Unien tutkimuksen varjoissa. Unien sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus unien tutkimuksessa 1900-2000-luvuilla

Käsittelen kulttuuriperinnön tutkimuksen pro gradu- tutkielmassani unien sosiaalista ulottuvuutta. Ihmiset näkevät ja jakavat unia keskenään erilaisissa kulttuurisissa viitekehyksissä, samalla yhteistä sosiaalista todellisuutta jakaen ja edelleen rakentaen. Laadullinen, kirjallisuuteen perustuva, ymmärtävä ja kartoittava pro gradu -tutkielmani käsittelee sitä, miten unien sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus on näkynyt länsimaisessa unien tutkimuksessa 1900-2000 -luvuilla. Tutkielmani aineistona on tieteelliseksi tarkoitettu kotimainen sekä kansainvälinen kirjallisuus ja artikkelit. Tutkimuskohteeni suhde kulttuuriperinnön tutkimukseen on kaksitahoinen: toisaalta tarkastelen tieteellistä toimintaa kulttuuriperintönä ja toisaalta unia perinteenä tuotteen ja prosessin näkökulmasta. Keskeiseksi tutkielmassani nousee myös tutkijan rooli tutkimusprosessissa ja avaan tarkemmin omia lähtökohtiani unien tutkimuksen kentällä. Unien tutkimuksessa on elänyt kaksi perinnettä: unen sisällön tulkintaan keskittyvä perinne ja fysiologinen, unen muotoon keskittyvä perinne. Unen sosiaalinen ulottuvuus sen sijaan on jäänyt tutkimuskohteena varjoon ja sitä on osaltaan lähestynyt antropologinen ja folkloristinen unien tutkimus. Esittelen unien tutkimuksen perinteitä lähtien varhaisista kulttuureista, jolloin unet nähtiin pääsääntöisesti ihmisen ulkopuolisen voiman aiheuttamina. Tällä hetkellä unia tutkitaan ilmiönä monen eri tieteenalan suunnalta. Moniulotteisuuden lisäksi unien tieteellistä tutkimusta haastavat unien subjektiivisuus, kehollisuus ja kokemuksellisuus. Unet houkuttelevat meitä lähestymään niitä myös kokien ja siksi unien tutkimuksen kentällä voidaan havaita sekä teoreettista että menetelmällistä lähestymistapaa. Esittelen muun muassa Ullmanilaisen uniryhmämenetelmän sekä Social Dreaming- menetelmän. Suomalainen unien tutkimuksen perinne liittyy vahvasti folkloristiikkaan, jossa huomion kohteeksi nousevat unien kerronta ja tulkinta. Myös unien kokemista ja jakamista voidaan tarkastella tästä näkökulmasta. Muistitietotutkimuksen yhteydessä unia voidaan luonnehtia eräänlaisena muistitiedon ulottuvuutena, joka tavoitetaan tunteiden välittämänä. Unien tutkimus on täynnä viitteitä kokemuksiin ja ilmiöihin, joita tiede ei toistaiseksi ole kyennyt selittämään, tai on viitannut niiden uskomus- ja elämysluonteeseen. Folkloristisessa tutkimuksessa käytetään näistä ”yliluonnollisista” ilmiöistä nimitystä supranormaali. Unien yhteiskunnallista ulottuvuutta avaan unien sosiologian käsitteellä jonka mukaan unet heijastavat yksilön, kulttuurin ja yhteiskunnan rakenteiden vuoropuhelua. Tarkastelen sitä, miten unien yhteiskunnalliseksi tulkittua sisältöä on tutkittu muun muassa poikkeuksellisten olosuhteiden kuten sotien ja ympäristökatastrofien yhteydessä. Esittelen myös mahdollisuuksia hyödyntää unia yhteiskunnassamme.

Vakuutusalan työn sisältö ja työntekijöiden ammatti-identiteetin muovautuvuus - Vakuutusvirkailijasta finanssialan myyjäksi?

Tutkimuksen tarkoituksena on ollut tarkastella työn sisällön ja ammattiidentiteetin suhdetta tilanteessa, jossa työn sisältö on muutoksessa. Tutkimus on kohdistunut vakuutusalan työntekijöihin Suomessa. Tutkimuskysymysten ratkaisemiseksi on ensin tunnistettu, millainen vakuutusalan ammattiidentiteetti on tällä hetkellä vallitseva ja sitten on tarkasteltu sen taustalla olevia mekanismeja. Tämän jälkeen on tunnistettu nykyiseen ammattiidentiteettiin kohdistuvia muutospaineita, miten työntekijät niistä selviävät ja millainen ammatti-identiteetti alalle on kehkeytymässä tulevaisuudessa. Työntekijöiden työn muuttumisen tuomia haasteita ammatti-identiteettiin tutkittiin mixed methods -tutkimusotteella eli yhdistämällä laadullinen ja määrällinen tutkimusote. Kyselyllä pyrittiin saamaan nimenomaan luotettava yleiskuva vakuutusalasta ja vakuutusalan ammatti-identiteetistä ja niiden muuttumisesta. Laadullisella aineistolla oli tärkeä rooli tulkinnallisena välineenä kyselyssä ilmenneille tuloksille sekä muuten tuomassa tietoa tutkittavista ilmiöistä. Tutkimusaineiston muodostivat kyselyn 686 palautettua vastauslomaketta, 10 teemahaastattelua ja 23 kirjoitelmaa. Tutkimuksen perusteella vakuutusalan työntekijät ovat varsin turvallisuushakuisia ja heille ovat tärkeitä ihmissuhteet. Vakuutusalan työntekijöiden ammatti-identiteetti osoittautui klassiseksi ammatti-identiteetiksi eli työntekijöillä on melko vahva sitoutuminen ammattiin ja vakuutusalaan. Tyypillinen ammatti-identiteetti on tällä hetkellä asiakaspalvelijan identiteetti. Tehdyn eksploratiivisen faktorianalyysin avulla löytyi ammatti-identiteetistä lisäulottuvuudet: työkaveri, asiantuntija, neuvoja, työnkehittäjä, virkailija, myyjä ja tunnetyöntekijä. Vakuutustyöntekijät rakentavat ammatti-identiteettiään monimuotoisessa sosiaalisessa verkostossa. Vakuutusalalla työntekijä sovitteleekin ammatillista minäkäsitystään, ei vain omien vaan myös monen muun tahon asettamiin odotuksiin. Nykyistä ammatti-identiteettiä horjuttavat työn sisällön muutokset siten, että identiteetin eri ulottuvuudet painottuvat uuteen työn sisältöön nähden väärässä suhteessa. Suurimmat paineet tällä hetkellä vakuutustyöntekijöiden ammatti-identiteetin muuttumiselle tulevat työn myynnillisyyden lisääntymisestä, toiminnan laajentumisesta finanssialan toiminnaksi sekä puhelinpalvelun kasvusta. Suureen osaan työtehtäviä sopisikin asiakaspalvelijan sijasta enemmän myyjän ammatti-identiteetti. Vakuutustyöntekijät vastaavat ammattiidentiteettiin kohdistuviin muutospaineisiin eri selviytymisstrategioin: sinnitteleminen, koulutususko, sopeutuminen ja vetäytyminen. Muutostilanteissa ihmisten identiteettityö on erilaista ja siksi esimerkiksi työpaikalla voi olla eri vaiheessa olevia työntekijöiden ammatti-identiteettejä. Nyt tehty tutkimus tukee näkemystä, jonka mukaan ammatti-identiteetit pysyvät suhteellisen vakaina erilaisten yksilö- ja sosiaalipsykologisten mekanismien tukemina. Tästä huolimatta ne ovat alttiita myös muuttumaan erilaisissa ja eritasoisissa muutospaineissa. Identiteetin muuttuminen on prosessi, joka ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaan se voi viedä vuosia.

Kalojen elintila kaventunut Uudellamaalla : Rannikkovesien tila huolestuttava

Uudenmaan rannikkoalueet ovat voimakkaasti rehevöityneet. Saaristossa alusveden happipitoisuudet kääntyivät yleisesti jyrkkään laskuun 2000-luvulla ja tänä päivänä saariston pohjien pinta-alasta ja myös vesitilavuudesta huomattava osa on loppukesällä pohjaeläimille, kaloille ja eläinplanktonille elinkelvotonta happivajeen takia. Tapahtuneet muutokset ovat parantaneet useiden särkikalojen lisääntymisolosuhteita sisälahdilla samalla kun monien muiden kalalajien elinolosuhteet ulompana saaristossa ovat heikentyneet. Hapettomuudesta johtuva sisäinen ravinnekuormitus lienee tärkeä syy sille, että Uudenmaan saaristoalueiden vesien tilassa ei ole havaittavissa kohenemisen merkkejä. Käytännössä kotimaisen ravinnekuormituksen vähentämistoimenpiteet ovat olleet liian tehottomia.

Membraanin modifiointi happo- ja alkoholikäsittelyillä

Tässä diplomityössä tutkittiin alkoholilla ja orgaanisella hapolla tehtävien esikäsittelyiden vaikutusta nanosuodatuskalvon ominaisuuksiin. Työn tarkoituksena oli parantaa nanosuodatuskalvon fraktiointiominaisuuksia sekä kasvattaa monosakkaridien suotautuvuutta. Tarkasteluissa käytetty membraani oli GE Osmonicsin valmistamaa Desal-5 DL nanosuodatuskalvoa, jota modifioitiin erilaisilla maitohappo- ja isopropanoliesikäsittelyillä. Suodatukset tehtiin kahdella erilaisella laboratoriomittakaavan levysuotimella käyttäen malliaineina väkevää sokeriliuosta sekä laimeampaa sokeri-suola-liuosta. Happo- ja alkoholiesikäsiteltyjen kalvojen vuo- ja retentioarvoja verrattiin referensseinä käytettyjen vesiliotettujen kalvojen vastaaviin arvoihin. Puhtaat esikäsitellyt kalvot analysoitiin myös tarkemmin kalvoissa tapahtuneiden muutosten ymmärtämiseksi. Suodatusten ja analyysitulosten perusteella sekä alkoholi- että happoesikäsittelyt paransivat nanosuodatuskalvon ominaisuuksia parantaen sokerivuota, heikentämättä kuitenkaan kalvon fraktiointikykyä eri moolimassan omaavien sokereiden suhteen. Hapolla saavutettiin hieman alkoholikäsittelyä suotuisammat muutokset, mutta molemmilla käsittelyillä haluttujen komponenttien retentio monesti jopa parani referenssikalvoon verrattuna. Havaitut muutokset kalvoissa olivat pääosin fysikaalisia, mutta erityisesti happokäsittely muutti kalvon rakennetta myös kemiallisesti. Molemmat käsittelyt lisäsivät myös tarkasteltavan membraanin hydrofiilisuutta.

Lounais-Suomen ympäristöohjelma 2010–2013 : Ohjelmakauden 2007–2012 välitarkistus

Lounais-Suomen ympäristöohjelma on ohjelmakauden 2007–2012 välitarkistus. Se toteuttaa lyhyellä aikavälillä Lounais-Suomenympäristöstrategiaa 2020. Ohjelma sisältää strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeelliset tavoitteet ja toimenpiteet vuosille 2010–2013. Tarkistus on toteutettu alueen keskeisten toimijoiden laajana yhteistyönä. Toimenpiteiden toteuttajia ovat Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen kunnat ja muut julkishallinnon organisaatiot, toiminnanharjoittajat, järjestöt ja muut yhteisöt sekä asukkaat. Ympäristöohjelman tarkistuksessa korostuivat entistä enemmän ilmastonmuutokseen ja sitä kautta energiaan ja yhdyskuntarakenteeseen liittyvät asiat. Tarkistuksen yhteydessä päädyttiin jatkamaan ohjelmakautta vuodella eteenpäin, vuoteen 2013. Tarkistuksen yhteydessä toimenpiteitä päivitettiin ottaen huomioon tapahtuneet muutokset toteuttajatahoissa ja uudet sektorikohtaiset ohjelmat ja suunnitelmat. Ympäristöohjelman rakenne muutettiin strategian jaottelun mukaiseksi. Tästä poiketen ympäristötutkimusta ja -seurantaa käsiteltiin omana aiheena nimeten sille painopisteet sekä muut tavoitteet ja kehittämistarpeet. Ympäristöohjelman teemoina ovat pintavedet, ilmastonmuutos, pohjavedet ja maaperä, ympäristövastuullisuus ja ekotehokkuus, alueiden käyttö ja yhdyskuntarakenne, ympäristövaikutukset ja –riskit, luonnon monimuotoisuus, kulttuuriympäristö ja luonnonmaisema, elinympäristö, luonnonvarat sekä ympäristötutkimus ja ympäristön tilan seuranta. Ympäristöohjelma soveltuu työvälineeksi ja tueksi alueen toimijoiden laatiessa omia strategioita, ohjelmia ja toimintasuunnitelmiaan. Se toimii myös vahvana perusteena, kun hankkeille haetaan rahoitusta eri rahoituslähteistä. Ympäristöohjelman tarkistusta on rahoitettu maakuntien kehittämisrahalla Varsinais-Suomen liitosta ja Satakuntaliitosta. Muita rahoittajia ovat olleet Turun ja Porin kaupungit sekä Varsinais-Suomen ELY-keskus.

Erilaisuuden johtaminen suomalaisessa johtamiskulttuurissa: johtohenkilöiden näkemyksiä erilaisuudesta ja monikulttuurisuudesta Suomessa

Tässä tutkimuksessa käsitellään erilaisuutta ja erilaisuuden johtamista Suomen organisaatioympäristössä, ja sen tarkoituksena on valaista suomalaisten johtohenkilöiden näkemyksiä erilaisuuteen liittyen. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan niitä muutoksia ja reaktioita, joita viimeaikaiset muutokset väestörakenteessa ovat aiheuttaneet organisaatioiden toiminnassa ja niiden henkilöstöratkai-suissa. Tutkimuksen aihe on tutkimuksen syntyhetkellä ajankohtainen ja kytkeytyy lukuisiin kansainvälisesti merkittäviin muutoksiin, jotka ovat seuranneet globalisaatiosta ja markkinoiden avaamisesta kilpailulle. Itse erilaisuuden johtaminen juontaa juurensa lainsäädännöstä ja erityisesti amerikkalaisista, britannialaisista ja australialaisista syrjinnän kieltävistä laeista. Suomessa sen historia on ollut samankaltainen, mutta kehitys on ollut jonkin verran hitaampaa. Tutkittava ilmiö, erilaisuus, on luonteeltaan relativistinen ja kytkeytyy vahvasti siihen ympäristöön, jossa sitä tutkitaan. Tästä syystä tähän tutkimukseen valittiin laadullinen tutkimusote, joka mahdollistaa tutkittavan ilmiön lähestymisen haastateltavien henkilöiden näkökulmasta. Tutkimusta varten haastateltiin kuutta henkilöä, joista viisi toimi yrityssektorilla ja yksi julkishallinnon puolella. Haastattelut toteutettiin yksilöteemahaastatteluina ja saatu aineisto teemoiteltiin ja sitä käsiteltiin induktiivisesti ja teorialähtöisesti. Käytetty analyysimenetelmä oli siis induktiivinen teema-analyysi, jonka avulla arvioitiin eri haastatteluiden yhtäläisyyksiä teemoittain sekä syntyneen teemoitellun kokonaisaineiston yhteyttä erilaisuuden johtamisen teoriaan. Suomessa erilaisuus nähdään organisaatioiden tasolla laajemmin kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja molemmissa on vallalla vahva liiketoimintalähtöisyys. Julkisessa keskustelussa esiin nousevat tavallisesti näkyvimmät erot, kun taas organisaatioissa paneudutaan tekijöihin, jotka vaativat huomiota arjen johtamistyössä. Erilaisuuteen ei organisaatioissa suhtauduta järin järjestelmällisesti tai strategisesti, vaan niiden voidaan katsoa vasta heränneen erilaisuuden johtamisen tarpeellisuuteen. Pidemmällekin jalostuneita organisaatioita on ja ne löytyvät pääasiassa aloilta, joilla ulkomaalaisen työvoiman tarve on keskimääräistä suurempaa. Tämäkin osoittaa liiketalousnäkökulman merkityksen ja tukee aikaisempien tutkijoiden vastaavanlaisia havaintoja. Suomessa on meneillään muutos erilaisuuden käsittelyssä. Rekrytointi- ja lakiasioita painottavasta suhtautumisesta ollaan siirtymässä kohti strategisempaa, henkilöstön erityispiirteet huomioivaa lähestymistapaa. Tasa-arvokysymyksiin keskittyvä näkemys hallitsee edelleen käytäntöjen puolella, mutta yksilölliset näkökulmat huomioiva ja organisatoriseen oppimiseen pyrkivä lähestymistapa on nousemassa esiin.

Koulukäsityö vuosina 1866–2003. Kodin hyvinvointiin kasvattavista tavoitteista kohti elämänhallinnan taitoja

Suomalaisessa koulussa on erotettu tyttöjen ja poikien koulukäsityö erillisiksi oppiaineiksi ennen peruskoulun tuloa. Kansakouluasetuksessa (1866) oppiaineesta käytettiin nimityksiä nais- ja mieskäsityöt. Käsityökomitean mietinnön jälkeen (1912) oppiaineen virallisina niminä olivat tyttöjen käsityöt ja poikain käsityöt. Peruskouluun siirtymisen jälkeen oppiaineesta on käytetty nimityksiä tekstiilityö ja tekninen työ. Tämän tutkimuksen keskeinen tehtävä oli selittää, miten ja miksi tytöille suunnattu koulukäsityö on muuttunut vuosien 1866–2003 välisenä aikana. Tutkimuksessa pyrittiin selittämään myös, millaisia naiseksi kasvattamiseen liittyviä tehtäviä koulukäsityöllä on ollut. Tutkimuksen keskeisiä lähdeaineistoja ovat olleet komiteamietinnöt, oppikirjat, opettajan oppaat sekä ammattilehti, jota julkaistiin ensin nimellä Käsityönopettaja, sittemmin nimellä Tekstiiliopettaja. Muutoksen selittämisessä on perehdytty koulukäsityön tavoitteisiin. Näkökulma tavoitteiden tarkasteluun oli koulukäsityön kaksinainen kasvatuksellinen ja käytännöllinen tehtävä, joihin jo Cygnaeus viittasi 1800-luvulla kansakoulua perustettaessa. Koulukäsityön tavoitteiden lisäksi muutoksen selittämisessä on tarkasteltu koulukäsityön oppisisältöjä. Tutkimuksessa perehdyttiin oppikirjoissa ja opettajanoppaissa valmistettavaksi ehdotettuihin tuotteisiin sekä niiden valmistamisessa käytettyihin käsityötekniikoihin, työvälineisiin ja materiaaleihin. Tutkimusaineistosta nousi viisi historiallista jaksoa, jotka osoittavat koulukäsityössä tapahtuneet keskeiset muutokset. Alkavan kansakoulun käsityönopetus (1866–1911) valjastettiin kodin hyvinvointia palveleviin tehtäviin, vaikka tavoitteissa koulukäsityön kasvatuksellinen arvo nostettiin esille. Valmistetut tuotteet, niiden valmistamisessa käytetyt käsityötekniikat, materiaalit ja työvälineet osoittivat, että koulukäsityössä keskityttiin naisten arjessa tarvittavien taitojen ja tarve-esineiden valmistamiseen. Käsityökomitean mietinnön (1912) myötä tavoitteiden painopistettä pyrittiin siirtämään kansalaisyhteiskuntaan kasvattavien tavoitteiden suuntaan. Opetuksen tavoitteita uudistettiin kasvatuksellisempaan suuntaan, vaikka tehdyt tuotteet olivat edelleen pääasiassa kodissa tarvittavia tarve-esineitä. Nukke ja sen vaatteet osoittivat kuitenkin uutta kasvatuksellista ajattelua, joka viittasi tyttöjen lapsuuden ja leikin korostamiseen. Varsinaisen kansakoulun (1946–1969) tavoitteista oli taas havaittavissa selvemmin tarve tehdä hyödyllisiä tuotteita. Olihan kyse sotien jälkeisestä kansakoulusta, jossa käsityönopetuksen keskeinen tavoite oli opettaa tuleville kansannaisille arkielämän kätevyyttä. Peruskoulun opetussuunnitelmien myötä (1970–1993) arkielämän taitojen harjoittaminen menetti merkitystään. Tavoitteena ei ollut enää jäljentävä vaan luovaa ajattelua kehittävä koulukäsityö, jolloin produktin merkitys muuttui prosessia korostavaksi. Peruskoulun myötä myös oppiaineen vahvaa sukupuolittuneisuutta pyrittiin kadottamaan muun muassa muuttamalla oppiaineen nimi tytöille suunnatusta oppiaineesta tekstiilityöksi, joka viittaa oppiaineessa käytettyihin materiaaleihin. Vuoden 1994 opetussuunnitelmauudistuksen jälkeen tekstiilityön tehtävän hahmottaminen oli huomattavasti vaikeampaa, koska valtakunnallisesta opetussuunnitelmien normiohjauksesta sekä koulujen ja oppikirjojen tarkastustoiminnasta luovuttiin. Opetussuunnitelma tarjosi näin ollen ainoastaan raamit koulutyön suunnittelua varten. Paluuta käsityöteknistä osaamista ja tuotekeskeisyyttä kohti oli kuitenkin havaittavissa 1990-luvun oppikirjojen perusteella, vaikkakin peruskoulun tasa-arvotavoitteita tarkennettiin ja korostettiin edelleen 1990-luvulla. Tutkimus osoittaa, että koulukäsityön kasvatuksellinen arvo on myönnetty koko sen historian ajan. Kouluopetuksen avulla hankittu tekemisen taito ja koulussa valmistettujen tuotteiden käytännöllinen arvo nousivat kuitenkin ajoittain merkittävämmiksi muun muassa käsitöiden taloudellisen hyödyn vuoksi. Kasvatukselliset tavoitteet korostivat usein käsityöprosessia, kun taas käytännölliset tavoitteet korostivat koulukäsityön avulla saatujen tuotteiden merkitystä. Koulukäsityön merkitys muuttui tutkimuksen ajanjaksona prosessipainotteiseen suuntaan. Koulukäsityön tavoitteista ja sisällöistä oli löydettävissä myös kunkin tutkimusaikakauden naiseuden ihanteita ja niiden muuttumista. Naisen elämänpiirin laajenemisen myötä naisen rooli kodin tekstiilien valmistajasta laajeni globaaliksi naiskansalaiseksi. Samaan aikaan tarvittava osaaminen muuttui tekstiilituotteiden valmistamisesta teknologian käyttötaitoja ja tekstiilitietoutta korostaviksi.

Materiaalinen kulttuuri ja historiantutkimus

Kirjallisuusarvostelu

Oulun seudun, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenteenhallintasuunnitelma

Oulun seudun, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenteenhallintasuunnitelmassa on esitetty keskeiset liikenteenhallinnan lähtökohdat, tavoitteet, kehittämistoimenpiteet, niiden kustannukset ja vaikutukset sekä aikatauluehdotus niiden toteutuksesta. Aktiivisessa liikenneverkon operoinnissa Oulun seudulla tähdätään erityisesti ajantasaiseen liikenteen ohjauksen ja tiedotuksen kehittämiseen sekä häiriönhallinnan parantamiseen ja liikenneverkon käytön optimointiin. Muilla kaupunkiseuduilla toimenpiteet kohdistuvat suurelta osin pistemäisten ongelmien ratkaisemiseen. Pääteillä aktiivinen liikenneverkon operointi kohdistuu tiekohtaisten liikenteenhallintajärjestelmien, häiriönhallinnan toimintamallien ja varareittijärjestelmien sekä tiekohtaisten ja seudullisten liikenteen ohjauksien kehittämiseen. Turvalliseen liikkumiseen tähtääviä liikenteenhallinnan toimenpiteitä ovat liikennevalojärjestelmien kehittäminen, häiriönhal linnan kehittäminen sekä nopeusrajoitusten noudattamista tukevat toimenpiteet. Liikenneturvallisuutta parannetaan myös pienillä liikenteenhallinnan turvallisuustoimenpiteillä, kuten liikuteltavat nopeusnäytöt, huomiovalot suojateillä esim. koulujen kohdilla ja liikennevalojen erityisohjaukset (esim. lasten pitkä vihreä). Joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn toimenpiteet kohdistuvat pääosin Oulun seudulle. Toimenpiteitä ovat informaation määrän, laadun ja ajantasaisuuden parantaminen sekä valoetuuksien kehittäminen. Toimenpiteillä pyritään vaikuttamaan joukkoliikenteen kulkumuotoosuuden kasvuun lisäämällä sen houkuttelevuutta. Kevyen liikenteen kulkumuoto-osuuden kasvua tuetaan toteuttamalla kevyen liikenteen reittiopas ja kunnossapitotietopalveluja. Liikennejärjestelmän ajantasainen tilannekuva toimii liikenteenhallinnan toimintojen perustana. Oulun seudulla kehitetään liikenteen seurantaa ja ajantasaista liikennemallia, jonka avulla voidaan paremmin tiedottaa ja ohjata liikennettä sekä vaikuttaa liikenteen kysynnän ohjaukseen. Merkittävimpiä toimenpiteitä ovat liikenteenhallinnan tietoliikenneverkon rakentaminen ja liikennekameraverkon laajentaminen. Tilannekuvan kehittämisessä on tärkeää viranomaisten välisen yhteistyön syventäminen. Liikenteenhallinnan toimenpiteiden kokonaiskustannuksiksi v. 2012–2020 on arvioitu noin 17 milj. euroa ja ylläpitokustannusten suuruudeksi noin 1,5 milj. euroa vuodessa. Toimenpiteiden toteutuksen ajankohtaan vaikuttaa hyvin paljon vallitseva rahoitustilanne ja mahdolliset toimintaympäristön muutokset.

Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan ilmanlaadun bioindikaattoriseuranta vuonna 2009

Ilmanlaatua on seurattu Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueen kunnissa käyttäen ilmentäjinä havupuita ja niiden rungoilla kasvavia jäkäliä 1980-luvulta lähtien. Seuranta on toteutettu uusitun, yhteisen seurantaohjelman mukaisesti vuodesta 2000 lähtien. Ensimmäisellä kierroksella 2000 – 2001 osa Itä-Uudenmaan kunnista jäi yhteisen hankkeen ulkopuolelle mutta seuraavilla seurantakierroksilla 2004 – 2005 sekä 2009 osanotto on ollut kattavaa. Vuonna 2009 arvioitiin ilmanlaatua männyn epifyyttijäkälien esiintymisen ja kunnon perusteella. Tutkimusalueen päästömäärät ovat laskeneet selvästi 1980- ja 1990-luvuilta, mutta 2000-luvulla päästökehitys on ollut aaltomaista. Myös ilmasta mitattujen epäpuhtauksien pitoisuudet sekä laskeumat ovat laskeneet 2000-luvulle tultaessa selvästi verrattuna 1980- ja 1990-lukuihin. 2000-luvun alkupuoliskolla lupavelvollisten laitosten päästöt ovat kasvaneet, mutta vähentyneet vuosien 2003 ja 2004 jälkeen. Rikkidioksidipäästöt olivat 2000-luvulla suurimmillaan vuonna 2003, jonka jälkeen vuosittaiset päästömäärät ovat vaihdelleet. Tutkimusalueen suurimmat päästölähteet sijaitsevat pääkaupunkiseudulla, Porvoossa ja Inkoossa. Selvin jäkälämuutosalue sijoittui Helsinkiin, jossa kuitenkin jäkälälajisto oli elpynyt ja pahimmat sormipaisukarpeen vauriot lieventyneet edellisiin tutkimusvuosiin verrattuna. Muita lajistoltaan ja jäkälien kunnolta selvästi muuttuneita alueita ovat olleet Porvoo (Kilpilahti-Porvoon keskusta), Lohjan-Inkoon alue sekä Hanko. Hangossa vauriot ovat selvästi lieventyneet, samoin Lohjan-Inkoon alueella. Pienempiä vaurioituneita alueita on havaittu myös muissa osissa tutkimusaluetta, mutta vaurioiden voimakkuudessa ja vyöhykkeiden sijoittumisessa on ollut jonkin verran vaihtelua vuosien välillä. Lajistoltaan luonnontilaisinta aluetta oli Itä-Uusimaa, ja sormipaisukarpeen vaurioiden osalta terveintä aluetta Länsi-Uudenmaan pohjoisosat. Tausta-alojen jäkälälajisto oli kaikkinensa monipuolisempaa ja vauriot vähäisempiä kuin taajama-aloilla. Sormipaisukarpeen vauriot olivat kasvaneet Itä-Uudellamaalla verrattuna aiempaan seurantavuoteen 2004, mutta lajistossa ei ollut juuri tapahtunut muutoksia. Tervehtynyttä sormipaisukarvetta oli erityisesti Länsi-Uudenmaan pohjoisosissa. Länsi-Uudellamaalla selvimmät muutokset liittyvät jäkälälajistoon, joka on köyhtynyt vuodesta 1998 vuoteen 2004, mutta oli vuonna 2009 hieman monipuolistunut edelliseen seurantaan nähden. Ilman epäpuhtauksista kärsivien jäkälälajien lajilukumäärä olikin kasvanut vuodesta 2004 vuoteen 2009 useilla tutkimusaloilla tutkimusalueen länsiosassa. Lajiston köyhtyminen erityisesti vuonna 2004 johtunee alueen päästökehityksestä, sillä sekä rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöt kasvoivat 2000-luvun alusta vuosiin 2003 ja 2004 asti, vähentyen taas sen jälkeen. Jäkälät reagoivat ilman epäpuhtauksien kuormitustasoissa tapahtuviin muutoksiin hitaasti ja voivat ilmentää kohonnutta kuormitustasoa vielä vuosia kuormituksen päättymisen jälkeenkin. Tämän vuoksi jäkälämuuttujat ilmensivät päästöjen kohoamista selvästi vuonna 2004, eivätkä ne olleet vuonna 2009 kaikilta osin vielä palautuneet 2000-luvun alun tasolle.

Musiikkialan ennakointi- ja osaamistarveselvitys

Tämän selvitystyön tavoitteena oli selvittää ja ennakoida, miltä musiikkialan tulevaisuus näyttää ja minkälaista osaamista alalla tarvitaan. Selvitys- ja ennakointityö perustuu tilastoihin, aikaisempiin tutkimuksiin, asiantuntijahaastatteluihin ja työpajoihin. Selvitystyön tilaaja on Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Musiikkiala määritellään selvityksessä laajasti. Siihen sisällytetään koko arvoverkosto, joka toimii musiikin ympärillä, sisältäen myös muut toimialat, jotka hyödyntävät välillisesti musiikkia. Musiikkialaa tarkastellaan elinkeinopoliittisesta ja yrittäjyyden näkökulmasta, eli tarkastelun kohteena on musiikin kautta syntyvä liiketoiminta ja se, miten sen edellytyksiä voidaan tukea. Tutkimuksen kiteytyksenä voidaan todeta, että musiikkialan tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Äänitemyynnin tavat ja jakelukanavat ovat monipuolistuneet ja fyysisten äänitteiden myynnin laskun vastapainona live-musiikki sekä lisensointitoiminta ovat kasvaneet voimakkaasti. Meneillään oleva murroskausi rikastuttaa musiikin tarjontaa, käyttöä sekä liiketoimintamalleja, samalla kun fyysisestä äänitteestä irtautuminen avaa mahdollisuuden kehittää uusia vaihtoehtoisia ja toisaalta täydentäviä käyttötapoja perinteisten äänitteiden rinnalle. Musiikkialan ja sen osaamistarpeiden muutoksen keskiössä on ajattelutavan, ansaintalogiikan ja toimijoiden kulttuurin muuttuminen tuotantokeskeisestä ajattelusta kohti palveluliiketoimintaa. Asiakassuhdeajattelu on noussut keskeiseksi samalla kun musiikin arvon käsite muuttuu ja äänitteen omistamisen sijaan arvoa luo enenevässä määrin yhteys artistiin sekä puhuttelevat, aidot tarinat sekä ilmiöt musiikin yhteydessä. Musiikkialan yleinen painopiste on siirtymässä tarjonnasta, eli äänitteiden tekemisestä kysynnän luomiseen eli kiinnostuksen herättämiseen ja musiikkikokemuksen rikastuttamiseen. Muutos tuotantokeskeisestä ajattelusta palvelu – ja asiakaskeskeiseen ajatteluun kyseenalaistaa vallitsevan toiminnan logiikan sekä olemassa olevat rakenteet. Muutoksen taustalla on myös jatkuvasti kehittyvä teknologia, joka digitalisoitumisen myötä on antanut ennen kokemattoman vallan musiikin kuuntelijoille sekä monipuolistanut musiikin tekemisen, kokemisen ja hyödyntämisen mahdollisuuksia, avaten samalla tilaisuuksia uusille yrittäjille.

Mainonnan muutos Pelit-lehdessä vuosina 1992–2004

Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella muutosta Pelit-lehden pelimainonnassa ja tehdä yleiskatsaus siitä, minkälaista mainonta oli. Myös muu mainonta otettiin huomioon, ja esille nousivat niin postimyyntiliikkeiden mainokset kuin internetmainoksetkin. Tarkasteltava ajanjakso oli vuodesta 1992 vuoteen 2004. Tutkimus tehtiin sisällönanalyysiä metodina käyttäen, ja tarkasteltavana oli yhteensä 605 pelimainosta 26 Pelit-lehdestä. Analysoitavana oli niin teksti kuin kuvakin, niin kvalitatiivisella kuin kvantitatiivisellakin menetelmällä. Pelimainoksien analysointi sijoitettiin tietokantaan tutkimuksen helpottamiseksi. Pelimainonnan suurimmat muutokset liittyivät epäilemättä tekniikan – erityisesti tietokonekomponenttien, konsoleiden ja internetin – kehitykseen. Aluksi suurin osa pelimainonnasta lehdessä oli postimyyntiliikkeiden mustavalkoilmoituksia mainostekstin puuttuessa toisinaan kokonaan. Tällaiset mainokset korvautuivat hiljalleen värikkäimmillä ja houkuttelevammilla tavaratalojen ja erikoisliikkeiden ilmoituksilla, joissa mainostettiin useita eri pelejä. 2000-luvulla suuntana vaikutti olevan yhä enemmän mainosten koon suureneminen sekä panostaminen yhden pelin mainostamiseen monen sijasta. Mainoksien visuaalinen ilme kehittyi vuosien saatossa, mutta sisältö muuttui hyvin vähän. Sukupuoliroolit olivat selvät ja hahmot olivat nuoria tai keski-ikäisiä sekä ihonväriltään valkoisia. Pelin teema vaikutti mainoskuvitukseen vahvasti, ja esimerkiksi urheilupelien mainokset olivat hyvin samankaltaisia. Myös lehden sisäiset muutokset näkyivät pelimainonnassa, näkyvämpänä konsoleiden mukaantulo vuonna 2001. Mainosteksteissä viitattiin useasti johonkin muuhun tuotteeseen, kuten elokuvaan tai tvsarjaan. Tämä selittyy lisenssipelien suurella määrällä. Muutoin tekstit eivät vuosien varrella sisällöllisesti muuttuneet juuri ollenkaan, paitsi tekniikan kehittymiseen liittyvissä seikoissa, kuten paremman grafiikan mainitsemisessa. Tutkimuksen perusteella pelimainonnan muutos oli hidasta ja siihen vaikuttivat sekä yhteiskunnassamme tapahtuneet muutokset että pelimarkkinoiden omat kehitysaskeleet. Jatkotutkimuksen kannalta on tärkeää huomioida erilaiset yhteiskunnalliset muutokset sekä ne ajalliset ja kulttuuriset kontekstit, joissa pelimainokset esiintyvät.

Perusyksikön päällikön mahdollisuudet luoda organisaatiokulttuuria

Tutkielmassa tarkastellaan perusyksikön päällikön mahdollisuuksia luoda organisaatiokulttuuria palveluksensa aloittaville alokkaille. Tutkimus on aiempiin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen perustuva systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat Geert Hofsteden ja Edgar Scheinin teoriat kulttuurista ja organisaatiokulttuurista. Hofsteden teoria ei kuvaa erityisesti organisaatiokulttuuria, vaan se kuvaa kulttuuria yleisesti. Tutkimuksessa vertaillaan Hofsteden ja Scheinin teorioita ja todennetaan täten Hofsteden teorian käyttökelpoisuus organisaatiokulttuurin tutkimisessa. Perusyksikön organisaatiokulttuuria eritellään tutkimuksessa Hofsteden teorian näkökulmasta. Organisaatiokulttuurin erittelyllä pyritään selvittämään kulttuurin rakentumista perusyksikössä ja tätä kautta löytämään vaikuttamiskeinoja alokkaiden organisaatiokulttuurin muodostumiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan myös perusyksikön organisaatiota ja sen henkilöstöä, sekä perusyksikön päällikön johtamiskeinoja organisaatiokulttuurin luomisessa. Organisaatiokulttuurin luominen voidaan aloittaa määrittämällä arvo, joka kulttuuriin halutaan istuttaa. Kulttuuripiirteen juurruttaminen alokkaille aloitetaan puhumalla asiasta ja perustelemalla sen merkitys. Koulutustilanteet muotoillaan tukemaan haluttua arvoa. Perusyksikön johtajat sitoutetaan päämääriin ja heidän on toimittava esimerkillisesti toteutettavan arvon suhteen. Arvon mukaisesti toimineita henkilöitä palkitaan ja nostetaan esille. Kokonaisuutena tämä kaikki vaatii perusyksikön päälliköltä huolellista suunnittelua, ohjaamista ja käskemistä. Geert Hofsteden teorian avulla tuotettu näkökulma on käyttökelpoinen perusyksikön organisaatiokulttuurin tutkimisessa. Tutkimuksessa onnistuttiin tuottamaan yleinen katsaus perusyksikön päällikön mahdollisuuksista luoda organisaatiokulttuuria alokkaille.

Puolustusvoimien organisaatiokulttuurin soveltuvuus oppivan kriisinhallintaorganisaation rakentamiseen

Puolustusvoimien yhtenä päätehtävänä on sotilaallinen kriisinhallinta. Kriisinhallinnan toimintaympäristö on muuttunut viime vuosikymmeninä entistä haastavammaksi. Puolustusvoimat on pyrkinyt vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön asettamiin haasteisiin pyrkimällä omaksumaan oppivan organisaation mallin mukaisia piirteitä. Tutkimuksen päämäärä on selvittää Puolustusvoimien organisaatiokulttuurin nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä, sekä selvittää oppivan organisaation mallin soveltuvuutta kriisinhallinnan toimintaympäristöön. Tutkielmassa käsitellään oppivan organisaation vaatimuksia organisaatiokulttuurille. Tutkimus on lähestymistavaltaan laadullinen johtamisen tutkimus. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällön analyysia. Tutkimuksen aineiston keruussa tukeuduttiin valmiisiin aineistoihin. Keskeisimmiksi lähteiksi valikoituivat aikaisemmat tutkimukset aihealueesta yritysmaailman näkökulmasta. Organisaatiokulttuurin merkitys oppivalle organisaatiolle on keskeinen. Johtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on luoda organisaatioon kulttuuri, joka tukee organisaation tavoitteita. Avoin dialogi alaisten ja esimiesten välillä, toimiva palautejärjestelmä ja alaisten sitouttaminen ovat keskeisiä tekijöitä kehitettäessä organisaatiota. Puolustusvoimat on tietoisesti pyrkinyt omaksumaan oppivan organisaation toimintatapoja 2000-luvulla. Puolustusvoimat on pyrkinyt vastaamaan sillä toimintaympäristön muutoksen asettamiin haasteisiin. Organisaatiokulttuurin kehittäminen on pitkä prosessi, jonka taakse pitää saada koko organisaation henkilöstö. Puolustusvoimien organisaatiokulttuuria on pyritty muuttamaan kohti oppivan organisaation ideaalimallia. Puolustusvoimat on asettanut tavoitteen, mutta sitoutumisen ja toteutumisen valvonta on jätetty liian vähälle. Ilman valvontaa ja palautetta muutosten toimivuudesta ei prosessi etene. Kriisinhallinnan toimintaympäristössä oppivalle organisaatiolle ja avoimelle organisaatiokulttuurille on tilausta. Vaativan kriisinhallintaoperaation organisaatiokulttuurin tutkiminen ja kartoittaminen olisi tarkoituksen mukaista. Toimintaympäristön asettamat haasteet saattavat edistää henkilöstön sitoutumista ja kulttuurin muutosta.