Multifactor effects and evidence of potential interaction between complement factor H Y402H and LOC387715 A69S in age-related macular degeneration.

BACKGROUND: Variants in the complement cascade genes and the LOC387715/HTRA1, have been widely reported to associate with age-related macular degeneration (AMD), the most common cause of visual impairment in industrialized countries. METHODS/PRINCIPAL FINDINGS: We investigated the association between the LOC387715 A69S and complement component C3 R102G risk alleles in the Finnish case-control material and found a significant association with both variants (OR 2.98, p = 3.75 x 10(-9); non-AMD controls and OR 2.79, p = 2.78 x 10(-19), blood donor controls and OR 1.83, p = 0.008; non-AMD controls and OR 1.39, p = 0.039; blood donor controls), respectively. Previously, we have shown a strong association between complement factor H (CFH) Y402H and AMD in the Finnish population. A carrier of at least one risk allele in each of the three susceptibility loci (LOC387715, C3, CFH) had an 18-fold risk of AMD when compared to a non-carrier homozygote in all three loci. A tentative gene-gene interaction between the two major AMD-associated loci, LOC387715 and CFH, was found in this study using a multiplicative (logistic regression) model, a synergy index (departure-from-additivity model) and the mutual information method (MI), suggesting that a common causative pathway may exist for these genes. Smoking (ever vs. never) exerted an extra risk for AMD, but somewhat surprisingly, only in connection with other factors such as sex and the C3 genotype. Population attributable risks (PAR) for the CFH, LOC387715 and C3 variants were 58.2%, 51.4% and 5.8%, respectively, the summary PAR for the three variants being 65.4%. CONCLUSIONS/SIGNIFICANCE: Evidence for gene-gene interaction between two major AMD associated loci CFH and LOC387715 was obtained using three methods, logistic regression, a synergy index and the mutual information (MI) index.

Genome-wide association study on dimethylarginines reveals novel AGXT2 variants associated with heart rate variability but not with overall mortality.

AIMS The purpose of this study was to identify novel genetic variants influencing circulating asymmetric dimethylarginine (ADMA) and symmetric dimethylarginine (SDMA) levels and to evaluate whether they have a prognostic value on cardiovascular mortality. METHODS AND RESULTS We conducted a genome-wide association study on the methylarginine traits and investigated the predictive value of the new discovered variants on mortality. Our meta-analyses replicated the previously known locus for ADMA levels in DDAH1 (rs997251; P = 1.4 × 10(-40)), identified two non-synomyous polymorphisms for SDMA levels in AGXT2 (rs37369; P = 1.4 × 10(-40) and rs16899974; P = 1.5 × 10(-38)) and one in SLC25A45 (rs34400381; P = 2.5 × 10(-10)). We also fine-mapped the AGXT2 locus for further independent association signals. The two non-synonymous AGXT2 variants independently associated with SDMA levels were also significantly related with short-term heart rate variability (HRV) indices in young adults. The major allele (C) of the novel non-synonymous rs16899974 (V498L) variant associated with decreased SDMA levels and an increase in the ratio between the low- and high-frequency spectral components of HRV (P = 0.00047). Furthermore, the SDMA decreasing allele (G) of the non-synomyous SLC25A45 (R285C) variant was associated with a lower resting mean heart rate during the HRV measurements (P = 0.0046), but not with the HRV indices. None of the studied genome-wide significant variants had any major effect on cardiovascular or total mortality in patients referred for coronary angiography. CONCLUSIONS AGXT2 has an important role in SDMA metabolism in humans. AGXT2 may additionally have an unanticipated role in the autonomic nervous system regulation of cardiac function.

Favourable mid-term outcome after heart transplantation for late Fontan failure.

OBJECTIVES Fontan failure (FF) represents a growing and challenging indication for paediatric orthotopic heart transplantation (OHT). The aim of this study was to identify predictors of the best mid-term outcome in OHT after FF. METHODS Twenty-year multi-institutional retrospective analysis on OHT for FF. RESULTS Between 1991 and 2011, 61 patients, mean age 15.0 ± 9.7 years, underwent OHT for failing atriopulmonary connection (17 patients = 27.8%) or total cavopulmonary connection (44 patients = 72.2%). Modality of FF included arrhythmia (14.8%), complex obstructions in the Fontan circuit (16.4%), protein-losing enteropathy (PLE) (22.9%), impaired ventricular function (31.1%) or a combination of the above (14.8%). The mean time interval between Fontan completion and OHT was 10.7 ± 6.6 years. Early FF occurred in 18%, requiring OHT 0.8 ± 0.5 years after Fontan. The hospital mortality rate was 18.3%, mainly secondary to infection (36.4%) and graft failure (27.3%). The mean follow-up was 66.8 ± 54.2 months. The overall Kaplan-Meier survival estimate was 81.9 ± 1.8% at 1 year, 73 ± 2.7% at 5 years and 56.8 ± 4.3% at 10 years. The Kaplan-Meier 5-year survival estimate was 82.3 ± 5.9% in late FF and 32.7 ± 15.0% in early FF (P = 0.0007). Late FF with poor ventricular function exhibited a 91.5 ± 5.8% 5-year OHT survival. PLE was cured in 77.7% of hospital survivors, but the 5-year Kaplan-Meier survival estimate in PLE was 46.3 ± 14.4 vs 84.3 ± 5.5% in non-PLE (P = 0.0147). Cox proportional hazards identified early FF (P = 0.0005), complex Fontan pathway obstruction (P = 0.0043) and PLE (P = 0.0033) as independent predictors of 5-year mortality. CONCLUSIONS OHT is an excellent surgical option for late FF with impaired ventricular function. Protein dispersion improves with OHT, but PLE negatively affects the mid-term OHT outcome, mainly for early infective complications.

El problema isostático inverso de Vening Meinesz. Teoría y desarrollo. Aplicación práctica para la determinación de la profundidad de la discontinuidad de Mohorovičić en la Península Ibérica

La discontinuidad de Mohorovičić, más conocida simplemente como “Moho” constituye la superficie de separación entre los materiales rocosos menos densos de la corteza y los materiales rocosos más densos del manto, suponiendo estas capas de densidad constante del orden de 2.67 y 3.27 g/cm3, y es un contorno básico para cualquier estudio geofísico de la corteza terrestre. Los estudios sísmicos y gravimétricos realizados demuestran que la profundidad del Moho es del orden de 30-40 km por debajo de la Península Ibérica y 5-15 km bajo las zonas marinas. Además las distintas técnicas existentes muestran gran correlación en los resultados. Haciendo la suposición de que el campo de gravedad de la Península Ibérica (como le ocurre al 90% de la Tierra) está isostáticamente compensado por la variable profundidad del Moho, suponiendo un contraste de densidad constante entre la corteza y el manto y siguiendo el modelo isostático de Vening Meinesz (1931), se formula el problema isostático inverso para obtener tal profundidad a partir de la anomalía Bouguer de la gravedad calculada gracias a la gravedad observada en la superficie terrestre. La particularidad de este modelo es la compensación isostática regional de la que parte la teoría, que se asemeja a la realidad en mayor medida que otros modelos existentes, como el de Airy-Heiskanen, que ha sido históricamente el más utilizado en trabajos semejantes. Además, su solución está relacionada con el campo de gravedad global para toda la Tierra, por lo que los actuales modelos gravitacionales, la mayoría derivados de observaciones satelitales, deberían ser importantes fuentes de información para nuestra solución. El objetivo de esta tesis es el estudio con detalle de este método, desarrollado por Helmut Moritz en 1990, que desde entonces ha tenido poca evolución y seguidores y que nunca se ha puesto en práctica en la Península Ibérica. Después de tratar su teoría, desarrollo y aspectos computacionales, se está en posición de obtener un modelo digital del Moho para esta zona a fin de poder utilizarse para el estudio de la distribución de masas bajo la superficie terrestre. A partir de los datos del Moho obtenidos por métodos alternativos se hará una comparación. La precisión de ninguno de estos métodos es extremadamente alta (+5 km aproximadamente). No obstante, en aquellas zonas donde exista una discrepancia de datos significaría un área descompensada, con posibles movimientos tectónicos o alto grado de riesgo sísmico, lo que le da a este estudio un valor añadido. ABSTRACT The Mohorovičić discontinuity, simply known as “Moho” constitutes the division between the rocky and less thick materials of the mantle and the heavier ones in the crust, assuming densities of the orders of 2.67 y 3.27 g/cm3 respectively. It is also a basic contour for every geophysical kind of studies about the terrestrial crust. The seismic and previous gravimetric observations done in the study area show that the Moho depth is of the order of 30-40 km beneath the ground and 5-15 km under the ocean basin. Besides, the different techniques show a good correlation in their results. Assuming that the Iberian Peninsula gravity field (as it happens for the 90% of the Earth) is isostatically compensated according to the variable Moho depth, supposing a constant density contrast between crust and mantle, and following the isostatic Vening Meinesz model (1931), the inverse isostatic problem can be formulated from Bouguer gravity anomaly data obtained thanks to the observed gravity at the surface of the Earth. The main difference between this model and other existing ones, such as Airy- Heiskanen’s (pure local compensation and mostly used in these kinds of works) is the approaching to a regional isostatic compensation, much more in accordance with reality. Besides, its solution is related to the global gravity field, and the current gravitational models -mostly satellite derived- should be important data sources in such solution. The aim of this thesis is to study with detail this method, developed by Helmut Moritz in 1990, which hardly ever has it put into practice. Moreover, it has never been used in Iberia. After studying its theory, development and computational aspects, we are able to get a Digital Moho Model of the Iberian Peninsula, in order to study the masses distribution beneath the Earth’s surface. With the depth Moho information obtained from alternative methods, a comparison will be done. Both methods give results with the same order of accuracy, which is not quite high (+ 5 km approximately). Nevertheless, the areas in which a higher difference is observed would mean a disturbance of the compensation, which could show an unbalanced area with possible tectonic movements or potential seismic risk. It will give us an important additive value, which could be used in, at first, non related fields, such as density discrepancies or natural disasters contingency plans.

Comprehensive copy number and gene expression profiling of the 17q23 amplicon in human breast cancer

The biological significance of DNA amplification in cancer is thought to be due to the selection of increased expression of a single or few important genes. However, systematic surveys of the copy number and expression of all genes within an amplified region of the genome have not been performed. Here we have used a combination of molecular, genomic, and microarray technologies to identify target genes for 17q23, a common region of amplification in breast cancers with poor prognosis. Construction of a 4-Mb genomic contig made it possible to define two common regions of amplification in breast cancer cell lines. Analysis of 184 primary breast tumors by fluorescence in situ hybridization on tissue microarrays validated these results with the highest amplification frequency (12.5%) observed for the distal region. Based on GeneMap'99 information, 17 known genes and 26 expressed sequence tags were localized to the contig. Analysis of genomic sequence identified 77 additional transcripts. A comprehensive analysis of expression levels of these transcripts in six breast cancer cell lines was carried out by using complementary DNA microarrays. The expression patterns varied from one cell line to another, and several overexpressed genes were identified. Of these, RPS6KB1, MUL, APPBP2, and TRAP240 as well as one uncharacterized expressed sequence tag were located in the two common amplified regions. In summary, comprehensive analysis of the 17q23 amplicon revealed a limited number of highly expressed genes that may contribute to the more aggressive clinical course observed in breast cancer patients with 17q23-amplified tumors.

Urinary Biomarkers Indicative of Apoptosis and Acute Kidney Injury in the Critically Ill.

BACKGROUND Apoptosis is a key mechanism involved in ischemic acute kidney injury (AKI), but its role in septic AKI is controversial. Biomarkers indicative of apoptosis could potentially detect developing AKI prior to its clinical diagnosis. METHODS As a part of the multicenter, observational FINNAKI study, we performed a pilot study among critically ill patients who developed AKI (n = 30) matched to critically ill patients without AKI (n = 30). We explored the urine and plasma levels of cytokeratin-18 neoepitope M30 (CK-18 M30), cell-free DNA, and heat shock protein 70 (HSP70) at intensive care unit (ICU) admission and 24h thereafter, before the clinical diagnosis of AKI defined by the Kidney Disease: Improving Global Outcomes -creatinine and urine output criteria. Furthermore, we performed a validation study in 197 consecutive patients in the FINNAKI cohort and analyzed the urine sample at ICU admission for CK-18 M30 levels. RESULTS In the pilot study, the urine or plasma levels of measured biomarkers at ICU admission, at 24h, or their maximum value did not differ significantly between AKI and non-AKI patients. Among 20 AKI patients without severe sepsis, the urine CK-18 M30 levels were significantly higher at 24h (median 116.0, IQR [32.3-233.0] U/L) than among those 20 patients who did not develop AKI (46.0 [0.0-54.0] U/L), P = 0.020. Neither urine cell-free DNA nor HSP70 levels significantly differed between AKI and non-AKI patients regardless of the presence of severe sepsis. In the validation study, urine CK-18 M30 level at ICU admission was not significantly higher among patients developing AKI compared to non-AKI patients regardless of the presence of severe sepsis or CKD. CONCLUSIONS Our findings do not support that apoptosis detected with CK-18 M30 level would be useful in assessing the development of AKI in the critically ill. Urine HSP or cell-free DNA levels did not differ between AKI and non-AKI patients.

Plasma Heme Oxygenase-1 in Patients Resuscitated from out-of-Hospital Cardiac Arrest

Heme oxygenase-1 (HO-1) is an enzyme induced by hypoxia and reperfusion injury, and is associated with organ dysfunction in critically ill patients. Patients resuscitated from out-of-hospital cardiac arrest (OHCA) are subjected to hypoxemia, brain injury, and organ dysfunction. Accordingly, we studied HO-1 among these patients. A total of 143 OHCA patients resuscitated from a shockable initial rhythm and admitted to an ICU were included, with plasma HO-1 measured at ICU admission and at 24 h. We analyzed the associations between plasma HO-1 and time to return of spontaneous circulation (ROSC), 90-day mortality, and 12-month Cerebral Performance Category (CPC). HO-1 plasma concentrations were higher after OHCA compared with controls. HO-1 concentrations at admission and on day 1 associated with ROSC (P = 0.002 to P = 0.003). Admission and day 1 HO-1 plasma concentrations were higher in 90-day non-survivors than in survivors (P = 0.017, 0.026). In addition, poor neurological outcome (CPC 3-5) was associated with higher HO-1 plasma levels at admission (P = 0.024). Admission plasma HO-1 levels had an AUC of 0.623 to predict 90-day mortality and an AUC of 0.611 to predict CPC 3 to 5. In conclusion, we found that higher HO-1 plasma levels are associated with longer ROSC and poor long-term outcome.

Association of oliguria with the development of acute kidney injury in the critically ill

Urine output (UO) criterion may increase the sensitivity of the definition of acute kidney injury (AKI). We determined whether the empirically derived definition for oliguria(<0.5 ml/kg/h) is independently associated with adverse outcome. Data analysis included hourly recorded UO from the prospective, multicenter FINNAKI study conducted in 16 Finnish intensive care units. Confounder-adjusted association of oliguria of different severity and duration primarily with the development of AKI defined by creatinine criterion (Cr-AKI) or renal replacement therapy(RRT) was assessed. Secondarily, we determined the association of oliguria with 90-day mortality. Of the 1966 patients analyzed for the development of AKI, 454 (23.1%) reached this endpoint. Within this AKI cohort, 312 (68.7%)developed Cr-AKI, 21 (4.6%) commenced RRT without Cr-AKI, and 121 (26.7%) commenced RRT with Cr-AKI. Episodes of severe oliguria (<0.1 ml/kg/h) for more than 3 h were independently associated with the development of Cr-AKI or RRT. The shortest periods of consecutive oliguria independently associated with an increased risk for 90-day mortality were 6–12 h of oliguria from 0.3 to <0.5 ml/kg/h, over 6 h of oliguria from 0.1 to <0.3 ml/kg/h, and severe oliguria lasting over 3 h.Thus, our findings underlie the importance of hourly UO measurements.

Patterns of dynamic changes in supply management – a triadic approach

Research has followed a network perspective of supply management from as early as the publication of Krajlic matrix. This portfolio approach is still static. Recently the triad is interpreted as the smallest unit of a network through which dynamics can be studied. Analyzing triads seems to be a promising way through which a deeper insight into the dynamics of supplier development can be gained. Using case study approach the paper investigates this dynamics with a special emphasis on coopetitive behavior. Analyzing a triadic sourcing setting operating in a make to engineer (and order) environment we show the importance of governance.

Urbaania energiaa. Suvilahden, Hanasaaren A- ja Vuosaaren voimalaitokset osana helsinkiläistä kaupunkiympäristöä

Tutkimus koostuu kolmen Helsingissä sijaitsevan, kolmena eri aikakautena, 1910-, 1950- ja 1990-luvuilla, rakennetun voimalaitoksen arkkitehtuurista ja rakennustyypistä sekä niiden eroista ja erityisyyksistä samoin kuin näiden voimalaitosten roolista ja vaikutuksesta Helsingin kaupunkisuunnitteluun ja -rakentamiseen, kaupunkikuvaan sekä ympäristöestetiikkaan. Tutkimus on rajattu koskemaan erityyppisten voimalaitosten osalta yksinomaan kolmea helsinkiläistä kaupungissa sijaitsevaa voimalaitosta, Suvilahtea, Hanasaari-A:ta ja Vuosaaren A- ja B-laitoksia. Tutkimuksen tarkoituksena on ensinnäkin selvittää sekä periaatteessa että edellä mainittujen kolmen esimerkkikohteen kautta seikkoja, jotka ovat vaikuttaneet kunkin voimalaitoksen arkkitehtuuriin ja rakennustyyppiin kunakin aikakautena. Kaupunkivoimalan olennaiset elementit ovat korkea savupiippu, mittava polttoainevarasto sekä massiiviset rakennusmassat, jotka vaativat runsasta maankäyttöä. Toiseksi tutkimuksessa paneudutaan kaupunkisuunnitteluun laitoksen sijoittumisen osalta sekä ajallisesti että paikallisesti. Kolmanneksi selvitetään kaupunkikuvallisia ja ympäristöesteettisiä seikkoja, sekä niiden vaikutusten kehitystä voimalaitoksen toteutuksen ja nykyhetken kesken. Tutkimuksessa haetaan vastausta kysymykseen, miten Helsingissä sijaitseva voimalaitos arkkitehtuuriltaan, rakennustyypiltään ja sijoitukseltaan on soveltunut ja jatkossa soveltuu kaupunkisuunnittelun kannalta kaupunkikuvallisesti sekä ympäristöesteettisesti kyseiseen kaupunkiympäristöön. Tutkimus selvittää myös sitä ilmeistä ristiriitaa, joka syntyy kaupungin kehittyessä ja laajentuessa, jolloin voimalaitos infrastruktuurinsa ja useimmiten suunnattoman kokonsa vuoksi edustaa pysyvyyttä rakentuvan alueen sisällä. Tässä yhteydessä tutkimuksessa pohditaan esimerkkikohteiden avulla voimalaitoksen säilyttämistä puoltavia rakennustaiteellisia arvoja, mahdollista korvattavuutta, ja siinä yhteydessä haetaan vastauksia jäljelle jäävälle laitosrakennukselle kaupunkisuunnittelun kannalta asetettavista uusiokäytön vaatimuksista ja mahdollisuuksista. Tutkimuksen metodologia on sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti historiallinen, esimerkkikohteita käsiteltäessä tarvittavassa määrin myös mikrohistoriallinen.

Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminta

Presentation at the seminar "Publishers and Funders for OA in Finland", Helsinki, May 24, 2016

Kuvaus alkoholinkäyttökulttuurista Ilmavoimissa 1940-luvulta nykypäivään : lentäjien kertomuksia

Alkoholi on suurin yksittäinen työikäisten kuolinsyy. Ilmavoimissa ohjaajilla on tarkat rajoitukset alkoholinkäytön ja lentämisen suhteen, mikä näkyy tiukkana lentokurina ja vähäisinä rikkeiden määrinä. Tutkimuksessa selvitetään onko ilmavoimien ohjaajilla kovan ja paljon rajoittavan työn jälkeen sitäkin kovemmat huvit. Tutkimuksessa on haastateltu viittä ilmavoimissa palvellutta lentäjää. Heidän kertoman perusteella on laadittu kuvaus ilmavoimien alkoholinkäyttökulttuurista eri aikakausina. Ilmavoimien ohjaajien alkoholinkäyttötavat noudattavat pääpiirteissään normaalin suomalaisen miehen juomatapoja. Tiiviistä lentäjäyhteisöstä paljastuu kuitenkin alkoholinkäyttöönkin vaikuttavia seikkoja. Vertaispaine joukossa on suuri, vaikkei kaikki myönnä sitä olevan lentäjien keskuudessa alkoholin suhteen. Lentäjien joukossa on kuitenkin aina ollut yksittäisiä henkilöitä, joille alkoholinkäyttö on muodostunut ongelmaksi saakka. Alkoholiongelmia ilmenee varmasti kaikissa mahdollisissa ammattikunnissa Suomessa. Sotilaslentäjien ryhmä on kuitenkin erittäin pieni, joten yksittäisetkin ongelmatapaukset vaikuttavat tilastollisesti suurilta. Tutkimuksessa sotilaslentäjien alkoholinkäyttöön liittyviä piirteitä peilattiin maskuliinisuuden ja suomalaisten alkoholinkäyttötapojen kautta. Alkoholinkäytössä ilmavoimissa saatettiin havaita selkeitä muutoksia tiukempaan eri aikakausina. Suihkukonekaluston saavuttua sekä myöhempien aikojen vaativamman konekaluston myötä on koulutukseen ja alkoholirajoituksiin on suhtauduttu vakavammin. Alkoholi koetaan ilmavoimissa luonnollisena osana yhdessäoloa ja vapaa-aikaa.

Työriitalain mukaisen ennakkoilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti ja oikeus vahingonkorvaukseen

Tutkielman tarkoituksena on selvittää työriitalaissa säänneltävään ennakkoilmoitusvelvollisuuteen liittyviä ongelmakohtia. Aluksi selvennetään, mistä ennakkoilmoitus on ylipäänsä tehtävä, sillä velvollisuus ei liity kaikkiin työtaistelutoimenpiteisiin tai niiden laajentamiseen. Tämän lisäksi tarkastellaan, kenelle ennakkoilmoitus on osoitettava ja kenen on kyseinen velvollisuus täytettävä. Käsittelen ennakkoilmoitusvelvollisuutta niin työntekijä- kuin työnantajapuolen näkökulmasta. Ennakkoilmoitusvelvollisuus koskee molempia työmarkkinaosapuolia, vaikka työtaisteluoikeus yhdistetäänkin helpommin palkansaajapuolen oikeudeksi. Tutkimuksessa kuitenkin tarkastellaan työriitalakiin liittyviä ongelmakohtia enenevissä määrin työntekijäpuolen näkökulmasta. Käsittelen ennakkoilmoitusvelvollisuutta ensisijaisesti yksityisen sektorin näkökulmasta. Keskeisimpinä tutkimuskysymyksinäni on selvittää, mitä oikeusvaikutuksia ennakkoilmoituksen tekemisellä on ja mitä ennakkoilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voi ilmoitusvelvolliselle työmarkkinaosapuolelle seurata. Samalla arvioin nykysääntelylle asetettujen tavoitteiden legimiteettiä. Laiminlyönnin seuraamusten osalta keskityn erityisesti arvioimaan vahingonkorvausvelvollisuuden mahdollisuutta. Merkittävänä lähdeaineistona tutkielmassa on käytetty erityisesti kotimaista oikeuskirjallisuutta ja jossain määrin myös ulkomaalaista oikeuskirjallisuutta on hyödynnetty tarkasteltaessa vahingonkorvausvastuun mahdollisuutta muualla Euroopassa. Käytetystä oikeuskirjallisuudesta mainittakoon erityisesti Kari-Pekka Tiitisen ja Ilkka Ruposen teos Työriitojen sovittelu, joka on ainut laajempi kirjoitus työriitalaista sekä Seppo Koskisen artikkelit Työriitalain rikkominen ja vahingonkorvaus ja Työriitalain 7 §:n rikkomisesta: kuka rikkoo ja mitä? Vahingonkorvausvastuu soveltumisen osalta tarkastellaan tuoretta käräjäoikeuden ratkaisua, joka on tähän asti ainoa aihetta käsittelevä tuomioistuinratkaisu. Vahingonkorvausvastuun poissulkemiselle ei ole löydettävissä hyväksyttäviä perusteita. Rikkomalla työriitalain ennakkoilmoitusvelvollisuutta laiminlyödään työnseisaukselle asetettu ennakkoedellytys, minkä johdosta laiminlyöjä syyllistyy kriminalisoituun tekoon. Korvausvastuu tulee tällöin arvioitavaksi vahingonkorvauslain nojalla, koska sen soveltumista ei ole työriitalaissa suljettu pois. Korvausvastuun soveltuminen on omiaan vahventamaan työriitalain mukaista sovittelua ja antaa laittoman työnseisauksen kohteeksi joutuneelle tehokkaan oikeussuojakeinon.