832 resultados para opetuksen laatu
Resumo:
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen, miten yläkoulun ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa opetetaan argumentointitaitoja. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millaiset valmiudet kahdeksasluokkalainen saa argumentointiin ja kriittiseen lukutaitoon oppikirjojen perusteella ja miten tämä pohja huomioidaan lukion äidinkielen oppikirjoissa. Tutkimukseni kuuluu tekstintutkimuksen ja soveltavan kielitieteen alaan. Tutkimani kahdeksannen luokan oppikirjat ovat Aktiivi, Aleksis ja Tekstitaituri. Lukion oppikirjoista tutkimukseni aineslähteenä ovat Kieli ja tekstit, Piste ja Särmä. Tutkin oppikirjojen opetustekstien ja tehtävien lisäksi oppikirjoihin kuuluvien tehtäväkirjojen harjoituksia. Huomioin tutkimuksessani myös perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelman perusteet. Tutkimuksestani selviää, että kahdeksannen luokan oppikirjoissa korostetaan argumentointitaitojen ja aktiivisen kansalaisuuden merkitystä. Niissä keskitytään erityisesti yleisönosastokirjoituksen ja arvostelun kirjoittamisen opetukseen. Sen sijaan argumentointikeinoja opetetaan yläkoulun oppikirjoissa mekaanisesti eikä ilmauksen sisältöä huomioiden. Retorisia keinoja opetetaan vain yhdessä tutkimassani oppikirjassa. Argumentaatioanalyysin ja retorisen analyysin opetus perustuu oppikirjoissa pääasiassa tehtäviin. Tutkimuksestani käy ilmi, että lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa opetetaan argumentointitaitoja monipuolisesti mutta vaihtelevasti. Kahdessa oppikirjassa korostetaan argumentoinnin ja retoriikan vuorovaikutuksellista ja kontekstisidonnaista luonnetta. Osassa oppikirjoista retoriikka kytketään myös sen historialliseen kontekstiin. Argumentoivia tekstilajeja, argumentointikeinoja ja retorisia keinoja tuodaan oppikirjoissa esille runsaasti, mutta niiden opetustavat eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Vain yhdessä oppikirjassa ohjataan konkreettisesti kriittisen argumentaatioanalyysin tekoa. Analyysini perusteella oppikirjojen opetustavat ja -sisällöt sekä käytettävät käsitteet ovat epäyhtenäiset, joten argumentointitaitojen opetuksen jatkumo yläkoulun ja lukion oppikirjoissa on ongelmallista. On tärkeää, että opetussuunnitelman perusteissa määriteltäisiin tarkasti, mitä argumentointiin liittyviä asioita oppikirjoissa on opetettava ja mitä käsitteitä käytetään.
Resumo:
Tämän kandidaatintyön tavoitteena on selvittää mitä laadunhallintajärjestelmiä paperiteollisuudessa käytetään ja mitä hyötyä ne tuottavat alan yrityksille. Tarkastelussa otetaan huomioon alan erityispiirteet ja pohditaan miksi juuri näihin järjestelmiin on päädytty. Tietoa on haettu kirjallisuudesta, alaan liittyvistä julkaisuista sekä internetsivustoista. Lisäksi ajankohtaista tietoa hankittiin asiantuntijahaastatteluiden avulla. Työssä esitellään paperiteollisuuden kannalta keskeisiä laadunhallintajärjestelmiä sekä niihin liittyviä standardeja ja laatutyökaluja. Ensin määritellään laatu lyhyesti, sekä tuodaan esille sen tärkeys organisaatiossa. Tarkemmin keskitytään TQM:ään, ISO-pohjaisiin laadunhallintastandardeihin sekä kahteen tilastolliseen laatutyökaluun, SPC:hen ja Six Sigmaan. Tutkimuksen perusteella työssä saatiin selville, että erilaisia laadunhallintajärjes-telmiä, standardeja, sertifikaatteja ja työkaluja käytetään aktiivisesti paperiteollisuudessa. Järjestelmät tuovat systemaattisuutta toimintaan ja niiden kanssa käytetyt työkalut auttavat ongelmanratkaisussa. ISO-standardien varaan rakennettu laadunhallintajärjestelmä on tehokas ja se sertifioimalla voidaan osoittaa toiminnan laadukkuus myös asiakkaille. Säännölliset auditoinnit auttavat ylläpitämään laadunhallintajärjestelmän toimivuutta.
Resumo:
Viimeisenä kymmenenä vuotena valtiovalta on halunnut panostaa harmaan talouden torjuntaan. Tätä kautta panoksia on lisätty myös talousrikollisuuden torjuntaan, mm. lisäämällä tutkiville viranomaisille myönnettyjen resurssien määrää. Poliisi yhdessä syyttäjän kanssa on keskeisessä roolissa talousrikostutkinnassa ja -torjunnassa. Talousrikosten tunnusmerkistön toteen näyttämisessä rikosperusteiselle erityistarkastuksella on erityisen tärkeä rooli. Tutkielmassa on paneuduttu rikosperusteisen erityistarkastuksen laadun määrittelyyn ja laatuun vaikuttaviin tekijöihin. Tutkielman lähdeaineistona käytettiin mm. teoriakirjallisuutta tilintarkastusalalta sekä talousrikollisuutta käsittelevästä kirjallisuudesta. Lisäksi käytännön työn kannalta olennaisia seikkoja on kerätty asiantuntijahaastatteluilla. Tämän tutkielman tuloksena on eritelty tarkkaan rikosperusteisen erityistarkastuksen laatuun vaikuttavia tekijöitä. Kyseiset tekijät on jaoteltu neljän eri pääkriteerin kautta. Tarkastuksen laatukriteereitä taas on tarkasteltu suhteessa tilintarkastusalaan ja tuloksena on luotu kriteereiden jaottelu, joka helpottaa laatuun vaikuttavien tekijöiden hahmottamista.
Resumo:
Diplomityössä tarkastellaan paineenalaisten laitteiden hitsaukseen liittyviä laadullisia asioita voimalaitosten kunnossapitotöissä. Työssä selvitetään hitsauksen laadunhallinnan on-gelmakohtia ja niiden aiheuttajia sekä tutustutaan erilaisiin toimintaa helpottaviin laadun-hallinnan työkaluihin. Teoriaosuus koostuu erilaisiin laatutyökaluihin, kuten ISO 9001- ja ISO 3834 -standardeihin, Total Welding Managementiin ja Benchmarkingiin tutustumisesta sekä hit-sauksen laatukäsitteen tarkentamisesta. Osaa näistä laadunhallinnan työkaluista käytettiin parantamaan painelaitehitsauksen laatujärjestelmää voimalaitosten kunnossapitotöissä. Laadunhallinnan kannalta korjaus- ja kunnossapitotyöt ovat haastavia, koska ne ovat todel-la monipuolisia ja lähes aina erilaisia. Hitsaustyöt ovat usein toisistaan poikkeavia, eikä valmistavaa hitsaustuotantoa suoriteta kuin harvoissa tapauksissa. Havaittuja ongelmakoh-tia olivat tiedonkulun puutteet suunnittelun ja työn toteutuksen välillä sekä painelaitteiden hitsaustöistä vaadittavien dokumenttien laadinnan ja tiedonjaon hitaus. Helsingin Energian painelaitehitsauksen laatujärjestelmän päivityksen yhteydessä huomat-tiin, että uusien tiedonjakojärjestelmien käyttöönotto helpottaa dokumenttien saatavuutta ja pienentää huomattavasti henkilöstön työtaakkaa laadittaessa painelaitteiden vaatimusten-mukaisuusvakuutuksia ja muita vaadittavia dokumentaatioita.
Resumo:
Tässä diplomityössä selvitettiin UPM Kaukaan tehtailla esiintyviin lakisääteisiin hitsauskohteisiin liittyvää lainsäädäntöä ja lainsäädännön vaikutusta hitsaukselle. Lakisääteisiä hitsauskohteita ovat räjähdysvaaralliset tilat, painelaitteet, kemikaaliputkistot, kemikaalisäiliöt, maakaasulaitteet sekä kantavat teräsrakenteet. Diplomityössä selvitettiin lisäksi hitsauksen laadunhallintaa huomioiden korjaushitsaustyöt sekä uuden rakentaminen. Lakisääteet tuovat hitsauksen suorittamiselle usein tarkasti määritellyt velvoitteet koskien esimerkiksi dokumentointia, hitsaushenkilöstön pätevyyksiä, materiaaleja ja niin edelleen. Lakisääteet lisääntyvät jatkuvasti ja soveltamisalueet laajenevat, jolloin asioiden ylläpitäminen vaatii jatkuvaa seurantaa. Työssä luotiin ohjeistus koskien yleisesti hitsausta ja lisäksi käyttäjän ja omistajan velvoitteita koskevat ohjeet painelaitteista, maakaasulaitteista ja kemikaalilaitteista. Hitsauksen yleisohje koskee jokaista hitsaustapahtumaa korjaushitsauksesta uuden rakentamiseen. Ohje soveltuu lisäksi sopimusliitteeksi hitsaustyön tilauksissa.
Resumo:
Enabling Change in Universities: Enhancing Education for Sustainable Development with Tools for Quality Assurance This thesis deals with enabling change in universities, more explicitly enhancing education for sustainable development with tools for quality assurance. Change management is a discipline within management that was developed in the 1980s because business changed from being predictable to unpredictable. The PEST mnemonic is a method to categorize factors enabling change; such as political, economic, socio-cultural and technological factors, which all affect higher education. A classification of a change, in either hard or soft, can help understanding the type of change that an organization is facing. Hard changes are more applied to problems that have clear objectives and indicators, with a known cause of the problem. Soft changes are applied to larger problems that affect the entire organization or beyond it. The basic definition for sustainable development is: the future generations should have similar opportunities as the previous. The UN has set as a global goal an integration of education for sustainable development (ESD) at all levels of education during 2005- 2014. The goal is set also in universities, the graduates of which are future leaders for all labor markets. The objective for ESD in higher education is that graduates obtain the competence to take economic, social and environmental costs and benefits into account when making decisions. Knowledge outcomes should aim for systematic and holistic thinking, which requires cross disciplinary education. So far, the development of ESD has not achieved its goals. The UN has identified a need for more transdisclipnary research in ESD. A joint global requirement for universities is quality assurance, the aim of which is to secure and improve teaching and learning. Quality, environmental and integrated management systems are used by some universities for filling the quality assurance requirements. The goal of this thesis is to open up new ways for enhancing ESD in universities, beyond the forerunners; by exploring how management systems could be used as tools for promoting ESD. The thesis is based on five studies. In the first study, I focus on if and how tools for quality assurance could be benefitted for promoting ESD. It is written from a new perspective, the memetic, for reaching a diversity of faculty. A meme is an idea that diffuses from brain to brain. It can be applied for cultural evolution. It is a theory that is based on the evolutionary theory by Darwin, applied for social sciences. In the second Paper, I present the results from the development of the pilot process model for enhancing ESD with management systems. The development of the model is based on a study that includes earlier studies, a survey in academia and an analysis of the practice in 11 universities in the Nordic countries. In the third study, I explore if the change depends on national culture or if it is global. It is a comparative study on both policy and implementation level, between the Nordic countries and China. The fourth study is a single case study based on change management. In this study, I identify what to consider in order to enable the change: enhancing ESD with tools for quality assurance in universities. In the fifth Paper, I present the results of the process model for enhancing ESD with management systems. The model was compared with identified drivers and barriers for enhancing ESD and for implementing management systems. Finally, the process model was piloted and applied for identifying sustainability aspects in curricula. Action research was chosen as methodology because there are not already implemented approaches using quality management for promoting ESD, why the only way to study this is to make it happen. Another reason for choosing action research is since it is essential to involve students and faculty for enhancing ESD. Action based research consists of the following phases: a) diagnosing, b) planning action, c) taking action and d) evaluating action. This research was made possible by a project called Education for Sustainable Development in Academia in the Nordic countries, ESDAN, in which activities were divided into these four phases. Each phase ended with an open seminar, where the results of the study were presented. The objective for the research project was to develop a process for including knowledge in sustainable development in curricula, which could be used in the quality assurance work. Eleven universities from the Nordic countries cooperated in the project. The aim was, by applying the process, to identify and publish examples of relevant sustainability aspects in different degree programs in universities in the Nordic countries. The project was partly financed by the Nordic Council of Ministers and partly by the participating pilot universities. Based on the results of my studies, I consider that quality, environmental and integrated management systems can be used for promoting ESD in universities. Relevant sustainability aspects have been identified in different fields of studies by applying the final process model. The final process model was compared with drivers and barriers for enhancing ESD and for implementing management systems in universities and with succeeding with management systems in industry. It corresponds with these, meaning that drivers are taken into account and barriers tackled. Both ESD and management systems in universities could be considered successful memes, which can reflect an effective way of communication among individuals. I have identified that management systems could be used as tools for hard changes and to support the soft change of enhancing ESD in universities with management system. Based on the change management study I have summarized recommendations on what to consider in order to enable the studied change. The main practical implications of the results are that the process model could be applied for assessment, benchmarking and communication of ESD, connected to quality assurance, when applied. This is possible because the information can be assembled in one picture, which facilitates comparison. The memetic approach can be applied for structuring. It is viable to make comparative studies between cultures, for getting insight in special characteristics of the own culture. Action based research is suitable for involving faculty. Change management can be applied for planning a change, which both enhancing ESD and developing management systems are identified to be.
Resumo:
Tutkimuksen tavoite oli selvittää digitaalisten ajoseurantalaitteiden hyödynnettävyyttä nuorten liikenneturvallisuudessa. Tutkimukseen osallistuneiden asenteita ajonopeuksia ja digitaalista ajoseurantamenetelmää kohtaan selvitettiin ennen ja jälkeen ajojaksoa tehdyillä kyselyillä. Nuorten osuus tieliikenteen onnettomuusmääristä on kasvussa. Liikenneturvallisuuden kannalta on tärkeää tehdä tutkimuksia nuorten ajotavoista. Tutkimuksessa käytössä olleen ajoseurantalaitteen avulla saatiin tietoa siitä paljonko nuoret ajavat, missä ajavat, millaisilla nopeuksilla ja mihin aikaan vuorokaudesta. Tutkimuksen perusteella nuoret pitivät ajoseurantamenetelmää hyödyllisenä. Moni vastasi loppukyselyssä laitteen vähentäneen alun kokeilunhaluja sekä auton käsittelyyn oli tullut kiinnitettyä paljon huomiota. Ajoseurantamenetelmän tarpeellisuudesta kertoo tutkimuksen pienellä otoskoolla saatu suuri ylinopeuksien määrä. Ajojaksonsa aikana yksikään kovimpia nopeuksia ajaneista ei joutunut poliisin kanssa tekemisiin ylinopeuden vuoksi. Tietosuojakysymysten takia kaikille kuljettajille, joilla ajoseurantalaite on autossa, tulee tehdä selväksi mitä tietoja kerätään ja keiden nähtäväksi tiedot tulevat. Laitteiden parhaat tulevaisuuden käyttömahdollisuudet nuorille lienevät ajo-opetuksen yhteydessä. Muitakin mahdollisia kohderyhmiä ajoseurantalaitteilla on nuorten lisäksi. Laite voisi olla suoran ajokiellon määräämisen sijaan mahdollisuus toistuvasti tai törkeästi ylinope¬utta ajavalle henkilölle. Laitteiden avulla saatava yksityiskohtainen tieto nopeuksista, kiihdytyksistä sekä jarrutuksista helpottaisi poliisin tutkintaa onnettomuustapauksissa.
Resumo:
This applied linguistic study in the field of second language acquisition investigated the assessment practices of class teachers as well as the challenges and visions of language assessment in bilingual content instruction (CLIL) at primary level in Finnish basic education. Furthermore, pupils’ and their parents’ perceptions of language assessment and LangPerform computer simulations as an alternative, modern assessment method in CLIL contexts were examined. The study was conducted for descriptive and developmental purposes in three phases: 1) a CLIL assessment survey; 2) simulation 1; and 3) simulation 2. All phases had a varying number of participants. The population of this mixed methods study were CLIL class teachers, their pupils and the pupils’ parents. The sampling was multi-staged and based on probability and random sampling. The data were triangulated. Altogether 42 CLIL class teachers nationwide, 109 pupils from the 3rd, 4th and 5th grade as well as 99 parents from two research schools in South-Western Finland participated in the CLIL assessment survey followed by an audio-recorded theme interview of volunteers (10 teachers, 20 pupils and 7 parents). The simulation experimentations 1 and 2 produced 146 pupil and 39 parental questionnaires as well as video interviews of volunteered pupils. The data were analysed both quantitatively using percentages and numerical frequencies and qualitatively employing thematic content analysis. Based on the data, language assessment in primary CLIL is not an established practice. It largely appears to be infrequent, incidental, implicit and based on impressions rather than evidence or the curriculum. The most used assessment methods were teacher observation, bilingual tests and dialogic interaction, and the least used were portfolios, simulations and peer assessment. Although language assessment was generally perceived as important by teachers, a fifth of them did not gather assessment information systematically, and 38% scarcely gave linguistic feedback to pupils. Both pupils and parents wished to receive more information on CLIL language issues; 91% of pupils claimed to receive feedback rarely or occasionally, and 63% of them wished to get more information on their linguistic coping in CLIL subjects. Of the parents, 76% wished to receive more information on the English proficiency of their children and their linguistic development. This may be a response to indirect feedback practices identified in this study. There are several challenges related to assessment; the most notable is the lack of a CLIL curriculum, language objectives and common ground principles of assessment. Three diverse approaches to language in CLIL that appear to affect teachers’ views on language assessment were identified: instrumental (language as a tool), dual (language as a tool and object of learning) and eclectic (miscellaneous views, e.g. affective factors prioritised). LangPerform computer simulations seem to be perceived as an appropriate alternative assessment method in CLIL. It is strongly recommended that the fundamentals for assessment (curricula and language objectives) and a mutual assessment scheme should be determined and stakeholders’ knowledge base of CLIL strengthened. The principles of adequate assessment in primary CLIL are identified as well as several appropriate assessment methods suggested.
Resumo:
Keski-Suomen maahanmuuttopoliittista ohjelmaa on tehty Keski-Suomen työ- ja elinkeinokeskuksen (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen), Keski-Suomen liiton, Jyväskylän työ- ja elinkeinotoimiston, Keski-Suomen kuntien, Keski-Suomen kauppakamarin, ammattiliittojen ja kolmannen sektorin edustajien sekä monien muiden tahojen yhteistyönä. Tavoitteena on ehdottaa toimenpiteitä maahanmuuttajien osallisuuden vahvistamiseksi ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kehittämiseksi sekä työperusteisen maahanmuuton edistämiseksi. Ohjelmassa korostuu kaksi keskeistä kehittämisaluetta, joihin liittyvät toimenpide-ehdotukset sisältyvät useaan eri toimenpidelinjaukseen: - suomen kielen opetuksen tarjoaminen ja opetuskäytäntöjen mukauttaminen kaikille opetusta tarvitseville sekä - koko väestölle kohdennetun asennekasvatuksen kehittäminen. Toimintaohjelmassa esitetään seitsemää toimintalinjaa toimenpiteineen. 1. Maahanmuuttajien työllistyminen ja heidän osaamisensa hyödyntäminen 2. Maahanmuuttajien kotoutumisen edistäminen 3. Humanitaarisen maahanmuuton kehittäminen 4. Työperusteisen maahanmuuton edistäminen 5. Ulkomaalaisten opiskelijoiden työllistymisen kehittäminen 6. Keski-Suomen vetovoimaisuuden lisääminen ja osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen 7. Aktiivista maahanmuuttopolitiikka tukevien rakenteiden vahvistaminen
Resumo:
Sosialistisen vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjän oli monien muiden kysymysten ohella ratkaistava sosialismin saavutusten puolustaminen. Aluksi ratkaisuksi suunniteltiin vapaaehtoisuuteen perustuvaa punakaartia, mutta riittävän miesvahvuuden turvaamiseksi päädyttiin yleiseen asevelvollisuuteen. Pian Venäjän sisällissodan jälkeen sotataidon suunta painottui enemmän vanhan armeijan asiantuntijoiden näkemysten kuin vallankumoussankarien kokemusten mukaiseksi, vaikka Frunzen puna-armeijalle kirjoittama doktriini perustui luokkataisteluun ja korosti sisällissodassa hyväksi koettua operatiivista liikkuvuutta. Neuvostoliiton ja Venäjän sotataidon perustana on Pietari I:n aloittama länsimainen suuntaus, jota kuitenkin täydentävät vahvat kansalliset piirteet. Venäläisen sotataidon henkisenä isänä voidaan hyvällä syyllä pitää Aleksandr Suvorovia, jonka opetukset näkyvät tekstilainausten lisäksi myös periaatteissa ja sotilaskasvatuksessa. Napoleonin sotien jälkeen perustettu Keisarillinen yleisesikunta-akatemia loi Venäjälle sotatieteellisen tutkimuksen ja opetuksen. Sotatieteen mahdollisuuksia ei 1800-luvun Venäjällä osattu täysin hyödyntää. Aseistuksen kasvavan tehon merkitystä vähättelevä asenne johti sotataidon taantumisen ja katastrofiin Venäjän–Japanin sodassa. Sen kokemuksia analysoidessaan Aleksandr Neznamov kehitti edelleen saksalaista operaation käsitettä ja loi perustan Neuvostoliitossa 1920-luvulla kehitetylle operaatiotaidolle. Neuvostoliittolaisen sotataidon päämääränä oli kehittää taktinen ja operatiivinen ratkaisu aseistuksen tehon kasvun aikaansaamaan puolustuksen ylivoimaisuuteen. Ratkaisussa hyödynnettiin brittien kokemuksia ja tutkimusta. Neuvostoliittolainen taktiikka ja operaatiotaito eivät kuitenkaan olleet brittiläisen mekanisoidun sodankäynnin tai saksalaisen salamasodan itäinen kopioita vaan itsenäisiin ratkaisuihin pohjautuvia. Syvän taistelun ja operaation teoriaa kokeiltiin harjoituksissa, ja sitä kehitettiin Stalinin vuoden 1937 puhdistuksiin saakka. Toisen maailmansodan taisteluissa puna-armeija sovelsi alkuvaiheen katastrofin jälkeen syvän taistelun ja syvän operaation oppeja. Komentajien ja joukkojen taito ei riittänyt teorian vaatimusten mukaiseen toimintaan, siksi syväksi aiotusta taistelusta tuli ajoittain ainoastaan tiheää. Suuren isänmaallisen sodan kokemusten perusteella neuvostoliittolainen sotatiede kehitti yleisjoukkojen taistelun periaatteet, jotka ovat säilyneet muuttumattomina nykypäivään saakka. Kylmän sodan aikakaudella ydin- ja tavanomaisen aseistuksen merkitys sodan ja taistelun kuvassa vaihteli. Lännen sotataidon ja aseteknologian kehitys pakotti Neuvostoliiton siirtymään 1980-luvulla sotilaallisessa ajattelussaan hyökkäyksestä puolustukseen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän sotilaallisen turvallisuuden takaajana on ydinaseistus. Yhdysvaltain tavanomainen ilma-avaruushyökkäyskyky vaatii Venäjää kehittämään torjuntajärjestelmiä. Tavanomaisten joukkojen rakentamisessa Venäjä seuraa tarkasti läntisen sotataidon kehittymistä, mutta pitäytyy omaperäisiin ratkaisuihin, joiden kehittämisessä sen vahvalla sotatieteellisellä järjestelmällä ja dialektisen materialismin metodilla on edelleen olennaisen tärkeä merkitys.
Resumo:
Valuable minerals can be recovered by using froth flotation. This is a widely used separation technique in mineral processing. In a flotation cell hydrophobic particles attach on air bubbles dispersed in the slurry and rise on the top of the cell. Valuable particles are made hydrophobic by adding collector chemicals in the slurry. With the help of a frother reagent a stable froth forms on the top of the cell and the froth with valuable minerals, i.e. the concentrate, can be removed for further processing. Normally the collector is dosed on the basis of the feed rate of the flotation circuit and the head grade of the valuable metal. However, also the mineral composition of the ore affects the consumption of the collector, i.e. how much is adsorbed on the mineral surfaces. Therefore it is worth monitoring the residual collector concentration in the flotation tailings. Excess usage of collector causes unnecessary costs and may even disturb the process. In the literature part of the Master’s thesis the basics of flotation process and collector chemicals are introduced. Capillary electrophoresis (CE), an analytical technique suitable for detecting collector chemicals, is also reviewed. In the experimental part of the thesis the development of an on-line CE method for monitoring the concentration of collector chemicals in a flotation process and the results of a measurement campaign are presented. It was possible to determine the quality and quantity of collector chemicals in nickel flotation tailings at a concentrator plant with the developed on-line CE method. Sodium ethyl xanthate and sodium isopropyl xanthate residuals were found in the tailings and slight correlation between the measured concentrations and the dosage amounts could be seen.
Resumo:
Rehtoreiden roolista opetuksen ja oppilaitoksen johtajana löytyy tutkimustietoa mutta heidän roolistaan yrittäjyyskasvatuksen toimijana ei juurikaan tiedetä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää rehtoreiden tämänhetkinen toiminta yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen näkökulmasta Työssä tarkasteltiin rehtoreiden toimintaa yrittäjyyskasvatuksessa yrittäjämäisen työilmapiirin luomisen, yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen ja arvioinnin, sekä koulun käytäntöjen ja verkostoyhteistyön kannalta. Työssä selvitettiin kuinka taustatekijät vaikuttavat rehtorin toimintaan yrittäjyyskasvattajana sekä millaisia vaikuttavuussuhteita rehtoreiden johtamiskäytännöillä on koulun yrittäjyyskasvatuksen käytäntöihin. Työ tehtiin kvantitatiivisena tutkimuksena, jonka empiirinen osuus toteutettiin verkkokyselylomakkeella Yrittäjyyskasvatuksen mittariston™ avulla. Tutkimuksen aineisto käsittää 97 perus- ja toisen asteen koulun rehtorin vastausta. Tutkimustulosten perusteella rehtoreiden taustaan liittyvillä muuttujilla on vaiku-tusta heidän toimintaansa yrittäjyyskasvattajina. Erityisesti rehtorin liike-elämän kokemus, yrittäjyyskokemus ja yrittäjyyskasvatusaiheisiin koulutuksiin osallis-tuminen vaikuttivat rehtorin yrittäjyyskasvatuksen toimintaa lisäävästi. Lisäksi rehtoreiden kehittämistoimilla on vaikutusta yrittäjyyskasvatuksen käytäntöjen näkymiseen oppilaitoksessa ja verkostoyhteistyöhön oppilaitoksen ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen näkökulmasta rehtoreiden työelämätietou-teen ja kehittämistyöhön aktivoimiseen tulisikin kiinnittää huomioita, esimerkiksi täydennyskoulutusten avulla. Rehtoreiden aktiivinen toiminta alueellisesti tai paikallisesti yrittäjyyskasvatuksen kehittämisessä johtaa oppilaitoksen käytäntö-jen valikoiman laajentumiseen ja verkostoyhteistyön lisääntymiseen
Resumo:
It has been commonly thought that standards of beauty are arbitrary cultural conventions that vary between cultures and time. In my thesis I found that it is not so. Instead, I show that attractiveness and preferred traits serve as cues to phenotypic qualities that provide selective benefits for those who choose their mates based on these criteria. In the first study I show that attractive men have a stronger antibody response to the hepatitis b vaccine and higher levels of testosterone than their less attractive peers. Men with low levels of testosterone also tend to have high levels of the stress hormone cortisol, suggesting that their immune responses may have been inhibited by stress hormones. Thus, facial attractiveness may serve as an honest cue of the strength of immune defence in men. In the second study, I show that the attractiveness of the male body is also a cue of better immunity. In addition, I show that adiposity, both in men’s faces and bodies, is a better cue of the strength of immunity and attractiveness than of masculinity. In the third study, I test the preferences of women from 13 countries for facial cues of testosterone and cortisol. I show that there is cross-cultural variation in women’s preference for cues of testosterone and cortisol in male faces. I found a relationship between the health of a nation and women’s preferences for cues of testosterone in the male face and the interaction between preferences for cues of testosterone and cortisol. I show also a relationship between preferences for cues of testosterone and a societal-level measure of parasite stress. Thus, it seems that societal-level ecological factors influence the relative value of traits as revealed by combinations of testosterone and stress hormones. In the fourth study, I show that women’s immune responsiveness (amount of antibodies produced) does not predict facial attractiveness. Instead, plasma cortisol level is negatively associated with attractiveness, indicating that stressed women look less attractive. Fat percentage is curvilinearly associated with facial attractiveness, indicating that being too thin or too fat reduces attractiveness. This study suggests that in contrast to men, facial attractiveness in women does not indicate the strength of immune defence, but is associated with other aspects of long-term health and fertility: circulating levels of the stress hormone cortisol and the percentage of body fat. In the last study I show that the attractiveness of men’s body odor is positively correlated with stress hormone levels, suggesting also that the attractiveness of body odors may signal the phenotypic quality of males to females. However, the attractiveness of men’s body odor was not associated with testosterone levels. My thesis suggests that the standard of beauty is not in the eye of the beholder. Instead, our standard of beauty is hardwired in our brains by genes that are selected by natural selection and also influenced by current environmental conditions.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan tutkivan oppimisen menetelmän soveltuvuutta ilmavoimien alkeislentokoulutukseen. Tutkimuksessa vastataan Puolustusvoimien palkatun henkilöstön osaamisen kehittämisen strategian 2004-2017 tavoitteeseen, jonka keskeinen lähtökohta on oppimaan oppimisen taito ja jatkuva oppiminen läpi koko sotilasuran. Tutkivan oppimisen teoriaa tutkitaan lentokoulutusta suorittavien oppilaiden kokemusten perusteella. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen pohjana on käytetty Hakkaraisen, Longan ja Lipposen (2004a) tutkivan oppimisen mallia. Tutkimustehtävän pohjalta muotoiltiin kaksi tutkimusongelmaa, joihin vastaamalla haettiin ratkaisuja tutkivan oppimisen menetelmän hyödyntämiseen ilmavoimien alkeislentokoulutuksessa. 1) Mitä haasteita ja ongelmia opiskelijat kokevat LentoRuk:lla (lentoteoriakoulutus, käytännön lentokoulutus)? 2) Voidaanko tutkivan oppimisen menetelmällä kehittää LentoRuk:n koulutusta haasteet ja ongelmat huomioiden? Tutkimusstrategia oli kvalitatiivinen ja metodologisena viitekehyksenä tapaustutkimus. Tutkimuskohteena olivat lentoreserviupseerikurssi 83:n ja kadettikurssi 95 ohjaajalinjan oppilaat, joiden kokemuksia kerättiin haastattelun avulla tammikuussa 2009. Pääaineisto koostui kymmenestä lentoreserviupseerikurssin ja viidestä kadettikurssin oppilaan yksittäishaastattelusta. Aineisto jäsennettiin haastattelussa käytettyjen teemojen sekä teoriataustassa esiintyvien käsitteiden ja mallien avulla. Analyysimenetelmänä oli laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimustuloksista kävi ilmi keskeisimmät ongelmat ja haasteet LentoRuk:n koulutuksessa. Teoriakoulutuksessa ne liittyvät koulutuksen rakenteellisiin ongelmiin, opetuksen tasoon ja oppituntityöskentelyyn. Käytännön lentokoulutuksessa ongelmia ja haasteita koettiin siirtymisessä teoriakoulutuksesta käytännön lentokoulutukseen, opetuksen rakenteellisissa ongelmissa, koulutuksen etenemistahdissa ja opettajien opetustavoissa. Tutkivan oppimisen osatekijöitä oli tunnistettavissa sekä lentoteoriakoulutuksesta että käytännön lentokoulutuksesta, ja tutkivan oppimisen mahdollisuudet kehittää kumpaakin koulutuksen osa-aluetta todettiin hyviksi.
Resumo:
Ammattikorkeakoulujen tuloksellisuuden mittaamisen ja toimivan mallin kehittämiseen tuloksellisuuden vertailuun ammattikorkeakoulujen välillä on tehty paljon työtä erityisesti ammattikorkeakoulujen yhteisissä kehittämishankkeissa, opetus- ja kulttuuriministeriössä sekä ammattikorkeakouluissa. Tuloksellisuuden mittaaminen liittyy myös ammattikorkeakoulujen toimintaympäristöjen menestykseen, koska tulos vaikuttaa ammattikorkeakoulun kokonaisrahoitukseen ja sitä myötä opetuksen ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI-toiminta) mahdollisuuksiin. TKI-toiminta muodostaa 15 % ammattikorkeakoulujen kokonaisrahoituksesta. Tämän laadullisen tapaustutkimuksen kohteena on tuloksellisuusmittari, joka kuvaa hakemuspohjaisen, ulkopuolisen rahoituksen volyymia ammattikorkeakoulun TKItoiminnassa ja jonka osuus ammattikorkeakoulun kokonaisrahoituksesta on 8 %. Työssä tutkittiin hakemuspohjaisen rahoituksen taustalla vaikuttavia tekijöitä tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden mittaamisen haasteina. Hakemuspohjaisen rahoituksen kokonaisuus koostuu eri rahoittajien erilaisille kohteille ja eripituisille toteutuksille ajoittuvista hankkeista ja projekteista. Tutkimuksen aineistona olivat aiheesta tehdyt tutkimukset, raportit, selvitykset ja asiantuntijoiden kannanotot sekä tutkijan havainnot TKI-toiminnan työtehtävissä vuosina 1997 – 2012. Tutkimusmenetelmänä oli aineistolähtöinen tutkimus ja tutkimuksen tuloksena esitettiin 84 tuloksellisuusmittarin taustalla vaikuttavaa tekijää. Ensimmäisenä johtopäätöksenä tuloksellisuusmittarin taustatekijöiden analyysistä esitettiin, että taustatekijöiden vaikutus vaihtelee ammattikorkeakouluittain ja taustatekijät vaikuttavat tuloksellisuusrahoituksen indikaattoriin. Toisena johtopäätöksenä esitettiin, että ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan tuloksellisuuden vertailuun on mahdollista tuoda alueellista näkökulmaa.