Valkolakki vai haalarit, vaiko molemmat : Koulutuspolitiikan vaikuttajien näkemykset toisen asteen kehityksestä

In the present research Finnish education policy-makers describe the transformation in upper secondary education in the 1990s. They answered questions related to equality and all-round education. The timeline of the research extends from the early development of the welfare state and equality policy to the 2000s. Its focus is on upper secondary education, which, in this paper, denotes general upper secondary education and vocational upper secondary education. The chronological analysis proceeds from the education committee of 1971 up to the youth education experiment of the 1990s. The voices of the then policy-makers are heard in this research. They were the ones who planned the reforms and/or made the decisions. This being the case, the interviewees include cabinet ministers, permanent secretaries, representatives of organisations and the research community as well as civil servants. The research material can be construed as contextual interpretations of the past, influenced by both the times and places where the narrations were given. The persons interviewed described their experiences and views on education policy. In their narratives they illustrated the transformation that occurred in relation to equality and all-round education. The narrative interviews painted a picture of the upper secondary education transformation and the matriculation examination as having a slowing effect on education policy reforms. It was not until the 1990s when the said examination began to make a difference to students in vocational upper secondary education Those interviewed named the persons who, in their opinion, had the most say in Finnish education policy. This list comprised a small circle of people who more or less agreed on the grand values of education policy, i.e. all-round education and equality. Only a small minority represented a radical view of equality, being true believers in universal upper secondary education implemented in accordance with comprehensive school reform. Finnish education policy was led from the perspective of traditional conception of equality from the 1970s to the 1980s. The transformation finally occurred in the 1990s when equality was understood to mean individual needs and the right to choose. As was the case with matriculation education, the insistence on all-round education also hampered the development of universal upper secondary education. The interviews revealed that any attempts to increase the academic syllabus of vocational education caused organisations as well as other policy-makers to oppose such development well into the 1980s. It was not until the youth education experiment of the 1990s that vocational education finally carved a path to higher education, when the polytechnic schools were made permanent. Three principal groups of key players emerged in the research: ministers of education, civil servants and organisations. The research showed that the ministers and civil servant education policy-makers of the 1990s also included only handful women. The circle of policy-makers was small and represented similar schools of thought. In the 1970s era of government committees, representatives of organisations actively participated in education policy. When the committee establishment was discontinued, this eliminated lobbying venues for the organisations. Nonetheless, the organisations regained their policymaking status in the 1990s. New lobbying organisations included the Finnish Entrepreneurs and the Union of Finnish Upper Secondary School Students. However, in contrast to the 1970s, only rarely would individuals rise from the ranks of organisations to the cadre of policy-makers. The interviewees had a twofold view of neo-liberalism Contrary to other policy-makers, representatives of the research community and organisations concur that neo-liberalism did exist in education policy decision-making in the 1990s.

Säilörehun sulavuuden sekä väkirehu- ja valkuaistäydennyksen vaikutukset maidontuotannossa

Tilakohtaiset tekijät voivat vaikuttaa niin, että säilörehu korjataan nykyisiä korjuuaikasuosituksia myöhemmin. Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tutkia, paljonko väkirehua tarvitaan kompensoimaan säilörehun erittäin heikkoa sulavuutta. Lisäksi selvitettiin voiko säilörehun huonoa sulavuutta kompensoida väkirehun raakavalkuaispitoisuutta lisäämällä, eli onko väkirehun valkuaispitoisuudella ja säilörehun D-arvolla (sulavan orgaanisen aineen pitoisuus kuiva-aineessa) yhdysvaikutusta. Yhtenä näkökulmana oli myös pohtia säilörehun sadonmuodostusta. Kokeessa oli 36 lehmää ja 6 ensikkoa. Väkirehuna oli teollista täysrehua 9 kg ja 12 kg päivässä. Väkirehujen raakavalkuaispitoisuudet olivat 142 (RV14), 183 (RV18) ja 210 (RV21) g/kg ka. Säilörehuina olivat ensimmäisen sadon nurmisäilörehut, joiden D-arvot olivat 692 (D69) ja 654 (D65) g/kg ka. D-arvo heikkeni korjuuaikojen välillä nyt tehdyssä kokeessa 2,6 g/kg ka päivässä. Säilörehun kuiva-ainesato ei juuri lisääntynyt korjuuaikaa myöhästytettäessä. Säilörehun D-arvon pienentyessä 10 g/kg ka säilörehun syönti väheni 0,42 kg ka. Väkirehun määrän lisääminen vähensi säilörehun syöntiä säilörehun sulavuudesta riippumatta 0,49 kg/kg väkirehun kuiva-ainetta. Väkirehun raakavalkuaispitoisuuden lisääntyminen lisäsi säilörehun syöntiä 0,12 kg ka per10 g/kg ka väkirehun raakavalkuaispitoisuudessa. Energiakorjattu maitotuotos (ekm) pieneni 0,59 kg säilörehun D-arvon pienentyessä 10 g/kg ka. Säilörehun sulavuuden heikentyessä maidon rasva- ja valkuaispitoisuudet eivät muuttuneet, mutta valkuais-, rasva- ja laktoosituotokset pienenivät. Energiakorjattu maitotuotos lisääntyi 0,76 kg per lisätty väkirehun kuiva-ainekilo. D65-säilörehun huonompi sulavuus D69-säilörehuun verrattuna kompensoitiin lisäämällä 3,7 kg ka väkirehua. D-arvo ei vaikuttanut väkirehun maitotuotosvasteeseen. Väkirehun valkuaispitoisuuden lisääntyessä 10 g/kg ka ekm-tuotos lisääntyi 0,26 kg, mutta säilörehun sulavuus ei vaikuttanut vasteeseen. Typen hyväksikäyttö parani väkirehun valkuaispitoisuutta ja väkirehun määrää vähennettäessä ja säilörehun sulavuuden heikentyessä. Muuntokelpoisen energian hyväksikäyttö sitä vastoin tehostui, kun väkirehun määrä väheni ja säilörehun sulavuus heikkeni. Tutkimuksen mukaan väkirehun määrän lisääminen kompensoi D-arvon pienenemistä, kun säilörehun sulavuus pieneni D69:sta D65:een karjan ekm:n vuosituotoksen ollessa noin 9000 kg. Säilörehun D-arvon pienenemistä ei tässä tapauksessa voitu korvata väkirehun valkuaispitoisuutta lisäämällä. Tämän kokeen erittäin myöhään korjatun ensimmäisen niiton sulavuus jäi huomattavan korkeaksi verrattuna nurmen kasvua ennustavaan malliin eikä sato kehittynyt lineaarisesti.

Äidin hoiva, jaettu vanhemmuus – ja vapaus valita. Argumentointi perhevapaiden uudistamisessa 1970-luvulta 2000-luvulle

Äitiyslomaa pidennettiin 1970-luvulla useasti, mikä herätti huolta lomien vaikutuksista naisten työmarkkina-asemaan. Edistääkseen lasten hoidon tasapuolisempaa jakautumista vanhempien kesken Suomi otti käyttöön isyysloman sekä vanhempien yhteisesti jaettavan vanhempainloman. Lomien kehittäminen kuitenkin pysähtyi 1980-luvun alkupuolella, kun taas muissa Pohjoismaissa isien kannustamiseksi kehitettiin 1990-luvulla kokonaan isille korvamerkittyjä lomakiintiöitä. Suomi otti vasta vuonna 2003 käyttöön ns. isäkuukauden, jonka käyttö kuitenkin edellyttää, että isä käyttää kaksi viikkoa yhteisestä vanhempainvapaasta. Isät käyttävät Suomessa vanhempainvapaita edelleen hyvin vähän. Sen sijaan vuodesta 1985 saakka käytössä ollut kotihoidon tukijärjestelmä, jolla tuetaan lasten kotihoitoa, on äitien keskuudessa hyvin suosittu. Tässä tutkielmassa tarkastellaan perhevapaista Suomessa käytyä poliittista keskustelua ja sen pitkän aikavälin muutosta. Tutkielmassa syvennytään tarkemmin kahteen ajanjaksoon: 1970-luvun uudistusaaltoon, jossa isät otettiin mukaan järjestelmään, ja 2000-lukuun, jolloin isien kannustaminen vapaiden käyttöön on jälleen ollut vahvasti poliittisella agendalla. Kiinnostuksen kohteena on ennen kaikkea pyrkimys vanhempien roolien muuttamiseen. Tässä yhteydessä selvitetään itse uudistusprosesseja, mutta keskeisenä tutkimuskohteena on se, millä tavoin päätöksentekoon osallistu-neet toimijat ovat argumentoineet kantojaan perhevapaiden tiimoilta. Tutkielman aineisto koostuu mm. valtiopäiväasiakirjoista ja eduskunnan pöytäkirjoista, hallitusten ja puolueiden ohjelmista, työmarkkinajärjestöjen kannanotoista sekä komiteoiden ja työryhmien muistioista. Aineistoa lähestytään kehysanalyysin sekä argumentaatioteorian menetelmillä. Molemmat menetelmät kiinnittävät huomionsa siihen, millä tekniikoilla poliittisessa argumentoinnissa pyritään aikaansaamaan esitetyille toimenpiteille mahdollisimman laaja kannatus. Tutkielmasta ilmenee, että 1970-luvun keskustelu vanhempainlomista oli hyvin polarisoitunutta. Isien hoivaajaroolin kasvattaminen oli osa vasemmiston tasa-arvodiskurssia, jonka tavoitteena oli tehdä isistä äitien kanssa tasa-arvoisia vanhempia ja äideistä vastaavasti tasa-arvoisia ansaitsijoita työelämässä. Tätä näkökulmaa vastusti konservatiivien äidinhoivan diskurssi, joka näki äidin luonnostaan parempana hoitajana lapselle. Konservatiivien vaatimus pitkästä äitiyslomasta yhdistyi vaatimukseen kotihoidon tuesta, jonka turvin äiti voisi hoitaa lastaan kotona pidempään. Vasemmisto vastusti tätä kiivaasti. 2000-luvulla keskustelu on keskittynyt vanhemmuuden kustannusten tasaisempaan jakamiseen sekä isien kannustamiseen vapaiden käyttöön. Näistä tavoitteista sinänsä on vallinnut lähes yksimielisyys, mutta keinoissa on eroja. Isien kannustamiseksi on varsinkin esitetty erilaisia malleja isäkiintiöistä. Perusteina on ollut isyyden vahvistaminen, isä-lapsi-suhde, tasa-arvon edistäminen sekä Pohjoismaiden positiiviset kokemukset kiintiöistä. Kiintiöitä vastustaneet työnantajat ja konservatiivit ovat kuitenkin pitäneet niitä vanhempien valinnanvapauden rajoittamisena, vaikka ne muuten ovatkin argumentoineet tasa-arvon ja isien kannustamisen puolesta. Kotihoitoa puolustava diskurssi ei puolestaan 2000-luvulla enää ole kiteytynyt pelkästään äidin hoivaan, vaan kotipiiriin yleensä. Isäkiintiöiden kannattajat taas eivät enää 2000-luvulla ole kyseenalaistaneet kotihoidon tukea, joka on pidentänyt naisten katkoja työelämästä ja jolla on suuri merkitys lasten hoidon epätasaiselle jakautumiselle.

Eri maitohappobakteerien ja niiden annostustason vaikutus säilörehun käymislaatuun ja aerobiseen stabiilisuuteen

Tämän maisterin tutkielman tarkoituksena oli testata eri maitohappobakteerien ja niiden annostustason vaikutusta säilörehun käymislaatuun ja aerobiseen stabiilisuuteen. Biologisilla säilöntäaineilla eli ympeillä säilöttyjen rehujen laatua verrattiin kontrolleina toimiviin painorehuun ja muurahaishapolla tehtyyn rehuun. Koerehut tehtiin Helsingin yliopiston Maataloustieteiden laitoksella 7.6.2010. Timotei (Phleum pratense) - nurminata (Festuca pratensis) kasvusto korjattiin tähkimisen alkuvaiheessa D-arvon ollessa 711 g/kg ka. Nurmikasvuston kuiva-ainepitoisuus oli 170 g/kg heti niiton jälkeen määritettäessä ja neljän tunnin esikuivauksen jälkeen 208 g/kg. Rehuraaka-aine jaettiin kuuteen erään, joihin lisättiin säilöntäaine. Säilöntäainekäsittelyt olivat: 1) ei säilöntäainetta (painorehu), 2) muurahaishappo (100 %:na 4 l/t), 3) Lactobacillus plantarum ja Pediococcus acidilactici 1x10? pmy/g sekä pektinaasi-, ksylanaasi- ja sellulaasientsyymi, 4) L. plantarum 1x10? pmy/g, 5) L. plantarum 1x10? pmy/g ja 6) L. plantarum ja L. buchneri 2x10? pmy/g. Rehut säilöttiin laboratoriosiiloissa kolmena rinnakkaisena. Laboratoriosiilojen lisäksi rehua säilöttiin jokaisesta säilöntäainekäsittelystä kuuteen rinnakkaiseen minisiiloon säilönnän alkuajan fermentaation ja rehujen pH:n muutoksen seuraamiseksi. Minisiiloista seurattiin kaasuntuotantoa 21 päivän ajan. Raaka-aineen koostumus ja rehujen säilönnällinen laatu sekä aerobinen stabiilisuus määritettiin. Säilörehujen kuiva-ainepitoisuus oli suhteellisen pieni (n. 210 g/kg), jotta voitiin testata biologisten säilöntäaineiden tehoa märässä rehussa. Kosteassa rehussa biologisten säilöntäaineiden toiminnan onnistuminen on haastavaa. Koska raaka-aineen sokeripitoisuus oli kuitenkin erittäin suuri (196 g/kg ka), onnistui ymppirehujen säilöntä hyvin. Kaikkien koerehujen pH oli alle 4:n. Painorehu ei täyttänyt hyvän rehun kriteerejä ammoniumtypen osalta. Muurahaishapporehu oli laadultaan tyydyttävää etikkahapon pitoisuuden osalta. Rehussa tapahtui epätyypillistä etanolikäymistä hiivojen toimesta, jonka johdosta rehussa muodostui suuri määrä kaasua säilönnän aikana. Muurahaishapporehu ei kuitenkaan lämmennyt aerobisen stabiilisuuden mittauksen aikana, johtuen todennäköisesti suuresta etikkahapon määrästä ja toisaalta pienestä sokerin määrästä. Maitohappobakteerisäilöntäaineilla saatiin käymislaadultaan parempaa säilörehua verrattuna painorehuun, lukuun ottamatta maitohappobakteeri-entsyymirehua. Entsyymilisäyksestä ei todennäköisesti ollut hyötyä rehun säilöntälaadun kannalta. Raaka-aineen suuren sokeripitoisuuden johdosta säilörehussa oli koko säilönnän ajan tarpeeksi sokeria maitohappobakteerien käytettäväksi ja sokeri toimi siten substraattina haitallisille mikrobeille tuottaen suuren etikkahappopitoisuuden. Maitohappobakteeri-entsyymiseoksella tehty rehu oli etikkahappopitoisuuden perusteella heikkolaatuista. Lactobacillus plantarumin molemmilla annostustasoilla (1x10? ja 1x10? pmy/g rehua) saatiin laadultaan hyvää rehua. Suuri sokeripitoisuus molemmissa rehuissa johtui todennäköisesti raaka-aineen tavallista suuremmasta sokerin määrästä. Molempien rehujen maitohappo-etikkahappo-suhde oli melko korkea, viitaten homofermentatiiviseen maitohappokäymiseen. Lactobacillus buchneri –lisäyksellä rehu oli säilönnälliseltä laadultaan hyvää. Heterofermentatiivisen ympin lisäys nosti tyypillisesti rehun pH:ta sekä pienensi maitohappoetikkahappo-suhdelukua verrattuna homofermentatiiviseen ymppiin. L. buchneri –lisäys paransi hieman säilörehun aerobista stabiilisuutta verrattuna homofermentatiivisella maitohappobakteerilla säilöttyyn rehuun, mutta tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Perheelliset naisministerit mediassa: Analyysi lehtiteksteistä

Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten perheellisistä naisministereistä kirjoitetaan ja millaisia representaatioita nämä kirjoitukset heistä tuottavat. Tarkasteltaviksi on valittu kolme mediakohua herättänyttä tapausta. Ensimmäinen näistä on viestintäministeri Suvi Lindénin päätös jatkaa ministerin tehtävässään lapsen adoptoimisesta huolimatta vuonna 2007. Toinen tarkasteltava mediakohu syntyi vuonna 2008, kun opetusministeri Sari Sarkomaa päätti erota tehtävästään perhesyihin vedoten. Kolmas tapaus on ympäristöministeri Paula Lehtomäen päätös olla lähtemättä tavoittelemaan keskustan puheenjohtajuutta ja sen mahdollisesti mukanaan tuomaa pääministerin paikkaa. Kaikki kolme tapausta herättivät laajaa keskustelua tasa-arvon toteutumisesta politiikassa. Menestyneiden poliitikkonaisten uran ja yksityiselämän yhteensovittamisen teemaa on käsitelty paljon eri joukkotiedotusvälineissä ja journalismin eri genreissä. Naistenlehdet ovat olleet yksi keskeinen paikka, missä naisten kamppailua kahden ristiriitaisena pidetyn maailman välillä on saatu seurata. Tässä tutkimuksessa on keskitytty tarkastelemaan sitä, miten aihetta on käsitelty uutisjournalismissa ja nimenomaan sanomalehdissä. Uutisia, pääkirjoituksia, mielipidekirjoituksia ja muita lehdessä ilmestyneitä juttuja sisältävä aineisto on kerätty Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista ja Iltalehdestä. Aihetta lähestytään feministisen mediatutkimuksen näkökulmasta. Työssä nojaudutaan sosiaalisen konstruktionismin ja representaatioteorian ajatuksiin. Teoreettisena viitekehyksenä on feministinen teoria sukupuolesta sosiaalisena konstruktiona. Teorian keskeinen ajatus on se, että sukupuoli ei ole pysyvä ja muuttumaton, vaan jatkuvasti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, erityisesti kielenkäytössä rakentuva ja muuttuva. Media on yksi keskeinen yhteiskunnallinen instituutio, jossa sukupuolen määrittelykamppailua käydään. Analyysimetodina tutkimuksessa on diskurssianalyysiä lähellä oleva tekstianalyysi. Tutkimusaineiston analyysi osoittaa, että media käsittelee naispoliitikkojen kohdalla enemmän näiden yksityiselämään liittyviä kysymyksiä, erityisesti perheen ja poliittisen uran yhteensovittamista. Politiikan huippupaikoilla toimiessaankin naiset ovat ensisijaisesti naisia ja äitejä ja vasta toissijaisesti poliitikkoja. Yksityisen piiriin kuuluvien velvollisuuksien täyttäminen näyttäytyy analyysin perusteella edellytykseltä sille, että heidän osallistumisensa politiikkaan katsotaan sopivaksi. Työssä käytetyt keskeisimmät lähteet ovat Annabelle Srebernyn ja Liesbet van Zoonenin Gender, Politics and Communication, Karen Rossin ja Carolyn Byerlyn Women and Media, Liesbet van Zoonenin Feminist Media Studies, Anna Mäkelän, Iina Puustisen ja Iiris Ruohon Sukupuolishow, johdatus feministiseen mediatutkimukseen, Erkka Railon Henkilökohtainen on poliittista sekä Irma Kaarina Halosen Matka journalismin sukupuolittumisen strategisille alueille.

'Luonto' ympäristöarvojen tastalla

Tutkielman tavoitteena on selvittää sanan ‘luonto’ merkitystä ja käyttöä ympäristöfilosofisessa keskustelussa. Mielenkiinnon kohteena on erityisesti se, voidaanko tällä käsitteellä perustella ympäristöarvoja ja voidaanko näillä arvoilla katsoa olevan moraalista velvoittavaa voimaa. Sanalle ‘luonto’ löytyy kaksi kilpailevaa määritelmää, joita käytetään ympäristöfilosofisissa teorioissa rinnakkain tai niistä valitaan toinen. Näiden luonto-käsitteen määritelmien voidaan katsoa olevan läpikäydyn aineiston perusteella yleisesti hyväksyttyjä. Niitä ei kuitenkaan perustella huolella, vaan tyydytään vallitsevaan käsitykseen sitä kyseenalaistamatta. Tästä syystä tämän tutkielman kysymyksenasettelulle on ympäristöfilosofiassa tarvetta. Tutkielma on luonteeltaan analyyttinen. Lähdeaineistoksi on valittu historiallisten auktoriteettien lisäksi modernin ympäristöfilosofian puhutuimpia ja kiistellyimpiä näkökulmia. Historiallisten auktoriteettien tärkein ominaisuus tämän tutkielman kannalta on niiden riippumattomuus modernista ympäristöajattelusta, jolla on omat ennakkokäsityksensä ja asenteensa painolastinaan. Keskeisinä lähteinä ovat: John O’Neillin, Alan Hollandin ja Andrew Lightin Environmental Values; John Stuart Millin On Nature ja Robert Elliotin Faking Nature. J. S. Millin On Nature -essee, jossa luonto-käsitteelle löydetään ympäristöfilosofiassa yhä käytettävät kaksi määritelmää. Näitä ‘luonnon’ määritelmiä syvennetään modernien ympäristöfilosofien ajatuksilla. O.Neill ym. teoksesta on tähän tutkielmaan otettu rakenne sen esittämän kysymyksenasettelun mukaisesti. Lisäksi se tarjoaa tutkielman esittämään ympäristöarvojen moraalisen velvoittavuuden ongelmaan yhden ratkaisun. Elliotin artikkeli on tälle työlle keskeinen kahdesta syystä: ensinnäkin se toimii argumentaation kehityksen vastinparina, sillä sen sisältö on tämän tutkielman näkökulmasta ristiriitainen. Toiseksi, se onnistuu kuvaamaan ympäristöön liitettävien arvojen luonteen vahvalla intuitiivisella vertauksella taiteeseen. Näiden taidevertausten ansioista Elliotin artikkeli on kiistatta yksi modernin ympäristöfilosofian lainatuimmista ja kiistellyimmistä. Elliotin argumentaatiolinjaa jatkavat ajattelijat syventävät näitä käsityksiä entisestään ja myös O’Neill ym. saavat siitä vaikutteita omaan ajatteluunsa. Tämän tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että luonnolle löydetään kaksi eriävää määritelmää. Ensinnäkin ‘luonto’ määritellään tieteellisesti luonnonlaeiksi. Toisessa määritelmässään ‘luonto’ ymmärretään ei-inhimilliseksi ympäristöksi. Näiden määritelmien voidaan sanoa eroavan ensisijaisesti siinä, että jälkimmäisen määritelmän mukaisella luonnolla voidaan katsoa olevan arvoa. Tämä arvo on luonteeltaan joko välillistä tai välitöntä riippuen siitä, arvostetaanko sitä jonkin toisen arvon saavuttamisen välineenä vai sen itsensä tähden itseisarvoisesti. Näiden erilaisten ympäristöarvon lajien tunnistaminen on niiden moraalisen velvoittavuuden kannalta keskeinen tekijä. Osa ympäristöfilosofisista teorioista lähtee siitä, että luonnolla olisi objektiivinen arvonsa silloinkin kun inhimillinen moraalisubjekti ei sitä ole arvostamassa. Toisen tärkeänä huomiona on, että mikäli ‘luonto’ määritellään ei-inhimilliseksi ympäristöksi, kaikki inhimilliset luonnonsuojelutoimet osoittautuvat mahdottomiksi. Ne muuttaisivat tuon ei-inhimillisen ympäristön osaksi inhimillistä ympäristöä. Jotta moraaliselle toimijalle ympäristöarvoilla olisi merkitystä, niiden olisi oltava tämän agentin tunnistettavissa. Tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että vaikka ei-inhimillisellä ympäristöllä tällaista arvoa olisikin, ei se voisi ohjata moraalista toimintaamme. Lisäksi voidaan todeta, ettei tässä työssä esitetyt ympäristöfilosofiset teoriat tätä luonnonsuojelun paradoksi onnistu kiertämään. Tämän työn tärkein johtopäätös on, ettei luontoa voida suojella. Ympäristöfilosofia Etiikka

Kvadraattisten käyttäytymisfunktioiden eksakti aggregaatio analyysi- ja synteesioperaattorien avulla

Eksakti aggregaatio tarkoittaa makrotaloudellisten suureiden välisiä riippuvuussuhteita kuvaavan makroyhtälön johtamista mikrotaloudellisten toimijoiden (agenttien) toimintaa kuvaavista käyttäytymisfunktioista siten, että johdettu makroyhtälö antaa selitettävälle makromuuttujalle määritelmällisesti saman arvon kuin käyttäytymisfunktioiden makroaggregaatti (keskiarvo tai totaali) laskettuna koko mikrotason informaatiosta. Tässä tutkielmassa käsitellään eksaktia aggregaatiota erityisesti affiinien ja kvadraattisten käyttäytymisfunktioiden tapauksessa, mutta esitellään myös menetelmät, ja käsitteet, joilla aggregaatin-ongelmaa voidaan hallita käyttäytymisfunktioiden muodosta riippumatta. Affiinien ja kvadraattisten käyttäytymisfunktioiden eksakti aggregaatio tulkitaan yleisten analyysi- ja synteesioperaattorien avulla. Tarkastellun eksaktin aggregointitavan tuottaman makroyhtälön pääkomponentti on termi, joka ilmoittaa agenttien keskimääräisen vasteen keskimääräiseen syötteeseen. Tämän termin lisäksi käyttäytymisfunktioiden epälineaarisuus voi tuottaa epälineaarisuusefektin ja parametrien vaihtelu agenttien välillä voi tuottaa heterogeenisuusefektin. Kaksi jälkimmäistä komponenttia erottavat tämän aggregointimenetelmän selkeästi edustavan agentin menetelmästä, joka on yksi tyypillisimmistä tavoista lähestyä aggregointiongelmaa. Eksakti aggregaatio osoittaa, että tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta mikroriippuvuuksista johdettuja makroriippuvuuksia ei ole mahdollista esittää pelkästään selittävien muuttujien keskiarvojen tai totaalien funktioina. Selittävinä makromuuttujina voivat esiintyä mm. selittävien mikromuuttujien varianssit tai mikromuuttujien ja -parametrien kovarianssit. Tällaisia muuttujia sisältävät termit syntyvät eksaktissa aggregaatiossa epälineaarisuus- ja heterogeenisuusefekteistä. Makromallit voivat antaa approksimatiivisesti oikeansuuntaisia tuloksia, vaikka niissä ei esiintyisi kaikkia eksaktin aggregaation epälineaarisuus- ja heterogeenisuusefektien tuottamissa termeissä esiintyviä selittäviä muuttujia. Tätä makromallien approksimatiivista toimivuutta on selitetty konjektuurilla, joiden mukaan normaaleissa olosuhteissa pienet muutokset selittävissä muuttujissa eivät vaikuta olennaisesti efektien kokoon. Tutkielmassa konjekt uuria havainnollistetaan GNU Ortave -kielellä ohjelmoiduin tietokonesimulaatioin. Konjektuurin toteutumisen syitä arvioidaan myös epälineaarisuus- ja heterogeenisuusefektien funktiomuodon perusteella. Lopuksi pohditaan, miten esitelty eksaktin aggregaation menetelmä sijoittuu yleiseen aggregaatiokeskusteluun.

"Säästän ja tuhlaan, mutta en osta mitään turhaa tai ylimääräistä" : helsinkiläislasten oma raha ja sen käyttö

Nykylapsuudesta on tullut varsin kulutuskeskeistä. Tämän päivän lapset kasvavat valtaisan tavara- ja elämysmaailman ympäröimänä ja he osallistuvat myös kuluttajina yhteiskuntaan. He ovat huomispäivän aikuiskouluttajia, joiden arvot ja asenteet kuluttamista kohtaan muotoutuvat osin jo lapsuudessa. Lapset ovat myös markkinoinnille kiinnostava kohderyhmä ja yhä nuoremmat tunnistavat mainoksista tuttuja brändejä. Tässä tutkimuksessa käsitellään helsinkiläislasten omaa rahaa heidän omasta näkökulmastaan. Useimmiten tämä oma raha on joko viikkorahaa tai kuukausirahaa. Näkökulma tutkimukseen on kulutussosiologinen. Teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Viviana Zelizerin teoriaa rahan luokittelusta ja korvamerkitsemisestä. Kiinnostuksen kohteena ovat myös olleet lasten rahaan ja sen käyttöön liittyvät arvot. Tutkitut lapset ovat iältään 9.-13.- vuotiaita. Tutkimuksen pohjana on valmis aineisto, joka on kerätty Survey-tutkimuksena keväällä 2008. Aineiston analyysissä on käytetty sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista lähestymistapaa. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointia ja sisällönanalyysiä. Vaikka lapsuuteen ja nuoruuteen liitetään usein huoli holtittomasta kulutuksesta ja materialistisista arvoista, aineiston pohjalta voi väittää, että huoli on ainakin osittain aiheeton. Tutkimuksesta käy ilmi, että 9- 13-vuotiaiden helsinkiläislasten kulutustavat ovat yleisesti ottaen säästäväisyyttä ihannoivat, joskin myös materialistisia asenteita tulee ilmi. Helsinkiläislapset ovat omaksuneet aikuisyhteiskunnan luomat ja ylläpitämät asenteet "järkevästä" rahankäytöstä. Rahankäytössään lapset eivät näe minkäänlaista ristiriitaa, vaan sekä kuluttaminen, että säästäminen on lapsille hyvin luontevaa. Lapset, jotka ovat pienestä pitäen tottuneet mainoksiin ja markkinointiin suhtautuvat rahankäyttöön mutkattomasti ja järkevästi. Tutkimuksessa ei noussut missään vaiheessa ilmi, että lapset ihannoisivat kerskakulutusta tai ylenpalttista rahankäyttöä, vaan säästäväisyyden normi heijastui myös lasten retoriikassa. Kaiken kaikkiaan vaikutelma lasten suhteesta rahaan oli hyvin realistinen. He myös näyttivät ymmärtävän rahan arvon ja olivat valmiita säästämään päästäkseen tavoitteeseensa. Alueellisesti Helsinki näyttäytyy hyvin homogeenisena, eikä mittavia eroja lasten oman rahan määrässä esiinny.

Literature Review: Investigating Drug Transport at the Blood-Brain Barrier and the Effects of P-glycoprotein on the Brain Distribution of Drugs.

The blood-brain barrier (BBB) is a unique barrier that strictly regulates the entry of endogenous substrates and xenobiotics into the brain. This is due to its tight junctions and the array of transporters and metabolic enzymes that are expressed. The determination of brain concentrations in vivo is difficult, laborious and expensive which means that there is interest in developing predictive tools of brain distribution. Predicting brain concentrations is important even in early drug development to ensure efficacy of central nervous system (CNS) targeted drugs and safety of non-CNS drugs. The literature review covers the most common current in vitro, in vivo and in silico methods of studying transport into the brain, concentrating on transporter effects. The consequences of efflux mediated by p-glycoprotein, the most widely characterized transporter expressed at the BBB, is also discussed. The aim of the experimental study was to build a pharmacokinetic (PK) model to describe p-glycoprotein substrate drug concentrations in the brain using commonly measured in vivo parameters of brain distribution. The possibility of replacing in vivo parameter values with their in vitro counterparts was also studied. All data for the study was taken from the literature. A simple 2-compartment PK model was built using the Stella™ software. Brain concentrations of morphine, loperamide and quinidine were simulated and compared with published studies. Correlation of in vitro measured efflux ratio (ER) from different studies was evaluated in addition to studying correlation between in vitro and in vivo measured ER. A Stella™ model was also constructed to simulate an in vitro transcellular monolayer experiment, to study the sensitivity of measured ER to changes in passive permeability and Michaelis-Menten kinetic parameter values. Interspecies differences in rats and mice were investigated with regards to brain permeability and drug binding in brain tissue. Although the PK brain model was able to capture the concentration-time profiles for all 3 compounds in both brain and plasma and performed fairly well for morphine, for quinidine it underestimated and for loperamide it overestimated brain concentrations. Because the ratio of concentrations in brain and blood is dependent on the ER, it is suggested that the variable values cited for this parameter and its inaccuracy could be one explanation for the failure of predictions. Validation of the model with more compounds is needed to draw further conclusions. In vitro ER showed variable correlation between studies, indicating variability due to experimental factors such as test concentration, but overall differences were small. Good correlation between in vitro and in vivo ER at low concentrations supports the possibility of using of in vitro ER in the PK model. The in vitro simulation illustrated that in the simulation setting, efflux is significant only with low passive permeability, which highlights the fact that the cell model used to measure ER must have low enough paracellular permeability to correctly mimic the in vivo situation.

Puolustusvoimien palkkausjärjestelmä

Puolustusvoimissa on siirrytty työn vaativuuden arviointiin ja työssä suoriutumiseen perustuvaan palkkausjärjestelmään viimeisen vuosikymmenen kuluessa. Muutoksella on tavoiteltu organisaation tuloksellista toimintaa ja johtamista sekä pyritty luomaan oikeudenmukaiset ja kannustavat palkkasuhteet, joiden perusteet ovat henkilöstön tiedossa ja sen hyväksymiä. Muutoksen on lisäksi katsottu edistävän miesten ja naisten samapalkkaisuutta. Aikaisempi tutkimus kuitenkin osoittaa, että palkkauksellista epätasa-arvoa koetaan Puolustusvoimissa niin miesten ja naisten kuin myös henkilöstöryhmien välillä. Tutkimuksessa on selvitetty Puolustusvoimien palkkausjärjestelmän rakenteellista toimivuutta sekä työn vaativuuden arviointia osana järjestelmän rakennetta. Opinnäyte on tapaustutkimus. Laadullisen sisällönanalyysin ja tilastollisten tunnuslukujen avulla kuvataan tutkimuksen kohde ja siinä tapahtunut muutos. Yhteensopivuusteorian mukaisesti palkitsemisjärjestelmän ja palkkarakenteen tulee olla yhteensopivia organisaation strategian kanssa, jotta ne tukevat organisaation tavoitteiden saavuttamista. Tutkimuksessa arvioidaan vaativuudenarviointijärjestelmän ja palkkauksen rakenteellista yhteensopivuutta sekä palkitsemisjärjestelmän yhteensopivuutta organisaation palkkapolitiikkaan. Palkkauksellista tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuuden toteutumista arvioidaan sukupuolten ja henkilöstöryhmien välisen palkkauksellisen tasa-arvon näkökulmasta. Näiden periaatteiden toteutumista arvioidaan työn vaativuuden arvioinnin tuloksena muodostuneiden tehtävien vaativuusrakenteen sekä palkkaporrastuksen avulla. Tutkimuksessa havaittiin, että epätasa-arvoon johtava ongelma ei ole niinkään vaativuudenarvioinnin toimivuudessa, vaan vaativuusportaiden yhdistämisessä oikeudenmukaiseksi palkkarakenteeksi. Palkkauksen tason Puolustusvoimien palkkausjärjestelmässä määrittää ensisijaisesti sovellettava vaativuudenarviointijärjestelmä. Tehtävien vaativuudenarvioinnin avulla voidaan saavuttaa järjestelmien kesken johdonmukainen vaativuusrakenne, mutta tämä ei johda keskinäisesti oikeudenmukaiseen palkkarakenteeseen, vaan aiheuttaa sukupuolten, henkilöstöryhmien ja sopimusalojen välistä epätasa-arvoa. Palkkarakenteen kehittyminen ei ole parantanut järjestelmien välistä yhteensopivuutta ja tasa-arvoisuutta. Tutkimuksessa havaittiin, että palkkausjärjestelmän rakenteelliset ominaisuudet ovat merkittävin este sen sisäiselle ja ulkoiselle yhteensopivuudelle sekä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumiselle.

Developing sustainable value proposition: A case study from manufacturing industry

Increasing pressures to reduce costs, inprove productivity, and lower the environmental impact are forcing suppliers to present evidences of the monetary and societal value they create for the customers and society around. The extant academic literature on the practical activities related to topic is still sparse and this study addresses the gap by developing sustainable customer value proposition for Valmet’s recycled fibre line solution for the Chinese market. The research is based on literature review and single case study method. Theoretically the study is connected to the emerging literature of customer value and life cycle engineering, and to the research of sustainable development in the field of marketing. For exloiting empirical evidences, in-depth supplier interviews and customer survey were conducted. The results suggest that selling of recycled fibre line solution requires tangible and credible evidence of the value and utility which is delivered for the customer. In addition to the economic benefits also societal benefits should be included in the value proposition that are the focus of attention in China. Still, the role of discovered benefits may be contradictory until they are communicated to appropriate decision makers. Managerially the study contributes to the customer value management and quantification knowledge and practices in Valmet’s organization.

RECONHECENDO-SE SEM-RELIGIÃO NAS PERIFERIAS DA CIDADE: LIBERDADE COMPARTILHADA COMO RESISTÊNCIA

Reconhecendo, a partir da constatação empírica, a multiplicidade de escolhas de crenças no Mundo e em particular na periferia urbana paulistana, reconhecemos, também, a emergência criativa de novas possibilidades de crer e não crer. Tal amplitude não apenas aponta para o crer (segundo as ofertas de um sem número de religiões) e o não crer (ateu e agnóstico), mas para uma escolha que poderia vir a ser silenciada e esquecida, neste binômio arcaico e obsoleto, quando alguém se dá à liberdade crer sem ter religião. Reconhecer interessadamente os sem-religião nas periferias urbanas paulistanas é dar-se conta das violências a que estes indivíduos estão submetidos: violência econômica, violência da cidadania (vulnerabilidade) e proveniente da armas (grupos x Estado). Tanto quanto a violência do esquecimento e silenciamento. A concomitância espaço-temporal dos sem-religião nas periferias, levou-nos buscar referências em teorias de secularização e de laicidade, e, a partir destas, traçar uma história do poder violento, cuja pretensão é a inelutabilidade, enquanto suas fissuras são abertas em espaços de resistências. A história da legitimação do poder que se quer único, soberano, de caráter universal, enquanto fragmenta a sociedade em indivíduos atomizados, fragilizando vínculos horizontais, e a dos surgimentos de resistências não violentas questionadoras da totalidade trágica, ao reconhecer a liberdade de ser com autonomia, enquanto se volta para a produção de partilha de bens comuns. Propomos reconhecer a igual liberdade de ser (expressa na crença da filiação divina) e de partilhar o bem comum em reconhecimentos mútuos (expressa pela ação social), uma expressão de resistência não violenta ao poder que requer a igual abdicação da liberdade pela via da fragmentação individualizante e submissão inquestionável à ordem totalizante. Os sem-religião nas periferias urbanas, nossos contemporâneos, partilhariam uma tal resistência, ao longo da história, com as melissas gregas, os profetas messiânicos hebreus, os hereges cristãos e os ateus modernos, cuja pretensão não é o poder, mas a partilha igual da liberdade e dos bens comuns. Estes laicos, de fato, seriam agentes de resistências de reconhecimento mútuos, em espaços de multiplicidade crescente, ao poder violento real na história.

Matilde Huici Navazin yhteiskunnallinen ja poliittinen toiminta Espanjassa 1922–1937 lehdistöaineiston valossa

Tämä tutkielma tarkastelee Matilde Huici Navazia, espanjalaista naisasianaista, asianajajaa, pedagogia ja sosialistia. Tutkielmassa on selvitetty, miten espanjalainen sanomalehdistö käsitteli artikkeleissaan vuosina 1922–1937 Matilde Huici Navazia. Tarkastelen, miten kulttuuriset arvot, normit ja hierarkiat toimivat keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Primaariaineisto koostuu viiden eri spanjalaisen päivälehtiarkiston kokelmista. Tutkimukseni pääasiallisina metodeina käytän kvalitatiivista ja hermeneuttista analyysia. Espanja eli 1920–1930-luvuilla ankaraa ideologista ja poliittista aikaa, johtuen kuninkaan vallan väistymisestä, Primo de Riveran diktatuurista, Espanjan toisen tasavallan syntymisestä ja sisällisodan syttymisesta vuonna 1936. Tutkielmani aikakauden sanomalehtiä yhdisti kiivas keskustelu yhteiskunnallisista ja kulttuurisista kysymyksistä. Lehdistö oli poliittisesti sidoksissa sekä oikealle että vasemmalle. Espanjalainen yhteiskunta jakautui jyrkästi kahtia sukupuolen mukaan. Katolisen kirkon sekä patriarkaalisen kulttuurin normit vaikuttivat oleellisesti naisten aseman yhteiskunnalliseen kehitykseen. Naisten elämänpiiri rajattiin avioliittoon ja kotiin. Espanjan toisen tasavallan kunnianhimoisena tavoitteena oli nostaa maa muiden eurooppalaisten edistyneiden valtioiden tasolle. Tarkastelen tutkimuksessani Espanjan lähihistorian tapahtumia osana yhteiskunnallisesti merkittävän ihmisen henkilöhistoriaa. Huici Navaz pohti tutkimissani artikkeleissa naisen osaa, olemusta ja oikeuksia. Tutkimukseni perusteella hänen sallittiin, ainakin jossain määrin, tuoda esille näitä kysymyksiä lehtiartikkelien yhteydessä. Huici Navazin sallittin käsitellä omia tuntemuksiaan ja väsymättömästi uudelleenmääritellä naisen sosiaalista roolia yhteiskunnan kollektiivisessa tietoisuudessa. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että Matilde Huici Navaz koki myös ankaria pettymyksiä taistelussaan naisen konkreettisen aseman parantamiseksi. Hänen vaatimuksensa yhteiskunnallisen tasa-arvon saavuttamiseksi tukahdutettiin lähes säännönmukaisesti. Huizi Navazin poliittiset kannanotot radikalisoituivat vuoden 1936 jälkeen, kun hän turhautui vallitsevan yhteiskunnan haluttomuuteen muuttaa hallitsevia patriarkaalisia normeja. Huici Navaz toimi väsymättömästi köyhien perheiden lasten aseman parantamiseksi. Huici Navazille koulutuksen, kasvatuksen ja kotihygenian parantaminen olivat tärkeä osa lastensuojelun kehittymisessä.

Yritysidentiteetin johtamisen onnistuminen Tapaustutkimus: Finnairin identiteetti ja yrityskuva

Tutkimuksen kohteena oli Finnairin yritysidentiteetin johtamisen onnistuminen. Tutkimusongelmana oli arvioida Finnairin identiteetin johtamisen onnistumista vertaamalla Finnairin kommunikoitua identiteettiä kohderyhmän muodostamaan yrityskuvaan. Tutkimusongelman ratkaisemiseksi pureuduttiin kolmeen osaongelmaan; millainen on Finnairin kommunikoitu identiteetti, millaisen yrityskuvan kohderyhmä on muodostanut Finnairista sekä miten kommunikoitu identiteetti ja yrityskuva eroavat toisistaan. Tutkimuksen teoreettinen perusta pohjautui identiteettityyppien vuorovaikutusta ja niiden välisiä eroja käsittelevään Balmerin AC3ID –teoriakehikkoon sekä sitä täydentävään Balmerin ja Grayn tarkentavaan teoriaan. Tutkimuksessa kerättiin Finnairin kommunikoitua identiteettiä kuvaileva aineisto sekä muodostettiin siitä sisällönanalyysin avulla kohderyhmän mielikuvia mittaavia väittämiä. Kyselytutkimuksessa kartoitettiin kohderyhmän mielikuvat Finnairin kommunikoidun identiteetin sisällöstä. Kyselytutkimuksessa selvinneitä mielikuvia verrattiin kommunikoituun identiteettiin. Tällä saatiin selville, missä määrin kommunikoitu identiteetti ja yrityskuva poikkesivat toisistaan. Finnairin identiteetin johtamisessa oli tutkimuksen perusteella runsaasti kehitettävää. Kohderyhmän muodostama yrityskuva poikkesi vision, kahden arvon sekä brändilupauksen kohdalla kommunikoidusta identiteetistä. Kommunikoidulla identiteetillä ei saavutettu haluttua identiteettiä, eikä sillä onnistuttu viestimään sovittua identiteettiä. Finnair kuitenkin onnistui osittain identiteetin johtamisessa. Kohderyhmän yrityskuva vastasi kommunikoitua identiteettiä yhden arvon sekä mission osalta. Kommunikoidun identiteetin voidaan täten nähdä onnistuneen suhteellisen hyvin ideaalisen identiteetin tavoittelussa.

Tutkimusaineistot biteiksi ja kiertoon – Digitaalisen kuratoinnin soveltaminen tutkimuksessa

Pro gradu -tutkielma käsittelee digitaalisen kuratoinnin soveltamista tutkimuksessa ja erityisesti historiantutkimuksessa. Digitaalinen kuratointi voidaan ymmärtää digitaalisten aineistojen ylläpidoksi, säilyttämiseksi ja niiden arvon lisäämiseksi uudelleenkäytön kautta. Tutkimuksessa tarkastellaan alan historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta Suomessa ja kansainvälisesti. Keskiössä ovat digitaalisen kuratoinnin elinkaarimallin toiminta ja alan ammattilaisten näkemykset tulevaisuuden haasteista. Tutkielma palvelee historiantutkijoiden lisäksi laajemmin ihmistieteitä digitaalisissa tutkimusympäristöissä. Digitaalisten aineistojen lisääntyessä niiden käyttöön liittyy useita ongelmia. Tutkielmassa analysoidaan Digital Curation Centren (DCC) kehittämää digitaalisen kuratoinnin elinkaarimallia, joka jakautuu seitsemään toimintavaiheeseen. Näiden vaiheiden kautta on tarkoitus varmistaa, että digitaaliset aineistot ovat löydettävissä, luettavissa ja käytettävissä tutkimusta varten nyt ja tulevaisuudessa. Keskeisinä lähteinä on käytetty DCC:n verkkoarkistoa ja tutkija Ross Harveyn julkaisemaa teosta Digital Curation – a how-to-do-it manual (2010). Empiiristä osuutta työssä edustaa digitaalisen kuratoinnin tutkijoiden ja ammattilaisten haastattelut, jotka tehtiin alkuvuodesta 2016. Tutkielman teoreettisessa osuudessa on hyödynnetty hermeneuttista analyysia ja empiirisessä puolessa sovellettu osin tulevaisuuden tutkimuksessa käytettävää delfoi-menetelmää. Keskeinen tutkimustulos on, että digitaalinen kuratointi soveltuu tutkimukseen ja aineistojen käyttöön yleisenä ohjeistuksena. Historiantutkimuksen näkökulmasta elinkarimalli seuraa monissa kohdin tutkimuksen kulkua ja on näin sovellettavissa tieteenalaan helposti. Haastatteluosuudesta nousee esille, että digitaalisten aineistojen kuratointi on vielä monissa maissa alkutekijöissään. Haasteita tulevaisuudessa ovat resurssien kaventuminen ja teknisen osaamisen heikko taso. Digitaalinen kuratointi nähdään myös avainroolissa datatieteen yleistyessä yhteiskunnassa ja tieteellisen tutkimuksen parissa. Näin digitaalisen kuratoinnin tutkimusta voi laajentaa tulevaisuudessa eri analyysimenetelmien hyödyntämiseen eri tieteenalojen näkökulmista.