A propósito dum 10 de Junho: avisos à investigação em literatura portuguesa da expansão

Apontam-se alguns dos problemas mais persistentes nos estudos literários em torno do Renascimento em Portugal.

Os dinheiros da Inquisição portuguesa: o exemplo dos tribunais de Évora e Lisboa (1701-1755)

A partir dos relatórios de contas, elaborados anualmente por cada Mesa da Inquisição no ato de prestar contas ao Conselho Geral do Santo Ofício, pretende-se esboçar, com este trabalho, uma análise comparativa da estrutura das receitas dos tribunais de Évora e de Lisboa. Será alvo de estudo a composição das receitas inquisitoriais afetas aos tribunais, na primeira metade do século XVIII, dando ênfase a uma questão central: em que medida o confisco de bens aos sentenciados pela Inquisição contribuía para a subsistência financeira do Santo Ofício? A historiografia tem sugerido que a Inquisição contribuía com réditos financeiros para o equilíbrio das contas públicas e ao mesmo tempo autofinanciava-se a partir daqui. Há casos pontuais em que a primeira situação se verificou, sendo que o enfoque central deste trabalho não reside aqui. Não se sabe, contudo, em que medida o confisco era importante para a vida saudável dos cofres inquisitoriais. Importará, assim, analisar a composição global das rendas afetas aos tribunais,com o objetivo de compreender qual o peso do fisco.

Caraterização das argamassas da Cidadela Portuguesa do Sítio Arqueológico de Alcácer Ceguer

Enquadrado no projeto de investigação arqueológica de Alcácer-Ceguer, no qual a DGPC colabora conjuntamente com outras entidades nacionais e estrangeiras no âmbito da conservação e restauro, está em curso, no laboratório HERCULES, um estudo que visa a caracterização das argamassas utilizadas na construção e no restauro da igreja matriz e da cidadela Portuguesa de Alcácer Ceguer.

El Jadida. Fortaleza/ Património de Influência Portuguesa

El Jadida. A fortaleza abaluartada de Mazagão

El Jadida. Igreja de Nª Sª da Assunção, Palácio do Governador, arquitectura religiosa e arquitectura civil/ Património de Influência Portuguesa

El Jadida/ Cidade de Mazagão. A Igreja de Nª Sª da Assunção, o Palácio do Governador, a arquitectura religiosa e a arquitectura civil.

“Dinâmicas Demográficas e Envelhecimento da População Portuguesa, 1950-2011 Evolução e Perspectivas”

A investigação, de que agora apresentamos o relatório final, foi encomendada ao Instituto do Envelhecimento da Universidade de Lisboa pela Fundação Francisco Manuel dos Santos. Ficou estabelecido que o seu objecto seria o de descrever e analisar a evolução das estruturas etárias da população portuguesa entre 1950 e 2011, interpretar as causas demográficas das mudanças dessas estruturas assim como da população portuguesa e formular perspectivas e calcular projecções quanto à respectiva evolução no futuro. Ficou também determinado que deveria ser uma análise de fenómenos demográficos, construída a partir da observação dos dados estatísticos do estado e do movimento da população portuguesa.

Gênese e evolução da pesquisa agropecuária no Brasil: da instalação da corte portuguesa ao inicio da Republica.

Trata-se do primeiro ensaio de uma trilogia que analisa o processo evolutivo das instituições de pesquisa agropecuária no Brasil, relacionando a dinâmica dessa trajetória com as transformações sociopolíticas e econômicas que, em última instância, a determina. A criação do Jardim Botânico, em 1808, é o primeiro marco institucional de pesquisa agrícola no Brasil. Em 1859, estando o País sob nova égide política, surgem os primeiros institutos de pesquisa agrícola, por decretos do Imperador Pedro I: são os Imperiais Institutos da Bahia, Rio de Janeiro, Pernambuco, Sergipe e Rio Grande do Sul. Apenas os Institutos Baiano e Fluminense chegaram a funcionar efetivamente. Nesse período, muitos trabalhos foram realizados, destacando-se a introdução e seleção de espécies animais e vegetais, fertilidade do solo, combate a pragas e doenças, multiplicação assexuada de plantas, produção e distribuição de sementes e mudas. O advento da República viria golpear mortalmente esses Institutos, terminando por inviabilizá-los, juntamente com o Ministério da Agricultura, extinto depois de 32 anos de existência.

A PRESENÇA PORTUGUESA EM UM BAIRRO DO RIO DE JANEIRO: A TIJUCA.

A pesquisa objetiva compreender a presença da população portuguesa no bairro da Tijuca, espaço localizado na zona norte da cidade do Rio de Janeiro. Neste sentido, frente às correntes migratórias, desenvolve-se na localidade um grande número de atividades profissionais de responsabilidade deste grupo. Assim, relatar uma aparência lusitana percebida na cidade, e exclusivamente no bairro em questão é associar o emigrante a suas marcas e processos desenvolvidos no espaço, portanto, os sinais / símbolos lusitanos são apontados na paisagem e analisados como uma forma de revelar a presença portuguesa.            As marcas estão efetivamente em vários aspectos, tais como os inúmeros fixos reconhecidamente lusitanos. A identidade portuguesa é analisada segundo estas premissas: as marcas no espaço (BERQUE, 1984), as instituições portuguesas, os fixos imbricados no espaço (SANTOS, 2008), imbuídos da qualidade do “ser português” na metrópole carioca. Este sentido de identidade é discutido objetivando a relação estabelecida entre o migrante e o espaço, além da ótica que problematiza tais revelações, diante das dificuldades de tornar visíveis este plano luso na fração urbana. Por fim, a metodologia aplicada consistiu na contínua exploração do espaço elencado e utilização de referências sobre o assunto.

Fernando Pessoan ortonyymi ja heteronyymit modernistis-romanttisena myyttinä

Tutkimuksessani selvitän portugalilaisrunoilija Fernando Pessoan (1888-1935) heteronyymejä ja ortonyymiä modernistis-romanttisena myyttinä. Myytin piirteet paljastuivat Pessoan omia kirjoituksia ja runoja tutkimalla ja käyttämällä apuna Pessoa-tutkimusta. Tutkimusaineistonani ovat Pessoa-ortonyymin Mensagem-runoelma ja ”Autopsykografia”-runo, Álvaro de Campoksen vuonna 1917 Portugal Futurista –lehdessä julkaistu ”Ultimatum”-runomanifesti, Alberto Caeiron ”Guardador de Rebanhos”-runosikermä sekä Ricardo Reisin ”Oodit”-kokonaisuuteen kuuluvat runot: n:ro 59 ”Acima da verdade estão os deuses” (”Totuuden yläpuolella ovat jumalat”, 1914), n:ro 66 ”Olho os campos, Neera” (”Katson peltoja, Neera”, 1917), n:ro 181 ”Amo o que vejo” (”Rakastan sitä mitä näen”, 1934), n:ro 175 ”Estas só. Ninguem o sabe.” (”Olet yksin. Kukaan ei tiedä sitä”, 1933). Tutkimuksessani romanttisen runouden keskeisinä piirteinä pidetään uskoa taiteilijaneroon (geniukseen), mimeettiseen illuusioon (taide tavoittelee ulkoisen todellisuuden toisintamista mahdollisimman autenttisena) ja tekijän ja kokijan eli subjektin ja objektin erottamiseen toisistaan. Käsitänkin modernin runon tutkimuksessani hylänneen monia entisiä käsityksiä ja vastakkainasetteluja muun muassa tekijän ja ulkopuolisen maailman, mielen ja kielen välillä. Näitä moderneja ”rikkomuksia” identifioin ja määrittelen Pessoan heteronyymien runoudessa. Tutkimukseni apukäsitteitä ovat vilpittömyys ja autenttisuus, jotka kuvaavat runoilijan suhdetta itseensä ja muihin ja joita on pohtinut mm. Lionel Trilling teoksessaan Sincerity and authencity. Romanttisessa runoudessa suhde yhteisöön muodostui ensisijaisesti suhteessa omaan itseen, yhtenäiseen minuuteen nojaavan vilpittömyyden kautta, modernissa runoudessa hajanaisuutta ja yksilön suhdetta myös yhteisöön korostavan autenttisuuden avulla. Tutkimuksessani havaitsin, että Pessoa on jo tuotantonsa alusta lähtien kehittänyt tietoisesti modernistis-romanttista myyttiä – päätelmää tukivat niin Pessoan omat kirjoitukset kuin runoanalyysini. Pessoa ennusti ensimmäisen kerran romanttiseen nerotaiteilijaan vertautuvaa ”supra-Camõesia” ”A nova poesia Portuguesa Sociologicamente considerada” –esseessään vuonna 1912. Campoksen ”Ultimatum”-manifestissa puhuja uskoi muutaman useita kymmeniä persoonallisuuksia hallitsevan ”Synteesi-Ihmisen” tai ”supra-Camõesin” ilmestymiseen. ”Synteesi-Ihmisen” oli määrä palauttaa kukoistukseensa lamaantuneessa tilassa ollut Portugalin kirjallisuus uuteen kukoistukseensa. Eräänlaisen perustan koko myytille loi vuotta ennen Pessoan kuolemaa julkaistu Mensagem (suom. Viesti), jossa runoilija esittää saudosistisen ja sebastianistisen perustan. Teixeira de Pascoaesin kehittämä saudosismi näkyy Mensagemissa uskona Portugalin valtion perustajien ja laajentajien – löytöretkeilijöiden – edustamaan voittoisaan lusofoniseen mentaliteettiin, jonka Pessoa asettaa niin kansakunnan, runoilijan kuin ihmisen ihanteeksi. Toinen Mensagemissa esiintyvä myytin rakennusaine on sebastianismi eli usko kuningas Sebastianin (1554-1578) paluuseen. ”Synteesi-Ihminen”/”supra-Camões” oli reinkarnoitunut Sebastian, jonka piti palauttaa kansa ja kulttuuri kukoistukseensa lusofonisen valloittajamentaliteetin avulla. ”Autopsykografia”-runossaan Pessoa esittää puolestaan runoilijaa koskevan modernin poetiikan ongelmineen: esittävyyteen perustuva taide etäännyttää kokijan – taiteilijan – aina väistämättä ensimmäisestä, spontaanista ja luonnollisesta kokemuksesta ja tekee hänestä teeskentelijän ja simulakrumien (Baudrillard), toisen tason merkityksen tuottajan. ”Autopsykografian” moderni poetiikka koskee myös lukijaa, joka ei tavoita runoilijan välittämää merkitystä vaan kolmannen tason merkityksen. ”Autopsykografian” runous- ja ihmiskäsitys on moderni: runoilija on ammattimainen teeskentelijä, lähtökohtaisesti vilpillinen ja epäautenttinen. Pessoa ja Campos edustavat Pessoan objektiivisia heteronyymejä ja myytin modernia puolta. Pessoan subjektiiviset heteronyymit Reis ja Caeiro täydentävät objektiviisia, modernin ihmisen ahdistusta ja levottomuutta ilmaisseita Pessoaa ja Camposta ollen luonteeltaan romanttisia vilpittömyyden kannattajia. Caeiro arvosti näköaistia yli muiden aistien. Hänen tavoitteenaan oli katsoa aina kuin ensimmäistä kertaa, spontaanisti ja välittömästi kuin lapsi. Reis puolestaan korosti harmoniaa jumalten, ihmisten ja luonnon välillä ja uskoi kohtuullisiin aistinautintoihin. Molemmat muodostivat Pessoan myytin romanttisen puolen yhteisessä halussaan hylätä sosiaaliset roolit ja opetukset ja palata kohti yksilöllistä minää. Vilpittömyys ja autenttisuus ovat Caeiron ja Reisin ohjeita runoilijalle ja ihmiselle. Objektiiviset ja subjektiiviset heteronyymit yhdessä muodostavat modernistis-romanttisen myytin, joka kokonaisuudessaan on looginen: objektiiviset heteronyymit esittivät teeskentelyn, vilpillisyyden ja moderniuden ongelmat; subjektiiviset tarjosivat ratkaisua niihin, poisopettelua sosiaalisista rooleista ja rohkeutta mennä kohti omaa yksilöllistä minuutta.

El Cancioneiro Geral portugués y algunas distinciones de su congénere, El Cancionero General

Integran este número de la revista ponencias presentadas en Studia Hispanica Medievalia VIII : Actas de las X Jornadas Internacionales de Literatura Española Medieval, 2011, y de Homenaje al Quinto Centenario del Cancionero General de Hernando del Castillo.