Muistipotilaan hoito- ja palveluketju Suomessa kuntien ikääntymispoliittisten strategioiden kuvaamana. Asiakirja-analyysi

Tutkielman tarkoituksena oli kuvata suomalaisen muistipotilaan hoito- ja palveluketju kuntien strategisten asiakirjojen kuvaamana. Lisäksi tarkoituksena on verrata muistipotilaan hoito- ja palveluketjun eroja suuralueittain. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää muistipotilaan hoito- ja palveluketjukäytänteitä suomalaisessa palvelujärjestelmässä. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat suomalaiset kunnat ja niiden ikääntymispoliittiset strategiat (N = 40). Strategioista tarkasteltiin muistipotilaiden hoidon ja palvelujen nykytilan kuvauksia (n =36). Aineisto kerättiin ositetun otannan perusteella mukaan arvottujen kuntien Internet-sivuilta. Aineisto analysoitiin deduktiivisella sisällönanalyysilla. Aineisto myös kvantifioitiin analyysirungon mukaisesti. Tutkimuksen tulosten mukaan kunnissa muistipotilaille tarjotaan keskimäärin kolmea eri palvelua. Vain 9 % kunnista huomioi muistisairauksien ennaltaehkäisyn strategioissaan. Muistipotilaat diagnosoidaan pääosin muistipoliklinikoilla, joita on 24 %:ssa kunnista. Muistihoitajia oli 38 %:ssa kunnista ja heillä oli olennainen rooli muistipo-tilaiden seurannassa, tukemisessa ja tiedonantajana. Muistipotilaan kotona asumista tuki 59 % kunnista. Kotona asumista tuettiin kotiin toimitettavien palveluiden sekä päivähoidon ja -toiminnan avulla. Omaishoitajia tuettiin 29 %:ssa kunnista samantyyppisten palveluiden avulla sekä kolmannen sektorin tukemana. 88 % kunnista tarjosi muistipotilaille asumispalveluita tai pitkäaikaishoitoa. Pitkäaikaishoitoa tarjottiin enemmän laitosmaisessa ympäristössä kuin asumispalveluita tehostetun palveluasumisen piirissä. Pitkäaikaishoito oli tarkoitettu keskivaikeasti tai vaikeasti muisti-sairaille. 21 % kunnista huomioi muistipotilaiden kanssa työskentelevien ammatti-henkilöiden osaamisen ja sen kehittämisen. Yksityinen ja kolmas sektori toimi lähes kaikkien palveluiden täydentäjänä. Muistipotilaiden hoidon ja palveluiden huomioiminen strategiatasolla puuttui todennäköisimmin Itä- ja Pohjois-Suomesta. Parhaiten kuvauksia löytyi Etelä-Suomesta. Pohjois-Suomessa ei kuvattu ennaltaehkäisyä lainkaan. Itä-Suomesta puolestaan puuttuivat muistipotilaan omaisten tuki ja palvelut. Pitkäaikaishoidon laitosmuotoinen hoito puuttui Pohjois-Suomen strategioista kokonaan kun Länsi-Suomessa sitä puolestaan painotettiin palvelujen kuvauksessa. Suomen kuntien tulisi huomioida muistipotilaiden hoito ja palvelut nykyistä laajemmin ikääntymispoliittisissa strategioissaan koko Suomen alueella. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota muistisairauksien ennaltaehkäisyyn, omaishoitajien tukemiseen ja palveluihin sekä muistipotilaita kohtaavien sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten koulutukseen. Näillä keinoilla kunnat voivat tarjota muistisairaille kuntalaisille pa-rasta mahdollista kokonaisvaltaista hoitoa ja palveluita.

Pohjaa kirjallisuushistorialle

Kirjallisuusarvostelu

Intiaanit ovat edelleen keskuudessamme

Kirjallisuusarvostelu

Future prospects of short distance rail based passenger transport in Northern Europe

The worlds’ population is increasing and cities have become more crowded with people and vehicles. Communities in the fringe of metropolitans’ increase the traffic done with private cars, but also increase the need for public transportation. People have typically needs traveling to work located in city centers during the morning time, and return to suburbs in the afternoon or evening. Rail based passenger transport is environmentally friendly transport mode with high capacity to transport large volume of people. Railways have been regulated markets with national incumbent having monopoly position. Opening the market for competition is believed to have a positive effect by increasing the efficiency of the industry. National passenger railway market is opened for competition only in few countries, where as international traffic in EU countries was deregulated in 2010. The objective of this study is to examine the passenger railway market of three North European countries, Sweden, Denmark and Estonia. The interest was also to get an understanding of the current situation and how the deregulation has proceeded. Theory of deregulation is unfolded with literature analyses and empirical part of the study is constructed from two parts. Customer satisfaction survey was chosen as a method to collect real life experiences from the passengers and measure their knowledge of the market situation and possible changes appeared. Interviews of experts from the industry and labor unions give more insights and able better understanding for example of social consequences caused from opening the market for competition. Expert interviews were conducted by using semi-structured theme interview. Based on the results of this study, deregulation has proceeded quite differently in the three countries researched. Sweden is the most advanced country, where the passenger railway market is open for new entrants. Denmark and Estonia are lagging behind. Opening the market is considered positive among passengers and most of the experts interviewed. Common for the interviews were the labour unions negative perspective concerning deregulation. Despite the fact deregulation is considered positive among the respondents of the customer satisfaction survey, they could not name railway undertakings operating in their country. Generally respondents were satisfied with the commuter trains. Ticket price, punctuality of trains and itinerary affect the most to customer satisfaction.

Taimituotannon historiaa - ja nykypäivää

Kirjallisuusarvostelu

Sotilaspoliisiharjoituksen vaikuttavuus sotilaspoliisikoulutukseen Kainuun Prikaatissa

Tämä tutkimus käsittelee Pohjois-Suomessa 2000–luvulla järjestettyjen sotilaspoliisiharjoitusten merkitystä Kainuun Prikaatin sotilaspoliisikoulutukselle. Tutkimus selvittää miten sotilaspoliisien koulutusjärjestelmä rakentuu, miten koulutuksellisen suorituskyvyn mittaaminen on toteutettu ja miten harjoitus vaikuttaa Kainuun Prikaatin koulutukseen. Tutkimuksen pääongelman ratkaisemisella pyritään selvittämään, miten harjoitus on onnistunut tyydyttämään organisaation tarpeet ja miten joukko on saavuttanut toiminnalle asetetut tavoitteet. Tämän avulla saadaan viitteitä tehdäänkö organisaatiossa oikeita asioita ja onko tuotos tai saavutus sitä mitä on haluttu. Tutkimuksen tarkoituksena on myös koota historiatietoa ja havaintoja harjoituksista. Tutkimuksen pohdinnassa tuodaan esille tutkijan ajatuksia koulutuksen kehittämisestä. Tutkimusaihetta käsitellään laadullisen tutkimuksen keinoin. Tutkimuksen tärkeimpänä lähdeaineistona ovat harjoituksista laaditut kertomukset. Materiaalia käsitellään aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmin. Aiheesta ei ole tehty aiempaa tutkimusta varusmieskoulutuksen osalta. Puolustusvoimien koulutuksen vaikuttavuutta on tutkittu henkilökunnan koulutuksessa. Nämä tutkimukset on toteutettu pääasiassa kyselytutkimuksena. Sotilaspoliisiharjoituksen vaikuttavuudesta Kainuun Prikaatissa annettavaan koulutukseen voidaan yleisinä johtopäätöksinä todeta sen mahdollistavan koulutuksen tason havainnoinnin. Harjoituksessa saadaan tärkeää palautetta niin kouluttajien kuin varusmiesten osaamisesta ja koulutusresurssien riittävyydestä. Harjoituksella ja erityisesti mittauksella näyttää olevan koulutusta ohjaavaa vaikutusta. Harjoituskertomuksissa esitetyt Kainuun Prikaatin saavuttamat koulutustulokset olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyviä. Kertomukset tuovat kuitenkin esille, että erityisesti sotilaspoliisien peruskoulutuksessa saattaa olla edelleen kehitettävää eikä kaikkia harjoituksen tarjoamia mahdollisuuksia ole kyetty hyödyntämään täysimääräisesti.

EU:n sotilaallinen kriisinhallinta : kriisinhallintaoperaatiot ja Suomen rooli

Tämä tutkimus koskee EU:n sotilaallista kriisinhallintaa, EU-operaatioita sekä Suomen osuuttaa näissä. Tutkimuksessa keskitytään kansainvälisessä järjestelmässä toimiviin sotilaallista kriisinhallintaa suorittavien organisaatioiden toimintaan. Tutkimus on luonteeltaan uhka - hyöty näkökulmia korostavaa. Tutkimuksessa tarkastellaan sotilaallista kriisinhallintaa sekä kansainvälisten järjestöjen tasolla (YK, NATO, EU), että valtiollisella tasolla (Suomi). Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miksi EU näkee tarpeellisena ylläpitää ja kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintajoukkoa, sekä mikä Suomen rooli on EU:n sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Tutkimusongelmaan on etsitty vastauksia viiden tutkimuskysymyksen kautta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty asiakirjatutkimusta ja tavoitteena on ollut selvittää vastauksia tutkimuskysymyksiin ja niiden kautta mallintaa, miten sotilaallisen kriisinhallinnan tarve syntyy. Tarkastelun myötä on syntynyt käsitys siitä, miten uhkakuvat ja toiminnasta saavutettava hyöty vaikuttavat tarpeeseen toimia sotilaallisen kriisinhallinnan saralla. Teoreettisena kehyksenä on käytetty englantilaisen koulukunnan mukaista näkemystä kansainvälisestä järjestelmästä. Tutkimusongelmaan on pyritty vastaamaan huomioiden sekä liberaalia että realistista maailmannäkemystä. YK:n ja NATO:n toimintaa on käsitelty pintapuolisesti. YK:n toiminnan tarkastelussa on todettu järjestön heikkoudeksi mm. omien joukkojen puute, hidas päätöksentekoprosessi ja se, että järjestö on sotilaallisen kriisinhallinnan osalta sivuutettavissa sekä NATO:n että EU:n toimesta. NATO:n tarkastelussa on käynyt ilmi, että kylmän sodan jälkeen NATO:n näkyvin toiminta on ollut sotilaallinen kriisinhallinta. NATO:n sotilaallinen kriisinhallintavoima on YK:hon verrattuna helpommin sekä, nopean toiminnan joukkojen myötä, nopeammin käytettävissä. NATO onkin eurooppalaisille valtioille varteenotettava vaihtoehto sotilaallisen kriisinhallinnan johto- ja suunnitteluorganisaationa. EU:n sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita on tarkasteltu turvallisuusympäristön asettamien uhkien ja esimerkkeinä mainittujen hyötynäkökulmien kautta. Operaatiotarkastelun tuotteena on syntynyt arvioita tulevaisuuden EU-operaatioista. EU:n nähdään tulevaisuudessa mahdollisesti suorittavan operaatioita joko Lähi-idän tai Afrikan suunnassa. Operaatioita tullaan suorittamaan aluksi nopeaan toimintaan kykenevillä taisteluosastoilla. EU:n tarve kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintakykyään näyttää perustuvan sekä liberaaliin yleismaailmalliseen yhteisvastuuseen, että voimapoliittiseen pyrkimykseen lisätä omaa vaikutusvaltaansa kansainvälisenä toimijana. EU pyrkii sotilaallisella kriisinhallinnallaan määrittämään itse miten ja missä unioni vastaa maailmalla vallitseviin uhkiin. Samalla unioni pyrkii itsenäisen toiminnan kautta saavuttamaan mahdollisimman paljon hyötyä sotilaallisen kriisinhallinnan avulla. Suomen aktiivinen rooli EU:n kriisinhallinnassa näyttäisi perustuvan sekä eurooppalaiseen yhteisvastuuseen, että valtion pyrkimykseen lisätä omaa vaikutusvaltaansa ja saavutettavaa hyötyä sekä EU:n sisäisessä toiminnassa että kriisinhallintaoperaatioissa.

Ahvenanmaan strateginen merkitys

Ahvenanmaan erityisasemaa määrittävistä kansainvälisistä valtiosopimuksista vanhin on liki 150 vuotta vanha ja uusin on vuodelta 1947. Vaikka maailma on näistä ajoista muuttunut, Ahvenanmaan asemaa pidetään itsestään selvänä. Tämä tutkimustyö kokoaa yhteen tärkeimmät Ahvenanmaata käsittelevät historialliset tapahtumat ja valtiosopimukset sekä käsittelee niiden merkitystä nykypäivänä Suomen ja Itämeren näkökulmasta katsottuna. Tutkimustyössä käsitellään geopoliittisen analyysin ja voimavara-analyysin avulla Ahvenanmaata alueena, joka sijaitsee keskellä Itämerta, sekä Ahvenanmaan strategista merkitystä yhteiskunnallisesti ja sotilaallisesti tarkasteltuna. Lisäksi tutkimustyössä selvitetään mahdollisen sotilaallisen liittoutumisen merkitystä Ahvenanmaan asemalle ja erityisjärjestelylle. Tutkimustyö on luonteeltaan teoreettinen, ja sen tutkimusmenetelmä on laadullinen asiakirjatutkimus, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluilla. Tutkimusongelma on: “Mikä on Ahvenanmaan strateginen merkitys yhteiskunnallisesti ja sotilaallisesti tarkasteltuna?” Tutkimusongelma pyritään avaamaan pohtimalla Ahvenanmaan kansainvälistä merkitystä Itämeren alueella, sekä vertaamalla merisodan ja yhteiskunnan turvallisuuden nykyisiä uhkakuvia sodanaikaisiin uhkakuviin ja historiantutkimuksen esittävään taustaan. Lisäksi tutkimusongelmaan haetaan ratkaisua pohtimalla, miten muuttuva kansainvälinen politiikka Pohjois-Euroopassa ja Itämeren alueen olojen muuttuminen vaikuttavat Ahvenanmaan erikoisaseman säilyttämiseen Suomen kannalta katsottuna. Tutkimustyö on rajattu 1930-luvulta nykypäivään. Painopisteenä on Itämeren alueen kehitys kylmän sodan jälkeisenä aikana taloudellisen ja kauppapoliittisen suorituskyvyn noustessa tärkeydessä sotilaallisen suorituskyvyn edelle. Tutkimusaineistona ovat kotimaiset ja kansainväliset julkiset asiakirjat sekä lehtiartikkelit ja asiantuntija-haastattelut. Tutkimuksessa ilmenee, että Ahvenanmaan strateginen merkitys on Suomelle edelleen suuri, mutta kansainvälisesti Itämeren kokonaisuuden kannalta katsottuna huomattavasti pienempi kuin sotiemme ja kylmän sodan aikana. Itämeren nykyisen roolin huomattiin olevan kaupallinen eikä sotilaallinen, kuten se oli kylmän sodan aikana. Itämeren strategisen painopisteen todettiin siirtyneen Tanskan salmille – päinvastoin kuin asiantuntijat arvioivat 1990-luvun puolivälissä. Suomen mahdollisesta sotilaallisesta liittoutumisesta todettiin, ettei se vaikuttaisi Ahvenanmaan erityisasemaan. Suomen keinoja täyttää Ahvenanmaata koskevat kansainväliset velvoitteet se kuitenkin lisäisi. Osa tutkimustyön aineistosta on kylmän sodan aikana laadittua kirjallisuutta. Siihen suhtaudutaan käsittelyssä kriittisesti, joskin se muodostaa tutkimustyön historiankatsauksen rungon ja sitä pidetään luotettavana. Tähän pohjautuen tutkimuksessa kuitenkin painotetaan Ahvenanmaan strategista merkitystä ja sen asettamia vaatimuksia Suomen puolustusjärjestelyille Itämeren alueella nykyään vallitsevassa tilanteessa.

Pinta-aluksen kyky havaita kohti ammuttu meritorjuntaohjus

Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja se tuottaa suuntaa antavat arvot pinta-aluksen kyvylle havaita kohti ammuttu meritorjuntaohjus aluksen S -alueen valvontatutkalla sekä kohti ammutun meritorjuntaohjuksen Ku -alueen hakeutumistutka aluksen ESM –järjestelmällä. Tutkimusongelmien perusteella on laadittu kirjallisuusselvitys, jossa on määritetty pintaaluksen, sen sensoreiden sekä meritorjuntaohjuksen ja sen hakeutumistutkan geneeriset ominaisuudet. Sen jälkeen on skenaarioanalyysin avulla määritetty tutkittavat skenaariot ja niiden matemaattinen arviointitapa. Matemaattisessa arvioinnissa on käytetty kirjallisuusselvityksen avulla saatuja laskenta-arvoja järjestelmien parametreille ja skenaarioiden muuttujille. Tutkimus on pidetty tietoturvaluokitukseltaan julkisena käyttämällä arvioinnissa geneerisiä arvoja. Kohti ammutun meritorjuntaohjuksen havaitseminen riippuu ensisijaisesti ohjuksen lentokorkeudesta ja ajankohdasta, jolloin se käynnistää hakeutumistutkansa maalin etsintää ja siihen lukittumista varten. Ohjus lähestyy maalia matalalla lentäen, jolloin se ei ole havaittavissa pinta-aluksen valvontatutkalla. Matkalentovaiheen aikana ohjuksen hakeutumistutka on sammutettu eikä sitä kyetä havaitsemaan. Ohjus nousee 30 - 40 kilometrin etäisyydellä maalista tutkahorisontin yläpuolelle, jolloin se on havaittavissa pinta-aluksen valvontatutkalla. Samalla ohjus käynnistää hakeutumistutkansa, joka puolestaan havaitaan aluksen ESM – järjestelmällä. Aliääniohjukset voivat suorittaa maalihaun ja lukituksen jopa 20 kilometrin päässä maalista. Lukituttuaan maaliin, laskeutuu ohjus noin viiden metrin lentokorkeuteen ja etenee kohti maalia pysyen pääosin pinta-aluksen valvontatutkan ja ESM –järjestelmän seurannassa. Pinta-alus kykenee havaitsemaan kohti ammutun meritorjuntaohjuksen viimeistään ohjuksen kasvattaessa lentokorkeuttaan maalin etsintää ja siihen lukitusta varten noin 35 kilometrin etäisyydellä pinta-aluksesta. Tämän jälkeen ohjusta kyetään seuraamaan aluksen valvontatutkalla osumishetkeen asti. ESM –järjestelmä kykenee seuraamaan ohjusta vain ohjuksen hakeutumistutkan ollessa käynnissä. Havainto kohti ammutusta meritorjuntaohjuksesta tehdään liki samanaikaisesti pinta-aluksen valvontatutkalla ja ESM –järjestelmällä. Sensorien integrointiasteesta ja maalifuusion tasosta riippuu, miten nopeasti valvontatutkan havaitsemaan maaliin kyetään yhdistämään ESM - järjestelmän tekemä tunnistus uhkasignaalista ja edelleen aloittamaan ohjuksen torjunta aluksen ase- ja omasuojajärjestelmillä. Kohti ammutun yliääniohjuksen (nopeus: 1 M) havaitsemisesta osumishetkeen kuluva aika on noin 2,1 minuuttia. Jos aliääniohjuksen nopeus on 800 km/h, on havainnosta osumishetkeen kuluva aika noin 2,6 minuuttia. Tässä ajassa havainto on kyettävä luokittelemaan, tunnistamaan ja käynnistämään vastatoimet. Pintaaluksen kannalta on tärkeää saada havainto kohti ammutusta ohjuksesta mahdollisimman nopeasti, jolloin torjunnan käynnistämiseen on enemmän aikaa. Hyökkääjän näkökulmasta on edullista tuoda meritorjuntaohjus tutkahorisontin alapuolella mahdollisimman lähelle maalia kuitenkin siten, että se vielä kykenee tutkahorisontin yläpuolelle noustuaan hakeutumistutkalla etsimään maalin ja lukittumaan siihen. Etäisyyden, jolta ohjus maalinsa hakee, on riippuvainen maalinvalintakriteerien onnistumisesta ja toisaalta ohjuksen lentonopeudesta, joka märittää miten paljon aikaa maalin etsintään ja hyökkäysvaiheeseen mahdollisine maalin vaihtoineen on käytettävissä.

Naton sotilaallisen toimintakyvyn muutos viimeisen laajentumiskierroksen jälkeen

Kylmän sodan päättyminen ja uhkakuvien muuttuminen käynnisti osaltaan Naton laajentumisprosessin. Liitto aloitti kylmän sodan jälkeiset laajentumiset vuonna 1997 ja jatkoi niitä vuonna 2004. Vuonna 2004 sotilasliittoon liittyivät Viro, Latvia, Liettua, Slovakia, Slovenia, Bulgaria ja Romania. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan näiden maiden liittymisen vaikutuksia Naton sotilaalliseen toimintakykyyn. Tutkimus on laadittu realistisen sekä konstruktivistisen maailmankäsityksen pohjalta ja työssä tarkastellaan uusien jäsenmaiden sotilaallisen voiman vaikutusta Natoon kokonaisuutena. Työssä määritellään sotilaallinen toimintakyky, tarkastellaan Naton toimintakykyä ennen vuoden 2004 laajentumista sekä tarkastellaan uusien jäsenmaiden sotilaallisen toimintakyvyn vaikutuksia Naton sotilaalliseen toimintakykyyn. Nato on muuttumassa kollektiivisen puolustuksen järjestöstä kohti yleisen turvallisuuden järjestöä. Pitkään Naton kantavana teemana ollut kollektiivinen puolustus on väistymässä ja tilalle on tullut uusia tehtäviä aina kriisinhallinasta terrorismin vastaiseen sotaan. Tässä tutkimuksessa sotilaallisen toimintakyvyn muutosta tarkastellaankin kaksijakoisesti. Toisaalta tarkastellaan uusien jäsenmaiden alueellista puolustuskykyä ja toisaalta tarkastellaan jäsenmaiden kykyä ottaa osaa Naton määrittelemiin uusiin tehtäviin. Työssä pohditaan myös kollektiivisen puolustuksen merkitystä nykypäivänä. Tutkimuksen pääkysymyksenä on: miten Naton sotilaallinen toimintakyky on muuttunut viimeisen laajentumiskierroksen jälkeen?

PfP-toiminta Naton terrorismin vastaisessa taistelussa

Tutkimuksen lähtökohtana on Naton terrorismin vastainen taistelu ja PfP-kumppanuuden osuus siinä. Tutkimusongelma selvittää, mikä on PfP-toiminnan merkitys Naton terrorismin vastaisessa taistelussa. Tutkimuksessa tarkastellaan Naton terrorismin vastaisia toimintoja 11.9.2001 New Yorkiin tapahtuneiden terroristi-iskujen jälkeen ja PfP-maiden osallistumista näihin terrorismin vastaisiin toimiin. Tutkimuksen teoriapohjana Naton kannalta ongelmaa tarkasteltaessa käytetään pääasiallisesti integraatioteoriaa ja PfP-maiden kannalta tarkasteltaessa uusrealismia. Kylmän sodan päättyminen toi mukanaan uusia haasteita myös Natolle. Tähän tilanteeseen Nato loi uusia toimintatapoja esimerkiksi laajentamalla yhteistyötään jäsenmaiden ulkopuolisiin valtioihin. Vuodesta 1994 alkaen Nato on solminut kahdenvälisiä kumppanuusso-pimuksia eri maiden kanssa PfP-toiminnan parissa. PfP-toiminnassa on sen historian aikana ollut mukana yhteensä 33 valtiota, joista osa on sittemmin liittynyt Naton jäseneksi. PfP-toiminta on laajentunut kattamaan erilaisia yhteistyökysymyksiä sen alkamisen jälkeen ja yksi tämän hetken tärkeimmistä yhteistyöympäristöistä on terrorismi ja sen vastainen toi-minta. Yhteistyötä jäsenten ja kumppanuusmaiden välillä tehdään myös Euroatlanttisessa kumppanuusneuvostossa (EAPC), jossa käsitellään kaikille valtioille yhteisiä asioita. EAPC on laatinut muun muassa terrorismin vastaisen taistelun kumppanuusohjelman, jonka puitteissa PfP-maat toimivat Naton kanssa terrorismin vastaisessa toiminnassa. Nato ottaa aktiivisesti kumppaneineen osaa terrorismin vastaiseen taisteluun. Kumppanuusmaat osallistuvat monella eri taholla Naton terrorismin vastaiseen toimintaan. Tässä tutkimuksessa käsitellään tarkemmin EAPC:n terrorismin vastaista kumppanuusohjelmaa, Naton ISAF-operaatiota sekä PfP:n Keski-Aasian ja Kaukasuksen maiden strategisen merkityksen kasvamista terrorismin vastaisen taistelun myötä.

Suomen osallistuminen kriisinhallintaan : konsepti puolustusvoimien näkökulmasta

Maailma on viime vuosina muuttunut nopeaan tahtiin. Neuvostoliiton hajoaminen, Euroopan Unionin voimistuva asema, Euroopan integraatio, Pohjois-Atlantin liiton laajeneminen, globalisaatio ja terrorismin lisääntyminen ovat vaikuttaneet maailman kriiseihin. Kriisit ovat yhä useammin valtioiden sisäisiä, kun ne vielä viisitoista vuotta sitten olivat pääosin valtioiden välisiä. Maapallon eri alueiden eriarvoisuus ja vuosisataiset ristiriidat heijastuvat kehittyvässä maailmassa yhä laajemmalle. Samaan aikaan Eurooppa on rauhallisempi kuin koskaan, eikä sodanuhkaa sen alueella ole olemassa. Maailmalla on koko ajan kymmeniä käynnissä olevia aseellisia konflikteja. Konfliktien seurauksena pakolaiset, turvattomuus, terrorismi ja kansainvälinen rikollisuus ulottavat vaikutustaan koko maailmaan. Kehittyneiden maiden toimintamalliksi on muodostunut kriisikeskuksiin vaikuttaminen niiden syntysijoilla. Tällä pyritään estämään kriisien heijastevaikutukset. Kriisin-hallinnan toiminta-alueeksi onkin muodostunut koko maailma. Yksikään kehittynyt valtio ei voi jättäytyä sivuun kriisinhallinnasta. Suomi on voimakkaasti mukana kriisinhallintatoiminnassa. Vanhana, tunnettuna rauhanturvaajana Suomi on ottanut mittavia askeleita rauhanturvaamisesta kriisin-hallintaan aloittamalla ensin rauhankumppanuusmaana yhteistoiminnan NATO:n kanssa ja sitten eurooppalaisen yhteistyön Euroopan Unionin taisteluosastoihin liittyen. Tutkimustyössä selvitetään kriisinhallinnan keskeisiä kokonaisuuksia puolustusvoimien näkökulmasta. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää, onko Suomessa ollut kansallista kriisinhallintakonseptia eri kriisinhallintaoperaatioihin valmistautumista, varustamista, kouluttamista ja operatiivista toimintaa varten. Samalla selvitetään tarve konseptin kehittämiseen ja puolustusvoimien näkökulma tarpeeseen. Edelliseen liittyen tutkimustyössä on tarkoitus selvittää, missä määrin kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin valmistautuminen tukee kansallista puolustusta. Tutkimustyössä keskitytään kriisihallintatoimien käsittelyyn puolustusvoimien näkökulmasta. Poliittista päätöksentekoprosessia tai puolustus- ja ulkoministeriön toimintoja ei tutkita. Niiden perusteet kuitenkin selvitetään tutkimustyössä pääpiirtein, koska kokonaisuuden ymmärtäminen on oleellista käsiteltäessä puolustusvoimien toimintoja kriisinhallinnan suoritusportaana.

Ensimmäisen maailmansodan aikainen linnoitusjärjestelmä Etelä-Karjalassa

Ensimmäisen maailmansodan aikana, vuosina 1914-1917, toteutettiin Suomessa ennennäkemättömän suuri linnoitushanke. Maahamme sijoitetut venäläisjoukot valmistautuivat puolustamaan keisarikunnan pääkaupunkia keskusvaltojen lännestä suuntautuvia hyökkäyksiä vastaan. Viivytys- ja puolustusasemia linnoitettiin useaan eri tasoon aina Pohjanlahdelta Karjalan kannakselle ja Suomenlahdelta Pohjois-Karjalaan. Linnoitteet sijoittuivat maanteiden varsille ja sopiviin vesistökapeikkoihin. Linnoitteita ei koskaan käytetty juuri siihen tarkoitukseen, johon ne oli rakennettu. Ensimmäisen maailmansodan vaikutuksia Suomessa on tutkittu verrattain vähän. Päätutkimusongelmina ovat: Miten Venäjän keskusvaltojen suunnasta kokema uhka sodan eri vaiheissa vaikutti puolustussuunnitelmiin ja erityisesti linnoittamisjärjestelmään? Miten muutokset yleisessä sodan kulussa vaikuttivat koettuun uhkakuvaan? Miten tilanne Suomenlahdella vaikutti koettuun uhkakuvaan? Miten linnoitteet sijoittuivat alueelle ja vastasivatko ne arvioituun uhkaan? Vastasiko linnoitteiden operatiivis-taktinen sijoittelu koettuun uhkakuvaan? Tapahtuiko linnoitteiden taktisessa rakenteessa muutosta ja mistä se johtui? Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen kirjallisuustutkimus. Kirjallisuuteen perehtymällä on pyritty kuvailemaan ja analysoimaan tapahtumia sekä löytämään niiden väliltä syy-yhteyksiä. Tapahtumien kulku on pyritty todentamaan varmentamalla useammasta lähteestä silloin kun se on ollut mahdollista. Sodan aikana tapahtuneet voimasuhteiden muutokset sekä eräät suoritetut valmistelut vaikuttivat siihen, että uhka Saksan maitse suoritettavalle hyökkäykselle Pietaria kohti kasvoi. Venäjän sodanjohto vastasi uhkaan sijoittamalla maahamme joukkoja sekä suunnittelemalla ja toteuttamalla massiivisen linnoitusjärjestelmän. Sotakokemusten perusteella oli linnoitusjärjestelmää ylipäätänsäkin kehitetty. Etelä-Karjalan linnoitteiden pääasiallinen tarkoitus oli estää vihollisen pääsy Viipuriin Saimaan ja Viipurinlahden välisen alueen kautta. Viipuri taas oli Kannaksen lukko, jonka pitämisellä luotiin edellytykset hyökkäyksen torjumiselle puolustajalle edullisessa maastonkohdassa sekä vastahyökkäykselle.

SAR-satelliittien hyödyntäminen merivalvonnassa

Yhteiskunnan eri toimijoiden riippuvuus avaruustoiminnasta on kasvamassa. Satelliittien paikka- ja aikatietojen lisäksi satelliittien valvontakyvyn hyödyntäminen on lisääntymässä. Merivoimat on mukana kansainvälisissä merivalvontahankkeissa, muun muassa Euroopan puolustusviraston johtamassa Maritime Surveillance -hankkeessa, jossa hyödynnetään satelliittien valvontakykyä merialueiden valvonnassa. Tämä tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten SAR (Synthetic Aperature Radar) -satelliitteja voidaan hyödyntää merivalvonnassa ja mitkä ovat merivalvonnan tietotarpeet sekä SAR-aineistojen saatavuus.