Jatkuvatoimiset vedenlaatumittarit vesistökuormituksen arvioinnissa

Tässä raportissa tarkastellaan Aurajoen, Eurajoen ja Loimijoen valuma-alueiden kiintoaine-, nitraattityppi- ja kokonaisfosforikuormitusta sekä vertaillaan automaattiseen vedenlaadun seurantaan perustuvaa menetelmää perinteiseen käsinäyttein suoritettavaan vedenlaadun seurantaan. Jokien vuosittainen kuormitus voi vaihdella hyvinkin paljon ja suurin tähän vaikuttava tekijä on sää. Pääosa kuormituksesta tapahtuu kasvukauden ulkopuolella. Tämän tutkimuksen valuma-alueista Loimijoen kuormitus oli suurin ja Eurajoen pienin. Jatkuvatoimisten vedenlaatumittareiden avulla saatiin pääasiassa suurempia kuormituslukemia kuin käsinäytteiden avulla. Nitraattitypen kuormitusmäärät vastasivat parhaiten toisiaan mittausmenetelmien välillä. Automaattimittareilla voidaan havaita hetkittäiset kuormitushuiput käsinäytteenottoa tarkemmin. Kuormitusmallinnuksissa päästään ajoittain lähelle mittareilla laskettua kuormitusta, mutta poikkeavuuksiakin on niin paljon, että mallinnukset vaativat kehittelyä. Mittareiden käytössä on yhä heikkouksia mutta niillä saadaan korvaamatonta lisätietoa kuormituksesta ja aineiden käyttäytymisestä erilaisissa olosuhteissa. Automaattimittareilla tehtävän vedenlaadun seurannan kehittämisen jatkaminen on tärkeää.

I rapporten utreds belastningen av fasta partiklar, nitratkväve, och totalfosfor i Aura ås, Eura ås och Loimijokis avrinningsområden. Därtill jämförs automatisk uppföljning av vattenkvaliteten med den traditionella metoden som baserar sig på manuellt tagna prov. Åarnas årliga belastning kan variera mycket och den största påverkande faktorn är vädret. Största delen av belastningen sker utanför vegetationsperioden. Av avrinningsområdena i denna undersökning var belastningen av Loimijoki störst och av Eura å minst. Med hjälp av kontinuerligt fungerande vattenkvalitetsmätare fick man generellt högre belastningsvärden än från de manuella proven. Nitratkvävets belastningsvärden låg närmast varandra i jämförelse mellan de olika mätmetoderna. Med de automatiska mätarna kan man observera sporadiska belastningstoppar bättre än med den manuella provtagningsmetoden. I belastningsmodellerna erhålls tidvis värden som ligger nära dem som räknats med mätarna, men det finns också så många avvikelser att modelleringarna kräver förbättring. Det finns fortfarande svagheter i användningen av mätarna men med dem får man oersättlig tilläggsinformation om belastningen och om ämnenas beteende i olika förhållanden. Det är viktigt att uppföljningen av vattenkvaliteten med automatmätare vidareutvecklas.