999 resultados para Galtung, Johan: Rauhan tiellä
Resumo:
Zusammengassung: Mystik auf Abwegen : Johan Strömborg und seine Bewegung
Resumo:
Tutkimukseni käsittelee suomen kielen sanaston kehitystä 1800-luvulla eli aikana, jolloin suomen kielestä kehittyi monialainen sivistyskieli. Esimerkkiaineistona on yhden erikoisalan, maantieteen sanasto. Suomen kirjakieli syntyi 1500-luvulla, mutta aluksi kirjoitettua kieltä tarvittiin pääasiassa uskonnollisissa yhteyksissä. 1800-luvun aikana kielen käyttöalat monipuolistuivat ja uutta sanastoa tarvittiin monien erikoisalojen tarpeisiin. Ryhdyttiin tietoisesti kääntämään tietokirjallisuutta ja kirjoittamaan eri aiheista. Tutkimukseni selvittää maantieteen sanaston kehittymistä sadassa vuodessa erityisesti maantieteen oppikirjoissa. Tutkimus kuvaa sanaston kehitystä teoreettisesti uudenlaisista lähtökohdista tarkastelemalla leksikaalista variaatiota. Variaatiota on kuvattu tarkasti sekä yksittäisten käsitteiden nimitysten kehityksenä että ilmiönä yleisesti. Tutkimus hyödyntää myös kognitiivista lähestymistapaa, etenkin sosiokognitiivisen terminologian teoriaa. Aineiston analyysin pohjalta syntyy kuva sanaston kehityksestä ja vakiintumisesta. Tutkimus kuvaa myös tapoja, joilla uusia käsitteitä nimettiin. Se pohtii eri nimeämistapojen suhdetta sekä kirjoittajien ja aikalaisten roolia sanaston vakiintumisessa. 1800-luvun maantieteen sanastossa on runsaasti variaatiota; vain harvojen käsitteiden nimitykset ovat vakiintuneita tai vakiintuvat nopeasti. Tämän variaation kuvaaminen leksikaalisena variaationa osoittautui tutkimuksessa hyväksi metodiksi. Koska kirjakieli oli vakiintumatonta, nimityksissä esiintyy paljon kontekstuaalista variaatiota esimerkiksi sanojen kirjoitusasuissa. Kirjoittajat myös pohtivat havainnollista tapaa nimetä käsitteitä, ja tästä aiheutuu onomasiologista variaatiota. Semasiologinen variaatio taas kertoo käsitejärjestelmän vakiintumattomuudesta. Aineiston sanaston lähtökohdat ovat vanhan kirjasuomessa, mutta tältä pohjalta luodaan valtava määrä uutta sanastoa tai otetaan aiemmin kirjakielessä käytettyjä nimityksiä uuteen merkitykseen. Tärkeä rooli on sekä nimitysten muodostamisella kotoisista aineksista että kääntämisellä, jossa malli saadaan toisesta kielestä mutta nimitysten ainekset ovat omaperäisiä.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli kuvata ja lisätä ymmärrystä siitä, miten järjestelmä-toimittaja verkostoituu ja kansainvälistyy. Tutkielman teoriaosassa tarkasteltiin järjestelmätoimittajuutta, kansainvälistymistä ja kansainvälistymisvalmiuksia aikaisempien tutkimusten, kirja- ja artikkelilähteiden pohjalta. Näiden lähteiden pohjalta luotiin se teoreettinen viitekehys, jota vasten case-yritysten haastatteluissa saatuja tuloksia verrataan. Tutkielman kokeellinen osuus koostui Lahden lähialueilla toimivien neljän järjestelmätoimittajan edustajien teemahaastatteluista. Näissä haastatteluissa kartoitettiin kyseisten järjestelmätoimittajien kehityspolkuja ja kansainvälistymisprosesseja. Ensisijaiseksi tutkimusmenetelmäksi valittiin teemahaastattelu ja sen tukena käytettiin lyhyttä teemahaastattelurunkoa. Lisäksi apuna käytettiin muuta yrityksistä löydettyä materiaalia, kuten asiakaslehtiä, lehtiartikkeleita ja yritysten internetsivuja. Johtopäätöksissä todettiin, että tutkittujen yritysten kansainvälistyminen on edennyt jokseenkin eri tavalla. Samoin niiden verkostoituminen on ollut eriasteista ja eri lailla hallittua. Toiset toimijat olivat verkostoitumisen alkutaipaleella, kun taas toiset olivat luoneet sekä asiakas- että toimittajasuhteisiin pitkälle organisoidun arvoverkoston. Kansainvälistymisen alkuvaiheessa yritykset käyttivät rinnakkain erilaisia vientimuotoja. Resurssien kasvaessa yritykset saattoivat perustaa oman ulkomaisen yksikön vastatakseen paremmin alalla olevaan kilpailuun. Lisäksi kansainvälistyminen haastateltujen yritysten eräs kansainvälistymismuoto on ollut ulkomaisten alan yritysten osto, jolla laajennettiin omaa osaamista.
Resumo:
Summary: The abandonment of foreign graphemes in Early Modern Finnish with special reference to Jakob Johan Malmberg's works