Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentuminen : organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten merkitys

Rajavartiolaitoksen tehtävien monialaisuus ja toimivaltuuksien laajeneminen sekä toimintaympäristön ja työn kuvan muutokset asettavat haasteita henkilöstön koulutukselle ja osaamiselle. Osaamiseen ja sitä kautta Rajavartiolaitoksen suorituskykyyn vaikutetaan erityisesti koulutuksella. Koulutus tulee nähdä muutosta ja kehitystä edistävänä voimana vastattaessa tulevaisuuden haasteisiin. Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen vaikuttavat ulkoinen ja sisäinen toimintaympäristö. Koulutuskulttuurilla tarkoitetaan monitasoista ja - tahoista kokonaisuutta ja yläkäsitettä, joka vaikuttaa ohjaavasti ja normittavasti opettajien ja kouluttajien toimintaan sekä koulutukseen ja muuhun osaamisen kehittämiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää organisaatiokulttuurin keskeisimmät ominaispiirteet, Rajavartiolaitoksen ja erityisesti rajavartiomiesten keskeisimmät pätevyysvaatimukset sekä organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten välinen yhteys ja niiden vaikutus Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Tutkimuksessa myös jäsennettiin koulutuskulttuurin rakentumista sekä selvitettiin koulutuskulttuurin kehittämisedellytyksiä ja -pyrkimyksiä. Tutkimuksen pääongelmana oli: ”Mikä on organisaatiokulttuurin sekä Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiesten pätevyysvaatimusten merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiselle?” Tutkimus rajattiin rauhan ajan henkilökuntakoulutukseen. Sen lähestymistapa oli selittävä ja kartoittava. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia, jossa vaihtelevat valmiit teoriamallit ja aineistolähtöisyys. Lähdeaineisto koostui lähinnä sotatieteellisestä ja rajaturvallisuusalan tutkimuksesta, kasvatustieteellisestä ja sotilaspedagogisesta kirjallisuudesta sekä Rajavartiolaitoksen asiakirjoista. Analyysissa aineistoa teemoiteltiin asiakokonaisuuksittain. Johtopäätöksissä esitettiin analyysin tuloksena oppivan organisaation periaatteisiin pohjautuva Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin kehittymisen malli. Mallinnus muodosti synteesinä tutkimuksen päätuloksen. Sen perusteella johtopäätöksissä esitettiin myös Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin käsite. 3 Johtopäätösten perusteella Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuuriin liittyy läheisesti toimintakulttuuri, jonka muutosprosessi asettaa pätevyys-, koulutus- ja oppimisvaatimuksia henkilöstölle ja työyhteisöille. Oppiminen kehittää sekä yksilöllistä että organisaation kollektiivista pätevyyttä. Pätevyys on ammattitaitoa laajempi yleiskäsite liittyessään nimenomaan yhteisöllisen toiminnan valmiuksiin kokonaistyöprosessin osana. Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiehen pätevyysvaatimuksilla on olennainen merkitys koulutuskulttuurin rakentumiseen, sillä ne vaikuttavat suuresti koulutuksen tavoitteisiin, sisältöihin ja opetusmenetelmiin. Vakiintunut toimintakulttuuri pohjautuu organisaatiokulttuuriin eli syvimpiin uskomuksiin ja tiedostamattomiin perusoletuksiin. Toimintakulttuurin muuttaminen voi olla siten vaikeaa ja herättää muutosvastarintaa. Sama koskee opetus- ja oppimiskulttuuria, jonka uudistaminen edellyttää koko koulutus- ja työyhteisön tukea ja nykyaikaista koulutuskäsitystä. Vahvana ja piilevänä ilmiönä myös organisaatiokulttuurilla on näin suuri merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Kulttuurin tunnistaminen ja ymmärtäminen onkin tärkeää Rajavartiolaitoksen kehittämisen kannalta. Samoin arvoilla on kulttuurin muutokseen, muutosjohtamiseen, pätevyysvaatimuksiin ja koulutukseen liittyvä monitahoinen merkitys. Rajavartiolaitoksen koulutusta on kehitettävä ottamalla huomioon tulevaisuuden muuttuvat ja kasvavat osaamisvaatimukset. Koulutuksen laatu edellyttää koulutus- ja työyhteisön oppimisympäristön ja oppimisedellytysten kehittämistä. Yhteistyön ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta syntyvä oppiminen johtaa organisaation osaamiseen ja innovatiiviseen toimintaan, mikä edellyttää pedagogisen johtamisen taitoja. Joustavalle oppivalle organisaatiolle on ominaista kyky muuttua ja kehittyä jatkuvasti sekä ennakoida toimintaympäristön muutoksia. Opetuksen ja oppimisen pedagogisessa kehittämisessä on kyse Raja- ja merivartiokoulun pedagogisen strategian edellyttämästä uudistumis- ja muutosprosessista kohti ongelmalähtöisempää, tutkivampaa ja yhteisöllisempää oppimis- ja työtapaa. Uudet opetus-, oppimis- ja yhteistyökäytännöt sekä oman työn ja työyhteisön arviointi ja kehittäminen vaativat uudenlaista roolia ja osaamista verrattuna perinteiseen koulutus- ja toimintakulttuuriin. Tutkimus osoitti Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin olevan hyvin kokonaisvaltainen ilmiö, joka vaatii tarkempaa tutkimusta. Jatkotutkimustarpeet muodostivat tutkimuksen toisen päätuloksen, jonka perusteella tulee tutkia itse kulttuuria ja syventää koulutuskulttuurin kehittämistä. Lisäksi tulisi harkita Rajavartiolaitoksen osaamisen kehittämisohjelman laatimista.

Viron puolustusvoimien ampumaohjesäännön tarkoituksenmukaisuus

Tämän työn tarkoitus oli löytää Viron Puolustusvoimien ampumaohjesäännön yhtäläisyyksiä Kanadan, Suomen ja USA:n ampumaohjesääntöjen kanssa ja löytää ne alueet, joita ei ole huomioitu ja joita jalostamalla pystytään kehittämään Viron Puolustusvoimien ampumaohjesääntöjä ja ampumakoulutusta. Vertailu toisten maiden ampumaohjesääntöjen kanssa avasi paitsi uusia kysymyksiä myös mahdollisuuksia yleistyksiin; sen tutkimiseen, mikä on kansallista ja mikä puolestaan yleisemmillä tekijöillä selittyvää. Katseen siirtäminen pois omasta maasta tai muuten tutusta kohteesta sekä asioiden peilaaminen vertailukelpoisia tapauksia vasten saattaa myös avata silmät uusille kysymyksille. Tässä työssä keskitytetään rynnäkkökivääriin perusampumakoulutukseen ja yritetään selvittää, mitkä ovat ne osa-alueet, joita kehittämällä pystytään nostamaan perusammuntakoulutuksen tasoa. Perusammuntakoulutuksen tason nostaminen antaa sotilaille paremmat edellytykset jatkaa ammunnan jatkokoulutuksessa ja taisteluammunnoissa. Samalla perusampumakoulutuksen tason nosto vähentää jatkokoulutuksen ja lisäresurssien tarvetta. Tutkimuksen pääongelmaksi muodostui: – Mitkä ovat poikkeavaisuudet/samankaltaisuudet eri maiden ampumaohjesääntöissä, ja miten näitä todettuja poikkeavaisuuksia/samankaltaisuuksia pystytään hyödyntämään Viron Puolustusvoimien ampumaohjesäännön kehittämisessä? Tutkimuksen alaongelmiksi muotoutuivat lopulta seuraavat: – Millaista oppimisympäristöä ammunta edustaa, miten ammuntaa on koulutettava, ja miten sotilas parhaiten oppii ampumaan? – Miksi ja miten ampumakoulutus on rakennettu muissa asevoimissa? Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus jossa käytetään aineistolähtöistä sisältöanalyysiä. Tutkielman tutkimusaineistoa ovat olleet eri maiden ampumaohjesäännöt ja koulutusohjeet, sekä ase- ja ampumakoulutuksesta suunnitteluun kertova kirjallisuus. Tutkimuksessa selvisi, että Viron Puolustusvoimien ampumaohjesääntö on rynnäkönkiväärin peruskoulutuksen osalta vertailukelpoinen ja tarkoituksenmukainen, jos sitä verrataan muihin maihin ja pienillä muutoksilla ampumaohjesääntöä pystytään kehittämään edellekin vastamaan tulevia haasteita.

Turkki ja EU

Turkki hyväksyttiin Euroopan unionin viralliseksi hakijamaaksi Helsingissä vuonna 1999 ja siitä lähtien EU on tarkkaillut täyttääkö Turkki jäsenyyttä hakevilta mailta vaadittavia ns. Kööpenhaminan kriteereitä. Turkin ja EU:n suhteet tulivat ajankohtaiseksi syksyllä 2004, kun Turkki oli saavuttanut EU:n vaatimat tavoitteet ja näin ollen Euroopan komissio päätti joulukuussa 2004, että jäsenyysneuvottelut aloitetaan 3.10.2005. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää syitä miksi Euroopan unioni haluaa Turkin jä-seneksi ja tarkastella EU:n antamia vaatimuksia Turkille. Tutkimuksessa näkökul-ma on Euroopan unionin kannalta ja poliittisen realismin puolelta tarkasteltuna, koska niin Euroopan unioni kuin Turkkikin hakevat hyötyä mahdollisesta Turkin jäsenyydestä. Ajallisesti tutkimus on rajattu alkavaksi vuodesta 1963. Tutkimuksen ajallinen pääpaino on kuitenkin vuoden 1999 jälkeen, kun Turkki hyväksyttiin hakijamaaksi. Tutkimus päättyy Suomen EU:n puheenjohtajuuskauden loppuun 1.1.2007 ja Turkin jäsenyysneuvottelujen osittaiseen jäädyttämiseen. Tutkimusongelmat ovat: Miksi Euroopan unioni on asettanut Kööpenhaminan kriteerit jäsenyyttä hakeville maille ja miten poliittinen realismi selittää Kööpenhaminan kriteerit? Kööpenhaminan kriteerien mukaan maalla tulee olla “vakaat demokraattiset instituutiot”, esimerkiksi vapaat vaalit ja riippumaton oikeuslaitos. Lisäksi maan tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia ja sillä on oltava toimiva markkinatalous. Poliittisen realismin mukaan valtiot nähdään perustavina turvallisuusorganisaatioina ja kansainvälinen politiikka on sen mukaisesti valtioiden välistä vuorovaikutusta ja valtakamppailua. Poliittisen realismin mukaisessa ajattelussa valtiot nähdään kansainvälisen politiikan tärkeimpinä, ellei peräti ainoina toimijoina ja valtioiden välisillä kansainvälisillä järjestöillä on toissijainen merkitys. Ne nähdään lähinnä valtioetujen edistämisen välineinä. Tämä tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja tutkimuksen näkökulma on Euroopan unionin puolella. Tutkimusta tarkastellaan poliittisen realismin avulla. Tutkimusaineisto koostuu pääasiassa Euroopan unionin komission määräaikaisker-tomuksista, Turkin edistymisestä Euroopan unioniin liittymisen valmisteluissa sekä vuodesta 2004 asiaan liittyvät uutiset. Euroopan unioni on luonut Kööpenhaminan kriteerit tuleville jäsenmaille, koska haluaa varmistaa, ettei uusi jäsenmaa ole unionille turvallisuus- tai taloudellinen riski. Euroopan unionin laajentuminen lähtee sen omista tarpeista ja laajentumisen kannattavuudesta.

Suomalainen iskuosastotoiminta Karjalan kannaksella jatkosodassa

Tutkimus on historiatieteellinen kuvaileva ja analysoiva kirjallisuustutkimus, jonka kohteena on suomalainen iskuosastotoiminta Karjalan kannaksella jatkosodassa. Suomalaisten jatkosodassa toteuttamaa iskuosastotoimintaa on tutkittu hyvin vähän. Varsinaista aiheesta kirjoitettua ja julkaistua teosta ei ole lainkaan, vaikka iskuosastotoiminta oli melko oleellinen osa suomalaisten taktiikkaa ja sotatointa jatkosodan taisteluissa. Kadettialikersantti Kim Westerlund on tutkinut 1996 valmistuneessa kadettitutkielmassaan ”Iskuosastotoiminta ja kokemukset siitä asemasodan aikana Suomen rintamilla” myös suomalaisten Karjalan kannaksella suorittamaa iskuosastotoimintaa. Jatkosodan hyökkäys- ja torjuntataisteluvaiheiden aikaista iskuosastotoimintaa ei kuitenkaan ole aiemmissa tutkimuksissa selvitetty. Tutkimuksen pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty jatkosodasta kirjoitettua yleistä kirjallisuutta, Karjalan kannaksella toimineiden rykmenttien ja divisioonien historiikkeja sekä Kansallisarkiston arkistolähteitä. Tutkimuksen varsinaisena päämääränä on ollut selvittää, minkälaista iskuosastotoimintaa suomalaiset suorittivat jatkosodan eri vaiheissa Karjalan kannaksella sekä mitä yhtäläisyyksiä ja eroja suoritetuissa iskuosastohyökkäyksissä on ollut. Lisäksi tutkimuksessa on selvitetty suomalaisten iskuosastojen kokoonpano sekä miten ja miksi iskuosastoja käytettiin ja miten iskuosastotoimintaa tuettiin. Suomalaiset toteuttivat iskuosastohyökkäyksiä jatkosodan kaikissa vaiheissa. Samoin iskuosastohyökkäyksiä käytettiin kaikissa taistelumuodoissa: hyökkäyksessä, puolustuksessa ja viivytyksessä. Aktiivisinta ja suunnitelmallisinta iskuosastojen käyttö oli asemasotavaiheen aikana. Toteutettujen iskuosastohyökkäysten taktiikassa ei varsinaisesti tapahtunut suuria muutoksia jatkosodan kuluessa. Valtaosin kaikki tehtävät olivat tietyllä tavalla erilaisia ja 3 suoritettuun iskuosastotaktiikkaan vaikutti monet tekijät, kuten esimerkiksi iskuosaston tavoite, maasto, säätila, vuodenaika ja vihollisen ryhmitys. Suomalaiset eivät vakioineet jatkosodan iskuosastohyökkäyksissä käytettyä kokoonpanoa vaan kokoonpano vaihteli aina tehtävittäin. Hyökkäys- ja torjuntataisteluvaiheessa iskuosastotoimintaa käytettiin taistelukentällä ilmenevien haastavien ja monesti odottamattomien tehtävien ratkaisuksi. Tehtäviä ei ollut ennalta suunniteltu eikä käsketty. Asemasotavaiheessa iskuosastojen käyttö perustui taktisiin tehtäviin tiettyjen tarkkaan valittujen tehtävien suorittamiseksi. Tärkeää asemasodan iskuosastotoiminnassa oli lisäksi myös joukoille toiminnan tuloksena syntynyt positiivinen vaikutus motivaatioon ja mielialaan sekä omiin toimintamahdollisuuksiin vihollista vastaan. Kaikissa jatkosodan vaiheissa iskuosastohyökkäyksiä pyrittiin tukemaan mahdollisimman voimakkaasti muiden aselajien toimesta. Parhaiten iskuosastojen tukemisessa suomalaiset onnistuivat asemasotavaiheen aikana, jolloin joukot olivat puolustusasemissa, etäisyydet lyhyehköt, aselajien yhteistoiminta tiivistä ja iskuosastohyökkäykset tarkasti suunniteltuja. Jatkosodan aikaiset iskuosastohyökkäykset sisälsivät runsaasti samoja periaatteita ja suoritustapoja, mutta kaikissa kolmessa jatkosodan vaiheessa iskuosastohyökkäyksissä käytettiin myös kulloisellekin vaiheelle tyypillisiä ratkaisuja ja muotoja.

Ensimmäisen maailmansodan aikainen linnoitusjärjestelmä Etelä-Karjalassa

Ensimmäisen maailmansodan aikana, vuosina 1914-1917, toteutettiin Suomessa ennennäkemättömän suuri linnoitushanke. Maahamme sijoitetut venäläisjoukot valmistautuivat puolustamaan keisarikunnan pääkaupunkia keskusvaltojen lännestä suuntautuvia hyökkäyksiä vastaan. Viivytys- ja puolustusasemia linnoitettiin useaan eri tasoon aina Pohjanlahdelta Karjalan kannakselle ja Suomenlahdelta Pohjois-Karjalaan. Linnoitteet sijoittuivat maanteiden varsille ja sopiviin vesistökapeikkoihin. Linnoitteita ei koskaan käytetty juuri siihen tarkoitukseen, johon ne oli rakennettu. Ensimmäisen maailmansodan vaikutuksia Suomessa on tutkittu verrattain vähän. Päätutkimusongelmina ovat: Miten Venäjän keskusvaltojen suunnasta kokema uhka sodan eri vaiheissa vaikutti puolustussuunnitelmiin ja erityisesti linnoittamisjärjestelmään? Miten muutokset yleisessä sodan kulussa vaikuttivat koettuun uhkakuvaan? Miten tilanne Suomenlahdella vaikutti koettuun uhkakuvaan? Miten linnoitteet sijoittuivat alueelle ja vastasivatko ne arvioituun uhkaan? Vastasiko linnoitteiden operatiivis-taktinen sijoittelu koettuun uhkakuvaan? Tapahtuiko linnoitteiden taktisessa rakenteessa muutosta ja mistä se johtui? Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen kirjallisuustutkimus. Kirjallisuuteen perehtymällä on pyritty kuvailemaan ja analysoimaan tapahtumia sekä löytämään niiden väliltä syy-yhteyksiä. Tapahtumien kulku on pyritty todentamaan varmentamalla useammasta lähteestä silloin kun se on ollut mahdollista. Sodan aikana tapahtuneet voimasuhteiden muutokset sekä eräät suoritetut valmistelut vaikuttivat siihen, että uhka Saksan maitse suoritettavalle hyökkäykselle Pietaria kohti kasvoi. Venäjän sodanjohto vastasi uhkaan sijoittamalla maahamme joukkoja sekä suunnittelemalla ja toteuttamalla massiivisen linnoitusjärjestelmän. Sotakokemusten perusteella oli linnoitusjärjestelmää ylipäätänsäkin kehitetty. Etelä-Karjalan linnoitteiden pääasiallinen tarkoitus oli estää vihollisen pääsy Viipuriin Saimaan ja Viipurinlahden välisen alueen kautta. Viipuri taas oli Kannaksen lukko, jonka pitämisellä luotiin edellytykset hyökkäyksen torjumiselle puolustajalle edullisessa maastonkohdassa sekä vastahyökkäykselle.

Reserviläisten fyysisen kunnon riittävyys sodanajan tehtäviin

Nykyaikaisen taistelukentän fyysiset vaatimukset ja sodan teknistyminen eivät vähennä sotilaan fyysisiä kuntovaatimuksia vaan pikemminkin päinvastoin, kasvattavat niitä. Vuoden 2001 valtioneuvoston selonteossa eduskunnalle todettiin, että reserviläisten fyysisestä kunnosta ei ole käytettävissä luotettavaa tutkimustietoa. Selonteossa päätettiin ottaa reserviläisten fyysisen suorituskyvyn mittaukset puolustuksen kehittämisohjelmaan vuosina 2002-2008. Nämä mittaukset toteutetaan osana puolustusvoimien henkilöstöalan kehittämisohjelmaa, joka toimeenpantiin fyysinen toimintakyky- hankkeena. Vuosina 2002-2008 suoritettiin kaksi reserviläisten fyysistä kuntoa mittaavaa tutkimusta, joista ensimmäinen suoritettiin vuonna 2003 ja jälkimmäinen vuonna 2008. Reserviläisten fyysisen suorituskyvyn tutkimuksessa vuonna 2003 todettiin varusmiesten fyysisen kunnon heikentyneen viimeisen 20 vuoden aikana ja tämän oli arveltu todennäköisesti heijastuneen myös reserviläisten sen hetkiseen fyysiseen kuntoon (tutkimukset 1977, 1983- 1985 ja 1993-1994). Vuoden 2008 kehittämisohjelmaan liittyvässä toisessa tutkimuksessa suoritettiin ensimmäistäkin tutkimusta laajemmat kuntotestit reserviläisille. Testit sisälsivät lääkärintarkastuksen, laajan kirjallisen kyselyn liittyen reserviläisten elämäntapoihin, terveystuntemuksiin ja liikunnallisiin tottumuksiin sekä kuntotestit ja tulosten analyysitilaisuuden, jossa myös koehenkilöllä oli mahdollisuus antaa palautetta tilaisuudesta. Tämän tutkimuksen päätavoite oli kartoittaa reserviläisten fyysisen kunnon taso ja vastaako se sotilaalle asetettuja fyysisen kunnon vaatimuksia. Lisäksi tutkimuksella pyrittiin myös selvittämään onko muuttunut sodankuva vaikuttanut sotilaan fyysisen kunnon vaatimuksiin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin tilastollista analyysiä. Tutkimuksessa tukeuduttiin vuoden 2008 kuluessa suoritettuihin reserviläisten fyysisen kunnon testituloksiin ja verrattiin niiden keskiarvoja olemassa oleviin, puolustusvoimien asettamiin, reserviläisten fyysistä kuntoa 3 koskeviin vaatimuksiin, käskyihin ja määräyksiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin reserviläisten fyysistä suorituskykyä (HKI) ja erikseen sen osakokonaisuuksia, lihaskuntoa (LKI) ja kestävyyttä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin reserviläisten ketteryyttä. Tutkittavan joukon vahvuus oli 703 reserviläistä. Tutkimuksen perusteella nykyaikaisen sodan uhkakuvat ovat muuttuneet ja tarkentuneet siinä määrin, että ne ovat myös vaikuttaneet sotilaan fyysisen suorituskyvyn vaatimuksiin kohottavasti. Emme voi enää tuudittautua aiemmin niin tuttuun ajatteluun pelkästään kahden valtion välisestä sodankäynnistä vaan mukaan on tullut muitakin uhkakuvia, kuten terrorismi, jotka meidänkin on huomioitava suunnitteluissamme. Käytännössä nuo tutkimuksessa tarkemmin mainitut muutokset ovat johtaneet siihen, että taisteluja käydään laajoilla ja ennakoimattomilla alueilla, jolloin myös jokaisen taistelija aselajiin katsomatta on varauduttava toimimaan mitä erilaisemmissa toimintaympäristöissä. Yhä teknistyvä sotalaitteisto mahdollistaa myös joukkojen nopean siirtämisen paikasta toiseen. Muuttuneen sodan kuvan johdosta tutkimukseen otettiin neljäntenä fyysistä kuntoa mittaavana osakokonaisuutena edellä mainittu ketteryys, perustuen sotilaan toimimiseen muuttuvissa toimintaympäristöissä. Reserviläisten fyysistä kuntoa mittaavien tulosten perusteella heidän keskimääräinen kuntonsa ei saavuta riittävää tasoa verrattuna nykyaikaisen sodankäynnin vaatimuksiin. Yhdelläkään fyysisen kunnon osa-alueella ei saavutettu sotilaalta vaadittavaa fyysisen kunnon tasoa. Parhaiten reserviläiset pärjäsivät lihaskunnossa, jossa kaikki aselajit saavuttivat tason tyydyttävä. Lihaskunnon osalta mainittakoon kuitenkin, että muutama eri aselajin henkilöstöryhmä saavutti keskiarvoltaan jopa hyvän tason. Muissa fyysistä kuntoa mittaavissa osakokonaisuuksissa saavutetut tasot olivat välillä heikko ja tyydyttävä. Tutkimuksen mukaan reserviläisten fyysinen suorituskyky sotilaan viitearvoja käytettäessä on välttävä. Tutkimuksen johtopäätöksissä on kuitenkin huomioitava, että testattavasta joukosta löytyy myös hyvän ja erinomaisen kunnon omaavia reserviläisiä.

Kenttäsairaanhoitajan sitoutuminen

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella asiakirja-analyysin kautta sitoutumisen teorioita, sitoutumiseen vaikuttavia keskeisiä tekijöitä sekä kenttäsairaanhoitajien työnkuvaa ja toimintaympäristöä. Sitoutumisesta tehtyjen tutkimusten tuloksia analysoimalla pyritään löytämään kenttäsairaanhoitajan toimintaympäristössä relevantteina olevia sitoutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Kenttäsairaanhoitajat ovat uusi henkilöstöryhmä terveydenhuollossa ja puolustusvoimissa. Heidän siirryttyään yhden organisaation, Sotilaslääketieteen Keskuksen, alle oli tullut ajankohtaiseksi tutkia kenttäsairaanhoitajien toimintaympäristöä ja siihen sitoutumista, jotta työssä opitut puolustusvoimiin liittyvät erikoistaidot eivät katoaisi liiallisen vaihtuvuuden takia. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen asiakirjatutkimukseen perustuva sisällönanalyysi. Tutkimuksessa käytettiin hermeneuttista lähestymistapaa. Tutkimus toimi teoriataustan kartoituksena myöhemmin toteutettavaa empiriapainotteista laajempaa tutkimusta varten. Tutkimuksen pääongelmana oli: Mitkä teoreettisesti tarkastellut tekijät vaikuttavat keskeisesti sitoutumiseen kenttäsairaanhoitajan toimintaympäristössä? Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, mitä sitoutuminen on ja millaisessa toimintaympäristössä kenttäsairaanhoitaja toimii? Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kenttäsairaanhoitajan työnkuva on jakautunut kolmen erilaisen toimintaympäristön kesken. Ne ovat terveysasema, varuskunta ja maasto. Työelämän hyvä laatu sitouttaa suomalaisen sairaanhoitajan, niin myös todennäköisesti kenttäsairaanhoitajan. Mikäli kenttäsairaanhoitajan toimintaympäristöä halutaan kehittää sitoutumista edistävämmäksi, vaatii se kokonaisvaltaisen toimintakyvyn, työhyvinvoinnin ja kokonaiskuormituksen huomioimista yhteistyössä yli hallintorajojen.

Opetuksen laadun itsearviointi EFQM -mallin avulla Ilmasotakoulun koulutuskeskuksessa

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen on Ilmasotakoulun koulutuskeskuksen opetuksen laadullinen tila EFQM- itsearviointimallin mukaan ja miten koulutuskeskuksen itsearviointia pitäisi kehittää tulevaisuudessa. Opetuksen laadun osoittaminen on noussut merkittävään asemaan tiedekorkeakouluissa Bolognan julistuksen vaikutuksesta. Ilmasotakoulun koulutuskeskus on ilmavoimien puolustushaarakoulu, joka pääosin vastaa ilmavoimien koulutuksen laadusta. Työn avulla oli tarkoitus tuoda koulutuskeskuksen opetuksen laatu yleisen tarkastelun ja kehittämisen kohteeksi. Työ toteutettiin toimintatutkimuksena vuosien 2004 välisenä 2007 aikana. Se koostuu koulutuskeskukseen tehdyistä interventioista, joiden tarkoituksena oli saada henkilöstö pohtimaan ja arvioimaan opetuksen laatua. Työssä käytettiin apuna kirjallisuusselvitystä, tekniikan akateemisten liiton laatimaa KOLA- itsearviointimallia ja yleiseurooppalaista EFQM- itsearviointimallia. Tuloksena muodostui koulutuskeskuksen itsearviointi. Itsearviointi tehtiin kaksi kertaa. Toisella kerralla annettiin myös EFQM - mallin mukainen pisteytys. Pis-temäärä 472 oli parempi kuin sanallisen arvioinnin osoittama tila. Tulokseen saattoi vaikuttaa osittain tulevaisuuteen painottuva nykytilan kuvaus. Työn kautta keskuksen johtoryhmä sai esiin paljon vahvuuksia ja parantamisalueita tulevan toiminnan suunnittelun pohjaksi. Tutkimuksen myötä selvisi, että EFQM-ja KOLA- mallit sopivat hyvin koulutuskeskuksen opetuksen laadun itsearvioin-nin aloittamiseen ja kehittämiseen. Eräs keskeinen havainto oli, että keskuksen toiminta kehittyy ja johto vaihtuu liian nopeasti. Johtopäätöksenä todettiin, että toiminnan selkiyttämiseksi on määritettävä ja kuvattava yleiset toimintaperiaatteet. Lisäksi pedagogista kes-kustelua ja päätöksentekoa on lisättävä.

Suomenlahden merivartioston toiminnallinen tuloksellisuus vuosina 2002–2005

Rajavartiolaitoksen tuloksellisuutta ja sen kehittymistä koko organisaation osalta on edellisen kerran tarkasteltu vuonna 2002, jolloin tarkasteltava ajanjakso oli vuosien 1995–2001 välinen aika. Tämän tarkastelun jälkeen rajavartiolaitoksen tuloksellisuuden laskentajärjestelmän (RATU) laskentasäännöt tarkastettiin ja tällä hetkellä voimassa olevan laskentajärjestelmä on ollut käytössä sellaisenaan vuodesta 2002 lähtien. Tässä työssä tarkasteltiin Suomenlahden merivartioston toiminnallisen tuloksellisuuden kehitystä vuosien 2002–2005 välisenä aikana voimassa olevan RATU:n teoriapohjalta sekä pyrittiin löytämään mahdollisia kehittämisehdotuksia voimassa olevaan laskentajärjestelmään. Työn pääkysymys oli: - Antaako rajavartiolaitoksen tuloksellisuuden laskentajärjestelmä riittävät ja oikeat tiedot Suomenlahden merivartioston toiminnallisesta tuloksellisuudesta? Pääkysymykseen haettiin vastausta seuraavien alakysymysten avulla: - Miten Suomenlahden merivartioston tuloksellisuus on kehittynyt vuosina 2002–2005? - Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet tuloksellisuuden kehittymiseen? Työssä pyrittiin selvittämään, vastaako RATU:n toiminnallisen tuloksellisuuden laskenta valtionhallinnon nykyisen toiminnallisen tuloksellisuuden laskennan vaatimuksia eli mittaako tuloksellisuuden laskentajärjestelmä oikeita asioita ja onko mittareiden herkkyydet ja painotussuhteet oikein määritelty? Työ rajattiin käsittelemään Suomenlahden merivartioston operatiivisen näkökulman toiminnallista tuloksellisuutta jättäen työn ulkopuolelle tekninen – ja henkilöstönäkökulma, kannattavuus sekä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointi. Työ oli kvalitatiivinen tutkimus, jossa yhtenä aineistonkeruumenetelmänä käytettiin asiantuntijahaastatteluja. Työtä varten haastateltiin seitsemää eri asiantuntijaa Suomenlahden merivartiostosta. Tärkein tutkimusmateriaalin lähde oli kuitenkin rajavartiolaitoksen johdon tietojärjestelmä (RJT), josta saatiin tarkasteltavan ajanjakson tulos – ja panostiedot. Sen tukena tutkimuksessa käytettiin hyväksi vuotuisia toimintakertomuksia. Kerättyjen dokumenttien ja haastattelujen analysoinnissa käytettiin hyväksi sisällönanalyysia, jonka avulla kerätty materiaali kyettiin järjestämään tiiviiseen ja selkeään muotoon kadottamatta kuitenkaan sen sisältämää informaatiota. Tutkimuksessa havaittiin, että tuloksellisuuden laskentajärjestelmän perusperiaatteita ei tunneta kovinkaan hyvin Suomenlahden merivartioston eri johtoportaissa. Järjestelmässä on ollut ongelmia ja vartioston eri toimipisteet ovat joutuneet pitämään rinnakkaisia seurantatilastoja, mutta tiedonsiirto-ongelmat on pyritty ratkaisemaan vuoden 2007 alussa. Tutkimuksessa todettiin, että Suomenlahden merivartioston tuloksellisuutta laskettaessa tulisi huomioida vain hallintoyksikön omasta toiminnasta riippuvat tapahtumat ja suoritteet. Näin asia ei ole kuitenkaan ollut tarkasteltava ajanjaksona. Tämän lisäksi työssä ehdotettiin meripelastus – tulosalueella suorituskyky- ja saatavuustunnuslukujen painoarvojen lisäämistä jättämällä henkilöiden suorittamat arvioinnit pienemmälle painoarvolle. Kokonaisuutena voidaan kuitenkin todeta, että tuloksellisuuden laskentajärjestelmä Suomenlahden merivartioston osalta on pääsääntöisesti onnistuneesti rakennettu ja sen avulla kyetään osoittamaan tilivelvollisuuden toteutuminen. Rajavartiolaitosta voidaankin pitää yhtenä tuloksellisuuden mittaamisen edelläkävijänä Suomessa, koska perusperiaatteet tähän järjestelmään on luotu jo 1990-luvun alkupuolella ja vielä 2000-luvulla laskentajärjestelmä vastaa valtionhallinnon asettamiin tiukentuneihin vaatimuksiin tuloksellisuuden määrittämisestä.

Käyttöomaisuuden hallinta elinjakson operointivaiheessa

Kunnossapidon kustannustehokkuuden tavoitteleminen on ollut pitkäjänteinen trendi, joka on siirtynyt teollisuusyrityksistä puolustusvoimiin. Kumppanuuksien avulla on pyritty tilanteeseen, jossa voidaan keskittyä ydintoimintoihin sekä saavutetaan kustannussäästöjä. Puolustusvoimissa on myös tarve lisätä kustannusten läpinäkyvyyttä sekä tietoisuutta kustannusten muodostumisesta suorituskyvyn koko elinjakson ajalta. Samalla järjestelmät, joista suorituskyky rakennetaan, ovat muuttuneet yhä monimutkaisemmiksi. Tarve laitetoimittajan tai kunnossapitoyrityksen erikoistuneelle asiantuntijuudelle ongelmien ratkaisemiseksi kustannustehokkaalla tavalla on ilmeinen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kunnossapitostrategian perusteita maanpuolustukseen tarkoitetun suorituskykyomaisuuden hallinnan kautta. Kunnossapitostrategian lähtökohtana käytetään fyysisen käyttöomaisuuden hallintaa. Strategian päämääränä on systemaattisella ja ennakoivalla tilannekuvaan perustuvalla suunnittelulla saavuttaa toiminnalliset tavoitteet kustannukset minimoiden. Tilannekuva antaa perusteet sekä suorituskyvyn tehokkaalle käytölle että suorituskykytason ylläpitämiselle ja kehittämiselle. Ennakoivan kunnossapidon suunnittelu perustuu järjestelmälle asetettuista mittareista saatavaan luotettavaan ja oikea-aikaiseen tietoon. Tutkimuksessa käsitellään myös suorituskyvyn, kunnossapidon ja käyttöomaisuuden hallinnan käsitteitä ja perusteita. Tutkimusmenetelmänä oli kirjallisuustutkimus, jossa kunnossapitoon sekä elinjaksoon ja sen kustannuksiin liittyvän aineiston avulla pyrittiin löytämään käyttöomaisuuden hallintaan liittyviä riskejä sekä mahdollisuuksia. Tutkielman tärkeimpinä kirjallisina lähteinä olivat Jyri Kosolan Suorituskyvyn elinjakson hallinta sekä Jorma Järviön Kunnossapito. Aineistoa täydennettiin käyttöomaisuuden hallintaan liittyvillä tutkimuksilla ja artikkeleilla. Aikaisemmista tutkimuksista keskeisinä lähteinä olivat Petteri Hemmingin Vaatimustenhallinta elinjakson operointivaiheen aikana, Maanpuolustustuksen tieteellisen neuvottelukunnalle tehty tutkimus Elinkaarenaikainen kustannustehokkuus- ja suorituskykytieto päätöksenteon tukena ja Teknologian kehittämiskeskuksen katsaus Fyysisen käyttöomaisuuden hallinnan taustaselvitys. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena ilmeni, että tarve käyttöomaisuuden hallinnalle kunnossapitostrategian kautta on ilmeinen. Kasvavat kustannukset ja järjestelmien monimutkaistuminen suhteessa suorituskyvyn kokonaistehokkuuden vaatimuksiin asettavat kunnossapidon yhdeksi maanpuolustuksen avainprosessiksi. Hyvin valmisteltu kunnossapitostrategia mahdollistaa pitkäjänteisen kehityksen, jolloin suorituskykyyn liittyvälle päätöksenteolle löytyvät systemaattisen suunnittelun ja analysoinnin avulla selkeät perusteet.

Venäläisten ilmasta-maahan aseiden kehitysnäkymät

Tutkielma käy läpi ilmasta-maahan aseiden kehityskulun historiansa alusta nykyisyyden kautta tulevaisuuden mahdollisuuksiin ja visioihin. Tutkimus kartoittaa tekniset kehityslinjat sekä Yhdysvalloissa että Venäjällä tehden näistä johtopäätöksiä kehityksen mahdollisesta etenemisestä tulevaisuudessa ilmasta-maahan vaikuttamisen näkökulmasta. Tutkimustyö on tekninen, mutta se ei pureudu asekomponenttien teknisiin yksityiskohtiin. Kehitystä tarkastellaan laajemmasta näkökulmasta. Tutkimus koostuu kirjallisuustutkimuksesta käyttäen hyväksi erilaisia lähteitä ja päättyy pohdintaan siitä, mitä tulevaisuudessa mahdollisesti kehitetään. Lähteinä käytetään vain julkisia lähteitä. Lähteiden käyttö on laajempaa kuin viittauksista voidaan ymmärtää - kaikelle tiedolle on pyritty löytämään vähintään yksi tietoa tukeva lähde. Kehitys on laaja käsite ja se näkyy käytetyssä materiaalissa. Tutustumalla laaja-alaisesti aiheeseen on ollut mahdollista saada kokonaiskäsitys kehitystilanteesta ja mahdollisuuksista. Tutkielman vertailupinnat ovat Yhdysvallat ja Venäjä (Neuvostoliitto). Näistä kehityksen suuntalinjoista kootaan nykytilan kartoitus ja verrataan tilannetta karkeasti - mitä eroja Yhdysvalloilla ja Venäjällä on kehityksessä ollut ja on tällä hetkellä? Lisäksi nykytilanteesta arvioidaan, mikä on kehityksen suunta nyt ja mikä se voisi olla lähitulevaisuudessa. Karkealla tasolla tarkastellaan myös sitä, mikä kehitysnäkymä voisi olla muutaman vuosikymmenen kuluttua. Tutkimusmenetelmänä käytetään ”kaatuvan korttitalon” metodia, jota voidaan kuvailla eliminointimenetelmäksi: etsitään heikkeneviä tai tarpeettomaksi käyviä osakomponenttien tai asejärjestelmien kehityslinjoja sekä uusia mahdollisuuksia tai kehityslinjoja. Tarkastellaan mitkä kehityslinjat ovat eliminoituneet, mitkä ovat olleet kehityksessä, mitkä ovat kehittymässä edelleen ja mitkä saattavat tulla kehittymään. Historiaa kartoitetaan tutkimustyössä hyvin karkeasti. Historiasta on opittavissa kehitysmalli, miten asejärjestelmät ovat kehittyneet ja millaisin kehityspykälin. Näitä syy-seuraus -suhteita tarkastelemalla on tulevaisuuden visiointi mahdollista. Nykyisyydestä tarkastellaan muutamia tärkeimpiä esiintulleita asejärjestelmiä. Asejärjestelmistä ei tässä tutkimuksessa ole tarkoituksenmukaista tarkastella teknisiä parametreja syvällisesti. Historia ja nykyisyys kuvataan ja taulukoidaan. Läntisiä ja itäisiä kehityspolkuja verrataan toisiinsa ja pohditaan syitä mahdollisiin kehityslinjojen eroavaisuuksiin. Tulevaisuuden visiointi tehdään karkealla tarkastelulla. Visioinnissa otetaan huomioon kaikki mahdollinen, mikä jo 2 on jossain näkökulmassa mielekäs tarkastelukohta. Tutkimuksen tuloksena saadaan historiallinen ja nykyisyyden ilmasta-maahan vaikuttamisen tilankuvaus sekä Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Samoin saadaan tilojen eroavaisuudet ja pohditaan erojen syitä. Kehityslinjojen tulevaisuuden kaaret on karkeasti hahmotettavissa nykytilan kuvauksesta. Tulevaisuudelle Venäjällä ja yleisesti kartoitetaan nykytilan kehityksessä olevia innovaatioita ja mahdollisia kehityspolkuja. Tulevaisuuden ennustamisen tai kehityksen seurannan tueksi pohditaan lopussa vielä niitä heikkoja tai voimakkaita signaaleja, joiden seuraaminen eri lähteistä on merkitsevää teknologisen kehityksen näkökulmasta.

SAR-satelliittien hyödyntäminen merivalvonnassa

Yhteiskunnan eri toimijoiden riippuvuus avaruustoiminnasta on kasvamassa. Satelliittien paikka- ja aikatietojen lisäksi satelliittien valvontakyvyn hyödyntäminen on lisääntymässä. Merivoimat on mukana kansainvälisissä merivalvontahankkeissa, muun muassa Euroopan puolustusviraston johtamassa Maritime Surveillance -hankkeessa, jossa hyödynnetään satelliittien valvontakykyä merialueiden valvonnassa. Tämä tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten SAR (Synthetic Aperature Radar) -satelliitteja voidaan hyödyntää merivalvonnassa ja mitkä ovat merivalvonnan tietotarpeet sekä SAR-aineistojen saatavuus.

Henkilötappioiden täydentäminen talvi- ja jatkosodassa

Suomen pienestä kansasta oli talvi- ja jatkosotaan valittava äärimmäisen tarkasti se henkilöstö, joka totaalisessa sodassa käytettiin taistelevissa joukoissa. Kenttäarmeijaa rakennettaessa oli huomioitava lisäksi maan siviilielämän sekä kansantalouden henkilöstötarpeet. Henkilötäydennysjärjestelmä oli kotialueen ja kenttäarmeijan välinen kokonaisuus, jolla säädeltiin kansan miespuolisen väestön ikäluokkia kenttäarmeijan käytettäväksi. Näistä ikäluokista varattiin osa talvi- ja jatkosodan kenttäarmeijan täydennykseksi. Täydennyksen tuli mahdollistaa kenttäarmeijan taistelukyky ja rauhallisimpina aikoina (reservissä) maan kansantalous. Tutkimuksen päämääränä on selvittää millainen oli talvi- ja jatkosodan henkilötäydentämisjärjestelmä ja sen järjestelyt. Päämääränä on myös selvittää järjestelmän valmius toimia ennen sotia sekä varsinainen toiminta talvi- ja jatkosodassa. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi järjestelmän johtosuhteita, muutoksia sekä täydennysmääriä. Muita tutkittavia kokonaisuuksia ovat järjestelmän eroavaisuudet hyökkäys- ja puolustussodassa, täydentämisen vaikutukset taistelevissa joukoissa sekä täydentämiseen liittyvät laadulliset kysymykset. Tarkoituksena on myös tutkia järjestelmässä havaittuja ongelmia. Käsitteellä henkilötäydentäminen tarkoitetaan kaikkia niitä toimia, joilla lisättiin kenttäarmeijan vahvuutta. Keskeisimpiä vahvuuteen vaikuttavia tekijöitä olivat henkilöstön jako kotialueelta kenttäarmeijalle, kenttäarmeijan ja kotijoukkojen sisäiset siirrot sekä uusien joukkojen perustaminen. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat Sota-arkiston kirjelmät (Päämajan, Kannaksen- Karjalan armeijan, eri armeijakuntien sekä henkilötäydennyskeskusten) ja sotapäiväkirjat (suojajoukkojen). Muita lähteitä ovat aiemmat tutkimukset sekä historialliset julkaisut. Ensisijaisia lähteitä ovat Sota-arkiston kirjelmät sekä tutkielmat. Henkilötäydennysjärjestelmä aloitti talvisodan toimintansa suunnitelmien mukaisesti, mutta nopeasti Neuvostoliiton ylivoiman takia oli perustettava uusia joukkoja. Tarkoitukseen sopivimmiksi ja nopeiten käytettäviksi osoittautuivat Kotijoukkojen sekä kenttäarmeijan täydennysmuodostelmat. Seurauksena talvisodan henkilötäydentäminen vaikeutui ja muodostui lopulta mahdottomaksi. Lyhyen talvisodan aikana luotiin suunnitellusta poikkeava järjestelmä, jota käytettiin pohjana jatkosotaan rakennetussa henkilötäydennysjärjestelmässä. Jatkosodan täydennysjärjestelmä perustettiin aluksi puolustussotaan varautuen. Sodan alettua nopeasti hyökkäyksellisesti, oli henkilötäydentämiseen varattua henkilöstöä liian vähän. Joukot jäivät nopeasti ilman täydennystä ja niiden taistelukyky tuli kyseenalaiseksi. Tappiot estivät joukkojen etenemisen. Asemasodan aikana henkilötäydennyksen suurimmat muutokset koskivat kenttäarmeijan kotiuttamisia sekä organisaatiomuutoksia. Rauhallisen asemasodan aikana järjestelmä toimi, mutta vaikeutui jälleen Neuvostoliiton hyökkäyksen alettua vuonna 1944. Henkilötäydennysjärjestelmän tärkeimpänä tehtävänä oli toimia ratkaisutaisteluiden aikana mahdollisimman tehokkaasti, jotta joukkojen taistelukyky ja lopulta Suomen itsenäisyys olisi varmistettu. Sotien lopputuloksiin nähden järjestelmä onnistui tehtävässään, vaikka rauha jouduttiin tekemään täydennysmahdollisuuksien ollessa olemattomat.

Tekniikan rajoitukset ilmataisteluohjusten suorituskykyyn, uudet ilmataisteluohjukset ja ohjustekniikan tulevaisuuden näkymät

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää nykyaikaisten ilmataisteluohjusten tek-niikka ja tulevaisuuden näkymät. Tutkimuksen lähtökohtana oli tutkia ohjusten tekniikkaa ja ominaisuuksia siten, että tuloksista voidaan päätellä tekniikan asettamat vaatimukset ohjuksin käytävälle ilmataistelulle, sekä mahdolliset tekniikan tuomat muutokset ohjustekniikkaan lähimmän kymmenen vuoden aikana.

Jääkärikomppanian taisteluharjoituksen fyysinen kuormittavuus ja kuormituksen vaikutus suorituskykyyn

Puolustusvoimien koulutuksen tärkein päämäärä on tuottaa riittävän fyysisen suorituskyvyn omaavia joukkoja sodan ajan reserviksi. Nykyaikaisessa sodankäynnissä taistelijoille asetetut fyysiset vaatimukset ovat lisääntyneet. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että taistelijan suorituskyky voi laskea taisteluiden aikana huomattavasti. Sotilastehtävien fysiologisia vasteita on tutkittu kansainvälisesti varsin paljon. Puolustusvoimissa on todettu, että taistelijan kuormittumista erityyppisissä tilanteissa pitää tutkia.