"Kaisa, akka nuuskanaama, imeskelee sarvee" : kuppaus kansanparannuskeinona - Hindrik Strandbergin haastattelu

Haastateltavana kuppauksesta väitellyt Hindrik Strandberg.

Online peer to peer lending: clustering borrowers using self-organizing maps

The purpose of this thesis is to find out whether all the peer to peer lenders are unworthy of credit and also if there are single qualities or combinations of qualities that determine the probability of default of a person or group of people. Distinguishing qualities are searched with self-organizing maps (SOM). Qualities and groups of people found by the self-organizing map are then compared to the average. The comparison is carried out by looking how big proportion of borrowers meeting the criteria is two months or more behind with their payments. Research data used is collected by an Estonian peer to peer lending company during the years of 2011-2014. Data consists of peer to peer borrowers and information gathered from them.

Concanavalin A-reactive nuclear matrix glycoprotein

The binding capacity of concanavalin A (Con A) to condensed euchromatin and heterochromatin was investigated in chicken erythrocyte nuclei (CEN), mouse liver cells, Zea mays mays meristematic cells and Drosophila melanogaster polytene chromosomes after 4 N HCl hydrolysis to determine whether binding was preferentially occurring in bands and heterochromatin. Dry mass (DM) variation was investigated in CEN by interference microscopy. Feulgen and Con A reactions were employed for all materials to correlate the loci of the two reactions. Quantifications and topological verifications were carried out by video image analysis (high performance cytometry). It was observed that 4 N HCl hydrolysis caused an important DM loss in CEN leaving a level corresponding to the average DNA DM content. In this material, Con A binding was restricted to the nuclear envelope, which reinforces the idea of the absence of a nuclear matrix in these cells. The other cell types exhibited a correspondence of Feulgen-positive and Con A-reactive areas. The Con A reaction was highly positive in the condensed chromatin areas and heterochromatin. This fact led us to speculate that Con A-positive proteins may play a role in the chromatin condensation mechanism, endowing this structure with physico-chemical stability towards acid hydrolysis and contributing to its rheological properties.

Individual learner, peer group and teacher roles in fostering autonomous language-learning behaviour

Julkaisumaa: Bulgaria

Levels of C-reactive protein in serum samples from healthy children and adults in São Paulo, Brazil

C-reactive protein (CRP) was measured by ELISA in the sera of 165 healthy blood donors and 125 normal children 1 to 14 years old. The serum levels of blood donors ranged from 0.05 to 57.6 mg/l with median and mean values of 1.8 mg/l and 4.86 mg/l, respectively. CRP levels ranged from 0.02 to 14.4 mg/l in the children's sera, the median being 0.45 mg/l and the mean 1.65 mg/l. No individual lacking CRP was detected. The high CRP levels observed in the present study suggest that the population of the State of São Paulo may usually be exposed to subacute infections and/or inflammation without presenting clinical symptoms

Precipitated immune complexes of IgM induce the generation of reactive oxygen species by rabbit polymorphonuclear leucocytes

We report that immune complexes of IgM (ICIgM) antibodies and ovalbumin in the form of a precipitate from the equivalence zone induce the generation of reactive oxygen species by rabbit blood polymorphonuclear leucocytes (PMN), as measured by the chemiluminescence (CL) production in the presence of luminol. The kinetics of CL generation induced by ICIgM is quite different from that induced by precipitated immune complexes of IgG (ICIgG): the maximum rate of CL production for ICIgM occurs around 14 min, whereas for ICIgG it occurs about 5 min after incubation with the cells. Also the triggering of the process requires a higher concentration of ICIgM than of ICIgG. Evidence is presented that these effects are not mediated by interaction of the antigen (ovalbumin) with the cell, since immune precipitates of ovalbumin and the F(ab')2 fragment had no effect. Our observations that precipitated ICIgM can also be an effective stimulus for CL generation and thus for O2- production reveal a new functional capability of PMN. These results may have implications for the understanding of the participation of ICIgM (as well as of ICIgG) in inflammatory reactions mediated by PMN in immune complex diseases, and in the mechanisms of defense against microbes and other non-self agents.

The antioxidant action of Polypodium leucotomos extract and kojic acid: reactions with reactive oxygen species

Two natural products Polypodium leucotomos extract (PL) and kojic acid (KA) were tested for their ability to scavenge reactive oxygen species (·OH, ·O2-, H2O2, ¹O2) in phosphate buffer. Hydroxyl radicals were generated by the Fenton reaction, and the rate constants of scavenging were 1.6 x 10(9) M-1 s-1 for KA and 1.0 x 10(9) M-1 s-1 for PL, similar to that of ethanol (1.4 x 10(9) M-1 s-1). With superoxide anions generated by the xanthine/hypoxanthine system, KA and PL (0.2-1.0 mg/ml) inhibited ·O2-dependent reduction of nitroblue tetrazolium by up to 30 and 31%, respectively. In the detection of ¹O2 by rose bengal irradiation, PL at 1.0 mg/ml quenched singlet oxygen by 43% relative to azide and KA by 36%. The present study demonstrates that PL showed an antioxidant effect, scavenging three of four reactive oxygen species tested here. Unlike KA, PL did not significantly scavenge hydrogen peroxide.

Natiivin Android-pelin käyttöliittymän skaalautuminen ja suorituskyvyn optimointi

Tässä työssä esiteltiin Android laitteisto- ja sovellusalustana sekä kuvattiin, kuinka Android-pelisovelluksen käyttöliittymä voidaan pitää yhtenäisenä eri näyttölaitteilla skaalauskertoimien ja ankkuroinnin avulla. Toisena osiona työtä käsiteltiin yksinkertaisia tapoja, joilla pelisovelluksien suorituskykyä voidaan parantaa. Näistä tarkempiin mittauksiin valittiin matalatarkkuuksinen piirtopuskuri ja näkymättömissä olevien kappaleiden piilotus. Mittauksissa valitut menetelmät vaikuttivat demosovelluksen suorituskykyyn huomattavasti. Tässä työssä rajauduttiin Android-ohjelmointiin Java-kielellä ilman ulkoisia kirjastoja, jolloin työn tuloksia voi helposti hyödyntää mahdollisimman monessa eri käyttökohteessa.

The role of complement in the modulation by fluid-phase IgG of the production of reactive oxygen species by polymorphonuclear leukocytes stimulated with IgG immune complexes

The production of reactive oxygen species (ROS) by polymorphonuclear leukocytes (PMN) can be induced by immune complexes and is an important component of phagocytosis in the killing of microorganisms, but can also be involved in inflammatory reactions when immune complexes are deposited in tissues. We have observed that fluid-phase IgG can inhibit the generation of ROS by rabbit PMN stimulated with precipitated immune complexes of IgG (ICIgG) in a dose-dependent manner, acting as a modulatory factor in the range of physiological IgG concentrations. This inhibitory effect is compatible with the known affinity (Kd) of monomeric IgG for the receptors involved (FcRII and FcRIII). The presence of complement components in the immune complexes results in a higher stimulation of ROS production. In this case, however, there is no inhibition by fluid-phase IgG. The effect of complement is strongly dependent on the presence of divalent cations (Ca2+ or Mg2+) in the medium, whereas the stimulation of ICIgG (without complement) does not depend on these cations. We have obtained some evidence indicating that iC3b should be the component involved in the effect of complement through interaction with the CR3 receptor. The absence of the inhibitory effect of fluid-phase IgG in ROS production when complement is present in the immune complex shows that complement may be important in vivo not only in the production of chemotactic factors for PMN, but also in the next phase of the process, i.e., the generation of ROS.

Reactive oxygen species and angiotensin II signaling in vascular cells: implications in cardiovascular disease

Diseases such as hypertension, atherosclerosis, hyperlipidemia, and diabetes are associated with vascular functional and structural changes including endothelial dysfunction, altered contractility and vascular remodeling. Cellular events underlying these processes involve changes in vascular smooth muscle cell (VSMC) growth, apoptosis/anoikis, cell migration, inflammation, and fibrosis. Many factors influence cellular changes, of which angiotensin II (Ang II) appears to be amongst the most important. The physiological and pathophysiological actions of Ang II are mediated primarily via the Ang II type 1 receptor. Growing evidence indicates that Ang II induces its pleiotropic vascular effects through NADPH-driven generation of reactive oxygen species (ROS). ROS function as important intracellular and intercellular second messengers to modulate many downstream signaling molecules, such as protein tyrosine phosphatases, protein tyrosine kinases, transcription factors, mitogen-activated protein kinases, and ion channels. Induction of these signaling cascades leads to VSMC growth and migration, regulation of endothelial function, expression of pro-inflammatory mediators, and modification of extracellular matrix. In addition, ROS increase intracellular free Ca2+ concentration ([Ca2+]i), a major determinant of vascular reactivity. ROS influence signaling molecules by altering the intracellular redox state and by oxidative modification of proteins. In physiological conditions, these events play an important role in maintaining vascular function and integrity. Under pathological conditions ROS contribute to vascular dysfunction and remodeling through oxidative damage. The present review focuses on the biology of ROS in Ang II signaling in vascular cells and discusses how oxidative stress contributes to vascular damage in cardiovascular disease.

Effect of therapeutic plasma concentrations of non-steroidal anti-inflammatory drugs on the production of reactive oxygen species by activated rat neutrophils

The release of reactive oxygen specie (ROS) by activated neutrophil is involved in both the antimicrobial and deleterious effects in chronic inflammation. The objective of the present investigation was to determine the effect of therapeutic plasma concentrations of non-steroidal anti-inflammatory drugs (NSAIDs) on the production of ROS by stimulated rat neutrophils. Diclofenac (3.6 µM), indomethacin (12 µM), naproxen (160 µM), piroxicam (13 µM), and tenoxicam (30 µM) were incubated at 37ºC in PBS (10 mM), pH 7.4, for 30 min with rat neutrophils (1 x 10(6) cells/ml) stimulated by phorbol-12-myristate-13-acetate (100 nM). The ROS production was measured by luminol and lucigenin-dependent chemiluminescence. Except for naproxen, NSAIDs reduced ROS production: 58 ± 2% diclofenac, 90 ± 2% indomethacin, 33 ± 3% piroxicam, and 45 ± 6% tenoxicam (N = 6). For the lucigenin assay, naproxen, piroxicam and tenoxicam were ineffective. For indomethacin the inhibition was 52 ± 5% and diclofenac showed amplification in the light emission of 181 ± 60% (N = 6). Using the myeloperoxidase (MPO)/H2O2/luminol system, the effects of NSAIDs on MPO activity were also screened. We found that NSAIDs inhibited both the peroxidation and chlorinating activity of MPO as follows: diclofenac (36 ± 10, 45 ± 3%), indomethacin (97 ± 2, 100 ± 1%), naproxen (56 ± 8, 76 ± 3%), piroxicam (77 ± 5, 99 ± 1%), and tenoxicam (90 ± 2, 100 ± 1%), respectively (N = 3). These results show that therapeutic levels of NSAIDs are able to suppress the oxygen-dependent antimicrobial or oxidative functions of neutrophils by inhibiting the generation of hypochlorous acid.

Effect of hepatitis C serology on C-reactive protein in a cohort of Brazilian hemodialysis patients

Hepatitis C (HCV) is not an uncommon feature in hemodialysis (HD) patients and may be a cause of systemic inflammation. Plasma cytokine interleukin-6 (IL-6) is mainly produced by circulating and peripheral cells and induces the hepatic synthesis of C-reactive protein (CRP), which is the main acute phase reactant. The aim of this study was to investigate the influence of HCV on two markers of systemic inflammation, serum CRP and IL-6, in HD patients. The study included 118 HD patients (47% males, age 47 ± 13 years, 9% diabetics) who had been treated by standard HD for at least 6 months. The patients were divided into two groups depending on the presence (HCV+) or absence (HCV-) of serum antibodies against HCV. Serum albumin (S-Alb), plasma high sensitivity CRP (hsCRP), IL-6, and alanine aminotransferase (ALT) were measured and the values were compared with those for 22 healthy controls. Median hsCRP and IL-6 values and hsCRP/IL-6 ratio were: 3.5 vs 2.1 mg/l, P < 0.05; 4.3 vs 0.9 pg/ml, P < 0.0001, and 0.8 vs 2.7, P < 0.0001, for patients and controls, respectively. Age, gender, S-Alb, IL-6 and hsCRP did not differ between the HCV+ and HCV- patients. However, HCV+ patients had higher ALT (29 ± 21 vs 21 ± 25 IU/l) and had been on HD for a longer time (6.1 ± 3.0 vs 4.0 ± 2.0 years, P < 0.0001). Moreover, HCV+ patients had a significantly lower median hsCRP/IL-6 ratio (0.7 vs 0.9, P < 0.05) compared to the HCV- group. The lower hsCRP/IL-6 ratio in HCV+ patients than in HCV- patients suggests that hsCRP may be a less useful marker of inflammation in HCV+ patients and that a different cut-off value for hsCRP for this population of patients on HD may be required to define inflammation.

Dialysis water treated by reverse osmosis decreases the levels of C-reactive protein in uremic patients

Atherosclerosis is a major complication of chronic renal failure. Microinflammation is involved in atherogenesis and is associated with uremia and dialysis. The role of dialysate water contamination in inducing inflammation has been debated. Our aim was to study inflammatory markers in patients on chronic dialysis, before and 3 to 6 months after switching the water purification system from deionization to reverse osmosis. Patients had demographic, clinical and nutritional information collected and blood drawn for determination of albumin, ferritin, C-reactive protein (CRP), interleukin-6, and tumor necrosis factor-alpha in both situations. Acceptable levels of water purity were less than 200 colony-forming units of bacteria and less than 1 ng/ml of endotoxin. Sixteen patients died. They had higher median CRP (26.6 vs 11.2 mg/dl, P = 0.007) and lower median albumin levels (3.1 vs 3.9 g/l, P < 0.05) compared to the 31 survivors. Eight patients were excluded because of obvious inflammatory conditions. From the 23 remaining patients (mean age ± SD: 51.3 ± 13.9 years), 18 had a decrease in CRP after the water treatment system was changed. Overall, median CRP was lower with reverse osmosis than with deionization (13.2 vs 4.5 mg/l, P = 0.022, N = 23). There was no difference in albumin, cytokines, subjective global evaluation, or clinical and biochemical parameters. In conclusion, uremic patients presented a clinically significant reduction in CRP levels when dialysate water purification system switched from deionization to reverse osmosis. It is possible that better water treatments induce less inflammation and eventually less atherosclerosis in hemodialysis patients.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

Depressive symptoms and C-reactive protein in a Brazilian urban community

Psychological depression is an independent risk factor for coronary artery disease. C-reactive protein has been implicated as a mediator of the effect of psychological depression. Several studies have found that individuals, especially men, who report higher levels of psychological depression also have higher levels of C-reactive protein. The current study was undertaken to replicate these results in a Brazilian population, in which there is a much wider range of variation in both background characteristics (such as socioeconomic status) and coronary artery disease risk factors. A sample of 271 individuals was interviewed using the Center for Epidemiological Studies Depression Scale. Fasting blood samples were obtained and evaluated for C-reactive protein (assessed by a turbidimetric immunoassay using a Dade Behring kit) analysis in a subsample (N = 258) of individuals. The mean ± SD C-reactive protein for the entire sample was 0.43 ± 0.44, with 0.42 ± 0.48 for men and 0.43 ± 0.42 mg/L for women. Data were analyzed using multiple regression analysis, controlling for age, sex, body mass index, socioeconomic status, tobacco use, and both total cholesterol and low-density lipoprotein cholesterol. Higher reported depressive symptoms were correlated with higher C-reactive protein for men (partial r = 0.298, P = 0.004) and with lower C-reactive protein for women (partial r = -0.154, P = 0.059). The differences in the associations for men and women could be a result of differential effects of sex hormones on stress reactivity and immune response. On the other hand, this difference in the associations may be related to gender differences in the disclosure of emotion and the effect that self-disclosure has on physical health and immune response.