"Taktiset keinot pataljoonan taistelun ytimessä" : taktisen osaamisen kehittyminen sotatieteiden maisterien taktiikan opintojen kuluessa - havaintoja ja kehitysideoita

Tutkielmassa selvitetään taktisen päätöksenteon näkökulmasta taktisen osaamisen kehitystä sotatieteiden maisterien tutkintoon johtavissa taktiikan opinnoissa. Tutkimus liittyy osana Maanpuolustuskorkeakoulun strategian määrittelemää laadun varmistustyötä. Työn tarkoituksena on havaintojen ja näkemyksien kautta tuottaa kehitysideoita Maanpuolustuskorkeakoulun operaatiotaidon ja taktiikan opetuksen järjestelyihin. Tutkielmassa osaamisen kehittymistä mitattiin niin teoriaopetuksessa kuin taktiikan harjoituksissakin. Harjoituksissa tutkimuksen kohteena oli taktisten keinojen toteutuminen opiskelijan toimiessa sodan ajan joukkoyksikön komentajana. Tutkimus on luonteeltaan taktiikan sovellettu tutkimustyö, jossa aineistoa on kerätty niin määrällisin kuin laadullisin keinoin. Tutkimusotteena on osallistuva tapaustutkimus. Tutkimuksen pääkysymyksenä on: Miten taktista osaamista tulisi kehittää sotatieteiden maistereiden taktiikan opinnoissa ja miksi? Pääkysymyksiin haetaan vastausta seuraavilla apukysymyksillä: 1) Millainen on taktisen osaamisen teoreettinen toimintaympäristö sotatieteiden maisterin tutkintoon johtavissa taktiikan opinnoissa? 2) Miten taktinen osaaminen muuttuu opintojen kuluessa? 3) Kuinka taktisen osaamisen myönteisiä muutoksia voidaan edistää? Määrällistä aineistoa kerättiin opetuksessa ja käytännön harjoitteista. Analysointi toteutettiin laadullisin menetelmin pyrkimyksenä löytää määrällisestä aineistosta myönteisiä ja opetusta edistäviä tekijöitä. Tuloksien luotettavuuden arvioinnissa hyödynnettiin opetukseen osallistuvien opettajien sekä harjoituksissa mukana olleen kurssinjohdon ammattitaitoa suorittamalla heille kyselyjä. Tutkimustulokset osoittavat, että taktiikan opetuksen ja siihen sisältyvän vuorovaikutussuhteiden merkityksellä edistetään myönteisiä muutoksia taktisen osaamisen kehittymisestä. Avoimella keskustelulla on oppimista tukeva vaikutus. Komentajien päätöksenteossa taktisten keinojen painottuminen ja osaaminen muuttuivat siirryttäessä taistelulajista toiseen.

Varusmiesjohtajan itseluottamuksen kehittyminen oman koulutuskokemuksen kautta

Koulutussuoritus edellyttää varusmiesjohtajalta oma-aloitteisuutta, esiintymistä ja itseluottamusta. Hyvä itsetunto on hyvän itseluottamuksen perusta. Tutkimuksessa selvitetään aliupseerikoulutaustaisten varusmiesjohtajien koulutuskokemuksen vaikutusta heidän itsetuntoonsa. Pääongelmana tutkimuksessa on ”Miten varusmiesjohtajan itsetunto kehittyy henkilökohtaisen koulutuskokemuksen kautta?” Alaongelmina tutkimuksessa ovat ”Miten palaute vaikuttaa varusmiesjohtajan itsetunnon kehittymiseen?” sekä ”Miten varusmiesjohtajan itsetunto vaikuttaa hänen omaan kouluttamissuoritukseen?” Empiirinen osa toteutettiin 7.11.2011 kyselynä 1/11 saapumiserän kuudelle aliupseerikoulutaustaiselle varusmiesjohtajalle 1. Viestikomppaniassa Viestirykmentissä. Vastauksien perusteella varusmiesjohtajien itsetunnossa tapahtui positiivista muutosta heidän toimiessaan kouluttajina nuoremmalle saapumiserälle. Varusmiesjohtajat kokivat kehittyneensä kouluttamisessa ja saaneensa koulutuskokemuksestaan itseluottamusta seuraaviin koulutussuorituksiin. Tämä ilmeni epävarmuuden lieventymisenä ennen koulutussuoritusta sekä ulkopuolisen seuratessa koulutusta. Itsetunnon positiivinen muutos näkyi varusmiesjohtajien oikeanlaisessa suhtautumisessa koulutettaviinsa. Vastaajat kokivat palautteen kehittäneen heitä kouluttajina. Kouluttajan antama palaute antaa varusmiesjohtajille paremman kuvan heidän omasta toiminnastaan ja sen sisäistäminen heijastuu heidän itsetuntoonsa. Heikko itsetunto vaikuttaa varusmiesjohtajan itsevarmuuteen koulutussuorituksissa. Epävarmuudesta saattaa seurata oma-aloitteisuuden puutetta, joka näkyy esimerkiksi uskalluksena kokeilla uusia koulutustapoja. Kouluttamisella on positiivisia vaikutuksia itsetunnon kehittymiseen, erityisesti koulutusilmapiirin ollessa oikeanlainen. Henkilökunnan asennoituminen koulutettaviin on oltava positiivista, jotta heidän itsetuntonsa vahvistuisi mahdollisimman paljon.

Korvikeaseesta legendaksi : konepistoolin käyttöperusteiden kehittyminen Suomessa 1920-luvulta talvisodan päättymiseen

Tutkimus käsittelee konepistoolin käyttöä Suomessa ja Suomen armeijassa 1920-luvulta talvisodan päättymiseen. Tutkimuksessa selvitetään konepistoolin käyttöperusteiden muotoutuminen sen Suomeen saapumisesta talvisodan päättymiseen saakka. Tutkimuksen tärkeimpänä tavoitteena on selvittää konepistoolin kohtaamat murroskohdat Suomessa 1920-luvulta 1940-luvun alkuun. Tutkimus etenee pääosin kronologisesti luvuittain. Lukujen tarkoituksena on selventää tutkimuksen taustaa ja poimia aikansa murroskohdat ja merkittävät tapahtumat. Näiden esiin nostamisella luodaan uudenlainen synteesi käsiteltävästä aiheesta. Tutkimusmenetelmänä on vertaileva asiakirjatutkimus, jossa käytetään laadullisen historiantutkimuksen menetelmiä. Tutkimuksen aineisto pohjautuu alan kirjallisuuteen, ohjesääntöihin, opinnäytteisiin ja aikalaiskirjallisuuteen. Tutkimuksessa käytettävää aineistoa on kerätty myös haastatteluin. Konepistoolit tulivat taistelukentille ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Konepistoolia suunniteltiin käytettävän erityisesti rynnäkköjoukoissa ja juoksuhautataisteluissa. Pikakivääri ja kivääri olivat 1920–30-luvuilla jalkaväen perusaseet. Tähän asevoimien kuvaan silloin vielä uuden asetyypin edustajat, konepistoolit, eivät sopineet. Suojeluskuntajärjestön rooli konepistoolin merkityksen havaitsemisessa on merkittävä. Suojeluskuntajärjestön aktiivinen ja innovatiivinen asenne uusia sotavarusteita kohtaan mahdollisti sen, että suojeluskuntajärjestöstä tuli edelläkävijä konepistoolien käyttöönotossa, sekä niiden käyttöperusteiden kehittämisessä Suomessa. Suomen armeija ei 1930-luvun aikana katsonut tarvitsevansa konepistoolia jalkaväen yleisaseena. Armeijan ylimmän johdon asenne, valtakunnan vaikea taloudellinen tilanne, pikakiväärin määräävä asema jalkaväkitaktiikassa sekä konepistoolin ajautuminen korvikeaserooliin aiheuttivat sen, että konepistooli säilyi korvikeaseena puolustusvoimissa lähes koko 1930-luvun ajan. Talvisodassa konepistoolin hyvät ominaisuudet yksittäistaistelijan aseena havaittiin ja konepistoolin rooli korvikeaseena poistui, ensin tilapäisjärjestelyin ja myöhemmin myös virallisesti taktiikan ja ohjesääntöjen muuttuessa. Konepistoolin ominaisuuksista johdetut uudenlaiset käyttöperusteet pohjautuivat sotakokemukseen ja havaintoihin toimivasta konepistoolien käytöstä. Näihin kokemuksiin nojaten päätettiin uudistaa konepistoolien käyttöperusteet ja määrävahvuudet. Nämä uudistukset toteutuivat jatkosodan aikana syksyllä 1942

Itämeren valtioiden rakenteilla olevien alusten pintatorjunnan kehittyminen

Tutkimuksen aihealueena ovat Itämeren alukset 2025, jossa tarkastelun kohteena ovat juuri rakenteilla olevat alukset. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Itämeren alueen laivastojen suorituskyvyn muutosta vuoteen 2025 tullessa. Vertailtaviksi alusluokiksi on tutkimuksessa valittu fregatit ja korvetit. Tutkimuksen keskipisteenä ovat alusten pintatorjuntaohjukset. Pintatorjunnassa tutkimus keskittyy ainoastaan pintatorjuntaohjuksiin ja niiden eri kehittymismuotoihin, joilla on kyky ampua maamaaleihin. Tutkimuksessa tarkastellaan pintatorjuntakykyä ja pintatorjuntaohjuksia ja niitä tukevia järjestelmiä suorituskyvyn avulla. Pintatorjunnan suorituskyvyn määrittävät ohjuksen ominaisuudet ja aluksen kyky maalinosoitukseen. Alusten käyttö- ja toimintaperiaatteista löytyy hyvin vähän julkisia lähteitä, joten tästä syystä tutkimuksessa keskitytään ainoastaan materiaalin suorituskykyyn. Tutkimuksessa tullaan selvittämään miten Itämeren alusten pintatorjuntaohjusten suorituskyky muuttuu nyt rakenteilla olevien alusten myötä? Kokonaisuuden ymmärtämiseksi esitellään myös nykyisen kaluston pintatorjuntakykyä. Tutkimuksessa esitellään Saksan, Venäjän ja Puolan laivaston kalustoa valitussa alusluokassa. Lisäksi tutkimus tulee esittelemään arviota nyt rakenteilla olevien alusten pintatorjunnan kehitysnäkymistä. Maita on myös tärkeä verrata keskenään, jotta suorituskykyä voidaan arvioida paremmin. Siksi tutkimuksessa tullaan myös selvittämään millainen suorituskyky ja merkitys esitetyillä alusluokilla on Itämerellä. Tutkimus toteutetaan laadullisena tutkimuksena, joka pohjautuu aineistolähtöiseen analyysiin. Lisäksi aineistosta saatujen tulosten perusteella, tullaan eri alusluokkia vertailemaan keskenään. Tutkielmaan ovat valikoituneet Itämerenmaista Venäjä, Saksa sekä Puola, joilla on sekä fregatti, että korvettiluokan aluksia käytössä. Jokaisella edellä mainitulla maalla on uusi alusprojekti kesken, joten ne sopivat työn verrokkimaiksi. Tutkimuksessa ei tulla vertailemaan Tanskan ja Ruotsin aluksia, koska mailla ei ole uusia alusluokkia rakenteilla. Jotta Itämeren valmisteilla olevia aluksia voidaan tutkia, on relevanttia tarkastella myös käytössä olevia aluksia. Oletuksena on, että nämä nyt käytössä olevat alukset tullaan korvaamaan uusilla valmistuksessa olevilla aluksilla. Tulevaisuuden alukset ovat suunniteltuja yhä monipuolisempaan tehtävien kirjoon. Tämä johtuu sekä pienenevistä taloudellisista resursseista että uhkakuvien monipuolistumisesta. Molemmat edellä mainitut ovat vaikuttaneet myös ohjusten kehitykseen. Suorituskyvyn nousu korvaa alusten määrän laskun, näin erityisesti Saksan laivastossa. Venäjän laivaston kehitys painottuu edelleen maanpuolustukseen. Puolan laivaston uuden korvettiluokan tuli korvata useampia alusluokkia. Projektin lopettaminen johtaa tilanteeseen, missä suorituskykyä ylläpidetään väliaikaismenetelmin.

Taktisen osaamisen kehittyminen HW2 -lentokoulutuksessa

Lentokoulutus on olennainen osa lentoupseerin ammattitaitoa. Koulutus on nousujohteista ja yhtenä merkittävänä kokonaisuutena siihen sisältyy taktinen lentokoulutus. Se käsittää yksinkertaistettuna ilmataistelu- ja ilmasta maahan -koulutuksen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan taktisen osaamisen kehittymistä HW2-lentokoulutusvaiheessa. Tutkimuksessa käsitellään taktiikan määritelmää, oppimisen ja arvioinnin yleistä teoriapohjaa sekä HW2- lentokoulutusohjelman sisältöä ja arviointia taktisen osaamisen kehittymisen kannalta. Tutkimus toteutettiin teoreettisesti laadullisena tutkimuksena ja tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistoanalyysia. Lähdeaineistoksi tutkimukseen kerättiin taktiikkaa, oppimista ja arviointia käsittelevää kirjallisuutta. Lisäksi taktista lentotoimintaa ja lentokoulutuksen arviointia tarkasteltaessa aineistona käytettiin HW2-lentokoulutusohjelmaa ja arviointiohjetta sekä muita ilmavoimien lentotoimintaa ohjaavia asiakirjoja. Taktiikka on käsitteenä hyvin monipuolinen. Se ymmärretään useasti toimintaympäristöstä riippumatta liittyvän joukon käytöksi taistelussa tietyn tavoitteen saavuttamiseksi. Oppimista taas tulkitaan usein eri teoriamallien avulla. Eri mallit korostavat eri asioita oppimistulosten saavuttamiseksi, mutta yleisesti korostetaan oppilaan omia mahdollisuuksia vaikuttaa oppimisprosessiin. Oppimisen arviointia voidaan suorittaa eri tavoilla. Sen lähtökohtana on kuitenkin oltava oppimisen tehostaminen ja oppilaan kyky kehittää itseään. HW2-lentokoulutusohjelman tarkoituksena on antaa oppilaille perusteet ilmataistelukoulutuksesta Hawk-kalustolla ja todeta heidän Hornet-koulutuskelpoisuus. Jokaiselle lentotehtävälle on ohjelmassa määritelty tavoite, joka kasvaa koulutuksen edetessä. Tutkimuksessa käy ilmi, että taktiikka on merkittävässä osassa HW2-lentokoulutuksessa. HW2-koulutus antaa ohjaajalle perusteet ilmataistelukoulutuksesta ja taktiikka korostuu koulutuksen sisällössä koko ajan. Oppilaiden taitotason kehittyessä myös taktinen osaaminen kehittyy. Samalla oppilaille syntyy kyky hahmottaa ilmataisteluun liittyviä kokonaisuuksia entistä paremmin koulutuksen vaikeusasteen kasvaessa jatkuvasti. Taktisen osaamisen kehittymistä myös arvioidaan läpi lentokoulutusohjelman. Arviointi perustuu jokaiselle lennolle etukäteen asetettuun tavoitteeseen.

Metsähakemarkkinoiden kehittyminen Suomessa

Tässä kandidaatintyössä tutkitaan metsähakemarkkinoiden kehittymistä Suomessa. Työn tavoitteena on selvittää toteutuvatko Suomen tavoitteet metsähakkeen käytön lisäämisestä vuoteen 2020 mennessä. Työn aluksi määritellään metsähake ja esitellään sen markkinat. Työssä esitellään metsähakemarkkinoihin vaikuttavat tukitoimet ja ohjaustoimia pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä, jotka kannustavat lisäämään metsähakkeen käyttöä. Työn lopussa esitellään saatuja tuloksia ja päätellään niiden pohjalta, miten metsähakemarkkinat kehittyvät tulevaisuudessa.

Rauhanturvaajien koulutuksen kehittyminen vuosina 1956–1969

Suomi haki Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenyyttä jo 1947 Suomen rauhansopimuksen tultua voimaan, mutta jäsenyys hyväksyttiin vasta 1955. Suomi osallistui ensimmäistä kertaa yleiskokouksen toimintaan syksyllä 1956, jolloin ennen varsinaista syysistuntoa pidettiin kaksi kiireellistä kokousta,Miten rauhanturvaajien koulutus Suomessa ja operaatioalueella kehittyi vuosina 1956 - 1969? Alatutkimuskysymyksinä ovat: - Mitkä olivat taustat Suomen osallistumiselle rauhanturvaamiseen 1950- ja 1960-luvuilla? - Miten Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen komppaniat oli organisoitu ja miten komppani-at perustettiin vuosina 1956 ja 1957? - Miten Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Komppanioiden koulutus toteutettiin ja mitä koulutus sisälsi? - Miten Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Pataljoonat oli organisoitu ja miten pataljoonat perustettiin vuosina 1964 - 1969? - Miten Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Pataljoonien koulutus toteutettiin ja mitä kou-lutus sisälsi? Koulutuksellisesta näkökulmasta Suomen osallistuminen rauhanturvaamistoimintaan tuntuu yllättä-neen koko organisaation. Ensimmäisen joukon koulutukseen ei olut varauduttu, vaan joukko perus-tettiin kiireisellä aikataululla. Puolustusvoimien vähäinen kiinnostus ei tukenut koulutuksen antamista, vaan osittain rauhanturvaamiseen liittyvät asiat koettiin painolastiksi muutenkin vähäisillä resursseilla toimiville puolustusvoimille. Suezin operaation jälkeen Suomen rauhanturvaamisessa joukoilla tulee kohtuullisen pitkä tauko. Osallistumistauon aikana Suomi aloitti oman rauhanturvaamiskonseptinsa luomisen tiiviissä yhteis-työssä muiden pohjoismaiden kanssa. Pysyvässä valmiudessa olevan pataljoonan oli suunniteltu ole-van valmiudessa vuoden 1964 lopusta eteenpäin. Pitkälle edenneet valmistelut keskeytyvät joukko-pyyntöön Kyprokselle. Kyproksen joukon valmistelussa ei kuitenkaan hyödynnetty pysyväksi suun-nitellun joukon perustamista tai koulutusta. Kyproksen joukkoa lähdettiin kokoamaan Suezin mallin mukaan etsimällä vapaaehtoisia. On kuitenkin huomioitavaa, että Kyprokselle lähdettäessä Suomella oli jo kokemusta operaatioista ja ainakin suhteita muihin rauhanturvaamiseen osallistuviin maihin oli luotu. Ensimmäisen Kyprokselle lähetetyn joukon koulutukseen Suomessa oli panostettu huomatta-vasti enemmän kuin Suezille lähtöön. Merkittävänä koulutuksellinen muutos rauhaturvaajien koulutuksessa on YKSP/ täydennysosaton perustaminen Niinisalon varuskuntaan. Ensimmäisen kerran rauhanturvaajien koulutusta keskitetään samaan paikkaan ja täydennysosasto määrätään orgaaniseksi osaksi Satakunnan Tykistörykmenttiä.Lähempänä 1970-lukua koulutukseen alkaa esiintyä selkeä jatkumo Suomessa annetun ja operaa-tioalueella annetun koulutuksen välillä. Suomessa järjestetyissä koulutus- ja valintatilaisuuksissa 75 prosenttia ajasta kuitenkin käytettiin muihin asioihin kuin koulutukseen. Suomessa koulutettiin edelleen vain perusluennot, perusammunnat ja sulkeisjärjestysharjoituksia. Operaatioalueella keski-tyttiin taistelukoulutukseen, sulkeisjärjestysharjoituksiin ja kieliopintoihin. Rauhanturvaamiskokemusta omaavien henkilöiden käyttäminen hyödyksi on ollut omiaan koulutuk-sen kehittymisessä. YKSK 1 ja YKSK 2 komppanioiden päälliköt toimivat myöhemmin YKSP 1 ja YKSP 2 komentajina. YK-koulutuskeskusta ja sen edeltäjää YKSP/ Täydennysosastoa voidaan pitää rauhanturvaajien koulutusta koordinoivana ja resursseja kokoavana osastona. Operaatiosta ja tarkastusmatkoilta saatu palaute pystyttiin kokoamaan yhteen paikaan ja hyödyntämään seuraavien joukkojen koulu-tuksessa. Operaatioista saatua palautetta voitiin täydentää valinta- ja koulutustilaisuuksista saadulla palautteella. joissa käsiteltiin ensin Suezin ja sitten Unkarin kriisiä. Unkarin kriisissä oli voimakas itä – länsi – asetelma, mutta Suezin kriisissä Suomen ei tarvinnut asettua kummallekaan puolelle. Marraskuussa 1956 hyväksyttiin päätöslauselma ja perustettiin YK:n Lähi-idän valvontajoukko eli United Nations Emergency Force (UNEF). Ensimmäistä kertaa YK:n alainen aseistettu osasto perustettiin rauhan turvaamiseksi kriisialueella. Suomen hallitus vastasi kolme tuntia YK:n pääsihteerin virallisen tiedustelun jälkeen osallistuvansa YK:n Lähi-idän valvontajoukkoon. Suomalainen rauhanturvajoukko osallistui operaatioon vuoden 1956 marraskuusta vuoden 1957 joulukuuhun asti. Suomi päätti kahden puolivuotiskauden jälkeen lopettaa osallistumisensa UNEF - operaatioon. Suomi otti seuraavan kerran osaa, Suezin operaatioita huomattavasti mittavammalla joukolla, Yhdistyneiden Kansakuntien rauhanturvaoperaatioon Kyproksella. United Nations Peacekeeping Force in Cyprus-operaatioon Suomi osallistui vuodesta 1964. Operaatioon lähetettiin suomalainen rauhanturvapataljoona. Suomi jatkoi pataljoonan vahvuisen rauhanturvajoukkonsa pitämistä Kyproksen operaatiossa aina vuoteen 1977. Tutkimuksella on haettu vastausta rauhanturvaajien koulutuksen kehittymiseen vuosina 1956 – 1969. Alakysymyksillä selvitetään konkreettisia muutoksia koulutuksen käytännön toteuttamisessa ja syitä mahdollisin muutoksiin rauhanturvaajien koulutuksessa. Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä on:

Itämaisen tanssin opettajaksi kasvu ja kehittyminen

Tämän tutkimuksen aiheena on itämaisen tanssin opettajuuteen kasvun ja kehittymisen prosessi. Tavoitteena on selvittää, miten vieraasta kulttuurista peräisin olevan harrastepohjaisen lajin opettajuuteen päädytään ja kiinnitytään sekä, minkälaisen tietopohjan varaan opettajuus rakentuu. Itämainen tanssi on suomalaisessa liikuntakulttuurissa uusi harrastemuoto, ja siihen liittyvää tutkimusta on tehty vähän ja painottuen harrastajien kokemuksiin. Tässä tutkimuksessa opettajuuden kehittymistä tarkastellaan itämaisen tanssin egyptiläisen nykyvaikuttajan Mahmoud Redan ja suomalaisten tanssinopettajien kuvaamana. Tutkittavina olivat egyptiläinen Mahmoud Reda, viisi suomalaista pitkään opettanutta tanssinopettajaa ja 80 (N=80) tanssinopettajaa. Tutkimuksen aineisto koostui laadullisesta haastatteluaineistosta sekä määrällisestä kyselyaineistosta, joka oli osa suurempaa (N=630) itämaisen tanssin harrastustutkimusta. Kyselyaineisto ja haastattelut kerättiin vuonna 2009. Tutkimusote oli fenomenologinen ja toteutettiin aineisto-ja metodologiatriangulaationa painottuen laadulliseen analyysin. Tutkimuksen päätulos on, että itämaisen tanssin opettajaksi kasvu ja kehittyminen on prosessi, jossa opettaja kehittyy tanssiin ja opettajuuteen kiinnittymisen ja työn vakiintumisen kautta asiantuntijaopettajaksi. Tätä prosessia kuvaa malli, jossa kiinnittymisessä itämaiseen tanssiin ja opettajaksi aiemmat merkittävät opettaja- ja oppimiskokemukset sekä verkostoituminen muihin tanssinopettajiin ovat tärkeitä. Opettaja luo itselleen henkilökohtaisen opetusteorian, johon liittyvät hänen tietonsa itämaisen tanssin kulttuuritaustasta ja tekniikasta, vuorovaikutuksellisesta suhteesta ja ruumiillisuudesta opetustilanteissa. Kontekstuaalinen tieto tanssin opetuksessa rakentuu liikkeiden tekniikan ja tanssin kulttuuritaustan tuntemuksen varaan. Vuorovaikutuksellisessa opetuksessa toteutuvat dialogisuuden periaatteet niin puheen kuin ruumiillisuudenkin osalta. Suomalaisten tutkittujen käsitykset tanssinopettajuudesta eivät poikkea opettajauran keston mukaan. Mahmoud Redan opetuksen perustuessa behavioristiseen oppimiskäsitykseen suomalaiset tanssinopettajat korostavat vuorovaikutuksen ja osallisuuden merkitystä lähestyen konstruktivistista oppimiskäsitystä. Tutkimus palvelee itämaisen tanssin parissa työskenteleviä ja laajemmin vapaata sivistystyötä, kun tarkastellaan opettajuuden kehittymisestä lajeissa, joissa työhön kiinnittyminen ja työssä oppiminen perustuvat omaehtoiseen opiskeluun ja kokemukselliseen oppimiseen muodollisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella.

Tietämyksen hyödyntäminen vähittäiskaupan arvoketjun ohjauksessa

Tietämyksen hyödyntäminen parantaa yrityksen arvontuotannon lopputuloksia - myös vähittäiskaupassa. Vähittäiskaupoille erityisesti asiakastietämys on erityisen tärkeää. Asiakastietämyksen suhteen vähittäiskaupat ovat periaatteessa erinomaisessa asemassa, koska niiden henkilökunta tapaa asiakkaita päivittäin. Viimeisen 20 - 30 vuoden aikana vähittäiskauppa on kuitenkin siirtynyt ketjuliiketoimintamalliin, jossa toiminnan tehostamiseksi suurin osa päätöksenteosta on keskitetty ketjuyksikköön pois asiakasrajapinnasta. Päätöksenteon tueksi tuotetaan runsaasti määrällistä tietoa, mutta ensikäden syvällistä tietämystä asiakkaista päätöksenteossa ei pystytä hyödyntämään. Tämän työn tavoite on ollut kehittää nykyaikaisille vähittäiskaupoille soveltuva tapa saada keskitetyn päätöksenteon tueksi ensikäden asiakastietämystä. Työn metodologia nojaa suunnittelutieteeseen ja konstruktiiviseen tutkimusotteeseen, joissa molemmissa keskeisessä roolissa on konstruktio, jolla pyritään sekä ratkaisemaan käytännön ongelma että tuottamaan uutta teoreettista tietoa. Työn viitekehys muodostuu tietämystä käsittelevästä kirjallisuudesta. Konstruktion muodostamista varten työssä on tutustuttu vähittäiskaupasta löytyviin esimerkkeihin hyödyntää asiakastietämystä. Lisäksi työssä on systematisoitu tietämyksen luomiseen liittyvää käsitteistöä arvoketjunäkökulmasta. Pohjatyön jälkeen muodostettu konstruktio ratkaisee tutkimusongelman liittämällä ketjuyksikön ja asiakasrajapinnan samaan tietämyksen luomisen kehään. Konstruktiossa hyödynnetään arvoketjun ominaisuuksia, tietotekniikkaa sekä arvoketjuun muodostuvia käytänneyhteisöitä. Näin konstruktiossa on pystytty huomioimaan sekä vähittäiskaupan arvoketjun erityispiirteet että tietämyksen luomisen edellytykset.

Persianlahden sodasta operaatio Iraqi Freedomiin : Yhdysvaltain erikoisjoukkojen käyttöperiaatteiden kehittyminen ja sen vaikutukset käytännön toimintaan

Vuonna 1991 päättynyt Persianlahden sota oli monella tapaa merkityksellinen konflikti erikoisjoukkojen tulevaisuutta ajatellen. Se osoitti monessa asiassa erikoisjoukkojen käytön hyödyt. Vuonna 2003 alkanut ja päättynyt operaatio Iraqi Freedom taas oli monessa suhteessa erikoisjoukkojen käytön osalta ennennäkemätön operaatio. Erikoisjoukkoja käytettiin laajemmin kuin koskaan niin tavanomaisten joukkojen tukena kuin itsenäisissä tehtävissä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kuinka erikoisjoukkojen käyttöperiaatteet kehittyivät Persianlahden sodan ja operaatio Iraqi Freedomin välillä ja kuinka se ilmeni käytännössä. Kysymykseen haetaan vastausta seuraavien alakysymysten avulla: Mitä erikoisjoukkoja operaatioissa käytettiin ja mitkä olivat niiden käyttöperiaatteet, miten erikoisjoukkoja käytettiin Persianlahden sodassa ja miten niitä käytettiin operaatio Iraqi Freedomissa? Tämä tutkimus on asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä on käytetty sisältöanalyysia. Keskeisimpinä lähteinä on käytetty ohjesääntöjä, tutkimuksia sekä tutkimuskirjallisuutta. Tutkimuksessa on pyritty luomaan kuva erikoisjoukkojen käytöstä sekä tutkittu vallinneita erikoisjoukkojen käyttöperiaatteita ja niiden vaikutusta erikoisjoukkojen käyttöön. Erikoisjoukkojen toiminnassa on nähtävissä Persianlahden sodan ja operaatio Iraqi Freedomin välillä merkittäviä eroja. Suurimmaksi osaksi erot johtuivat erikoisjoukkojen muuttuneista käyttöperiaatteista, mutta välillä toiminta myös poikkesi vallitsevasta doktriinista.

Lentokadettien ammatillisten kunto-ominaisuuksien kehittyminen opiskeluaikana

Ilmavoimien ohjaajakurssille hakevien henkilöiden fyysistä kuntoa mitataan valintatestien viimeisessä vaiheessa. Testit sisältävät isometrisiä maksimivoimatestejä, ylävartalon voimantuottoa mittaavan heittoporttitestin sekä kontaktimatolla suoritetun anaerobista tehoa mittaavan hyppytestin. Lisäksi fyysistä kestävyyttä mitataan polkupyöräergometritestillä. Testeillä pyritään mittaamaan ammatillisia kunto-ominaisuuksia, eli niitä kuntoominaisuuksia, mitä sotilaslentäjältä vaaditaan toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Tutkimusongelmana on: miten kadettikurssi 89:llä opiskelevien lentokadettien ammatilliset kunto-ominaisuudet ovat kehittyneet valintatestien fyysisen voiman mittauksista neljän opiskeluvuoden aikana. Tutkimus on kvantitatiivinen tutkimus, jonka otos on kadettikurssi 89:llä opiskelevat ohjaajalinjan kadetit. Tulokset analysoidaan tilastollisin menetelmin. Tutkimusta lähestytään sotilaspedagogiikan näkökulmasta, yhdistettynä liikunta- ja ilmailulääketieteeseen. Valintatestien jälkeen ohjaajia ei testata samalla mittalaiteella, eli vertailukelpoista ja luotettavaa vertailuaineistoa ei ole saatavilla. Tutkimusta varten suoritettiin uusintatestit Kauhavan varuskunnan sairaalassa syys- lokakuussa 2005. Uusintatestin tulosten perusteella kohderyhmän ammatilliset kunto-ominaisuudet eivät olleet kehittyneet valintatesteistä. Vartalonkoukistajien isometristä maksimivoimaa lukuun ottamatta mittaustulosten keskiarvot olivat laskeneet uusintatesteissä. Vartalonojentajien- ja koukistajien suhteelliset voimatasot olivat kehittyneet saman suuntaisesti kuin absoluuttiset voimatasot. Antropometrisissä mittauksissa valintatestin ja uusintatestin väliset muutokset olivat pieniä. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että kohderyhmän ammatilliset kuntoominaisuudet eivät ole kehittyneet valintatestien jälkeen. Varsinaista fyysisen kunnon romahdusta ei kuitenkaan ole tapahtunut. Tutkimuksen tulosten perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä siitä, miksi fyysisen kunnon kehitystä ei ole tapahtunut. Jatkotutkimusehdotuksena on selvittää ne syyt, jotka estävät tai haittaavat kadettien fyysisen suorituskyvyn kehitystä opiskeluaikana.

Varusmiesten fyysisen suorituskyvyn kehittyminen peruskoulutuskaudella

Armeijan suorituskyky koostuu lukuisista eri tekijöistä. Siihen vaikuttavat asejärjestelmät, omaksuttu strategia ja taktiikka sekä ympäristöolosuhteet. Yhtenä merkittävimpänä tekijänä armeijan suorituskyvylle voidaan kuitenkin pitää sen yksittäisten sotilaiden suorituskykyä. Vaikka sodankäynti on teknistynyt ja asejärjestelmät ovat kehittyneet, eivät taistelun asettamat vaatimukset yksittäisen sotilaan fyysiselle suorituskyvylle ole laskeneet, pikemminkin nousseet. Nykypäivän sotilas kantaa enemmän tavaraa mukanaan, suorittaa vaativampia tehtäviä ja vastaa laajemmasta alueesta kuin aikaisemmin. Taistelukentän fyysisten vaatimusten kasvaessa länsimaisten ihmisten fyysisen suorituskyvyn kehitys on ollut laskusuuntainen. Yleiseen asevelvollisuuteen perustuvassa armeijassa koko väestön tasolla tapahtuneet suorituskyvyn muutokset tuntuvat selvinä. Suomalaisten varusmiesten fyysinen suorituskyky on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi. Kun huomioidaan varusmiesten alhainen lähtötaso ja ikäluokan vähäinen liikunta-aktiivisuus, tulisi varusmieskoulutuksen runsaan fyysisen kuormittavuuden nostaa varusmiesten fyysistä suorituskykyä tuntuvasti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää fyysisesti kuormittavan koulutuksen (liikunta- ja sotilaskoulutus) toteutumista ja sen vaikutuksia varusmiesten fyysiseen suorituskykyyn peruskoulutuskauden aikana. Tutkimusotos koostui kahdesta Porin Prikaatin Esikunta- ja Huoltokomppanian saapumiserän II/05 alokasjoukkueesta (n=61). Varusmiesten fyysinen suorituskyky mitattiin kestävyyden, nopeuden ja voiman osalta kaksipäiväisin kenttätestein peruskoulutuskauden alussa ja lopussa. Tutkittujen varusmiesten kestävyysominaisuudet kehittyivät peruskoulutuskaudella alhaisesta lähtötasosta huolimatta ainoastaan 4,0% (97 ± 65m P<0.001). Tämä johtui oletettavasti parantuneesta hapenottokyvystä ja energia-aineenvaihdunnasta. Kestovoimaominaisuudet kehittyivät selvästi, osin jopa erittäin merkitsevästi. 1min toistokyykistystestin tulokset paranivat 16,1% (7 ± 9krt P<0,001), vatsalihastestin tulokset 33,3% (9 ± 8krt/min P<0,001) selkälihastestin tulokset 23,7% (14 ± 13krt/min) ja etunojapunnerruksen tulokset 41,6% (10 ± 9krt/min P<0,001). Näiden ominaisuuksien kehittymistä voisivat parhaiten selittää kuormitettuna suoritetut marssit ja taistelukoulutus joita oli peruskoulutuskaudella yhteensä 34 tuntia. Sen sijaan nopeusominaisuudet eivät kehittyneet peruskoulutuskaudella ollenkaan. Nopeusvoima, perusvoima ja räjähtävä voima eivät myöskään kehittyneet peruskoulutuskaudella lainkaan. Näin ollen varusmiehillä vaikuttaisi olleen suuria puutteita erityisesti kimmoisuudessa ja lihastyön koordinaatiossa. Peruskoulutuskausi näyttäisi kehittävän varusmiesten kestävyys- ja kestovoimaominaisuuksia. Kehityksestä huolimatta kestävyysominaisuudet jäivät edelleen selvästi taistelukentän asettamista vaatimuksista. Nopeus- ja nopeusvoimaominaisuuksien kehittyminen ole aikaisempaan tutkimustietoon nähden tyydyttävää. Tämä saattaisi viitata tarpeeseen tarkastella peruskoulutuskauden fyysisen koulutuksen järjestelyjä uudelleen. Vaikka kestävyys- ja kestovoimaominaisuudet ovatkin sotilaan toimintakyvyn kannalta keskeisimpiä, ei nopeus- ja nopeusvoimaominaisuuksiakaan tulisi unohtaa. Syöksyissä, suojautumisissa ym. ne saattavat olla ratkaisevia tekijöitä elävän ja kuolleen sotilaan välillä.