Eettinen virkamiespätevyys suomalaisessa turvallisuuspolitiikassa : esimerkkinä poliisi ja rajavartiolaitos

Abstract: Ethical competence of civil servants in Finnish security politics. The Finnish police and the border guard as examples

Maahanmuuttaja tutkimushuoneessa : röntgenhoitajien kokemuksia tutkimushuonetyöskentelystä maahanmuuttaja-asiakkaiden/potilaiden kanssa

Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää röntgenhoitajien kokemusten kautta ne normaalin työprosessin vaiheet, joissa röntgenhoitajien mukaan maahanmuuttaja-asiakkaiden/potilaiden erityisyys tuli ilmi sekä tavat, joilla erityisyys ilmeni. Huomion keskipisteenä oli kuvantamisprosessin vaihe, jossa röntgenhoitaja oli välittömässä vuorovaikutuksessa asiakkaan/potilaan kanssa. Opinnäytetyötä varten haastateltiin yksilöhaastatteluin viittä röntgenhoitajaa, jotka työskentelivät kahdella pääkaupunkiseudulla sijaitsevalla röntgenosastolla. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla ja analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Röntgenhoitajien vastauksissa korostuivat maahanmuuttaja-asiakkaiden/potilaiden aiheuttamat haasteet. Tärkeimmät haasteet liittyivät kulttuurieroihin sekä kieli- ja kommunikaatiovaikeuksiin. Kulttuurisista haasteista vaikutti röntgenhoitajien normaalityöskentelyyn eniten joidenkin maahanmuuttajaryhmien vallitseva sukupuolijärjestelmä, joka poikkesi merkittävästi suomalaisesta. Sekä kulttuurieroista että kieli- ja kommunikaatiovaikeuksista johtuvat haasteet liittyivät erityisesti joihinkin tutkimushuonetyöskentelyn vaiheisiin. Jotta olisi mahdollista sekä kunnioittaa maahanmuuttaja-asiakkaiden/potilaiden kulttuurisia erityispiirteitä että tuottaa diagnostisesti riittävän laadukkaita kuvia, röntgenhoitajat turvautuivat erityisjärjestelyihin ja normaalista poikkeaviin työtapoihin. Haasteellisimmat asiakkaat/potilaat tulivat islamilaisista maista, joiden vallitseva islamin tulkinta poikkesi eniten länsimaisista kulttuurinormeista. Tämän opinnäytteen perusteella toimet, joilla pyritään parantamaan maahanmuuttaja-asiakkaiden/potilaiden palvelua ja vähentämään kulttuurista kitkaa, on syytä kohdentaa muita haasteellisemmiksi koettuihin maahanmuuttajaryhmiin sekä ilmi käyneisiin kuvantamisprosessin ongelmallisiin kohtiin.

Naisten tuen tarve ja kokemukset saamastaan tuesta kohdunkaulan solumuutosten hoitoprosessissa

Opinnäytetyö on osa Naisten kokemuksia kohdunkaulan solumuutosten hoitoprosessista ja vaikutuksista elämään -hanketta. Hankkeen tarkoituksena on kartoittaa ja kuvata naisten kokemuksia kohdunkaulan solumuutosten hoitoprosessissa sekä solumuutosten vaikutuksista heidän elämäänsä. Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää naisten kokemuksia kohdunkaulan solumuutosten hoitoprosessissa. Seuraaviin kysymyksiin haettiin vastauksia: Minkälaista tukea naiset olisivat tarvinneet kohdunkaulan solumuutosten hoitoprosessin eri vaiheissa? Minkälaisia kokemuksia naisilla on saamastaan tuesta kohdunkaulan solumuutosten hoitoprosesin eri vaiheissa? Naisten kokemuksia tarkasteltiin kaikkien hoitoprosessin vaiheiden näkökulmasta. Vaiheet olivat solunäytteen ottamisen vaihe, diagnoosin saamisen vaihe, hoitovaihe, solumuutosten seurannan vaihe ja hoidon jälkeinen aika. Aineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla eri-ikäisiltä naisilta, joilla oli kokemuksia kohdunkaulansolumuutoksista. Kuusi haastattelua analysoitiin sisällönanalyysilla. Opinnäytetyössä saadut tulokset osoittivat, että kohdunkaulan solumuutoksia kokeneiden naisten tuen tarve ja saatu tuki vaihtelivat hoitoprosessin eri vaiheissa. Kokemusten määrä sekä tuen tarve oli vähäisintä hoitoprosessin alussa. Tuen tarve korostui diagnoosin saamisen vaiheessa sekä hoitovaiheessa. Myös seurantavaiheessa naiset tarvitsevat tukea eri muodoissa. Yhteistä hoitoprosessin eri vaiheissa tarvittavalle tuelle oli tiedollisen tuen tarve sekä toisaalta se, että ei ole tarvetta tuelle. Emotionaalisen tuen tarve tuli esiin hoitovaiheessa ja solumuutosten seurannan vaiheessa. Naisilla oli myös epätietoisuutta tuen tarpeen suhteen. Eniten naisilla oli kokemuksia tuen saamisesta diagnoosin saamisen vaiheessa, hoitoprosessissa sekä solumuutosten seurannan vaiheessa. Vaiheita yhdisti se, että kaikissa oli kokemuksia saadusta ja ei- saadusta sosiaalisesta tuesta sekä kokemuksia saadusta emotionaalisesta tuesta. Solunäytteen ottamisen vaihetta sekä hoidon jälkeistä aikaa yhdistivät kokemukset ei saadusta sosiaalisesta tuesta. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää hankkeessa, johon opinnäytetyö kuuluu sekä potilaan tuen tarpeen arvioinnissa ja potilasohjauksen suunnittelussa kohdunkaulan solumuutosten hoitoprosessin aikana.

Aivoverenkiertohäiriöpotilaan hoidon osaaminen perustason sairaankuljetuksessa : Osa II: hoidon osaamisesta laadittu prosessi

Opinnäytetyö on osa KUOSCE-hanketta, jonka tarkoituksena on luoda Helsingin ammattikorkeakoulun ensihoidon koulutusohjelmaan ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle perustason sairaankuljetukseen osaamisen kehittämisen malli. Ensihoitaja-AMK tutkintoon kuuluu kaksi opinnäytetyötä, joista ensimmäisessä kartoitettiin Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen perustason sairaankuljettajien aivoverenkiertohäiriöpotilaan (AVH) hoidon osaamista ja toisessa saaduista tuloksista laadittiin posteri. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen perustason sairaankuljettajien AVH-potilaan hoidon osaamista kartoitettiin Karhun ja Åhsin (2007) Helsingin ammattikorkeakoulun ensihoitaja-AMK tutkinnon opinnäytetyönä OSCE-menetelmän mukaisesti kehittämällä mittarilla. Opinnäytetyön tutkimusjoukon muodostivat Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen perustason sairaankuljettajat (N=68) ja arviontitilanteet toteutettiin Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen tiloissa keväällä 2007. Arviointitilanteessa havainnoitiin perustason sairaankuljettajien osaamista simuloidussa potilastilanteessa. Opinnäytetyön tutkimusongelmat ovat: 1. Minkälaista on perustason sairaankuljettajien osaaminen aivoverenkiertohäiriöpotilaan hoitotyössä? 1.1. Minkälaista välittömään tilanarvioon liittyvää osaamista on perustason sairaankuljettajilla? 1.2. Minkälaista esitietoihin liittyvää osaamista on perustason sairaankuljettajilla? 1.3. Minkälaista tarkennettuun tilanarvioon liittyvää osaamista on perustason sairaankuljettajilla? 1.4. Minkälaista hoitoon liittyvää osaamista on perustason sairaankuljettajilla? 1.5. Minkälaista kuljetukseen liittyvää osaamista on perustason sairaankuljettajilla? Tutkimustulokset analysoitiin SPSS-ohjelman avulla ja saaduista frekvensseistä ja prosenteista tehtiin pylväsdiagrammikuviot Excel-ohjelmistolla. AVH-potilaan hoidon osaaminen Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen perustason sairaankuljettajilla oli tällä mittarilla arvioituna kohtalaisen hyvää. Mittarin viidestä osa-alueesta keskimäärin parhaiten osattiin välitön tilanarvio ja heikointa osaaminen oli esitiedot osa-alueessa.Tämän opinnäytetyön pohjalta AVH-potilaan hoidon osaamista voidaan lähteä kehittämään niin Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella vuorokoulutuksessa kuin Helsingin Ammattikorkeakoululla opetuksessa.

Potilasohjeistus virtsakivipotilaan operatiivisen hoidon tueksi

Opinnäytetyömme on osa StaLT-projektia, joka on Helsingin ammattikorkeakoulun ja Länsi-Tallinnan keskussairaalan yhteinen projekti. Projektin tarkoituksena on kehittää sairaalan hoitotyötä EU - maiden vaatimustason mukaiseksi. Projekti on alkanut vuonna 2004 ja päättyy vuonna 2008. Opinnäytetyömme tarkoitus oli tuottaa Länsi-Tallinnan keskussairaalan urologian osastolle kaksi kirjallista potilasopasta virtsakivipotilaan kahdesta erilaisesta kirurgisesta hoitomuodosta. Toinen on virtsaputken kautta tehtävä tähystys, URSL ja toinen on munuaisen seudulta ihon läpi tehtävä tähystys PCNL. Selvitämme kirjallisuuskatsauksessa keskeiset asiat virtsakivitaudista: kuvauksia taudista, erilaisista hoitovaihtoehdoista ja kirurgisista toimenpiteistä. Lisäksi käsittelemme omana kokonaisuutena kirurgisen potilaan ohjauksen tarvetta sekä hyvän potilasopaan vaatimuksia. Näiden tietojen pohjalta kokoamme potilasoppaat potilaan hoidon tueksi. Oppaidemme tavoitteena on ensisijaisesti olla potilaan apuväline virtsakivitaudin kirurgisessa hoidossa antaen potilaalle tiedollista tukea omasta sairaudestaan. Oppaissa kuvataan koko kirurginen hoitoprosessi: potilaan valmistautumisesta leikkaukseen aina kotihoito-ohjeisiin asti. Potilasnäkökulma on asettanut oppaiden teolle haasteen: kuinka tehdä riittävän kansantajuinen, mutta kuitenkin kattavasti potilaalle tietoa antava tuotos jotta toteutuu potilaan oikeus saada asiallista, totuudenmukaista ja ajantasaista tietoa. Lisäksi hoitaja voi käyttää potilasoppaita ohjausrunkona tukemaan suullisesti annettavaa potilasohjausta. Näin osaltaan varmistetaan, että potilaan kanssa käydään läpi koko hoitoprosessin kulku.

Lääkehoidon toteuttaminen yhteistoiminnallisesti : psykiatrisen lääkehoidon hoitomyöntyvyyden edistävät ja estävät tekijät

Opinnäytetyöni tarkoituksena oli selvittää psykiatrisen lääkehoidon hoitomyöntyvyyttä edistäviä ja estäviä tekijöitä. Tavoitteenani oli tuottaa yhteistyötaholle Auroran psykiatriselle suljetulle vuodeosasto 6-1:lle tarpeellista tietoa yhteistoimintamallisen työskentelyn kehittämiseksi lääkehoidon toteuttamisesta. Opinnäytetyö on kirjallisuuskatsaus, joka mukailee systemoidun kirjallisuuskatsauksen ohjeita. Aineisto koostui Medic- ja Kurre- tietokannoista löytyneistä tutkimuksesta, tutkimusartikkeleista ja asiantuntija-artikkeleista. Tulokset osoittavat, että hoitomyöntyvyyteen vaikuttavat hoidon pituus ja sairauden aiheuttama koettu subjektiivinen uhka. Psyykenlääkkeitä käyttävien hoitomyöntyvyyteen ovat vaikuttamassa myös potilaan oma käsitys sairaudestaan ja sen oireista, kokemus lääkkeen vaikutuksesta haittaoireineen ja hänen asenteensa psyykenlääkkeitä kohtaan. Hoitomyöntyvyyttä voidaan lisätä, jos lääkitys noudattaa tiettyjä ehtoja. Tällaisia ovat esimerkiksi kerran päivässä annostelu, ei koettuja haittavaikutuksia sekä aikaisempi sairaalassaolo sairauden takia. Potilaasta itsestään lähteviä edellytyksiä ovat hoidon hyötyjen ymmärtäminen, ei muistiongelmia eikä sairauteen liittyviä väärinkäsityksiä. Puutteellista hoitomyöntyvyyttä voidaan parantaa antamalla potilaalle ja hänen lähiomaiselleen lääkitystä koskevaa tietoa, käyttämällä mahdollisimman yksinkertaisesti toteutettavia hoitoja, pyrkimällä oireita tehokkaasti lievittävään lääkitykseen, minimoimalla lääkityksen haittavaikutukset ja kiinnittämällä huomiota hoidon jatkuvuuteen. Lääkkeiden säännöllistä ottoa voidaan tukea esimerkiksi lääkeannostelijan ja kotisairaanhoidon avulla tai siirtymällä pitkävaikutteisiin injektioihin. Potilaan samanaikainen päihteiden käyttö, kielteiset asenteet hoitoa tai lääkitystä kohtaan, puutteellinen sairauden tunto ja psykooseissa kognitiivisten toimintojen häiriöt vaikuttavat huonontavasti hoitomyöntyvyyteen. Hoitomyöntyvyyttä heikentävät myös potilaiden psykoosista johtuvat harhat kuten myrkytyspelko. Potilaan lääkehoitoon mukaantulo tasavertaisena osapuolena liittyy paljon asenteellisia ja käytännön ongelmia. Osa lääkäreistä pitää vieraana ajatusta potilaan osallistumista hoitoa koskevaan päätöksentekoon. Samoin osa, varsinkin vanhemmista potilaista, haluaa jättää päätöksenteon lääkärille. Näiden edellä mainittujen edistävien ja estävien tekijöiden kartoittaminen ja niihin asioihin puuttuminen psykiatrisessa hoitotyössä lisää merkittävästi hoitomyöntyvyyttä. Tämä taas edesauttaa yhteistoiminnallista psykiatrista hoitotyötä.

Naisten kokemuksia kohdunkaulan solumuutosten vaikutuksesta elämään ja tuen tarpeesta hoitoprosessin eri vaiheissa

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli kuvata naisten kokemuksia kohdunkaulan solumuutosten vaikutuksesta elämään ja tuen tarpeesta hoitoprosessin eri vaiheissa. Työmme on osa ammattikorkeakoulu Stadian ja Sanofi Pasteur MSD:n yhteistyöhanketta. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla. Haastateltavina oli viisi naista, joilla on ollut kohdunkaulan solumuutoksia. Tutkimuksen analyysissä käytettiin sisällön analyysiä. Tutkimuksemme tulosten mukaan kohdunkaulan solumuutokset vaikuttivat naisten tunnetiloihin, fyysisiin tuntemuksiin, parisuhteeseen ja harrastuksiin. Naiset kokivat epätietoisuutta sairaudesta ja sen vakavuudesta. He kokivat myös pelkoa ja epävarmuutta hoidostaan ja tulevaisuudestaan. Haastateltavat kuvasivat tuen tarvetta terveysalan ammattilaisten sekä sosiaalisen verkoston taholta tarvittavan tuen näkökulmasta. Keskeisimpänä tuen tarpeena hoitoprosessin eri vaiheissa tutkimukseen osallistuvat kaipasivat alan ammattilaisilta saatua tietoa diagnoosista, hoidoista ja jatkosuunnitelmista. Haastateltavat toivoivat myös emotionaalista tukea kuten empaattista potilaan kohtelua ja kohtaamista sekä vertaistukea eli mahdollisuutta keskustella vastaavaa kokeneiden naisten kanssa. Haastattelujen perusteella terveydenalan ammattilaisilla on kehittämisen aihetta tiedon antamisessa ja ohjauksessa. Kohdunkaulan solumuutoksista ja niihin liittyvistä hoidoista tulisi laatia naisille selkeäkielinen opas. Hoitajien ja lääkärien työnjaon kehittämistä voisi myös tarkastella kehittämishankkeissa. Opinnäytetyömme tuloksia voidaan hyödyntää hoitotyön koulutuksessa. Jatkotutkimuksena voisi selvittää, missä tilanteessa tulisi tietoa kohdunkaulan solumuutoksia aiheuttavasta papilloomaviruksesta antaa naisille.

Hoitotyön suunnittelu yhteistoiminnallisesti : hoitotyön suunnitelmalomakkeen kehittäminen

Opinnäytetyön tarkoituksena oli suunnitella hoitosuunnitelmalomake HUS:n psykiatrikeskuksen osastolle 2 palvelemaan heidän yhteistoiminnallisia kehittämistarpeitaan. Opinnäytetyö on osa laajempaa projektia, jossa on mukana HUS:n psykiatriakeskus, Helsingin kaupungin terveyskeskuksen psykiatrinen osasto sekä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. Projektin tarkoitus on kehittää psykiatrisen hoitotyön käytäntöä yhteistoiminnalliseksi. Kyseessä on toiminnallinen opinnäytetyö. Työn teoriaosuudessa olemme käsitelleet vanhuspsykiatrisen hoitotyön erityispiirteitä, yhteistoiminnallista hoitotyötä ja kirjallista hoitosuunnitelmaa. Hoitosuunnitelmalomake on rakennettu teoriatiedon ja kokemusperäisen tiedon pohjalta. Psykiatrisen potilaan hoitosuunnitelma koostuu suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Erilaiset lait säätelevät potilaan tietojen kirjaamista. Yhteistoiminnallinen hoitotyö on potilaan ja hoitajan välistä yhteistyötä. Se on potilaslähtöinen tapa tehdä hoitotyötä, jossa otetaan huomioon potilaan voimavarat ja tarpeet. Yhteistoiminnallisen hoitotyön avulla voidaan motivoida potilasta aktiivisempaan rooliin omassa hoidossaan. Kehitimme osasto 2:lla käytössä olleen lomakkeen tilalle uuden hoitosuunnitelmalomakkeen, joka rakentuu hoitotyön prosessin mukaisesti. Lomake on yhteistoiminnallinen, potilaan tarpeista lähtevä. Rakenteellisena uutuutena lisäsimme lomakkeeseen omaisen yhteystiedot, neuvotteluun osallistuneet, potilaan hoitoon tulosyyn, jatkohoidon, hoitomuodot / menetelmät sekä muut sairaudet ja allergiat. Lisäksi hoidon tavoitteille on varattu enemmän tilaa ja lomakkeessa on tila potilaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn arvioinnille. Uusi hoitosuunnitelmalomake ottaa paremmin potilaan huomioon yhteistoiminnallisesti. Se edellyttää kuitenkin potilaan, hoitohenkilökunnan ja lähiomaisten aktiivista osallistumista potilaan kokonaisvaltaiseen hoitoon.

Home Blood Pressure Measurement – Epidemiology and Clinical Application

Verenpaineen kotimittaus − epidemiologia ja kliininen käyttö Kohonnutta verenpainetta, maailmanlaajuisesti merkittävintä ennenaikaiselle kuolemalle altistavaa riskitekijää, ei voida tunnistaa tai hoitaa ilman tarkkoja ja käytännöllisiä verenpaineen mittausmenetelmiä. Verenpaineen kotimittaus on saavuttanut suuren suosion potilaiden keskuudessa. Lääkärit eivät ole kuitenkaan vielä täysin hyväksyneet verenpaineen kotimittausta, sillä riittävä todistusaineisto sen toimivuudesta ja eduista on puuttunut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa, että kotona mitattu verenpaine (kotipaine) on perinteistä vastaanotolla mitattua verenpainetta (vastaanottopaine) tarkempi, ja että se on tehokas myös kliinisessä käytössä. Tutkimme kotipaineen käyttöä verenpainetaudin diagnosoinnissa ja hoidossa. Lisäksi tarkastelimme kotipaineen yhteyttä verenpainetaudin aiheuttamiin kohde-elinvaurioihin. Ensimmäinen aineisto, joka oli edustava otos Suomen aikuisväestöstä, koostui 2 120 45–74-vuotiaasta tutkimushenkilöstä. Tutkittavat mittasivat kotipainettaan viikon ajan ja osallistuivat terveystarkastukseen, johon sisältyi kliinisen tutkimuksen ja haastattelun lisäksi sydänfilmin otto ja vastaanottopaineen mittaus. 758 tutkittavalle suoritettiin lisäksi kaulavaltimon seinämän intima-mediakerroksen paksuuden (valtimonkovettumataudin mittari) mittaus ja 237:lle valtimon pulssiaallon nopeuden (valtimojäykkyyden mittari) mittaus. Toisessa aineistossa, joka koostui 98 verenpainetautia sairastavasta potilaasta, hoitoa ohjattiin satunnaistamisesta riippuen joko ambulatorisen eli vuorokausirekisteröinnillä mitatun verenpaineen tai kotipaineen perusteella. Vastaanottopaine oli kotipainetta merkittävästi korkeampi (systolisen/diastolisen paineen keskiarvoero oli 8/3 mmHg) ja yksimielisyys verenpainetaudin diagnoosissa kahden menetelmän välillä oli korkeintaan kohtalainen (75 %). 593 tutkittavasta, joilla oli kohonnut verenpaine vastaanotolla, 38 %:lla oli normaali verenpaine kotona eli ns. valkotakkiverenpaine. Verenpainetauti voidaan siis ylidiagnosoida joka kolmannella potilaalla seulontatilanteessa. Valkotakkiverenpaine oli yhteydessä lievästi kohonneeseen verenpaineeseen, matalaan painoindeksiin ja tupakoimattomuuteen, muttei psykiatriseen sairastavuuteen. Valkotakkiverenpaine ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan täysin vaaraton ilmiö ja voi ennustaa tulevaa verenpainetautia, sillä siitä kärsivien sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili oli normaalipaineisten ja todellisten verenpainetautisten riskitekijäprofiilien välissä. Kotipaineella oli vastaanottopainetta vahvempi yhteys verenpainetaudin aiheuttamiin kohde-elinvaurioihin (intima-mediakerroksen paksuus, pulssiaallon nopeus ja sydänfilmistä todettu vasemman kammion suureneminen). Kotipaine oli tehokas verenpainetaudin hoidon ohjaaja, sillä kotipaineeseen ja ambulatoriseen paineeseen, jota on pidetty verenpainemittauksen ”kultaisena standardina”, perustuva lääkehoidon ohjaus johti yhtä hyvään verenpaineen hallintaan. Tämän ja aikaisempien tutkimusten tulosten pohjalta voidaan todeta, että verenpaineen kotimittaus on selkeä parannus perinteiseen vastaanotolla tapahtuvaan verenpainemittaukseen verrattuna. Verenpaineen kotimittaus on käytännöllinen, tarkka ja laajasti saatavilla oleva menetelmä, josta voi tulla jopa ensisijainen vaihtoehto verenpainetautia diagnosoitaessa ja hoitaessa. Verenpaineen mittauskäytäntöön tarvitaan muutos, sillä näyttöön perustuvan lääketieteen perusteella vaikuttaa, että vastaanotolla tapahtuvaa verenpainemittausta tulisi käyttää vain seulontatarkoitukseen.

Suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden yhteisöllisen asiantuntijuuden kehittyminen tiimityön avulla

Tässä opinnäytetyössä kuvaamme suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden kokemuksia yhteisöllisen asiantuntijuuden kehittymisestä tiimityön avulla, sekä tiimityötä edistäviä ja estäviä tekijöitä. Opinnäytetyömme on osa syksyllä 2004 käynnistettyä Terveyskeskeisen työn organisointimalli suun terveydenhuoltoon -hanketta. Hankkeen tarkoituksena on luoda suun terveydenhuoltoon terveyskeskeinen työn organisointimalli ja kehittää suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden uudenlaista yhteistyötä koulutuksen aikana. Tämä opinnäytetyö on tehty kvalitatiivisella menetelmällä. Aineisto kerättiin haastattelemalla tiimityökokemuksia omaavia suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoita (n=12) sekä kirjallisesti kyselylomakkeeseen vastanneilta opiskelijoilta (n=12). Aineistonkeruumenetelmänä oli teemahaastattelu ja aineisto analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Opinnäytetyön teoreettisina lähtökohtina ovat aiheesta aiemmin tehdyt tutkimukset, jotka liittyvät tiimityöhön ja yhteisölliseen asiantuntijuuteen muun muassa Hannanin, Normanin ja Redfernin (2001) systemaattisen kirjallisuuskatsauksen perusteella tuottama malli. Aineiston analyysirunkona käytettiin Hannanin ym. mallista suun terveydenhuoltoon sovellettua mallia, joista haastattelujen tuloksena nousi esiin kaksi pääluokkaa: työn organisointi ja henkilöstön hyvinvointitekijät. Sisällönanalyysiä jatkettiin kvantifioimalla tuloksia. Tuloksista ilmeni, että opiskelijat kokivat tiimityön organisoinnin epäselväksi. Ohjaavilta opettajilta saatu tuki ja ohjaus helpotti tiimityön aloitusta. Ohjaavia opettajia toivottiin olevan määrällisesti enemmän ja heiltä toivottiin enemmän ohjausta sekä palautetta. Tiimityö koettiin yhteisöllistä asiantuntijuutta kehittäväksi ja yhdessä tehty potilaan hoitosuunnitelma helpotti työjakoa tiimissä. Aikataulujen yhteensovittaminen oli ongelmallista ja vaikeutti työhön sitoutumista ja aiheutti turhautumista. Tiimityö koettiin haastavaksi, mutta suurin osa tiedonantajista piti sitä kuitenkin mielekkäänä kokemuksena jota voi hyödyntää työelämässä. Sen koettiin edistävän vuorovaikutustaitoja, toisen profession tuntemista sekä kehittävän ammatillista viestintää. Motivaatiolla oli vaikutusta tiimityön onnistumiseen.

Fysioterapeuttien kliininen päättely lapsen motorisen kehityksen tukemisessa

kliininen päättely kuuluu olennaisena osana fysioterapeutin työhön. Kliinisessä päättelyssä fysioterapeutti kerää ja prosessoi sekä olemassa olevaa että uutta tietoa ja käyttää sitä asiakkaan terveydentilan, elämäntilanteen ja kuntoutuksen ennusteen arviointiin. Lisäksi fysioterapeutti suunnittelee kerätyn tiedon avulla asiakkaalle yksilöllisesti soveltuvan terapian. Australialainen Ian Edwards on tutkimuksessaan todennut, että fysioterapeutit käyttävät seuraavia kliinisen päättelyn strategioita: diagnostinen päätöksenteko, kertomuksiin liittyvä päätöksenteko, menettelytapoihin liittyvä strategia, vuorovaikutuksellinen päätöksenteko, yhteistoiminnallinen päätöksenteko, eettinen päätöksenteko, ennusteisiin liittyvä päätöksenteko ja päätöksenteko opettamisessa. Istuallaan liikkuminen eli ”peppukiitäminen” voi olla eräs havaittu motorisen kehityksen poikkeavuus noin 1-vuotiaalla lapsella. Lapsi ei ala kontata eikä nousta seisomaan vaan liikkuu mielenkiintoisten kohteiden luokse istuallaan. Tällöin lapsen motorista kehitystä seurataan ja tuetaan esimerkiksi fysioterapeutin vastaanotolla. Opinnäytetyömme tarkoituksena on perehtyä fysioterapeutin kliiniseen päättelyyn terapiatilanteessa, jossa lapsi liikkuu istuallaan. Tarkoituksenamme on myös selvittää, tarvitsevatko istuallaan liikkuvat lapset fysioterapiaa, ja mihin fysioterapeutit perustavat terapian. Olemme haastatelleet kolmea kokenutta, lasten fysioterapian parissa työskentelevää fysioterapeuttia kyseisistä aiheista. Haastattelemamme fysioterapeutit käyttivät kaikkia kliinisen päättelyn strategioita istuallaan liikkuvan lapsen fysioterapiassa. Eniten fysioterapeuteilla oli käytössä diagnostinen sekä menettelytapoihin liittyvä päätöksenteko. Fysioterapeutit vertasivat lapsen kehitystasoa normaaliin motoriseen kehitykseen. Lapsen terapia toteutettiin leikkien, lelujen, laulujen ja lorujen avulla. Vanhempien ohjaaminen koettiin tärkeäksi. Fysioterapeuttien toiminnan perusta oli teoria (esimerkiksi lapsen motorinen kehitys), jonka jälkeen he löysivät pitkästä kokemuksestaan keinot terapian toteuttamiseen. Fysioterapeutit kokivat erilaiset koulutukset sekä moniammatillisen yhteistyön hyödylliseksi. Emme saaneet yksiselitteistä vastausta kysymykseen, tarvitsevatko istuallaan liikkuvat lapset fysioterapiaa. Vanhempien ohjaus näytti haastattelujen perusteella toteutuvan asiantuntijajohtoisesti.

Hoitohenkilöiden valmius puuttua toisen toimintaan

Opinnäytetyömme on osa HUS Naistensairaalan ja Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian yhteistyöprojektia ”Näyttöön perustuva kätilötyö”. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa kollegiaalisuuden toteutumista ja toisen toimintaan puuttumista kolmella yhteistyöosastolla hoitajien näkökulmasta. Tutkimusongelmien avulla selvitimme hoitohenkilöiden puuttumisvalmiuksia, puuttumisväyliä ja ammattinimikkeen vaikutusta puuttumisvalmiuteen. Kartoitimme hoitohenkilöiden välistä luottamusta ja vastavuoroisen palautteen antamista. Selvitimme myös, ilmeneekö toisen hoitohenkilön arvostus tietojen ja taitojen vastavuoroisena jakamisena. Lisäksi pyysimme hoitohenkilöitä kuvaamaan kollegiaalisuutta työssään. Hoitohenkilöllä tutkimuksessa tarkoitettiin perus- ja lähihoitajia, sairaanhoitajia ja kätilöitä. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Kvantitatiivinen aineisto kerättiin väittämälomakkeella, jonka väittämät nousivat esiin teoreettisesta viitekehyksestämme. Hyödynsimme lomakkeen laatimisessa myös Rämäsen ja Vehviläisen (1994) sekä Kurtti-Sonnisen (2003) tutkimuksissaan käyttämiä kyselylomakkeita. Väittämälomakkeen täytti 37 hoitohenkilöä Naistenklinikan ja Kätilopiston sairaalan naistentautien vuodeosastoilta. Vastausprosentti oli 67,3 %. Aineisto käsiteltiin SPSS-ohjelman avulla ja analyysissä hyödynnettiin frekvenssi- ja prosenttijakaumia, korrelaatiota, keskiarvoja ja keskihajontoja. Tuloksia tarkasteltiin myös osastokohtaisesti. Tulokset ovat suuntaa antavia suppean otoksen vuoksi. Ne vastaavat kuitenkin hyvin tutkimusongelmiin ja antavat viitteitä siitä, millaisia vastauksia saataisiin suuremmasta otoksesta. Vastausten perusteella hoitohenkilöillä oli keskimäärin hyvät valmiudet puuttua toisen toimintaan eri tilanteissa. Selkeimmin toisen toimintaan puututtaisiin tilanteissa, joissa potilaan turvallisuus on uhattuna ja joissa potilaan asioiden salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta rikotaan. Vaikeimmaksi puuttuminen koettiin hoitohenkilön saadessa kollegalta aiheetonta arvostelua. Tutkimustulosten mukaan näyttäisi siltä, ettei ammattinimikkeellä ole merkityksellistä vaikutusta valmiuksiin puuttua toisen toimintaan. Ensisijaisesti toisen hoitohenkilön puutteellista toimintaa käsitellään yhdessä muiden hoitohenkilöiden kanssa. Vähiten vastaajat ottaisivat puheeksi toisen hoitohenkilön puuttellisen toiminnan yhteisissä palavereissa. Tulosten mukaan hoitohenkilöt kokivat antavansa toisille hoitohenkilöille enemmän palautetta ja kiitosta, kuin itse saivat muilta. Yleinen luottamus toisia hoitohenkilöitä kohtaan ja kokemus siitä, että omaan työsuoritukseen luotetaan, oli otoksessa hyvä. Toisen hoitohenkilön arvostus ilmeni tulosten mukaan tietojen ja taitojen vastavuoroisena jakamisena. Hoitohenkilöt kuvasivat kollegiaalisuutta työssään eniten auttamisena, yhteistyönä ja luottamuksena. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää käytännön hoitotyön kehittämisessä. Tutkimusosastot voivat käyttää tuloksia osastokokousten, työnohjauksen tai koulutuksen yhteydessä. Pyrittäessä kollegiaalisuuden edistämiseen tulisi kiinnittää huomiota kaikkien kollegiaalisuuden osa-alueiden tasapuoliseen kehittämiseen.

Tuki- ja liikuntaelimistön kuormituksen tasaaminen harmonikan soittotyössä

Harmonikan soittaminen on yhtaikaa sekä fyysisesti kuormittavaa työtä että äärimmäistä tarkkuutta, huippuun viritettyä koordinaatiota ja herkkää tulkintaa vaativaa taidetta. Tutkimusten mukaan monilla muusikoilla on soiton aiheuttamia tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Useilla muusikoilla on terveysongelmia jo opiskeluaikana. Opetuksessa soittoergonomiaan on perinteisesti keskitytty kovin vähän; tarkkailu on suuntautunut pääasiassa soittajan yläraajoihin, erityisesti sormiin. Soiton opetuksessa tulisi ajatella, että sormien liikkeisiin vaikuttaa koko yläraajojen liikkeitä ohjaava lihaksisto ja taiteellisesti korkeatasoinen soitto syntyy koko kehon ja mielen saumattomasta yhteistoiminnasta. Suurin osa muusikoiden vaivoista johtuu huonosta kehon käytöstä soittamisen aikana. Jännittynyt soit-toasento ja -tekniikka altistavat vaivoille. Rasittuneisuuskyselyymme vastanneet Sibelius Akatemian ja Stadian harmonikansoiton opiskelijat soittivat keskimäärin 3,5 tuntia päivässä ja 21,5 tuntia viikossa. He kokivat eniten rasittuneiksi ala- ja yläselän, molempien hartioiden, vasemman olkapään ja niskan alueet. Soittaja hakeutuu fysioterapeutin tai lääkärin luo usein vasta, kun vaivat haittaavat soittamista. Tämä on huolestuttavaa, sillä pienikin vaiva saattaa muusikolla aiheuttaa pitkän sairasloman tai jopa alan vaihdon. Ennaltaehkäisy on tehokkain keino muusikon vaivoihin. Ennaltaehkäisykeinoja ovat hyvä soittoasento, rasitusta vähentävät harjoittelutottumukset, sopiva instrumentti ja oman kehon kuunteleminen. Kehittämistyömme tarkoituksena oli yhdistää eri tietolähteistä kokoamamme tiedot ja tuottaa tietoa kuormituksen tasaamisesta harmonikan soittotyössä. Työ koostuu kirjallisesta työstä sekä sähköisessä muodossa (CD-ROM) olevasta oppaasta. Oppaassa kiteytimme kirjallisen työmme tiedot harmonikan-soittajille soveltuvaksi itseopiskelumateriaaliksi. Työn tavoitteena oli auttaa harmonikansoittajia ja -soiton opettajia keventämään soittamisen aiheuttamaa kuormitusta ja herättää heidät ennaltaehkäisemään soittoon liittyviä vaivoja. Tavoitteena oli vastata kysymyksiin: ”Miten harmonikan soittaminen kuormittaa tuki- ja liikuntaelimistöä?” ja ”Mitkä ovat keskeiset tekijät tuki- ja liikuntaelimistön kuormituksen tasaamiseksi harmonikan soittotyössä?” Työssä tarkastelimme harmonikan soittoergonomiaa ja pyrimme tuomaan esiin, miten hyvän soittoasennon ja harjoittelutottumusten avulla voi tasata soittotyön aiheuttamaa kuormitusta ja parantaa soittimen hallintaa. Työmme on suunnattu harmonikansoiton opiskelijoille ja opettajille sekä muusikoiden parissa työskenteleville terveydenhuoltoalan ammattilaisille.