781 resultados para valtion sisäinen oikeus


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä raportissa tarkastellaan Saaristomeren ja Ahvenmaan merialueen kuormitusta ja tilaa ja niissä viime vuosikymmeninä tapahtuneita muutoksia vuosiin 2008 ja 2009 saakka. Pääpaino on ravinnekuormituksessa ja veden laadussa, mutta mukana on taustatietoa ja muun muassa katsaus kalakannoista. Saaristomeren ja Ahvenanmaan merialueen tila on heikentynyt huomattavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Erityisesti fosforin ja a-klorofyllin määrät ovat kasvaneet ja näkösyvyys pienenentynyt. Viimeisen kymmenen vuoden aikana pintaveden fosforipitoisuuden kasvu on laantunut suurimmassa osassa aluetta, mutta pohjanläheisessä vesikerroksessa ja talvella fosforipitoisuus on jatkanut kasvuaan monin paikoin viime vuosiin asti. Myös a-klorofyllin määrä on lisääntynyt ulko- ja välisaaristossa 2000-luvullakin. Viime vuosina klorofyllipitoisuuden kasvu on kuitenkin laantunut tai pitoisuus laskenut varsinkin rannikonläheisissä vesissä. Merialueen suurin paikallinen ravinnekuormittaja on maatalous, mutta varsinkin typpeä tulee runsaasti myös ilmalaskeumana. Sisäinen kuormitus ja virtausten mukana Suomenlahdelta ja muualta Itämereltä tulevat ravinteet heikentävät niin ikään merialueen tilaa. Muita ravinnelähteitä ovat mm. haja-asutus, jätevedenpuhdistamot ja kalankasvatus. Ahvenanmaan merialueelle ravinteita tulee enemmän muualta kuin Ahvenanmaalta. Hajakuormituksessa on tapahtunut viime vuosikymmeninä selviä vuodenaikaisia muutoksia. Vuosina 1990 – 2009 jokien mereen tuoma ravinne- ja kiintoainekuormitus on ollut talvisin ja syksyisin selvästi suurempaa kuin vuosina 1970 – 1989. Talviaikaisen kuormituksen lisääntyminen johtuu aiempaa lauhemmista talvista, ja antaa viitteitä ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista muutoksista. Vaikka Saaristomeren ja Ahvenanmaan merialueen tilassa on ollut viime aikoina nähtävissä myönteisiäkin merkkejä, on niiden tila edelleen huolestuttava. Ainoa keino merialueen tilan parantamiseksi on kuormituksen huomattava vähentäminen. Vähentäminen koskee niin paikallisia ravinnelähteitä, erityisesti maataloutta, kuin muualta Itämereltä virtausten mukana tulevia ravinteita ja ilmalaskeumaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hoitaa Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon kirjastotoimen valtion aluehallinnon laajennetulla toimialueella. Tähän julkaisuun on koottu tietoja Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntien yleisistä kirjastoista ja raportissa puhutaan Itä-Suomen kirjastoista, kun tarkoitetaan näitä kolmea maakuntaa kokonaisuutena. Tiedot perustuvat yleisten kirjastojen toimintatilastoihin vuodelta 2011 ja yksityiskohtaiset tilastot löytyvät http://tilastot.kirjastot.fi -sivustolta. Tietokanta sisältää kirjastojen toimintatilastot kunnittain vuodesta 1999 alkaen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sähköisiä palveluja ja asianhallintaa tukevat järjestelmäratkaisut -hankkeen (SPA)tavoitteena oli toteuttaa Aluehallintovirastoille, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille, maistraateille sekä TE-toimistoille yhteinen sähköisten palvelujen ja asianhallinnan kokonaisuus sekä integraatiot näiden välillä. Hankkeen keskeisenä tavoitteena oli toteuttaa tuottavuutta edistävä ja mahdollisimman yhtenäinen virastojen toimintaa tukeva arkkitehtuuri- ja järjestelmäkokonaisuus. Toteutettavien ratkaisujen tuli pohjautua tuotannossa oleviin Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) tarjoamiin yhteisiin palveluihin. Hankkeen ratkaisut tuli toteuttaa siten, että siirtyminen vielä toteutusvaiheessa oleviin VIPin tarjoamiin palveluihin on jatkossa mahdollista. Tässä raportissa käsitellään hankkeen projektit (Verkkopalvelut ja julkaisujärjestelmät, Sähköiset asiointipalvelut sekä integraatiot, rajapinnat ja tunnistus ja asianhallinta) ja niiden yhteenveto.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä julkaisussa kuvataan kansalaisten kokonaisturvallisuuteen vaikuttavia avaintekijöitä. Kokonaisturvallisuus -ajattelun lähtökohtana on pitää huolta jokaisen Suomen kansalaisen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Tämän saavuttaminen on mahdollista turvaamalla yhteiskunnan elintärkeät toiminnot kaikissa olosuhteissa. Julkaisu on tarkoitettu palvelemaan kattavasti mahdollisimman useita kokonaisturvallisuudesta kiinnostuneita: maanpuolustuskurssilaisia, opiskelijoita, tutkijoita ja alan harrastajia. Samalla sen on tarkoitus antaa turvallisuustietoa kaikille kansalaisille. Turvallinen Suomi – Tietoja Suomen kokonaisturvallisuudesta -julkaisu löytyy kokonaisuudessaan internetistä osoitteesta www.PV.fi/kokonaisturvallisuus. Verkkojulkaisua päivitetään jatkuvasti ja sitä hyödynnetään eri alojen turvallisuuskoulutuksessa. Päivitetty artikkelikokoelma uudistaa edellisen, vuonna 2011 julkaistun Tietoja Suomen kokonaisturvallisuudesta -kirjan, joka osaltaan korvasi vuonna 2006 julkaistun Tietoja Suomen kokonaismaanpuolustuksesta teoksen. Näin pidetään yllä kokonaisturvallisuuden jo käsitteeksi muodostunutta ”avainkirjojen” vuosikymmenien jatkumoa. Tarpeen jatkuvalle uusimiselle luo yhteiskunnan nopea muutos. Julkaisun nimen lisäksi rakennetta ja sisältöä tarkennetaan tarpeen mukaan. Julkaisu ohjaa ajatteluamme valtion johdon ja päättäjien määrittämien linjausten mukaisesti. Verkkojulkaisu ja siihen perustuva tiivistelmäkokoelma noudattelevat kokonaisturvallisuutta ohjaavien linjausten – kuten Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 ja Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2010 (YTS) – ajattelua. Elinkeinoelämän merkityksen lisääntyminen elintärkeiden toimintojen takaajana tuo turvallisuusajatteluumme uuden ulottuvuuden. Huoltovarmuuden mahdollistavien yritysten määrän lähentyessä 2000:ta ja kansainvälisen riippuvuuden lisääntyessä on vaikutukset osattava huomioida. Tosiasia on, että elinkeinoelämän on kyettävä tuottamaan tarvittavat palvelut myös kokonaisturvallisuutemme järkkyessä. Turvallinen Suomi – Tietoja Suomen kokonaisturvallisuudesta kattaa kokonaisturvallisuuden kaikki osa-alueet. Sen artikkelit syventävät eri alojen haasteita ja ratkaisuja valtioneuvoston periaatepäätöksen, Yhteiskunnan turvallisuusstrategian määrittämiin linjauksiin. Tiivistelmä ohjaa lukijan verkkojulkaisuun ja siitä edelleen vielä syvemmälle tietoon linkkien avulla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

I JD, docent Pekka Leinos avhandling i kyrkorätt analyseras hur begreppet ”endast kyrkans egna angelägenheter” har uppfattats av Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland i 1869, 1964 och 1993 års kyrkolagar. Det är fråga om hur man i dessa författningar (kyrkolagarna, kyrkoordningen) uppfattar synen på kyrkan, kyrkans lära, kyrkorätten och lutherdomens väsen. I avhandlingen analyseras hur man som ”endast [blott] kyrkans egna angelägenheter” (§ 14 i 1869 års kyrkolag) har förstått kyrkans apostoliska undervisning och den praxis som man i enlighet med den följt i kyrkan, så som reformatorerna förstod denna när lutherdomen uppstod, och så som den kommer till uttryck i evangelisk-lutherska kyrkans bekännelseskrifter. I avhandlingen vidareutvecklas den kyrkorättsliga doktrin som författaren började med i sin tidigare doktorsavhandling Kirkkolaki vai laki kirkosta som var en rättsvetenskaplig och lagsystematisk undersökning av det unika kyrkolagssystemet i Finland. Den förra avhandlingen koncentrerade sig på kyrkan som en sociologisk gemenskap eller ett rättssamfund och på kyrkolagen som en juridisk författning, medan det nya perspektivet i denna avhandling i högre grad är att kyrkan är en trosgemenskap och innehållet i de tre kyrkolagarna analyseras utgående från detta perspektiv. Kyrkan verkar som en trosgemenskap i enlighet med sin lära. Särskild vikt fästs i denna avhandling vid hur ärenden som gäller kyrkans lära har förståtts som endast kyrkans egna angelägenheter samt om man över huvud, och i så fall hur, genom kyrkolagen kan göra kyrkans lära och dess trossatser till en del av den nationella rättsordningen. Med tanke på den kyrkorättsliga doktrinen är det centralt att utreda på vad den i kyrkan rådande uppfattningen av kyrkorätt och kyrkans rätt grundar sig.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The objective of this study was research the shared knowledge and the means of sharing with the help of social network analysis. The purpose of this study was to give descriptive information to case-organization about its situational network status in different units. The premise of the study is the success of organizational competences and networks, especially when it comes to the sharing of knowledge. The research was accomplished in a TEKES –projects, Developing Network-Based Services – The Role of Competences and Networks COMNET –projects case-organization. Lappeenranta School of Business and the case-organization started the project in co-operation. The baseline for the study was organizational competencies and organizational networks as success factors, especially from the knowledge sharing’s point of view. The research was based on triangulation, which included pre-interviews, network analyses accomplished by Webropol –e-mail survey and qualitative interviews. The results indicated that regular unit meetings were experienced to be the most important method of knowledge sharing along with e-mailing, intranet and weekly bulletins. The co-operation between units was also experienced to be important when evaluating knowledge sharing and communication. The intrafirm network was experienced tight. Dispersed units and partly unclear means of information sharing were the biggest obstacles for information communication. Knowledge sharing, communication with others and trainings were seen important in the case-organization.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Organisaatioissa on aina keskinäistä kilpailua. Hallitsemattomana kilpailu organisaation sisäisistä resursseista tai organisaation ulkoisista markkinoista voi johtaa konfliktiin, joka pahimmillaan romuttaa yhteistyön organisaation yksiköiden välillä. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää, kuinka keskenään kilpailevien tiimien yhteistyötä voidaan kehittää ja mahdollista organisaation sisäisen kilpailutilanteen aiheuttamaa konfliktia hallita johtamisen keinoin organisaation sisäisessä kilpailutilanteessa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena, kohdeorganisaationa oli Sanoma Lehtimedia Oy. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla Sanoma Lehtimedian kahden yhteistyötä tekevän sanomalehden myyntitiimien henkilökuntaa. Kohdeorganisaatiota tutkittaessa ei havaittu merkittävää kilpailutilanteen aiheuttamaa konfliktia, mutta tiimien välisessä yhteistyössä oli kuitenkin vielä kehitettävää. Tutkimuksen tulosten perusteella tärkeimmät tiimien välisen yhteistyön tekemiseen vaikuttavat tekijät olivat yhteistyöasenne, luottamus, tiedon jakamisen halukkuus sekä kannustimet. Näihin tekijöihin voidaan vaikuttaa strategisen johtamisen keinoin, kun yhteistyön kehittäminen otetaan organisaation tavoitteeksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kuusamon liikenneturvallisuussuunnitelma vuodelta 2000 on päivitetty, jotta tämän päivän liikenneturvallisuusongelmat ja niihin ideoidut parantamistoimenpiteet ovat selvillä kunnan ja ELY-keskuksen toiminta- ja taloussuunnittelussa. Liikenneturvallisuussuunnitelman päivittämisen yhteydessä organisoitiin samalla säännölliseen liikenneturvallisuustyöhön osallistuminen eli Kuusamon liikenneturvallisuusryhmän toiminta. Liikenneturvallisuuden nykytilanteen arviointi on laadittu sidosryhmätyöskentelyn, asukaskyselyn, taustarekisterien analysoinnin, maastokäyntien sekä sidosryhmien kanssa käytyjen vuoropuhelujen avulla. Pääosa liikenneturvallisuusongelmista sijoittuu vilkkaimmille väylille, joita ovat valtion ylläpitämät maantiet ja niissä olevat liittymät: valtatiet 5 (Kajaanintie/Kemijärventie) ja 20 (Ouluntie), kantatie 81 (Rovaniementie) sekä maantiet 18857 (Ouluntaival/Kitkantie), 18858 (Muikkutie/Sossonniementie) ja 8690 (Paanajärventie/Vuotungintie). Suunnitelman ja Kuusamon liikenneturvallisuustyön tavoitteet pohjautuvat valtioneuvoston 9.3.2006 hyväksymään liikenne- ja viestintäministeriön periaatepäätökseen liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Periaatepäätös ja nyt luonnosvaiheessa oleva uusi Liikenne- ja viestintäministeriön Tieliikenteen turvallisuussuunnitelma 2011-2014 ovat olleet taustalla määriteltäessä Kuusamon liikenneturvallisuuden parantamistavoitteita. Liikenneympäristöön kohdistuvina toimenpiteinä on esitetty mahdollisimman kustannustehokkaita ja helposti toteutettavia ratkaisuja, joista osa on toteutettavissa ilman tarkempaa jatkosuunnittelua esim. kunnossapitourakoiden yhteydessä. Vuoden 2000 liikenneturvallisuussuunnitelmassa esitetyistä toimenpiteistä on tähän päivään mennessä toteutettu 38 % ja jäljelle jääneistä toteutumattomista toimenpiteistä on edelleen ajankohtaisia esityksiä 41 %. Tässä suunnitelmassa esitetyistä kaikista toimenpiteistä joka viides on peräisin vuoden 2000 suunnitelmasta. Suuri osa Kuusamoon esitetyistä toimenpiteistä parantaa kevyen liikenteen turvallisuutta uusien kulkuyhteyksien, eritasojärjestelyjen ja ajoneuvoliikenteen hidasteratkaisujen turvin. Myös valtatie 5 keskustan kohdalla ja Rukan pääväylästö ovat keskeisiä parantamiskohteita. Keskeisimmille taajama-alueella oleville maanteille ja kaduille on suunniteltu rakenteellisia hidasteita (töyssyjä sekä korotettuja suojateitä ja liittymiä). Myös kevyen liikenteen verkon täydentäminen ja väylien valaistuksen rakentaminen ovat esitettyjen toimenpiteiden listalla. Valtatien 5 liittymien liikenneturvallisuutta parannetaan keskustan kohdalla rakentamalla mm. kanavointeja, väistötiloja ja sivusuunnan tulppasaarekkeita sekä laatimalla erillinen toimenpideselvitys yksityistiejärjestelyistä keskustan ja Rukan välillä. Rukalla päähuomio on maanteiden 8692 (Rukatunturintie) ja 18884 (Rukajärventie) ja niiden liittymien parantamisissa. Rukalle on laadittu tämän suunnitelman kanssa samaan aikaan erillinen toimenpideselvitys. Keskustassa Ouluntaipaleen perusparannustyö on suunniteltu erikseen ja rakentaminen valmistuu vuonna 2012. Toimenpiteille on määritelty jatkotoimenpiteet niiden toteutusvalmiuden hahmottamiseksi sekä alustavat kustannusarviot ja toteuttamiselle ohjeellinen kiireellisyysjärjestys. Esitettyjen toimenpiteiden karkea kustannusarvio on yhteensä 18,7 miljoonaa euroa, josta kaupungin osuus on noin 5,9 miljoonaa euroa (32 %), ELYkeskuksen osuus noin 12,5 miljoonaa euroa (67 %) ja tiehoitokuntien osuus noin 0,3 miljoonaa euroa. Ensivaiheessa toteutettavien hankkeiden kustannusarvio on yhteensä noin 1,8 miljoonaa euroa. Valtion ylläpitämille maanteille kohdistuville toimenpiteille on laskettu TARVA-ohjelmalla ns. heva-vähenemä eli vuosittaisten henkilövahinko- onnettomuuksien vähenemä. Laskennallinen heva-vähenemä on noin 1,2 onnettomuutta vuodessa, mikä tarkoittaa 12 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta vähemmän 10 vuoden aikana.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Maritime transport moves around 6 billion tonnes of freight every year. The freight consists of liquid bulks (45%), dry bulks (23%) and general cargo (32%). Freight traffic and transports chains vary according to region, commodity and the origin and the destination of freight. In the European Union the ports sector handles over 90% of the trade with third countries. The share of intra-EU trade is approximately 30% of the total transportation and the number of passengers is over 200 million every year. The Baltic Sea has more than 50,000 vessels a year pass the Skaw at the northernmost tip of Denmark on their way into or out of the Baltic. Roughly 60% to 70% of these vessels are cargo vessels and 17% to 25% tankers. Ports and maritime transport play a crucial role in global commerce today. Today’s business environment is changing rapidly, and the constant changes create challenges for the transport industry and maritime traffic. Ports have to adapt to continuous changes in economic structures, logistics demands, and people’s travel and leisure patterns. In order to ensure the competitiveness of sea connections, the ports need to fully enhance multilateral cross-border understanding and cooperation. In this report the focus is on liner traffic between five ports in the Central Baltic Region: Stockholm, Tallinn, Helsinki Turku and Naantali. The report defines the drivers of the demand for cargo and passenger traffic and highlights the most important factors. The economic situation and foreign trade of each county are elaborated on with detailed information about the flows of traffic between the five ports. Based on expert interviews, the main characteristics of each port, including strengths and weaknesses, are presented. The report is based on primary and secondary data. Primary data was received through interviews and mail surveys. Secondary data was attained through a literature research, statistics, data given by the PENTA ports and webpages. The report is divided into two main parts: the drivers creating the demand for transport and the results of current cargo and passenger flows between PENTA ports.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä haluttiin tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi tuotesuunnittelun tarpeisiin sekä vähentää päätöksentekoon liittyvää epävarmuutta. Koska kiinteistöautomaatio oli nähty erityisen kiinnostavana alueena, haluttiin ensinnäkin tietoa siitä, mitkä tekijät lisäävät järjestelmien kysyntää. Toiseksi tarvittiin esimerkkejä eli konsepteja siitä, millaisiksi uusiksi tuotteiksi teknologiset mahdollisuudet ja markkinoiden haasteet voivat konkretisoitua. Teoriatarkastelussa saatiin tunnistettua viisi kiinteistöautomaatiojärjestelmien kysyntää lisäävää päätekijää: teknologioiden ja palveluiden kehitys, ilmastonmuutos ja energiavarojen väheneminen, kulttuurimuutokset, muutokset koko arvoketjussa sekä valtion toimet. Kysyntää lisäävät syyt jaettiin edelleen makrotrendeihin sekä niitä seuraaviin mikrotrendeihin. Varsinaisessa kärkikäyttäjätutkimuksessa kehitettiin tunnistamattomiin käyttäjätarpeisiin perustuen kolme tuotekonseptia: kiinteistöautomaatiojärjestelmä, vedenlaadun tarkkailujärjestelmä sekä murtohälytysjärjestelmä. Kaikki näistä perustuvat samaan tuotealustaan. Kiinteistöautomaatiojärjestelmä soveltuu kiinteistöjen kokonaisvaltaiseen ja helppokäyttöiseen ohjaukseen sekä energiasäästöjen saavuttamiseen. Tuote räätälöidään erikseen jokaiseen kohteeseen lukuun ottamatta esimerkiksi valmistalojen yhteydessä toimitettavia vakiopaketteja. Vedenlaadun tarkkailujärjestelmä soveltuu puolestaan tilanteisiin, joissa tarvitaan nopea todennus veden puhtaudesta, mutta joissa epäpuhtauksien välitön erittely ei ole tarpeellista. Tuote sopii esimerkiksi kaivos- ja paperiteollisuusyritysten käyttöön. Kolmatta tuotekonseptia, murtohälytysjärjestelmää, voidaan hyödyntää useassa eri kohteessa samanaikaisesti. Järjestelmä on kylmyyden- ja kosteudenkestävä ja sen ensisijaisia käyttökohteita ovat vapaa-ajan asunnot, veneet sekä matkailuautot ja -vaunut.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä kandidaatintyö käsittelee yrityksen sisäisen tiedonkulun merkitystä erilaisissa tuotannonohjausympäristöissä. Työn tavoitteena on selvittää millaisia tietotarpeita tuotannonohjauksella on, miten tuotannonohjausmuoto vaikuttaa tietotarpeisiin sekä onko puutteellisen tiedonkulun seurauksilla erilainen merkitys asiakastilauksen kytkentäpisteen (CODP) mukaisissa tuotantoympäristöissä. Lisäksi työ antaa teoriakatsauksen tuotannonohjausprosessista sekä yrityksen sisäisestä tiedonkulusta. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että tuotannonohjausmuodot vaikuttavat tietotarpeisiin ja että puutteellisen tiedonkulun seurauksilla on erilainen merkitys erilaisissa tuotantoympäristöissä. Yleisesti voidaan todeta, että mitä aikaisemmassa vaiheessa CODP on, sitä merkittävämpiä seuraukset ovat. Koska sisäisen tiedonkulun, tuotannonohjausmuotojen sekä puutteellisen tiedonkulun seurausten välisestä merkityksestä ei ole varsinaisesti julkaistu aiempaa tutkimusta, olisi lisätutkimus myös tarpeellista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Julkaisu sisältää yleisten kirjastojen kuntakohtaisia tilastoja vuodelta 2010. Tietoja on verrattu edelliseen vuoteen ja vuosien 2006 -2010 aikajaksolla sekä maakunnittain ja valtakunnalliseen keskiarvoon. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hoitaa laajennetulla toimialueella Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon kirjastotoimen valtion aluehallintoa. Julkaisussa on myös katsaus Pohjois-Savon ELY –keskuksen toimenpiteistä alueella ja kirjastotoimen peruspalveluarvioinnista. Toimintaa kuvaavat tilastot ovat Itä-Suomen kolmesta maakunnasta: Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo. Vuonna 2010 alueella oli 54 kuntaa, joissa oli 100 kirjastoa ja 26 kirjastoautoa. Kirjastojen määrä väheni viidellä lähikirjastolla ja yhdellä laitoskirjastolla. Kirjastoautojen määrä säilyi ennallaan ja pysäkkien määrä väheni jokin verran. Kirjastojen aukiolotunnit lisääntyivät hiukan, samoin henkilötyövuodet. Kirjastojen lainaus ja kävijämäärät ovat olleet viime vuosina pienessä laskussa. Verkkokäyntejä tehtiin 5,2 miljoonaa kappaletta. Kirjastojen toimintakulut lisääntyivät noin neljä prosenttia, mutta uuden aineiston hankintakulut vähenivät yhden prosentin verran. Itä-Suomen kirjastoissa käydään edelleen runsaasti ja lainataan ahkerammin kuin maassa keskimäärin

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Julkaisu sisältää yleisten kirjastojen kuntakohtaisia tilastoja vuodelta 2009. Toimintaa kuvaavia tilastoja on esitetty myös maakunnittain, läänialuejaolla ja koko Suomen lukuina sekä verrattu tilannetta aikaisempiin vuosiin. Tilastoaineisto on vuodelta 2009, joka oli viimeinen Itä-Suomen lääninhallituksen toimintavuosi ja siksi tässä julkaisussa käytetään läänialuejaolla olevaa tarkastelua. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus perustettiin 1.1.2010 ja siellä hoidetaan laajennetulla toimialueella Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon kirjastotoimen valtion aluehallinto. Vuonna 2009 Itä-Suomen läänissä oli 54 kuntaa, joissa oli 106 kirjastoa ja 26 kirjastoautoa. Kirjastojen hallinnollisia muutoksia tai uusia seutukirjastojen perustamisia ei tapahtunut, mutta kolme kuntaa liittyi toiseen kuntaa ja kuntien määrä väheni kolmella. Itä-Suomen läänissä oli vuonna 2009 hallinnollisesti yhteisiä kirjastolaitoksia viisi kappaletta ja Mikkelin seudulla kuntien kahdenkeskisiä sopimuksia viidellä kunnalla, kaikkiin näihin kuului yhteensä 19 kunnankirjastoa. Kirjastojen lainaus ja kävijämäärät ovat olleet viime vuosina pienessä laskussa, mutta verkkokäyntien määrä on lisääntynyt paljon. Aukiolotuntien määrä ja kirjastoautopysäkkien määrä vähenivät. Kirjaston palkkaaman henkilöstön määrä väheni, samoin henkilöstömenot vähenivät. Tällä on ollut suora vaikutus kirjastojen aukiolotuntien vähenemiseen ja fyysisten käyntien vähenemiseen. Aineiston hankintamäärät kappaleina ja rahamääränä lisääntyivät. Vuosien 2008 ja 2009 välillä yleisten kirjastojen toimintaa kuvaavissa luvuissa ei tapahtunut suuria muutoksia lääni- ja maakuntatasolla. Kuntien väliset erot olivat kuitenkin melko suuret.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

YTY-töillä tarkoitetaan valtion palkkaperusteisella työllistämistuella toteutettuja ympäristönsuojelua ja -hoitoa edistäviä töitä, jotka perustuvat ympäristöministeriön asettaman työryhmän mietintöön (30.5.1993). Työministeriön, TE-keskuksen työvoimaosaston, ympäristöministeriön ja kuntien rahoituspäätökset ovat vaikuttaneet keskeisesti töiden toteutumiseen. Lapin ympäristökeskus on toiminut koko ajan YTY-töiden hallinnoijana ja pääorganisoijana Lapissa. YTY-työt ovat keskittyneet pääasiassa vesistöjen ja kulttuuriympäristön hoitoon, ulkoiluun ja virkistyskäyttöön, jätehuoltoon sekä uonnonsuojeluun. Työkohteet valitaan yhteistyössä kuntien ja työviranomaisten kanssa. Kohteiden valintaan vaikuttavat niiden yleishyödyllisyys sekä positiiviset vaikutukset alueen ympäristöön ja elinkeinoelämään. YTY-työt on koettu erittäin toimivaksi työllistämismuodoksi koko maakunnassa syrjäkyliä myöten. Vuosien varrella Lapin ympäristökeskus on työllistänyt YTY-töiden kautta yli 6 100 pitkäaikaistyötöntä. Työllistämisestä aiheutuvien taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten lisäksi YTY-töillä on selkeä positiivinen merkitys kylien elinvoimaisuuteen ja asuttuna säilymiseen, alueiden käyttökelpoisuuteen sekä ympäristön viihtyisyyteen. YTY-työt parantavat omalta osaltaan alueiden matkailuelinkeinojen toimintamahdollisuuksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

YTY-töillä tarkoitetaan valtion palkkaperusteisella työllistämistuella toteutettuja ympäristönsuojelua ja -hoitoa edistäviä töitä, jotka perustuvat ympäristöministeriön asettaman työryhmän mietintöön (30.5.1993). Lapissa YTY-töitä on tehty kuusitoista vuotta. Työministeriön, Työ- ja elinkeinotoimiston, ympäristöministeriön ja kuntien rahoituspäätökset ovat vaikuttaneet keskeisesti töiden toteutumiseen. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on toiminut koko ajan YTY-töiden hallinnoijana ja pääorganisoijana Lapissa. YTY-työt ovat keskittyneet pääasiassa vesistöjen ja kulttuuriympäristön hoitoon, ulkoiluun ja virkistyskäyttöön, jätehuoltoon sekä luonnonsuojeluun. Työkohteet valitaan yhteistyössä kuntien ja työviranomaisten kanssa. Kohteiden valintaan vaikuttavat niiden yleishyödyllisyys sekä positiiviset vaikutukset alueen ympäristöön ja elinkeinoelämään. YTY-työt on koettu erittäin toimivaksi työllistämismuodoksi koko maakunnassa syrjäkyliä myöten. Vuosien varrella Lapin ympäristökeskus on työllistänyt YTY-töiden kautta yli 6 200 pitkäaikaistyötöntä. Työllistämisestä aiheutuvien taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten lisäksi YTY-töillä on selkeä positiivinen merkitys kylien elinvoimaisuuteen ja asuttuna säilymiseen, alueiden käyttökelpoisuuteen sekä ympäristön viihtyisyyteen. YTY-työt parantavat omalta osaltaan alueiden matkailuelinkeinojen toimintamahdollisuuksia.