Palvelukohteiden maakunnallinen opastussuunnitelma, Uusimaa ja Itä-Uusimaa

Palvelukohteiden maakunnallinen opastussuunnitelma on ensisijaisesti asiantuntijoille ja lupaviranomaisille tarkoitettu strategia-asiakirja, jossa ei tehdä varsinaisia opastusmerkkisuunnitelmia. Suunnitelmaa varten selvitetään maakunnan erityispiirteet ja laaditaan pitkän tähtäimen suunnitelma maakunnan opastusjärjestelmän kehittämiselle. Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan palvelukohteiden maakunnallisessa opastussuunnitelmassa kartoitettiin valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävimmät nähtävyydet, aktiviteetit, matkailukohteet, leirintäalueet sekä opastuspaikat yhteistyössä palvelukohteiden viitoituskelpoisuutta suosittelevien tahojen sekä kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa. Lausunnonantajina ovat olleet Museovirasto, Metsähallitus, Suomen Leirintäalueyhdistys sekä Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys (SUOMA ry). Lausuntopyyntö lähetettiin myös Uudenmaan taidetoimikunnalle ja Uudenmaan Ympäristökeskukselle, mutta heiltä ei saatu vastausta. Lisäksi nykytilan kartoituksen aikana inventoitiin kaikki Uudenmaan sekä Itä-Uudenmaan opastuspisteet ja inventointien tuloksista tehtiin erillinen raportti Uudenmaan ELY-keskukselle. Koska Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnat yhdistyvät vuoden 2011 alussa, palvelukohteiden maakunnallisen opastussuunnitelma laadittiin samanaikaisesti sekä Uudenmaan että Itä-Uudenmaan maakunnille ja ne käsiteltiin työssä yhdessä. Nykytilan kartoituksen pohjalta on laadittu Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakuntien palvelukohteiden opastusstrategia. Sen päätavoitteina ovat yhteistyön tiivistäminen eri sidosryhmien kesken perustamalla opastuksen yhteistyöryhmä, opastuspaikkojen kehittäminen inventoinneissa havaittujen puutteiden perusteella sekä palvelukohteiden seudullisten suunnitelmien käynnistäminen mahdollisimman pikaisesti. Yhteistyöryhmän tehtävänä on seurata opastusstrategian toteutumista ja sen puheenjohtajana toimii Uudenmaan ELY-keskus.

Musiikkialan ennakointi- ja osaamistarveselvitys

Tämän selvitystyön tavoitteena oli selvittää ja ennakoida, miltä musiikkialan tulevaisuus näyttää ja minkälaista osaamista alalla tarvitaan. Selvitys- ja ennakointityö perustuu tilastoihin, aikaisempiin tutkimuksiin, asiantuntijahaastatteluihin ja työpajoihin. Selvitystyön tilaaja on Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Musiikkiala määritellään selvityksessä laajasti. Siihen sisällytetään koko arvoverkosto, joka toimii musiikin ympärillä, sisältäen myös muut toimialat, jotka hyödyntävät välillisesti musiikkia. Musiikkialaa tarkastellaan elinkeinopoliittisesta ja yrittäjyyden näkökulmasta, eli tarkastelun kohteena on musiikin kautta syntyvä liiketoiminta ja se, miten sen edellytyksiä voidaan tukea. Tutkimuksen kiteytyksenä voidaan todeta, että musiikkialan tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Äänitemyynnin tavat ja jakelukanavat ovat monipuolistuneet ja fyysisten äänitteiden myynnin laskun vastapainona live-musiikki sekä lisensointitoiminta ovat kasvaneet voimakkaasti. Meneillään oleva murroskausi rikastuttaa musiikin tarjontaa, käyttöä sekä liiketoimintamalleja, samalla kun fyysisestä äänitteestä irtautuminen avaa mahdollisuuden kehittää uusia vaihtoehtoisia ja toisaalta täydentäviä käyttötapoja perinteisten äänitteiden rinnalle. Musiikkialan ja sen osaamistarpeiden muutoksen keskiössä on ajattelutavan, ansaintalogiikan ja toimijoiden kulttuurin muuttuminen tuotantokeskeisestä ajattelusta kohti palveluliiketoimintaa. Asiakassuhdeajattelu on noussut keskeiseksi samalla kun musiikin arvon käsite muuttuu ja äänitteen omistamisen sijaan arvoa luo enenevässä määrin yhteys artistiin sekä puhuttelevat, aidot tarinat sekä ilmiöt musiikin yhteydessä. Musiikkialan yleinen painopiste on siirtymässä tarjonnasta, eli äänitteiden tekemisestä kysynnän luomiseen eli kiinnostuksen herättämiseen ja musiikkikokemuksen rikastuttamiseen. Muutos tuotantokeskeisestä ajattelusta palvelu – ja asiakaskeskeiseen ajatteluun kyseenalaistaa vallitsevan toiminnan logiikan sekä olemassa olevat rakenteet. Muutoksen taustalla on myös jatkuvasti kehittyvä teknologia, joka digitalisoitumisen myötä on antanut ennen kokemattoman vallan musiikin kuuntelijoille sekä monipuolistanut musiikin tekemisen, kokemisen ja hyödyntämisen mahdollisuuksia, avaten samalla tilaisuuksia uusille yrittäjille.

Nollavisio teoriasta käytännöksi ajoharjoittelun keinoin

Työssä kartoitettiin mahdollisuudet nollavisiokeskuksen toteuttamiseksi Paimion ajoharjoitteluradan yhteyteen yhteistyössä Varsinais-Suomen Ajoharjoittelurata Oy:n, ELY-keskuksen ja Liikenneturvan kanssa. Työn lopputuloksena syntyi tarveselvitys ajoharjoitteluradan liikenneturvallisuusnäyttelyn uudistamisesta nollavision hengessä sekä nollavisioreitin toteuttamisesta. Suunnittelun taustalla olivat EU:n liikenneturvallisuustavoitteet: ylinopeuksien vähentäminen, turvalaitteiden käytön lisääminen ja liikenneraittius. Suunnittelu pohjautui Norjan Lillehammerin vastaavanlaisen nollavisiokeskuksen sisältöön ja Lillehammerin nollavisioreittiin sekä kokemuksiin niiden toteuttamisesta. Työssä esitettiin ideoita Paimion ajoharjoitteluradan liikenneturvallisuuskeskuksessa olevan näyttelyn uudistamiseksi. Ideoita näyttelyyn haettiin Lillehammerin nollavisiokeskuksesta. Nollavisiokeskuksella haettiin Suomen liikenneturvallisuusvision ja -tavoitteiden konkretisoitumista. Tavoitteena on opettaa liikennekäyttäytymistä omien kokemusten kautta sekä muokata etenkin koululaisten ja nuorten asenteita liikenteessä. Työssä suunniteltiin kaksi nollavisioreittiä Paimion ajoharjoitteluradan yhteyteen. Toinen reitti kulkee Paimiosta Turkuun ja toinen Salosta Paimioon. Ajo-opetuksen ajoharjoittelukerralla on tarkoitus tutustua liikenneturvallisuutta parantaviin toimenpiteisiin tieympäristössä ajamalla nollavisiolenkki ajo-oppilaiden kanssa läpi ja keskustelemalla mikä on toimenpiteen tavoite. Reitit on suunniteltu siten, että ne on mahdollista ajaa kahden autokoulun ajotunnin aikana. Nollavisioreittien punainen lanka on onnettomuuksien estäminen ja niiden seurauksien lieventäminen. Näin ollen reittien varrella sijaitsevat kohteet on jaettu teemoihin onnettomuustyyppien mukaan.

Patoturvallisuusopas

Uusi patoturvallisuuslaki (494/2009) tuli voimaan 1.10.2009 ja valtioneuvoston asetus patoturvallisuudesta (319/2010) 5.5.2010. Tämä patoturvallisuusopas korvaa patoturvallisuusohjeet (MMM:n julkaisuja 7/1997), jotka poistuivat käytöstä 1.10.2009. Patoturvallisuusoppaassa esitetty ei ole padon omistajaa sitovaa, vaan oppaan tarkoitus on täydentää ja selventää esimerkein ja selostuksin laissa ja asetuksessa esitettyä. Oppaassa käsitellään padon suunnittelua kuten hydrologista mitoitusta ja padon teknisiä turvallisuusvaatimuksia, padon rakentamista ja käyttöönottoa sekä vahingonvaaraselvitystä, padon omistajan turvallisuussuunnitelmaa sekä padon kunnossapitoa, käyttöä, tarkkailua, vuosi- ja määräaikaistarkastuksia. Padot luokitellaan vahingonvaaran perusteella luokkiin 1, 2 ja 3. Luokittelua ei tarvitse kuitenkaan tehdä, jos patoturvallisuusviranomainen katsoo, että padosta ei aiheudu vaaraa. Jokaiselle luokitellulle padolle on padon omistajan laadittava tarkkailuohjelma, jonka patoturvallisuusviranomainen hyväksyy päätöksellään. Padosta aiheutuvan vahingonvaaran selvittämiseksi 1-luokan padon omistajan on laadittava vahingonvaaraselvitys padosta ihmisille, omaisuudelle ja ympäristölle aihetuvasta vahingonvaarasta. Myös muusta kuin 1-luokan padosta voi patoturvallisuusviranomainen määrätä tehtäväksi vahingonvaaraselvityksen luokittelua varten. Padon omistajan on laadittava 1-luokan padolle turvallisuussuunnitelma onnettomuus- ja häiriötilanteiden varalle. Suunnitelmassa esitetään padon omistajan omatoiminen varautuminen em. tilanteiden varalle. Pelastusviranomainen arvioi tapauskohtaisesti pelastuslain mukaisen suunnitelman laatimistarpeen. Padon omistajan on toimitettava patoturvallisuusviranomaiselle tietojärjestelmään vietäväksi patoturvallisuusasetuksessa mainitut tiedot. Patoturvallisuusviranomaisen ja padon omistajan on säilytettävä kustakin luokitellusta padosta ajantasaiset tulosteet tietojärjestelmästä sekä muut padon turvallisuuden kannalta tärkeät asiakirjat patoturvallisuuskansiossa siten, että ne ovat mahdollisissa häiriötilanteissa nopeasti saatavilla.

Selvitys kallioaineksista Valtatien 1 välillä Muurla-Lohja : Selvitys maantietoimituksen korvauskäsittelyä varten

Käytäntö kallioaineksen korvaamisesta maantietoimituksissa ei ole vielä vakiintunut. Korvauspäätöksiä ohjaa Korkeimman oikeuden ennakkopäätös vuodelta 1998, mutta päätökset ja niiden perustelut vaihtelevat edelleen. Työn tarkoituksena oli tutkia kallioaineksen korvattavuutta maantietoimituksissa, sekä tapaustutkimuksena Valtatien 1 tieosuudella Muurla–Lohja. Työn tavoitteena oli muodostaa Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) vastineet maanomistajien esittämiin kallioaineksen korvausvaatimuksiin moottoritiehankkeen korvauskäsittelyssä maantietoimituksen 2. vaiheessa. Kallioaineksen odotusarvon selvittämiseksi on tutkittava kallion ominaisuuksia, sekä alueen soveltumista ottamistoimintaan. Nykyisen toimitus- ja oikeuskäytännön mukaan korvauskynnyksen ylittyminen ei edellytä voimassa olevaa maa-ainestenottolupaa, joten olennaisinta on tutkia lupaedellytyksen kohdealueella. Ensisijaisesti tutkimuksessa on käytetty maa-aineslain 3§:n mukaisia, ottolupaharkinnassakin käytettäviä kriteerejä. Niitä on eritelty maantietoimituksessa korvausvaatimuksia esittäneiden kiinteistöjen osalta. Lisäksi on tutkittu kallioalueiden muiden ominaisuuksien vaikutusta niiden odotusarvoon. Vaikka kallioaineksen kysyntä on jatkuvaa ja hyvälaatuiset ja hyödynnettävissä olevat ainesalueet harvinaisia, ei yksittäisen ainesesiintymän odotusarvo ole itsestään selvä. Erityisen merkittäviä tekijöitä ovat aineksen laatu ja kuljetusetäisyys kulutuskeskuksiin. Selvityksen kohdealueen kallioaineksen markkinatilannetta on selvitetty yleisten kulutusennusteiden ja paikallisen tarjonnan avulla. Soveltuvuutta ainesottoon tutkittiin mm. alueellisten ELY-keskusten tuottamien aineistojen perusteella. Useat selvitysalueen kiinteistöistä katsottiin olevan ainesottoon sopimattomia haitallisten ympäristövaikutusten takia. Paikalla kulkevaa moottoritietä ei voida pitää osoituksena siitä, että maa-aineslupa olisi voitu saada, sillä hankkeen vaikutusten kokonaisarvioinnissa yleinen hyöty on ollut suurempi kuin haitat. Selvityksessä mukana olevilla kiinteistöllä ei katsottu olevan odotusarvoa kallionottoalueina, koska kiinteistöihin kohdistui lähes poikkeuksetta maa-aineslain 3§:n mukaisia tekijöitä, jotka olisivat estäneet ottoluvan saamisen. Lisäksi kuljetusyhteyksien huonous, suuret etäisyydet tai aineksen heikko laatu laskivat aineksen odotusarvon kiinteistön muun käytön tuottoarvon alle. Selvityksen perusteella kallioaineksen korvauskäsittely vaatii kehittämistä ja lupamenettely yhtenäistämistä. Lupamenettelyn subjektiivisuutta tulisi karsia, ja lupaviranomaisten tietotaitoa tulisi hyödyntää maantietoimituksissa. Eri viranomaisten yhteistyönä voitaisiin kehittää yhtenäiset säännöt korvauskäsittelyä varten, jolloin maanomistajien tasavertaista kohtelua voitaisiin parantaa.

Raskaan liikenteen pysäköinti- ja levähdysalueet Uudenmaan ELY:n alueella : Käyttäjälaskennat 2010

Raskaiden ajoneuvojen kuljettajien lakisääteisiin taukoihin ja yöpymiseen soveltuvien pysäköintipaikkojen kysyntä pääkaupunkiseudulla on kasvanut ja toisaalta paikkojen tarjonta on vähentynyt, kun käytöstä on poistunut tai poistumassa rakennustoiminnan tai uusien liikennejärjestelyjen takia useita kuljettajien käyttämiä pysäköintialueita. Uudenmaan ELY-keskus selvitti syksyllä 2010 tehdyssä käyttäjälaskennoissa yhteensä 33 palvelualueen sekä pysäköinti- ja levähdysalueen käyttöä raskaiden ajoneuvojen pysäköintiin yöaikaan. Kartoitus kattoi 50 – 70 km säteellä Kehä III:lta sijaitsevat tärkeimmät raskaalle liikenteelle soveltuvat tauko- ja yöpymispaikat päätieverkon varrella. Laskennassa todettiin, että näillä alueilla oli pysäköitynä öisin noin 200 - 250 rekkaa ja alueiden pysäköintipaikoista on käytössä 70 – 90%. Noin joka kolmannelle alueelle oli pysäköitynä enemmän rekkoja kuin alueelle oli suunniteltu pysäköintipaikkoja. Suosituimpia yöpymispaikkoja ovat öisin auki olevat palvelualueet ja liikenneasemat, joilla on yleisesti pysäköitynä yöaikaan 15 – 30 rekkaa. Myös eräät levähdysalueet, joilla ei ole palveluja, ovat suosittuja yöpymispaikkoja. Esimerkiksi valtatien 7 Tammion levähdysalueella laskettiin 20 pysäköityä rekkaa, vaikka alue on mitoitettu vain 10 – 12 autolle. Rekkoja joudutaan pysäköimään yöllä myös henkilöautoille tarkoitetuille pysäköintipaikoille ja levähdysalueen ramppien varrelle. Selvityksen tuloksena todettiin, että valtatien 3 varrelta lähivuosina poistuvaa Keimolanportin palvelualuetta korvaava uusi Luhtaanmäen alue tulisi mitoittaa vähintään 30 – 50 rekka-auton yöaikaista pysäköintiä varten. Kysytyimmillä levähdysalueilla tulisi muuttaa liikenteenohjausta vastaamaan alueiden todellista käyttötarvetta siten, että ainakin yöaikaan sallitaan raskaiden ajoneuvojen pysäköinti myös henkilöautopaikoilla.

Abraham Bar Hiyya on time, history, exile and redemption : an analysis of Megillat ha-Megalleh

Megillat ha-Megalleh av Abraham bar Hijja (Spanien, 12. årh.) är bäst känd som en samling av messianska beräkningar. Men boken som helhet innehåller, vid sidan om beräkningarna, varierande innehåll såsom filosofi, bibeltolkning och astrologi. Bar Hijja framför en argumentering, inför det växande inflytandet på judarna från de kristna, för att den judiska religionen, och särskilt judarnas väntan på den messianska tiden, fortfarande är giltiga. Bar Hijja utvecklar, med hjälp av den judiska traditionen, arabiska vetenskapliga och andra källor samt omdefinierade kristna ideér, en syn på historien som en determinisk händelselopp som består av goda och dåliga tider men eventuellt skall kulminera i en messiansk tid för judarna. Boken innehåller även en omfattande astrologisk kommentar på historien, som bland annat beskriver uppkomsten och historien av de kristna och muslimska världsmakterna, samt deras förhållanden med judar. Boken är tydligt avsett att övertyga judarna att förbli judar, genom att argumentera med hjälp av både judiskt och ickejudiskt material, att oavsett läget i exil har de den framtid som de väntat för. I det medeltida sammanhanget syns detta inte enbart som en religiös fråga utan också som en politisk strävan till att säkerställa det judiska samfundets framtid.

Avaliação do Desenvolvimento de Embriões Bovinos Pós-Biópsia: um Modelo para Treinamento

Objetivo: montar um protocolo animal para estudo e treinamento em biópsia embrionária. Métodos: ovários de vaca obtidos em abatedouro eram transportados ao laboratório onde os oócitos aspirados eram maturados. Posteriormente eram submetidos à fertilização in vitro. No dia 5 pós-fertilização, os embriões eram biopsiados, com a abertura da zona pelúcida realizada mediante lâmina de corte ajustada ao microscópio óptico. Após abertura da zona pelúcida 1 ou 2 blastômeros eram removidos dos embriões. Após a biópsia, os embriões permaneciam em co-cultivo por mais três dias. Ao final deste tempo, o desenvolvimento dos embriões era avaliado e comparado ao do grupo controle por meio de estudo morfológico e contagem do número de células, usando coloração específica para núcleos. Resultados: dos 57 embriões biopsiados, 40 atingiram o estágio de blastocisto (70,2%) e em 11 foi observado o "hatching" (27,5%). No grupo controle obtiveram-se 42 blastocistos (73,7%) e, destes, 11 chegaram a "hatching" (26,2%). Após contagem do número de células, observou-se que não houve diferença estatisticamente significante entre os 2 grupos. Conclusão: podemos verificar por meio dos resultados que o protocolo proposto foi tecnicamente viável, além de fornecer bom número de embriões, pela facilidade de obtenção de oócitos bovinos, podendo ser adotado para treinamento.

Carcinoma de Pequenas Células Hipercalcêmico do Ovário

Objetivos: apresentar três casos recentes de carcinoma de pequenas células hipercalcêmico (CPCH) do ovário atendidos em nossa instituição quanto às suas características clínicas, diagnóstico e evolução pós-tratamento. Métodos: foram obtidos dados dos prontuários médicos arquivados no serviço de arquivo médico e estatística (SAME) com respeito às características epidemiológicas, clínicas e evolução, além de dados histopatológicos obtidos no serviço de anatomia patológica dos três pacientes com diagnóstico de carcinoma de pequenas células hipercalcêmico do ovário. Resultados: as idades quando do diagnóstico foram de 26, 36 e 68 anos. O diâmetro tumoral variou de 8,8 a 23 cm, com média de 14 cm. Todas as pacientes apresentavam hipercalcemia, com cálcio total de 8,9, 10,8 e 16,7 mEq/dL (VN = 8,8 a 10,2) e cálcio iônico de 1,26, 1,27 e 1,21 mEq/dL (VN = 1,12 a 1,23), respectivamente. Todas as pacientes foram submetidas a cirurgia e esquemas de quimioterapia contendo platina. Duas pacientes que receberam quimioterapia adjuvante à cirurgia apresentam-se sem evidência de doença 2 e 18 meses depois. A outra paciente, que teve o diagnóstico inicial de tumor de células da granulosa, recebeu quimioterapia apenas após a recidiva e encontra-se viva com doença 32 meses após o diagnóstico. Conclusão: dentre os indicadores prognósticos de maior importância encontramos: o estádio inicial da neoplasia, a idade, a presença de hipercalcemia, tamanho tumoral, presença de grandes células, tipo de cirurgia realizada e tempo para início do tratamento. O tratamento ideal para o carcinoma de pequenas células do tipo hipercalcêmico permanece desconhecido, devido a múltiplos fatores, como: estadiamento inadequado, múltiplas abordagens e esquemas terapêuticos empregados, dificuldade no diagnóstico histológico inicial e raridade de casos.

Cultura de Embriões até o Estágio de Blastocisto: Comparação entre o Uso de Meios Seqüenciais e de Co-Cultura

Objetivos: comparar o desenvolvimento embrionário com o uso de dois métodos diferentes de cultura (meio seqüencial ou co-cultura em células Vero). Métodos: foram incluídas 110 pacientes que tiveram ovócitos aspirados e submetidos à fertilização in vitro. Metade das pacientes teve seus embriões cultivados juntamente com células Vero e a outra metade em meio seqüencial G1:2/G2:2. Os embriões foram transferidos no dia 5 pós-fertilização, após avaliação morfológica, verificando-se a taxa de blastulação. A gravidez foi definida por meio de ultra-sonografia, verificando-se batimento cardíaco após a 13ª semana pós-transferência. Resultados: a taxa de blastocistos expandidos encontrada em nosso estudo foi de 15,9% e 14% com células Vero e G1:2/G2:2, respectivamente. Com células Vero 36,0% das pacientes engravidaram com taxa de implantação de 18,9%. Quando se utilizou G1:2/G2:2 as taxas de gravidez e implantação foram 28,9% e 14,9%, respectivamente. Em apenas 17 casos obtiveram-se blastocistos após co-cultivo em células Vero, apresentando 76,5% de taxa de gravidez e 63,0% de implantação. Quando o cultivo foi em G1/G2 21 pacientes apresentaram blastocistos e as taxas de gravidez e implantação foram de 57,1 e 76,0%, respectivamente. Conclusão: não houve diferença significativa entre as taxas de gravidez ou implantação nos 2 tipos de cultivo. Nos casos em que blastocistos expandidos foram transferidos, as taxas de implantação e gravidez aumentaram com ambos os tipos de cultivo. Nestas pacientes, independente do tipo de cultivo utilizado, um número maior de ovócitos foi obtido, o que nos leva a pensar que não apenas as condições de cultura influenciam as taxas de implantação e gravidez, mas a qualidade dos óvulos também é importante, pois as "boas respondedoras" tiveram melhores resultados.

Prevenção de aderências pélvicas: estudo experimental em ratas com diferentes modalidades terapêuticas

OBJETIVOS: avaliar o grau de aderências pélvicas em função do tempo e da utilização de diferentes substâncias empregadas na sua profilaxia. MATERIAL E MÉTODOS: estudo prospectivo com 120 ratas Wistar, albinas, virgens, 3 a 4 meses de idade, pesando aproximadamente 250 gramas, divididas aleatoriamente em 10 grupos de 12 animais cada: controle, sem lesão; lesões e sem tratamento; lesões + solução fisiológica 0,9%; lesões + Ringer-lactato; lesões + dextrano 70 a 32%; lesões + Ringer-lactato/heparina; lesões + Ringer-lactato/dexametasona; lesões + Ringer-lactato/hidrocortisona/dexametasona/ampicilina; lesões + Ringer-lactato/albumina e lesões + carboximetilcelulose 1%. Após anestesiados os animais, realizaram-se dois tipos de lesões nos cornos uterinos (escarificação e eletrocauterização), seguidos de tratamento profilático intraperitoneal com as soluções citadas. No 7º, 14º e 28º dia pós-operatório, momentos M1, M2 e M3, respectivamente, avaliaram-se quatro ratas de cada grupo quanto à presença de aderências. Os métodos empregados na quantificação das aderências encontradas basearam-se na classificação de Cohen, com escores variando de 0 a 4+ de acordo com a quantidade, características e localização das aderências. Foram usadas provas paramétricas para análise da variância e Kruskal-Wallis. RESULTADOS: os melhores tratamentos para prevenção de aderência pélvica em ratas foram: Ringer-lactato/dexametasona (predomínio do escore 1+), dextrano 70 a 32% (predomínio do escore 2+) e Ringer-lactato/hidrocortisona/dexametasona/ampicilina (predomínio do escore 2+). O período pós-operatório, representado pelo momento M3, e a técnica cirúrgica, predominantemente com escore 0, influíram na adesiólise e manutenção de aderências pélvicas em ratas. CONCLUSÕES: a prevenção de aderências pélvicas em ratas inicia-se no processo cirúrgico de baixo dano tecidual; o uso de substâncias profiláticas (soluções) tem eficácia variada, sendo que algumas mostraram-se mais eficazes que outras.

Uso de condom feminino por mulheres infectadas pelo HIV

OBJETIVO: avaliar a aceitabilidade, a adesão e a experiência com o uso de condom feminino (CF) entre mulheres infectadas pelo HIV. MÉTODO: estudo descritivo prospectivo com 76 mulheres infectadas pelo HIV atendidas no CAISM/UNICAMP e no Centro Corsini de Campinas. Após entrevista de triagem e concordando em participar, as voluntárias receberam calendário para registro das relações sexuais e uso de condom masculino (CM). Após 30 dias, compareceram à visita de treinamento com colocação do CF em modelo pélvico, trazendo o diário do ciclo anterior, considerado controle. Aplicou-se questionário estruturado após 30, 60 e 90 dias, recolhendo-se sempre o diário de registro das relações sexuais e uso de CF ou CM. Usaram-se os testes de c², exato de Fisher, McNemar e Friedman para amostras emparelhadas na análise estatística. RESULTADOS: predominaram as mulheres jovens, de baixa escolaridade, que moravam com o parceiro. Observou-se taxa de continuidade de uso de 52%, ao longo de 90 dias. O uso de CF, em metade das relações sexuais em cada período de estudo, permaneceu estável nos 90 dias. Houve significativa diminuição da proporção média das relações sexuais desprotegidas (de 14% para 6%), sem uso de CM ou CF, aos 90 dias. As dificuldades iniciais no manuseio do CF foram superadas com o tempo. Os casais sorodiscordantes tiveram maior proporção de relações protegidas que os casais soroconcordantes, porém a diferença não foi significativa. As mulheres que relataram uso prévio consistente de CM apresentaram número significantemente maior de relações protegidas com CF. CONCLUSÕES: a oferta do CF foi capaz de reduzir as relações sexuais desprotegidas entre mulheres infectadas pelo HIV, que se mostraram motivadas e receptivas a este método.

Existe diferença na contratilidade da musculatura do assoalho pélvico feminino em diversas posições?

OBJETIVO: avaliar e comparar resultados da eletromiografia de superfície do assoalho pélvico feminino em diversas posições (decúbito dorsal, na posição sentada e ortostática). MÉTODOS: foram avaliadas 26 mulheres submetidas a um protocolo de exercícios para o fortalecimento do assoalho pélvico como tratamento da incontinência urinária de esforço por hipermobilidade do colo vesical. Utilizou-se sensor intravaginal conectado ao equipamento Myotrac 3G TM e a avaliação consistia em: 60 segundos iniciais de repouso, cinco contrações fásicas, uma contração tônica de 10 segundos e outra de 20 segundos. As amplitudes destas contrações foram obtidas pela diferença entre a amplitude final da contração menos a amplitude de repouso (em µV) e foram comparadas com o uso do teste de Wilcoxon para amostras pareadas (p<0,05). RESULTADOS: as amplitudes das contrações foram maiores em decúbito dorsal, decrescendo sucessivamente nas posições sentada e ortostática. Em decúbito dorsal, as medianas das contrações fásicas e tônicas de 10 s e 20 s foram respectivamente 23,5 (5-73), 18,0 (3-58) e 17,0 (2-48). Na posição sentada foram 20,0 (2-69), 16,0 (0-58) e 15,5 (1-48), e na posição ortostática 16,5 (3-67), 12,5 (2-54) e 13,5 (2-41). Quando se comparou a posição ortostática, com o decúbito dorsal, observou-se diferença significativa em todas as contrações (p<0,001, p<0,001 e p=0,003). Resultados semelhantes também foram encontrados comparando-se a posição ortostática com a posição sentada. Todavia, entre o decúbito dorsal e a posição sentada, não foi observada diferença significativa. CONCLUSÃO: as amplitudes de todas as contrações do assoalho pélvico feminino foram inferiores na posição ortostática, sugerindo que o fortalecimento muscular deve ser intensificado nesta posição.

Abordagem citogenética e molecular em material de abortos espontâneos

OBJETIVOS: avaliar o desempenho da citogenética e das técnicas de hibridização in situ fluorescente (FISH) e reação em cadeia da polimerase (PCR) no estudo das aneuploidias cromossômicas numéricas e na determinação do sexo fetal em amostras de abortos espontâneos. MÉTODOS: duzentos e dezenove amostras de produtos de abortos espontâneos foram submetidas a estudo citogenético. Deste total, 40 amostras foram também submetidas à técnica de PCR-nested para a determinação do sexo fetal: 32 foram selecionadas devido à falha de crescimento no estudo citogenético e oito foram escolhidas ao acaso. Vinte amostras foram selecionadas para detecção de aneuploidias cromossômicas pela técnica de FISH, utilizando-se sondas para os cromossomos 13, 18, 21, X e Y: 13 casos foram submetidos a FISH devido à falha de crescimento no estudo citogenético e sete foram escolhidos ao acaso. Foi calculada a taxa de sucesso (obtenção de cariótipo) de cada técnica. Para comparação das taxas de sucesso foi utilizado o teste de chi2, sendo considerados significantes resultados com p<0,05. Foi avaliado o índice de acerto entre os resultados das amostras submetidas a mais de um exame, tomando-se como padrão-ouro o resultado do estudo citogenético. RESULTADOS: houve crescimento celular em 84,9% das amostras submetidas a análise citogenética. Em 51,1% dos casos foram encontradas alterações cromossômicas: 65,2% trissomias, 17,9% triploidias, 9,4% tetraploidias, 4,2% monossomia do cromossomo X e 1,1% trissomia dupla, tetrassomia e alteração estrutural. A trissomia mais freqüente foi a do cromossomo 16 (39%). FISH e PCR tiveram taxa de sucesso de 90%, não diferindo significativamente do exame citogenético. Em todos os casos submetidos a mais de um exame os resultados foram concordantes. Nas amostras com falha de crescimento celular no exame citogenético e submetidas a outra técnica, a PCR obteve sucesso em 87,5% e a FISH em 84,6%. CONCLUSÃO: o estudo citogenético de restos ovulares de abortamentos espontâneos teve elevada taxa de sucesso e evidenciou anomalias cromossômicas em mais da metade dos casos. As técnicas de biologia molecular (PCR-nested e FISH) complementaram o estudo citogenético e permitiram a obtenção de resultados seguros na detecção de alterações cromossômicas numéricas e na determinação do sexo fetal.