Suomen 1990-luvun lama verrattuna vastaaviin kriiseihin Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Euroopassa sekä finanssikriisiin 2008–2009

Suomi koki pahan laman 1990-luvun alussa. Tämä lama oli yksi pahimpia, mitä teollisuusmaissa on koskaan ollut. Suomen lama ei kuitenkaan ole yksittäistapaus, vaan vastaavanlaisia lamoja on ollut Etelä-Amerikassa 1980-luvulla, Aasiassa 1990-luvun lopussa sekä Euroopassa 1990-luvulla. Myös finanssikriisi 2008–2009 on verrattavissa 1990-luvun lamaan. Koska samanlaisia lamoja on ollut eri puolilla maailmaa, on niitä hyvä verrata Suomen lamaan. Erityisen tärkeää on kuitenkin nähdä, mi-ten Suomen lama eroaa muun maailman vastaavista lamoista. Lamojen vertailu perustuu kirjallisuuteen, joista tärkeimpiä ovat Reinhartin ja Rogoffin, Kianderin, Kianderin ja Vartian, Barron ja Ursúan, Gorodnichenkon, Mendozan ja Tesarin teokset sekä Finans-sikriisin reaalitaloudelliset vaikutukset Suomessa. Jotta lamoja pystytään vertaamaan toisiinsa, on ensin kuitenkin selvitettävä lamojen yhteiset piirteet. Näitä piirteitä ovat: maailmanlaajuisuus, sykli-syys, voimakas ulkoinen ja sisäinen velkaantuminen, korkea inflaatio, rahoituskeskusten kriisit, valuuttakriisi, rahoitusmarkkinoiden säätelyn purkaminen sekä kokonaistuottavuuden ja tuotannon-tekijöiden käytön väheneminen. Nämä piirteet esiintyivät myös Suomen 1990-luvun lamassa, joka aiheutti vakavia ongelmia taloudelle. Laman seurauksena julkinen talous joutui kriisiin ja julkinen velka sekä työttömyys nousivat ennätyksellisen suuriksi. Lisäksi seurauksena oli paha pankkikriisi, joka vaikeutti tilannetta entisestään. Vakavista ongelmista huolimatta Suomen lama oli lievempi kuin Etelä-Amerikan, Aasian ja Euroopan lamat Ruotsia lukuun ottamatta. Eroa oli myös siinä, että Etelä-Amerikan ja Aasian lamat olivat luonteeltaan alueellisia kriisejä, jotka levisivät maasta toi-seen, mutta Suomen lama oli paikallinen kriisi, joka koski vain Suomea. Sen sijaan finanssikriisi ei ollut kaikilta osin lievempi kuin 1990-luvun lama, mutta suurimmaksi osaksi finanssikriisin vaiku-tukset olivat vähäisempiä kuin 1990-luvulla. Suomen 1990-luvun lama ja finanssikriisi osoittivat, että teollisuusmaatkin voivat joutua pahaan lamaan. Toisaalta finanssikriisi osoitti myös, että 1930-luvun tapainen maailmanlaajuinen lama on edelleen mahdollinen. Lamoista onkin syytä oppia, jotta pystytään varautumaan tuleviin kriiseihin. Erityisesti suuria institutionaalisia muutoksia on hyvä ennakoida, koska pahat lamat usein seuraavat niitä. Tämä koskee etenkin rahoitusmarkkinoiden säätelyn purkamista, joka johtaa usein vaikeisiin ongelmiin. Lisäksi suurista maista ei kannata olla liian riippuvainen, koska näiden maiden taloudel-liset ongelmat voivat pahentaa jo alkanutta lamaa.

Ammatti- ja vapaa-ajankalastus Kyrönjoella vuonna 2009

Kyrönjoen yläosan vesistötöiden vaikutusta joen ja suiston kalatalouteen selvitettiin vuoden 2009 vapaa-ajan- ja ammattikalastustiedusteluilla. Vapaa-ajankalastusta tiedusteltiin erikseen joki- ja suistoalueella satunnaisilta lähialueen kotitalouksilta ja alueella mökkejä omistavilta kotitalouksilta. Vapaa-ajan kalastusta koskeva postitiedustelu lähetettiin lähes 3100 kotitaloudelle, joista vastasi 68 %. Suistoalueen ammattikalastusta tiedusteltiin alueella asuvilta Maa- ja metsätalousministeriön ammattikalastajarekisteriin kuuluneilta kalastajilta. Aiemmin vastaavia kalastustiedusteluja on tehty vuosien 1996, 2000, 2003 ja 2006 kalastuksesta. Vuonna 2009 jokialueella oli kalastanut 8 % ja suistoalueella 25 % vastanneista kotitalouksista. Vastanneista ammattikalastajista 44 % (12 kpl) oli kalastanut suiston tutkimusalueella. Tiedustelualueella vapaa-ajankalastukseen osallistui noin 4600 henkilöä runsaasta 2600 ruokakunnasta. Jokialueella kalastus oli useimmiten jokamiehenoikeudella tapahtuvaa ongintaa tai pilkintää. Suistoalueella käytettiin sen sijaan paljon verkkoja ja vapaa-ajankalastus perustui yli puolella vastanneista osakaskunnalta hankittuun lupaan. Jokialueella vapaa-ajankalastajien saalis oli lähes 28 000 kg ja suistoalueella runsaat 55 000 kg. Suistoalueelta saatu ammattikalastajien saalis oli runsaat 35 000 kg. Ammattikalastajien kokonaissaalis ja kalastajakohtainen saalis vähenivät merkittävästi vuodesta 2006 vuoteen 2009 rysillä tapahtuneen kuorepyynnin loppumisen takia. Kuoretta ei vuonna 2009 pyydetty menekin puutteen takia, kun paikallinen rehutehdas lopetti toimintansa. Rysillä on aiempina vuosina saatu yli 90 % ammattikalastuksen kokonaissaaliista, mutta vuonna 2009 rysillä saatiin saaliista noin puolet. Vuonna 2009 made oli arvokkain saalislaji suiston vapaa-ajankalastuksessa, siika suiston ammattikalastuksessa ja hauki jokialueen vapaa-ajankalastuksessa kalastajahinnoilla laskettuna.

Bordering with Culture(s): Europeanization and Cultural Agency at the External Border of the European Union.

Rajallistamisen kulttuuri(t): Eurooppalaistuminen ja kulttuurinen toimijuus Euroopan unionin ulkorajalla Euroopan integraation ja Euroopan unionin laajentumisen myötä EU:n sisärajat ovat avautuneet kun taas sen ulkorajoilla lisääntyvää rajan ylitysten valvontaa on pyritty kompensoimaan yhteistyön merkitystä ja verkostoitumista painottamalla. Tämä tutkimus pyrkii ymmärtämään EU:n ulkorajan muutosten merkitystä paikalliselle hyvinvoinnille sekä laajemmin ylirajaisuuden merkitystä identiteettien rakentamiselle raja-alueilla. EU:n ulkorajalla Puolassa ja Suomessa toteutettavat rajat ylittävät, kulttuuriin ja kulttuuriperintöön liittyvät, projektit kertovat eurooppalaistumisesta ja sen vaikutuksista kulttuurisen horisontin muutokselle. Voidaan nähdä miten Eurooppa kulttuurisena konstruktiona tulee paikallisesti merkittäväksi tavoilla jotka kertovat myös paikallisten toimijoiden mahdollisuuksista osallistua EU-rajan muutoksia ja paikallisuutta määritteleviin prosesseihin. Tällöin erityisesti raja-alueiden materiaalisen perinnön, ja sen mahdollistamien rajaan liittyvien neuvottelujen, voidaan nähdä kertovat Eurooppalaistumisesta myös ns. alhaaltapäin muotoutuvana prosessina. Artikkeliväitöskirjan taustalla on Puolan ja Suomen toisen maailmansodan seurauksena luovuttamien raja-alueiden (Kresy ja Karjala) asema nykyisellä Euroopan unionin ulkorajalla. Tutkimusidea perustuu tutkijan omiin kokemuksiin projekteista Puolan ja Ukrainan raja-alueella vuonna 2003, ennen Puolan liittymistä EU:hun vuonna 2004. Tutkimusaineisto on peräisin vuosien 2005-2009 aikana tehdyistä ns. monipaikkaisista (multi-sited) kenttätöistä EU:n ulkorajalla, pääosin Puolassa ja Suomessa, joissa kohteena olivat kulttuuria ja kulttuuriperintöä hyödyntävät, pääosin EU-rahoitetut, rajat ylittävät projektit. Materiaalit koostuvat 34 projektitoimijan haastatteluista, projektien materiaaleista, kenttätöiden havainnoista, paikallisten sanomalehtien artikkeleista sekä eri tasoilla (EU, kansallinen, alueellinen) tuotetuista ohjelmadokumenteista. Huomio kiinnittyy projektitoimijoiden tapoihin tehdä rajanylityksiä, sekä heidän tapaansa kokea ja hyödyntää raja-alueiden kulttuuriperintöä sekä ymmärtää niiden nykyistä kulttuurista moninaisuutta. Tällöin havaitaan miten erilaiset eurooppalaiset ideat, representaatiot ja käytänteet tulevat osaksi erilaisia translokaaleja, rajat ylittäviä ja paikallis-eurooppalaisia, suhteita. Vertailun kohteeksi eivät tällöin asetu projektit, toimijat tai raja-alueet sinänsä, vaan näihin suhteisiin liittyvä kulttuurinen toimijuus. Keskeinen käsite tutkimuksessa on ’rajallistaminen’, eli sen havaitseminen, miten jokainen rajan ylitys tarkoittaa myös neuvottelua rajasta. Rajan ylitys voi siis tarkoittaa myös sen vahvistamista. Myös itse raja voi asettua toiminnan kohteeksi, jolloin nousee esiin se, miten rajat ylittäviä ”kulttuureja” käytetään ja mitkä ovat niiden rajaan liittyvät paikalliset merkitykset. Kysymys on siitä kuka, ja kenelle, rajan merkityksiä neuvottelee? Projektitoimijoiden voidaan nähdä neuvottelevan näitä erilaisia ”kulttuureja” jotka tuottavat rajaa neuvottelevia suhteita, kuten esimerkiksi yhteistyön verkostojen tapaa ohittaa rajan paikallinen merkitys. Tämä rajallistaminen voi kuitenkin tarkoittaa myös paikallisten kulttuuristen identifikaatioiden huomioimista. Tällöin kyse on myös sen luovuuden havaitsemisesta, jota yksilöillä on kun he neuvottelevat näitä erilaisia rajallistamisen kulttuureja. Erityisesti toisen maailmansodan seurauksena valtiorajoista tuli vahvasti kansallisia kulttuureja erottavia, mutta nyt kulttuurisista rajoista neuvotellaan ja rajojen yli tapahtuva vuorovaikutus, sekä paikallisen ja Eurooppalaisen tason väliset suhteet, ja niiden moniäänisyys, nousevat tutkimuksen keskiöön. Tutkimuksen yhteenvedon kannalta keskeinen on kysymys raja/alueen kestävyydestä. Tyypillisesti verkostoitumista painottavan rajat ylittävän yhteistyön suhde paikalliseen yhteisöön voi jäädä häilyväksi. Tavoite paikallisen kulttuuriperinnön suojeluun ei itsessään vielä kerro sen merkityksestä paikalliselle hyvinvoinnille. Arvioinnin kannalta on hyödyllistä nähdä miten myös materiaalisella perinnöllä on toimijuutta osana paikallisuutta muokkaavia suhteita. Paikallisten asukkaiden kokemus rajasta voi edelleen olla että se ei ole muuttunut Neuvostoliiton ajoista, toisaalta EU:nkin voidaan toivoa määrittelemään rajansa vielä tarkemmin, jotta sen kansallinen luonne muuttuisi. Tutkimus nostaa esiin miten eurooppalaiset yhteistyötä ja kulttuurista moninaisuutta korostavat ideat ja käytänteet vaikuttavat erityisesti puolalaisten toimijoiden mahdollisuuksiin määritellä EU-rajaan liittyviä prosesseja osana paikallisia kulttuuriperinnön määrittelyjä. Paikallisten rajaan liittyvien kulttuuristen identifikaatioiden liittäminen osaksi projekteja ei kuitenkaan ole helppoa. Toisaalta rajan merkitys on sisäistetty osana arkea, toisaalta taas rajaan liittyvät suuret kertomukset kansallisena ja EU-rajana voivat olla etäännyttäviä tekijöitä. EU-raja, projektit ja monikulttuurisen perinnön autenttisuus ovat kuitenkin raja-alueen toimijoille ja yhteisöille mahdollisuus osallistua rajallistamiseen. Toiminnan kestävyyden kannalta kyse on pitkälti siitä avaako rajallistaminen paikallisen perinnön merkityksiä osana paikallis-eurooppalaisia suhteita.

Toimintamallien jalkauttaminen hajasijoittuneessa ja moniammatillisessa asiantuntijaorganisaatiossa

Tutkielman aihe on esitetty Sotilaslääketieteen Keskuksen esikunnasta, joka on nähnyt poikkeuksellisen laajasti hajasijoittuneen ja moniammmatillisen asiantuntijaorganisaation johtamistoiminnassa tehostettavaa. Esikuntajohtoisesti laadittujen toimintamallien jalkauttaminen hajasijoittuneessa organisaatiossa alayksikkötasolle käytännön toteutukseen asti koettiin organisaation esikunnan näkökulmasta akuutiksi kehittämisen kohteeksi. Tutkimuksen tieteenfilosofiset taustasitoumukset perustuivat konstruktuvismiin ja fenomenologishermeneuttiseen tutkimusperinteeseen, joiden kautta tieto nähtiin tässä tutkimuksessa ihmisten välisenä ja subjektiivisena. Tutkimus on laadullinen tutkimus, ja tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelulla. Tiedon kohteena olivat kohdeorganisaation yhden eniten maantieteellisesti hajasijoittuneen yksikön yhdeksän lähiesimiestä, joilla todennäköisesti olisi paras tietämys johtamistoiminnasta alayksikkötasolla. Lähiesimiehet edustivat myös kolmea eri ammattiryhmää; lääkäriä (päällikkölääkäri), hoitohenkilökuntaa (osastonhoitaja) ja sotilasta (hallintopäällikkö), jolloin kohdeorganisaation monikulttuurisuuden näkökulma otettiin myös huomioon tiedonkeräämiseen liittyen. Tutkimuksen tulosten kannalta keskeisinä tekijöinä toimintamallien jalkauttamisen kannalta nousivat tiedottaminen ja yhtenäisen toimintakulttuurin luominen. Tiedottamiseen liittyen keskeisenä ongelmaalueena on tiedon runsaus ja tehtäväkeskeinen johtaminen. Kaikki tieto, mukaan lukien uudet toiminatamallit välitetään pääsääntöisesti alayksiköihin sähköisesti, intranetin tehtävät -sovelluksen kautta, mistä johtuen oikeaa tietoa on vaikeaa löytää suuresta tietomäärästä, ja se jää usein sähköisessä muodossa etäiseksi. Lähiesimiehet toivoivatkin tilannetietoisuuden lisäämistä ennakoivasti, ennen kuin asiakirjat lähetetään alayksiköihin toteutettavaksi. Toinen keskeinen osa-alue tutkimuksen tulosten kannalta oli yhtenäisen toimintakulttuurin ja me -hengen luominen, tällä hetkellä paikallinen toiminta alayksiköiden sisällä korvaa näiden merkitystä. Lähiesimiehet kokivat kuitenkin itsensä etäiseksi muuhun organisaation nähden, ja tavoitteita omalle toiminnalle johdon suunnasta odotettiin ennakoivasti enemmän. Myös palautekäytännöt koettiin ontuviksi ja puutteellisiksi, palautteeseen ei ole aina reagoitu ylempää ja esimerkiksi toimintamallien jalkauttamiseen liittyen sitä ei ollut pääsääntöisesti kysytty. Tutkimuksen tulosten kautta pystytään organisaation esikunnalle, ja sen henkilöstölle välittämään sekä hajasijoittuneisuuden että monikulttuurisuuden näkökulmasta moniulotteisesti organisaation johtamisympäristöön liittyviä erityispiirteitä ja mahdollisia kehittämiskohteita.

Espoon Bodominjärven kunnostussuunnitelma

Espoon kuntakohtainen järvikunnostusohjelma aloitettiin 21 järven perustilan selvityksellä vuonna 2008. Vuonna 2009 jatkettiin kuntakohtaista järvikunnostusohjelmaa arvioimalla samojen 21 järven kunnostustarvetta. Espoon kaupungin ja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö j luonnonvarat -vastuualueen yhteistyötä jatkettiin vuonna 2010 laatimalla kunnostustarveraportissa suositeltu kunnostussuunnitelma Bodominjärvelle. Bodominjärvi sijaitsee Keski-Espoossa ja on pinta-alaltaan 412 ha. Se kuuluu Espoonjoen vesistöalueeseen. Järven valumaalueen pinta-ala on 31,7 km2. Bodominjärvi on rehevä järvi, ja siellä on esiintynyt suhteellisen usein levähaittoja. Järven kalasto on särkikalavaltaista. Kasvillisuus on vähäistä. Bodominjärveen kohdistuu laskennallisesti arvioituna paljon ulkoista kuormitusta. Järven kunnostuksessa on tärkeintä ulkoisen kuormituksen vähentäminen. Ulkoista kuormitusta tulee eniten peltoviljelystä, joten toimenpiteet pitää suunnata juuri maatalouden kuormituksen vähentämiseen. Hulevesien hallintaa kannattaa suunnitella asemakaava-alueella. Kalaston rakennetta voidaan muuttaa tehokalastamalla. Kasvillisuutta voidaan poistaa sen haitatessa virkistyskäyttöä suunnitelmassa annettujen kasvilajikohtaisten ohjeiden mukaan. Kasvillisuus ei kuitenkaan aiheuta paljoa ongelmia järvessä, joten kyseinen toimenpide on hyvin vähäinen ja paikallinen. Hapetus on varteenotettava kunnostusmenetelmä, etenkin kun Bodominjärvessä esiintyy sulkasääsken toukkia. Bodominjärvelle esitetään tehtäväksi tarkempi hapetussuunnitelma, mistä ilmenee juuri kyseiseen järveen teholtaan ja muilta ominaisuuksiltaan sopiva laitteisto, järven hapetustarve ja laitteen sijainti. Veden laadun seuranta on erittäin tärkeää, jotta eri menetelmien vaikutukset järven tilaan nähdään ajoissa. Tällöin on mahdollista tehostaa jotain toimintaa ja siirtyä johonkin vaihtoehtoiseen tapaan, jos tila esimerkiksi huononee

Suomalaisten ohjelmistoyritysten etabloituminen Venäjälle – Päätöksenteko, motiivit ja menestystekijät

Tutkielmassa käsitellään suomalaisten ohjelmistoyritysten etabloitumista Venäjälle, ja eritoten siihen liittyvää päätöksentekoprosessia, etabloitumisen motiiveja sekä menestystekijöitä. Tutkimuksessa selvitetään vastauksia seuraaviin kysymyksiin: miten etabloitumisen päätöksentekoprosessi etenee, mitkä tekijät vaikuttavat päätökseen etabloitua Venäjälle ja mitkä ovat etabloitumisen menestys- ja haittatekijät. Ensin perehdytään ohjelmistoyritysten kansainvälistymiseen aiheesta kirjoitettujen artikkelien avulla. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytetään kansainvälistymisteoriaa ja aihetta tarkastellaan etabloitumisen vaiheiden, verkostoitumisen ja strategioiden näkökulmasta. Tutkimus on toteutettu laadullisena esimerkkitapaustutkimuksena, jota varten haastateltiin kolmea suomalaista, Venäjällä toimivaa ohjelmistoyritystä. Kaksi yrityksistä on ulkoistanut ohjelmistotuotantoaan Venäjälle: yhdellä on paikan päällä asiakkaina suomalaisyrityksiä ja toisen asiakaskunta sijaitsee kokonaan Suomessa. Kolmas, kansainvälisesti toimiva yritys myy tuotettaan Venäjällä, mutta maa ei ole yritykselle erityisen merkittävä kohdemarkkina. Tulosten perusteella on huomattavissa eroavaisuuksia yritysten etabloitumisessa Venäjälle riippuen siitä, onko yritys ulkoistanut toimintojaan Venäjälle vai harjoitetaanko maassa vain myyntiä. Venäjälle etabloitumisen ajureina esimerkkitapauksissa olivat määrätietoinen päätöksentekijä, yrittäjän aikaisempi kokemus Venäjältä ja verkostosuhteet. Kaikissa tapauksissa kustannusten arviointi on ollut päätöksenteon pohjana, ja myös Venäjälle vetävät tekijät olivat taloudellisia: ohjelmistotuotantoa ulkoistavien yritysten tärkeimmät etabloitumisen motiivit olivat alhaisempi kustannustaso, työvoiman hyvä saatavuus ja läheinen sijainti. Kolmatta, myyntiä harjoittavaa yritystä kiinnosti markkinoiden suuri potentiaali. Yritysten erilaiset toimintatavat Venäjällä heijastuivat myös menestystekijöissä: ohjelmistotuotannon ulkoistus Venäjälle vaikuttaa helpommalta johtuen alan kansainvälisyydestä, kun taas myynti Venäjällä on hankalaa. Myynnin kohdalla liiketoiminnan vaikeudet, kuten kielimuuri, kulttuurierot, tullit ja laskutuksen haasteet nousevat korostuneesti esille, kun taas verkostot ovat oleellisen tärkeitä onnistumisen kannalta. Etabloitumisen muita menestystekijöitä olivat luotettava ja osaava paikallinen johto, yrittäjän kokemus Venäjällä toimimisesta, oikea ajoitus ja oikeat, osaavat ihmiset.

Mustfinnträsketin Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma : Mustfinnträsket, Gräggböleträsket, Lampisträsket

Mustfinnträsketin Natura-alue (FI0200108) sijaitsee Varsinais-Suomessa, Paraisten kaupungissa, Ålönsaaren länsiosassa, ja se koostuu kolmesta pienestä järvestä: Mustfinnträsket, Gräggböleträsket ja Lampisträsket. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 -suojeluverkostoon sekä linnuston erityissuojelualueena eli SPA-alueena (Special Protection Area) että luontodirektiivin mukaisena SCI-alueena (Sites of Community Importance). Natura-alueen pinta-ala on 113 hehtaaria, josta vesipinta-alaa on noin 77 hehtaaria. Järvien valuma-alue on pieni, noin 400 hehtaaria. Alueen luontoarvot liittyvät järvillä pesivään ja levähtävään linnustoon, alueella esiintyviin luontotyyppeihin ja muuhun arvolajistoon. Luontoarvojen säilymisen merkittävämpänä haasteena on valuma-alueelta tuleva kuormitus, järvien rehevöityminen ja umpeenkasvu. Aiemmin järvet olivat kirkasvetisiä luontaisesti runsasravinteisia vitajärviä. Järvien vedenpinnan laskeminen 1930–70-luvuilla kiihdytti järvien tilan huononemista yhdessä valuma-alueelta tulevan kuormituksen kanssa. Nykyisin järvillä esiintyy veden talviaikaista hapettomuutta. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla -hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ohjauksessa. Suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Suunnitteluryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Skötsel- och användningsplan för Mustfinnträskets Natura 2000 -område : Mustfinnträsket, Gräggböleträsket, Lampisträsket

Mustfinnträskets Natura-område (FI0200108) ligger i västra delen av Ålön i Pargas stad i Egentliga Finland och består av tre små sjöar, eller träsk: Mustfinnträsket, Gräggböleträsket och Lampisträsket. Området hör till Europeiska gemenskapens skyddsnätverk Natura 2000 både som ett särskilt skyddsområde för fåglar, eller SPA (Special Protection Area), och som ett SCI-område (Sites of Community Importance, område av gemenskapsintresse) enligt habitatdirektivet. Av den totala arealen på 113 hektar i Mustfinnträskets Natura-område är omkring 77 hektar vatten. Sjöarnas tillrinningsområde är litet, ca 400 hektar. Områdets naturvärden är förknippade med den fågelfauna som häckar och vilar vid sjöarna samt de naturtyper och övriga värdefulla arter som förekommer där. Den största utmaningen när det gäller att bevara naturvärdena är den belastning som kommer från tillrinningsområdet, sjöarnas eutrofiering och igenväxning. Förr var sjöarna naturligt näringsrika natesjöar med klart vatten. Den sjunkande vattennivån under 1930–70-talen skyndade tillsammans med belastningen från tillrinningsområdet på försämringen av sjöarnas tillstånd. Numera förekommer det syrebrist i sjöarna under vintern. Som en del av det projekt för regional och lokal vatten- och naturvård i vattenområdena i sydvästra Finland (VELHO), som leds av ansvarsområdet miljö och naturresurser vid närings-, trafik- och miljöcentralen i Egentliga Finland (ELY-centralen) och stöds av Europeiska jordbruksfonden för landsbygdsutveckling, lades en skötsel- och användningsplan upp med syfte att styra skötseln och användningen av området så att naturvärdena tryggas. Planen gjordes under ledning av ELY-centralen i Egentliga Finland. För planeringen tillsattes en planeringsgrupp bestående av representanter för olika myndighetsinstanser och användargrupper samt av markägare. Planeringsgruppen hade som mål att identifiera eventuella problem och konflikter relaterade till områdets skydd och användning, lösa dessa och medla mellan parterna. Skötsel- och användningsplanens giltighet är 15 år. Syftet med planen är att styra skötseln och användningen av området så att områdets naturvärden tryggas.

Paimionlahden Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Paimionlahden Natura-alue (FI0200036) sijaitsee Paimion kaupungissa pitkän ja kapean lahden perukassa Paimionjoen suulla. Paimionlahti kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkostoon EU:n ns. lintudirektiivin perusteella eli linnustonsuojelualueena (SPA = Special Protection Area). Natura-alue kattaa lähes kokonaisuudessaan Paimionlahden perän lintuvesiensuojeluohjelmaan kuuluvan alan. Natura-alue on pinta-alaltaan 221 ha, josta maapinta-alaa on 115 ha. Paimionlahden tärkeimmät luonnonsuojelulliset arvot perustuvat pesivään ja levähtävään linnustoon sekä tiukasti suojeltavan meriuposkuoriaisen esiintymiseen. Alue kuuluu linnuston perusteella kansalliseen ja eurooppalaiseen suojelualueverkostoon. Alueen luontoarvojen säilymisen haasteena on Paimionjoesta tuleva ravinne- ja kiintoainekuormitus, vesistön rehevöityminen, vesistörakentaminen, ranta- ja vesialueiden umpeenkasvu ja vieraslajit. Alueella on myös tärkeä merkitys paikallisten ihmisten virkistyskäyttöalueena. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistö- alueilla -hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ohjauksessa. Suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Suunnitteluryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Vapaaehtoiset vesienhoidon organisaatiot Toimintamallianalyysi 2012

Euroopan Unionin vesipolitiikan puitedirektiivin mukaan vesistöjen tulee saavuttaa hyvä ekologinen tila. Vesienhoidon toteuttamisen tueksi ELY-keskukset ovat laatineet vesienhoitosuunnitelmat ja niiden osana alueelliset toimenpideohjelmat, joiden tavoitteena on vähentää vesien kuormitusta ja toteuttaa kunnostuksia. Toimenpiteille ei ole määritelty lakisääteistä toteuttajaa, joten on keskeistä, että vesistöalueiden kaikki intressitahot sitoutuvat vesienhoidon toteutukseen. Yksittäisiä paikallisia kunnostus- tai hoitotoimia voidaan tehdä asukkaiden ja maanomistajien omin voimin, mutta useimmiten toimenpiteet ovat tehokkaampia organisoidulla yhteistyöllä, ja samalla taataan hoidon ja seurannan jatkuvuus. Järjestäytyminen yhdistykseksi tai muuksi organisaatioksi ei saa kuitenkaan olla itsetarkoitus, eikä organisaation ylläpito saa muodostua hoitotoimintaa suuremmaksi työksi, vaan organisoitumisen tapa ja laajuus on syytä valita toiminnan mukaan. Tällä toimintamallianalyysilla on pyritty selvittämään erilaisia vapaaehtoisen toiminnan malleja ja tekemään vapaaehtoisen organisoitumisen tueksi raportti niiden soveltuvuudesta erilaisiin vesienhoidon tarpeisiin. Analyysia varten selvitettiin olemassa olevia vesistöalan toimijoita ja sitä, millaisia hallintomalleja organisaatioilla on käytössään. Haastatteluilla kartoitettiin organisaatioiden syntyhistoriaa, hallintomallin valintaan vaikuttaneita tekijöitä sekä organisaatioiden toimintatapoja. Haastattelujen pohjalta tarkasteltiin hallinto- ja toimintamallien soveltuvuutta erilaisiin tarpeisiin ja käytännön kokemusten perusteella pyrittiin hahmottamaan toimintamallien vahvuuksia ja heikkouksia. Analyysin perusteella on tarkasteltu Lounais-Suomen vesistöjen organisoitumisen tilaa ja pyritty löytämään mahdollisia jatkotoimenpide-ehdotuksia. Toimintamallianalyysi on osa Karvianjoen kunnostusohjelma 2007–2015 -koordinaatiohanketta, jota rahoitti Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma. Lisäksi raportin toteutusta on rahoittanut Varsinais-Suomen ELY-keskuksen VELHO-hanke (Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla), jota rahoitetaan myös Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Toimintamallianalyysin toteutusta hallinnoi Varsinais-Suomen ELY-keskus.

Viurilanlahden Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Viurilanlahden Natura-alue (FI0200027) sijaitsee Salossa Halikonlahden pohjoisosassa, ja se muodostuu kolmesta toisistaan erillään olevasta osasta: Viurilanlahdesta, Jokiniemenlahdesta ja siihen liittyvästä Rauvolanselästä itärantoineen sekä Kaijanlammesta. Natura-alueeseen sisältyy ranta- ja vesialueiden lisäksi Salon Veden keskusjätevedenpuhdistamon alueita ja jonkin verran peltoja. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkostoon lintudirektiivin perusteella eli se on linnustonsuojelualue eli SPA-alue (Special Protection Area). Viurilanlahden Natura-alue on osittain päällekkäin Vaisakon Natura-alueen (FI0200125) kanssa, joka on luontodirektiivin mukainen SCI-alue (Sites of Community Importance). Natura-alueen pinta-ala on 628 ha, josta vesialaa on noin 400 ha. Viurilanlahden tärkeimmät luonnonsuojelulliset arvot perustuvat alueella pesivään ja levähtävään linnustoon. Luontoarvojen säilymisen haasteina ovat vesistökuormitus, rantojen ja vesialueen umpeenkasvu ja mataloituminen sekä vieraslajit. Viurilanlahdella on tärkeä merkitys myös virkistyskäyttöalueena. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla -hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ohjauksessa. Suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Suunnitteluryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

”Hyvä tarinankertoja ennen kaikkea tietää” Kertojaksi oppimisesta kerrottua

Tarkastelen pro gradu -työssäni Tarinamestarin koulutusohjelma -hankkeen (TarinaMesta) koulutukseen osallistuneiden opiskelijoiden kokemuksia ja niiden vaikutuksia kertojan taitojen kehittymiseen. Tarkastelemalla haastateltujen matkaa tarinamestareiksi etsin vastauksia kysymykseen Minkälaisia kertojatyyppejä koulutukseen osallistui? Tärkein tutkimuskysymykseni on Millaiseksi kertojaksi opittiin koulutuksen keinoin? Tutkimusaineisto koostuu koulutukseen osallistuneiden loppuhaastatteluista sekä videoiduista harjoituksista. Haastatteluaineistoa tarkastelin folkloristisen kerronnantutkimuksen ja erityisti muistelukerronnan näkökulmasta. Haastattelut olen teemoitellut ja lähiluvun avulla erittelin tiivisteiden pohjalta pelkistetyt koosteet. Kaikista videoiduista harjoituksista tekemiäni koosteita vertasin haastatteluaineiston tuloksiin. Aineiston analyysin tuloksena erittelin kolme kertojatyyppiä. Viihdyttävät kertojat keskittyivät voimakkaimmin luomaan kuuntelijalle elämyksiä viihteellisyyden, huumorin ja luontokokemuksen yhdistelmänä. Perinnettä siirtävät kertojat tavoittelivat kuuntelijaa hyvän ja hyvin kerrotun tarinan kautta – joka myös opetti ja jätti kuulijansa muistiin jotain faktatietoa elämyksen lisäksi. Voimaantuneet kertojat etsivät koulutuksen jälkeenkin vielä kerrontansa ja oman henkilökohtaisen perinteensä suuntaa. Tarinamestareilla on selkeästi syttynyt koulutuksen aikana oivallus tiedon merkityksestä ja niistä mahdollisuuksista mitä paikallinen ympäristö ja perinne uusiokäytettynä kerronnan sisällöille tarjoaa. He ovat nyt parhaimmillaan tietäviä ja myös yksilöllisesti esiintymistilanteissa oivaltavia. Olemassa olevan tiedon hyödyntämisestä voi todeta tulleen koulutuksen aikana kaikille tarinamestareille rutiininomaisempaa. Erityisesti esiintymistilanteita simuloineet videoidut ja analysoidut harjoitukset sekä vertaispalaute olivat tarinamestareille itselleen merkittävimpiä vaikuttajia siihen, millaisiksi kertojiksi he kehittyivät vuoden aikana.

Kiskonjoen vesistön Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Kiskonjoen vesistön Natura -alue (FI0200083) sijaitsee Salon ja Raaseporin kaupunkien alueella. Natura-alue muodostuu Kiskon Kirkkojärven jälkeisestä mereen laskevasta jokiosuudesta, laajenneesta jokiuomasta; Saarenjärvestä ja sen läheisyydessä sijaitsevasta Vähäjärvestä. Saarenjärven alapuolella sijaitsee komea Latokartanonkoski, jonka kautta vedet laskevat matalaan merenlahden pohjukkaan Laukanlahteen. Natura 2000 -verkostossa Kiskonjoen vesistö on sekä linnuston erityissuojelualueena (SPA-alue) että alueella esiintyvien suojeltavien luontotyyppien perusteella (SCI-alue). Saarenjärvi ja Vähäjärvi kuuluvat myös valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan. Natura-alueen pinta-ala on 309 ha. Kiskonjoen vesistö on eteläisen Suomen arvokkaimpia jokivesistöjä, ja se kuuluu erityistä suojelua vaativiin vesistöihin. Luontoarvoiltaan Natura-alue on monimuotoinen sillä siellä tavataan uhanalaisia lajeja mm. vuollejokisimpukkaa sekä täplälampikorentoa. Vesistö on myös kalataloudellisesti arvokas. Laukanlahti ja Saarenjärvi ovat myös linnustollisesti arvokkaita alueita. Lehtomaiset, kulttuurivaikutteiset metsät sekä erikoiset tulvasärkien tervalepikot tekevät Latokartanonkoskesta merkittävän luontokohteen. Alueen luontoarvojen säilymisen haasteena ovat vesistökuormitus, umpeenkasvu ja ruovikoituminen sekä vieraslajit. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla -hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ohjauksessa. Suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Suunnitteluryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Paimionjokilaakson Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Paimionjokilaakson Natura-alue (FI0200103) sijaitsee Paimion kaupungin alueella. Natura-alueeseen kuuluu noin seitsemän kilometriä pitkä osuus Paimionjokea vesialueineen ja rantoineen, joka ulottuu Paimion Oinilasta Juntolan vesivoimalaitokselle saakka. Kokonaisuudessaan Paimionjoki on 110 km pitkä, suuri savimaiden joki. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 -suojeluverkostoon luontodirektiivin mukaisena SCI-alueena (Sites of Community Importance). Paimionjokilaakson Natura-alueen pinta-ala on156 ha. Paimionjokilaakson tärkeimmät luonnonsuojelulliset arvot perustuvat alueella tavattaviin elinympäristö- ja luontotyyppeihin sekä vuollejokisimpukkaan. Paimionjokilaakson luontoarvojen säilyttämisen suurimpana haasteena ovat vesiluonnon ja ranta-alueiden rehevöityminen sekä umpeenkasvukehitys. Laidunnuksen ja niittojen epäsäännöllisyys tai loppuminen sekä yleinen rehevöityminen ovat vähentäneet alueen tärkeitä elinympäristötyyppejä tai heikentäneet niiden laatua. Jokilaakso on luokiteltu myös valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistö-alueilla -hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ohjauksessa. Suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Suunitteluryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Julkiset luomu- ja lähiruokahankkeet toimitusketjunäkökulmasta tarkasteltuna

Luomu- ja lähiruokaliiketoiminta on vielä varsin marginaalista Suomessa, mutta alalla on selkeästi kasvupotentiaalia. Sektoria on pyritty kehittämään julkisten, muun muassa EU-rahoitettujen, hankkeiden avulla. Tässä työssä on tutkittu vuosina 2007 – 2013 toteutettuja luomu- ja lähiruokahankkeita toimitusketjunäkökulmasta käsin. Tutkimuksen kohteena ovat olleet hankkeisiin liittyvät toimitusketjun osaamisalueet sekä hankkeiden tavoitteet, kohderyhmät ja tulokset. Bechmarking-mielessä on luotu silmäys Ranskan, Italian ja Itävallan luomu- ja lähiruokaliiketoimintaan. Työn otoksen muodostavat 105 julkista luomu- ja lähiruokahanketta. Työssä muodostettiin teorialähtöisesti kuusi toimitusketjun osaamisaluetta, joiden avulla hankkeita kategorisoitiin ja analysoitiin. Osaamisalueet ovat yhteistyö-/verkosto-osaaminen, logistiikka-/jakeluosaaminen, markkinointi-/myyntiosaaminen, talous-/yrittäjyysosaaminen, tuote-/tuotekehitysosaaminen sekä tuotanto-osaaminen. Tutkittujen hankkeiden yleisin tavoite liittyy yhteistyö- ja verkosto-osaamisen kehittämiseen. Hankkeista voitiin osoittaa neljä erilaista yhteistyön muotoa. Yleisin kohderyhmä on luomu- ja lähiruoan tuottaja. Eurooppalaisissa esimerkeissä korostuvat kuluttajalähtöisyys, järjestäytyneet yhteistyömuodot sekä vähittäiskaupan merkittävä rooli luomu- ja lähiruoan jakelijana.