689 resultados para Lehtinen, Eero
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Väitöskirjassa kuvataan aiempaa tutkimusta kattavammin autonomisen Suomen siviiliväestön osallistumista vuosien 1854–1855 sotaan, heidän rakentamaansa meripuolustusjärjestelmää ja vihollisen merenherruuden kiistämistä sekä näiden vaikutusta taisteluiden kulkuun. Siviileiden osallistuminen Suomen sotaan nähdään myös olleen aiemman tutkimuksen osoittamaa merkittävämpi vaikutus Porvoon valtiopäivien kokoon kutsumiselle. Se oli siten eräänlainen verrokkitapahtuma nyt tutkittavalle ajalle. Krimin sodassa siviilihallinto ja lähes spontaanisti toimiva rannikoiden siviiliväestö tuottivat viholliselle henkilö- ja materiaalitappioita sekä hidastivat merkittävästi sen liikkeitä. He kiistivät lännestä iskevän vihollisen meren herruuden etenkin saarronmurtaja-aluksillaan ja suojasivat tehokkaasti merikaupankäyntiin sidottuja investointeja. Suomi vastasi suurelta osin venäläisten ja suomalaisten joukkojen yhteisen vihollisen torjumisen vaatimista hankinnoista, joukkoja ylläpitävästä huollosta sekä sotilaallisen liikkuvuuden vaatimista kuluista ja joutui siksi taloudessaan lähes suoritustilaan. Liitteissä olevilla Suomen rannikot kattavilla karttakuvilla esitetään siviilien luoma oma meripuolustusjärjestelmä. Keisarit kiittivät rannikoiden väestöä laajasta ja merkittävästä osallistumisesta sekä vaikutuksesta sotatoimien kulkuun. Tässä väitöskirjassa todetaan, että näin ansaittu Venäjän turvallisuuspoliittinen luottamus on aiempien tutkimusten osoittamia syitä voimakkaammin vaikuttanut Suomen autonomian voimistumiseen aina vuoteen 1878 asti. Se oli saavutettu Krimin sodassa ja varautumalla edelleen samalla tavalla torjumaan yhteinen vihollinen emämaan luoteisrajan turvaamiseksi. Hypoteesia siviilihallinnon mittavasta satsauksesta sotatoimiin ja Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen saavuttamista testataan keräämällä sotatoimien kuvauksia satamakaupunkien historioista, KA:n ja Venäjän laivaston arkistojen sotilasasiakirjoista, Englannin laivaston asiakirjoista sekä tutkimuskirjallisuudesta. Venäjän turvallisuuspoliittista luottamusta suomalaisiin kuvataan keisarin Venäjän kaikkinaisilla kiitoksilla ja luottamusta osoittavilla teoilla. Suomen suhteet Venäjän keisariin nähdään lojaaleina ja pragmaattisina verrattaessa niitä Balttian ja etenkin Puolan venäjänsuhteisiin. Erillisellä koko autonomian ajan kattavalla aikatapahtumagrafiikalla ja sitä kuvailevalla tekstillä esitetään Venäjän ja sen luoteisen reuna-alueen suhteisiin vaikuttaneita tekijöitä ja etenkin Krimin sodan jälkeen tapahtunutta autonomian voimistumista. Siinä Venäjän ulkoiset uhat, sisäpolitiikka sekä turvallisuuspoliittinen luottamus suomalaisiin ovat keskeisiä tekijöitä. Suomi sai Krimin sodan jälkeen Venäjän turvallisuuspoliittisesti luotettavana luoteisena alueena löysät ohjakset voimistaa kansallisvaltiotaan. Sen myötä Suomi pystyisi vieläkin tehokkaammin torjumaan Venäjää uhanneet lännen iskut. Suomi sai siksi Krimin sotaa seuranneena ajanjaksona 1870-luvun lopulle tultaessa kasvaa vahvaksi kansallisvaltioksi. Neuvostoliiton ja Suomen yhteistyö, ystävyys ja avunantosopimus (yya-sopimus) näyttää saaneen nyt tutkittavana olevasta ajasta virikkeitä. Krimin sodan vauhdittaman kehityksen nähdään vuoden 1878 jälkeen jatkuvan niin dynaamisena, että sen luomalla jatkavuuden voimalla oli omalta osaltaan merkitystä taistelussa autonomisen Suomen venäläistämistä vastaan.
Resumo:
Materiaalia lisäävä valmistus eli 3D-tulostus on valmistusmenetelmä, jossa kappale tehdään 3D-mallin pohjalta materiaalikerroksia lisäämällä, käyttäen useita tekniikoita ja materiaaleja. Menetelmää sovelletaan useilla teollisuuden aloilla. Lisääviä valmistustekniikoita on kehitetty 1990-luvun alkupuolelta lähtien, ja ne monipuolistuvat jatkuvasti. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan sovellusalan terminologian kehitystä vertailevilla menetelmillä ja luodaan kolmikielinen sanasto alan asiantuntijoille, joita edustaa Suomessa FIRPA ry. Sanaston kielet ovat englanti, ranska ja suomi. Terminologian tutkimus on perinteisesti keskittynyt sanastotyöhön ja käsiteanalyysiin, sen sijaan termihistorian tutkimus on ollut vähäisempää. Tässä työssä on tehty vertailevaa termitutkimusta sekä sanastotyön että termihistorian näkökulmista. Vertailutasoja ovat termien merkityksen muuttuminen, vertailu pivot-kielen suhteen ja kielikohtaisten ominaisuuksien tarkastelu termien muotoutumisessa. Tutkittavia asioita ovat sanastokäsitteiden väliset suhteet, synonyymien, varianttien ja uudissanojen moninaisuus, ja termien yleiskielistyminen. Samalla pohditaan muita termien muuttumiseen vaikuttavia syita. Tärkeimpänä lähteenä käytetään Wohlersin vuosiraportteja, jotka kuvaavat kattavasti koko teollisuudenalaa. Koska englannin pivot-vaikutus on voimakasta teknisillä aloilla, omankielisen terminologian kehittyminen vaatii tietoista terminologiatyötä ja aktiivista omankielisten termien käyttöä. Terminologian vakiintumista voidaan arvioida termivarianttien ja uudissanojen määristä, sekä termien yleiskielistymisestä. Terminologia muuttuu jatkuvasti toimialan kehittyessä ja vaatii säännöllistä päivittämistä. Termihistorian tunteminen tukee sanastotyön termivalintoja. Alan asiantuntijat ovat vastuussa omasta terminologiastaan, ja heidän aktiivisuutensa on tärkeää sen kehittämisessä. Toteutettu sanasto on tämän pro gradu -tutkielman liitteenä ja se julkaistaan myös FIRPA ry:n Internet-sivustolla. Suomenkielinen osio sanastosta on ensimmäinen laaja suomeksi julkaistu materiaalia lisäävän valmistuksen sanasto.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Multiple sclerosis (MS) is a chronic autoimmune disease of the central nervous system CNS), where inflammation and neurodegeneration lead to irreversible neuronal damage. In MS, a dysfunctional immune system causes auto‐reactive lymphocytes to migrate into CNS where they initiate an inflammatory cascade leading to focal demyelination, axonal degeneration and neuronal loss. One of the hallmarks of neuronal injury and neuroinflammation is the activation of microglia. Activated microglia are found not only in the focal inflammatory lesions, but also diffusely in the normal‐appearing white matter (NAWM), especially in progressive MS. The purine base, adenosine is a ubiquitous neuromodulator in the CNS and also participates in the regulation of inflammation. The effect of adenosine mediated via adenosine A2A receptors has been linked to microglial activation, whereas modulating A2A receptors may exert neuroprotective effects. In the majority of patients, MS presents with a relapsing disease course, later advancing to a progressive phase characterised by a worsening, irreversible disability. Disease modifying treatments can reduce the severity and progression in relapsing MS, but no efficient treatment exists for progressive MS. The aim of this research was to investigate the prevalence of adenosine A2A receptors and activated microglia in progressive MS by using in vivo positron emission tomography (PET) imaging and [11C]TMSX and [11C](R)‐PK11195 radioligands. Magnetic resonance imaging (MRI) with diffusion tensor imaging (DTI) was performed to evaluate structural brain damage. Non‐invasive input function methods were also developed for the analyses of [11C]TMSX PET data. Finally, histopathological correlates of [11C](R)‐PK11195 radioligand binding related to chronic MS lesions were investigated in post‐mortem samples of progressive MS brain using autoradiography and immunohistochemistry. [11C]TMSX binding to A2A receptors was increased in NAWM of secondary progressive MS (SPMS) patients when compared to healthy controls, and this correlated to more severe atrophy in MRI and white matter disintegration (reduced fractional anisotropy, FA) in DTI. The non‐invasive input function methods appeared as feasible options for brain [11C]TMSX images obviating arterial blood sampling. [11C](R)‐PK11195 uptake was increased in the NAWM of SPMS patients when compared to patients with relapsing MS and healthy controls. Higher [11C](R)‐PK11195 binding in NAWM and total perilesional area of T1 hypointense lesions was associated with more severe clinical disability, increased brain atrophy, higher lesion load and reduced FA in NAWM in the MS patients. In autoradiography, increased perilesional [11C](R)‐PK11195 uptake was associated with increased microglial activation identified using immunohistochemistry. In conclusion, brain [11C]TMSX PET imaging holds promise in the evaluation of diffuse neuroinflammation in progressive MS. Being a marker of microglial activation, [11C](R)‐ PK11195 PET imaging could possibly be used as a surrogate biomarker in the evaluation of the neuroinflammatory burden and clinical disease severity in progressive MS.
Resumo:
Tutkimuksessa vertaillaan koettua hyvinvointia kansalaisuusryhmien välillä 2000-luvun Virossa. Historiallisesta taustasta johtuen Virossa asuu vakituisesti merkittävän kokoinen venäläisvähemmistö sekä ilman kansalaisuutta olevien ihmisten ryhmä. Tutkimuksessa vertaillaan näiden väestöryhmien välisiä hyvinvointieroja, etsitään syitä hyvinvointieroille ja kartoitetaan niiden kehitystä aikavälillä 2004–2012. Väestöryhmien välisiä hyvinvointieroja vertailemalla on myös mahdollista tarkastella Viron integraatiopolitiikan onnistumista. Tutkimus on tyypiltään kvantitatiivinen hyvinvointitutkimus ja tutkimusaineistona käytetään European Social Survey – aineistoja vuosilta 2004 - 2012. Tutkimuksen teoreettinen lähtökohta on Juho Saaren ja Heikki Hiilamon kehittämä sosiaalisen onnellisuuden politiikkaa kuvaava hyvinvointijaottelu. Teoriassa julkisten toimien katsotaan vaikuttavan yksilöiden kokemaan hyvinvointiin viiden ulottuvuuden: tulevaisuuden odotuksia mittaavan adaptiivisuuden, koetun elintason nousuun liittyvän relatiivisuuden, ajankäytön tasapainoisuutta mittaavan tasapainoisuuden, lähiyhteisöön kiinnittymistä mittaavan yhteisöllisyyden sekä hyvinvointivaltion esikuvallisuuteen liittyvän legitimiteetin kautta. Tutkimustulosten mukaan ero Viron kansalaisten ja vähemmistöryhmien kokeman hyvinvoinnin tasossa oli yllättävän pieni. Virolaisten hyvinvoinnin taso oli koko tarkastelujakson ajan korkeampi kuin vähemmistöryhmien, mutta mitään isoa yhteiskunnallista repeämää kansalaisuuksien välille ei ole syntynyt. Myös ajallinen muutos ryhmien sisällä oli melko pieni. Sosiaalisen onnellisuuden politiikan osaalueiden osalta hyvinvointivaltion esikuvallisuutta ja luottamusta mittaavan legitimiteetti-ulottuvuuden tasossa oli kansalaisuusryhmien välillä merkittävä ero. Vähemmistöryhmien luottamus yhteiskuntaa kohtaan jää merkittävästi jälkeen Viron kansalaisten luottamuksen tasosta. Tulosten perusteella Viron integraatiopolitiikan onnistumisesta muodostuu kaksijakoinen kuva. Koetun hyvinvoinnin perusteella kansalaisuusryhmien välillä ei ole merkittävän suurta eroa. Vähemmistöryhmien luottamus yhteiskuntaa kohtaan on kuitenkin huomattavasti matalampi kuin kantaväestöllä.
Resumo:
Jos kunto on huono, fyysisen koulutuksen mielekkyys putoaa lähes olemattomaksi. Fyysisessä suorituksessa ilmenevä huono motivaatio ei välttämättä esiinny älyä vaativissa tapahtumissa. Suomalaisten nuorten miesten kuntotaso on heikentynyt merkittävästi menneen kolmenkymmenen vuoden aikana. Yhteiskunta ja Puolustusvoimat sen tärkeänä osana elävät murrosvaihetta, jossa tarvitaan ratkaisuja ihmisten ja eritoten nuorten liikkumisen motivoimiseen. Sotilaskoulutusta edeltävä elämänkaari saattaa olla sellainen, ettei se johdata nuorta jatkuvaan liikkumiseen ja kunnon ylläpitoon. Siihen voi olla vaikea myöhemminkään oppia, koska elämässä tulee paljon muita velvoitteita. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, sillä varusmiespalveluksen aikana voidaan saada muutos aikaan. Haastattelututkimuksen perusteella voidaan todeta, että varusmiespalveluksen aikana tärkeimmäksi motivoivaksi tekijäksi koettiin omien kotijoukkojen tuki. Osa koki sen muuten vaan kannustavana ja osa palveluksenaikaisena taloudellisena tukena. Niin yksikön päällikön kuin muidenkin kouluttajien käytöksellä ja kohtelulla on iso merkitys varusmiespalveluksen onnistuneeseen läpivientiin. Varusmieskouluttajilla on myös hyvin tärkeä tehtävä toimia oikeudenmukaisina tuomareina ja ohjaajina läpi vaativan koulutuksen. Varusmiespalveluksen loppuvaiheessa tulevia reserviläisiä tulisi opastaa ja ohjata omakohtaiseen kunnon ylläpitämiseen siviiliaikaa ajatellen. Tällöinhän ei enää varsinaista käskijää ole paikalla.
Resumo:
Corporate support functions are increasingly being concentrated into service centers. Service Management principles guide companies in the transition. Service Financial Management is an integral part in supporting the strategic positioning of the service center. The main goal of this thesis is to create a step-by-step plan to improve and automate the service charging processes for the finance service function of the case company. Automating the service transaction data collection for reporting is expected to improve efficiency, reliability and transparency. Interviews with finance service managers are held to define current processes and areas for improvement. These create the basis for the creation of a development roadmap that takes place in two phases. The first phase is to create an environment where automation is possible, and the second phase is the automation of each finance service. Benchmarking interviews are held with the service centers in three other companies to discover best practices. The service charging processes between the studied companies are found incompatible, and suggestions for process automation cannot be inferred. Some implications of Service Financial Management decisions to the strategy of the service center are identified. The bundling of services and charging them inside or outside of the goal-setting frame of the business unit can be used to support the strategic choice and customer acceptance of the service center.
Resumo:
Organisatorinen luovuus keskittyy hyödyllisyyden ja käyttökelpoisuuden tavoitteluun sekä luovuuteen organisaation kontekstissa. Useat tutkijat ovat luoneet konseptuaalisia mallinnoksia, joiden kautta ilmiötä on pyritty kuvaamaan kokonaisvaltaisesti. Konseptuaaliset mallinnokset pitävät sisällään komponentteja, joista organisatorinen luovuus muodostuu. Organisaatioiden ostotoimintaa on tutkittu jo pitkään. Tänä päivänä ostotoimintaa tarkastellaan kustannustehokkuuden ohella myös asiakkaille tuotettavan arvon näkökulmasta. Organisatorista luovuutta ei ole aikaisemmin tutkittu kokonaisvaltaisesti organisatorisen luovuuden yhteydessä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään millainen rooli organisatorisella luovuudella on organisaation ostotoiminnassa. Tämä tutkimus toteutettiin laadullisen tapaustutkimuksen keinoin. Tutkimuksen tapaus oli TOOLS Finland Oy:n Turun toimipiste. Tutkimus on teorialähtöinen ja perustuu deduktiiviseen logiikkaan. Tutkimusaineiston perusteella voidaan todeta, että organisatorisen luovuuden rooli organisaation ostotoiminnassa pitää sisällään alan taitoja, sisäistä motivaatiota, tietoa, tietoisuuden, luovia taitoja sekä persoonaan liittyviä tekijöitä. Sisäinen yhteistyö, poikkiorganisatorinen yhteistyö, organisaatioiden välinen yhteistyö, sosiaalinen ympäristö ja hyväksyntä, organisaatio ja itse työ ovat myös osa organisatorisen luovuuden roolia organisaation ostotoiminnassa. Tutkimus osoittaa, että organisatorisella luovuudella voi olla merkittävä rooli organisaation ostotoiminnassa. Aiempi tutkimus on komponenttien kautta pyrkinyt löytämään keinoja organisatorisen luovuuden tukemiseen ja hyödyntämiseen. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että organisatorista luovuutta voidaan eri komponenttien kautta tukea ja hyödyntää myös organisaation ostotoiminnassa. Intensiivinen tapaustutkimus soveltuu hyvin sellaisen ilmiön tarkasteluun, josta ei ole paljon aiempaa tutkimustietoa saatavilla. Tapaustutkimus kuvaa varmuudella vain tutkittavaa kohdetta. Seuraava tutkimusvaihe voisi olla joidenkin uusien tapaustutkimusten toteuttaminen, jotka rikastuttaisivat tietoamme asiasta ja auttaisivat paremmin ymmärtämään ilmiötä. Useampi tapaustutkimus mahdollistaisi myös vertailun ja parantaisi tutkimustulosten yleistettävyyttä.
Resumo:
Optical coherence tomography (OCT) is a novel intracoronary imaging application for the assessment of native lesions and coronary stents. The purpose of this thesis was to evaluate the safety and feasibility of frequency-domain OCT (FD-OCT) based on experiences of the Satakunta Central Hospital (I). Early vascular healing was evaluated after implantation of endothelial progenitor cell capturing (II) and bio-active titanium-nitride-oxide coated stents (III) in two studies, each with 20 patients. Vascular healing was also compared after implantation of bio-active and everolimus-eluting stents on 28 patients after 9-month follow-up (IV). Long-term vascular healing of bio-active and paclitaxel-eluting stents was assessed in the last study with 18 patients (V). The results indicate that FD-OCT is safe and feasible (I). Both bio-active and endothelial progenitor cell capturing stents showed near-complete endothelialisation after one-month follow-up, which is desirable when prolonged dual anti-platelet therapy needs to be avoided after stenting (II and III). Endothelialisation of bio-active stents showed a predictable pattern at mid-term and long-term follow up (IV and V). Endothelialisation of everolimus-eluting stents was not complete at 9 months follow-up, which may suggest that interruption of dual antiplatelet therapy at this time point may not be safe (IV). Finally, delayed vascular healing may be present in patients treated with paclitaxel-eluting stents as long as 4 years from implantation, which reinforces the previously raised concerns on the long-term safety of this device (V).
Resumo:
Vihreä IT on informaatioteknologia-alan suuntaus, jonka tarkoituksena on muokata informaatioteknologian eri osa-alueita mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaviksi. Tässä tutkielmassa käydään läpi muutamia suurimpia vihreän IT:n osa-alueita liittyen energiankulutukseen ja laitteiden elinkaareen. Parannukset näissä alueissa eivät edesauta pelkästään ympäristön hyvinvointia, vaan ne tarjoavat esimerkiksi yrityksille mahdollisuuden taloudelliseen hyötyyn. Suuret datakeskukset aiheuttavat suuren osan informaatioteknologia-alan energiantarpeesta. Suunnittelemalla datakeskusten rakenne järkevästi ja uudistamalla vanhaa laitteistoa saadaan aikaan energiansäästöä. Uuden sukupolven serverit kuluttavat vähemmän energiaa kuin edeltäjänsä ja ovat tehokkaampia, eikä niiden huoltoon ja ylläpitoon kulu ylimääräisiä resursseja. Pilvipalveluiden yleistyminen on johtanut siihen, että yritysten ei välttämättä enää edes tarvitse investoida omiin datakeskuksiin tai servereihin, sillä kaikki tarvittavat palvelut saadaan pilvipalveluiden tarjoajilta tarvittaessa. Erilaisten laitteiden elinkaari koostuu yleensä aina seuraavista vaiheista: suunnittelu, valmistus, kuljetus, käyttö sekä kierrätys tai hävittäminen. Jokainen näistä vaiheista aiheuttaa omanlaistaan kuormitusta ympäristölle. Suurimman osuuden luo kuitenkin laitteiden käytöstä aiheutuva valtava energiantarve. Jokaiseen elinkaaren vaiheeseen voidaan tehdä parannuksia, joiden avulla laitteesta saadaan mahdollisimman ympäristöystävällinen sen koko elinaikansa ajaksi. Ympäristöhyötyjen lisäksi vihreästä IT:stä hyötyvät myös yritykset. Yritysten IT-laitteiston uusiminen ja monet energiansäästösovellukset esimerkiksi tietokoneissa tuovat suuren säästön vuosittaisiin sähkökuluihin. Yritykset voivat halutessaan luoda erillisen vihreän IT:n strategian, jonka perusteella omia toimintoja aletaan muuttaa ympäristöystävällisemmiksi. Jos tämä tehdään oikein ja vihreät tavoitteet saavutetaan, voi yritys saada tästä huomattavaa etua markkinointiinsa ja tavoittaa näin uusia asiakkaita.