Tilastoja Kaakkois-Suomen ulkomaalaistaustaisesta väestöstä ja työnhakijoista

Tässä raportissa esitetään tilastoja Kaakkois-Suomen ulkomaalaistaustaisesta väestöstä (lähteenä Tilastokeskus, väestötilastot) ja työnhakijoista (lähteenä TEM, työnvälitystilastot) maakunnittain. Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan osuudet ovat tietosisällöltään identtiset. Ulkomaalaistaustaisista työntekijöistä on vaikea saada kattavaa ja alueellista tilastotietoa. Etenkin tilapäisestä työvoimasta tiedot ovat puutteellisia ja hajallaan hallinnon rekistereissä. Tilastotiedot voidaan rajata kansalaisuuden, syntymämaan, äidinkielen tai näiden yhdistelmien perusteella. Eniten ulkomaalaisia tuottaa syntymämaaluokitus ja vähiten kansalaisuuden mukainen luokittelu. Maahanmuuttajaväestö keskittyy suuriin kaupunkeihin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle. Kaakkois-Suomessa asui 10 600 ulkomaan kansalaista vuoden 2012 lopussa, mikä oli noin 700 edellisvuotta enemmän. Kymenlaaksossa heistä asui 6 400 henkeä. Lähes puolet eli 48 % Kaakkois-Suomen ulkomaiden kansalaisista on venäläisiä (noin 5 100 henkilöä). Koko Suomessa asuvista Venäjän kansalaisista asuu Kaakkois-Suomessa 17 %.

Päivittäistavarakaupan jakelumallivaihtoehdot ja kuljetukset tuoteryhmittäin

Tässä työssä jaetaan supermarket-kokoluokan päivittäistavaran vähittäiskaupan tuotevalikoima tuoteryhmiin ja selvitetään tuoteryhmäkohtaisesti keskusliikkeen mahdollistamat jakelurakenne vaihtoehdot. Toimintaympäristönä työssä on Suomi. Työssä päädytään jakamaan koko tuotevalikoima yhdeksään tuoteryhmään ja tuoteryhmien soveltuvuutta tutkitaan keskusliikkeen mahdollistamissa neljässä eri jakelumallivaihtoehdossa. Jakelumallin valintaan vaikuttaa tuotteiden varastointipäätökset sekä kuljetusolosuhteet, etenkin lämpötila. Työn perusteella keskusliikemallia ei voida luoda yksiselitteisesti vain tuoteryhmien perusteella, vaan lopullinen toimiva malli on yritys- ja tuotekohtainen. Myöskään jakelumallivaihtoehdon valintaa ei voida kaikissa tapauksissa valita ainoastaan tuoteryhmän perusteella, vaan tuoteryhmien sisälläkin on poikkeamia optimaalisessa jakelumallissa. Tuoteryhmän sisäisiin poikkeamiin vaikuttavat etenkin toimittaja, etäisyydet ja tuotekohtaiset ominaisuudet.

Syntyykö Suomeen puulaaksoja - Suomen puutuoteteollisuuden pk-yritysten tila ja tulevaisuus

Metsäteollisuus on tullut Suomeen ulkomaisen pääoman ja tietotaidon avulla vajaat kaksisataa vuotta sitten. Se on toiminut melkein koko jatkosodan jälkeisen ajan suojatussa ympäristössä ja ulkomaisesta kilpailusta riippumattomassa toimintaympäristössä. Kuten Porter ja muut ovat todistaneet, tällainen toimintaympäristö ei kehitä kansainvälisesti kilpailukykyistä teollisuutta globaaleilla markkinoilla. Liittyminen Euroopan unioniin ja sittemmin Euroopan rahaliittoon saattoi puunjalostusteollisuuden täysin uudenlaiseen kilpailutilanteeseen. Sama tapahtui myös alan pk-yrityksille, jotka olivat joutuneet toimimaan heikosti kilpailluilla raaka-ainemarkkinoilla. Tutkimus on tulevaisuudentutkimus, jossa tutkimusongelmia lähestytään kolmen teorian avulla. Porterin klusteriteoria tarjoaa mahdollisuuden arvioida metsäteollisuutta sekä kokonaisuutena että toimivana monimuotoisena organisaationa, jossa kustannukset ja hinta muodostuvat arvoketjun toimijoiden osakustannuksista. Bionomiateoria eli darvinistinen talousteoria testaa suomalaisen puunjalostusteollisuuden pk-yritysten kilpailukykyä ja paineita hakeutua edullisemmille toiminta- alueille. Evoluutioteoria tarkastelee sukupolvenvaihdoksen problematiikkaa. Sukupolvenvaihdoksen onnistuminen muodostuu puutoimialan elämän ja kuoleman kysymykseksi. Tämä on etenkin pk-yrityksiä kohtaava ongelma. Asiaa selvitettiin Mauno Rintalan suorittamalla kyselytutkimuksella Puuteollisuusyrittäjien jäsenistön keskuudessa. Ongelma johtuu suurista sodan jälkeen syntyneistä ikäluokista. Nämä vuosina 1945– 50 syntyneet ovat siirtymässä eläkkeelle vuosien 2005 ja 2015 välillä. Kyseisissä ikäluokissa yritystiheys on noin kaksi kertaa suurempi kuin sen jälkeisissä ikäluokissa. Suoritetun kyselyn sekä muiden suomalaisten ja kansainvälisten tutkimusten perusteella näyttää siltä, että eläkkeelle siirryttäessä vain noin 30 %:lla yrityksistä on jatkaja tiedossa suvusta tai lähipiiristä. Tämä merkitsee sitä, että 70 % eläköityvän ikäluokan omistamista yrityksistä poistuu pysyvästi markkinoilta. Suomessa poistuma merkitsee noin 40 % koko yritysvarannosta eli noin 80 000 yritystä. Tilastot toimivien yritysten määrästä ovat kuitenkin hyvin ristiriitaisia, joten todellista määrää on mahdoton arvioida. Noin suuren määrän poistuminen markkinoilta uhkaa jo hyvinvointivaltion perusrakenteita. Tutkimustulos edellyttää nopeita toimenpiteitä teollisten pkyritysten pelastamiseksi ja säilyttämiseksi Suomessa. Sukupolvenvaihdoksen onnistuminen on tässä prosessissa ensiarvoisessa asemassa. Kaikkien edellä mainittujen yritysten poistuminen markkinoilta edellyttäisi noin 400 000 uuden yrityksen perustamista, koska ainoastaan noin 20 % yrityksistä selviää ensimmäiset kolme vuotta. Tutkimukseen perustuen esitetään prosessimalli sukupolvenvaihdoksen suorittamiseksi. Suomen tärkeimmissä kilpailijamaissa valtioiden metsäomistus on määräävässä asemassa. Meillä metsät ovat yksityisessä omistuksessa ja vain pieni osa valtion omistuksessa. Puumarkkinat toimivat markkinatalouden ehdoilla ilman valtion ohjausta. Ongelmaksi on kehittymässä puun saanti. Metsänomistus on sukupolvien myötä hajaantunut hyvin pieniksi metsälöiksi. Nykyiset metsänomistajat asuvat kaupungeissa ja ovat pääosin palkkatyössä. He eivät ole samalla tavoin riippuvaisia puutuloista kuin heidän esi-isänsä. Metsäverotuksen uudistuminen lisää puun saannin epävarmuutta. Se on muuttumassa pinta-alaverotuksesta puun myynnin verotukseen. Puun myynti on vilkasta ennen järjestelmien vaihtumista ja vähäisempää sen jälkeen. Myös näitä ongelmia on pyritty ratkomaan uudenlaisen metsänomistusmallin avulla. Puuteollisuus on hyvin vanha teollisuudenala. Raaka-aine muodostaa määräävän osan kustannuksista. Muutokset ovat hitaita ja todelliset innovaatiot pitkäkestoisia. Uusia innovaatioita tapahtuu harvoin. Kannattavuutta parannetaan tuoteprosessien ja arvoketjujen kehittämisen kautta. Yhteiskunnan osuus alan kehittämisessä ja säilyttämisessä on ratkaiseva. Asioiden moninaisuus tekee tutkimuksen vaikeaksi, mutta sitäkin tärkeämmäksi kansantalouden kannalta. Tällaisissa suurissa murroksissa korostuu kaikkien päättävien tahojen henkinen valmius ja tahto tehdä oikeita ratkaisuja oikeaan aikaan.

Plan B from Outer Space - InsomniaGame-pelin suunnittelu ja toteutus 2010–2011

InsomniaGame oli Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin oppiaineen ja Insomnia verkkopeliyhdistyksen yhteistyössä vuosina 2010 ja 2011 toteuttama pelikonseptikokeilu. InsomniaGame oli osa laajempaa ”CoEx: Yhteisöllistä tekemistä tukevat tilat kokemusten jakamisessa” kaksivuotista (1.10.2009–31.12.2011) hanketta, jonka toteuttivat yhteistyössä Turun yliopiston Porin yksikkö, Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikkö ja Tampereen yliopisto. Hankkeen tavoitteena oli toteuttaa sosiaalista mediaa, yhteisöllisyyttä ja lisättyä todellisuutta hyödyntäviä virtuaalisia ja julkisia tiloja, joissa käyttäjät voivat jakaa kokemuksia. Tutkimus on luonteeltaan soveltava pro gradu -tutkielma, joka sisältää kaksi vuotta kestäneen ja kaksi pelisovellusta sisältävän työosuuden. InsomniaGame koostui erilaisista pelaajien suorittamista tehtävistä, pelialustasta sekä taustatarinasta. Päätutkimuskysymykset ovat: Mitkä tekijät vaikuttivat pelisuunnitteluprosessiin ja miten? Työ esittelee InsomniaGame-pelin kehityksen. Erityistarkastelussa ovat suunnitteluprosessin ja pelin sisällölliset muutokset sekä niihin vaikuttaneet tekijät. Pelin kehitys perustui pääasiassa erilaisiin dokumentteihin, joita käytettiin suunnittelun apuvälineenä sekä viestinnässä projektin eri toimijoiden kesken. Tutkimus pyrkii syntyneiden dokumenttien sekä pelisuunnittelijoiden muistin perusteella rekonstruoimaan InsomniaGame-pelisovelluksen kehityskaaren. InsomniaGamen kehityksessä oli monia tekijöitä, jotka muuttuivat sen kehityskaaren aikana. Itse pelin sisältö, kuten myös suunnittelutapa, muuttuivat kahden vuoden aikana huomattavasti. Pelillä oli myös monia erityispiirteitä, jotka tekevät sen kehityksestä ainutlaatuisen, sillä esimerkiksi pelin testaaminen yhtenä kokonaisuutena oli mahdotonta. Lisäksi peli oli tutkimus- ja yhteistyöprojekti, jossa oli mukana monia eri toimijoita ja erityisesti tutkimuksessa korostuu yhteistyökumppani Insomnia verkkopeliyhdistyksen osallisuus. InsomniaGamen kummankaan vuoden toteutus ei sujunut odotetulla tavalla, mikä osaltaan vaikutti etenkin jälkimmäisen vuoden pelin suunnitteluun. Varsinainen suunnittelutyö kuitenkin eteni ensimmäisenä vuonna käytetyn mallin mukaisesti, mutta kuitenkin niin että alkuperäiset oletukset pelisuunnittelusta ja lopputuloksesta muuttuivat. Tämän vuoksi peliprojektia voi paikoitellen luonnehtia jopa kaoottiseksi, ja erityisesti toteutusvaiheessa jouduttiin luomaan nopealla aikataululla uusia toimintamalleja. Työ toimii mallina tuleville peliprojekteille, mutta erityisen tärkeää olisi luoda yhtenäinen kehitysalusta vastaavanlaisia projekteja varten.

Myymäläpromootioiden rooli matalan sitoutumisen tuotteiden ostopäätöksenteossa : Esimerkkinä makeispussin valinta vähittäismyymälässä

Myymäläpromootiolla viitataan tässä tutkielmassa englanninkieliseen ’point-of-purchase’-termiin eli ostamisen hetkeen sijoittuvaan toimintaan ja markkinointiin. Myymäläpromootio kattaa kaiken myymälään sijoitetun myynninedistämismateriaalin. Kyseiset materiaalit kattavat muun muassa tilapäisesti ja pysyvämmin myymälään asetetut julisteet ja tuotteiden esillepanotelineet. Myymäläpromootion avulla kuluttaja saa tietoa sekä myymälästä että tuotteista. Myymäläpromootiota hyödynnetään nykyään aktiivisesti sekä kauppiaiden että teollisuuden puolesta etenkin päivittäistavarakaupassa, sillä kuluttajien ostopäätöksen teko on siirtynyt myymälään. Jopa kaksi kolmasosaa ostopäätöksistä tehdään vasta myymälässä. Tämän tutkielman tarkoituksena on analysoida myymäläpromootioiden roolia kuluttajien makeispusseihin liittyvässä ostopäätöksen teossa. Tutkielma tehtiin toimeksiantona Leaf Suomi Oy:lle (nykyisin Cloetta Suomi Oy). Tutkielman osaongelmien avulla selvitettiin, mitä tarkoitetaan myymäläpromootiolla ja millainen on kuluttajien ostopäätöksenteko myymälässä matalan sitoutumisen tuotteiden kohdalla. Lisäksi tarkastellaan miten kuluttajat kokevat myymäläpromootiot. Tutkielman pääasiallinen tutkimusote on laadullinen. Tutkielman empiirinen osuus koostuu kahdesta näkökulmasta. Ensimmäisessä tarkastellaan teemahaastatteluiden avulla asiantuntijoiden näkemyksiä ja kokemuksia myymäläpromootioista. Haastateltavat asiantuntijat ovat myymäläpromootioasiantuntija toimeksiantoyrityksestä, kaksi markkinointitoimiston asiantuntijaa sekä runsaasti myymälämarkkinointia harjoittava kauppias. Haastattelut analysoidaan teemoittelun avulla. Empiirisen osan toinen puoli on kvantitatiivinen ja koostuu standardoiduista kuluttajahaastatteluista, jotka suoritettiin Turun Kupittaan K-Citymarketissa. Haastattelujen avulla pyrittiin tarkastelemaan kuluttajien huomion kiinnittämistä myymäläpromootioihin sekä ostopäätöksentekoa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tulokset analysoidaan frekvenssein ja ristiintaulukoinnin avulla. Makeisten ollessa matalan sitoutumisen tuotteita, niitä ostetaan usein ennalta suunnittelematta, minkä vuoksi myymäläpromootion avulla voidaan vaikuttaa selkeästi kuluttajien ostopäätöksen tekoon. Tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta myymäläpromootiolla olevan tärkeä rooli useimpien kuluttajien ostopäätöksenteossa, vaikka he eivät itse sitä täysin tiedosta. Erittäin tärkeiksi tekijöiksi nousivat tuotteiden sijainti myymälässä, tuotteiden esillepano, hintatarjoukset sekä tuotepakkaus.

Umpimähkäinen tappaja vai tehokas aseellisen voimankäytön väline : valtiosopimusvelvoitteet ja rypäleaseiden käyttöperiaatteet Suomessa

Ihmisoikeusjärjestöt väittävät rypäleaseiden olevan umpimähkäisiä aseita ja kykenemättömiä erottamaan taistelijoita siviileistä. Aseellisen vaikuttamisen kohdistaminen vain taistelijoihin liittyy kansainväliseen humanitaarisen oikeuden sisältämän erotteluperiaatteen noudattamiseen. Tämä tapaoikeuteenkin kuuluva periaate velvoittaa kaikkia taistelijoita niin kansainvälisissä kuin valtioiden sisäisissäkin aseellisissa selkkauksissa. Kaikkia aseita voidaan käyttää umpimähkäisesti, mutta aseet eivät välttämättä ole lähtökohdiltaan umpimähkäisiä. Tässä yhteydessä tarkastelu tulee siis kohdistaa siihen, voidaanko rypäleaseiden vaikutukset kohdistaa tiettyyn tunnistettuun sotilaskohteeseen? Tässä tutkimuksessa tutkittiin Geneven vuoden 1949 yleissopimusten I lisäpöytäkirjan sekä CCW-puitesopimukseen kuuluvien II ja V pöytäkirjojen sisältämiä keskeisiä velvoitteita ja rajoitteita rypäleaseiden käyttämiseen sekä sodan räjähtämättömien jäänteiden raivausvastuuseen liittyen. Lisäksi tutkimuksessa tutkittiin rypäleaseiden käyttöperiaatteita, sodan räjähtämättömien jäänteiden raivausperiaatteita sekä asejärjestelmien ja ampumatarvikkeiden kunnossapitoon ja turvallisuuteen liittyviä tekijöitä Suomessa ja sitä, miten valtiosopimusvelvoitteet heijastuvat näihin periaatteisiin. Tutkimus on ajankohtainen valtioiden ja useiden ihmisoikeusjärjestöjen jatkaessa rypäleaseiden käytön estämispyrkimyksiä. Rypäleaseiden vastainen poliittinen kenttä luo painetta rypäleaseita varastoiville ja mahdollisesti käyttäville valtioille. Suomi on valmistautunut käyttämään rypäleaseita Suomen valtioon kohdistuvassa aseellisessa selkkauksessa. Tutkimuksessa havaittiin, että useat ihmisoikeusjärjestöjen väittämät rypäleaseiden käyttämiseen liittyvistä oikeudellisista asioista ovat virheellisiä. Väitteet perustuvat aseellisista selkkauksista tuotettuun informaatioon, josta esille nostetut havainnot on usein yhdistetty virheellisesti kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteisiin. Näin ollen ihmisoikeusjärjestöt ovat julkistaneet valikoivaa, tarkoitushakuista ja osin virheellistä informaatiota rypäleaseista. Tämä on tehty vahvistamaan heidän rypäleaseiden vastaisen strategiansa mukaista sanomaa. Tällaisen tarkoitushakuisen oikeudellisen argumentaation tarkoituksena on tiettyyn kohdeyleisöön vaikuttaminen. Tässä yhteydessä kohdeyleisön voidaan katsoa olleen valtioiden poliittinen johto. Ihmisoikeusjärjestöt ovat tällä tavoin pyrkineet edistämään omia tavoitteitaan rypäleaseiden vastaisessa kampanjoinnissa, tässä myös onnistuen. Tutkimuksen tuloksina esitetään, että kansainvälisen humanitaarisen oikeuden keskeiset periaatteet luovat selkeät raamit rypäleaseiden vastuulliselle käyttämiselle. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden sisältämät säännöt mahdollistavat tehokkaan aseellisen voimankäytön samalla luoden velvollisuuksia kaikille aseellisen selkkauksen osapuolille siviilien ja siviilikohteiden suojelemiseen liittyen. Sivullisten siviiliuhrien syntyminen aseellisen selkkauksen seurauksena ei ole sotarikos, kun se on tasapainossa sotilaallisen hyödyn kanssa suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Lisäksi on huomioitava vapaaehtoisten ihmiskilpien ja siviilien, jotka suoraan osallistuvat taisteluihin, oikeudellinen asema. CCW-puitesopimuksen II ja V pöytäkirja asettavat velvollisuuksia aseiden käyttämiselle sekä siviilien suojelemiselle. Nämä velvollisuudet täydentävät sodan oikeussääntöjen periaatteita siviilien suojelemisesta aseellisen selkkauksen vaikutuksilta. CCWpuitesopimuksen V pöytäkirjan vapaaehtoiset käytännöt, niitä huolellisesti toteutettaessa, parantavat kuorma-ammusten käsittelijöiden ja käyttäjien sekä myös taistelualueille palaavien siviilien turvallisuutta. Suomessa nämä vapaaehtoiset käytännöt on otettu huomioon laajasti rypäleaseiden sekä muun räjähtävän materiaalin hankinnan, kuljetuksen, varastoinnin sekä käyttämisen yhteydessä. Lisäksi asejärjestelmien huolto ja kunnossapito on ohjeistettu tarkasti ja niitä toteutetaan myös Puolustusvoimien strategisen kumppanin kanssa. Kumppanin toimintaa valvotaan tarkastuksien sekä laatuauditointien avulla. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden koulutusjärjestelyt ja -suunnitelmat sekä rypäleaseiden käyttämiseen liittyvien toimintojen ohjaustoiminta ja selvitetyt toimintatavat luovat hyvän perustan rypäleaseiden vastuulliselle käyttämiselle Suomessa. Kuormaammusten käytön koulutusjärjestelyjä tulisi kehittää. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteet ja asesopimusten velvoitteet on ohjeistettu Maavoimissa hyvin. CCWpuitesopimuksen V pöytäkirjan velvoitteet on ohjeistettu selkeästi ja vastuuta valtiosopimusvelvollisuuksien toteuttamisesta normaali- ja poikkeusoloissa on jaettu läpi Puolustusvoimien organisaation. Näiden velvoitteiden kouluttaminen on kuitenkin osittain laiminlyöty Maavoimissa.

Suomen ja Ruotsin puolustusvoimauudistusten tausta ja tavoitteet : Vertaileva näkökulma

Suomen ja Ruotsin puolustusvoimauudistukset ovat erittäin ajankohtainen teema. Suomessa viimeisin uudistus on parhaillaan käynnissä. Sen on tarkoitus olla valmis vuonna 2015. Ruotsissa on käynnissä sen puolustusvoimien historian suurin muu-tos. Uutisoinnissa uudistuksia on käsitelty laajasti. Tutkimuksessa verrataan Suo-men ja Ruotsin puolustusvoimauudistuksia. Työn tarkoituksena on selvittää miten ja miksi Suomi ja Ruotsi ovat puolustuksensa uudistaneet sekä verrata mitä näillä uu-distuksilla tavoitellaan. Päätutkimusongelmana on selvittää miten Suomen ja Ruotsin puolustusvoimauudis-tukset eroavat toisistaan. Tutkimus toteutettiin vertailevana tapaustutkimuksena, jossa tärkeimmiksi lähteiksi valittiin valtioiden viimeisimmät poliittiset ohjausasiakir-jat. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittinen ympäristö on keskenään hyvin samanlai-nen. Silti puolustusvoimauudistukset eroavat toisistaan selvästi. Keskeisin ero puo-lustusvoimauudistusten tavoitteissa on kansainvälisyyden painotuksessa. Suomes-sa uudistuksella tavoitellaan sisäisiä ja Ruotsissa ulkoisia etuja.

Kansainvälisen kriisinhallintaympäristön muutos ja suomalainen kriisinhallintastrategia

Kylmän sodan jälkeisten vuosikymmenten aikana kriisinhallinnan toimintaympäristön globaali kehitys on tehnyt maailmastamme monimutkaisemman. Kriisinhallintaympäristössä vallitsevan turvallisuusjärjestelmän luonnetta ei ole ennalta määrätty, ja kansallinen kriisinhallintastrategia määrittyy jatkuvasti uudelleen kriisinhallinnan toimintaympäristön tapahtumien seurauksena. Laajentunut ja muuttunut kriisinhallintaympäristö kiihdyttää tarvetta näiden muutosten ymmärtämiseen ja analysoimiseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kansainvälisen kriisinhallintaympäristön muutos ilmenee suomalaisessa kriisinhallintastrategiassa. Tutkimuksen teoriaperusta muodostuu useamman kansainvälisen politiikan paradigmojen perusolettamuksista. Tutkimuksessa tukeudutaan teoriatriangulaatioon klassisen realismin, uusrealismin, konstruktivismin ja neoliberalismin pääteesejä hyödyntäen. Tutkimusmenetelmänä on laadulliseen tutkimukseen soveltuva teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimuksen tavoitteeseen päästään kolmen alatutkimuskysymyksen avulla, miten kansainvälinen toimintaympäristön ja kriisinhallinnan piirteet ovat muuttuneet kylmän sodan jälkeen, minkälaista sotilaallinen kriisinhallinta tulee olemaan lähitulevaisuudessa, ja onko kansallisessa kriisinhallintastrategiassa havaittavissa ristiriitaa tai puutteita. Tutkimuksen tärkeimpänä empiirisenä lähteenä on valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko (2012). Voimassaoleva valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko linjaa Suomen tavoitteeksi osallistua vaativaan kriisinhallintaan laaja-alaisesti YK:n, EU:n, Naton ja Etyjn operaatioissa. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, ettei Suomen kriisinhallintatoiminta tänä päivänä täysin vastaa, mitä kansalliset strategiat kriisinhallinnasta linjaavat. Suomi osallistuu tällä hetkellä pääosin vain matalan profiilin kouluttamis-, konsultaatio- ja tukitoimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on valmentaa muita toimijoita toimimaan kompleksisessa kriisinhallinnan toimintaympäristössä. Kriisinhallinnan muutokset mm. operaatioiden vaativuuden kasvaessa ovat vaikuttaneet Suomen kriisinhallintaosallistumiseen. Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan on sekä kriisinhallintahenkilöstön määrän että operaatioiden sotilaallisen vaativuuden osalta hyvin maltillista. Myös tosiasiallinen yhteistyö eri toimijoiden kanssa ilmenee vain muutaman sotilaallisen kriisinhallintaoperaation kautta. Suomen kriisinhallintaprofiilin voidaan todeta olevan tällä hetkellä jopa heikko.

Ammoniumin, fosfaatin ja nitraatin poisto adsorption avulla

Kiinnostus ravinneionien ammoniumin, fosfaatin ja nitraatin poistoon liittyy niiden ne-gatiivisiin ympäristövaikutuksiin ja niiden poistoon jätevesistä on olemassa erilaisia tekniikoita. Tässä työssä ionien poistoa tutkittiin adsorptiotekniikan avulla. Siinä perus-ajatuksena on ionin kiinnittyminen adsorbentin pintaan, jolloin sen poistaminen käsitel-tävästä vedestä on mahdollista. Tässä diplomityössä tutkittiin eri adsorbentteja ammoniumin, fosfaatin ja nitraatin poistoon, ja päämääränä oli niiden yhtäaikainen poistaminen. Kokeita tehtiin niin laboratoriossa valmistetuille ravinneliuoksille kuin Yara Suomi Oy:n Siilinjärven (Yara) toimipaikalta toimitetuille vesille. Yaran vesien osalta pääpaino oli ammoniumin poistossa. Tutkimuksen haasteina olivat ionien erilaiset varaukset, jolloin esimerkiksi positiivisesti varautunut ammoniumioni kiinnittyi negatiivisesti varautuneen adsorbentin pintaan hel-poiten. Toisaalta negatiivisesti varautuneet anionit fosfaatti ja nitraatti suosivat positiivi-sesti varautuneita adsorbentteja. Myös muiden ionin läsnäolo joko edisti tai esti adsorboitumista ja joissain tapauksissa pH:lla oli suuri merkitys prosessin onnistumiseen. Saatuja tuloksia tarkasteltiin tutkittujen ionien poistoprosenttien ja isotermimallinnuksien kautta unohtamatta muita esille tulleita seikkoja. Saatujen tulosten mukaan etenkin kalsinoitu hydrotalsiitti poisti fosfaattia ja nitraattia, mutta se ei mainittavasti toiminut ammoniumille. Ammoniumille sen sijaan toimi par-haiten zeoliitit ja bentoniitti, jotka vähensivät myös Yaran vesien ammoniumpitoisuutta. Ionien yhtäaikainen poistaminen oli haastavaa ja sen parempi ymmärtäminen edellyttää jatkotutkimuksia. Yksi jatkotutkimuskohde voisi olla eri adsorbenttien yhdistäminen keskenään, ja tästä saatiin jo alustavia, rohkaisevia tuloksia.

Stressinhallinnan koulutuksen kehittäminen kriisinhallintaoperaatioon valmistavassa koulutus- ja valintatilaisuudessa

Tämä tutkimus tarkastelee 2000-luvun kriisinhallintaoperaation vaatimuksia rauhanturvaajan henkiselle toimintakyvylle. Tutkimuksessa tutkittiin kriisinhallintaoperaation muodostamaa stressikuormitusta, stressin syntymistä sekä miten koulutus- ja valintatilaisuuden stressinhallinnankoulutus vastaa kriisinhallintaoperaation vaatimuksiin. Tutkimuksen teoreettinen tavoite oli selvittää stressin ja stressinhallinnan käsitesisältö ja se, miten niitä on pyritty käytännöllistämään sotilas- ja kriisinhallintakoulutuksessa. Tutkimuksen käytännöllinen tavoite oli laatia kaksivaiheinen stressinhallintaohjelma, jonka toimivuutta ja toteutusmahdollisuuksia tutkitaan haastattelemalla kriisinhallintakouluttajia ja koulutettavia sekä ISAF-operaatiosta vasta palanneita rauhanturvaajia. Tutkimuksen viitekehyksen muodostavat sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot, joihin Suomi lähettää ja on lähettänyt rauhanturvaajia. Tutkimuksen primäärioperaatio oli ISAF-operaatio Afganistanissa. Kyselyn perusteella vastaajat kokivat stressinhallinnankoulutuksen erittäin tärkeäksi osaksi koulutusta. Stressinhallinnankoulutuksen tulisi antaa rauhanturvaajille valmiuksia stressin tunnistamiseen sekä itsessä että muissa rauhanturvaajissa ja kyvyn aloittaa henkinen ensiapu ryhmä/joukkotasolla. Tutkimuksen perusteella stressinhallinnankoulutus vastasi verraten hyvin toimialueen vaatimuksiin ottaen huomioon, että stressinhallinnankoulutus toteutui lähes tiedostamattomasti kriisinhallintaoperaatioon valmistavassa koulutuksessa. Kehitettävä ohjelma koostuu teoriaosuudesta (luennot ja demonstraatiot) ja käytännön harjoitteista (simuloidut stressitilanteet maastoharjoitusten yhteydessä sekä purkutilaisuudet). Tutkimuksen perusteella stressinhallinnan käytännön sovellukseksi tarkoituksenmukaisimmaksi osoittautui yhdysvaltalaisten stressitutkijoiden kehittämä Stress Exposure Training. Tämän niin sanotun tilannelähtöisen lähestymistavan vahvuus on kyky muodostaa koulutettaville ymmärrys todennäköisesti kohdattavista stressitekijöistä jo koulutusvaiheessa ja antaa mahdollisuus toimia niiden vaikutusten alaisuudessa kontrolloiduissa olosuhteissa. Stressinhallinnan koulutusohjelma on integroitavissa osaksi kriisinhallintajoukolle annettavaa tehtäväkohtaista käytännönkoulutusta.

Suomalaisen rauhanturvaajajoukon huolto Suezilla 1956–1957 ja Kyproksella 1964–1977

Suomalaiset ovat osallistuneet Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvatyöhön sen alusta lähtien vuodesta 1956. Rauhanturvatyön luonne on viime vuosina muuttunut, mutta rauhanturvaajia tarvitaan edelleen. Rauhanturvajoukon toiminnan takaamiseksi tarvitaan erilaisia taustatekijöitä, joita ilman joukko ei kykene toimimaan tai sen suorituskyky laskee oleellisesti. Taustatekijöistä huolto on joukon toiminnan kannalta tärkein ja sen täytyy olla kunnossa siinä vaiheessa, kun rauhanturvajoukko lähetetään toimintaalueelle. Tämä tutkimus keskittyy kahteen ensimmäiseen YK:n rauhanturvaoperaatioon, joissa Suomi oli mukana. Tutkimus käsittelee suomalaisen rauhanturvajoukon huoltoa ja siihen liittyviä ongelmia Suezilla 1956 – 1957 sekä Kyproksella 1964 – 1977. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten huollon järjestelyt onnistuivat sekä analysoida, miten kyettiin ottamaan huomioon ensimmäisen operaation kokemukset Suezilla seuraavassa operaatiossa Kyproksella. Tutkimusaineistona ovat olleet julkiset asiakirjat, rauhanturvatoiminnasta kirjoitetut kirjat ja artikkelit sekä kahden rauhanturvatyöhön osallistuneen henkilön haastattelu. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällön analyysiä, jolla tarkoitetaan teoreettista asiakirjoihin ja kirjallisuuteen perustuvaa kuvailevaa tutkimusta eli empiiristä tutkimusta. Tutkimuksessa ilmeni, että rauhanturvaoperaation huoltojärjestelmässä esiintyi runsaasti ongelmia. Ongelmista huolimatta huolto kyettiin toteuttamaan hyvin. Omavaraisuuden lisääminen Kyproksen operaation alkuaikoina olisi auttanut monessakin huoltoon liittyvässä asiassa ja ongelmatilanteessa. Vaikka YK lupasikin luovuttaa operaatioon osallistuville maille tietyt tarvikkeet toimialueella, niin toimitusten hitauden ja niissä ilmenevien muiden epäkohtien vuoksi olisi ollut tarpeellista olla mahdollisimman pitkään omavarainen operaation alkuvaiheissa. Jo Suezin operaatio näytti sen, että mitä omavaraisempi joukko on, sitä paremmin se kykenee aloittamaan toiminnan alueella.

Ensimmäisen maahanlaskudivisioonan lääkintähuolto operaatio Market-Gardenissa : "suunnittelu, toteutus ja lopputulos"

Syyskuussa 1944 liittoutuneet suorittivat toisen maailmansodan suurimman maahanlaskuoperaation. Operaatio Market-Gardenilla oli tarkoitus kiertää saksalaisten puolustus ja päättää sota ennen joulua. Operaatiolla ei kuitenkaan päästy siihen lopputulokseen kuin oli haluttu. Brittien ensimmäinen maahanlaskudivisioona tuhottiin lähes kokonaan Arnhemin kaupungissa. Divisioonan 10 000 miehestä noin 8 000 kaatui, haavoittui tai jäi vangiksi. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja siinä selvitetään ensimmäisen maahanlaskudivisioonan lääkintähuollon suunnittelua ja toimintaa operaatio Market- Gardenissa. Tutkimusongelmana on: Kuinka ensimmäisen maahanlaskudivisioonan lääkintähuolto toimi operaatio Market-Gardenissa, ja kuinka se toiminnassaan onnistui? Alatutkimusongelmia ovat: - Minkälaisilla perusteilla operaation lääkintähuolto suunniteltiin? - Minkälainen toimintaympäristö lääkintähuollolla oli operaatiossa? - Kuinka lääkintähuollon johtajat onnistuivat tehtävissään? Lähteinä tutkimuksessa on ensimmäisen maahanlaskudivisioonan lääkintähuoltoa käsitteleviä teoksia sekä näiden rinnalla operaatiota yleisesti käsitteleviä teoksia. Tutkimusmenetelmänä on deduktio ja sen rinnalla yksityiskohtien tarkastelussa on induktio. Ensimmäisen maahanlaskudivisioonan lääkintähuolto joutui suurien vaikeuksien eteen Arnhemin taistelun aikana. Operaatiota varten laadittu lääkintähuoltosuunnitelma ei pitänyt paikkaansa kuin kaksi ensimmäistä operaatiopäivää, jonka jälkeen tilanne alueella muuttui jokseenkin kaoottiseksi. Koko divisioona joutui asettumaan puolustukseen pienelle alueelle ja koko lääkintähuolto keskitettiin samalla alueelle. Puolustusalueella lääkintähuolto joutui huolehtimaan jopa 2 000 haavoittuneesta. Suuren potilasmäärän lisäksi lääkintähuoltoa vaikeutti se, että kolmannes lääkintävoimasta oli joutunut saksalaisten vangiksi heti ensimmäisinä päivinä ja viestiyhteydet alueella eivät toimineet. Arnhemissa lääkintähuolto nousi taisteluiden yläpuolelle ja tämä pelasti satojen miesten hengen. Potilaat evakuoitiin taistelun osapuolten sopimuksella saksalaisiin sairaaloihin, jossa he saivat tarvittavaa hoitoa. Taisteluiden päätyttyä Arnhemissa ensimmäisen maahanlaskudivisioonan rippeet vedettiin Rein-joen yli, mutta lääkintähenkilöstö jäi haavoittuneiden kanssa paikoilleen. Henkilöstö otettiin sotavangiksi ja kuljetettiin pois. Haavoittuneita varten perustettiin brittiläinen sotasairaala, jota pyörittivät brittien lääkärit ja lääkintämiehet. Sairaala toimi aina huhtikuuhun 1945 asti, kunnes sen vapauttivat kanadalaiset joukot. Olosuhteet huomioon otettaessa, lääkintähuolto onnistui tehtävässään. Onnistumisen takana oli yksittäisten miesten panos haavoittuneiden puolesta. Myös paikallisten asukkaiden apu lääkintähuollolle oli merkittävä.

Venäjän federaatio ja kamppailu kansainvälisen terrorismin merkityksistä : uhkakuvan ja valtioidentiteetin rakentuminen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa diskurssissa

Tässä Pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan Venäjän osallistumista kansainvälisen terrorismin uhkakuvan ja terrorismin vastaisen taistelun ja sitä kautta oman identiteettinsä määrittelyyn. Valittu tutkimuskohde on tarkemmin Venäjän federaation ulko- ja turvallisuuspoliittinen diskurssi osana laajempaa kansainvälistä diskurssia vuosina 2001–2007. Terrorismin merkityksestä viime vuosina käyty kamppailu ja uhkakuvien määrittelyssä esiintyvä valta tekevät tutkimuskohteen valinnasta perustellun ja ajankohtaisen. Tutkimus perustuu konstruktivistiseen viitekehykseen, jonka pohjalta on laadittuaikaisempaan tutkimukseen nojautuen ulko- ja turval lisuuspolitiikan diskurssianalyyttinen teoria. Tämä teoria ohjaa työn tarkastelemaan uhkakuvien rakentumista valtioidenidentiteettien määrittelyyn liittyen ja suuntaa met odia analysoimaan merkitysrakenteita, jotka esiintyvät uhkakuvien representaatioiden takana. Asettamalla Venäjän diskurssi kansainvälisestä terrorismista järjestelmätasolla käydyn diskurssin kontekstiin kyetään tarkastelemaan niitä yhteisiä ymmärryksiä, mahdollisuuksia ja rajoituksia sekä ennen kaikkea kamppailua, joiden piirissä Venäjä osallistuu terrorismin uhkakuvan ja oman valtioidentiteettinsä rakentamiseen. Teoria ohjaa asettamaan tutkielman tarkemmiksi tutk imuskysymyksiksi, mitä ovat järjestelmätason diskurssin merkitysrakenteet ja ni iden vaikutus, miten Venäjä on ottanut osaa terrorismin määrittelyyn, mitä merkitysrakenteita on löydettävissä Venäjän diskurssista, mitä identiteettejä ja intressejä Venäjälle rakentuu näiden merkitysrakenteiden kautta ja mitä järjestelmätasolla käyty diskurssi kertoo kamppailusta terrorismin ja sen vastaisen taistelun merkityksestä. Järjestelmätason diskurssia sekä Venäjän osallistum ista siihen tarkastellaan yhdeksää eri terrorismiin liittyvää tapausta käsittelevien eri t oimijoiden selontekojen kautta. Tapaukset on valittu niiden merkittävyyden tai potentiaalisen merkittävyyden takia ja toimijat niiden ja terrorismin vastaisen sodan suhteen perusteella. USA nousee tutkielmassa tärkeimmäksi järjestelmätason toimijaksi tarkasteltaessa Venäjän diskurssille rakentuvia rajoja ja mahdollisuuksia. Venäjä osallistui 9.11.2001 tapahtumien jälkeen akt iivisesti kansainvälisen terrorismin uhkakuvan rakentamiseen aina vuosiin 2005 – 2007 saakka, jolloin sen ja Lännen suhteet heikkenivät osittain terrorismin vastaisen sodan käytäntöön liittyvistä syistä. Tämän jälkeen muut uhkakuvat ovat hallinneet Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittista diskurssia. Yksimielisestä alusta huolimatta Venäjän näkemys kansainvälisestä terrorismista kohtasi pian vastustusta Lännen taholta. Suurimmat näkemyserot perustuivat Irakin ja Tshetshenian sotaan. Kansainvälisen terrorismin uhkakuva ei kyen nyt ristiriitojen johdosta luomaan jaettua turvallisuuskäsitystä Venäjän ja Lännen välille, eikä näin ollen muodostamaan jaettuja identiteettejä tai intressejä. Tämä ilmiö tiivistyi Venäjän käyttämään kaksoisstandardien käsitteeseen. Venäjä siirtyi kamppailun tuloksena määrittelemään terrorismia Keski-Aasian ja Kaukasian piirissä. Kehitys vahvisti Venäjän suurvaltaidentiteettiä, joka oli ollut rakentamisen kohteena jo vuonna 2000. Analyysin tuloksena voidaan todeta, että kansainvälisen terrorismin diskurssin taustalla vaikutti useita merkitysrakenteita, joista jokainen määritteli terrorismin eri tavoin. Ajan kuluessa järjestelmätasolla voimakkaimpina olivat ns. sotadiskurssi sekä ihmisoikeusdiskurssi. Näitä vastustamaan rakentuivat Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikassa realistinen ja sivilisaatiodiskurssit. Diskurssien tarkastelun perusteella voidaan väittää kansainvälisen terrorismin ja sen v astaisen taistelun olleen voimakkaan kamppailun kohteena tarkasteltavana ajanjaksona. Kaksi tärkeää tekijää kamppailun takana on ollut Lännen (USA ja tapauksittain vaihteleva Eu rooppa) ja Venäjän pyrkimys määritellä toisiaan ja terrorismin vastaiseen sotaan liittyvän oikeutuksen määrittelyn hallinta. Tutkielman pohjalta ei voida esittää yhtenäistä määritelmää venäläisestä kansainvälisen terrorismin uhkakuvasta johtuen sen monista erilaisista tasoista ja muodoista. Terrorismi määrittyi Venäjälle kuitenkin voimakkaasti Tshetshenian sodan kautta, mistä johtuu sen korostunut poliittisuus. Tshetshenian sodan ja kansainvälisen terrorismin yhteiseen uhkakuvaan kuului voimakkaasti näkemys ulkopuolisen valloituksen pelosta. Tämä pelko siirtyi tarkastellun ajanjakson lopulla koskemaan myös ”unilateraalien suurvaltojen” toimintaa. Kansainvälisen terrorismin uhkakuva rakentui siis tukemaan vanhempia näkemyksiä maailmanjärjestelmän toiminnasta sekä Venäjän valtioidentiteetistä.

Suomen ilmavalvonta talvisodassa : toiminta ja kokemukset

Ilmavalvonta, joka oli osa ilmatorjuntaa, liitettiin osaksi ilmapuolustuksen päällikön johtamaa ilmapuolustusta vuonna 1938. Ylimääräisen harjoituksen alkaessa lokakuussa 1939 olivat ilmavalvonnan sodan ajan valmistelutyöt edelleen kesken, ja valmistelutöiden keskeneräisyyden vuoksi ilmavalvontaverkko rakennettiin toimintakuntoiseksi vasta ylimääräisen harjoituksen aikana. Ylimääräisen harjoituksen suoma kahden kuukauden valmistautumisaika mahdollisti ilmavalvonnan tyydyttävän valmiuden talvisodan syttyessä. Tämä pro gradu -tutkielma selvittää ilmavalvonnan järjestelyjä talvisodan syttyessä, ilmavalvonnan toimintaa talvisodan aikana, ilmavalvonnasta talvisodan aikana saatuja kokemuksia sekä näiden kokemusten hyödyntämistä sotien välisenä aikana. Lisäksi tarkastelen, mitkä tekijät vaikuttivat ilmavalvonnan talvisodan aikaisiin järjestelyihin ja valmiuteen ylimääräisen harjoituksen alkaessa ja millainen oli ilmavalvonnan valmius ilmapuolustuksen uudelleenjärjestelyn jälkeen kesäkuussa 1941. Tutkimuksen perustutkimusongelma on seuraava: Millainen oli Suomen ilmavalvontajärjestelmä ja miten se toimi talvisodan aikana? Tutkielma on teoreettinen asiakirjatutkimus, jonka ensisijaisina lähteinä ovat arkistolähteet, sotapäiväkirjat ja Suomen ilmapuolustukseen liittyvä tutkimuskirjallisuus. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty ilmapuolustusta käsitteleviä opinnäytetöitä ja tutkimusartikkeleja. Tutkimusmenetelmä perustuu aineistolähteiden ja tutkimuskirjallisuuden tutkimiseen ja keskinäiseen vertailuun – sisällönanalyysiin. Aikaisempaa tieteellistä tutkimusta aiheesta on niukasti, vaikka ilmapuolustuksesta vuosina 1939–1944 on kirjoitettu paljon. Ilmavalvonnan tehtävänä oli seurata valtakunnan ilmatilaa sekä tehdä havainnot vihollisen, omien ja tarvittaessa myös muiden valtioiden lentokoneiden liikkeistä ilmatilassamme. Kerätyt ilmatilannetiedot tuli välittää kaikille ennalta määritellyille tiedon tarvitsijoille. Tehtävänä oli antaa ennakkovaroitus lentokoneista kaikille yhteistoimintaosapuolille. Suomi jakautui talvisodan aikana ilmapuolustusalueisiin, jotka olivat alueellisia ilmavalvonnallisia ja -torjunnallisia kokonaisuuksia. Ilmapuolustusalueiden johtoeliminä toimivat johtoilmapuolustus- ja ilmapuolustusaluekeskukset, joiden alaisuudessa toimivat ilmavartiopalvelusta suorittavat ilmavartioasemat. Johtosuhteiden mukaan ilmavalvonta jakautui kotiseutuun ja sotatoimialueeseen. Ilmavalvontalotat muodostivat pääosan ilmavalvontaelimien henkilöstöstä. Ilmatilannetiedot viestitettiin pääosin puhelinkeskusten kautta kulkevia puhelinyhteyksiä pitkin. Ilmavalvontaviestitys jakautui ilmapuolustusalueiden sisäiseen lähiviestitykseen, ilmavalvonnan keskuselinten väliseen naapuri- ja kaukoviestitykseen sekä hälytysviestitykseen. Ilmavalvonta teki talvisodan aikana tiivistä yhteistyötä ilmatorjunnan, hävittäjätorjunnan, väestönsuojeluorganisaation ja rautatieviranomaisten kanssa. Talvisota osoitti ilmavalvonnan järjestelyssä ja toiminnassa lukuisia puutteita, mutta kokonaisuutena ilmapuolustuksen johdon ja ilmavalvontaorganisaation kokemukset ilmavalvonnan toiminnasta olivat myönteisiä. Ilmavalvontaverkko kykeni pääsääntöisesti täyttämään sille annetut tehtävät. Suurimmat puutteet talvisodan aikana olivat viestiyhteyksissä, lähiviestitysmenettelyssä, ilmavalvontaelimien kalustossa sekä henkilöstön koulutustasossa. Ilmavalvonnan yhteistoiminnan järjestelyt hävittäjätorjunnan ja väestönsuojeluorganisaation kanssa olivat talvisodan alkaessa puutteelliset, ja kehityksestä huolimatta yhteistoiminnassa ilmeni hankauksia talvisodan loppuun asti. Sotien välisenä aikana ilmapuolustusalueet muuttuivat ilmavalvonta-alueiksi. Ilmapuolustusaluekeskukset korvanneet ilmavalvonta-aluekeskukset ja ilmavalvonnan viestinkeräyspaikat olivat yksinomaan ilmavalvonnan keskuselimiä. Ilmavalvontaverkko tiivistyi, ja ilmavalvontaviestitystä pyrittiin kehittämään. Ilmavalvonnan järjestelyt kehittyivät sotien välisenä aikana, ja ilmavalvontajoukoilla oli hyvä valmius defensiivisten ilmavalvontasuunnitelmien määrittämiin tehtäviin ylimääräisen harjoituksen alkaessa kesäkuussa 1941.

Ammattisotilaiden kuormitusfysiologiset vasteet sotilaallisen harjoituksen aikana ja niiden yhteys kuntoindeksiin

Suomalaisten ammattisotilaiden kenttäkelpoisuus arvioidaan vuosittain suoritettavilla testeillä, jotka koostuvat fyysisen kunnon testeistä sekä palvelusammunnoista. Tällä hetkellä alin hyväksyttävä kenttäkelpoisuusluokka on kaksi (2.0). Viime vuosina taistelukentän kuva on kuitenkin muuttunut entistä vaativammaksi, joka vaatii sotilasjohtajilta yhä kovempaa fyysistä ja henkistä kuntoa. Suomessa ammattisotilaiden fyysistä kuormittumista sotilaallisen harjoituksen aikana ei ole juurikaan tutkittu, vaan tutkimukset ovat painottuneet varusmiesten ja reserviläisten tutkimukseen. Kuormitusfysiologisia muutoksia voidaan tutkia mittaamalla esimerkiksi hormonaalisia vasteita. Autonomisen hermoston muutoksia voidaan selvittää mittaamalla sykevälivaihtelua, joka on noninvasiivinen tutkimusmenetelmä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ammattisotilaiden kuormitusfysiologiset vasteet sotilaallisen harjoituksen aikana sekä miten ne ovat yhteydessä kuntoindeksiin. Koehenkilöinä oli yhdeksän (n=9) miespuolista ammattisotilasta, jotka toimivat sodanajan organisaation mukaisessa Karjalan Jääkäriprikaatin esikunta- ja viestipataljoonan keskeisissä johto-, päällikkö- ja asiantuntijatehtävissä. He osallistuivat mittauksiin sotilaallisen harjoituksen aikana, joka kesti viisitoista päivää. Ennen harjoitusta koehenkilöt suorittivat alkumittaukset, joilla selvitettiin heidän fyysisen kunnon lähtötaso sekä stressihormonitasot. Ennen harjoitusta koehenkilöt suorittivat myös liikunta- ja terveyskäyttäytymiskyselyn sekä henkisen kuormittumisen arviointikyselyn (POMS, Profile of Mood States). POMS kysely uusittiin samansisältöisenä harjoituksen viimeisen päivän aamulla. Hormonaalisia vasteita mitattiin alkumittauksen lisäksi harjoituksen 8. ja 15. päivinä. Harjoituksen aikana koehenkilöiltä kerättiin kolmena vuorokautena sykevälivaihtelutietoa, alkaen mittauspäivän aamuna ja päättyen seuraavaan aamuun. Sykevälivaihtelutiedostot analysoitiin käyttämällä hyvinvointianalyysiä. Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS- ohjelmalla käyttäen toistettujen mittausten ANOVA:a. Vapaa- aikanaan 11 % koehenkilöistä ei harrastanut juuri mitään liikuntaa. Viikoittain yhtenä tai useampana päivänä rauhallista ja verkkaista liikuntaa harrasti 33 % ja 56 % harrasti yhdestä kolmeen kertaan viikossa ripeää ja reipasta liikuntaa. Viimeisen kolmen kuukauden aikana liikunnan määrä oli 56 %:lla vähentynyt. 67 % koehenkilöistä ilmoitti kärsivänsä selkävaivoista. Alkumittausten perusteella koehenkilöiden keskimääräinen kuntoindeksi oli 3.0, joka vastaa Cooperin juoksutestin perusteella noin 44 ml/kg/min. Sotilaallinen harjoitus ei ollut hengitys- ja verenkiertoelimistölle kuormittava. Kuormitusfysiologiset vasteet muodostuivat pääasiassa psyykkisten stressitekijöiden ja olosuhteiden yhteisvaikutuksesta. Harjoituksen aikana ei koehenkilöille muodostunut energiavajetta. Vapaan testosteronin määrä seerumissa laski koko harjoituksen ajan ja oli harjoituksen lopussa keskimäärin 17 % alkutilannetta alhaisemmalla tasolla. Lasku ei ollut kuitenkaan tilastollisesti merkittävä. Henkilökohtaiset erot olivat sen sijaan huomattavat. Henkilökohtaisia vapaan testosteronin vasteita selitti kuntoindeksi (r= 0.665, p= 0.051). Tämän tutkimuksen mukaan erottelevaksi fyysisen kunnon rajaksi muodostui kuntoindeksin taso 3.0, jonka omaavat henkilöt suoriutuivat kohtuuttomasti rasittumatta rauhanajan sotilaallisesta harjoituksesta. Unen määrällä oli merkittävä vaikutus elimistön kuormittumisen tasoon (r= 0.783, p= 0.013). Keskimääräinen vuorokautinen unen määrä oli 6h 20 min. Tämän tutkimuksen mukaan noin 5h 30 min yöuni on riittävä taso toimintakyvyn säilymisen kannalta sotilaallisen harjoituksen aikana. Kuormitusfysiologiset vasteet eivät vaikuttaneet merkittävästi koehenkilöiden mielialoihin. POMS- mieliala kyselyn perusteella koehenkilöt olivat harjoituksen jälkeen hieman ”kyllästyneempiä”, mutta ”paremmalla mielin” alkutilanteeseen verrattuna. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sotilaallinen harjoitus ei ole fyysisesti kuormittavaa. Kuormittumista syntyy kuitenkin johtuen muista tekijöistä ja ammattisotilaiden kuntoindeksin tulisi olla vähintään tasolla 3.0, jotta rauhanajan tehtävissä ei kohtuuttomasti kuormituta.