Kiskonjoen vesistön Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Kiskonjoen vesistön Natura -alue (FI0200083) sijaitsee Salon ja Raaseporin kaupunkien alueella. Natura-alue muodostuu Kiskon Kirkkojärven jälkeisestä mereen laskevasta jokiosuudesta, laajenneesta jokiuomasta; Saarenjärvestä ja sen läheisyydessä sijaitsevasta Vähäjärvestä. Saarenjärven alapuolella sijaitsee komea Latokartanonkoski, jonka kautta vedet laskevat matalaan merenlahden pohjukkaan Laukanlahteen. Natura 2000 -verkostossa Kiskonjoen vesistö on sekä linnuston erityissuojelualueena (SPA-alue) että alueella esiintyvien suojeltavien luontotyyppien perusteella (SCI-alue). Saarenjärvi ja Vähäjärvi kuuluvat myös valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan. Natura-alueen pinta-ala on 309 ha. Kiskonjoen vesistö on eteläisen Suomen arvokkaimpia jokivesistöjä, ja se kuuluu erityistä suojelua vaativiin vesistöihin. Luontoarvoiltaan Natura-alue on monimuotoinen sillä siellä tavataan uhanalaisia lajeja mm. vuollejokisimpukkaa sekä täplälampikorentoa. Vesistö on myös kalataloudellisesti arvokas. Laukanlahti ja Saarenjärvi ovat myös linnustollisesti arvokkaita alueita. Lehtomaiset, kulttuurivaikutteiset metsät sekä erikoiset tulvasärkien tervalepikot tekevät Latokartanonkoskesta merkittävän luontokohteen. Alueen luontoarvojen säilymisen haasteena ovat vesistökuormitus, umpeenkasvu ja ruovikoituminen sekä vieraslajit. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla -hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ohjauksessa. Suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Suunnitteluryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Paimionjokilaakson Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Paimionjokilaakson Natura-alue (FI0200103) sijaitsee Paimion kaupungin alueella. Natura-alueeseen kuuluu noin seitsemän kilometriä pitkä osuus Paimionjokea vesialueineen ja rantoineen, joka ulottuu Paimion Oinilasta Juntolan vesivoimalaitokselle saakka. Kokonaisuudessaan Paimionjoki on 110 km pitkä, suuri savimaiden joki. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 -suojeluverkostoon luontodirektiivin mukaisena SCI-alueena (Sites of Community Importance). Paimionjokilaakson Natura-alueen pinta-ala on156 ha. Paimionjokilaakson tärkeimmät luonnonsuojelulliset arvot perustuvat alueella tavattaviin elinympäristö- ja luontotyyppeihin sekä vuollejokisimpukkaan. Paimionjokilaakson luontoarvojen säilyttämisen suurimpana haasteena ovat vesiluonnon ja ranta-alueiden rehevöityminen sekä umpeenkasvukehitys. Laidunnuksen ja niittojen epäsäännöllisyys tai loppuminen sekä yleinen rehevöityminen ovat vähentäneet alueen tärkeitä elinympäristötyyppejä tai heikentäneet niiden laatua. Jokilaakso on luokiteltu myös valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistö-alueilla -hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ohjauksessa. Suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Suunitteluryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Koivistonkyläntie, Äänekoski : Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Koiviston museotie, Koivistonkyläntie 16757 sijaitsee Keski-Suomessa Äänekosken Koiviston kylässä. Museotien pituus on 2,9 kilometriä ja tieosoite on 16757 1/0 – 1/2900. Tie liittyy itä- ja länsipäässä maantiehen 69, joka johtaa Äänekosken Hirvaskankaalta Suonenjoen Levään. Valtatieltä 4 Hirvaskankaan liittymästä on noin 2 kilometriä museotien länsipäähän. Hirvaskankaalta on rakennettu museotien länsipäähän kevyenliikenteen väylä, joka on avattu syksyllä 2012. Museotien itäisen liittymän tuntumassa, museotien varressa, sijaitsee kylän opastusalue. Koivistonkylän paikallistie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tielaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1998. Kohteen historiatiedot ovat olleet poikkeuksellisen kevyet. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman historiaselvittelyssä voitiin todeta, että Koiviston kylä ja paikallistie ovat Keski-Suomen vanhimman tien, Vanhan Laukaantien, osia. Tie liittyy Keski-Suomen asutushistoriaan 1500-luvulla. Koiviston alueella on sekä kivi- että rautakautisia jäänteitä, joten paikka on ollut asuttu jo huomattavasti aikaisemmin. Koiviston kylä on ollut Keski-Suomen keskuspaikka jo 1600-luvulla, mutta sen kukoistuskausi oli 1700- ja 1800-luvun taite. Kun Ruotsin sodat Venäjää vastaan menestyivät huonosti, valtion itäraja siirtyi länteen ja vanhat Savon ja Karjalan kauppatiet katkesivat. Tämä vaati kulkuyhteyksien parantamista itä-länsi- suuntaan Pohjanlahden satamakaupunkeihin. Valtakunnan uudistuksina perustettiin Vaasaan hovioikeus ja Vaasan lääni sekä Kuopion kaupunki. Kuopiosta rakennettiin Koivistonkylän kautta Vaasaan tie, joka valmistui ratsupolkuna vuonna 1787. Uuden postitien ja Vanhan Laukaantien risteyksessä Koivistonkylästä kehittyi keskuspaikka. Siellä oli postikonttori, lääkäri, apteekki, kruununmakasiini, kruununvouti ja henkikirjoittaja. Koivisto menetti asemansa Jyväskylälle, kun sille myönnettiin kaupunkioikeudet vuonna 1837. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Koivistonkylän museotie liittyy ajanjaksoon: ”1600–1700-lukujen maantieverkon rakentuminen”, missä rakentamisen pontimena olivat sisämaan kauppayhteydet satamiin, sotilaskuljetukset, hallinto ja erityisesti postin kulku. Ajanjaksolle tyypillistä oli Savon ja Karjalan maaliikenneyhteyksien rakentaminen Pohjanlahdelle. Koivistonkylään liittyy sotahistoriallinen tapahtuma Suomen sodan 1808–1809 ajalta, jolloin kylässä olleen kruununmakasiinin ja sen viljavarojen omistuksesta käytiin kahakka. Koivistonkylä teineen ei kuuluu museoviraston rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Koivistonkylä on luokiteltu Keski-Suomen maakuntakaavassa maakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on keskeistä ympäristön ilmeelle. Koivistonkylässä toimii kyläyhdistys, joka yhdessä kylän urheilu- ja metsästysseuran kanssa omistavat aktiivisessa käytössä olevan Seuratalon. Kylässä toimii myös koulu. Koivistonkyläntien kunto on museaalisessa näkökulmassa hyvä. Tien linjaus ja tasausviiva ovat säilyneet pääpiirtein oletettavasti vuoden 1787 tien kaltaisina. Tietä on levitetty ensin 1800-luvulla ja sittemmin autoliikenteen tarpeisiin, mutta alkuperäisen kaltainen vaikutelma on jäljellä. Tien ympäristö on pääosin hyvin hoidettua. Uutta rakennusrantaa on yritetty sopeuttaa vanhaan kylämaisemaan. Museokohteena Koivistonkyläntie on helposti saavutettava, ympäristöltään siisti ja maisemallisesti mielenkiintoinen. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Koiviston museotie todisteena 1600–1700-luvun kustavilaisen kauden talonpoikaisesta tierakennuksesta. Tieverkko on itsessään muinaismuistolain suojaama muinaisjäännös. Tien säilyneisyys museointihetken (1998) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä, perinteikkääseen, jatkuvasti toimivaan ja uudistuvaan kyläyhteisöön sekä suojellaan tienvarren muinaismuistot, muistomerkit ja muinaismuistoihin rinnastettavat kilometripylväät. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

Tuovilan museosilta, Mustasaari : Museosillan hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Tuovilan museosilta (Toby stenbro), siltanumero V-845, sijaitsee Pohjanmaan maakunnassa Mustasaaressa (Korsholm). Sillan tieosoite on 17639-001-00094, Toby-Helsingby-Pundars. Joen pohjoispuoleinen tie on numero 7161, Tuovilantie (Tobyvägen) ja eteläpuoleinen tie numero 17715 Karkkimalantie (Karkmovägen). Tuovilan silta on noin 15 kilometrin päässä Vaasan kaupungista hyvien liikenneyhteyksien päässä. Tuovilan silta on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitos) museokohdekokoelmaan vuonna 1982, ensimmäisten kohteiden joukossa. Silta ylittää Laihianjoen (tunnetaan myös nimellä Tuovilanjoki tai Toby å). Silta muodostuu kahdesta holvisillasta ja niitä yhdistävästä penkereestä, jota tukevat kylmämuuraustekniikalla rakennetut kivimuurit. Siltasaarella on pysähdyspaikka parille autolle. Opastaulu on kohtuullisen siistissä kunnossa, mutta malliltaan vanhanaikainen. Kohteen historiatiedot ovat olleet poikkeuksellisen kevyet. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman historiaselvittelyssä voitiin todeta, että Laihianjoki on ylitetty suunnilleen Tuovilan sillan kohdalta jo Jaakko Teitin tieluettelon (1556) Pohjanlahden rantatiellä. Sillan rakennusvaiheet ja nykyisen siltapaikan valinta ovat olleet monipolvinen tapahtumaketju. Tuovilan kivisilta korvasi aikaisemman puusillan. Tuovilan sillan rakentaminen vuonna 1781 liittyi toiseen kustavilaisen aikakauden suurhankkeeseen Pohjanmaalla. Suora Postitie Närpiöstä Tuovilaan oli Suomen suurimpia tiehankkeita aikoinaan ja uudisti sekä tienrakennusta että maanviljelyä. Myös Tuovilan sillan rakennustekniikka, kylmämuurina muurattu holvi, oli uutta Suomessa. Suunnilleen samanaikaisesti, muutamaa vuotta aikaisemmin, rakennettiin Espoonkartanon sillat. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Tuovilan museosilta liittyy ajanjaksoon: ”1600–1700-lukujen maantieverkon rakentuminen”, missä rakentamisen pontimena olivat sisämaan kauppayhteydet satamiin, sotilaskuljetukset, hallinto ja erityisesti postin kulku. Ajanjaksolle tyypillistä oli maaliikenneyhteyksien rakentaminen Savo-Karjalan ja Pohjanlahden välille, mutta edellä mainittu postitie oli aikansa tärkeimpiä liikenneolojen kehittämistoimia. Tuovilan siltaan liittyy sotahistoriallinen tapahtuma Suomen sodan 1808–1809 ajalta, jolloin molemmat osapuolet käyttivät Pohjanmaan teitä sekä sotatoimiin että ennen kaikkea huoltoon. Tuovilan silta kuuluu Museoviraston rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Tuovilan sillan kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä, joskin sen ulkoasu on muuttunut selvästi turvallisuusjärjestelyjen takia aivan viime vuosina. Museokohteena Tuovilan silta on helposti saavutettava, mutta melko vaikeasti löydettävä. Sen ympäristö ei vastaa sillan historiallista arvoa. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Tuovilan museosilta todisteena 1600–1700-luvun kustavilaisen kauden sillanrakennuksesta, jota tekivät kivirakentamisen ammattimiehet urakkatyönä. Sillan säilyttäminen museointihetken (1982) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon sillan liittyminen ympäristöönsä ja sillan arvon korostuminen. Toimenpiteillä pyritään korostamaan sillan ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä sillan ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja sillan mahdolliselle korjaukselle.

Taistelutantereentie, Vöyri : Hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Taistelutantereentien (Slagfältsvägen) museotie sijaitsee Pohjanmaan maakunnassa Vöyrin kunnan Oravaisissa. Tien nimi oli aikaisemmin Minnesstodsvägen, Minnesstodsintie. Tieosoite on17861/1/0-1/2789. Taistelutantereentie on ollut osa Pohjanlahden rantatietä, joka 1600-luvun alkuvuosina rakennettiin maantieksi. Maakulkureittinä ja myös rakennettuna tienä se on huomattavasti vanhempi nykyisen museotien kohdalla. Kun Ruotsin posti laajennettiin Suomen alueelle 1630- ja 1640-lukujen taitteessa, tiestä tuli postitie. Museotie on osa Oravaisten taistelukenttää, missä käytiin Suomen sodan 1808–1809 ratkaisutaistelu 14. syyskuuta 1808. Sodan seurauksena Suomi irrotettiin Ruotsin valtakunnasta ja liitettiin autonomisena Suomen suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan. Tie on saanut nimensä Oravaisten taistelusta ja myös Minnesstod-nimi liittyy tien varrella olevaan taistelun muistomerkkiin. Tien varrella on useita muitakin sotiin liittyviä muistomerkkejä. Furiirin puustelli (Furirs boställe) on Oravaisten taistelun ja Suomen Sodan muistoa vaalivan Vänrikki Stoolin keskuksen (Fänrik Ståhls center) ja sen taustayhteisön Oravais Historiska Förening r.f. (Oravaisten historiallinen yhdistys ry) toimintakeskus. Taistelukentän kohdalla tie on vajaan kahden kilometrin jaksolta soratietä. Pohjanlahden rantatie on nimetty valtateiden joukkoon vuonna 1938. Taistelutantereentie (silloin Minnesstodsintie) on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan ensimmäisten kohteiden joukossa vuonna 1982. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Taistelutantereentie liittyy ajanjaksoon ”1600–1700-lukujen maantieverkon rakentuminen”, missä rakentamisen pontimena olivat sisämaan kauppayhteydet satamiin, sotilaskuljetukset, hallinto ja postin kulku. Ajanjaksolle oli tyypillistä Pohjanmaan maanteiden rakentaminen. Tyypillisenä voidaan myös pitää sotatapahtumien kulkua Pohjanlahden rantatiellä. Taistelutantereentie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY) ja historiallisen ajan muinaisjäännösrekisteriin osana kokonaisuutta, jonka nimi on Oravaisten taistelutanner ja Minnesstodsintie. Taistelutantereentien kunto on museaalisessa näkökulmassa hyvä. Myös tien ympäristö ja taistelukenttä vastaavat suurimmalta osaltaan historiallista arvoaan. Museokohteena Taistelutantereentie on helposti saavutettava ja helposti löytyvä. Tie on noin 50 kilometrin päässä Vaasan kaupungista valtatien 8 varrella. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska valtatie käy Oravaisten taistelukentän kohdalla meren rannalla, mikä on poikkeuksellista Pohjanlahden rantatiellä. Museotien opastaulu on kohtuullisen siistissä kunnossa, mutta malliltaan vanhanaikainen ja vaarallisen tuntuisella paikalla lähellä Vänrikki Stoolin keskusta. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Taistelutantereentie todisteena 1600–1700-luvun tieverkon rakentumisesta ja perinteisen luonteen säilymisestä sekä Suomen sodan muistoista. Tien säilyneisyys museointihetken (1982) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä sekä Oravaisten taistelun ja sen muistomerkkien arvon korostuminen. Hoito- ja ylläpitosuunnitelmassa esitetään museotiejakson lyhentämistä molemmista päistään. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

Enabling Change in Universities: Enhancing Education for Sustainable Development with Tools for Quality Assurance

Enabling Change in Universities: Enhancing Education for Sustainable Development with Tools for Quality Assurance This thesis deals with enabling change in universities, more explicitly enhancing education for sustainable development with tools for quality assurance. Change management is a discipline within management that was developed in the 1980s because business changed from being predictable to unpredictable. The PEST mnemonic is a method to categorize factors enabling change; such as political, economic, socio-cultural and technological factors, which all affect higher education. A classification of a change, in either hard or soft, can help understanding the type of change that an organization is facing. Hard changes are more applied to problems that have clear objectives and indicators, with a known cause of the problem. Soft changes are applied to larger problems that affect the entire organization or beyond it. The basic definition for sustainable development is: the future generations should have similar opportunities as the previous. The UN has set as a global goal an integration of education for sustainable development (ESD) at all levels of education during 2005- 2014. The goal is set also in universities, the graduates of which are future leaders for all labor markets. The objective for ESD in higher education is that graduates obtain the competence to take economic, social and environmental costs and benefits into account when making decisions. Knowledge outcomes should aim for systematic and holistic thinking, which requires cross disciplinary education. So far, the development of ESD has not achieved its goals. The UN has identified a need for more transdisclipnary research in ESD. A joint global requirement for universities is quality assurance, the aim of which is to secure and improve teaching and learning. Quality, environmental and integrated management systems are used by some universities for filling the quality assurance requirements. The goal of this thesis is to open up new ways for enhancing ESD in universities, beyond the forerunners; by exploring how management systems could be used as tools for promoting ESD. The thesis is based on five studies. In the first study, I focus on if and how tools for quality assurance could be benefitted for promoting ESD. It is written from a new perspective, the memetic, for reaching a diversity of faculty. A meme is an idea that diffuses from brain to brain. It can be applied for cultural evolution. It is a theory that is based on the evolutionary theory by Darwin, applied for social sciences. In the second Paper, I present the results from the development of the pilot process model for enhancing ESD with management systems. The development of the model is based on a study that includes earlier studies, a survey in academia and an analysis of the practice in 11 universities in the Nordic countries. In the third study, I explore if the change depends on national culture or if it is global. It is a comparative study on both policy and implementation level, between the Nordic countries and China. The fourth study is a single case study based on change management. In this study, I identify what to consider in order to enable the change: enhancing ESD with tools for quality assurance in universities. In the fifth Paper, I present the results of the process model for enhancing ESD with management systems. The model was compared with identified drivers and barriers for enhancing ESD and for implementing management systems. Finally, the process model was piloted and applied for identifying sustainability aspects in curricula. Action research was chosen as methodology because there are not already implemented approaches using quality management for promoting ESD, why the only way to study this is to make it happen. Another reason for choosing action research is since it is essential to involve students and faculty for enhancing ESD. Action based research consists of the following phases: a) diagnosing, b) planning action, c) taking action and d) evaluating action. This research was made possible by a project called Education for Sustainable Development in Academia in the Nordic countries, ESDAN, in which activities were divided into these four phases. Each phase ended with an open seminar, where the results of the study were presented. The objective for the research project was to develop a process for including knowledge in sustainable development in curricula, which could be used in the quality assurance work. Eleven universities from the Nordic countries cooperated in the project. The aim was, by applying the process, to identify and publish examples of relevant sustainability aspects in different degree programs in universities in the Nordic countries. The project was partly financed by the Nordic Council of Ministers and partly by the participating pilot universities. Based on the results of my studies, I consider that quality, environmental and integrated management systems can be used for promoting ESD in universities. Relevant sustainability aspects have been identified in different fields of studies by applying the final process model. The final process model was compared with drivers and barriers for enhancing ESD and for implementing management systems in universities and with succeeding with management systems in industry. It corresponds with these, meaning that drivers are taken into account and barriers tackled. Both ESD and management systems in universities could be considered successful memes, which can reflect an effective way of communication among individuals. I have identified that management systems could be used as tools for hard changes and to support the soft change of enhancing ESD in universities with management system. Based on the change management study I have summarized recommendations on what to consider in order to enable the studied change. The main practical implications of the results are that the process model could be applied for assessment, benchmarking and communication of ESD, connected to quality assurance, when applied. This is possible because the information can be assembled in one picture, which facilitates comparison. The memetic approach can be applied for structuring. It is viable to make comparative studies between cultures, for getting insight in special characteristics of the own culture. Action based research is suitable for involving faculty. Change management can be applied for planning a change, which both enhancing ESD and developing management systems are identified to be.

Jatkuvatoimiset vedenlaatumittarit vesistökuormituksen arvioinnissa

Tässä raportissa tarkastellaan Aurajoen, Eurajoen ja Loimijoen valuma-alueiden kiintoaine-, nitraattityppi- ja kokonaisfosforikuormitusta sekä vertaillaan automaattiseen vedenlaadun seurantaan perustuvaa menetelmää perinteiseen käsinäyttein suoritettavaan vedenlaadun seurantaan. Jokien vuosittainen kuormitus voi vaihdella hyvinkin paljon ja suurin tähän vaikuttava tekijä on sää. Pääosa kuormituksesta tapahtuu kasvukauden ulkopuolella. Tämän tutkimuksen valuma-alueista Loimijoen kuormitus oli suurin ja Eurajoen pienin. Jatkuvatoimisten vedenlaatumittareiden avulla saatiin pääasiassa suurempia kuormituslukemia kuin käsinäytteiden avulla. Nitraattitypen kuormitusmäärät vastasivat parhaiten toisiaan mittausmenetelmien välillä. Automaattimittareilla voidaan havaita hetkittäiset kuormitushuiput käsinäytteenottoa tarkemmin. Kuormitusmallinnuksissa päästään ajoittain lähelle mittareilla laskettua kuormitusta, mutta poikkeavuuksiakin on niin paljon, että mallinnukset vaativat kehittelyä. Mittareiden käytössä on yhä heikkouksia mutta niillä saadaan korvaamatonta lisätietoa kuormituksesta ja aineiden käyttäytymisestä erilaisissa olosuhteissa. Automaattimittareilla tehtävän vedenlaadun seurannan kehittämisen jatkaminen on tärkeää.

Lehmijärven valuma-alueen happamuus sekä alumiini- ja rikkipitoisuus

Lehmijärvi on 63 ha laajuinen kirkasvetinen ja vähähumuksinen latvajärvi Salossa. Lehmijärven suojeluyhdistys pyysi Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Suomen metsäkeskukselta apua järvivedessä havaittujen korkeiden alumiinipitoisuuksien ja happamuuspiikkien sekä mahdollisten metsätaloustoimenpiteiden haittojen ehkäisemiseen valuma-alueella. Suomen metsäkeskuksen ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteistyönä selvitettiin maanäytteiden avulla maaperän happamuutta ja alumiinipitoisuutta Lehmijärven valuma-alueella. Tulokset ja johtopäätökset on esitetty tässä raportissa. Tulosten perusteella näyttää siltä, että Lehmijärven happamuuspiikit (pH:n jyrkät laskut vedessä) johtuvat pääosin happamista lumensulamisvesistä, johon on jo aiemmissakin selvityksissä viitattu eikä alunamaa ongelmasta valuma-alueella. Myös ojitettujen soiden suuri osuus valuma-alueesta ja turvemaiden yleinen happamuus lisäävät osaltaan valuma-alueelta virtaavien vesien happamuutta varsinkin tulva-aikoina. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka läpi pääosa pohjoispuolen valumavesistä virtaa, voi kuitenkin esiintyä ohuen turpeen alla pienialaisesti alunamaata. Vertailtaessa tämän aineiston liukoisen alumiinin määriä turpeessa aikaisempien tutkimusten vertailulukuihin, voidaan sanoa Lehmijärven valuma-alueen ojitetuilla soilla olevan keskimääräistä korkeampia alumiinipitoisuuksia. Paikoin liukoiset alumiinipitoisuudet olivat jopa erittäin korkeita. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka kautta vedet suurelta osin virtaavat, alumiinipitoisuus oli korkeimmillaan 11 267 mg/kg ja Miilussuolla 7 044 mg/kg, kun Niemisen ja Jarvan (1996) tutkimuksessa alumiinipitoisuuden maksimiarvo oli 5 577 mg/kg. Alumiinin ajoittain korkeat pitoisuudet Lehmijärvessä johtuvat tämän raportin tulosten perusteella todennäköisesti pääosin valuma-alueen soiden turpeen korkeista alumiinipitoisuuksista. Voimakas maanmuokkaus kivennäismailla lisää alumiinin liukoisuutta ja samalla alumiinin huuhtoutumisriskiä vesistöihin. Lehmijärven valuma-alueella on suositeltavaa käyttää metsänuudistamisessa kevyitä maanmuokkausmenetelmiä (laikutus, kääntömätästys ja laikkumätästys) ja välttää ojitusmätästystä. Luontainen uudistaminen (erityisesti alikasvosten hyödyntäminen) pitäisi olla ensisijainen uudistamismenetelmä Lehmijärven valuma-alueella. Kunnostusojituksia toteutettaessa pitäisi ottaa käyttöön mahdollisimman tehokkaat vesiensuojelutoimet. On muistettava, että korkeat alumiinipitoisuudet Lehmijärvellä eivät ole pelkästään negatiivinen asia, koska alumiini sitoo tehokkaasti fosforia ja pahasti rehevöityneitä järviä (esim. Köyliön Ilmijärvi) on yritetty kunnostaa alumiinisulfaatti käsittelyllä. Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään, onko Lehmijärven veden alumiinipitoisuus ajoittain jo niin korkea, että siitä on haittaa kalakannalle tai, että se jopa estää rapukannan palauttamisen istuttamalla järveen.

Physico-chemical characterization of nanoparticle coated paper

Förståelse av olika ytors vätningsegenskaper är viktig i många pappers-relaterade industriella processer eftersom vätningen påverkar materialbeteendet, t.ex. vid bestrykning, tryckning och laminering. Förmågan att kontrollera vätningen är av intresse, därför att den ger nya möjligheter till modifikation av ytor. Vätningen styrs av ytans struktur och kemi. Kunskap om dessa egenskaper krävs både i fundamentala studier och för industriella applikationer. Nanopartiklar används ofta för att skapa funktionella ytor med mångsidiga egenskaper. Detta arbete strävar till att förstå de fysikalisk-kemiska egenskaperna hos papper och kartong som är bestrukna med nanopartiklar, för att sedan kunna förklara de observerade förändringarna i ytornas vätningsförmåga. Funktionella ytor med justerbar vätningsförmåga tillverkades genom att deponera nanopartiklar i en rulle-till-rulle vätskeflammasprutningprocess (LFS). TiO2 -nanopartikelbeläggningen skapar en superhydrofob yta som har över 160° kontaktvinkelmed vatten, medan SiO2-nanopartikelbeläggningar skapar mycket hydrofila ytor med kontaktvinklar så låga som 21° med vatten. Superhydrofobiciteten eller hydrofiliteten är ett resultat av den kombinerade effekten hos ytstrukturen och ytkemin, såsom nanopartiklarnas oxidationsnivå eller karbonatiseringsnivå. Kartongytor som är bestrukna med TiO2-nanopartiklar kan vara såväl superhydrofoba som hydrofila. Hydrofilitet kan induceras genom UVA-strålning, medan behandling i hög temperatur i ugn resulterar i en superhydrofob yta. Ett mål med arbetet var att förstå mekanismerna hos de kemiska för ändringar som sker under UVA-bestrålning och värmebehandling av ytor, bestrukna med TiO2-nanopartiklar. Ytornas abrasions- och kompressionsmotstånd samt relaterade förändringar i funktionella egenskaper undersöktes. Resultaten skapar en bättre förståelse för potentiell användning av LFS-nanopartikelbeläggningar i pappersrelaterade applikationer. En förståelse för stabiliteten hos nanopartikelbeläggningarna när de exponeras för externa krafter är viktig för att försäkra deras funktionalitet i industriella applikationer och för att garantera beläggningarnas miljö-, hälso- och säkerhetsaspekter. ------------------------------------------ Pinnan kastumisominaisuuksien hallinta on tärkeää monissa paperiteollisuuden prosesseissa, sillä pinnan kastuminen vaikuttaa esimerkiksi päällystämiseen, painamiseen ja laminointiin. Pinnan kastuvuuden säätäminen avaa mielenkiintoisia uusia mahdollisuuksia pintojen ominaisuuksien hallintaan. Pinnan kastuvuus määräytyy pinnan rakenteesta ja kemiasta, ja näiden ominaisuuksien ymmärtäminen on tärkeää sekä perustutkimuksessa että teollisissa sovelluksissa. Nanopartikkeleita käytetään usein toiminnallisten ja hallitusti kastuvien pintojen aikaansaamiseksi. Tässä työssä on tarkasteltu nanopartikkelipinnoitetun paperin ja kartongin fysikaalis-kemiallisia pintaominaisuuksia, jotka selittävät havaittuja muutoksia pinnan kastuvuudessa. Toiminnalliset pinnat säädettävillä kastuvuusominaisuuksilla valmistettiin nesteliekkiruiskutus (LFS) nanopartikkelipinnoituksella rullalta rullalle-menetelmällä. TiO2-nanopartikkelipäällystys saa aikaan superhydrofobisen pinnan, jonka veden kontaktikulma on suurempi kuin 160°. Toisaalta SiO2-nanopartikkelipäällystys muuttaa pinnan hyvin hydrofiiliseksi, veden kontaktikulman ollessa vain 21°. Pinnan superhydrofobisuus tai hydrofiilisyys riippuu nanopartikkelipinnan rakenteesta ja pintakemiasta kuten pinnan hapettumisasteesta ja hiilipitoisuudesta. TiO2-nanopartikkelipinnoitetun kartonkipinnan kastumista voidaan säätää superhydrofobisen ja hydrofiilisen välillä. Pinnan hydrofiilisyys saadaan aikaan UVA-valolla, kun taas superhydrofobinen pinta voidaan palauttaa korkeassa lämpötilassa uunissa. Tämän työn tavoitteena oli selvittää, millaisia muutoksia TiO2-nanopartikkelipäällystetyn pinnan kemiassa tapahtuu UVA-valon ja lämpökäsittelyn vaikutuksesta. Työssä tarkasteltiin myös pinnan mekaanisen hankauksen ja kokoonpuristuksen vaikutusta toiminnallisiin ominaisuuksiin. Työssä saavutetut tulokset auttavat ymmärtämään LFS-nanopartikkelipäällystettyjen pintojen soveltuvuutta paperiin liittyvissä sovelluksissa. Nanopartikkelipäällystettyjen pintojen stabiilius ulkoisten voimien alaisena on tärkeää toiminnallisten päällystysten ympäristö-, terveys- ja turvallisuusnäkökulmia tarkasteltaessa.

Ravinteiden käytön yleissuunnitelma Saaristomeren valuma-alueella

Ravinteiden käytön yleissuunnitelma Saaristomeren valuma-alueelle – hanke sai rahoituksensa Ympäristöministeriön Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskevasta ohjelmasta. Hanke on toteutettu yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, MTK-Varsinais-Suomen, Biovakka Suomi Oy:n, Turun seudun puhdistamo Oy:n ja ympäristöministeriön kanssa. Suunnittelutyön on toteuttanut Sweco Ympäristö Oy ja Turun ammattikorkeakoulu. Hankkeen tarkoituksena oli laatia kattava katsaus Saaristomeren valuma-alueella muodostuvista kierrätykseen kelpaavista orgaanisista ravinnejakeista ja niiden mahdollisesta käyttötarkoituksesta siten, että Varsinais-Suomesta voitaisiin saada ravinteiden suhteen omavarainen alue. Tarkastelun alla ovat olleet eläinten lanta, jätevedenpuhdistuslaitosten lietteet, maatalouden sivuvirrat, teollisuuden orgaaniset jätteet, ruovikoiden niittojätteet ja hoitokalastetut kalat. Hankkeessa on laadittu kolme osaraporttia ja osaraporteista on laadittu tämä julkaisu, joka toimii samalla hankkeen loppuraporttina. Ensimmäisessä osaraportissa laadittiin orgaanisten ravinteiden muodostumisen sekä ravinteiden tarpeen ja levitysmahdollisuuksien perusteella ravinnekartat, joista selviävät ravinteiden yli- ja alijäämäalueet. Näiden perusteella määriteltiin yleiset toimenpide-ehdotukset ravinteiden kierrätyksen edistämiseksi. Alueille laadittiin lisäksi tarkemmat kierrätyksen toteuttamissuunnitelmat sekä yhdelle osa-alueelle yksityiskohtaisempi sijainninohjauspilotti. Ravinteiden käytön yleissuunnitelma soveltuu aluesuunnittelun ja kaavoituksen tukemiseen, elinkeinojen sijainninohjaukseen ja alueellisen maatalouspolitiikan kehittämiseen.

Useamman monitorin web-sovellukset: tekniset haasteet ja mahdollisuudet

Työssä tutkikaan, miten web-teknologiat soveltuvat usean monitorin sovelluksiin web-ympäristössä, ja todeta tähän liittyvät ongelmat sekä niiden mahdolliset ratkaisut teknisellä tasolla. Tutkituista teknologioista valitaan parhaiten soveltuva ratkaisu ja sen avulla luodaan usean monitorin sovellus, jonka avulla pureudutaan teknillisiin mahdollisuuksiin ja rajoitteisiin. Työn tuloksena nähdään, että usean monitorin web-sovellukset sisältävät monia ohjelmistoteknillisiä ongelmia ja ne sopivat lähinnä järjestelmiin, joiden ympäristö, esimerkiksi käyttöjärjestelmä tai selain, tiedetään. Tällöin voidaan turvautua käyttökokemusta parantaviin selaimen laajennuksiin tai ulkopuolisiin liitännäisiin, jotka toimivat kyseisessä ympäristössä.

Pukanluoman Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Pukanluoman Natura-alue (FI0200119) sijaitsee Satakunnassa Kankaanpään kaupungin alueella. Pikkujoki on osa Karvianjoen vesistöä, ja eräs maamme edustavimmista ja suurimmista lähdepuroista. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 –suojeluverkostoon alueella esiintyvien luontotyyppien perusteella eli ns. SCI-alueena (Sites of Community Importance). Alueen suojeluarvot liittyvät pääosin jokielinympäristöjen luonnontilaisuuteen ja niiden edustavuuteen, vedenlaatuun ja alueella esiintyvään saukkoon ja taimeneen. Jokiosuus ja pienet, lähes luonnontilaiset luomat ovat tärkeitä kalojen lisääntymisalueita. Pukanluoman luontoarvojen säilyttämisen suurimpana haasteena on veden ekologista tilaa heikentävät tekijät; vesistörakentaminen, ojitukset, vesistökuormitus ja ranta-alueiden luonnontilaisuuden häviäminen sekä mahdollinen laaja pohjaveden otto Pohjankankaan pohjavesialueelta. Alue on paikallisille tärkeä virkistyspaikka. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistö- alueilla –hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY:n ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Karvianjoen koskien Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Karvianjoen koskien Natura-alue (FI0200130) sijaitsee Sata­kunnan ja Eteläpohjanmaan maakunnissa Honkajoen kunnan sekä Kauha-joen kaupunkien alueilla. Karvianjoen koskien kuuluu Karvianjoen vesistöalueeseen. Natura-alue muodostuu Karvianjoen pääuomasta ja ylävirran Paholuomasta sekä erikokoisista luonnontilaisista sivupuroista. Alue sisältyy Euroopan yhteisön Natura 2000 –suojeluverkostoon suojeltavien luontotyyppien perusteella eli SCI-alueena (Sites of Community Importance). Karvianjoen koskien alueen tärkeimmät luonnonsuojelulliset arvot perustuvat alueella tavattaviin elinympäristö- ja luontotyyppeihin sekä uhanalaisiin lajeihin (mm. taimen). Alue on paikallisille tärkeä virkistyspaikka. Karvianjoen koskien luontoarvojen säilyttämisen suurimpana haasteena on veden ekologista tilaa heikentävät tekijät; vesistörakentaminen, ojitukset, vesistökuormitus ja ranta-alueiden luonnontilaisuuden häviäminen sekä mahdollinen laaja pohjaveden otto Pohjankankaan pohjavesialueelta. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla –hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY:n ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Luova talous ja alueellinen toimintaympäristö : luovien toimijoiden kokemuksia Fiskarsin ruukissa.

Luovan talouden merkitys talouden uutena resurssina on vahvistunut viime vuosina varsinkin kehittyneissä maissa. Sen tutkimisen ongelmana on kuitenkin, ettei alan kirjallisuus tunne yhteistä sääntöä siitä, mitä termi tarkoittaa ja mitkä ammattikunnat se pitää sisällään. Tässä tutkimuksessa luovuudella tarkoitetaan uutta ideaa, joka on samalla arvokasta ja hyödyllistä. Luovasta taloudesta puhuttaessa luova panos on voitu laittaa myytävään muotoon. Luovia toimijoita on luokiteltu tässä tutkimuksessa suunnittelijoihin ja muotoilijoihin, käsityöläisiin ja taiteilijoihin. Luovat toimijat ovat yleensä yksityis- tai mikroyrittäjiä ja alan toimintaa varjostaa epävarmuus. Luovat toimijat ovat heterogeeninen joukko ja yksilöt eroavat toisistaan esimeriksi suhtautumisellaan liiketoimintaan, asiakkaisiin, kasvuun ja kilpailuun. Tutkimus on tehty, koska on haluttu selvittää, millainen on hyvä luova toimintaympäristö. Tätä on pohdittu selvittämällä toimijoiden kohtaamia haasteita, jotka voivat liittyä alueellisen toimintaympäristön lisäksi myös alan kansallisen tai kansainvälisen tilaan. Tutkimuksessa on käytetty teoriana luovan talouden kirjallisuutta. Koska luovaa taloutta on vaikea mitata sellaisenaan, on rinnalle otettu luovista kaupungeista ja keskittymistä kertova kirjallisuus, jonka taustalla ovat vaikuttaneet perinteiset klusteriteoriat. Luovasta maaseudusta on kirjoitettu toistaiseksi melko vähän, vaikka luova keskittymä voi kaupungin sijaan sijaita myös syrjäisemmällä alueella, kuten myös tutkimuksen kohteessa. Tutkimus on laadullinen ja siinä on käytetty metodologiana haastattelua. Tutkimusta varten on haastateltu kymmentä luovan alan toimijaa Fiskarsin ruukissa. Kaikki haastattelut yhtä lukuun ottamatta on nauhoitettu ja litteroitu. Haastateltavien puhetta on vertailtu alan kirjallisuuden teemoihin. Tutkimuksen keskeiset tulokset ovat, että luovien toimijoiden työtä varjostaa epävarmuus sekä liiketoiminnallisen ja rahallisen tuen vähyys. Luoville toimijoille viralliset ja epäviralliset verkostot ovat elinehto toiminnan kannattavuuden säilymiselle. Myös edulliset työtilat ja asumiskustannukset, inspiroiva ympäristö ja mahdollisuus erakoitumiseen ovat tärkeässä roolissa hyvää toimintaympäristöä etsiessä. Suurin osa haastatelluista toimijoista suhtautuu maltillisesti kasvuun ja vientiin. Kasvua haetaan yleensä vientiä tai digitaalisia kanavia hyödyntämällä. Useat luovat toimijat luottavat kestävän kulutuksen trendin lisääntymiseen, mutta osa on pessimistinen tulevaisuuden suhteen. Tutkimuksen perusteella on positiivista, että luovia aloja on alettu ymmärtää taloudellisena toimintana. Luovat alat vaativat jatkossa kuitenkin selkeämmät termit ja mittariston, jotta eri toimintoja voidaan mitata, vertailla ja seurata. Lisäksi luovien toimijoiden kannalta olisi hyödyllistä lisätä liiketaloudellista koulutusta ja vuoropuhelua erilaisten kumppanuuksien välillä.