Taidealan monografiat

Kokoelma sijaitsee hajallaan eri yksikköjen lainattavissa kokoelmissa ja käsikirjastoissa. Eniten aineistoa on viestinnän ja muotoilun yksiköissä. Yhteensä monografioita on 3598 nimekettä (maaliskuu 2008). Kirjoista n. 55 % on suomenkielisiä, ja n. 38% englanninkielisiä. Kokoelmasta lähes 41 % on julkaistu 2000-luvulla. Yli ¾ kokoelmasta on julkaistu vuoden 1990 jälkeen. Kokoelma tukee erityisesti muotoilun ja median koulutusohjelmia. Aihealueista eniten on taideteollisuutta ja taidekäsityötä, 21,4 % kokoelmasta. Aihealueen kirjat käsittelevät sisustusarkkitehtuuria ja huonekalutaidetta, tekstiilitaidetta, lasi- ja keramiikkataidetta, taidetaontaa ja korutaidetta, koristetaidetta ja ornamentiikkaa sekä taideteollisuuden ja taidekäsityön historiaa. Toiseksi suurin aihealue on grafiikka ja valokuvaus (20,5 %). Kolmanneksi eniten on taiteen tutkimuksen ja yleisen taidehistorian aineistoa (14,2 %). Käsikirjaston kirjoja ei saa kotilainaan, muuta aineistoa lainataan.

Vanhan rakennuksen tietomallinnus linjasaneerauksessa

Insinöörityö on laadittu Insinööritoimisto Mikko Vahanen Oy:lle linjasaneerauksiin kohdis-tuvaan IKE-PAP Palvelumallit asukaslähtöiseen perusparantamiseen kehityshankkeeseen. Tämän työn avulla verrataan nykyisen 2D AutoCADilla tapahtuvan työskentelyn ja tietomallintamisen eroavuuksia. Tehtävänä oli selvittää, millä menetelmillä linjasaneerauksissa tietomalli on järkevä tehdä. Työssä tehtiin mallit kahdella ohjelmalla kahdesta eri kerrostalon linjasaneeraushankkeesta. Lähtötiedot tietomalleille etsittiin vanhoista arkkitehti- ja rakennepiirustuksista. Mallinnustyön apuna käytettiin referenssipiirustuksia. Lasermittausmenetelmän avulla tuotettiin tietomalli erään linjasaneeraushankkeen saunaosastosta. Lasermittauksen pistepilvestä toteutettu tietomallin teko tapahtui ulkopuolisella toimeksiannolla. Saunaosaston tietomalli yhdistettiin Insinööritoimisto Mikko Vahanen Oy:ssä tehtyyn koko rakennuksen tietomalliin IFC:n avulla. Tietomallinnus on kerrostalojen uudistuotannossa jo ahkerassa käytössä. Olemassa olevien rakennuksien mallintaminen korjaushankkeen suunnittelua varten on käynnistynyt suurimmissa suunnittelutoimistoissa. Suuret korjaukset ovat asukkaille hankalia, pitkään kestäviä tapahtumia. Mallintamalla urakkalaskenta helpottuu ja tehtävälle työlle voidaan antaa tarkempi hinta-arvio, mallista saatavilla määrätiedoilla. Mahdolliset suunnitteluvirheet vähenevät, kun rakennus mallinnetaan ja törmäyskohdat tarkastetaan tarkastusohjelman avulla. Visualisoinnilla autetaan asiakasta tekemään päätöksiä oman asuntonsa muutostöistä. Tämän insinöörityön perusteella olemassa olevan rakennuksen tietomalli on järkevintä tehdä skannaamalla vanhat rakennuksen pohjapiirustukset tietomallin lähtötiedoiksi. Rakennuksista mallinnetaan vain korjattavat alueet. Linjasaneeraushankkeessa toteutettua tietomallia voidaan täydentää myöhemmin lisäämällä siihen julkisivu- ja kattorakennetietoja. Malli tulee palvelemaan taloyhtiötä jatkossakin sen tulevissa korjaushankkeissa. Jos hankkeen lähtötietoja ei löydy, tai kohde on haasteellinen, lasermittaus on hyvä ja kilpailukyinen vaihtoehto mallin aikaansaamiseksi.

Yhteiskuntavastuuraporttien ulkoinen varmentaminen

Tutkimuksen päätavoitteena oli tutkia miten suomalaiset suuret pörssiyritykset ulkoisesti varmentavat yhteiskuntavastuuraporttinsa. Lisäksi tavoitteena oli tutkia miten yritykset arvioivat varmentamisen vaikuttavan raporttien luotettavuuteen. Työn teorian muodosti kansainväliset ja kotimaiset kirjat ja artikkelit. Empiirinen aineisto kerättiin yritysten yhteiskuntavastuuraporteista, yritysten internetsivuilta ja haastatteluilla. Teemahaastatteluja tehtiin neljälle yrityksen edustajalle ja kahdelle tilintarkastusyhteisön ulkoi-selle varmentajalle. Tutkimusmenetelmä oli kvalitatiivinen ja kuvaileva. Yhteiskuntavastuun huomioiminen ja siitä raportoiminen on yleistynyt Suomessa ja maailmalla 2000-luvulla. Yritykset koetaan tänä päivänä merkittäviksi tekijöiksi yhteiskunnassa ja näin ollen yrityksiltä vaaditaan vastuullista ja ehdottoman luotettavaa toimintaa. Vastuun kantamista vaa-ditaan erityisesti kansainvälisiltä yrityksiltä. Sidosryhmät odottavat yritysten yhteiskuntavastuuraporttien tarjoavan luotettavaa tietoa päätöksenteon tueksi. Luotettavuuden ja uskottavuuden lisäämiseksi, jotkut yritykset ovat alkaneet käyttää yhteiskuntavastuuraporttien ulkoista varmennusta. Ulkoisella varmentamisella tarkoitetaan sellaista toimintaa, jossa kolmas riip-pumaton taho varmentaa yrityksen ei-taloudellisen raportin.

Ullakkorakentaminen

Tämän insinöörityön tavoitteena on toimia käsikirjana ja innoittajana ullakkorakentamishankkeen eri osapuolille. Työhön pyrittiin kokoamaan keskeinen lähtötieto ullakkorakentamiseen ryhtymistä harkitseville taloyhtiöille, suunnittelijoille ja rakentajille valottamaan hankkeen kulkua ja erityisluonnetta. Työssä käytiin läpi asuinkäyttöön sisustettavalta ullakolta vaaditut ominaisuudet, rakentamista koskevat määräykset, rakennuttamisen ja hankkeen läpiviennin taloyhtiössä, arkkitehti- ja rakennesuunnittelun tavanomaisesta uudisrakentamisesta poikkeavat piirteet, rakentamistyön erityispiirteet ja kerrottiin kokemuksia toteutetuista kohteista. Vanhat rakenteet ja rakennukset luvussa esiteltiin suppeasti ullakkorakentamisen kannalta keskeisten vuosikymmenien rakennustekniikoita ja arkkitehtuuria.

Osakeyhtiön varsinaisen toiminnan loppuminen ja edullisin tapa saada kiinteistöomaisuudesta tuotto

Tutkimus on tehty tilaustyönä pienelle osakeyhtiölle, jonka varsinainen toiminta loppui vuoden 2007 lopussa. Yhtiö oli lopettaessaan toiminnan velaton ja omaisuus käsitti liiketilan, kaksi asuinhuoneistoa ja käteistä. Lisäksi yhtiöllä oli elinkeinoverolain alaisia tappioita, joita ei voitu käyttää ilman toimialan muuttamista. Tutkielman päätavoitteena oli selvittää edullisin tapa saada kiinteistöomaisuudesta tuotto, kun tutkittavan osakeyhtiön varsinainen toiminta on loppunut. Edullisinta tapaa mitataan yhtiön ja osakkaan maksamien verojen jälkeen jäävänä puhtaana tuottona osakkaalle. Tutkimuksen alussa on selvitetty eri toimintavaihtoehdot yhtiön varsinaisen toiminnan loppuessa. Päävaihtoehtoina on ollut toiminnan jatkaminen ennallaan osakeyhtiön muodossa, toimialan muuttaminen sijoitusyhtiöksi, yhtiön purkaminen ja osakekannan tai omaisuuden myyminen. Jokaisesta näistä vaihtoehdosta on tutkittu niiden veroseuraamukset yhtiön ja osakkaan kannalta sekä laskettu omistajan saama puhdas tuotto. Case-yhtiön omistajalle on kannattavinta vaihtaa yhtiön toimiala kiinteistösijoittamiseksi ja jatkaa toimintaa osakeyhtiönä, jolloin yhtiö saa käyttöönsä vanhat elinkeinoverolain alaiset tappionsa. Toimialan vaihtamisessa piilee verotuksellinen riski, jonka suuruuteen voidaan vaikuttaa. Yhtiön kannattaa jakaa joka vuosi yhtiön nettovarallisuudesta yhdeksän prosenttia osinkona, joka on osingonsaajalle verovapaata. Osinkona kannattaa pääsääntöisesti jakaa ensimmäisenä käteiset varat, seuraavana in natura –osinkona asuinhuoneistot ja viimeisenä liiketila. In natura –osinko kannattaa arvostaa alihintaan, jolloin yhtiö sekä omistaja säästävät veroissa.

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.