671 resultados para päätöksenteon prosessi


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma käsittelee puolustusvoimien kansainvälisessä sotilaallisessa kriisinhallinnassa tarvittavien suorituskykyjen kehittämistä. Aihe on rajattu Naton rauhankumppanuusohjelmaan sisältyvään suunnittelu- ja arviointiprosessiin, jonka kehyksissä Suomi kehittää 2010-luvlla kaikkien kolmen puolustushaaran suorituskykyjä, yhteensopivuuksia ja valmiuksia sekä kansainväliseen sotilaalliseen yhteistyöhön että kotimaan puolustukseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miksi juuri suunnittelu- ja arviointiprosessi on noussut 2000-luvulla keskeiseksi toimintamuodoksi kehitettäessä sotilaallisessa kriisinhallinnassa tarvittavia suorituskykyjä. Tutkielman pääkysymykseen vastaamiseen ja teorian rakentamiseen on käytetty laadullisen tutkimuksen menetelmää aineistolähtöinen päättely, jonka avulla on tarkasteltu aiheesta kerättyä kirjallista lähdemateriaalia. Työ pohjautuu julkisiin lähteisiin, joista suurin osa on suomenkielisiä asiakirjoja ja julkaisuja, tärkeimpänä Suomen ulkoasiainministeriön muistiot Naton rauhankumppanuudesta ja osallistumisesta kriisinhallintaan. Keskeisimmät havainnot tutkimuksen aikana liittyvät Suomen aktiiviseen rooliin kansainvälisessä sotilaallisessa yhteistyössä sekä Naton toimintakentän vahvaan verkostoitumiseen niin Euroopan unionin, pohjoismaiden kuin Suomen kansallisen puolustuksen kehittämisessä. Tutkimuksen pääkysymyksen kannalta merkittävänä huomiona on lisäksi Naton edistyksellisyys sotilaallisten suorituskykyjen kehittämisessä järjestelmällisesti, laaja-alaisesti ja kustannustehokkaasti erilaisten arviointiprosessien ja harjoitusohjelmien avulla. Ottaen huomioon muut järjestöt, joiden kanssa Suomi harjoittaa sotilaallista yhteistyötä sekä vaativien kriisinhallintaoperaatioiden ja taisteluosastojen nykyaikaiset vaatimukset, on vaikea kiistää järjestelmällisen kehitystyön tarvetta. Suunnittelu- ja arviointiprosessin avulla Suomi kykenee kehittämään puolustusvoimien kaikkia osa-alueita, joita koetaan tarpeelliseksi sekä oman toiminnan että yleisten kokemusten pohjalta. Näistä monet ovat konkreettisia kehittämiskohteita, jotka perustuvat kriisinhallintaoperaatioihin ja -harjoituksiin. Puolustusvoimien kehittämisohjelman integroiminen suunnittelu- ja arviointiprosessin tavoitteisiin vuonna 2011 on kasvattanut tämän aluksi vain kriisinhallintajoukkojen kehittämiseen valjastetun työkalun merkityksen uudelle tasolle. Täten tutkielman johtopäätöksissä herääkin kysymys, olisiko pelkkä kansallinen kehitystyö nykyaikana Suomelle edes vaihtoehto.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Siviilikriisinhallintatehtävät kuuluvat sisäasiainministeriön ydintehtäviin Suomessa. Kriisinhallintakeskus toteutti vuonna 2012 yhdessä Raja- ja merivartiokoulun ja Poliisiammattikorkeakoulun kanssa tutkimushankkeen sisäasiainministeriön hallinnonalojen asiantuntijoiden mahdollisuuksista ja haasteista kansainvälisiin tehtäviin hakeutumiseen ja niistä kotiutumiseen liittyen. Tämä kandidaatintutkielma on toteutettu osana edellä mainittua tutkimushanketta. Tutkielman tavoitteena oli tuottaa tietoa tutkimushankkeeseen kansainvälisiin tehtäviin hakeutumiseen liittyen ja tehtävänä tutkia rajavartiolaitoksen henkilöstön siviilikriisinhallintatehtäviin hakeutumisen mahdollisuuksia ja haasteita. Tutkimus suoritettiin pääosin laadullisena tutkimuksena, jossa keskityttiin päätöksenteon ja prosessien tämänhetkisiin ongelmiin. Tutkimuksen aineisto koostui haastattelusta sekä tutkimushankkeesta saaduista valmiista haastatteluaineistosta ja kyselyiden määrällisistä tuloksista. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä. Siviilikriisinhallintatehtäviin hakeneiden ja lähteneiden määrä rajavartiolaitoksessa on vähentynyt, mutta selkeisiin rajavartiolaitoksen tehtäviin liittyviin siviilikriisinhallintatehtäviin on ollut enemmän hakijoita. Siviilikriisinhallintatehtäviin hakeneiden ja lähteneiden joukossa on kaikkia rajavartiolaitoksen henkilöstöryhmiä, mutta eniten rajavartijoita. Tehtäviin lähteneistä suurin osa on kokeneita ja lähtökohtaisesti kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet hakeutua ja päästä kansainvälisiin tehtäviin. Tiedon saaminen tehtävistä on pääasiassa yksilön omalla vastuulla. Prosessi jolla päätetään henkilöstön lähtemisestä siviilikriisinhallintatehtäviin sisältää seitsemän eri tasoa. Siviilikriisinhallintatehtävistä saatua kokemusta pyritään hyödyntämään ja kartoittamaan, mutta täysimääräinen kokemuksen hyödyntäminen ja kartoittaminen on haastavaa. Kansainvälisistä tehtävistä palanneista suurin osa ei ole keskustellut esimiehen kanssa kokemuksien hyödyntämisestä ja suurimman osan mielestä taustaorganisaatio voisi hyödyntää kansainvälistä kokemusta paremmin. Valintaprosessin tasojen määrän perusteella lähtevä henkilöstö valikoituu huolellisesti. Kokemuksen hyödyntämisestä tulisi avoimesti keskustella esimiehen ja alaisen välillä myös silloin, kun kokemusta ei voida hyödyntää. Informaation jakamista siviilikriisinhallintatehtävistä tulisi parantaa rajavartiolaitoksen osalta. Esimiehen ja alaisen tulisi avoimesti keskustella aikeista hakea kansainvälisiin tehtäviin. Kaikkiin operaatioihin myönnetään ja on myönnetty virkavapaus, mutta samalla on todettu että esimiesasemassa olevilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia hakeutua ja päästä kansainvälisiin tehtäviin. Rajavartiolaitoksen organisaatiorakenne vaikeuttaa yhtenäisten linjausten antamista esimerkiksi kokemuksen hyödyntämisestä ja kartoittamisesta.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Organisaatiot kohtaavat jatkuvasti kasvavia tehokkuusvaatimuksia, mutta monen nykypäivän organisaation voidaan sanoa kuluttaneen perinteiset tuotannon ja toiminnan tehostamisen keinot loppuun. Sosiaalinen pääoma on organisaatioiden viimeisiä käyttämättömiä voimavaroja tehokkuusvaatimuksiin pääsemiseksi. Tämän inhimillisen pääoman hyödyntämiseksi tarvitaan tunneälyä. Tunneälyn on osoitettu oleva merkitsevä tekijä onnistuneessa johtamisessa. Olennaisen osan johtajan työstä muodostaa päätöksenteko. Tunneälyn osuutta päätöksenteossa on kuitenkin tieteellisesti tutkittu hyvin vähän. Tämä tutkimus tarkastelee tunneälyä johtajan päätöksenteossa. Tutkimusongelmana on miten tunneäly on mukana johtajan päätöksenteossa? Ongelmaa lähestytään kahden alakysymyksen avulla, jotka ovat mitkä ovat tunneälyn keskeiset käsitemallit ja miten johtaja toimii päätöksentekotilanteessa. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisena tapaus-tutkimuksena, jonka metodina on ollut teemahaastattelut. Tutkimuksen haastateltavat ovat teollisuuden ja logistiikan alan toimitus- ja yksikönjohtajia. Tutkimuksen aihetta lähestytään johtajien subjektiivisten näkökantojen kautta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten tunneäly on osana heidän päätöksentekoprosessiaan. Tunneälyllä tarkoitetaan yksilön kykyä tunnistaa ja tulkita omia ja muiden tunteita ja käyttää tätä tietoa hyväksi omassa ajattelussa ja toiminnassa, sekä vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tutkimuksen mukaan johtajan päätöksenteko on kokonaisvaltaista, jatkuvaa ja interaktiivista. Päätökset voidaan erotella helppoihin, nopeasti tehtäviin rutiininomaisiin ratkaisuihin ja monimutkaisiin, kompleksisempiin ongelmiin, jotka vaativat enemmän resursseja niiden ratkaisemiseen. Haastatteluiden mukaan tunteet ovat mukana päätöksenteossa, ja ne voivat joko helpottaa päätöksentekoa tai saavan päätöksentekijän analysoimaan vaihtoehtoja tarkemmin. Päätöksiä ei kuitenkaan yleensä tehdä pelkän tunteen perusteella. Haastatteluissa korostuivat intuition ja kokemuksen hyödyntäminen päätöksenteossa. Lisäksi esiin nousivat päätöksentekijän itsetuntemus eli realistinen kuva omista vahvoista ja heikoista alueistaan päätöksenteon suhteen, terve itseluottamus tehdä päätöksiä myös epävarmoissa tilanteissa, itsehillintä sekä itsekuri tehdä vaikeitakin päätöksiä. Päätöksentekijä tarvitsee myös sosiaalisia taitoja, joista esiin nousivat erityisesti tunneilmapiirien tunnustelu ja oman käytöksen säätely sekä empatia. Haastatteluissa korostui myös optimistinen näkökulma päätöksentekoon ja tärkeänä pidettiin muutosvalmiutta. Tämän tutkimuksen perusteella vaikuttaisi siltä, että tunneälyn avulla päätöksentekijät voisivat paremmin hyödyntää tunteitaan osana päätöksentekoa.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä artikkelissa tarkastellaan, muuttuivatko päätöksentekotapoihin kohdistetut vaatimukset vuoden 2011 vaaleissa vuoteen 2007.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää mallimittaristo logistiikkapalvelualalla toimivan yrityksen operatiivisen tason suorituskyvyn seurantaan ja toiminnanohjausta varten, päivittäisen johtamisen tueksi. Tutkimus suoritettiin pääosin toiminta-analyyttisena, yhden yrityksen empiirisenä tapaustutkimuksena. Tutkimuksen kohdeyrityksen toiminnanmittaus perustuu tällä hetkellä pääasiassa taloudellisiin mittareihin ja muutamaan kyselyyn. Toiminnanohjauksen ja – kehittämisen, päätöksenteon tueksi tarvitaan, taloudellisten mittareiden lisäksi, mittareita, joilla pystytään seuraamaan suorituskyvyn taustalla vaikuttavien tekijöiden kehittymistä. Tutkimuksen kohdeyrityksen operatiivisen tason suorituskyvyn mallimittariston suunnittelussa haluttiin varmistaa, että jatkossa mittaamisella vaikutettaisiin seuraustekijöiden lisäksi myös syytekijöihin, selkiyttää liiketoiminnan tavoitteet, operatiivisen tason näkökulmasta, ja mittaamisen tavoite. Tutkimuksessa esitelty mallimittaristo on suunniteltu, tasapainotetun mittariston viitekehyksen avulla. Mittariston näkökulmiksi valittiin: talous, sidosryhmä (asiakas), prosessi ja henkilöstö. Mittariston tuottaman tiedon tavoitteena on toiminnanohjauksen, -kehittämisen ja päätöksenteon tukeminen, kun mittaustulokset ja trendi ovat yhdessä paikassa, on tiedonhaku ja - hyödyntäminen helpompaa. Mallimittaristoa ei testattu eikä käyttöönotettu tutkimuksessa.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Palvelujen hankinta on yhä kiinteämmin osa yritysten liiketoimintaa, kun kiristyvässä kilpailussa yritykset pyrkivät siirtämään keskittymistään enenevissä määrin ydintoimintojensa tuottamiseen. Yleisiä ohjeistuksia palveluiden laadun kehittämisestä ja hankintaprosessin läpiviennistä on olemassa runsaasti, mutta palveluihin keskittyvän hankinnan kokonaisvaltaista kuvausta on tutkimuskentästä vaikea löytää. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia palvelun hankinnan prosessia ja laatua, sekä paikata olemassa olevaa tutkimusaukkoa tunnistaen hankintaprosessista lopputuloksen laadun kannalta kriittisiä elementtejä. Tutkimusaihetta lähestytään tarkastelemalla ensin olemassa olevaa tutkimusta palvelujen hankintaprosessista ja laadusta. Lisäksi tutkimusta varten on haastateltu hankinta-asiantuntijoita, sekä suoritettu case-tutkimus Espoon kaupungin koulukuljetusten hankinnasta, jossa hyödynnetään QFD-matriisianalyysiä kriittisten tekijöiden tunnistamiseksi. Lopputuloksena tutkimus esittää hankintaprosessiin perustuvan listan niistä laadukkaan lopputuloksen kannalta kriittisistä tekijöistä, joihin keskittymällä palveluhankinnan laatua on mahdollista parantaa. Keskeisimpinä tekijöinä tuloksissa esiin nousevat hankintatiimin kokoaminen, yrityksen tahtotilan tunnistaminen, palvelusisällön ja sen tavoitteiden ymmärtäminen, sanktiomallien hyödyntäminen, sekä yhteistyön vaaliminen hankinnan suunnittelussa ja sopimusseurannassa.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Henkilöstöpääoman noustua merkittäväksi kilpailutekijäksi, on Talent Management (myöhemmin TM) noussut tärkeäksi osaksi ydinliiketoiminnan kokonaisuutta. Suuresta TM:iin kohdistuvasta huomiosta huolimatta, on se käsitteenä jäänyt varsin vajavaiseksi. Sen rakentamisesta ja toteuttami-sesta ei ole olemassa yleisesti levinnyttä standardia tai parasta käytäntöä, jota yritykset voisivat seu-rata. Tämän tutkielman tavoitteena on pyrkiä luomaan teoreettinen käsitys TM:ista ja sen strategisesta rakentamisesta, johtamisesta ja toteutuksesta. Tarkoituksena on osoittaa, miksi strategisen TM-prosessin muodostaminen ja liiketoimintastrategiaan integrointi on tärkeää yrityksen pyrkiessä vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeisiinsa ja kilpailuun osaajista ja sitä kautta menestymään myös tulevaisuudessa. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen ja empirian keräämisessä käytettiin tutkimusmetodina teemahaastattelua. Haastateltaviksi valikoitui kahdeksan eri aloilla toimivaa suurehkojen yritysten henkilöstöasioista päättävää henkilöä. Aineisto analysoitiin käyttämällä teema-analyysia. Tutkielman alakysymyksiin vastaavien tulosten avulla luotiin pohja päätutkimuskysymykseen vastaavalle tutkielman mukana kasvavalle strategisen TM-prosessin valmista kaaviota esittävälle kuviolle. Se on tutkijan muodostama käsitys liiketoimintastrategiaan integroidusta TM-prosessin rakentamisesta ja sen strategisesta toteutuksesta. Parhaatkin käytännöt ovat kuitenkin hyviä vain siinä kontekstissa, jossa ne on todettu hyviksi. Se, mikä toimii yhdellä yrityksellä, ei välttämättä toimi toisella. Teorian ja tutkimuksen empiriatiedon mukaan yritykset, jotka eivät vain johda lahjakkaita ihmisiä, vaan rakentavat strategisesti yrityksestään niin sanotun ”talenttitehtaan”, voivat katsoa tulevaisuuteen kirkkain mielin. Lopputuloksena he tulevat, mitä todennäköisimmin, täyttämään tulevaisuuden osaamistarpeensa sekä sitä kautta hankkimaan ja säilyttämään arvokasta kilpailuetua kilpailijoihinsa nähden. Kirjallisuuden ja haastattelujen mukaan TM on käytännössä suomalaisyrityksissä vielä prosessien rakentamisen vaiheessa ja vakiintumatonta. Yritykset ovat kuitenkin edenneet hyvään suuntaan. Yrityksillä on tarve, tavoite ja potentiaalisia avainhenkilöitä. Mutta aina ei ole selvää, mikä askel tulee ottaa seuraavaksi ja miten toteuttaa tehdyt päätökset. Harva HR-ammattilainen, ylimmän johdon edustaja tai linjaesimies uskoo organisaationsa ratkaisseen TM:iin liittyvän palapelin. Yrityksissä ollaan vasta alkutekijöissä talenttiuden luomien mahdollisuuksien hyödyntämisessä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Prosessin esisuunittelu kullan tuotantoon liittyen. Prosessin lähtökohtana tiosulfaattiliuotus, jolla on vakiintuneeseen syanidimenetelmään nähden useita, etenkin turvallisuuteen ja ympäristöön liittyviä etuja. Menetelmään liittyy myös haasteita, eikä sitä ole vielä kaupallisesti hyödynnetty. Työssä tarkastellaan näitä etuja ja haittoja sekä mahdollisuuksia ja riskejä. Suunniteluvaiheessa prosessivaiheet esitetään kuitenkaan menemättä yksityiskohtaiseen suunnitteluun. Lisäksi lasketaan prosessin alustava ainetase.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Esitys Kansalliskirjaston järjestämässä ARTIVA-hankkeen (2013-2014) päätösseminaarissa 4.2.2015 Helsingissä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Referee-artikkeli