Laatuinstrumenttien käyttö organisaatioissa : standardit, sertifikaatit, laatupalkintokriteerit ja –kilpailut

Yritykset ja muut organisaatiot voivat käyttää laadunkehittämistyössään erilaisia metodeja ja kehittämisvälineitä. Kyseeseen voivat tulla niin laatustandardit ja laajat itsearviointimenetelmät kuin suppeammat laatutyön kehittämisen välineet. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten laajoja laatutyön kehittämiskeinoja käytetään organisaatioissa ja millaisia kokemuksia niistä on saatu. Laajoiksi kehittämiskeinoiksi on rajattu ensinnäkin standardeihin perustuva integroitu toiminnanohjausjärjestelmä (laatu-, ympäristö- ja työterveysjärjestelmä) joko koko laajuudessaan tai suppeammin sekä laatupalkintokriteerit (esim. EFQM) kokonaisvaltaisina laadun kehittämismalleina, ja toiseksi standardoitujen järjestelmien sertifiointi ja laatupalkintokilpailuihin osallistuminen. Ensin mainitut on nimetty sisäisiksi laatuinstrumenteiksi ja viimemainitut ulkoisiksi laatuinstrumenteiksi. Vastauksia on haettu seuraaviin kysymyksiin: laatutyön eteneminen ja periaatteet organisaatiossa sekä näkemykset ja kokemukset laatuinstrumenteista organisaatioissa. Tutkimusmetodina käytettiin tapaustutkimusta, joka kohdistui neljään laatutyössään eri vaiheissa olleeseen organisaatioon. Tutkimuksen johtopäätöksenä korostui laatuinstrumenttien rooli strategisina välineinä ja siten ylimmän johdon sitoutumisen suuri merkitys. Vahvat sisäiset muutosvoimatekijät päämotivaationa näyttäisivät olevan terveen laadunkehittämistyön ja laatuinstrumenttien käyttöönoton ja käytön kannalta olennaisempia kuin ulkoiset tekijät. Johdon tahtotilan läpiviemisessä laatuinstrumenttien avulla systemaattisesti organisaatioon korostui viestintä ja käytetty terminologia. Organisaation oppimisprosesseissa korostui implisiittisen (hiljaisen) tiedon saaminen eksplisiittiseksi ja keskusteleva ote instrumenttien jalkauttamisessa organisaatioon. Kahden sisäisen instrumentin yhteiskäytöllä havaittiin olevan toistaan vahvistava vaikutus, kun niiden strateginen tai toimintafilosofinen rooli oli löydetty. Sisäisiä laatuinstrumentteja käytettäessä on haasteena saada johtamisen välineistä missio, visio, strategia ja arvot mukaan. Aineisto antaa viitettä, että haasteeseen vastaa laatupalkintokriteeristö (EFQM) paremmin kuin standardijärjestelmä. Laadunkehittäminen voi edetä pitkälle pelkillä sisäisillä instrumenteilla. Ulkoisilla instrumenteilla, kuten järjestelmien sertifioinnilla, voidaan laadunkehittämisprosessia vahvistaa ja jossain määrin hankkia myös imagohyötyä.

Viisas liikkuminen luo hyvinvointia : Hämeenlinnan seudun kestävän ja turvallisen liikkumisen suunnitelma EKOLIITU

Hämeenlinnan seudun kestävän ja turvallisen liikkumisen suunnitelmassa (EKOLIITU) on päivitetty ja uudistettu vuonna 2000 laadittu Hämeenlinnan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Suunnitelma on myös toiminut kehitysprojektina seudullisesta kestävän ja turvallisen liikkumisen suunnitelmasta ja suunnitteluprosessista. Hanke on toteutettu osana liikenne- ja viestintäministeriön ja Liikenneviraston rahoittamaa valtakunnallista liikkumisen ohjauksen ohjelmaa (LOHJELMA). EKOLIITU- suunnitelman tavoitteena on edistää nykyistä turvallisempaa, terveellisempää ja ympäristöystävällisempää liikkumista seudulla, Hattulassa, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa. Suunnitelman tavoitteena on myös lisätä eri toimialojen tietoisuutta omista tehtävistään ja keinovalikoimastaan kestävän ja turvallisen liikkumisen edistämisessä. Liikenneturvallisuuden parantaminen ja liikenteen kasvihuonepäästöjen vähentäminen on jatkossa nähtävä entistä vahvemmin poikkihallinnollisena haasteena, ei ainoastaan teknisenä yhdyskuntarakenteeseen ja liikennejärjestelyihin liittyvänä kysymyksenä – vaikka näiden rooli merkittävä onkin. Myös ihmisten liikkumisen motiiveissa, asenteissa, tiedoissa ja taidoissa on tapahduttava muutosta. Yhteiskunnan tehtävänä on tehdä vastuulliset valinnat mahdollisimman helpoiksi ja houkutteleviksi. Yksilöiden vastuulla on puolestaan hyödyntää heille tarjotut mahdollisuudet muuttaa asumisen ja liikkumisen valintoja. Suunnitelmaraportissa esitetään laaja joukko toimenpiteitä, joiden toteuttamiseksi tarvitaan sekä julkisen sektorin – erityisesti kunnan eri toimialojen – että yksityisen ja kolmannen sektorin panostusta ja keskinäistä yhteistyötä. Suunnitelma sisältää myös ehdotuksen yhteistyön koordinoimiseksi sekä muut kriittiset toimenpiteet tämän suunnitelman jalkauttamiseksi ja toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Kestävän ja turvallisen liikkumisen tavoitteet ja esitetyt toimenpiteet voidaan saavuttaa vain, jos näkökulmat saadaan nivottua osaksi eri toimialoilla tehtävää työtä ja toiminnalle saadaan kuntapäättäjien hyväksyntä ja tarpeelliset resurssit. Tämä puolestaan edellyttää toiminnan monien vaikutusten ja laajojen hyötyjen ymmärtämistä.

Starttiraha ja yrittäjyys Uudellamaalla : Vuosina 2008-2011 Uudenmaan ELY-keskuksen alueella aloittaneiden yrittäjien kokemuksia starttirahajärjestelmästä

Starttiraha ja yrittäjyys Uudellamaalla on vuoden 2012 laadittu tutkimus, jonka toteuttamisesta vastasi Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Yhteiset toiminnot -yksikkö. Tutkimuksen päämääränä oli tarkastella vuosien 2008-2011 aikana Uudellamaalla aloittaneiden yrittäjien kokemuksia starttirahajärjestelmästä sekä kartoittaa heidän yritystoimintansa tilannetta vuonna 2012. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, millaisiksi starttirahaa saaneet yrittäjät arvioivat alueen työ- ja elinkeinosta saadut yrittäjäpalvelut. Tutkimus toteutettiin sähköpostikyselynä myönteisen starttirahapäätöksen Uudenmaan alueen työ- ja elinkeinotoimistoista vuosien 2008-2011 aikana saaneille henkilöille. Kyselyyn vastasi 728 starttiraha saanutta entistä ja nykyistä yrittäjää. Kyselyaineiston lisäksi tutkimuksessa käytettiin hyödyksi Työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilaston tarjoamaa tilastotietoa vuosien 2006-2011 ajalta. Tulokset osoittivat, että starttiraha koettiin erittäin hyödylliseksi järjestelmäksi yritystoiminnan alkuvaiheessa. Vastaajista 90 % koki starttirahan olleen erittäin tarpeellinen toimeentulonturva. Se oli mahdollistanut yrittäjille mm. hieman laajemman taloudellisen liikku-mavaran yritystoiminnan ensikuukausina. Starttirahan saamisella koettiin olleen myös suuri henkinen merkitys. Myönteinen starttiraha-päätös nähtiin yhteiskunnan symboliseksi tavaksi antaa hyväksyntä yritystoiminnalle. Järjestelmän heikkouksiksi kuitenkin laskettiin tuen alhainen määrä, suhteellisen lyhyt kesto sekä hakuprosessin raskaus. Kyselyyn vastanneet starttirahayrittäjät arvioivat yritystensä tulevaisuudennäkymät suhteellisen positiivisiksi. Yrityksensä liikevaihdon kasvua lähitulevaisuudessa ennakoi 62 % vastaajista. Starttirahayritykset eivät kuitenkaan olleet kovin suuria työllistäjiä. Usein yritys työllisti ainoastaan yrittäjän itsensä. TE-toimistojen henkilökunta ja heidän starttirahaan liittyvät palvelunsa saivat tutkimuksessa erittäin hyvän arvosanan. Vastaajat arvioivat jokaisen eritellyn asiakokonaisuuden arvosanan TE-toimistojen osalta joko kiitettäväksi tai hyväksi.

Open-book accounting - hyödyt ja haasteet erityyppisissä liiketoimintasuhteissa

Tutkimuksessa tarkastellaan OBA:n soveltamisen hyötyjä ja haasteita erityyppisissä yritysten välisissä suhteissa.Tutkimuksen tavoitteena on vastata kysymykseen, mitä erilaisia tavoitteita liiketoimintasuhteiden taustalla esiintyy, tyypitellä liiketoimintasuhteet tavoitteiden ja yritysten välisten toimintojen näkökulmasta ja arvioida miten OBA voi auttaa erityyppisien suhteiden johtamista tukevan informaation tuottamisessa ja hyödyntämisessä. Markkinaperustaisissa suhteissa vaihdannan avulla tavoitellaan tehokkuutta jonka perustana on markkinoilla vallitsevan kilpailun tehokkuus. Neuvotteluvoimaan perustuvissa suhteissa tavoitteena on hankkia resursseja sisäisiä tuotantokustannuksia edullisemmin markkinavoimaa hyväksikäyttämällä. Yhteistyösuhteissa toimittajan kyky tuottaa resurssi sisäisiin tuotantokustannuksiin nähden kilpailukykyisellä hinnalla perustuu vallitseviin mittakaavaetuihin tai erikoistumisen tuomaan osaamiseen ja niissä pyritään saavuttamaan kilpailuetua yritysten osaamista ja resursseja yhdistämällä. Yhteistyösuhteet voidaan jakaa operatiivisiin, taktisiin ja strategisiin yritysten välisten toimintojen integroituneisuuden ja strategisen merkityksen perusteella. Tutkimus antaa viitteitä siitä että OBA:n soveltamisen suurin potentiaali liittyy taktisiin ja strategisiin yhteistyösuhteisiin, koska niissä yritysten välisten toimintojen määrä on merkittävä ja yhteiset tavoitteet lisäävät yritysten välistä luottamusta.

Isännättömät pilaantuneet maa-alueet Suomessa

Pilaantuneiden maa-alueiden puhdistamisesta vastaa ensisijaisesti pilaaja ja toissijaisesti yleensä kiinteistön haltija. Nämä eivät kuitenkaan aina pysty vastaamaan kustannuksista. Isännättömäksi pilaantuneeksi maa-alueeksi kutsutaan aluetta, jonka tutkimiseen ja/tai puhdistamiseen tarvitaan yhteiskunnan rahoitusta. Hankkeen tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon Suomessa on isännättömiä kohteita. Selvityksessä oli mukana kaikki maaperän tilan tietojärjestelmän kohteet eli yli 23 000 pilaantunutta tai mahdollisesti pilaantunutta maa-aluetta. Selvityksessä kohteet käytiin lävitse ja luokiteltiin. Kohteiden luokittelemiseksi isännättömyyden määritelmää tarkennettiin. Tässä selvityksessä isännättömiä kohteita eivät olleet kohteet: - joissa on edelleen toimintaa - jotka ovat todettu pilaantumattomiksi - joissa toimintaa on ollut vuoden 1994 jälkeen - joissa toiminta on jatkunut vuoden 1979 jälkeen ja toiminnanharjoittaja on nykyinen kiinteistönomistaja - joissa puhdistamishanke on alkanut, alkamassa tai suunnitteilla - valtion omistamat ja sen laitoksien hallinnoimat kohteet. Selvityksen mukaan maaperän tilan tietojärjestelmän kohteista noin 2 500 on isännättömiä. Tämä on noin 11 prosenttia kaikista tietojärjestelmän kohteista. Näistä kohteista noin 1 900 kpl sijaitsee niin sanottujen herkkien alueiden (pohjavesialueet, asutus, vesistö) välittömässä läheisyydessä. Jos kaikki herkkien alueiden läheisyydessä olevat isännättömät kohteet tutkittaisiin ja arviol­ta puolet jouduttaisiin kunnostamaan, olisivat tutkimus- ja kunnostamiskustannukset luokkaa 80−160 miljoonaa euroa riippuen siitä, mikä kunnostusten kustannustaso on tulevaisuudessa.

Toimintolaskennan soveltuminen elintarvikkeiden tukkutoimintaa harjoittavaan yritykseen. Case XX Oy

Yritykset pyrkivät hinnoittelemaan tuotteensa tai palvelunsa markkinoilla siten, että lopputuloksena yritykselle koituisi paras mahdollinen tulos. Kuitenkin myyntihintaan vaikuttavia tekijöitä ovat tuotteiden tai palveluiden valmistus- ja käsittelykustannukset ja markkinat, jotka viimekädessä hinnoittelevat tuotteen ja palvelun. Toimintolaskenta toimii joissain yrityksissä hinnoittelun lähtökohtana ja sitä on laajalti pidetty parempana kustannusten kohdistajana kuin perinteistä kustannuslaskentaa. Tutkimuksen aiheena on tutkia, miten toimintolaskenta soveltuu elintarvikkeiden tukkutoimintaa harjoittavaan yritykseen sekä kuinka paljon mahdolliseen toimintolaskentaan kannattaa sijoittaa resursseja. Tutkimuksen hyvin teoreettisena lähtökohtana toimii Kaplanin ja Cooperin esittämä malli toimintolaskennan optimaalisesta rakenteesta. Tutkimuksen kohteena on yritys, jossa työskentelen tutkimuksen aikana. Tämä mahdollistaa pääsyn yrityksen sisäisiin tietokantoisiin ja yrityksen päivittäiseen arkeen. Tutkimusmetodeina käytetään omia havaintoja, haastatteluja sekä kirjallisuutta ja artikkeleita. Aineiston keruussa käytetään sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista aineistoa. Näitä tutkimuksessa esiintyviä tuloksia peilataan kirjallisuudessa esiintyvään teoriaan, jolloin saadaan kokonaiskuva siitä, miten toimintolaskenta soveltuu juuri tämän kaltaiseen yritykseen. Tutkimuksessa tarkastellaan artikkelien ja kirjallisuuden pohjalta toimintolaskentaa ja sen käyttöä yrityksissä kansainvälisesti. Toimintolaskennasta esitetään sekä sen hyviä puolia että kritiikkiä muiden tutkimusten perusteella. Toimintolaskennasta on saatu hyötyjä, mutta monissa organisaatioissa toimintolaskentaprojektit ovat kaatuneet niiden monimutkaisuuteen tai muihin vaikeuksiin. On myös hyvin vaikeaa todistaa toimintolaskennan tuomaa kontribuutiota yritysten tuloksiin. Tutkimuksen kohteena olevassa yrityksessä esiintyi lukuisia liiketoimintaan liittyviä seikkoja, jotka osittain puoltavat tai vastustavat toimintolaskennan käyttöä. Yrityksen laaja tuotevalikoima ja asiakaskanta sekä tuotteiden nivoutuminen toistensa kanssa tuottavat ongelmia, joita toimintolaskenta ei pysty ratkaisemaan. Kuitenkin prosessi- ja toimintotasolla voidaan löytää yrityksen johtoa kiinnostavia asioita, joiden kustannustietoudesta on hyötyä yrityksen johdolle niin operatiivisessa kuin strategisessakin mielessä. Johtopäätöksenä voin todeta, että toimintolaskenta soveltuu melko heikosti tuotteiden hinnoitteluun ja asiakaskannattavuuksien laskentaan tutkimuksen kohteena olevassa yrityksessä ja laajaan toimintolaskentajärjestelmään ei ole järkevä sijoittaa kyseisessä yrityksessä. Toisaalta taas yrityksen kustannusten pilkkominen prosessien ja toimintojen kustannuksiin järkevällä tasolla antaa yrityksen johdolle hyviä työkaluja ohjata yrityksen toimintaa.

Savonlinnan Kaamanniemen pohjavesialueen suojelusuunnitelma

Suojelusuunnitelma on päivitetty EAKR-osarahoitteisen hankkeen nimeltään Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi yhteydessä. Kaamanniemen pohjavesialueilla on käytössä vedenottamo. Pohjavesialue ei ole luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi riskialueeksi. Kaamanniemen pohjavesialueen länsiosassa kulkee yhdystie 15383. Kaavoituksessa on huomioitava se, että riskitoimintoja ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle tai määrätään toiminnallisia rajoituksia. Uusia maa-ainestenottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa pohjavesialueen luonnontilaisille osille. Edellä mainitusta periaatteesta voidaan poiketa, mikäli maaperä- ja pohjavesitutkimukset osoittavat, että hydrogeologiset olosuhteet alueella ovat sellaiset, että toimintojen sijoittumisesta ei aiheudu pohjaveden pilaantumisvaaraa. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maa-ainestenottoa. Ottoalueilla on seurattava pohjaveden pintaa ja laatua. Vanhat maaainestenottoalueet tulee kunnostaa ja maisemoida. Suojelusuunnitelman yhteydessä laadittiin toimenpideohjelma, jossa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain. Seurantaryhmän koollekutsujan tulisi olla Savonlinnan kaupungin tekninen toimiala.Suojelusuunnitelmien seurantaryhmät ja vesienhoitosuunnitelmien työryhmät voidaan yhdistää. Suunnitelma tulee viedä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Rantasalmen Kaukalovuoren pohjavesialueen suojelusuunnitelma

Suojelusuunnitelma on laadittu Kaukalovuoren pohjavesialueille EAKR-osarahoitteisen hankkeen nimeltään Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi yhteydessä. Kaukalovuoren pohjavesialueella on käytössä vedenottamo. Vedenottamolle tulee välittömästi laatia pinnankorkeuksien tarkkailututkimusohjelma ja se tulee toimittaa Etelä-Savon ELY-keskukseen hyväksyttäväksi vedenottoluvan mukaisesti. Kaukalovuoren pohjavesialue ei ole luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi riskialueeksi. Vanhojen murskausasemien tila tulisi selvittää. Kaukalovuoren pohjavesialueella on yksi voimassa oleva lupa, jonka mukaan soraa ja hiekkaa voidaan ottaa 14 900 m3. Uusia maa-ainestenottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa luonnontilaisille alueille. Edellä mainitusta periaatteesta voidaan poiketa, mikäli maaperä- ja pohjavesitutkimukset osoittavat, että hydrogeologiset olosuhteet alueella ovat sellaiset, että toimintojen sijoittumisesta ei aiheudu pohjaveden pilaantumisvaaraa. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maaainestenottoa. Vanhat maa-ainestenottoalueet tulee kunnostaa ja maisemoida.

Savonlinnan Lähteelän pohjavesialueen suojelusuunnitelman päivitys

Suojelusuunnitelma on päivitetty EAKR-osarahoitteisen hankkeen nimeltään Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi yhteydessä. Lähteelän pohjavesialueella on käytössä vedenottamo. Lähteelän pohjavesialue ei ole luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi riskialueeksi. Lähteelän pohjavesialueella sijaitsee vedenottamo, josta keskimääräinen vedenottomäärä vuorokautta kohti on noin 500 m3/d. Vedenottamoa käytetään viikonloppuisin jolloin vettä pumpataan noin 3500 m3. Lähteelän pohjavesialueen eteläosan läpi kulkee valtatie 14, jolle on rakennettu pohjavesisuojaukset. Kaavoituksessa on huomioitava se, että riskitoimintoja ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle tai määrätään toiminnallisia rajoituksia. Uusia maa-ainestenottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa pohjavesialueen luonnontilaisille osille. Edellä mainitusta periaatteesta voidaan poiketa, mikäli maaperä- ja pohjavesitutkimukset osoittavat, että hydrogeologiset olosuhteet alueella ovat sellaiset, että toimintojen sijoittumisesta ei aiheudu pohjaveden pilaantumisvaaraa. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maa-ainestenottoa. Suojelusuunnitelmien yhteydessä laadittiin toimenpideohjelmat, joissa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain. Savonlinnan kaupungin teknisen toimialan tulisi olla seurantaryhmän koollekutsuja. Suojelusuunnitelmien seurantaryhmät ja vesienhoitosuunnitelmien työryhmät voidaan yhdistää. Suunnitelma tulee viedä Savonlinnan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Keskusteluja vuokratyöstä. Vuokratyön diskursiivinen rakentuminen Suomessa

1990-luvun alussa lainsäädäntö ja työmarkkinajärjestöt määrittelivät Suomessa, että vuokratyötä tuli käyttää vain tilapäiseen työvoimatarpeeseen, esimerkiksi sijaisuuksiin ja ruuhkahuippuihin. Joillakin aloilla vuokratyö oli työnantajien ja työntekijöiden yhteissopimuksella kielletty. Vaikka vuokratyösuhteet saivat jo 1980-luvulla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin maineen työsuhdekeinotteluna, alkoi vuokratyön määrä Suomessa kasvaa 1990-luvun puolivälissä ja erityisesti tultaessa 2000-luvulle. Suomalaiset akateemiset tutkijat eivät ole juuri vuokratyöstä kiinnostuneet. Aiemmat, harvalukuiset tutkimukset ovat keskittyneet lähinnä työyhteisöjen ja työntekijöiden kokemuksiin sekä vuokratyön työehtoihin. Vuokratyö ymmärretäänkin edelleen lähinnä työntekijän subjektiivisena kokemuksena. Vuokratyössä on kuitenkin kysymys paitsi kokemuksista, myös yhteiskunnallisesta valtakamppailusta, jossa diskursiivisin keinoin pyritään vaikuttamaan ilmiöön nimeltä vuokratyö, laajemmin ilmiöön nimeltä työmarkkinat, sekä toisaalta kansalaisten käsityksiin työelämän ”normaalista”. Käsillä oleva tutkimus laajentaa ymmärrystä vuokratyöstä tarkastelemalla ilmiötä lainsäädännön, uutisoinnin ja markkinoinnin rakentamien julkisten käsitysten ja merkityksenantojen kautta. Teoreettisena viitekehyksenä käytän hallinnan ja työprosessin säätelyn teoriaperinteitä. Se, miten työmarkkinoiden muutosta ja uusia työsuhdemuotoja politiikassa, mediassa, lainsäädännössä, tai työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa perustellaan ja tehdään ymmärrettäväksi, on samalla työelämään kiinnitettävien arvojen, merkitysten ja toimijuuksien luomista, rajaamista ja kuvailua. Työelämäpuheessa ei siis ole kyse vain talouden lainalaisuuksista, kansantalouden toimivuudesta, tai yritysten kilpailukyvystä, vaan myös ja erityisesti niiden toimijoiden luomisesta, määrittelemisestä ja legitimoimisesta, jotka työelämän kentällä saavat toimia ja tulevat palkituiksi. Säätelyn ja hallinnan näkökulmasta on relevanttia tarkastella millaisilla käsitteillä ja merkityksillä vuokratyötä ilmiönä rakennetaan . Tutkimuskysymyksinä esitän: 1) Miten ja millä perusteilla vuokratyöstä rakennettiin Suomessa legitiimi tapa työllistää ja työllistyä? 2) Millaisia työntekijäideaaleja vuokratyöhön liittyvissä keskusteluissa rakennetaan? Tutkimusaineistona tarkastelen lainsäädäntöön liittyviä dokumentteja, Helsingin Sanomien uutisointia, vuokratyöyritysten markkinointimateriaaleja, sekä vuokratyöyritysten edustajien haastatteluita. Analyysimenetelmänä käytän kriittistä diskurssianalyysia. Tämä menetelmä mahdollistaa puheen ja dokumenttien tarkastelun sosiaalisena toimintana, jolla eri toimijat pyrkivät osallistumaan yhteiskunnassa hyväksyttyjen ja tunnustettujen käsitysten ja toimintavaihtoehtojen rakentamis-, tulkinta- ja määrittelyprosesseihin. Tutkimukseni päätuloksena esitän, että vuokratyöstä muodostui legitiimi tapa työllistää Suomessa 1990-luvulla, koska vuokratyö käsitteellistettiin sekä lainsäädännön että median diskursseissa ennen kaikkea ratkaisuksi työttömyyteen. Toisaalta vuokratyö käsitteellistettiin vain marginaalisten työntekijäryhmien (naiset ja opiskelijat) rooliksi, jolloin se ei liittynyt miesvaltaisten työpaikkojen arkeen. Ratkaisuna työttömyyteen vuokratyö myös samalla luonnollistettiin osaksi yleisempää työmarkkinakehitystä, jolle ”kukaan ei voi mitään”. 2000-luvulla vuokratyö jatkoi voittokulkuaan ja rakentui pysyväksi ilmiöksi, koska työlainsäädännön uudistus institutionalisoi vuokratyön työehtosopimusmenettelyyn, jolloin sen ”salonkikelpoisuus” ja normaalius vahvistettiin. Vaikka työehtosopimusasia oli ratkaisuna merkittävä, nousi vuokratyön osalta itse työehtosopimus tärkeämmäksi kuin sen sisältö. Työehtosopimuksilla ei kuitenkaan pystytty vaikuttamaan esimerkiksi vuokratyöntekijän olemattomaan työsuhdeturvaan. Lisäksi työnantajapuhe käsitteellistää vuokratyön 2000-luvulla ennen kaikkea työmarkkinavaihtoehdoksi, vapautta ja monipuolisia työkokemuksia tarjoavaksi työmarkkinoiden katalysaattoriksi. Vuokratyö on tässä merkitysavaruudessa työntekijöille ”vain” yksi tapa työllistyä ja löytää oma tiensä työmarkkinoille, ei suinkaan työnantajien sanelema pakko. Työntekijöihin kohdistuva hallintapuhe niin mediassa kuin työnantajien haastatteluissakin pyrkii puolestaan rakentamaan ideaalityöntekijäkuvaksi yrittäjämäisen oman elämänsä toimitusjohtajan. Työnantajien diskursseissa kaikuvatkin työntekijään kohdistuva vaatimus itse itsensä ohjaamisesta sekä työntekijäidentiteetin muotoilemisesta joustavuutta, sopeutuvuutta, vaihtelua ja jatkuvaa muutosta vähintäänkin sietäväksi, mutta mieluiten näitä ominaisuuksia jopa aktiivisesti hakevaksi ja arvostavaksi. Työmarkkinoiden toimijana on nimenomaisesti yksilö, jonka mahdollisuudet menestyä ovat vain ja ainoastaan hänen omissa käsissään. Työntekijän roolin korostaminen aktiivisena toimijana ja vuokratyöstä ”oikeita”, norminmukaisia sisältöjä löytävänä pärjääjänä on diskursiivisesti hallittua yritystä ohjata työntekijöitä näkemään sekä itsensä tietynlaisina toimijoina että työmarkkinat tietyllä tavalla toimivina. Vuokratyössä ei ole kyse vain työntekijöiden yksilöllisistä tai yksittäisistä kokemuksista. Vuokratyö on yhteiskunnallisen merkityskamppailun tulos, jossa käyttövoimana ovat toimineet hallinnalliset ja säätelyyn pyrkivät käsitteellistykset työllisyydestä, yksilön valinnasta ja koko yhteiskunnan edusta. Hallinnan ja säätelyn näkökulmasta katsottuna vuokratyö on myös merkinnyt säätelyn liukumista tasa-arvoa, yhdenmukaista kohtelua ja työntekijän suojelua korostavasta viranomaisten ja poliittisten toimijoiden suorittamasta työmarkkinoiden kollektiivisesta säätelystä työnantajien ylläpitämään työntekijän persoonan ja käyttäytymisen hegemoniseen, yksilölliseen säätelyyn.

Käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta – Kaakkois-Suomen peliteollisuus

Tiede innovaatioiden synnyttäjänä on nykyisin ennemminkin oletus kuin totuus, ja monet innovaatiot syntyvät käytäntölähtöisten toimintojen kautta. Diplomityön päätavoitteena on määrittää käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta. Tutkimus on toteutettu laadullisena case-tutkimuksena. Tutkimuksessa on haastateltu seitsemää pelinkehitysyritystä liittyen yritysten innovaatioprosesseihin ja käytäntölähtöiseen innovaatiotoimintaan. Lisäksi tutkimuksessa on haastateltu neljää voittoa tavoittelemattoman organisaation edustajaa Kymenlaakson innovaatiojärjestelmän nykytilasta. Teoriaosassa käydään läpi käytäntölähtöisen innovaation nykyisiä määritelmiä ja niihin liittyviä käsitteitä. Empiriaosassa esitetään haastatteluilla kerätyn aineiston analyysin perusteella tehdyt johtopäätökset. Teoria- ja empiriaosien avulla määritetään käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta. Johtopäätöksissä määritetään käytäntölähtöisten innovaatioiden syntymekanismit ja lähteet. Lisäksi esitetään alueellisen innovaatiojärjestelmän asema käytäntölähtöisten innovaatioiden edistämisessä.

Uutta tietoa Kainuun soista : Kainuun suoselvitys -projektin tulosraportti

Raportissa esitellään Kainuun suoselvitys -projektin keskeisimpiä tuloksia ja niistä vedettyjä johtopäätöksiä. Vuosina 2010–2012 toteutetun projektin tarkoituksena on ollut parantaa tietopohjaa Kainuun soista, ja sitä kautta luoda edellytyksiä soiden eri käyttömuotojen yhteensovittamiselle ja samalla nostaa esille Kainuun soihin liittyviä mahdollisuuksia. Soiden käyttö nähtiin projektissa laajasti, sisältäen paitsi erilaiset taloudellisen hyödyntämisen muodot myös soiden merkityksen ihmisten virkistykselle ja hyvinvoinnille sekä luonnon monimuotoisuudelle ja monille sääteleville toiminnoille. Taustana projektille on samaan aikaan laadittu kansallinen suostrategia. Sen mukaan soiden luonnontilaa muuttavien toimintojen, maa-, metsä- ja turvetalouden, tulisi jatkossa toimia jo ojitetuilla tai muuten merkittävästi muuttuneilla soilla. Näin soiden luonnontilaisuudesta hyötyville soiden käytön muodoille ja ekosysteemipalveluille jää paremmin tilaa toimia. Kainuu on Suomen kolmanneksi soisin maakunta. Suot ovat keskeinen osa sen luontoa ja maisemaa ja myös monipuolinen luonnonvara. Valtaosa Kainuun suopinta-alasta on ojitettu. Uutta tietoa on projektissa tuotettu paikkatietomenetelmin ja kohdennetuin maastoselvityksin. Raportin aihepiirejä ovat Kainuun soiden käyttö, jäljellä olevat ojittamattomat suot, suojeltujen soiden vesitaloudellinen eheys, metsätalouden käytöstä poistuvat ojitetut suot, soiden merkitys virkistyksen ja matkailun kannalta sekä maastossa tutkittujen 143 suon arviointi turpeennoston ja luonnon monimuotoisuuden kannalta. Raportissa esitetään, että kansallisen suostrategian tavoite soiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta on mahdollista saavuttaa eri toimijoiden yhteistyön ja maankäytön ohjauksen avulla. Se edellyttää sitoutumista suostrategian linjauksiin sekä tietopohjan parantamista soista ja eri toimintojen vaikutuksista. Kainuun suoselvitys -projektissa on osaltaan tuotettu tätä tietoa ja myös kehitelty menetelmiä sen hankkimiseksi.

Kansainvälinen ilmastosopimus peliteorian näkökulmasta tarkasteltuna

Kansainvälisten ympäristösopimusten ongelmat kiteytyvät pitkälti julkisen hyödykkeen ominaisuuksiin. Julkiseen hyödykkeeseen liittyvää vapaamatkustajuusongelmaa on tutkittu laajalti ja erityisesti peliteoreettinen tutkimus valottaa hyvin ongelman laajutta ja siihen liittyvää strategista käyttäytymistä. Maapallon ilmakehä on julkinen hyödyke, se on jakamaton ja sen ulkopuolelle ei voida sulkea ketään. Taloudellisen tuotannon lisääntymisen myötä, ilmakehään laskettavien kasvihuonepäästöjen määrä on kasvanut siinä määrin, että ilmakehän suojeleminen on tullut ajankohtaiseksi. Kioton pöytäkirja on voimassa oleva kansainvälinen ilmastosopimus, joka rajoittaa kasvihuonepäästöjä. Sen ensimmäinen velvoitekausi päättyy vuoden 2012 lopussa ja toisen velvoitekauden neuvottelut ovat ollet käynnissä jo vuodesta 2004. Tutkielmassa etsitään vastausta peliteoriamenetelmien avulla seuraaviin tutkimuskysymyksiin: i) onko Kioton pöytäkirjan ensimmäisellä velvoitekaudella saavutettu yhteistyötä vai onko vapaamatkustajuus ollut dominoiva strategia, ii) voidaanko saada aikaan yksi, kaikkia maita sitova kansainvälinen ilmastosopimus sekä iii) miten sopimus tulisi lähtökohtaisesti luoda ja millaiseen sopimusmuotoon olisi neuvotteluissa syytä panostaa, jotta saataisiin aikaan tehokas, globaalisti optimaaliset päästövähennystasot saavuttava sitova kansainvälinen ilmastosopimus. Tutkielmassa tutkitaan alan kirjallisuutta ja hyödynnetään yleisiä, aiheesta tehtyjä peliteoreettisia tutkimuksia, soveltaen niitä kansainvälisen ilmastosopimuksen tarkasteluun sekä meneillään oleviin neuvotteluihin. Niiden antamien tulosten perusteella analysoidaan ensimmäisen velvoitekauden vapaamatkustajuuden laajuutta, uuteen ilmastosopimukseen tähtäävien neuvottelujen lopputulosta sekä globaalisti optimaalisten päästövähennystasojen saavutettavuutta. Kioton pöytäkirjan ensimmäisellä velvoitekaudella yhteistyö on ollut osittaista. Vapaamatkustajuutta on esiintynyt, mutta se ei ole ollut dominoiva strategia. Meneillään olevat sopimusneuvottelut kaikkia maita sitovasta yhdestä ilmastosopimuksesta tulevat päättymään tuloksettomina. Kokonaisuudessaan ilmastosopimus ei hajoa, vaan osa sopimusmaista jatkaa sitovassa ilmastosopimuksessa. Suositeltavaa olisi, että maat jakautuisivat koalitioihin, joilla kullakin olisi erilliset ilmastosopimukset, yhden, kaikki maat kattavan sopimuksen sijaan. Päästöleikkausten tarpeen ja todellisten päästöjen välillä on tällä hetkellä niin suuri kuilu, että globaalit sosiaalisesti optimaaliset päästöleikkaustasot ovat toistaiseksi saavuttamattomissa.

Kansallisen kulttuurin vaikutus Saksan ja Suomen kirjanpitokäytäntöihin

Taloudellinen globalisaatio ja pääomamarkkinoiden avautuminen ovat johtaneet tarpeeseen informoida yrityksen sidosryhmiä eri maissa ja tuottaa kansainvälisesti vertailukelpoista tilinpäätösinformaatiota. Yhtenäistämiskeskustelussa etenkin kansainvälisten IFRS-standardien (International Financial Reporting Standards) maailmanlaajuinen käyttöönottaminen on herättänyt kasvavaa kiinnostusta siihen, miten kansalliset kirjanpitokäytännöt poikkeavat toisistaan, ja missä määrin kansallisen kulttuurin voidaan nähdä vaikuttavan eroavaisuuksiin maiden välillä. Tässä tutkielmassa tutkitaan kansallisen kulttuurin vaikutusta kirjanpitokäytäntöihin ja niissä havaittaviin eroihin erityisesti Saksan ja Suomen välillä Tutkielmassa sovelletaan Hofsteden (1980) määritelmää kansallisesta kulttuurista mielen kollektiivisena ohjautumisena ja kulttuurillisina arvoina, jotka yhteiskunnan jäsenet jakavat. Tutkielmassa pyritään myös ottamaan huomioon kulttuurin käsitteen monimuotoisuus ja tuomaan esille kulttuurin ilmeneminen yhteiskunnan institutionaalisten tekijöiden kautta. Tämän tutkielman tutkimusote on käsiteanalyyttinen eli se pohjautuu aikaisempaan käsiteanalyysiin ja aiheen empiirisiin tutkimustuloksiin. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa käytetään Hofsteden (1980) muotoilemia kansallisen kulttuurin arvoulottuvuuksia sekä niihin pohjautuvia Grayn (1988) laskentatoimen alakulttuurin arvoulottuvuuksia. Näiden pohjalta tutkielmassa luodaan malli, jonka mukaan kansallisen kulttuurin nähdään vaikuttavan kansalliseen kirjanpitokäytäntöön. Kulttuurin vaikutuksen havaitaan olevan monissa tapauksissa epäsuora ja sitä voidaan suoremmin analysoida yhteiskunnan institutionaalisten tekijöiden, tärkeimpänä lainsäädäntö- ja verotusjärjestelmän kautta. Tutkielmassa saadaan tulokseksi, ettei Hofsteden (1980) kansallisen kulttuurin arvoulottuvuuksien voida nähdä selittävän kansallisten kirjanpitokäytäntöjen eroja Saksan ja Suomen välillä, johtuen etenkin maiden historiallisesti läheisistä kulttuurillisista ja kaupallisista suhteista. Molemmissa maissa on lisäksi historiallisista syistä samankaltaiset pankkikeskeiset rahoitusmarkkinat ja verotuksella on keskeinen vaikutus kirjanpitokäytäntöön. Suomen kirjanpitokäytännön voidaan nähdä olevan Grayn (1988) ulottuvuuksilla lähempänä ammattimaisuutta ja joustavuutta kuin Saksan. Tämän nähdään selittyvän sillä, että Suomen kirjanpitokäytäntö on taustaltaan teoriaperusteista, kun taas Saksan vahvemmin lakiperusteista. Saksan kirjanpitokäytäntö on taas konservatiivisempaa ja läpinäkymättömämpää kuin Suomen kirjanpitokäytäntö, vaikkakin molempia maita on kritisoitu näistä kirjanpidon ominaisuuksista. EU:n ja IASB:n kansainvälisten harmonisointipyrkimyksien seurauksena molempien maiden kirjanpitokäytännöt kuitenkin edelleen lähentyvät kansainvälistä kirjanpitokäytäntöä.

MISTÄ ON OPO TEHTY? - Opinto-ohjaajan profession suuntausten murroksia Suomessa 1984-2011 Opo-lehden ilmentämänä

Pro graduni yhdistää kaksi ajankohtaista tutkimuskohdetta: ohjauspolitiikan sekä opinto-ohjaajan profession yhteiskunnallisen tematiikan. Ohjauspolitiikan ajankohtaisuus välittyy asiantuntijoiden pedagogisen järjestötoiminnan aihepiireistä; syrjäytymisestä nivelvaihetuen tarpeeseen. Opinto-ohjaajan profession yhteiskuntakeskustelu on puolestaan jatkunut aktiivisesti jo 1970-luvulta, jolloin syntyi opinto-ohjaajien oma ammattijärjestö. Tutkimukseni teoreettinen näkökulma on kasvatustieteellinen ja sosiologinen, historiallisesti painottunut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä opinto-ohjaajan professiosta ja tuottaa syvällisempää tietoa siitä, miten opinto-ohjaajien oma ammattijärjestö (Suomen opinto-ohjaajat ry) integraatiossa yhteiskunnan kanssa ilmentävät ohjausprofessiota. Tutkimuksen metodologisena lähtökohtana on laadullinen Opo-lehtiaineiston rajattu kokonaisotanta, jota käsitellään induktiivisella sisällönanalyysilla, joka soveltuu lehtiaineiston tekstianalyysiksi. Tässä tutkimuksessa induktiivinen sisällönanalyysi jäsentää Opo-lehden sisältöä, joka 110 Opo-lehden perusteella jäsentelee ohjauskokonaisuutta sosiaalisesti ymmärrettäväksi toiminnaksi. Sisällönanalyysin analyysivaiheessa aineistosta muokkaantui neljä opinto-ohjaajan aikakautta: Eettisen opinto-ohjaajan aikakausi (1984-1989), Arvostetun opinto-ohjaajan aikakausi (1990-1996), Kansainvälisen opinto-ohjaajan aikakausi (1997-2002) ja Yrittäjä opinto-ohjaajan aikakausi (2003-2011). Näitä opinto-ohjaajan aikakausia tulkitaan aineistolähtöisesti, jotta opinto-ohjaajan professio ei olisi ennalta määritelty teoreettiseen viitekehykseen. Puhdasta aineistolähtöisyyttä perustelee lisäksi opinto-ohjauksen yhteiskunnallinen riippuvuussuhde, jonka pohjalta aiempi ohjauskirjallisuus olisi epäsuorasti vaikuttanut analyysiprosessin sisäiseen validiteettiin. Tutkimustulokset todentavat, että yhteiskunnan muutokset vaikuttavat opinto-ohjaajan professioon. Opinto-ohjaajan aikakausien painopistetekijät ovat ohjausprofession sisällön ja yhteiskuntatekijöiden yhteissumma. Opo-lehtiaineisto paljastaa, että opinto-ohjaajan profession rakentaminen tapahtuu ohjaajan sisäisistä voimavaroista, mutta opinto-ohjauksen haasteet ilmentyvät ulkopuolisten vaikutteiden alaisina tekijöinä. Opinto-ohjaajan aikakaudet sisältävät neljä taustamuuttujaa, jotka rakentavat Opo-lehden kontekstissa ohjausprofession sisältöä; yhdistystoiminnan kehittyminen, opinto-ohjaajan persoona, aktiivinen yhteistyö ja riittävät ohjausresurssit.