Teollisuuden suunnittelupalveluiden hankinta ja valintakriteerit sekä palvelutarjonnan suuntaaminen

Tavoitteena oli selvittää pohjoissuomalaisen teollisuuden suunnittelu- ja konsultointipalvelujen hankintaa ja valintaa ohjaavia kriteereitä. Kriteerien tunteminen antaa palveluntarjoajille paremmat lähtökohdat oman toiminnan ohjaamisessa. Samalla työssä tutkittiin palveluntarjoajien tietämystä asiakkaidensa hankintatoimen taustalla vaikuttavista seikoista. Työn tuloksia voidaan hyödyntää palvelun-tarjoajien, työn tilaajan ja teollisuuden asiakkaiden toiminnassa. Työ aloitettiin tutustumalla asiantuntijapalveluiden markkinoinnin ja hankinnan teoriaan. Teoriassa tutustuttiin myös teknisen suunnittelun- ja konsultoinnin toimi-alaan. Tämän jälkeen haastateltiin kymmenen teollisuuden asiakasyritystä ja viisi palveluntarjoajayritystä. Näiden haastatteluiden perusteella voitiin tarkentaa suunnittelu- ja konsultoinnin erikoispiirteitä ja asiantuntijapalveluiden markkinoinnin ja hankintatoimen teoriaa. Tulosten perusteella asiantuntijapalveluiden hankintatoimi on hyvin organisoitua isoimpien yritysten tai yksiköiden kohdalla. Pienempien yritysten resurssit, vuosittainen tarve ja kokemus ohjaavat hankintatoimintaa. Myös kriteerit ovat yrityksen kokoon nähden muuttuvat. Isommat hankkijat arvostavat henkilöstöä, heidän referenssejään ja osaamistaan. Pienemmät arvostavat edellisten lisäksi vastuunottoa, sitoutumista ja riskienhallintaa. Henkilökohtainen myyntityö nähtiin tärkeänä. Suunnittelutoimistojen tietämys hankintatoimesta ja valintakriteereistä oli vaihtelevaa, mutta pääasiassa keskinkertaista.

Toimin, olen olemassa : pragmatismin ja naturalismin lyhyt mutta oivaltava oppimäärä

Kirjallisuusarvostelu

”Joka päivä toi uusia kuvia” – Muisti ja maailmankuvan rakentuminen Bo Carpelanin teoksessa Lapsuus

Tutkielma käsittelee muistia ja maailmankuvan rakentumista Bo Carpelanin romaanissa Lapsuus . Ihmisen muisti on olennainen osa yksilöllisen, subjektiivisen, maailmankuvan rakentumista. Lapsuus-teoksen nuori päähenkilö Davi on omalla tavallaan poikkeuksellinen lapsihahmo. Hän viettää paljon aikaa yksin, hän hahmottaa todellisuuttaan kuvina, jotka kasautuvat toistensa päälle muodostaen uusia kuvia. Toisaalta, Lapsuus-teoksen päähenkilö ei ole mitenkään erityinen hahmo Bo Carpelanin tuotannossa. Vahva aistimellinen kokemus, ympäristön havainnointi ja muisti erottuvat hänen teoksissaan kauttaaltaan vahvana. Muisti voidaan yksilöllisen maailmankuvan rakennusprojektissa rinnastaa aisteihin. Yhdessä muun havainnoinnin kanssa muisti on osa kokemuksellisesti ymmärrettyä todellisuutta, joka ruokkii ja rikastaa kaiken aikaa sitä, mitä havainnot ja aistiminen ovat saaneet aikaan. Tutkielman teoreettinen perusta on fenomenologiassa. Fenomenologia tarkastelee nimensä mukaisesti ilmiöitä. Alkuperäisen husserlilaisen fenomenologian lähtökohta on intentionaalisuudessa. Edmund Husserlin mukaan ihminen on aina oivaltuvalla tavalla suhteessa ympäröivään maailmaan. Lapsuus-teoksen päähenkilö havainnoi ympäristöään moniaistisesti. Fenomenologinen asenne johtaa vääjäämättä subjektiivisen kokemuksen tarkasteluun: todellisuus rakentuu yksilöllisesti muodostuvien merkityssuhteiden kautta. Lapsuus-teoksessa on omaelämäkerrallisia yhtymäkohtia kirjailijan omaan lapsuuteen. Teoksen päähenkilö on nuori poika, joka hahmottaa todellisuuttaan tarkasti aistien, mutta myös muistinsa avulla. Kuten aistit, muisti voi ilmoittaa itsestään odottamatta ja spontaanisti. Muistaminen voi olla sekä nostalgista että melankolista kaipuuta menneeseen. Ajallisuus ja aikakäsitys ovat olennainen osa muistin, ja tässä mielessä myös yksilöllisen maailmankuvan rakentumisen problematiikkaa. Husserlilaisen aikakäsityksen valossa tarkasteltuna Lapsuus-teoksen päähenkilö kokee todellisuuttaan sekä spatiaalisesti että temporaalisesti. Tietoisuus suuntautuu nykyhetkessä samanaikaisesti sekä menneeseen että tulevaan. Keskeistä on, että sekä muistaminen että ennakointi tapahtuu nykyhetkestä käsin. Läsnä oleva hetki ja sen erityisyys muistamisen kannalta kohoaa Carpelanin Lapsuus-romaanissa olennaiseen asemaan. Myös tilalla ja ympäristöllä on oma tärkeä roolinsa päähenkilön maailmankuvan rakentumisessa.

Fyysinen suorituskyky, psyykkiset, fysiologiset ja vilustumisoireet ennen ja jälkeen kahdeksan vuorokautta kestävän sissiharjoituksen

Puolustusvoimien fyysisellä koulutuksella tuotetaan toimintakykyisiä sodan ajan joukkoja, joiden on kyettävä kestämään ja hallitsemaan taistelukentän fyysiset sekä psyykkiset rasitukset vuorokauden ympäri kestävissä nopeissa ja vaikeasti ennakoitavissa tilanteissa (Puolustusvoimien liikuntastrategia 2007 - 2016, 6 - 9). Varusmiespalveluksen aikana nuorten miesten fyysinen aktiivisuus lisääntyy huomattavasti johtuen sotilaskoulutuksen fyysisyydestä, kuten taistelukoulutuksesta, sulkeisista ja liikuntakoulutuksesta. Sotilaallisten harjoitusten määrän lisääntyminen ei voi olla näkymättä myös lisääntyneissä varuskuntasairaalan käyntimäärissä. Erilaiset oireet, kuten lihaksiston kivut ja säryt sekä vilustumisoireet, vievät varusmiehen koulutuksen ajasta ison osan. (Peitso 2002, 16.) Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, tapahtuuko koehenkilöiden fyysisessä suorituskyvyssä muutoksia kahdeksan vuorokauden sotilaallisen harjoituksen aikana. Tutkimuksessa selvitettiin, lisääntyvätkö koehenkilöiden psyykkiset, fysiologiset ja vilustumisoireet harjoituksen aikana ja onko näillä oireilla yhteyttä fyysiseen suorituskykyyn. Lisäksi tutkittiin, miten harjoituksen fyysinen aktiivisuus vaikuttaa varusmiehen fyysiseen suorituskykyyn, psyykkisiin ja fysiologisiin oireisiin sekä vilustumisoireisiin.

Modernisaation puolesta ja sitä vastaan

Kirjallisuusarvostelu

Taidon pitkällä tiellä – Käsityönopettajien käsityksiä taidoista ja niiden opettamisesta peruskoulussa

Tässä tutkielmassa pohdiskellaan käsityön ja taidon olemusta sekä käsityötaitojen opettamista. Taitoa lähestytään teoreettisesti etymologian, filosofian, psykologian sekä erilaisten taitoluokitusten näkökulmista. Taidon käytännöllinen ja kokemuksellinen luonne tekevät siitä vaikean ilmiön tutkia tieteellisesti. Taitavuus ilmenee ainoastaan ihmisen toiminnassa, minkä vuoksi sen yksiselitteinen määrittely on vaikeaa. Suomessa koulukäsityön instituutio on läheisesti yhteydessä käsityön käsitteen määrittelyyn ja käsityön opettamisen teoriaan. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin on käsityölle kirjattu monia taidollisia tavoitteita sekä sisältöjä, joiden avulla tavoitteisiin pyritään. Tässä tutkielmassa kysyttiin, millaisia käsityksiä käsityönopettajilla on taitavuudesta ja taitojen opettamisesta käsityössä. Vastaukseksi haastateltiin kahdeksaa virassa olevaa peruskoulun käsityön opettajaa, joilla on vähintään kymmenen vuoden kokemus käsityön teknisten sisältöjen opettamisesta 3.–9. vuosiluokilla. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluna. Teemoja ovat käsitys taidosta käsityössä sekä käsitykset käsityötaitojen opettamisesta suunnittelun, valmistamisen ja arvioinnin osa-alueilla. Aineiston analysoinnissa sovelletaan fenomenografista tutkimusmenetelmää. Käsityksistä poimitaan merkityksiä, joita luokitellaan ja yhdistellään vastaamaan tutkimuskysymyksiin. Jokaista opettajan ilmaisemaa käsitystä pidetään ilmiön yhtenä todellisena osana, vaikkeivät käsitykset yhdessä muodostaisi täydellistä kuvaa ilmiöstä. Analysoinnin tulokset esitetään kuvauskategorioina teemoittain. Tulosten mukaan käsityöllinen taitavuus perustuu älyyn, tahtoon, kokemukseen ja hahmottamisky-kyyn. Taidot kehittyvät harjoittelemalla iän myötä. Käsityötaitojen opettamisessa lähdetään liikkeelle pienistä käytännöllisistä tehtävänannoista. Tehtävänantoja laajennetaan opetusryhmien edetessä ikäluokalta toiselle. Tällöin suunnittelun ja arvioinnin osa-alueet kasvavat taitojen lisääntyessä. Opetuksen sisältöjä käydään läpi opetusmateriaalien, harjoittelemisen ja esimerkin näyttämisen avulla. Käsityön tekemistä ohjataan henkilökohtaisesti keskustellen, kysellen, kuunnellen sekä kädestä pitäen näyttäen.

Sotilaslentäjän fyysinen suorituskyky sekä työperäiset tuki- ja liikuntaelinoireet

Kirjallisuudesta välittyy useitten vuosikymmenten ajalta tietämys sotilaslentämisen fyysisestä kuormittavuudesta. G-voimista aiheutuva kuormittuminen näyttää johtavan joko akuutisti tai pitkäaikaisesti lentäjän tuki- ja liikuntaelimistön toimintakykyä alentaviin ongelmiin. Erityisesti on selvitetty niskan alueen työperäisten ongelmien syntyä, jolloin on havaittu lentotoiminnan fyysisen kuormittavuuden johtavan ennenaikaiseen rakenteelliseen rappeumaan, haittaa aiheuttavan oireen lisäksi. Kansainvälisen kirjallisuuden mukaan ammatista johtuvista eli työperäisistä oireista kärsii vähintään 2/3 kaikista sotilaslentäjistä. Tietyin edellytyksin lentäjien kaularangan alueen rappeuma on Suomessa hyväksytty ammattitaudiksi vuodesta 1995 alkaen. On arveltu, että hyvästä fyysisestä suorituskyvystä olisi apua tuki- ja liikuntaelin (TULE)-oireilun ennaltaehkäisemisessä ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Tutkimusnäyttö tästä on lentäjien osalta ollut toistaiseksi erittäin niukkaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten sotilaslentäjien työperäisen TULE-oireilun esiintyvyyttä, oireista koetun haitan tasoa, lentäjien fyysisen kunnon tasoja virkauran aikana ja näitten kaikkien välisiä yhteyksiä sekä työperäisen TULE-oireen merkitystä sotilaan toimintakykyyn. Tutkimus jakautui kahteen osaan. Poikkileikkauksena lentotoimintaperäisiä TULE-oireita kartoitettiin kyselytutkimuksella, johon vastasi vuositarkastuksen yhteydessä 267 lentäjää vuosina 2004-2005. Joukosta poimittiin ne 195 lentäjää, jotka olivat suorittaneet yleissotilaalliset kuntotestit puolen vuoden sisällä kyselyyn vastaamisesta, ja mitatut testitulokset yhdistettiin kyselytutkimusaineistoon. Tässä aineistossa toteutettiin fyysisesti erilailla kuormittuvien lentäjäryhmien välisiä vertailuja fyysisen kunnon, TULE-esiintyvyyden ja koetun haitan suhteen. Poikkileikkausosassa tutkittiin myös lentäjien virkauran aikaisia tasoeroja yleissotilaallisissa kuntotesteissä (n=195) verrattuna muihin suomalaisiin sotilaisiin. Lisäksi (N=289) selvitettiin ilmailulääketieteellisen tarkastuksen yhteydessä mitattuja, ns. ammatillisia fyysisiä erityisominaisuuksia eri ikäluokissa. Pitkittäisosassa seurattiin 67:n Hawk-suihkuharjoituskoneella aloittaneen Ilmavoimien sotilaslentäjien lentouran aikaista lentotoimintaperäisten TULE-oireitten esiintyvyyttä vuosien 1996 ja 2008 välillä. Lisäksi tutkittiin lentäjien kontakteja työterveyshuoltoon, oireen aiheuttamaa lentokelvottomuusaikaa, työn kuormituksen kumulatiivista kertymää lentotuntien lisääntyessä ja TULE-oireiden esiintyvyyden kannalta kriittisiä ajankohtia lentouran aikana. Tulokset osoittivat, että kaikki seurannassa olleet suomalaiset sotilaslentäjät kokivat jonkinasteisen lentotoimintaperäisen TULE-oireen uransa aikana. Niskan ammattitautiluokituksen tasoisen ongelman esiintyvyys oli 4 % koko lentäjäpopulaatiosta ja 10 % suihkuharjoituskonevaiheen jo läpäisseistä, mutta vastaavanlaisia TULE-ongelmia, ilman riittävää näyttöä ammattitaudista, esiintyi lähes joka kolmannella sotilaslentäjällä. Alaselän osalta lentäjät oireilivat lähes samassa määrin, mutta näitä oireita ei toistaiseksi ole mahdollista määrittää ammattitaudiksi. Lentäjät kävivät varsin vähän valittamassa oireistaan työterveyshuoltoon, jossa käytäneen vasta silloin, kun oire jo selvästi heikentää työtehtävissä vaadittavaa toimintakykyä. Merkittävin lentotoimintaperäisten oireitten esiintymisen kasvu ajoittui 200 Hawk-lentotunnin kohdalle, jolloin koneella saavutetaan eräänlainen optimaalinen G-indeksi eli taktisen liikehtelyn G-tasoylitysten vaihtelu. Tämän jälkeen lentäjät ovat erityisen alttiina akuuteille lennonaikaisille TULE-ongelmille. Oireitten esiintyminen kasvoi eksponentiaalisesti noin 600 lentotuntiin asti. Monimuuttujamallien mukaan työperäisen TULE-oireen esiintyvyysriskiä vähensivät alaraajojen hyvä motoriikka, korkeat valintapisteet ja korkea kaulan fleksion voimataso maksimaalisessa isometrisessä testissä. Yleissotilaallisilla kuntotasoilla ei ollut yhteyttä oireiluun, mutta lihaskunnoltaan voimakkaimmat lentäjät kärsivät tilastollisesti merkittävästi vähemmän haittaa lentotoimintaperäisistä TULE-oireistaan. Yleissotilaallisissa kuntotesteissä lentäjät olivat parempia kuin muut suomalaiset sotilaat. Aktiivisimman lentouran aikana, 30-40-vuotiaina, lentäjien fyysinen suorituskyky oli normaaliväestöön nähden vain keskimääräinen ja urheilijoihin nähden keskimääräistä heikompi. Käytännössä lentäjät eivät kyenneet ylläpitämään valintavaiheen fyysistä suorituskykyään edes kadettivaiheen loppuun asti. Huomattavaa oli lisäksi, että aktiivisen lentouran päätyttyä fyysinen kunto näytti jossain määrin palautuvan kohti lähtötasoa lentäjien ikääntymisestä huolimatta. Lentäjien valintavaiheen aikana mitatun fyysisen suorituskyvyn tason säilyminen aktiivisen lentopalveluksen loppuun asti vaatisi lentäjien fyysisen toimintakyvyn ylläpidon ja kehittämisen tehostamista koulutuksen ja työuran eri vaihessa. Tähän tavoitteeseen nähden Ilmavoimien fyysisen kasvatuksen järjestelyt vaikuttivat alimitoitetuilta. Operatiivisesti huolestuttavaa oli Ilmavoimien ohjaajien fyysisen suorituskyvyn heikentyminen silloin, kun heidän taitojensa puolesta olisi pitänyt olla suorituskykyisimpiä taistelutehtäviinsä. Myös lentäjän terveyttä ja toimintakykyä pitäisi pystyä reaaliaikaisemmin seuraamaan koko lentouran aikana. Ilmavoimille suositellaan moniammatillista lähestymistä sotilaslentäjien toimintakyvyn ylläpitämiseen ja terveysriskien hallintaan yhdessä liikunnan, työterveyshuollon, lentoturvallisuusalan ja operatiivisen suunnittelun asiantuntijoitten kanssa. Lisäksi suositellaan avoimempaa ja eettisesti kestävämpää suhtautumista ammattiin liittyvien terveysongelmien kuvaamiseen sekä fyysisen kunnon kysymyksiin jo lentäjien rekrytointivaiheessa.

Vammaisten henkilöiden terveyskäyttäytyminen ja koettu hyvinvointi

Tutkimuksessa selvitettiin vammaisten henkilöiden terveyskäyttäytymistä alkoholin, tupakoinnin, ruoka- ja liikuntatottumusten osalta sekä hyvinvointia koskien terveyden kokemusta, henkistä hyvinvointia ja ihmissuhteita. Lisäksi tarkasteltiin terveyskäyttäytymisen osa-alueiden ja koetun hyvinvoinnin osa-alueiden välistä yhteyttä. Tutkimusaineisto kerättiin internet-kyselynä. Vastaajia oli kaikkiaan 499 eri tavoin itsensä vammaiseksi henkilöksi kokenutta. Vastauksia analysoitiin käyttäen ristiintaulukointia ja varianssianalyysia. Tuloksia verrattiin osittain aikaisemmin koko väestöllä toteutetun tutkimuksen tuloksiin. Vammaiset henkilöt käyttivät kaiken kaikkiaan alkoholia ja tupakkatuotteita valtaväestöä vähemmän. Liikuntaa vammaiset henkilöt harrastivat vähän ja ylipainoisia oli valtaväestöön verraten enemmän. Ruokatottumusten osalta vammaiset henkilöt eivät juuri eronneet valtaväestöstä. Kaikkiaan terveyskäyttäytymisen suhteen vammaiset henkilöt ovat muuttaneet valtaväestöä enemmän tapojaan terveellisempään suuntaan. Eniten eroja terveyskäyttäytymisessä vammaisten henkilöiden kesken muodostui sukupuolen, iän ja koulutuksen perusteella. Tutkimukseen osallistuneet vammaiset henkilöt kokevat terveydentilansa melko huonoksi tai huonoksi valtaväestöä useammin. Oireita tai vaivoja kaikkiaan vammaiset henkilöt kokevat valtaväestöä harvemmin. Kuitenkin lääkkeitä käytetään enemmän ja negatiivisia tunteita koetaan enemmän. Mielialaan liittyviä negatiivisia tunteita koko ajan kokevia oli vammaisväestössä valtaväestöä enemmän, mutta myös positiivisia tunteita koko ajan kokevia oli enemmän. Vammaisilla henkilöillä hyvinvointiin kaikkiaan vaikutti sukupuoli, ikä, koulutus, työssäolo ja yksinäisyyden kokeminen. Siviilisäätyjen väliset erot olivat yleisesti pieniä. Yksinäisyyden kokemiseen vaikutti eniten yhteiskunnasta syrjäytymisen kokemus. Terveyden kokemus, henkinen hyvinvointi ja yksinäisyyden kokeminen olivat voimakkaasti yhteydessä toisiinsa. Terveyskäyttäytymisen ja koetun hyvinvoinnin välinen yhteys oli vahvin liikuntatottumusten ja kasvisten käytön suhteen. Yhteyttä oli jonkin verran myös alkoholin, tupakoinnin ja aamupalan nauttimisen suhteen. Tulevaisuudessa tulisi huomiota kiinnittää erityisesti vammaisten liikuntaharrastusten lisäämiseen, työllisyyteen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen sekä hyvinvoinnin osatekijöihin. Lisäksi vammaisten henkilöiden terveyskäyttäytymiseen ja koettuun hyvinvointiin liittyvää tutkimusta tulisi tehdä nykyistä huomattavasti enemmän.

Ase- ja ampumakouluttajaksi : maanpuolustuskorkeakoulun antamat valmiudet perusyksikön ase- ja ampumakouluttajaksi

Tutkimuksen aiheena oli sotatieteen kandidaateille Maanpuolustuskorkeakoulussa annettavan ase- ja ampumakoulutuksen riittävyyden tarkastelu. Tutkimuksella haluttiin selvittää kandidaattien saaman koulutuksen riittävyyttä perusyksikön ase- ja ampumakouluttajan tehtäviin. Riittävyyttä tarkasteltiin kandidaattien ja varapäälliköinä toimivien upseerien käsityksien kautta. Tutkimuksen pääkysymykset olivat: 1. Onko sotatieteiden kandidaatin tutkintoon sisältynyt ase- ja ampumakoulutus koettu riittäväksi? 2. Miten riittävyyden kokemus muodostuu? - Miten riittävyyden osatekijät ovat yhteydessä toisiinsa? Tutkimuksessa hyödynnetään oppimiskäsityksen, motivaation, minäpystyvyyden sekä tiedon ja taidon käsitteitä. Näistä on rakennettu kokonaiskuva riittävyyden määrittelylle. Oppimiskäsitys mittaa henkilöiden uskomuksia siitä, mitä vaaditaan uusien asioiden oppimiseksi. Eli voidaan ajatella, että mitä paremmin henkilöt tiedostavat oppimiskäsityksen, sitä paremmin he kykenevät kehittämään itseään. Motivaatiota pidetään kaiken toiminnan alullepanijana. Mikäli henkilöt ovat kiinnostuneet tai kokevat opetettavan asian tärkeäksi, voidaan heidän katsoa olevan motivoituneita tekemään työtään, joka johtaa parempiin tuloksiin. Minäpystyvyyden termein tarkastellaan tutkittavien käsityksiä siitä, kuinka hyvin he kokevat selviytyvänsä ase- ja ampumakouluttajan tehtävistä. Aineisto kerättiin 93. – 95. kadettikurssien maasotalinjalta valmistuneilta sotatieteiden kandidaateilta. Kohderyhmän henkilöt palvelivat kaikissa Suomen varuskunnissa. Sotatieteiden kandidaattien virassaoloajat vaihtelivat puolesta vuodesta kolmeen vuoteen. Varapäälliköiden tehtävässä olon vaihteluväli oli alle vuodesta yli kahteen vuoteen. Aineisto tiivistettiin faktorianalyysillä. Tutkimusongelmiin haettiin vastauksia varianssi- ja regressioanalyysillä sekä T-testillä. Varianssianalyysillä selvitettiin eri kadettikurssien välisiä eroja sekä tehtävässä oloajan mukaisesti jaoteltujen varapäälliköiden välisiä eroja ase- ja ampumakoulutuksen riittävyydestä kouluttajan tehtävässä toimimiseen. T-testillä verrattiin muuttujien otoskeskiarvoja kyselyiden teoreettiseen keskiarvoon. Regressioanalyysillä selvitettiin kyselyistä muodostettujen summamuuttujien välisiä yhteyksiä. Riittävyyttä mitanneiden summamuuttujien asteikkoon peilaten varapäälliköiden keskiarvot eivät olleet kovin korkeita Maanpuolustuskorkeakoulun antamaa opetusta kohtaan. Näin ollen voidaan ajatella, että varapäälliköt kokevat, että kandidaattien saama opetus on riittämätöntä perusyksikön ase- ja ampumakouluttajan tehtävään. Kandidaattien osalta keskiarvot jäivät melko alhaisiksi kouluttamisen tiedoissa ja minäpystyvyydessä. Henkilökohtaiset taitonsa he kokivat keskimääräisiksi. Minäpystyvyyttä kyettiin selittämään parhaiten kouluttamisen tiedoilla ja mahdollistavilla, kun taas henkilökohtaisia taitoja selittivät parhaiten oppimiskäsitys ja mahdollistavat. Tutkimuksen perusteella Maanpuolustuskorkeakoulun antamaa ase- ja ampumakoulutusta tulisi tarkastella kriittisesti ja sen kehittämisestä tulisi keskustella. Tulisi myös tarkastella, onko kadettien kompetenssissa joitain selkeitä puutteita, joihin tulee pyrkiä vaikuttamaan.

Ryhmädynamiikan vaikutus varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn

Varusmiesten fyysinen toimintakyky on saatava sellaiselle tasolle, että he kykenevät reserviin siirtyessään täyttämään sodanajan tehtävälleen asetetut vaatimukset. Kuitenkin reserviläisten fyysinen toimintakyky on keskimääräisesti riittämätön, jotta he voisivat suoriutua sodanajan tehtävistään. Varusmiesten toiminnassa on lähes aina mukana ryhmädynamiikka. Ryhmädynamiikan vaikutukset on tiedostettava, jotta varusmiesten fyysistä toimintakykyä voidaan kehittää mahdollisimman tehokkaasti. Tutkimuksessa päätutkimuskysymyksenä on: Miten ryhmädynamiikka voi lisätä tai heikentää varusmiehen fyysistä toimintakykyä? Alatutkimuskysymykset ovat: Miten ryhmädynamiikka muodostuu varusmiesryhmässä? Miten ryhmädynamiikka vaikuttaa varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn fyysisen kuormituksen eri osa-alueilla? Miten varusmies voi lisätä ryhmädynamiikan kautta toisen varusmiehen fyysistä toimintakykyä? Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Analysointimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa käytettiin valmista aineistoa, joka käsittelee kattavasti tutkimuksen keskeisiä käsitteitä, ryhmädynamiikkaa ja fyysistä toimintakykyä. Ryhmädynamiikan vaikutuksista varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn voidaan tehdä yleistettäviä johtopäätöksiä, mutta todelliset vaikutukset riippuvat aina siitä kuinka varusmies kokee ryhmädynamiikan. Ryhmädynamiikka vaikuttaa varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn eniten liikuntakoulutuksessa sekä vapaa-aikana. Varusmies kehittää mielellään fyysistä toimintakykyään liikuntakoulutuksessa tai vapaa-ajalla, kun voi tehdä sen itselleen mieleisessä ja hyvin toimivassa ryhmässä.

Työssäjaksamisen voimavarat ja työssä jatkaminen ikääntyneillä vanhusten hoitotyötä tekevillä

Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkasteltiin ikääntyneiden vanhusten hoitotyötä tekevien työssäjaksamista ja työssä jatkamissuunnitelmia voimavarakeskeisestä näkökulmasta käsin. Kiinnostuksen kohteena olivat myös työyhteisön suhtautuminen ikääntyvään työvoimaan ja keinot, joilla ikääntyneiden työssä jatkamista ja jaksamista tuetaan organisaatiossa. Tutkimusta varten haastateltiin kymmentä yli 55-vuotiasta vanhusten hoitotyötä tekevää henkilöä. Johtopäätösten mukaan työn voimavaroista merkittävimmiksi työssäjaksamisen ja työssä jatkamisen kannalta nousivat hyvät suhteet työtovereihin, toimiva työyhteisö ja asiakkaat. Työn ulkopuolisesta elämästä voimia saatiin mielekkäistä vapaa-ajan puuhista ja läheisistä. Persoonallisuuden voimavaroista keskeiseksi nousi optimistisuus. Eläkkeellä työskentelyaikomusten taustalla olivat usein kokemus työstä nauttimisesta ja hyvä terveys. Toisaalta hyvästä terveydestä haluttiin nauttia myös eläkkeellä.

Perhe yrityksen dominanttina omistajana: hyödyt yritykselle ja vähemmistöosakkaille

Pro gradu -tutkielman tavoitteena on ollut tutkia millaisia hyötyjä perheestä voi olla omistamalleen yritykselle ja sen vähemmistöosakkaille. Tutkielman kontekstina ovat perheyritykset ja erityisesti perheen kokemus omasta roolistaan omistajana. Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena ja aineistona ovat olleet puolistrukturoidut haastattelut suomalaisissa listatuissa perheyhtiöissä. Tutkimuksen tuloksina voidaan osoittaa, että perheen vaikutus yrityksen menestymiseen on monitahoinen ja perheenjäsenet pyrkivät toimimaan pitkäjänteisesti yhteisen hyvän eteen. Tästä on hyötyä yritykselle ja sen vähemmistöosakkaille pitkällä aikajänteellä.

Suomalaisten ohjelmistoyritysten etabloituminen Venäjälle – Päätöksenteko, motiivit ja menestystekijät

Tutkielmassa käsitellään suomalaisten ohjelmistoyritysten etabloitumista Venäjälle, ja eritoten siihen liittyvää päätöksentekoprosessia, etabloitumisen motiiveja sekä menestystekijöitä. Tutkimuksessa selvitetään vastauksia seuraaviin kysymyksiin: miten etabloitumisen päätöksentekoprosessi etenee, mitkä tekijät vaikuttavat päätökseen etabloitua Venäjälle ja mitkä ovat etabloitumisen menestys- ja haittatekijät. Ensin perehdytään ohjelmistoyritysten kansainvälistymiseen aiheesta kirjoitettujen artikkelien avulla. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytetään kansainvälistymisteoriaa ja aihetta tarkastellaan etabloitumisen vaiheiden, verkostoitumisen ja strategioiden näkökulmasta. Tutkimus on toteutettu laadullisena esimerkkitapaustutkimuksena, jota varten haastateltiin kolmea suomalaista, Venäjällä toimivaa ohjelmistoyritystä. Kaksi yrityksistä on ulkoistanut ohjelmistotuotantoaan Venäjälle: yhdellä on paikan päällä asiakkaina suomalaisyrityksiä ja toisen asiakaskunta sijaitsee kokonaan Suomessa. Kolmas, kansainvälisesti toimiva yritys myy tuotettaan Venäjällä, mutta maa ei ole yritykselle erityisen merkittävä kohdemarkkina. Tulosten perusteella on huomattavissa eroavaisuuksia yritysten etabloitumisessa Venäjälle riippuen siitä, onko yritys ulkoistanut toimintojaan Venäjälle vai harjoitetaanko maassa vain myyntiä. Venäjälle etabloitumisen ajureina esimerkkitapauksissa olivat määrätietoinen päätöksentekijä, yrittäjän aikaisempi kokemus Venäjältä ja verkostosuhteet. Kaikissa tapauksissa kustannusten arviointi on ollut päätöksenteon pohjana, ja myös Venäjälle vetävät tekijät olivat taloudellisia: ohjelmistotuotantoa ulkoistavien yritysten tärkeimmät etabloitumisen motiivit olivat alhaisempi kustannustaso, työvoiman hyvä saatavuus ja läheinen sijainti. Kolmatta, myyntiä harjoittavaa yritystä kiinnosti markkinoiden suuri potentiaali. Yritysten erilaiset toimintatavat Venäjällä heijastuivat myös menestystekijöissä: ohjelmistotuotannon ulkoistus Venäjälle vaikuttaa helpommalta johtuen alan kansainvälisyydestä, kun taas myynti Venäjällä on hankalaa. Myynnin kohdalla liiketoiminnan vaikeudet, kuten kielimuuri, kulttuurierot, tullit ja laskutuksen haasteet nousevat korostuneesti esille, kun taas verkostot ovat oleellisen tärkeitä onnistumisen kannalta. Etabloitumisen muita menestystekijöitä olivat luotettava ja osaava paikallinen johto, yrittäjän kokemus Venäjällä toimimisesta, oikea ajoitus ja oikeat, osaavat ihmiset.

Aikuisten ja projekti-organisaation oppiminen järjestelmä- ja toimintatapojen kehitysprojektissa

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten ja mitä tieto- ja viestintä teknologiaorganisaatio (=ICT –organisaatio) oppii järjestelmien ja toimintatapojen kehitysprojektissa. Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa miten kehitysprojektiin osallistuneet henkilöt ovat kokeneet projektin ensimmäisen vaiheen vaikuttaneen omaan ja organisaation oppimiseen. Samalla halutaan selvittää missä on onnistuttu ja mitä olisi voinut tehdä toisin. Aiheesta ei löytynyt täysin vastaavia aikaisempia tutkimuksia. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Aineisto kerättiin haastattelemalla kuutta järjestelmien ja toimintatapojen kehitysprojektiin osallistunutta henkilöä. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina teemahaastattelua apuna käyttäen. Tutkimuksen teoriaosassa käsiteltiin aikuisten oppimista, organisaation oppimista ja kerrottiin muutamista samantyyppisistä järjestelmä- ja toimintatapojen kehitysprojekteista. Tutkimuksessa tuli esiin, että aikuiset oppivat parhaiten ryhmässä. Aikaisempi tieto ja kokemus, hyvä ilmapiiri, motivaatio ja sitoutuminen edistävät oppimista. Kiire, ongelmat tiedonkulussa ja epäselvät roolit ja vastuut organisaatiossa koettiin oppimisen esteiksi. Projektin onnistumisina koettiin myönteinen ilmapiiri ja se, että on oppinut uutta muilta projektin jäseniltä. Projektin kehityskohteissa tuli esille suunnitelmallisuuden puute, tavoiteaikataulun venyminen ja kuten myös oppimisen esteissä, ongelmat tiedonkulussa ja epäselvyydet rooleissa ja vastuissa. Tutkimuksen tulosten perusteella aikuisten ja organisaation oppimisen ja projektin onnistumisen avaimet ovat: hyvä suunnittelu, hyvä ilmapiiri, motivaatio, sitoutuminen, ryhmässä oppiminen, selkeät roolit ja vastuut, hallittu tiedonjakaminen, hallittu ajankäyttö. Tutkimuksen tuloksissa korostuivat erityisesti tiedonkulun, aikataulutuksen ja epäselvien roolien ja vastuiden vaikutus oppimiseen ja projektin onnistumiseen. Sitä olisi mielenkiintoista tutkia vielä lisää.