Macro- and Microevolution of Languages: Exploring Linguistic Divergence with Approaches from Evolutionary Biology

There are more than 7000 languages in the world, and many of these have emerged through linguistic divergence. While questions related to the drivers of linguistic diversity have been studied before, including studies with quantitative methods, there is no consensus as to which factors drive linguistic divergence, and how. In the thesis, I have studied linguistic divergence with a multidisciplinary approach, applying the framework and quantitative methods of evolutionary biology to language data. With quantitative methods, large datasets may be analyzed objectively, while approaches from evolutionary biology make it possible to revisit old questions (related to, for example, the shape of the phylogeny) with new methods, and adopt novel perspectives to pose novel questions. My chief focus was on the effects exerted on the speakers of a language by environmental and cultural factors. My approach was thus an ecological one, in the sense that I was interested in how the local environment affects humans and whether this human-environment connection plays a possible role in the divergence process. I studied this question in relation to the Uralic language family and to the dialects of Finnish, thus covering two different levels of divergence. However, as the Uralic languages have not previously been studied using quantitative phylogenetic methods, nor have population genetic methods been previously applied to any dialect data, I first evaluated the applicability of these biological methods to language data. I found the biological methodology to be applicable to language data, as my results were rather similar to traditional views as to both the shape of the Uralic phylogeny and the division of Finnish dialects. I also found environmental conditions, or changes in them, to be plausible inducers of linguistic divergence: whether in the first steps in the divergence process, i.e. dialect divergence, or on a large scale with the entire language family. My findings concerning Finnish dialects led me to conclude that the functional connection between linguistic divergence and environmental conditions may arise through human cultural adaptation to varying environmental conditions. This is also one possible explanation on the scale of the Uralic language family as a whole. The results of the thesis bring insights on several different issues in both a local and a global context. First, they shed light on the emergence of the Finnish dialects. If the approach used in the thesis is applied to the dialects of other languages, broader generalizations may be drawn as to the inducers of linguistic divergence. This again brings us closer to understanding the global patterns of linguistic diversity. Secondly, the quantitative phylogeny of the Uralic languages, with estimated times of language divergences, yields another hypothesis as to the shape and age of the language family tree. In addition, the Uralic languages can now be added to the growing list of language families studied with quantitative methods. This will allow broader inferences as to global patterns of language evolution, and more language families can be included in constructing the tree of the world’s languages. Studying history through language, however, is only one way to illuminate the human past. Therefore, thirdly, the findings of the thesis, when combined with studies of other language families, and those for example in genetics and archaeology, bring us again closer to an understanding of human history.

Strategiset ilmaiskut tarkasteltuna John Wardenin kehäteorian näkökulmasta : case Libanon

Ilma-ase on keskeisessä roolissa nykypäivän sodankäynnissä. Sen avulla on myös haettu ratkaisua terroristiorganisaatioiden ja ei-valtiollisten toimijoiden kanssa käydyissä kriiseissä. Israel käytti pääasiallisesti ilmavoimiaan vuonna 2006 Hizbollahia vastaan käydyssä sodassa. Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida Israelin ilmavoimien strategisten ilmaiskujen vaikutusta toisessa Libanonin sodassa. Tavoitteena on tuottaa tietoa, joka auttaa määrittelemään Hizbollahin kaltaista järjestöä paremmin Wardenin kehäteorian avulla. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä toimii teorialähtöinen sisällönanalyysi. Tässä tutkimuksessa analyysirunko on muodostettu John Wardenin kehäteorian viidelle kehälle. Tutkimuksen laadun parantamiseksi on soveltuvilta osin käytetty triangulaatiota, jossa on pyritty yhdistelemään kerättyjä lähteitä ja muodostamaan näin käsitys tapahtuneesta. Hizbollah on terroristiorganisaatio, jolla on paljon valtaa Libanonin valtion sisällä. Tästä syystä se asettuu Wardenin kehille eri tavalla kuin perinteisesti nähty terroristiorganisaatio, jolla ei ole varsinaista jalansijaa valtiollisessa päätöksenteossa. Hizbollahin on tässä tutkimuksessa nähty asettuvan kehille lähes samalla tavalla kuin valtio. Israelin ei onnistunut vaikuttaa Hiz-bollahiin merkittävästi strategisilla ilmaiskuilla kriisin aikana. Hizbollahin johtajista ketään ei saatu surmattua eikä johtoyhteyksiin pystytty vaikuttamaan. Libanonin siviiliväestön tuki Hiz-bollahille voitaisiin nähdä säilyneen muuttumattomana kriisin jälkeen. Israelin strategiset il-maiskut vaikuttivat kriisin aikana ainoastaan pitkän- ja keskipitkänmatkan rakettituleen, eikä lyhyemmän kantaman rakettitulen ampumista voitu kiistää kriisin missään vaiheessa. Israelin, ja etenkin sen ilmavoimien, on laajalti nähty epäonnistuneen operaation toteutuksessa. Tässä tutkimuksessa päädyttiin laajalti samaan lopputulokseen. Israelin voidaan todeta tarkastelleen Hizbollahia hyvin johtajakeskeisenä organisaationa, mutta todellisuudessa sen taistelijasolut toimivat hyvin pitkälti itsenäisesti. Israelin ei myöskään onnistunut arvioida kriisin kestoa, eikä näin ollen asettanut sille mitään konkreettisia poliittisia tavoitteita. Tästä johtuen operaatiolle asetetut sotilaalliset tavoitteet olivat sangen irrallaan toisistaan ja tavoitteinen keskinäinen vaikutus oli vähäistä. Ainoastaan strategisten iskujen kollektiivisen kokonaisvaikutuksen voitaisiin nähdä aiheuttaneen painetta Hizbollahin johdon päätöksentekoon: Hizbollah muutti toimintatapaansa Israelin näkökulmasta parempaan suuntaan kriisin jälkeen, eikä jatkanut raketti-iskuja, kuten ennen kriisiä.

Luovuutta edistävät ja rajoittavat tekijät organisaatiossa – tapaustutkimus luovuudesta markkinointitoimistoissa

Luovuus on erittäin monitahoinen ilmiö ja tutkimuskohde, jonka tutkimus on jakautunut hyvin erilaisiin tarkastelutapoihin eri tieteenalojen kesken. Luovuuden tutkiminen liiketaloustieteellisessä tutkimuksessa on ollut melko rajautunutta, keskittynyt enemmän innovaatioiden tutkimiseen ja monitasoisempi tarkastelu on ollut vähäisempää. Erilaiset lähestymistavat johtamis- ja organisaatiotutkimuksen mukaisessa tarkastelussa luovuuden suhteen ovat myös hajautuneita. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella erityisesti luovuutta edistäviä ja estäviä tekijöitä organisaation todellisuudessa. Tekijöitä tarkastellaan yksilön ja organisaation tasolla, ja pyritään selvittämään onko eri tasojen tekijöiden välillä ristiriitaisuutta tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Tutkielmassa on käytetty analysoinnin pohjana Teresa Amabilen kehittämää luovuuden komponenttimallia mallintamaan eri tasojen elementtien vaikutusta luovuuden ilmenemiseen organisaatiokontekstissa. Tutkimuksen aineistona on käytetty seitsemää teemahaastattelua kahdesta eri markkinointiviestintäorganisaatiosta, ja rakennettu näistä yhtenäistä kuvaa luovuuden ilmiöstä markkinointialan organisaation kontekstissa. Haastateltavien työtehtävät ja asemat organisaatioissa erosivat tarkoituksellisesti toisistaan, jotta kuvaa pystytään muodostamaan laajasti koko organisaation laajuudelta. Aineiston analyysi on toteutettu teemoiteltuna sisällönanalyysinä ja siitä on muodostettu yksilö- ja organisaatiotason kategorioita, joissa ilmeneviä tekijöitä tarkastellaan siitä näkökulmasta, että edistävätkö vai rajoittavatko ne luovuutta ja millä tavalla. Tutkimusparadigma on postpositivistinen ja lähestyy tieteellistä realismia, sillä ilmiöstä oletetaan saatavan tietoa, joka lähestyy todellisuutta, mutta rakentuu kuitenkin tutkijan tulkinnan varassa. Aineiston analyysissä on saatu tuloksena se, että yksilön ja organisaation tasoilla luovuuden edistämiseksi organisaatiossa on eriäviä näkemyksiä siitä millä tavalla luovuutta voidaan edistää. Yksilöt kokevat luovuuden omassa toiminnassaan eri tavalla, kuin mitä organisaation kokonaisuudessa sitä tulkitaan. Tästä aiheutuu ristiriitoja, koska näkemykset eroavat yksilöiden oman työn ja organisaation tavoitteellisen suoriutumisen kannalta. Keskeinen tulos on myös se, että komponenttimalliin peilaten eri osa-alueet eivät ole harmoniassa keskenään luovuuden tukemisen suhteen, vaan näyttäytyvät osittain ristiriitaisena, mikä tuottaa kritiikkiä myös sovellettua komponenttimallia kohtaan.

Vesien tila hyväksi yhdessä : Vuoksen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016–2021

Tähän vesienhoitosuunnitelmaan vuosiksi 2016–2021 on koottu tiedot vesien tilasta sekä tarvittavista toimenpiteistä vesien tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi Vuoksen vesienhoitoalueella. Vesienhoitoalueen suuret järvet, kuten Saimaan osa-altaat, Pielinen ja Kalla-vesi, ovat erinomaisessa tai hyvässä ekologisessa tilassa. Erinomaisessa tilassa on 46 % ja hyvässä 44 % järvipinta-alasta. Tyydyttävässä tai tätä heikommassa tilassa ovat etupäässä pienemmät järvet ja ne muodostavat noin kymmenesosan järvipinta-alasta. Jokien kokonaispituudesta erinomaisessa ekologisessa tilassa on 5 % ja hyvässä tilassa 64 %. Tyydyttävässä, välttävässä tai huonossa tilassa on 30 % jokipituudesta. Pintavesien ekologista tilaa heikentää hajakuormitus, joka on valtaosin peräisin maataloudesta, metsätaloudesta sekä haja-asutuksesta, mutta jossain määrin myös pistekuormituslähteistä kuten yhdyskuntien jätevesistä, teollisuudesta ja turvetuotannosta. Muita paineita ovat hydrologis-morfologiset muutokset kuten kalojen vaellusesteet ja uomien fyysiset muutokset. Hyvässä kemiallisessa tilassa on 70 % järvipinta-alasta ja neljännes jokipituudesta. Hyvän kemiallisen tilan saavuttamisen esteenä on pääosin elohopea, joka on laajalti peräisin ilman kautta tulevasta laskeumasta. Vesienhoitoalueella on yhteensä 45 pohjavesialuetta, joilla on merkittävästi pohjaveden laadulle mahdollisesti riskiä aiheuttavaa ihmistoimintaa. Huonossa kemiallisessa tilassa on yhdeksän pohjavesialuetta ja yksi huonossa määrällisessä tilassa oleva pohjavesialue. Pohjavesien tilaa uhkaavat erityisesti asutus ja maankäyttö, pilaantuneet maa-alueet, liikenne ja tienpito, maa- ja metsätalous, maa-ainesten otto sekä kuljetukset maa- ja rautateillä. Rehevyyteen liittyviä parantamistarpeita on koko vesienhoitoalueella painottuen kuitenkin maatalousvaltaisimmille alueille. Hajakuormituksen vähentämiseksi vesienhoitosuunnitelmassa on esitetty monipuolisia maa- ja metsätaloutta sekä haja- ja loma-asutusta koskevia vesiensuojelutoimia, joilla pyritään erityisesti ravinne- ja kiintoainekuormituksen vähentämiseen. Järvikunnostusten toteutusta esitetään eri puolille vesienhoitoaluetta rehevöityneisiin kohteisiin. Useissa vesistöissä on tarvetta parantaa ja elvyttää kalojen luontaista lisääntymistä luomalla vaellusyhteyksiä ja tekemällä virtavesikunnostuksia. Pohjavesien tilan parantamiseksi vesienhoitosuunnitelmassa on esitetty muun muassa maa-ainestenottoalueiden ja pilaantuneiden maa-alueiden kunnostusta sekä liikennealueiden pohja-vesisuojausten rakentamista ja tiesuolauksen vähentämistä. Pohjavesiä koskevia haittavaikutuksia voidaan parhaiten ennalta ehkäistä maankäytön suunnittelulla sekä neuvonnan ja koulutuksen avulla. Tarkemmat, vesistökohtaiset tiedot toimenpiteistä ja niiden kohdentumisesta löytyvät vesienhoitoalueen toimenpideohjelmista. Esitettyjen toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat 238 miljoonaa euroa. Tästä 206 miljoonaa euroa on muun lainsäädännön perusteella toteutettavien ja 32 miljoonaa euroa vesienhoidon täydentävien toimenpiteiden osuus. Arviolta 65 järveä ja 28 jokea ei tule toimenpiteistä huolimatta saavuttamaan hyvää ekologista tilaa vielä vuonna 2021. Vastaavasti yhdeksällä pohjavesialueella hyvän kemiallisen tilan ja yhdellä pohjavesialueella määrällisen tilan saavuttaminen tuolloin on epävarmaa. Vesien tila on kuitenkin kohentumassa vesienhoitotoimenpiteiden toteutuksen myötä.

Vesien tila hyväksi yhdessä : Etelä-Savon vesienhoidon toimenpideohjelma vuosiksi 2016–2021

Tähän Etelä-Savon vesienhoidon toimenpideohjelmaan vuosiksi 2016–2021 on koottu tiedot vesien tilasta sekä tarvittavista toimenpiteistä vesien tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi Etelä-Savossa. Maakunnan luokitellusta järvipinta-alasta 76 % on erinomaisessa, 17 % hyvässä ja 7 % tyydyttävässä tai tätä heikommassa ekologisessa tilassa. Jokien kokonaispituudesta erinomaisessa ekologisessa tilassa on 21 %, hyvässä tilassa 59 % ja 20 % tyydyttävässä tilassa. Pintavesien ekologista tilaa heikentää ensisijaisesti hajakuormitus, joka on valtaosin peräisin maa- ja metsätaloudesta sekä haja-asutuksesta. Paikoitellen myös pistemäinen kuormitus heikentää vesien tilaa. Erityisesti jokien tilaa heikentävät myös rakenteelliset tekijät kuten kalojen vaellusesteet ja uomissa tehdyt muutokset. Hyvässä kemiallisessa tilassa on 66 % järvipinta-alasta ja 53 % jokipituudesta. Hyvän kemiallisen tilan saavuttamisen esteenä on pääosin elohopea, joka on laajalti peräisin ilman kautta tulevasta laskeumasta. Etelä-Savossa on yhteensä 19 pohjavesialuetta, joilla on merkittävästi pohjaveden laadulle mahdollisesti riskiä aiheuttavaa ihmistoimintaa. Huonossa kemiallisessa tilassa on seitsemän pohjavesialuetta ja yksi huonossa määrällisessä tilassa oleva pohjavesialue. Merkittävimpiä riskinaiheuttajia Etelä-Savon pohjavesialueilla ovat pilaantuneet maa-alueet, liikenne, asutus, yritystoiminta ja maa-ainesten otto. Pintavesien rehevyyteen liittyvät parantamistarpeet painottuvat maatalousvaltaisimmille alueille. Hajakuormituksen vähentämiseksi toimenpideohjelmassa on esitetty monipuolisia maa- ja metsätaloutta sekä haja- ja loma-asutusta koskevia vesiensuojelutoimia, joilla pyritään erityisesti ravinne- ja kiintoainekuormituksen vähentämiseen. Järvikunnostusten toteutusta esitetään rehevöityneisiin kohteisiin. Useissa vesistöissä on tarvetta parantaa ja elvyttää kalojen luontaista lisääntymistä luomalla vaellusyhteyksiä ja tekemällä virta-vesikunnostuksia. Pohjavesialueiden tilan säilyttäminen hyvänä ja parantaminen edellyttää useita toimenpiteitä, kuten pilaantuneen maaperän kunnostuksia, vanhoja maa-ainestenottoalueiden kunnostuksia ja tiesuolan käytön rajoituksia. Lainsäädäntöä noudattamalla voidaan parhaiten turvata pohjaveden hyvää tilaa. Esitettyjen toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat 63 miljoonaa euroa. Tästä 56 miljoona euroa on muun lainsäädännön perusteella toteutettavien ja 7 miljoonaa euroa vesienhoidon täydentävien toimenpiteiden osuus. Kaikissa pinta- ja pohjavesissä ei tulla toimenpiteistä huolimatta saavuttamaan hyvää ekologista tilaa vielä vuonna 2021. Vesien tila on kuitenkin kohentumassa vesienhoitotoimenpiteiden toteutuksen myötä.

Sosiaalisen pääoman verkostotutkimus kohdeyrityksessä

Tässä sosiaalisen pääoman verkostotutkimuksessa tarkastellaan valitun rahoitusalalla toimivan kohdeyhtiön sosiaalisen verkoston rakennetta. Työn tavoitteena on määritellä kohdeorganisaation sosiaalinen verkosto ja löytää avainhenkilöt, jotka ovat keskeisiä organisaation toiminnalle ja tiedonjakamiselle. Näiden tunnistettujen roolien kautta pyritään selvittämään miten yritykset laajemmin voivat hyödyntää yritysten epämuodollista sosiaalista verkostoa yleensä tiedon jakamisessa. Tuloksilla pyritään myös hakemaan tukea sille miten sosiaalista epämuodollista verkostoa voidaan hyödyntää silloin kun organisaatio on muutostilassa. Työ on laadullinen tutkimus jota tuetaan numeerisella aineistolla joka on kerätty verkostokyselyllä. Pääasiallinen aineisto tutkimukselle kerättiin teemahaastatteluilla. Empiirinen aineisto kerättiin verkostoanalyysillä koko kohdeyhtiön henkilökunnalle lähetetyllä kyselyllä. Tästä johdettuna luotiin sosiaalisen verkosto kartta ja analysoitiin tulokset. Tuloksien avulla löydettyjä havaintoja käytettiin teemahaastatteluiden pohjana varsinaiselle tutkimukselle. Haastateltavat henkilöt edustivat organisaation eri yksiköitä ja ammattiryhmiä. Tutkimuksen tulokset osoittavat sen, että kohdeyrityksen sosiaalisen verkoston rakenne poikkeaa tyypillisestä muodollisesta organisaatiorakenteesta huomattavasti. Tutkimuksessa havaittiin selkeitä avainhenkilöitä joiden roolit korostuvat organisaation toiminnalle oleellisina tietoväylinä. Näiden avainhenkilöiden kautta haetaan tietoa ja apua päätöstentekoon organisaation kaikilla tasoilla. Tutkimus osoittaa myös sen, että sosiaalisen pääoman kasvaessa oikeaa tietoa osataan hakea oikeasta paikasta nopeammin ja tehokkaammin epämuodollisia reittejä pitkin. Tunnistamalla avainhenkilöt organisaatiossa, yritykset pystyvät vaikuttamaan tiedonkulkuun myös silloin kun yritys on muutostilassa. Vaikuttamalla ja kommunikoimalla myös epäformaalien verkostojen kautta yrityksien on helpompi muokata toimintatapojaan muutoksien yhteydessä.

Regionalismin narratiivi Suomen puolustusyhteistyössä

Tämän tutkimuksen tiedonintressi syntyy ajatuksesta, että kylmän sodan jälkeisen Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puolustusyhteistyö on sirpaloitunut fyysisesti ja funktionaalisesti laajalle. Tällöin hyötyjen ja haittojen sekä haasteiden ja mahdollisuuksien hahmottaminen on hankalaa. Tutkimuksen referenssinä toimii tutkimusprosessin aikana helmikuussa 2015 julkaistu kokonaisselvitys Suomen turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstä. Tämän selvityksen laatiminen kuvastaa Suomen valtiojohdon ymmärrystä tilanteen jonkinlaisesta hajanaisuudesta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan puolustusyhteistyötä Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ilmiönä. Tällöin hahmotellaan sen ajatuksellista kehittymistä kylmän sodan päättymisestä tähän päivään. Tämän historiallisen kehityksen kautta luodaan näkymä tulevaisuuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Ilmiötä tarkastellaan teoreettisesti konstruktivistisen regionalismin näkökulmasta, jolloin tutkimusaineisto jäsennellään ”uuden regionalismin” keskeisistä tekijöistä muodostettujen teemojen avulla. Metodologisesti aineistoa tarkastellaan narratologian eli kertomuksellisuuden näkökulmasta. Tällöin ymmärretään, että poliittinen puhunta muodostaa historiallisia tarinoita, joiden kautta voidaan muodostaa Suomen puolustusyhteistyön regionalismin narratiivi. Tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää, miten ja miksi Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puolustusyhteistyön regionalismin narratiivissa alueet muodostuvat? Tutkimusongelmaan vastattaessa on nähty alueiden muodostuvan tutkimuksen kysymyksenasettelun kautta. Tällöin alueet ovat näkökulma, joka palvelee sekä teoreettisia että poliittisia tarpeita. Regionalismi on ideoiden, arvojen ja konkreettisten tavoitteiden kokonaisuus, joka ohjaa alueiden muodostumista, ylläpitoa ja muuttamista. Narratologian puolesta taas tutkimuksen keskiössä ei siis ole narratiivi itsessään, vaan sen seuraukset sekä tutkijoille että toimijoille. Tutkimusaineistona ovat Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot vuodesta 1995 vuoteen 2012 sekä tasavallan presidenttien Ahtisaari, Halonen ja Niinistö turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa käsitelleet puheet. Presidenttien puheet täydentävät selontekojen välisiä aikoja lisäten kerronnallisuutta ja historiallisuutta tarinoihin ja narratiiviin. Tutkimuksessa havaittiin, että alueet muodostuvat kansallisen puolustuksen valintojen määrittämänä puolustusyhteistyön tämän hetken toimijoiden sekä tehtyjen merkittävien materiaalihankkeiden lähtömaiden ympärille poliittisesti riittävän ympäripyöreästi. Ympäripyöreys mahdollistaa politiikan tarkentamisen ja suuntaamisen tilanteen muuttuessa, mutta se myös vaatii jatkuvaa alueellistamista eli aktiivista poliittista puhuntaa. Tutkimusaineistosta oli myös löydettävissä epäjohdonmukaisuuksia suhteessa politiikkaan. Näistä merkittävimmät ovat Suomen jatkuvasti muuttuva suhde Euroopan unioniin puolustuksen ulottuvuudessa, muun alueellisuuden epäselvä suhde turvallisuuden saralla puolustusyhteistyöhön sekä Suomen suhde Baltian maihin yhdistettynä puolustusyhteistyön toimijoihin kuten Natoon ja EU:in. Tarkasteltaessa historiallista poliittisen puhunnan kehitystä suhteessa uusimpaan poliittiseen asiakirjaan on puolustusyhteistyössä havaittavissa kasvava epäsuhta politiikan ja käytännön välillä. Tällöin syvenevä yhteistyö vaatii uudenlaisia käytäntöön meneviä poliittisia ratkaisuja. Tästä näkökulmasta historiallinen puhe esimerkiksi mahdollisen avun vastaanottamisen näkökulmasta näyttäytyy ristiriitaisena, kun Suomi ei itse ole poistanut lainsäädännöllisiä esteitä vastavuoroiseen avun antamiseen.

Vähemmistöomistukset EU:n yrityskauppavalvonnassa: Sulautuma-asetuksen laajentaminen ilman määräysvaltaa hankittaviin vähemmistöomistuksiin – sääntelyn tarve ja vaikutukset

Yrityskauppavalvonnan tavoitteena on markkinoiden kilpailullisen rakenteen turvaaminen puuttumalla tarvittaessa ennakolta tehokasta kilpailua estäviin järjestelyihin. Euroopan unionin yrityskauppavalvonnasta säädetään sulautuma-asetuksessa. Asetuksen mukainen keskittymä syntyy, kun määräysvalta kohdeyhtiössä siirtyy. Valvonnan ulkopuolelle jäävät siten sellaisten vähemmistöomistusten hankinnat, joissa määräysvalta kohdeyhtiössä ei siirry myyjältä ostajalle. Toinen mahdollisuus kilpailulle haitallisiin vähemmistöomistusten hankintoihin puuttumiseksi olisivat SEUT 101 artiklan kartellikielto sekä 102 artiklan määräävän markkina-aseman väärinkäytön kielto, joskin niiden soveltamista yrityskauppoihin on pidetty rajallisena. Tästä seurauksena Euroopan komissio on antanut kesällä 2014 valkoisen kirjan, jossa se ehdottaa sulautuma-asetuksen laajentamista ilman määräysvaltaa hankittaviin vähemmistöomistuksiin. Tutkielman aiheena ovat vähemmistöomistukset EU:n yrityskauppavalvonnassa. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä on selvittää, muodostavatko määräysvallattomien vähemmistöomistusten hankinnat sellaisen lainsäädäntöaukon, johon sulautuma-asetus tai toisaalta myöskään SEUT 101 ja 102 artiklat eivät sovellu. Lisäksi tutkielma tarkastelee, mitä kilpailulle haitallisia vaikutuksia vähemmistöomistusten hankinnoilla voi olla, millaisia sääntelyvaihtoehtoja ongelman ratkaisuksi on ehdotettu sekä millaisia olisivat sääntelyn mahdolliset vaikutukset. Tutkielman menetelmää voidaan luonnehtia lainopilliseksi ja sääntelyteoreettiseksi. Lainopillinen tutkimus tarkastelee voimassa olevaa oikeutta, sääntelyteoreettinen tutkimus puolestaan sitä, millaista lainsäädäntöä tulisi laatia. Näkökulmaltaan tutkielma on EU-kilpailuoikeudellinen. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, ettei nykyisen sulautuma-asetuksen sääntely sovellu vähemmistöomistusten hankintoihin silloin, kun hankintaan ei liity määräysvaltaa kohdeyhtiössä. Vastaavasti SEUT 101 ja 102 artiklojen soveltaminen voi tulla kyseeseen vain tietyissä tilanteissa. Vähemmistöomistusten hankinnat voivat kuitenkin aiheuttaa kilpailulle haitallisia vaikutuksia, jotka voivat ilmetä horisontaalisina koordinoituina tai koordinoimattomina vaikutuksina tai vertikaalisina poissuljentavaikutuksina. Ratkaisuksi vähemmistöomistusten hankintojen sääntelyyn on ehdotettu niin kutsuttua kohdennettua avoimuusjärjestelmää, joka olisi nykyistä ilmoitusmenettelyä kevyempi vaihtoehto mahdollistaen komissiolle kuitenkin potentiaalisesti kilpailulle haitallisten tapausten tutkimisen. Sääntelyllä tulisi kuitenkin olemaan vaikutuksia niin komission, jäsenvaltioiden kuin järjestelyjä suorittavien yritystenkin kannalta.

Luovuutta edistävät ja rajoittavat tekijät organisaatiossa – tapaustutkimus luovuudesta markkinointitoimistoissa

Luovuus on erittäin monitahoinen ilmiö ja tutkimuskohde, jonka tutkimus on jakautunut hyvin erilaisiin tarkastelutapoihin eri tieteenalojen kesken. Luovuuden tutkiminen liiketaloustieteellisessä tutkimuksessa on ollut melko rajautunutta, keskittynyt enemmän innovaatioiden tutkimiseen ja monitasoisempi tarkastelu on ollut vähäisempää. Erilaiset lähestymistavat johtamis- ja organisaatiotutkimuksen mukaisessa tarkastelussa luovuuden suhteen ovat myös hajautuneita. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella erityisesti luovuutta edistäviä ja estäviä tekijöitä organisaation todellisuudessa. Tekijöitä tarkastellaan yksilön ja organisaation tasolla, ja pyritään selvittämään onko eri tasojen tekijöiden välillä ristiriitaisuutta tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Tutkielmassa on käytetty analysoinnin pohjana Teresa Amabilen kehittämää luovuuden komponenttimallia mallintamaan eri tasojen elementtien vaikutusta luovuuden ilmenemiseen organisaatiokontekstissa. Tutkimuksen aineistona on käytetty seitsemää teemahaastattelua kahdesta eri markkinointiviestintäorganisaatiosta, ja rakennettu näistä yhtenäistä kuvaa luovuuden ilmiöstä markkinointialan organisaation kontekstissa. Haastateltavien työtehtävät ja asemat organisaatioissa erosivat tarkoituksellisesti toisistaan, jotta kuvaa pystytään muodostamaan laajasti koko organisaation laajuudelta. Aineiston analyysi on toteutettu teemoiteltuna sisällönanalyysinä ja siitä on muodostettu yksilö- ja organisaatiotason kategorioita, joissa ilmeneviä tekijöitä tarkastellaan siitä näkökulmasta, että edistävätkö vai rajoittavatko ne luovuutta ja millä tavalla. Tutkimusparadigma on postpositivistinen ja lähestyy tieteellistä realismia, sillä ilmiöstä oletetaan saatavan tietoa, joka lähestyy todellisuutta, mutta rakentuu kuitenkin tutkijan tulkinnan varassa. Aineiston analyysissä on saatu tuloksena se, että yksilön ja organisaation tasoilla luovuuden edistämiseksi organisaatiossa on eriäviä näkemyksiä siitä millä tavalla luovuutta voidaan edistää. Yksilöt kokevat luovuuden omassa toiminnassaan eri tavalla, kuin mitä organisaation kokonaisuudessa sitä tulkitaan. Tästä aiheutuu ristiriitoja, koska näkemykset eroavat yksilöiden oman työn ja organisaation tavoitteellisen suoriutumisen kannalta. Keskeinen tulos on myös se, että komponenttimalliin peilaten eri osa-alueet eivät ole harmoniassa keskenään luovuuden tukemisen suhteen, vaan näyttäytyvät osittain ristiriitaisena, mikä tuottaa kritiikkiä myös sovellettua komponenttimallia kohtaan.

Näin opetan lisäävää valmistusta ja 3D-tulostusta: Pohdintoja uuden teknologian opetuksesta ja koulutuksesta

Additive manufacturing (shortened as AM), or more commonly 3D printing, consists of wide variety of different modern manufacturing technologies. AM is based on direct printing of a digital 3D model to a final product which is fabricated adding material layer by layer. This is from where term additive manufacturing has its origin. It is not only material what is added, but it is also value, properties etc. which are added. AM enables production of different and even better products compared to conventional manufacturing technologies. An estimation of potential of additive manufacturing can be gathered by considering the potential of laser cutting, which is one of the most widely used modern manufacturing technologies. This technique has been used over 40 years, and whole market around this technology is at the moment c. four billion euros and yearly growth is around 10 %. One factor affecting this success of laser cutting is that laser cutting enables radical improvements to products made of flat sheet. AM and 3D printing will do the same for three dimensional parts. Laser devices, which are at the moment used in 3D printing, are globally at the moment only around 1% of all laser devices used in any fabrication technology, so even with a cautious estimate the potential growth of at least 100 % is coming in next few years. Role of education is very important, when this kind of modern technology is industrially implemented. When both generation entering to work life and also generation who has been a while in work life understands new technology, its potential and limitations, this is the point when also product design can be rethought Potential of product design is driving force for wide use of additive manufacturing and 3D printing. Utilization of additive manufacturing and 3D printing is also opportunity for Finland and Finnish industry. This technology can save Finnish manufacturing industry. This technique has stron potential, as Finland has traditionally strong industrial know-how and good ICT knowledge.

Alakoulun kolmannen luokan oppilaiden kokemuksia mobiilioppimisesta

Tablet-laitteet ovat nopeasti yleistyneet opetuskäytössä. Tämän laadullisen tapaustutkimuksen tarkoituksena on selvittää alakoulun kolmannen luokan oppilaiden kokemuksia tablet-laitteiden käytöstä haastattelun avulla. Haastattelun kohteena oli kaksi toisistaan tablet-laitteen käytön suhteen eroavaa luokkaa. Ensimmäisellä luokista tablet-laitteet olivat pääasiallinen opetuksen ja oppimisen väline ja toisella luokista tablet-laitteita käytettiin noin kerran kuukaudessa. Haastateltavat oppilaat valikoitiin esikyselyn perusteella. Haastattelujen pohjalta, molempien luokkien oppilaiden tablet-laitteiden koulukäyttö on pitkälti samankaltaista kuin perinteisempien oppimisvälineiden käyttö. Molemmilla luokilla oli oppilaita, jotka vastasivat suosivansa sähköisten oppimisympäristöjen sijaan perinteisempiä oppimisympäristöjä ja -välineitä. Tästä huolimatta tablet-laitteiden käyttö on oppilaiden mukaan pääasiassa innostavaa sekä toimintaa helpottavaa ja nopeuttavaa. Erityisesti matikkapelit erottuivat edukseen oppilaiden haastatteluvastauksissa. Myös aiemmissa tutkimuksissa matikkapelien hyödyt ovat korostuneet. Oppilaat vastasivat haastattelussa käyttävänsä mobiililaitteita koulun ulkopuolella pääasiassa viihdekäyttöön. Suurimmat erot tulivat esiin oppilaiden välisessä yksilöllisessä vapaa-ajan mobiililaitteiden käytössä. Toisaalta mobiililaitteiden parissa käytetty aika näyttää jakavan oppilaita enemmän ja vähemmän laitteita käyttäviin. Keskeisiä luokkien välisiä eroja olivat koetut ongelmatilanteet ja ongelmanratkaisutaidot. Mobiilioppimisen ratkaisutaidot olivat parempia paljon tablet-laitteita käyttävällä luokalla. Suurin osa oppilaiden kohtaamista ongelmista on heidän vaikutusmahdollisuutensa ulottumattomissa. Laitteet aiheuttivat myös häiriöitä vähän laitteita käyttävässä luokassa. Opettajan rooli mobiilioppimisessa ja sähköisten oppimisympäristöjen käytössä nousee monin tavoin keskeiseksi ongelmanratkaisusta ja ennakoinnista lähtien aina sisältöjen ja materiaalien suunnitteluun ja laitteen käytön opastukseen asti.

Investoinnin toteutumattomuuden mysteeri - Case Mamyku Oy

Investoinneilla on merkittävä vaikutus sekä yksittäisten yritysten että koko kansantalouden kannalta. Inves-tointitutkimus on pitkään keskittynyt erilaisten investointilaskelmien kehittämiseen ja arviointiin. Investointi-prosessia on puolestaan tutkittu huomattavasti vähemmän. Investointiprosessin ja sen eri vaiheiden tutkimi-nen on kuitenkin tärkeää, jotta investointikäyttäytymistä ja investointiprosessissa aiheutuvia ongelmia voi-daan ymmärtää paremmin. Tässä toiminta-analyyttisessa tutkimuksessa tutkitaan päätöksentekoteoreettisesta näkökulmasta investoin-nin toteutumattomuutta tilanteessa, jossa tarve investoinnille on tunnistettu, mutta investointia ei ole tästä huolimatta toteutettu. Tutkimuskohde, josta tutkimuksessa käytetään nimeä Mamyku Oy, on maanraken-nusalalla toimiva perheyritys Varsinais-Suomesta. Tutkimus sai alkusysäyksensä tutkimuskohteessa havai-tusta mielenkiintoisesta ilmiöstä, IT-investoinnin toteutumattomuudesta, jolle haluttiin löytää teoreettisesti uskottava selitys. Tutkimusongelmaa lähestyttiin tutustumalla yleisempiin päätöksentekoteorioihin sekä investointiprosessista tehtyyn tutkimukseen. Varsinainen empiirinen tutkimus tehtiin tämän teoreettisen viitekehyksen pohjalta. Tut-kimusta varten haastateltiin neljää kohdeyrityksen työntekijää ja kolmea johtoportaaseen kuuluvaa henkilöä. Tulosten analysoinnissa käytettiin abduktiivista päättelyprosessia, jossa teoriaa ja haastatteluvastauksia yh-distelemällä pyrittiin löytämään tutkimusongelman parhaiten ratkaiseva selitys. Samassa yhteydessä teoreet-tiseen viitekehykseen lisättiin perheyrittäjyys ja erityisesti sukupolvenvaihdokseen liittyvät tekijät otettiin tar-kastelun kohteeksi. Tutkimuksen tulosten analysoinnin yhteydessä huomattiin, että yrityksessä ilmeni suurta epävarmuutta sekä tavoitteisiin että yrityksen tulevaisuuteen liittyen. Tämä epävarmuus näkyy yrityksen toiminnassa roskakori-mallin mukaisena päätöksentekona. Epävarmuuden tuomat vaikutukset korostuvat investointipäätöksenteos-sa investointien pitkävaikutteisesta luonteesta johtuen. Erityisesti lähestyvä sukupolvenvaihdos nousi esille tekijänä, joka vaikuttaa yrityksen toimintaan ja investointien toteutukseen jo nyt, sillä sukupolvenvaihdokses-ta ei vielä ole käyty keskustelua eikä mitään päätöksiä asian suhteen ole tehty. Kun tutkimuskohde on syvällisesti tutkittu ja ymmärretty ja luotettavasti raportoitu, case-tutkimusta voidaan pitää uskottavana. Tämän jälkeen tulokset voivat olla yleistettävissä laajemminkin. Tämän tutkimuksen tulok-sista käy ilmi, että perinteiset investointiprosessimallit ovat ainakin tietyissä tilanteissa liian lineaarisia ku-vaamaan investointiprosessia sellaisena, kuin se todellisuudessa näyttäytyy. Tutkimus avaa mielenkiintoisia jatkotutkimusmahdollisuuksia, joista yhtenä voidaan mainita se, miten lähitulevaisuudessa odotettavissa oleva, mutta vielä suunnittelematon sukupolvenvaihdos vaikuttaa yrityksen tämänhetkiseen toimintaan.

Myyntiennusteen käyttö, menetelmät ja haasteet osana budjetointia – Kontingenssiteoreettinen tutkimus kahdessa case-yrityksessä.

Turbulentti ja epävakaa ympäristö aiheuttavat nykyään jatkuvasti haasteita yrityksille ennustettaessa seuraavan vuoden myyntiä, joka näkyy vuosittaisen budjetin laatimisessa. Myyntiennustamisen tärkeys ja sen haasteet huomioiden sen tutkimus budjetointikentässä varsinkin kontingenssiteoriaa hyödyntäen on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Tästä johtuen tavoitteena tutkielmassa on analysoida niitä organisatorisia tekijöitä, jotka vaikuttavat ennustamisen menetelmän valintaan ja asettavat haasteita ennusteiden laadinnalle yritysten budjetoinnissa. Ennustamisen menetelmiä ja haasteita analysoidaan kontingenssiteorian avulla. Tutkielmaan valitut kontingenssit ovat ulkoinen ympäristö, yrityksen koko, organisaatiorakenne, teknologia, strategia ja budjetointimenetelmä. Tutkielmassa on käytetty toiminta-analyyttista tutkimusotetta. Tämän tarkoituksena on muodostaa aiheesta syvällinen käsitys kahden case-yrityksen avulla. Täten tutkimuskysymyksiin etsitään vastauksia aikaisemman teorian ja case-yritysten taloushallintoon kohdistuneiden haastatteluiden avulla. Case-yritykset on valittu yrityksen koon, toimintaympäristön ja budjetointimenetelmän perusteella. Yritykset valittiin keskisuurten ja suurten yritysten ryhmästä, koska on todennäköisempää, että tämän kokoisilla yrityksillä on allokoitu enemmän resursseja ennusteita varten. Lisäksi yritysten tuotannon piti olla herkkä ympäristön aiheuttamille haasteille. Tutkielmaan valitut case-yritykset, Alfa ja Beta, toimivat elintarviketeollisuuden alalla, mutta ne eivät ole kilpailijoita keskenään. Case-yritykset ovat kooltaan keskisuuren ja suuren yrityksen välissä ja toimiala, jossa ne toimivat, on erittäin kilpailtu. Kummassakin yrityksessä on käytössä perinteinen budjetti. Aikaisemman tutkimuksen ja tämän tutkielman tulosten perusteella yrityksen koko, ulkoinen ympäristö ja budjetointimenetelmä vaikuttavat ennustamisen menetelmän valintaan. Strategian vaikutusta menetelmien valintaan on havaittu aikaisemmassa tutkimuksessa, mutta tämän tutkielman case-yrityksissä ei tätä yhteyttä havaittu. Myöskään organisaatiorakenteen ja teknologian yhteyttä ennustamisen menetelmän valintaan ei tutkielmassa todettu. Case-yrityksissä yrityksen koko aiheutti haasteita ennusteille ja ulkoisen ympäristön todettiin vaikuttavan ennusteiden tarkkuuteen negatiivisesti. Lisäksi organisaatiorakenne aiheutti haasteita muun muassa tiedonkulussa ja kommunikoinnissa. Budjetointimenetelmän ja teknologian ei todettu asettavan haasteita.

Kontaktien ja kulttuuri-ilmiöiden näkyminen saamen germaanisissa lainasanoissa – vertailukohtana arkeologinen aineisto

Tässä tutkimuksessa selvitän kielitieteellisin keinoin saamelaisten yhteyksiä Pohjois-Euroopan germaaniseen väestöön varhaisella metallikaudella (noin 500 eaa.–200 jaa.) ja vertailen saamiani tuloksia arkeologisen tutkimuksen tuloksiin. Tarkastelemalla saameen lainautuneita germaanisia sanoja ja niiden edustamia aihepiirejä selvitän, millaisia kontakteja saamenkielisen väestön ja germaanien välillä on sanojen lainautumisaikana voinut olla. Lopuksi vertailen, miten sanasto ja varhaismetallikautinen arkeologinen aineisto korreloivat toistensa kanssa. Aineistoni, saamesta nykyään tunnetut germaaniset lainasanat etymologioineen, olen kerännyt tutkimuskirjallisuudesta. Keskeisimmät germaanisia lainasanoja tutkineet ja etymologioineet tutkijat ovat Ante Aikio (2006); Jorma Koivulehto (1976; 1984; 1988; 1989; 1999a; 2002; 2003) ja Pekka Sammallahti (1984; 1993; 1998; 1999; 2001; 2012). Heidän julkaisunsa ovat myös tutkimukseni keskeistä lähdekirjallisuutta. Mukana on kaikki tähän mennessä julkaistut saamen germaaniset lainasanat, yhteensä 97 sanaa. Aineistoni luokittelussa olen pitänyt lähtökohtana niitä aihepiirejä, joita Kaisa Häkkinen (1999; 2001) on käyttänyt luokitellessaan uralilaisten kielten vanhinta yhteistä sanastoa aihepiireittäin. Tarpeeni mukaan olen luonut itse aihepiirejä tai jättänyt käyttämättä joitain Häkkisen aihepiirejä. Sanojen aihepiireihin luokittelu paljastaa saamen germaanisten lainasanojen keskeisimpien aihepiirien kuvaavan erityisesti talveen ja kylmään liittyviä luonnonilmiöitä, maastoa ja maisemaa, vesistöjä, eläinten teurastamiseen liittyviä ruumiinosia, työntekoa, työkaluja ja työaineksia sekä talvisiin sääoloihin liittyvää vaatetusta. Yksittäisistä sanoista erityisen kiinnostavia ovat rautaa, kotieläimenä pidettävää pässiä sekä purjetta merkitsevät sanat. Tutkimukseni perusteella näyttää siltä, että saamea puhuneen väestön kontaktit germaanien kanssa sijoittuivat luonnonolosuhteiltaan kylmään ja talviseen aikaan ja paikkaan, eikä kaupankäynti välttämättä ollut yhteyksien keskeinen syy. On mahdollista, että germaanit olivat hallitsevassa asemassa saamenkieliseen väestöön nähden ja yhteydet perustuivat jonkinlaiseen panttivankijärjestelmään. Tästä huolimatta saamea puhunut väestö tutustui germaanien avulla merkittäviin kulttuuri-ilmiöihin: raudan käyttöön, kotieläinten pitoon ja purjehtimiseen.

POLIITTISTEN RISKIEN HALLINTA SUOMALAISISSA ELINTARVIKEALAN YRITYKSISSÄ - Venäjän 2014 asettaman tuontikiellon vaikutukset

Elokuussa 2014 useat suomalaiset elintarvikealan yritykset joutuivat erittäin haastavaan tilanteeseen. Erilaiset Ukrainan kriisiin kärjistyneet poliittiset erimielisyydet Venäjän ja länsimaiden välillä olivat johtaneet tilanteeseen, jossa Venäjä päätti kieltää useiden elintarvikkeiden tuonnin kokonaan Yhdysvalloista, Australiasta, Kanadasta, Norjasta ja EU-maista. Tilanne oli erityisen vaikea Suomelle, jolle Venäjä on yksi sen tärkeimmistä vientimaista. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Venäjän asettama tuontikielto on vaikuttanut suomalaisiin elintarvikealan yrityksiin. Tutkielmassa tutkitaan erityisesti niitä yrityksiä, joiden tuotteet joutuivat pakotelistan alle ja jotka ovat jo ennen tuontikieltoa vieneet tuotteitaan Venäjälle. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkielman aineisto koostuu haastatteluista, yritysten vuosikertomuksista ja tiedotteista. Elintarvikeala on Suomessa neljänneksi suurin toimiala ja alaa uhkaavien poliittisten riskien määrä on kasvanut. Maatalous ja elintarvikkeet ovat tehokas poliittisten toimenpiteiden kohde, sillä ruoka koskettaa lähes kaikkia kuluttajia. Tästä ja tutkielmassa esitettävistä muista syistä on perusteltua väittää, että elintarvikeala tulee myös tulevaisuudessa olemaan poliittisen vallankäytön välinen ja altis uusille poliittisille riskeille. Poliittinen riski on käsitteenä laaja ja yritykset voivat mieltää termin monin eri tavoin. Riskejä voidaan myös johtaa ja hallita erilaisin keinoin. Tärkeintä käsitteen ymmärtämisessä yritysnäkökulmasta on se, että poliittiset riskit eivät ole missään nimessä universaaleja. Poliittinen riski koskettaa eri tavoin eri toimialoja ja yrityksiä. Poliittinen riski voi vaikuttaa yhden yrityksen toimintaan negatiivisesti samalla kun toinen yritys voi osatessaan hyötyä siitä ja luoda poliittisista riskeistä itselleen kilpailuetua. Venäjän tuontikielto on toistaiseksi vaikuttanut suomalaisiin yrityksiin negatiivisesti. Poliittisia riskejä ei mielletä suomalaisyrityksen kesken kilpailuedun lähteenä, vaan ennen kaikkea negatiivisena ilmiönä. Suomalaiset yritykset käsittelevät riskejä usein tapauskohtaisesti, jolloin poliittisten riskien hallinta on enemmän reagoivaa kuin ennakoivaa. Riskienhallinta ei näytä toistaiseksi muuttuneen merkittävästi tuontikiellon seurauksena, mutta tuontikielto jatkuu edelleen tutkielman valmistumisen aikana.