Hampaiden transplantaatiot

Tämä syventävien opintojen kirjallinen työ käsittelee hampaiden transplantaatiota. Menetelmällä tarkoitetaan joko potilaan oman hampaan tai toiselta potilaalta saadun hampaan siirtoa valmiiseen poistokuoppaan tai erikseen preparoituun kuoppaan. Allotransplantaatiosta on kyse silloin, kun siirrettävä hammas on saatu toiselta potilaalta, jolloin ongelmaksi voi muodostua kudosyhteensopivuusongelmat. Autotransplantaatiosta puhutaan silloin, kun siirto tapahtuu potilaan omassa suussa. Tämä on nykyaikana useimmin käytetty menetelmä ja sitä käsitellään tässä työssä syvällisemmin. Hampaiden siirrot ovat vähentyneet proteettisten ratkaisujen ja implantologian kehittymisen vuoksi. On ajateltu, etteivät transplantaatiot tarjoa mitään uutta modernille hammaslääketieteelle. Ne antavat kuitenkin erittäin kilpailukykyisen vaihtoehdon menetettyjen hampaiden korvaamisessa etenkin lapsipotilaiden ja nuorten kohdalla. Transplantaatioleikkaus on tekniikkaherkkä ja vaatii onnistuakseen kokeneen kirurgin sekä huolellisen preoperatiivisen potilasvalinnan. Parhaassa tapauksessa potilas saa hampaan, joka kestää vuosikymmeniä osana omaa hampaistoa. Transplantoitu hammas reagoi purentaolosuhteiden muutoksiin samalla tavalla kuin omat hampaat, mitä implantti ei tee. Onnistuneen leikkauksen edellytyksenä on lisäksi huolellinen jälkihoito. Valitettavasti joitakin siirteitä menetetään aina epäonnistuneen hoidon takia. Yleisimpiä komplikaatioita ovat resorptiot, karies ja marginaalinen parodontiitti. Usein komplikaatiot johtavat siirteen menettämiseen jonkin ajan kuluessa, mutta siirre voidaan yrittää pelastaa esimerkiksi juurihoidolla. Tässä syventävien opintojen kirjallisessa työssä on tehty kirjallisuuskatsaus hampaiden transplantaatioista ja lisäksi tutkittu vuosina 2004 - 2013 TYKSin suu- ja leukasairauksien klinikalla tehdyt transplantaatiot. Näistä selvitettiin muun muassa leikkauksen syy, seuranta-aika sekä mahdolliset komplikaatiot. Aineistosta käy ilmi, että transplantaatio suoritettiin yhteensä kymmenelle hampaalle, joista kaksi menetettiin seuranta-aikana (k.a. 19 kk). Lisäksi pohditaan transplantaatioiden heikkouksia ja vertaillaan menetelmää implantointiin.

EGFR, Her2, p53 ja ALDH1:n yhteys munasarjasyöpäpotilaiden ennusteeseen, ja tilastoja TYKSin vuosien 2001–2007 munasarjasyöpään sairastuneiden potilaiden aineistosta

Munasarjasyöpä on Suomessa tappavin ja toiseksi yleisin gynekologinen syöpä, lisäksi se on kymmenenneksi yleisin naisten syöpä. Yli 90% munasarjasyövistä on epiteeliperäisiä ja morfologisista alatyypeistä yleisin on seroosi syöpä. Serooseista syövistä yli 90 % on korkean riskin eli high grade –syöpää. Vaikka uudet hoidot ovat pidentäneet potilaan selviytymistä, niin kaiken kaikkiaan kokonaisennuste ei kuitenkaan ole parantunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Aikaisin havaittu paikallinen epiteeliperäinen munasarjasyöpä on parannettavissa kirurgialla. Yli 2/3 epiteliaalisista munasarjasyövistä diagnosoidaan vasta levinneessä vaiheessa, jolloin viiden vuoden selviytyvyys potilailla on vain noin 30 %. Aiemmin munasarjasyöpien arveltiin olevan lähtöisin munasarjojen pintaepiteelistä, mutta uusimpien tutkimusten mukaan kyseessä on niin molekulaarisesti kuin etiologisesti ryhmä eri syöpiä, jotka ilmenevät samassa anatomisessa paikassa. Syventävässä työssäni tutkin munasarjasyövän käyttäytymistä ennustavia merkkiaineita Merkkiaineita tutkimalla pyritään tulevaisuudessa ennustamaan paremmin syöpien käyttäytymistä ja antamaan potilaille parempia täsmähoitoja. Syventävien opintojeni tarkoituksena oli tutkia munasarjasyöpää kirjallisuuteen tutustumalla ja tutkimalla retrospektiivistä vuosien 2001–2007 munasarjapotilasaineistoa. Keräsimme toisen tutkijan kanssa aineistoon 356 potilaan tiedot, joista 310 sisällytettiin tekemiini tilastoihin. Lisäksi tutkin kiinnostavia munasarjasyövän käyttäytymiseen mahdollisesti liittyviä merkkiaineita (EGFR, HER2, P53 JA ALDH1) uudessa 48 potilaan aineistossa ja selvitin proteiinien merkitystä taudin kulussa ja ennusteessa. 310 potilaan aineiston tulokset olivat sopusoinnussa aiempiin julkaisuihin. Aineistomme munasarjasyövistä 60 % on seroosia high grade –syöpää ja 67 % syövistä on levinneen vaiheen eli luokan III-IV tauteja. 48 potilaan immunohistokemiallisissa värjäyksissä mielenkiintoisin tulos on se, että Her2 :n värjäytymisintensiteetti korreloi kääntäen vahvaan ALDH1-värjäykseen eli se on korkea, kun ALDH1 on matala (korrelaatio -0.425; p=0.00994) Vastaavasti Her2 :n intensiteetin ollessa korkea ALDH1/heikko-soluja on paljon (p=0.00975). Tällaista tutkimus tulosta ei aiemmin ole esitetty. Tämä kiinnostava tulos tulee jatkossa varmistaa laajemmassa aineistossa.

Muuttuva isyys, erovanhemmuus ja sukupuoli – diskurssianalyyttinen tutkimus etä-isyyden ja sosiaalityön kohtaamisesta internetin keskustelupalstalla

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaista puhetta etä-isyydestä internetin keskustelupalstalla tuotetaan suhteessa sosiaaliviranomaisiin sekä millaiseksi etä-isän ja sosiaaliviranomaisen kohtaaminen keskusteluissa muotoutuu. Aineistona käytettiin kahta internetin keskustelufoorumia (eroperhe.net ja Suomi24.fi). Aineistoon päätyi yhteensä 266 sivun, 48 viestiketjun ja 550 viestin verran etä-isien verkkokeskustelua. Tutkimus oli menetelmältään laadullinen ja analyysimenetelmänä käytettiin diskurssianalyysia. Etä-isän asema hahmottui aineistossa kolmen päädiskurssin kautta, jotka nimesin henkilökohtaisen vastuun diskurssiksi, marginaalisuusdiskurssiksi ja epätasa-arvon diskurssiksi. Henkilökohtaisen vastuun diskurssin jaottelin vastuuttavaan vertaistukeen, yhdenvertaisuusdiskurssiin ja velvoitediskurssiin. Vastuuttavalla vertaistuella etä-isälle rakennettiin aloitteellisen ja vastuullisen toimijan asema. Yhdenvertaisuusdiskurssilla etä-isän ja sosiaaliviranomaisen kohtaamisesta muodostettiin yhdenvertainen ja molemminpuolinen yhteistyöprosessi. Velvoitediskurssissa painotettiin viranomaisen vastuuta ja velvollisuuksia sekä etä-isän oikeuksia asiakkaana. Marginaalisuusdiskurssin jaoin negatiivisen ennustamisen, objektiuden ja institutionaalisen vallan puhetapoihin. Negatiivisen ennustamisen kautta etä-isälle valmisteltiin häviäjän väistämätön kohtalo. Objektoinnilla taas asetettiin etä-isä voimattomaksi tekojen kohteeksi. Institutionaalisen vallan kontekstissa korostettiin sosiaaliviranomaisen mekaanista vallankäyttöä. Epätasa-arvon ylädiskurssille rakensin juridisen, sortofeminismin, yhteiskunnallisen inertian ja laajan elatusvelvollisuuden alaluokat. Juridiikan kontekstissa korostettiin etä-isän oikeudettomuutta sekä kytkettiin yhteen etä-isän oikeudet ja lapsen etu. Sortofeminismipuheessa etä-isän epätasa-arvoa perusteltiin sosiaalityön sukupuolistuneilla käytännöillä. Yhteiskunnallisen inertian diskurssilla muodostettiin epätasapaino etä-isän tarpeiden ja vallitsevien yhteiskuntarakenteiden välille. Laajan elatusvelvollisuuden kautta etä-isä asetettiin yhteiskunnalliseksi sijaiskärsijäksi ja sosiaalisten ongelmien maksajaksi. Tutkimuksen perusteella etä-isyyteen ja heidän asemaansa liittyy voimakkaita tunnelatauksia sekä vertaistuen, keskustelukontaktin ja käytännön neuvonnan tarvetta. Etä-isät haluavat tulla kuulluiksi, kohdatuiksi ja ymmärretyiksi. Tulokset herättävät kysymyksiä etä-isille tarkoitettujen palvelujen tavoitettavuudesta, sosiaalityön sukupuolineutraaliudesta sekä sosiaaliviranomaisten valmiuksista mieserityiseen työskentelyyn.

Kiinteät taka-alueen aukonsäilyttäjät - käyttö ja valmistus

Tämän syventävän opinnäytetyön tarkoituksena oli perehtyä kiinteiden aukonsäilyttäjien käyttöön takahammasalueella sekä maitohampaisto- että I-vaihduntavaiheen aikana. Työ on kolmeosainen: Ensimmäisessä osassa perehdytään erilaisten aukonsäilyttäjien valmistukseen, käytön indikaatioihin ja rajoituksiin sekä kojeista koituviin hyötyihin ja haittoihin. Tavoitteena on kirjallisuuden perusteella linjata, milloin kiinteiden aukonsäilyttäjien käyttö on perusteltua. Työn toisessa osassa kuvataan aukonsäilyttäjää käyttäen hoidettu potilastapaus. Kolmannessa osassa esitetään suomalaisille oikomishoidon ja lasten hammashoidon erikoishammaslääkäreille suunnattu kyselytutkimus, jossa analysoitiin aukonsäilyttäjien käytön perusteita ja yleisyyttä kliinisessä työssä. Tutkimuksen perusteella hieman yli 70 % oikojista ja lasten hammashoidon erikoishammaslääkäreistä käyttää kliinisessä työssään aukonsäilyttäjiä. Yleisin käytössä oleva aukonsäilyttäjä on linguaalikaari. Aukonsäilyttäjiä pidetään hyödyllisinä, kun tarkoituksena on estää hammaskaaren ahtautumista; niiden rutiininomaista käyttöä ei kuitenkaan suosita. Aukonsäilyttäjän tarve tulee vastaajien mielestä arvioida aina tapauskohtaisesti. Aukonsäilyttäjiä haluttaisiin käyttää enemmänkin, mikäli potilaan yhteistyökyky olisi riittävä. Syinä siihen, ettei aukonsäilyttäjiä käytetä, mainittiin potilaan laajempi oikomistarve, kariesaktiivisuus, saatavan hyödyn kyseenalaisuus ja potilaan yhteistyökyvyn puute.

Kandin selviytymisopas klinikkaan

Syventävän työmme koostuu kahdesta erillisestä osasta: kirjallisuus-katsauksesta ”Approksimaalikontaktin korjaus yhdistelmämuovipaikkaushoidossa” sekä tästä oppaasta. Opas on laadittu kolmannen vuoden hammaslääketieteen kandidaatin näkökulmasta vastaavassa vaiheessa olevalle opiskelijalle, joka siirtyy prekliinisistä opinnoista kliiniseen opiskeluvaiheeseen. Ohjekirjassa käydään läpi olennaisimmat asiat, jotka kandidaatti klinikkasalissa kohtaa ensimmäisen vuoden aikana. Ohjekirjan tarkoitus on olla helposti katsottavissa oleva pdf-dokumentti, josta kandidaatti voi tarkistaa ja varmentaa potilastyöskentelyyn liittyviä käytännön asioita. Ideana on helpottaa pääasiassa kandidaatin siirtymävaihetta, mutta vähentää myös henkilökunnan työtä ja selkeyttää toimintatapoja opetushammashoitolassa. Ohjekirja on tarkoitus julkaista Moodle2-oppimisalustalla: https://moodle2.utu.fi/my/ ja sen sisältö tarkistetuttava vuosittain/tarpeen mukaan eri oppiaineiden vastuuopettajilla. Ensimmäisen klinikkavuoden syksyllä kandidaatti tekee suun ja hampaiston tutkimuksia, omahoidon opastusta, tupakkavalistusta, anti-infektiivistä hoitoa, pinnoituksia ja paikkauksia. Näiden lisäksi kandidaatti voi päästä seuraamaan ja avustamaan kirurgisissa toimenpiteissä. Keväällä jaetaan ensimmäiset juurihoito- ja proteettiset potilaat. Ohjekirjaan on pyritty laatimaan kirjalliset ohjeet em. toimenpiteiden suorittamiseen sekä koottu tietoa klinikkasalista ja työskentelytavoista, käytetyistä tietokoneohjelmista, röntgenkuvauksesta, farmakologiasta, riskipotilaista sekä ensiavusta. Ohjekirjassa on ohjeet myös pistotapaturman varalta sekä aineiden käyttöohjeita ja hyödyllisiä linkkejä. Pääsääntöisesti ohjekirjan jokaisen kappaleen on tarkastanut ensin yliopiston vastuuopettaja ja tämän jälkeen klinikan ko. erikoisalan vastuuopettaja. Hyvää suunterveyden hoitoa voi toteuttaa monin eri tavoin, mutta ohjekirja antaa ainakin yhden hyvän toimintatavan. Jokaisen potilaan kohdalla hoito on kuitenkin pohdittava luonnollisesti aina tilannekohtaisesti ja potilaan toiveet otettava huomioon. Ohjekirja on laadittu opiskelijan näkökulmasta ja sisältää edellä mainittujen lisäksi nk. ”hiljaista tietoa”, joka ei ole saatavilla muualta. Hammaslääketieteen kolmas opiskeluvuosi on henkisesti monelle raskas, kun opittuja tietoja pitää alkaa soveltaa käytännön potilastyössä ja rinnalla suorittaa uusia kursseja. Alussa kaikki on uutta ja opettajan apua tarvitsee eniten kun epävarmuus omasta osaamisesta nousee helposti pintaan ja opiskelija kaipaa vahvistusta omiin muistikuviin. Ohjekirjan on tarkoitus olla tukena potilastyössä ja sen suunnittelussa ja vähentää näin kandidaatin stressiä. Toivomme ohjekirjastamme olevan hyötyä myös uusille kliinisille opettajille heidän perehtyessään talon käytänteisiin.

Psykiatristen hoitajien kokemukset verkkokurssina toteutetusta täydennyskoulutuksesta

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata psykiatrisessa hoitotyössä toimivien hoitajien subjektiivisia kokemuksia verkkokurssista, joka käsitteli levottomien ja aggressiivisten potilaiden hoitoa. Tavoitteena oli kuvata hoitajien oppimiskokemuksia verkko-kurssilla, verkkokurssin hyödyntämistä omassa työssä kurssin aikana sekä kehittämisehdotuksia omasta työyksiköstään kurssin jälkeen. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat psykiatriset hoitajat (N=213), jotka olivat osallistuneet levottomien ja aggressiivisten potilaiden hoitoon suuntautuneeseen verkkokurssiin. Tutkimusaineisto koostui hoitajien verkkokurssilla tekemistä reflektiivisistä kirjoitelmista, joissa he kuvaavat oppimistaan, verkkokurssin hyödyntämistä omassa työssään sekä kehittämisajatuksiaan omasta työyksiköstä. Kirjoitelmat (n=177) analysoitiin induktiivisen sisällön analyysin avulla. Hoitajien oppimiskokemukset verkkokurssilla ilmenivät psykiatrisen osaamisen sekä yleisten tietoteknisten valmiuksien kehittymisenä. Psykiatrisen osaamisen kehittyminen muodostui hoitajan tiedon lisääntymisestä, oman toiminnan syvällisemmästä pohdinnasta sekä toiminnan kehittymisestä aggressiotilanteen aikana sekä sen jälkeen. Hoitajat kokivat hyödyntäneensä verkkokurssia omassa toiminnassaan potilaan kanssa sekä ja-kamalla kurssin sisältöä muille. Kehittämisajatuksia hoitajat toivat esille liittyen lisä-resurssien kohdentamiseen työympäristöön sekä henkilökuntaan, toiminnan kehittämiseen aggressiotilanteissa sekä potilaiden ja omaisten tarpeiden parempaan huomioimiseen. Osalle hoitajista verkkokurssi ei tuonut minkäänlaisia oppimiskokemuksia eivätkä he kokeneet kurssia hyödylliseksi oman työnsä kannalta. Tutkimustulokset osoittavat, että hoitajat kokevat verkkokurssin erittäin monipuolisena täydennyskoulutusmuotona oppimisen, työssä hyödyntämisen ja kehittämisajatusten osalta. Tämä tutkimus tuo uutta tietoa ennen kaikkea hyödyntämisnäkökulmaan, sillä hoitajat kokivat pystyvänsä hyödyntämään verkkokurssia kurssin aikana sen sisällön sekä oman oppimisen kautta. He jakoivat tietoa ja materiaalia muille hoitajille ja opiskelijoille, jolloin koko työyhteisö hyötyi verkkokurssista ja sen sisällöstä. Tutkimuksessa ilmeni kuitenkin myös se, etteivät kaikki hoitajat koe verkkokurssia parhaana mahdollisena kouluttautumismuotona. Tämän tutkimuksen tietoja voidaan käyttää hyväksi suunniteltaessa verkkokursseja hoitajille täydennyskoulutuksessa.

Leukanivelen artroskopiat

Monet sairaudet voivat vaikuttaa myös leukaniveleen. Tavallisimpia leukaniveltä vaurioittavia sairauksia ovat erilaiset reumasairaudet, joista yleisimpänä on nivelreuma, eli reumatoidi artriitti. Leukanivelessä esiintyy myös vain siinä ilmeneviä sairauksia. Yleisimmin vaiva johtuu leukanivelen välilevyn häiriintyneestä toiminnasta, joka estää alaleukaluun nivelpään normaalia liikkumista. Leukanivelen toimintavaikeudet (engl. temporomandibular disorders, TMD) vaikuttavat potilaan jokapäiväiseen elämään hankaloittamalla muun muassa puhumista ja syömistä. Potilaan hoito aloitetaan aina ei-invasiivisilla hoitomuodoilla. Jos näillä ei saada tulosta, siirrytään myöhemmin invasiivisempiin hoitoihin. Vähiten invasiivisia hoitomuotoja, joilla on saavutettu leukanivelvaivapotilaille oireiden helpotusta, ovat leukanivelen tähystysleikkaukset, eli artroskopiat. Artroskopian tärkeimpiä indikaatioita ovat leukanivelen rakenteelliset ongelmat, kuten palautumattoman nivelvälilevyn sijoiltaanmenon aiheuttama ns. closed lock- tila, osteoartroosi, sekä artriitit. Artroskooppisesti diagnoosi voidaan varmistaa suorassa näköyhteydessä nivelen sisäpinnoille. Artroskooppisesti voidaan myös suorittaa leukanivelvaivojen hoitotoimenpiteitä kuten adheesioiden poistoa. Artroskooppisella hoidolla on saavutettu hyviä hoitotuloksia etenkin kivuliaasta nivelvälilevyn palautumattomasta sijoiltaanmenosta ja osteoartroosista kärsivien potilaiden hoidossa. Artroskopialla on myös saavutettu erinomainen diagnostinen tarkkuus epäselvien nivelensisäisten diagnoosien selvittämisessä.Artroskopia on erittäin hyödyllinen hoitomuoto oikein valikoiduille potilaille ja sitä kannattaa kokeilla tietyille potilasryhmille konservatiivisen hoidon jälkeen.

Hampaiden kuluminen ja kuluneen hampaiston kuntouttaminen

Tässä tutkielmassa perehdyin kirjallisuuden avulla hampaiden kulumiseen ja sen etiologiaan, patogeneesiin, diagnostiikkaan ja luokitteluun. Lisäksi tutkielmani sisältää potilastapauskertomuksen. Potilastapauskertomuksessa käyn läpi bulimiaa sairastavan potilaan kuluneen hampaiston kuntoutuksen. Hoidin potilaan Turun opetushammashoitolassa syksyn 2013 ja kevään 2014 aikana. Hampaiden kulumistyypit voidaan jakaa lähteestä riippuen kolmeen tai neljään eri lajiin: eroosioon, attritioon, abraasioon ja abfraktion. Hampaiden kuluminen on lähes aina monitekijäinen prosessi eli seurausta useammasta eri kulumismekanismista. Siksi kuluneita hampaita tutkiessa voidaan usein tehdä monia eri hampaiden kulumisesta johtuvia diagnooseja. Eroosiossa hampaiden kuluminen johtuu kemiallisesta prosessista, jossa hapot demineralisoivat hammaskudosta. Abraasio ja attritio aiheuttavat hampaiden kulumista mekaanisen rasituksen seurauksena. Abfraktion syntymekanismia ei vielä täysin tunneta. Kuluman mahdollisimman varhainen havaitseminen on tärkeää, sillä lisävaurioiden ennaltaehkäisy on tehokkain tapa hoitaa kuluneita hampaita. Kliinistä statusta tehdessä hammaslääkärien tulisikin entistä tarkemmin määrittää eri kulumismekanismien aiheuttamat vauriot ja niiden vaikeusasteet, sillä oikeiden diagnoosien avulla pystytään sekä kohdentamaan annettava hoito oikein että ehkäisemään lisävaurioiden synty.

Suorat ja epäsuorat täytteet takahammasalueella – mekaanisten ominaisuuksien, kliinisen tekniikan ja ennusteen vertailu

Tämä syventävien opintojen opintoprojekti koostuu opetusvideoista ja aiheeseen liittyvästä kirjallisuuskatsauksesta. Opintoprojektissa valmistetaan kliinisiä opetusvideoita hammaslääketieteen perusopintojen opetusmateriaaliksi, aihepiirinä keraamisen täytteen valmistuksen kliiniset tekniikat. Kirjallisen osuuden tavoitteena on laatia kirjallisuuskatsaus tutkimustiedosta suoralla ja epäsuoralla tekniikalla valmistettujen takahammastäytteiden eroista. Katsauksessa käsitellään kliinisen tekniikan eroavaisuuksia, sekä täytteiden mekaanisten ominaisuuksien ja ennusteen eroavaisuuksia. Suorista täytteistä tarkastellaan yhdistelmämuovitäytteitä ja epäsuorista täytteistä tarkastellaan keraamisia täytteitä ja epäsuoria muovitäytteitä. Suoralla tekniikalla toteutetut yhdistelmämuovitäytteet ovat laajassa kliinisessä käytössä korjaavassa hammashoidossa. Takahammasalueella etenkin laajojen muovitäytteiden ongelmia ovat murtumat, saumavuoto ja sekundäärikaries. Näitä ongelmia voidaan osaltaan eliminoida toteuttamalla täytteet epäsuoralla tekniikalla. Epäsuorilla ja suorilla täytteillä on molemmilla omat kliiniset indikaationsa. Kliinisten seurantatutkimusten mukaan epäsuorat täytteet ovat pitkäikäisempiä kuin suorat täytteet. Epäsuorat täytteet säilyttävät luonnollisen kaltaisen ulkonäön ja pintakiilteen ikääntyessään. Toisaalta, epäsuora tekniikka on kliinisesti vaativampi ja vie enemmän hammaslääkärin työaikaa. In vitro-testeissä todetaan, että epäsuorilla täytteillä saadaan täytteisiin tiiviimmät saumat, mutta toisaalta suoran tekniikan muovitäytteet saattavat kestää paremmin purentarasituksia MOD-paikoissa johtuen paremmasta elastisuuskertoimesta. Valinta epäsuoran ja suoran täyteen välillä tulee tehdä yhdessä potilaan kanssa, tilannekohtaisesti.

Skannausratkaisun ja yleisarkiston käyttöönotto potilasasiakirjojen käsittelyyn terveydenhuollossa

Julkinen terveydenhuolto on muutoksen ja monien haasteiden edessä, kun palveluiden kysyntä ja laatuvaatimukset kasvavat. Julkisen sektorin taloudellinen tilanne aiheuttaa paineita kustannusten pienentämiseksi ja toimintojen keskittämiseen. Muutoksista huolimatta terveydenhuollon henkilökunnalla tulee olla mahdollisimman helppo ja nopea pääsy potilasta koskeviin ajantasaisiin ja olennaisiin tietoihin. Tämä diplomityö tarkastelee tietojärjestelmän käyttöönottoprosessia, paperisten potilasasiakirjojen digitalisointia ja niiden hyödyntämistä hoitoprosessissa. Tutkimuksessa esitellään paperilähetteiden käsittely, skannausratkaisun käyttöönotto ja integrointi HUS:n XDS-yleisarkistoon. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu käyttöönottoprosessista ja siihen liittyvistä haasteista, onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä sekä onnistumiseen mittaamiseen käytettävissä olevista malleista ja mittareista. Tietojärjestelmän käyttöönoton onnistumiseen vaikutti erityisesti ennakkosuunnittelu ja muutosvastarinnan ymmärtäminen. Tietojärjestelmän käyttöönotossa havaittiin, että muutos hyväksytään käyttäjien osalta, kun se vastaa käyttäjien todelliseen tarpeeseen. Erityisesti lähetteiden käsittely sähköisessä muodossa koettiin hyödylliseksi ja tarpeelliseksi, koska tämä mahdollisti potilastietojen saatavuuden paikasta ja ajasta riippumatta ja tuki potilaan hoitoprosessia. Käyttöönotossa havaittiin, että skannausprosessi ei voi olla samanlainen kaikkialla, koska eri yksiköissä tapahtuva skannaus voi olla potilaskeskeistä tai asiakirjatyyppien mukaan tai kompeksista ja suuriin määriin perustuvaa.

Oral verrucous lesions – a search for PVL

Proliferatiivinen verrukoottinen leukoplakia (PVL) esiintyy yhtenä laajana tai useampana verrukoottisena, valkoisena muutoksena suun limakalvoilla. PVL on aggressiivinen limakalvomuutos, joka ei usein vastaa hoitoihin, uusii herkästi ja sillä on muita leukoplakioita suurempi pahanlaatuistumistaipumus. Tutkimuksen tarkoitus on lisätä tietoa PVL:sta ja sen ilmentymisestä ja kehittymisestä sekä arvioida kriittisesti PVL:n diagnostiikkaa. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus suoritettiin etsimällä Pubmed-tietokannan kirjallisuushaulla kaikki englannin kielellä raportoidut ja vertaisarvioidut PVL- potilastapaukset 2000 – 2013. PVL voi histologisesti esiintyä myös verrukoottisena hyperplasiana (VH), joten myös nämä tapaukset sisällytettiin aineistoon. Kaikkiaan 54 artikkelia täytti sisäänottokriteerit. Näissä oli yhteensä 388 PVL- ja 848 VH-tapausta. Lisäksi kerättiin kaikki Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen suupatologian osastolla histologisesti diagnosoidut vastaavat suun VH-muutokset 2000 – 2013. Kirjallisuudesta havaittiin, että PVL esiintyi useammin naisilla (2,2 : 1), kun taas VH esiintyi useammin miehillä (1 : 3,8). Tupakointi ei näyttänyt liittyvän PVL:aan (30 %), kun taas VH:aan se näytti selkeämmin liittyvän (83 %). PVL:n yleisin sijainti oli ikenellä (59 %) ja suurin osa VH-muutoksista esiintyi posken limakalvolla (51 %). PVL-potilaista 47 %:lla ja VH-potilaista 5 %:lla todettiin seurannassa pahanlaatuinen kasvain. Turun yliopiston suupatologian osastolla diagnosoituja VH-tapauksia oli 13 vuoden aikana 29. Naisten osuus sairastuneista oli suurempi kuin miesten (1,4 : 1). Muutokset esiintyivät yleisimmin kielen limakalvolla (48 %) ja poskessa (34 %). Yhdessä tapauksessa kehittyi pahanlaatuinen kasvain (3 %). Tutkimuksessa todettiin, että PVL- ja VH-muutokset poikkeavat toisistaan sukupuolijakauman, tupakoinnin ja pahanlaatuistumisen osalta. Ongelmana katsauksessa olivat tietojen puutteellisuus ja raportoinnin heterogeenisyys kirjallisuudessa. PVL- ja VH-tutkimuksessa tulisikin panostaa yhteneviin diagnostisiin kriteereihin, jotta materiaalit olisivat vertailukelpoisia. Potilaan kannalta PVL:n ja VH:n varhainen diagnosointi ja huolellinen seuranta ovat olennaisen tärkeitä asioita.

Asleep or not asleep? Evaluation of the Quality of Patients’ Sleep in Critical Care Nursing

Sleep is important for the recovery of a critically ill patient, as lack of sleep is known to influence negatively a person’s cardiovascular system, mood, orientation, and metabolic and immune function and thus, it may prolong patients’ intensive care unit (ICU) and hospital stay. Intubated and mechanically ventilated patients suffer from fragmented and light sleep. However, it is not known well how non-intubated patients sleep. The evaluation of the patients’ sleep may be compromised by their fatigue and still position with no indication if they are asleep or not. The purpose of this study was to evaluate ICU patients’ sleep evaluation methods, the quality of non-intubated patients’ sleep, and the sleep evaluations performed by ICU nurses. The aims were to develop recommendations of patients’ sleep evaluation for ICU nurses and to provide a description of the quality of non-intubated patients’ sleep. The literature review of ICU patients’ sleep evaluation methods was extended to the end of 2014. The evaluation of the quality of patients’ sleep was conducted with four data: A) the nurses’ narrative documentations of the quality of patients’ sleep (n=114), B) the nurses’ sleep evaluations (n=21) with a structured observation instrument C) the patients’ self-evaluations (n=114) with the Richards-Campbell Sleep Questionnaire, and D) polysomnographic evaluations of the quality of patients’ sleep (n=21). The correspondence of data A with data C (collected 4–8/2011), and data B with data D (collected 5–8/2009) were analysed. Content analysis was used for the nurses’ documentations and statistical analyses for all the other data. The quality of non-intubated patients’ sleep varied between individuals. In many patients, sleep was light, awakenings were frequent, and the amount of sleep was insufficient as compared to sleep in healthy people. However, some patients were able to sleep well. The patients evaluated the quality of their sleep on average neither high nor low. Sleep depth was evaluated to be the worst and the speed of falling asleep the best aspect of sleep, on a scale 0 (poor sleep) to 100 (good sleep). Nursing care was mostly performed while the patients were awake, and thus the disturbing effect was low. The instruments available for nurses to evaluate the quality of patients’ sleep were limited and measured mainly the quantity of sleep. Nurses’ structured observatory evaluations of the quality of patients’ sleep were correct for approximately two thirds of the cases, and only regarding total sleep time. Nurses’ narrative documentations of the patients’ sleep corresponded with patients’ self-evaluations in just over half of the cases. However, nurses documented several dimensions of sleep that are not included in the present sleep evaluation instruments. They could be classified according to the components of the nursing process: needs assessment, sleep assessment, intervention, and effect of intervention. Valid, more comprehensive sleep evaluation methods for nurses are needed to evaluate, document, improve and study patients’ quality of sleep.

Securin, Cdc20 and Cdc27 in predicting the outcome of human breast cancer

Deregulated proliferation has been recognized among the most important factors promoting breast cancer development and progression. The aim of the project is to gain understanding of the role of specific cell cycle regulators of metaphase-anaphase transition and evaluate their potential in breast cancer prognostication and treatment decisions. Metaphase-anaphase transition is triggered by activation of anaphase promoting complex (APC) which is activated by a cascade of regulatory proteins, among them securin, Cdc20 and Cdc27. These proteins promote the metaphase–anaphase transition and participate in the timely separation of the chromatids. This study is based on a patient material of approximately 600 breast cancer patients and up to 22 years of follow-up. As the main observation, based on DNA cytometric and immunohistochemical methods, securin, Cdc20 and Cdc27 protein expressions were associated with abnormal DNA content and outcome of breast cancer. In the studied patient material, high securin expression alone and in combination with Cdc20 and Cdc27 predicted up to 9.8-fold odds for aneuploid DNA content in human breast cancer. In Kaplan–Meier analyses, high expression of securin systematically indicated decrease in breast cancer survival as compared to low expression cases. The adverse effect of high securin expression was further strengthened by combining it with Cdc20 or Cdc27 expressions, resulting in up to 6.8-fold risk of breast cancer death. High securin and Cdc20 expression was also associated with triple-negative breast cancer type with high statistical significance. Securin, Cdc20 or Cdc27 have not previously been investigated in a clinically relevant large breast cancer patient material or in association with DNA ploidy. The present findings suggest that the studied proteins may serve as potential biomarkers for identification of aggressive course of disease and unfavourable outcome of human breast cancer, and that they may provide a future research aim for understanding abnormal proliferation in malignant disease.

Economic Burden of Psoriasis

Psoriasis may cause a substantial economic burden to patients, health service providers, third parties, and the society as a whole. However, all of these costs may not be adequately considered when assessing the treatment costs for psoriasis. Psoriasis may negatively affect work productivity as psoriasis has a relatively high incidence in working age people that lead to possible costs because of lost productivity. The aims of this thesis were to estimate the economic burden of psoriasis particularly from patients’ and health service providers’ perspectives and to estimate the background factors (e.g., severity of psoriasis) that may have led to high costs. Another aim was to estimate the total medication costs and to estimate psoriasis’ proportion of health-related productivity losses. The patient sample was based on patients with psoriasis who visited the Department of Dermatology in Turku University Hospital during a one-year study period. These patients were sent a questionnaire. From the patients who gave consent, medication information, clinical information, and number of visits to Turku University Hospital were collected. This data was linked to the information from the questionnaire. Overall psoriasis was estimated to cause a substantial economic burden for the patient, health service provider, health insurance system, employer, and the society as a whole. The direct costs represented only a small proportion of the overall financial burden of psoriasis, whereas indirect costs were significant. The estimated annual costs for patients and employers were almost twice the costs to health service providers or the Social Insurance Institution of Finland. In conclusion, the cost contribution of patients and employers should be considered when assessing the costs of different treatments, in addition to commonly studied direct costs of medications and costs to health service providers. Methods used to assess these costs should be well justified and be described clearly to allow comparisons between studies and to evaluate the quality of the results.

Kohonneen verenpaineen hoidonohjausjärjestelmä

Kohonnut verenpaine on monille sairauksille ja jopa äkkikuolemalle altistava riskitekijä, jonka hoito on tärkeää. Kohonneen verenpaineen tehokas hoito on nykytiedon valossa mahdollista, mutta silti Terveys 2011 -tutkimuksen mukaan kohonnutta verenpainetta sairastavista suomalaisista miehistä vain 50 % ja naisista vain 56 % on hoitotavoitteessa. Tilannetta ei ole kyetty parantamaan pelkästään ohjeita lisäämällä. Tietokoneella toteutettua Käypä hoito -suositukseen perustuvaa verenpainepotilaan hoidossa avustavaa päätöksenteon tukijärjestelmää voitaisiin käyttää toisaalta potilashoidon yhtenäistämisessä ja toisaalta yksilöllisesti räätälöidyn optimaalisen hoidon tarjoamiseksi potilaille. Tässä opinnäytetyössä esitellään kohonnut verenpaine merkittävänä terveitä elin- vuosia uhkaavana riskitekijänä ja sen hoitoon käytetyt keskeiset menetelmät. Veren- painepotilaan hoito perustuu elintapaohjaukseen ja lääkehoitoon, jossa käytetään useaan eri vaikutusmekanismiin perustuvaa verenpainelääkkeiden yhdistelmähoitoa. Suolan käytön vähentäminen, liikunnan lisääminen, tupakoinnin lopettaminen ja ylipainon laskeminen ovat tehokkaita tapoja laskea verenpainetta ja niitä tulisikin siksi käyttää. Pieniannoksinen yhdistelmähoito puolestaan tarjoaa potilaalle hyvää lääketehoa vähäisin haittavaikutuksin. Hoidonohjausjärjestelmä on potilashoidossa alikäytetty tietotekninen apuväline, jo- ka potilaasta tunnettua tietoa käsittelemällä kykenee tarjoamaan terveydenhuollon ammattilaiselle yksilöllisen suosituksen potilaan hoidosta. Suomessa kohonneen veren- paineen hoito pohjautuu Käypä hoito -suosituksiin ja kansainvälisissä sovelluksissa on käytettävissä vastaavia alueellisia hoitosuosituksia. Opinnäytetyö kuvailee Turun yli- opiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyössä toteuttaman Kohonneen verenpaineen hoidonohjausjärjestelmän suunnittelun ja toteutuksen. Työssä kuvailtu- ja ideoita ja menetelmiä käyttäen on mahdollista laajentaa hoidonohjausjärjestelmää kohonneesta verenpaineesta myös muiden kansantautien, kuten diabeteksen hoitoon.