Uupunut näyttelijä : ajatuksia teatteriammattilaisten työssäjaksamisesta

Opinnäytetyössäni käsittelen burnoutia, stressiä sekä työssäjaksamista teatterintekijän näkökulmasta. Pohjaan työni sekä lähdekirjallisuuteen että omiin kokemuksiini. Esittelen aluksi työuupumuksen ja stressiä ilmiöinä ja tarkastelen sitten, miten ne ilmenevät suomalaisessa teatterikentässä: teatterityössä työkulttuureihin ja toimenkuviin liittyy monia sekä konkreettisia että monitahoisempia ongelmia, joista helposti seuraa stressiä tai jopa uupumusta. Näkökulmani heittelehtii näyttelijän, ohjaajan ja teatteri-ilmaisun ohjaajan ammattien välillä, eniten tarkastelen näyttelijän ammatin erikoispiirteitä. Tarkastelen uupumusta jouduttavia seikkoja, sekä asioita, jotka näyttelijät ovat kokeneet erityisen raskaaksi ammatissaan. Käyn myös läpi omia kokemuksiani esikoisohjauksestani sitä seuranneeseen uupumukseen ja sairauslomaan. Avaan muuttunutta ajatus- ja arvomaailmaani työntekoon liittyen ja keskityn erityisesti itsetuntemuksen merkitykseen: uskon, että vain tuntiessaan itsensä, omat halunsa ja rajansa, pystyy pitämään niistä kiinni ja venyttämään niitä tarpeellisen määrän. Ei liian paljon, mutta kylliksi. Koen itsetuntemuksen teatterintekijöille erityisen tärkeäksi myös taiteen laadun vuoksi: en näe muuta vaihtoehtoa koskettaa toista ihmistä kuin oman itsen kautta tapahtuva kohtaaminen ja työskenteleminen, mikä edellyttää sitä, että ihminen on itse kosketuksissa sisimpäänsä. Puutun myös joihinkin nimenomaan teatteri-ilmaisun ohjaajille tyypillisiin stressinaiheuttajiin. Lopussa käyn läpi ajatuksiani siitä, millä keinoin teatterintekijä jaksaa työssään, sillä uupuminen tai stressi ei ole alalla mitenkään poikkeuksellista. Pidän erittäin tärkeänä, että asioista keskustellaan.

" Se on sellainen ihana paketti" : vanhempien näkemyksiä Helsingin Konservatorion musiikkileikkikoulutoiminnasta

Opinnäytetyössämme esittelemme musiikkileikkikoulun tavoitteita ja toimintaa sekä vanhempien näkemyksiä ja kokemuksia musiikkileikkikoulusta ja sen vaikutuksista. Pian valmistuvina varhaisiän musiikinopettajina halusimme katsoa musiikkileikkikoulutoimintaa vanhempien näkökulmasta ja näin kartuttaa tietämystämme sen merkityksestä lapsen ja perheen elämässä. Opinnäytetyö perustuu Helsingin Konservatorion musiikkileikkikoulua käyvien 3-6-vuotiaiden lasten vanhempien teemahaastatteluihin. Haastateltavia vanhempia oli seitsemän. Haastatteluteemat olivat seuraavat: kiinnostus musiikkileikkikoulussa käyntiin, musiikin näkyminen lapsen arjessa, musiikkileikkikoulun anti lapselle ja perheelle sekä odotukset ja toiveet musiikkileikkikoulua kohtaan. Työmme tuloksena ilmeni, että musiikkileikkikoulu aloitetaan monista eri syistä ja lähtökohdista: joidenkin haastateltujen perheille musiikki oli aina ollut luonnollinen osa elämää, joillekin perheille vasta musiikkileikkikoulu oli antanut mahdollisuuden musiikin kokemiseen ja nauttimiseen. Merkittävin musiikkileikkikouluun innoittaja olivat toisten perheiden myönteiset kokemukset toiminnasta. Musiikkileikkikoulu oli lisännyt kotona musisointia ja tuonut uusia ulottuvuuksia lasten leikkeihin. Vanhemmat kokivat musiikkileikkikoulun tuovan iloa perheen arkeen ja huomasivat sen antavan apua moniin eri tilanteisiin. He näkivät musiikkileikkikoulun hyvänä pohjana mahdollisille musiikkiopinnoille ja toivoivat musiikin jäävän lapselle elämän mittaiseksi harrastukseksi. Lisäksi musiikkileikkikoulun arvioitiin vaikuttavan monipuolisesti lapsen kehitykseen. Toiset haastatelluista painottivat musiikillisten taitojen oppimista, toiset taas laajemmin lapsen sosiaalisen ja yleisen kehityksen tukemista. Haastatteluaineiston ja omien kokemustemme perustalta esitämme työssämme joitakin kehittämisehdotuksia. Musiikkileikkikoulun olisi hyvä tehdä yhteistyötä soitonopettajien kanssa ja näin auttaa lasta innostumaan soittoharrastuksesta. Musiikkileikkikoulutoiminnan painottaminen iltapäivään tai integrointi päiväkotitoimintaan olisi monelle perheelle hyödyllinen asia. Musiikkileikkikoulutoiminnan tavoitteista ja sisällöistä tiedottaminen olisi myös tärkeää. Tähän yhtenä ratkaisuna voisivat olla esimerkiksi vanhempainillat.

Sadevälkkeen mallinnus ilmavalvontatutkajärjestelmää varten

Tutkat muodostavat Suomen rauhanajan ilmavalvonnan rungon. Ilmatilassa on lentokoneiden lisäksi paljon muitakin kohteita, jotka ilmavalvontatutka havaitsee. Naita ei toivottuja kaikuja kutsutaan välkkeeksi. Sadevälke on tilavuusvälkettä. Tämän työn tarkoituksena on löytää menetelmä tai malli, jolla voitaisiin mallintaa sadevälkkeen vaikutus ilmavalvontatutkassa. Toisaalta myös sadevälkkeen suodatus on työn keskeinen tavoite. Käytettyjä suodatusmenetelmiä olivat adaptiivinen suodatus ja doppler-suodatus. Suodinpankkiin eli doppler-suodatukseen lisättiin vielä CFAR Työn tuloksena voi todeta, että sadevälkkeen suodatus onnistui hyvin mutta itse sadevälkkeen mallintamista tulee kehittää edelleen. Työssä käytetyt menetelmät on esitetty algoritmimuodossa. Mittausaineiston keräys suoritettiin keskivalvontatutkalla ja SP-testerillä. Varsinaiset suodatuskokeet ja mallin testaus tehtiin Matlab-ohjelmistolla.

Latvusmuodon mittaus ja mallitus metsän fysikaalisia heijastusmalleja varten

Seloste artikkelista: Crown envelope shape measurements and models. Silva Fennica 42 (2008) : 1, s. 19-33.

Kohti uutta uljasta ihmistä – näkemyksiä kansallissosialistisesta kasvatusideologiasta

Tämän tutkielman tarkoituksena on ollut ensinnäkin tarkastella kansallissosialistisen kasvatusideologian kehittymistä saksalaisen aatehistorian ja poliittisen historian kontekstissa. Toiseksi tavoitteenani on ollut nostaa esille kansallissosialistisen kasvatusideologian kannalta keskeisiä aihekokonaisuuksia. Kolmanneksi tutkielman pyrkimyksenä on analysoida kansallissosialistisen kasvatusideologian keskeistä sisältöä. Tutkielmani neljäs tutkimuskysymys on ollut, voidaanko kansallissosialistisesta kasvatuksesta ylipäätään käyttää nimitystä pedagogiikka vai olisiko sen yhteydessä perustellumpaa olla puhumatta pedagogiikasta ollenkaan? Käyttämäni lähdeaineisto on muodostunut asiakirjajulkaisuista ja aikalaiskirjallisuudesta, joita on leimannut pyrkimys vaikuttaa kasvatustodellisuuteen. Tutkimuskirjallisuus käsittää vuoden 1945 jälkeen tehdyt aihealueeseen liittyvät niin kasvatushistorialliset kuin sitä tukevat tutkimukset. Muu käytetty kirjallisuus on ollut muistelmakirjallisuutta. Suomalaista aihealueen kasvatuksen tutkimusta on vähän. Kansallissosialistisen kasvatusajattelun ideologiset juuret voi jäljittää 1700-luvun lopun ja 1900-luvun alun ajatusmaailmaan. Sen ideologisina esikuvina toimivat tuon ajan romantiikan, spekulatiivisen ja irrationaalisen filosofian edustajat. Kansallissosialistinen pedagogiikan voi sanoa olleen valistuksen ja modernin antiteesi. Sen pedagogiikan keskeisiä ainesosia olivat demokratianvastaisuus, anti-individualismi ja antisemitismi. Vaikka Adolf Hitleriä voi kasvatuskysymyksissä pitää suunnannäyttäjänä, niin systemaattista kasvatusteoriaa hän ei luonut. Kansallissosialistinen pedagoginen ajattelu ei perustunut yhteen ainoaan pedagogiikan teoriaan, vaan monenlaisiin kasvatuksellisiin näkemyksiin. Myös opettajien ja pedagogien merkitys kansallissosialistisen kasvatusjärjestelmän luomisessa voi sanoa olleen merkittävä. Kansallissosialistisen pedagogiikan tavoitteena oli luoda uusi kansallissosialistisen mielenlaadun omaava sankarillinen ihminen. Sen pedagogiikka perustui näkemykseen rotujen ja ihmisten erilaisuudesta, voimakkaamman oikeudesta heikompaan nähden, yksilön toissijaisuudesta kansanyhteisöön nähden sekä tunteen ja tahdon ensisijaisuudesta ajatteluun ja järkeen nähden. Kansallissosialistisen pedagogiikan ei voi sanoa olleen pedagogiikkaa lainkaan, vaan se oli pedagogiikan pseudokaapuun puettua, yhden puolueen poliittista indoktrinaatiota, joka ei tähdännyt kasvavan omakohtaiseen henkiseen jalostumiseen, hänen tietojensa, taitojensa ja tunteidensa laaja-alaiseen kehittymiseen. Sen tavoitteena ei ollut sivistynyt ihminen, vaan kova, rasismin ja antisemitismin sisäistänyt, sotilaallista taistelua ihannoiva ”herrakansan” valioyksilö, joka oli valmis uhrautumaan johtajansa aggressiivisen politiikan puolesta niin kotirintamalla kuin miehitetyillä alueilla.

Kalevalaisia sankareita ja intertekstuaalisia siirtymiä Johanna Sinisalon romaanissa Sankarit

Ajankohtaista: Lectio praecursoria Jyväskylän yliopistossa 7.11.2009.

Asbestin tunnistaminen keinonenällä

Asbesti on yleisnimike kuitumaisille silikaattimineraaleille. Sillä on monia hyviä ominaisuuksia. Siksi sitä on käytetty useisiin eri käyttötarkoituksiin jo yli 4 000 vuoden ajan. Sisäänhengitettynä asbesti aiheuttaa kuitenkin vakavia terveyshaittoja, mm. asbestoosia, keuhkosyöpää ja mesotelioomaa. Vuosina 1918-1988 Suomessa käytettiin asbestia 300 000 tonnia. Yleisintä käyttö oli 1960-70-lukujen vaihteessa. Sairauksien viive altistumisesta on 10-40 vuotta. Sairauksien esiintyminen onkin nyt suurimmillaan. Suurin osa sairauksista on hyvänlaatuisia keuhkopussin paksuuntumia eli plakkeja. Vuosittain asbestin aiheuttamiin sairauksiin, etupäässä syöpiin, kuolee Suomessa noin 100 ihmistä. Yhteensä altistuneita arvellaan olevan 250 000. Heistä elossa on noin 50 000. Vaarallisuutensa vuoksi asbestin käyttö on useissa maissa kielletty, mutta maailmalla sitä käytetään edelleen suuria määriä. Suomessa asbestin käyttöä rajoitettiin jo 1970-luvulla. Pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta täyskielto tuli voimaan 1.1.1994. Suomessa asbestia esiintyy edelleen vanhoissa rakennuksissa. Asbestipurkutyö on luvanvaraista. Asbestitöissä on huolehdittava siitä, että kukaan ei altistu asbestille. Asbestipitoisen materiaalin tunnistaminen silmämääräisesti on vaikeaa. Materiaali luokitellaan asbestipitoiseksi, jos siinä on asbestia yli 1 painoprosenttia tai jos sitä voidaan pölyävyytensä takia pitää vaarallisena. Asbestipitoisen materiaalin kartoituksessa voidaan käyttää rakennussuunnitelmia, vanhoja asiakirjoja kuten urakoitsijan laskuja sekä tuntemusta rakennusajan yleisistä rakennustavoista. Varmuus saadaan kuitenkin vain tutkimalla materiaali esimerkiksi laboratoriokokeissa. Tässä diplomityössä on pyritty selvittämään, voidaanko asbesti tunnistaa ChemPro 100 -keinonenällä. Laite perustuu ioniliikkuvuusspektrometriaan eli eri yhdisteiden erilaiseen liikkuvuuteen kaasumaisessa väliaineessa. Menetelmä on nopea ja yksinkertainen. Tutkimusta varten hankittiin asbestipitoisia materiaaleja, joista saatuja tuloksia vertailtiin toisiinsa. Nykyiset asbestintunnistusmenetelmät ovat monimutkaisia ja hitaita. Jos keinonenä pystyttäisiin kouluttamaan tunnistamaan asbestimateriaali, helpottaisi se asbestikartoituksen tekemistä.

Henkilöauton korin mallintaminen virtuaalitestejä varten

Nykyään auton korien tuotekehitysprosessissa jää hyvin vähän aikaa korin rakenteiden optimointiin. Rakenteiden optimointi tehdään virtuaalitestauksen avulla siten, että yhdellä elementtimallilla tehdään erilaisia testejä ja optimoidaan useita omaisuuksia samanaikaisesti. Tässä tutkimuksessa tavoitteena on kehittää auton korin FEM-malli, jolla voidaan suorittaa mahdollisimman monta erilaista virtuaalitestiä. Rakennetun mallin toimivuutta testattiin tekemällä sille ympäriajoturvallisuustesti ja saatuja tuloksia verrattiin oikean auton testiin.

Hapen tuotanto happipolttoprosesseja varten

Tässä kandidaatintyössä käsitellään mahdollisia menetelmiä tuottaa happea happipolttoa varten. Keskeisimmät menetelmät ovat kryogeeninen hapenvalmistus, adsorptio ja membraanit. Eri menetelmien vahvuudet heikkoudet käsitellään. Tavoitteena on ollut selvittää kannattavin menetelmä hapentuotantoon. Lisäksi on tarkasteltu menetelmien riskejä ja kustannuksia sekä esitelty lyhyesti tulevia ja olemassa olevia demonstraatiolaitoksia sekä happipolton että hapentuotannon alalla.

På flykt i eget land : internflyktingar i Sverige under stora nordiska kriget

År 1721 stod bondhustrun Lisbeta Mickelsdotter från Pyhäjoki framför prästen i Piteå socken och redogjorde för sina upplevelser under det hemska året 1714 då ryssarna inföll i Österbotten och alla som bara kunde begav sig på flykt. Lisbeta är bara en av de tiotusentals flyktingar som under det stora nordiska kriget 1700–1721 flydde från såväl Östersjöprovinserna men framför allt från Finland till tryggheten i Sverige. I avhandlingen skildras vilka som flydde, varifrån och vart. Man kan tala om en elitens flykt där ämbetsmän och präster sökte sig västerut enligt de direktiv som Karl XII gett om att civilbefolkningen skulle söka sig bakom den egna armén. Det förekom också en bondeflykt från framför allt Österbotten och Åland. Det här var områden som p.g.a. strategiska skäl förhärjades av ryssarna. För många fanns det inget annat alternativ än att fly, antingen ut i de djupa skogarna eller västerut till Sverige. En delorsak till flykten var den order som Karl XII gett. Ryssarna föregicks av ett rykte som hade sin bakgrund i den propaganda som de svenska myndigheterna i decennier hade bedrivit. Ryssarna sågs som en grym fiende. När ämbetsverk och magistrat började packa ihop sina arkiv för en överflyttning till Sverige skedde det i smyg för att inte förorsaka oro bland den övriga befolkningen. Paniken låg hela tiden på lur och det faktum att myndigheterna gav sig av ledde till, att när ryssarna verkligen plötsligt dök upp i socknen var det många som valde att hals över huvud ge sig iväg. För att hjälpa flyktingarna ekonomiskt samlades det till förmån för flyktingarna kollekt över hela det svenska väldet. I Stockholm tillsatte myndigheterna en flyktingkommission som fick till uppgift att bland flyktingarna fördela de medel som hade samlats in. Huvudprincipen var att ju mer man hade förlorat desto större understöd skulle man få. Det var viktigt att ståndssamhället bevarades. Utanför de grupper som skulle hjälpas lämnades bl.a. köpmän och hantverkare som förväntades kunna fortsätta sin verksamhet i Sverige, gamla och orkeslösa som skulle beredas rum på fattighus samt unga och friska som skulle försörja sig genom arbete. Eftersom det var svårt att finna en försörjning och då många tvingades livnära sig genom att tigga tvingades flyktingkommissionen också ge en slant till personer som enligt kommissionens instruktion skulle lämnas utan hjälp. Det är ändå tveksamt om de små summor det stora flertalet fick egentligen hade någon betydelse för dem. Man kan konstatera att många hade det oerhört svårt under sin tid i Sverige. För mitt arbete har det viktigaste källmaterialet varit de förteckningar som flyktingkommissionen gjorde över vem som fått understöd och hur mycket som utbetalades. Av de här uppgifterna har jag byggt upp en databas med över 13 000 identifierade flyktingar. Jag har utgående från bl.a. uppgiften om identifierade individer kunnat fastställa att antalet finska flyktingar uppgick till åtminstone 30 000 personer, vilket motsvarade närmare en tiondedel av befolkningen i Finland. Efter fredsslutet 1721 återvände de flesta hem. I Österbotten möttes då en del av en överraskning då de fann att någon främmande person hade övertagit deras hemman. Det förekom under slutet av 1710-talet en inflyttning från de österbottniska finskspråkiga inlandssocknarna till de svenskspråkiga kustsocknarna. Det är ändå uppenbart att de finskspråkiga snart assimilerade sig och helt uppgick i den svenskspråkiga majoriteten.