, a three dimensional furnace model is validated to match a bituminous coal utilizing, supercritical once-through circulating fluidized bed combustor based on measurement data. The validated model is used for analyzing the furnace heat transfer. Other heat transfer analysis methods are energy balance method based on tube surface temperature measurements and a method based on measured temperature difference between the tube crest and the fin. The latter method was developed in the thesis using Fluent-software. In the theory part, literature is reviewed and the fundamental aspects of circulating fluidized bed are discussed. These aspects are solid particle behavior in fluidization known as hydrodynamics, behavior of fuel and combustion and heat transfer. Fundamental aspects of modeling are also presented.
Resumo:
1500-luvun verotuksen tutkiminen avaa näkökulman, ei vain kruunun ja talonpojan talouteen, vaan koko sen ajan yhteiskunnan ymmärtämiseen. Suvianna Seppälän tutkimuksessa tarkastellaan ensimmäistä kertaa kymmenen läänin ja yli 100 pitäjän osalta veronkannon periaatteita ja käytäntöä. Tutkimuksessa keskitytään suomalaisiin verotalonpoikiin ja heidän asemaansa osana Ruotsin kruununtaloutta. Mitä veronkantoyksiköitä käytettiin ja millä tuotteilla vero kruunulle maksettiin? 1600-luvun alussa tapahtuneet muutokset pysyivät maaverotuksen pohjana aina 1840-luvulle asti. Veronkantoyksiköiden ja verotuotteiden alueellinen vaihtelu tulee havainnollisesti esille tutkimuksen lukuisissa kartoissa. Elinkeinot ja asutushistoria heijastuivat selvästi verotukseen. Talonpojilla oli myös itsellään mahdollisuus vaikuttaa käytännön veronmaksuun. Käytännössä veroa maksettiin viime kädessä niillä tuotteilla, mitä talonpoikaistaloudesta löytyi.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ikäihmisten kotona asumista sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä iäkkäiden kotihoidon asiakkaiden voimavaroista arjesta selviytymisen näkökulmasta, ja tutkia miten asiakkaiden hoito sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyönä toteutuu. Tutkimus oli poikkileikkaustutkimus, jossa sovellettiin kuvailevaa ja vertailevaa tutkimusasetelmaa. Tutkimusaineisto kerättiin yhden länsisuomalaisen kunnan kotihoidon asiakkailta (≥65 v.) ja heitä hoitavilta ammattihenkilöiltä. Kotihoidon 21 iäkästä asiakasta kuvasivat omia voimavarojaan arjesta selviytymisen näkökulmasta sekä kokemuksiaan hoidon toteutumisesta ammattihenkilöiden yhteistyönä. Aineisto kerättiin avoimella haastattelulla ja analysoitiin sisällön analyysillä. Lisäksi 25 kotihoidon ammattihenkilöä: 13 kotipalvelun työntekijää, 11 kotisairaanhoitajaa ja lääkäri kuvasivat kokemuksiaan iäkkään asiakkaan hoidon toteutumisesta ammattihenkilöiden yhteistyönä. Aineisto kerättiin fokusryhmähaastattelulla ja analysoitiin sisällön analyysillä. Näiden tulosten sekä aikaisemman kirjallisuuden perusteella laadittiin strukturoitu kyselylomake, jolla analysoitiin ja vertailtiin asiakkaiden ja ammattihenkilöiden näkemyksiä siitä, miten asiakkaiden hoito sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyönä toteutui. Esitestausten jälkeen kyselylomake lähetettiin 200 kotihoidon asiakkaalle ja 570 heitä hoitavalle kotihoidon työntekijälle: 485 kotipalvelun työntekijälle, 81 kotisairaanhoitajalle ja 4 lääkärille. Kyselyyn vastasi 120 asiakasta (60 %) ja 370 ammattihenkilöä (65 %). Ryhmien välisten erojen tarkastelussa käytettiin ristiintaulukointia, Pearsonin khin neliötestiä ja Fisherin tarkan todennäköisyyden testiä. Iäkkäiden asiakkaiden kuvauksissa voimavarat muodostuivat elämänhallinnan tunteesta ja toimintatahdon säilymisestä. Asiakkaat ammensivat arkeen voimaa harrastuksista ja sosiaalisesta verkostosta, mutta ulkopuolisten asettamat elämisen ehdot, terveydentilan heikkeneminen sekä yksinäisyys asettivat ikäihmisen ja hänen voimavaransa suurten haasteiden eteen. Tulokset osoittivat, että ammattihenkilöiden toiminta oli osittain ristiriidassa ikäihmisten omien odotusten kanssa, eikä se kaikilta osin tukenut asiakkaiden omia voimavaroja. Ammattihenkilöt tekivät hoitoon liittyviä päätöksiä ja toimintoja asiakkaiden puolesta, vaikka asiakkaille itselleen oli tärkeää elämänhallinnan tunne ja toimintatahdon säilyminen. Asiakkaiden voimavarojen tukemista moniammatillisena yhteistyönä vaikeuttivat ammattihenkilöiden vaikeus tunnistaa asiakkaiden omia voimavaroja sekä niitä uhkaavia tekijöitä, tiedon kulun ongelmat, tavoitteeton ja epäyhtenäinen tapa toimia sekä ammattihenkilöiden vastakkain asettuvat näkemyserot ja toimintatavat. Asiakkaiden ja ammattihenkilöiden näkemykset toteutetusta hoidosta erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi (p<0.05). Asiakkaat arvioivat sekä itsenäiseen toimintaan tukemisen että fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen tuen toteutuneen työntekijöitä huonommin. Yhteistyön kehittämishaasteita kotihoidossa ovat asiakkaan oman elämänsä asiantuntijuuden vahvistaminen, toimintakulttuurin muuttaminen asiakaslähtöiseksi tavoitteelliseksi toiminnaksi, ammattihenkilöiden roolien ja vastuun selkiyttäminen sekä tiedon kulun menetelmien kehittäminen. Tutkimus vahvistaa gerontologisen hoitotieteen tietoperustaa ja tuottaa uutta tietoa, jota voidaan soveltaa sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa ja johtamisessa
Resumo:
Yritysten toimintaympäristön muutokset ovat pakottaneet yritykset muokkaamaan organisaatiorakennettaan ja tämä on johtanut taloushallinnon hajauttamiseen. Hajautettu taloushallinto on tehnyt perinteisten laskentatoimen ammattilaisten yksitoikkoisista työtehtävistä paljon värikkäämpiä. Roolit ja työtehtävät ovat lisääntyneet ja hyvien kommunikaatiotaitojen merkitys on korostunut. Tämä on pakottanut laskentatoimen ammattilaiset ulos toimistoistaan tekemään yhteistyötä yrityksen muiden osastojen kanssa. Controller on käsitteenä laaja. Controller-nimike sisältää monia eri rooleja ja työtehtäviä yrityksessä. Tämän takia työnimikettä voidaankin tarkentaa esimerkiksi nimikkeillä Assistant Controller tai Business Controller. Työtehtävien painopiste vaihtelee controllerin roolin mukaan, mutta laskentatoimen hallitseminen ja liiketoiminnan ymmärtäminen on kaikissa tärkeää. Business Controller on kuitenkin muista controllereista selvästi eniten liiketoimintaan suuntautunut. Työn perusteella voidaan todeta, että controllereiden työnkuvat teoriassa ja todellisuudessa vastaavat hyvin toisiaan. Controllereiden yleisimpiä työtehtäviä sekä kirjallisuuden ja artikkeleiden että työpaikkailmoitusten mukaan ovat taloudellisen tiedon tuottaminen ja analysointi, raportointi, raportointijärjestelmien ja suorituskykymittaristojen ylläpitäminen ja kehittäminen, taloudellisten ohjeistusten laatiminen, yrityksen taloudellisena neuvonantajana toimiminen sekä päätöksenteon tukeminen. Controllereiden työtehtävien painopiste riippuu aina myös yrityksen koosta ja toimialast
Resumo:
The objectives of this Master’s Thesis were to find out what kind of knowledge management strategy would fit best an IT organization that uses ITIL (Information Technology Infrastructure Library) framework for IT Service Management and to create a knowledge management process model to support chosen strategy. The empirical material for this research was collected through qualitative semi-structured interviews of a case organization Stora Enso Corporate IT. The results of the qualitative interviews indicate that codification knowledge management strategy would fit best for the case organization. The knowledge management process model was created based on earlier studies and a literature of knowledge management. The model was evaluated in the interview research and the results showed that the created process model is realistic, useful, and it responds to a real life phenomenon.