685 resultados para arvioinnin menetelmät


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kuntoutussäätiön arviointi- ja koulutusyksikkö on toteuttanut Etelä-Savon ELY-keskuksen toimeksiannosta yhteistyössä Spangar Negotiationsin kanssa Etelä-Savon nuorten ESR-hankkeiden ulkoisen arvioinnin. Ulkoisen arvioinnin vastuuhenkilönä toimi Sari Pitkänen, jonka lisäksi arviointiin osallistuivat Henna Harju ja Timo Spangar. Hankkeiden tuloksia koostava ulkoinen arviointi toteutettiin keväällä 2014 rakennerahasto-ohjelmakauden 2007–2013 loppuvaiheessa. Arvioinnin kohteena oli 22 Etelä-Savossa rahoitettua nuorten ESR-hanketta, joita oli toteutettu toimintalinjoilla 1-4. Arvioinnin tehtävänä oli selvittää hankkeiden lyhytaikaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia, alueellisen yhteistyön kehittymistä sekä esittää kehittämiskohteita uutta rakennerahasto-ohjelmakautta (2014–2020) varten. Arviointiaineistona käytettiin kirjallista ja tilastollista aineistoa kuten hankkeiden väli-, loppu-, seuranta- ja arviointiraportteja, projektipäälliköille ja projektien osatoteuttajille sekä hankkeiden taustaorganisaatioiden ja ohjausryhmän jäsenille suunnattua kyselyä, hanketoiminnan kannalta. Ulkoisen arvioinnin kehittämisehdotusten mukaan käynnistyvälle ohjelmakaudelle olisi hyödyllistä rakentaa nuorten hankkeille tavoitteellinen yhteinen sateenvarjohanke. Sateenvarjohankkeen suunnittelussa on huomioitava, että maakuntastrategian ja nuorisotakuun ympärille rakentuva tuki- ja koordinointihanke edellyttää resursointia, tavoitteiden asettamista ja tulosten seurantaa. Tämän vuoksi tarvitaan keskeisten aluekehittäjien eli ELY-keskuksen ja maakuntaliiton panostusta toiminnan koordinoinnin, alueellisen yhteistyön kehittymisen ja arvioinnin varmistamiseksi. Yksittäisten hankkeiden tasolla käynnistyvällä ohjelmakaudella tulee panostaa enemmän hankkeiden toteuttajaorganisaatioiden sitoutumisen varmistamiseen sekä yhteistyön tiivistämiseen siten, että yhteistyön sijasta toiminta olisi entistä enemmän yhteiskehittämiseen perustuvaa. Yhteiskehittämisen myötä toiminta on vaikuttavampaa ja juurtumisen edellytykset ovat paremmat.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Rehtoreiden roolista opetuksen ja oppilaitoksen johtajana löytyy tutkimustietoa mutta heidän roolistaan yrittäjyyskasvatuksen toimijana ei juurikaan tiedetä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää rehtoreiden tämänhetkinen toiminta yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen näkökulmasta Työssä tarkasteltiin rehtoreiden toimintaa yrittäjyyskasvatuksessa yrittäjämäisen työilmapiirin luomisen, yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen ja arvioinnin, sekä koulun käytäntöjen ja verkostoyhteistyön kannalta. Työssä selvitettiin kuinka taustatekijät vaikuttavat rehtorin toimintaan yrittäjyyskasvattajana sekä millaisia vaikuttavuussuhteita rehtoreiden johtamiskäytännöillä on koulun yrittäjyyskasvatuksen käytäntöihin. Työ tehtiin kvantitatiivisena tutkimuksena, jonka empiirinen osuus toteutettiin verkkokyselylomakkeella Yrittäjyyskasvatuksen mittariston™ avulla. Tutkimuksen aineisto käsittää 97 perus- ja toisen asteen koulun rehtorin vastausta. Tutkimustulosten perusteella rehtoreiden taustaan liittyvillä muuttujilla on vaiku-tusta heidän toimintaansa yrittäjyyskasvattajina. Erityisesti rehtorin liike-elämän kokemus, yrittäjyyskokemus ja yrittäjyyskasvatusaiheisiin koulutuksiin osallis-tuminen vaikuttivat rehtorin yrittäjyyskasvatuksen toimintaa lisäävästi. Lisäksi rehtoreiden kehittämistoimilla on vaikutusta yrittäjyyskasvatuksen käytäntöjen näkymiseen oppilaitoksessa ja verkostoyhteistyöhön oppilaitoksen ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen näkökulmasta rehtoreiden työelämätietou-teen ja kehittämistyöhön aktivoimiseen tulisikin kiinnittää huomioita, esimerkiksi täydennyskoulutusten avulla. Rehtoreiden aktiivinen toiminta alueellisesti tai paikallisesti yrittäjyyskasvatuksen kehittämisessä johtaa oppilaitoksen käytäntö-jen valikoiman laajentumiseen ja verkostoyhteistyön lisääntymiseen

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Monissa länsimaisissa kirjoituksissa epäsymmetrinen sodankäynti ymmärretään taisteluina ei-valtiollista osapuolta vastaan, mihin liittyy vahvasti terrorismi ja sen sisältämä toiminta. Nykyään epäsymmetrinen sodankäynti käsittää laajan kirjon teorioita, kokemuksia, asenteita ja lukuisia määritelmiä, kun on kyse päämäärästä, menestymistavasta tai käytännön toimenpiteistä. Venäläisten ja tšetšeenien välisillä väkivaltaisuuksilla on olemassa pitkä historia. Tšetšenian ja Venäjän ensimmäinen sota käytiin vuosina 1994–1996, mikä lopulta päättyi venäläisten tappioon ja joukkojen vetäytymiseen Tšetšeniasta. Maiden välinen toinen sota alkoi vuonna 1999 ja jatkuu edelleen sissisotana Tšetšeniassa, vaikka venäläisten mukaan varsinaiset sotatoimet ovat jo päättyneet Päämääränä tutkimuksessa on selvittää, miten epäsymmetrinen sodankäynti ilmeni tšetšeenien sodankäynnissä vuosien 1994-1996 ja 1999-2000 välisenä aikana. Tutkimuksen näkökulmana on tšetšeenien sodankäynnin vaikutus venäläisiin. Tutkimuksen pääongelmana on selvittää, miten epäsymmetrinen sodankäynti ilmeni tšetšeenien sodankäynnissä venäläisiä maajoukkoja vastaan. Tutkimuskysymykset on ratkaistu selvittämällä vastaukset seuraaviin alaongelmiin: 1. Mitä on epäsymmetrinen sodankäynti? 2. Mitkä tekijät vaikuttivat tšetšeenien sodankäyntimenetelmien valintaan venäläisiä joukkoja vastaan? 3. Mitkä tekijät tekivät tšetšeenien sodankäynnistä epäsymmetristä venäläisjoukoille? 4. Mitä epäsymmetrisen sodankäynnin keinoja ja menetelmiä Tšetšeenit käyttivät venäläisjoukkoja vastaan? 5. Miten tšetšeenien epäsymmetrinen sodankäynti vaikutti venäläisten maajoukkojen toimintaan Tšetšeniassa? Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää tšetšeenien sodankäyntiä venäläisiä maajoukkoja vastaan epäsymmetrisen sodankäynnin näkökulmasta. Tutkimuksessa on käytetty asiakirjaja kirjallisuustutkimusta tutkimusmenetelmänä. Tavoitteena on ollut muodostaa riittävä kuva aiheesta ja siihen vaikuttavista asioista tutustumalla aihetta käsittelevään aineistoon mahdollisimman perusteellisesti. Tutkimuksessa ilmeni, että Tšetšenian ensimmäisen sodan lähtökohtatilanteen voidaan katsoa jo sinällään vaikuttaneen tšetšeenien päätökseen käyttää epäsymmetrisen sodankäynnin keinoja maan puolustamiseen. Tšetšenian sodissa venäläiset kohtasivat vihollisen, jonka sodankäynti ei vastannut venäläisten joukkojen taktista käyttöä. Venäläisten sotataito perustui Neuvostoliiton aikaisiin oppeihin, missä moottoroitujen ja mekanisoitujen yksiköiden ylivoimalla pyritään murtautumaan läpi puolustuslinjojen vihollisen syvyyteen. Molemmissa sodissa tšetšeenit eivät sitoutuneen taistelemaan kiinteisiin puolustuslinjoihin kuin hetkellisesti asutuskeskuksissa ja vuoristossa. Tämän voidaan katsoa muodostaneen erityisesti ensimmäisessä sodassa venäläisten maajoukkojen toiminnan kannalta epäsymmetriset lähtökohdat taisteluille, missä venäläiset eivät kyenneet käyttämään joukkojen ylivoimaa, nopeutta ja asejärjestelmiä ennalta suunnitellulla tavalla tšetšeenitaistelijoiden tuhoamiseksi. Molemmissa Tšetšenian sodissa tšetšeenien sodankäynnin suunnittelun lähtökohtana voidaan katsoa olleen tieto vastustajan sotataidosta. Tämän seurauksena venäläisten joukkojen taktiikka, kalusto ja toimintatavat olivat tšetšeenitaistelijoiden tiedossa. Näiden tekijöiden tuntemisen seurauksena voidaan olettaa tšetšeenien tiedostaneen omat mahdollisuutensa vaikuttaa venäläisjoukkojen vahvuuksiin ja heikkouksiin sekä valita omat sodankäynnin menetelmät venäläisten hyökkäystä vastaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Korkeakoulu-uudistuksen myötä on aika tarkastella myös arviointijärjestelmiä kriittisesti. Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia Maanpuolustuskorkeakoulussa käytettävän johtamiskäyttäytymisen arviointijärjestelmän validiteettia. Ovatko arvioinnit objektiivisia? Entä miten arvioinnissa toteutuu sukupuolten välinen tasa-arvo? Käsittelen tutkimustyössäni kadettien johtamiskäyttäytymisen numeerista arviointia. Johtamiskäyttäytymistä arvioivat numeerisesti niin vertaiset kuin esimieskin. Olen tiivistänyt tutkimuskysymykseni seuraavasti: ”Kadettien loppuarvostelusta yhden kolmasosan muodostaa johtamiskäyttäytymisen numeerinen arviointi – Mistä muodostuu arviointijärjestelmän validiteetti?” Tutkimuksen teoriaosuus koostuu arviointia käsittelevistä väitöskirjoista sekä johtamiskäyttäytymisen arviointia koskevista tutkimuksista. Tutkimuksen empiirinen osio koostuu asiantuntijahaastatteluista sekä vuosina 2004-2008 valmistuneiden sotatieteiden kandidaattien ja maisterien arvioinneista. Johtopäätöksissä todetaan, että arviointijärjestelmä validiteetissa on puutteita. Arviointijärjestelmä ei täytä kriteeriperusteisen arvioinnin vaatimuksia, mikä antaa arvioitsijalle mahdollisuuden määritellä arviointiasteikon itse. Tämä aiheuttaa asteikon horjumisen eri arvioitsijoilla ja arviointi perustuu pitkälti mielikuviin. Lisäksi arviointijärjestelmä heikentää naisten sijoittumista kurssilla tutkittavan joukon (n=831) jokaisessa ryhmässä eli jokaisella valmistuneella kadettikurssilla vuosina 2004-2008.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää arviointi- ja arvostelukäsitteiden merkityksiä, sekä niiden eroavaisuuksia. Tarkoituksena oli myös perehtyä arviointiin kadettikurssilla – millaista se on ja mihin sillä pyritään. Tutkimuksessa tarkasteltiin oppimiskäsitysten vaikutusta arviointiin kadettikurssilla ja selvitettiin mitä muutoksia Bolognan prosessi toi mukanaan kadettien arviointimenettelyihin. Tutkimukseen saatiin myös käytännön näkemyksiä aiheesta. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla. Kohderyhminä toimivat ilmasotalinjan kadettikurssit 92, 93 ja 94, sekä niiden kouluttajia. Kohteena oli yhteensä 10 kadettia ja 3 kouluttajaa. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksessa selvisi, että arviointi ja opetus kadettikurssilla ovat suuntautumassa konstruktivistisen oppimiskäsityksen suuntaan. Bolognan prosessi muutti numeerista arviointia yhteneväksi muiden korkeakoulujen kanssa. Kadettikurssilla on kuitenkin oppiaineita, joissa behavioristinen opetus ja arviointi ovat lähes välttämätön vaihtoehto. Arvioinnin ei tulisi olla pelkästään numeerista. Kadettien ja kouluttajien mielestä suullinen ja kirjallinen palaute ovat ehdottoman tärkeää oppimisen kannalta. Kadetit kaipaisivat yksilöllisempää arviointia, mikä on vaikeaa suurten opiskelijamäärien takia. Samoja ilmiöitä on kohdattu myös muissa korkeakouluissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa on tehty laaja käytettävyystutkimus kahdenkymmenenyhden suomalaisen kulttuurihistoriallisen maakuntamuseon verkkopalveluille. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää palveluiden koostumus ja kartoittaa sivustojen käytettävyysongelmat. Toisena tavoitteena oli luoda niiden pohjalta yhteenveto maakuntamuseoiden verkkosivustojen nykytilasta ja kolmanneksi antaa ajatuksia siitä, mitä asioita niiden tulee huomioida toimivuuden kannalta ja toisaalta mitä asioita museon verkkosivustolla pitäisi olla, jotta se olisi tarpeeksi hyödyllinen erilaisiin käyttötarkoituksiin. Tutkimuksesta on hyötyä museoille niiden ideoidessa ja suunnitellessa verkkopalveluidensa päivittämistä tai uudistamista. Tässä poikkitieteellisessä tutkimuksessa on käytetty kulttuurintutkimuksen, informaatiotutkimuksen ja tietojenkäsittelytieteen yhdistävää tutkimusotetta ja -menetelmiä. Käytettävyystutkimus on suoritettu autoetnografian ja heuristisen arvioinnin yhdistelmällä. Näin tutkimuksen tehokkuus, verkkosivustoista etsittyjen ongelmien määrä ja havaintojen laadukkuus on voitu nostaa yksittäisinä käytettyjen menetelmien tuloksia paremmiksi. Verkkopalveluiden arviointi on tehty etukäteen laadittujen tarkistuslistojen pohjalta ja niissä on huomioitu teknisen toimivuuden lisäksi myös sivuston konteksti ja käyttäjän hyötynäkökulma laajentamalla tarkistuslistaa niiden suhteen. Käytettävyysarvioinnin tuloksena saadut ongelmatapaukset on sijoitettu tarkistuslistan mukaisiin ryhmiin, joissa ne on järjestetty tyyppinsä mukaisiin kategorioihin ja vakavuusluokiteltu. Ongelmia löytyi lukumäärällisesti paljon, mutta niiden keskimääräinen määrä sivustoa kohti ei noussut merkittävän suureksi. Hyvin pieni osa ongelmatapauksista oli kriittisiä, suurin osa oli kuitenkin jollain aikavälillä korjausta vaativia. Hyvin vähäpätöistenkin tapausten määrä oli kohtuullisen pieni. Suurin osa käytettävyysongelmista oli vakavinakin helposti ja nopeasti korjattavia. Suurimmat ja vaikeimmin korjattavat ongelmat liittyivät sivustojen vieraskielisiin kieliversioihin ja sitä kautta huonoon saavutettavuuteen. Museoiden verkkopalveluita ei ole koskaan aikaisemmin tutkittu kokonaisena ryhmänä ja tutkimus antoi uutta tietoa myös käytetystä poikkitieteellisestä tutkimusotteesta ja tutkimusmenetelmien yhdistämisen tehokkuudesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän ulkoisen arvioinnin kohteena olivat kolme Etelä-Savon välityömarkkinoita kehittävää hanketta: Savonlinnan kaupungin toteuttama Kanava-hanke, S. ja A. Bovalliuksen Säätiön toteuttama MEETIT-hanke sekä Mikkelin kaupungin toteuttama Vaaksa-hanke. Kaikkien arvioinnin kohteena olleiden hankkeiden tehtävänä on ollut kehittää alueidensa välityömarkkinoita ja kohderyhmien ohjautumista. Eroavuudet hankkeiden kohderyhmissä, yksityiskohtaisissa tavoitteissa ja alueiden työllisyyspoliittisissa tilanteissa vaikuttavat arviointituloksiin ja johtopäätöksiin. Nämä ovat vaikuttaneet siihen, millaisiin vaikutuksiin ohjaustyössä ja kohderyhmien työllistämisessä on ollut mahdollista päästä. Toisaalta hankkeilla on eroavuuksia myös sen suhteen, millä tavalla ne ovat painottuneet kehittämistehtäviensä hoitamiseen tai henkilöasiakkaidensa tilanteiden edistämiseen. Yleisenä havaintona kolmesta arvioinnin kohteena olleesta välityömarkkinahankkeesta voidaan kuitenkin sanoa, että ne ovat tuoneet asiakkailleen erilaista hyötyä. Suurin hyöty on ollut hankkeiden kohderyhmiin kuuluvien henkilöiden työllistyminen hankkeiden toiminnan myötävaikutuksella. Hyöty osallistumisesta hankkeeseen on ollut myös luonteeltaan laadullista, ja on saatu aikaan voimaannuttavaa tai omaa elämäntilannetta jollakin tavoin selkeyttävää vaikutusta. Asiakkaiden näkökulmasta hankkeiden voidaan sanoa siten toimineen pääsääntöisesti hyvin. Kohderyhmien työllistymistä edistävien tahojen välinen yhteistyö on erittäin tärkeää niin kohderyhmän ohjaamisen näkökulmasta, kuin hankkeiden toiminnan onnistumisen kannalta. Pääasiallisesti yhteistyö on sujunut, mutta yhteistyö ja verkostot ovat asioita, jotka eivät toimi itsestään. Verkostoja ja yhteistyötä tulee ylläpitää ja huoltaa, jotta ne toimivat sujuvasti jatkossakin. Pahimmillaan heikko ylläpito johtaa siihen, että luottamus yhteistyöhön pitää rakentaa uudelleen. Yhteistyön ja verkostojen laadukkuus vaikuttaa oleellisesti myös siihen, kuinka sitoutuneesti kehittämistyössä ollaan mukana. Kehittämistyö onnistuu parhaiten, kun kaikki osapuolet tietävät kehittämistyön tavoitteen, sekä ovat hyväksyneet ja sitoutuneet siihen. Arvioinnin kohteena olleiden välityömarkkinahankkeiden yhteistyö alueidensa eri toimijoiden kanssa on ollut pitkällä perspektiivillä hyvää. Kaikkien kolmen arvioinnin kohteena olleen välityömarkkinahankkeen työtä henkilöasiakkaiden parissa on vaikeuttanut yleinen taloustilanne. Haasteena on ollut löytää asiakkaille sopivia työpaikkoja, koska tarjolla olevien työpaikkojen määrä on vähentynyt ja työpaikoista kilpailevien työttömien määrä on lisääntynyt. Välityömarkkinahankkeiden tehtävä on siten vaikeutunut muutamien vuosien takaisista mahdollisuuksista työllistämistehtävän näkökulmasta. Vallinnut taloudellinen tilanne huomioiden Etelä-Savon välityömarkkinahankkeet ovat kuitenkin saaneet hyviä tuloksia aikaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä kandidaatintyö käsittelee laadullisten tutkimusmenetelmien käyttöön teollisessa markkinoinnissa. Työssä tutkitaan laadullisten tutkimusmenetelmien käyttöä vuosien 2010-2013 aikana Industrial Marketing Management –lehdessä. Työssä käsitellään käytetyimpien menetelmien piirteitä, käyttöä ja soveltuvuutta teollisen markkinoinnin tutkimuksessa sekä vertaillaan menetelmiä keskenään. Työn lopussa pohditaan myös laadullisten tutkimusmenetelmien käyttöä tulevaisuudessa. Tutkimuksen pohjalta laadullisten tutkimusmenetelmien huomataan olevan kasvussa, kun taas kvantitatiivisten menetelmien käyttö on vähenemässä. Käytetyimmiksi tunnistetut menetelmät ovat case-menetelmä, joka on tutkimuksen perusteella tällä hetkellä suosituin menetelmä, grounded theory, etnografia ja narratiivinen tutkimus.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä on suunniteltu konsepti myöhemmin toteutettavaa pelisimulaat-toria varten. Pelisimulaattorista tulee osa öljynjalostamon tuotanto-operaattoreiden höyryjärjestelmän koulutusmoduulia. Työssä höyryjärjestelmän simulaattoriin on laadittu selkeä malli ja rakenne, joka arvioi käyttäjän suoritusta sekä antaa palautteen suorituksen onnistumisesta. Höyryjärjestelmän toiminnan ymmärtäminen on tärkeää, sillä sen avulla höyryntuotantoa voidaan optimoida. Kirjallisuusosassa on käsitelty koulutussimulaattoreita sekä niiden käyttökohteita. Lisäksi on esitetty höyryntuottajat sekä höyrynkuluttajat, jotka huomioitiin pelisimu-laattorikonseptissa. Jokaiselle yksikköprosessille on laadittu toimintakuvaus ja ope-rointiohjeet, joiden perusteella pelaaja saa käsityksen simulaattorin toimintaperiaat-teesta. Soveltavassa osassa on käsitelty kaikkien konseptissa mallinnettujen laitteiden aine- ja energiataseet sekä muut laskennassa tarvittavat teknilliset korrelaatiot. Soveltavas-sa osassa esitettiin myös pelisimulaattorin arviointiperusteet, arviointiin tarvittavien kustannusten korrelaatiot, häiriötilanne sekä esimerkkisimulointi ja suoritusesimerkki häiriön korjaamiseksi. Pelisuorituksen arvioinnin suunnitteluun kiinnitettiin huomiota, jolloin pelisimulaat-tori vastaa mahdollisimman hyvin todellista prosessia sekä säilyttää motivaation si-mulaattoriharjoitteluun.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

ABSTRACT Maria Peltola Electrical status epilepticus during sleep – Continuous spikes and waves during sleep Department of Clinical Neurophysiology, University of Turku Department of Clinical Neurophysiology and Department of Pediatric Neurology, Children’s Hospital, Helsinki University Central Hospital Annales Universitatis Turkuensis, Medica-Odontologica, Turku, Finland, 2014 Background: Electrical status epilepticus during sleep (ESES) is an EEG phenomenon of frequent spikes and waves occurring in slow sleep. ESES relates to cognitive deterioration in heterogeneous childhood epilepsies. Validated methods to quantitate ESES are missing. The clinical syndrome, called epileptic encephalopathy with continuous spikes and waves during sleep (CSWS) is pharmacoresistant in half of the patients. Limited data exists on surgical treatment of CSWS. Aims and methods: The effects of surgical treatment were studied by investigating electroclinical outcomes in 13 operated patients (nine callosotomies, four resections) with pharmacoresistant CSWS and cognitive decline. Secondly, an objective paradigm was searched for assessing ESES by the semiautomatic quantification of spike index (SI) and measuring spike strength from EEG. Results: Postoperatively, cognitive deterioration was stopped in 12 (92%) patients. Three out of four patients became seizure-free after resective surgery. Callosotomy resulted in greater than 90% reduction of atypical absences in six out of eight patients. The preoperative propagation of ESES from one hemisphere to the other was associated with a good response. Semiautomatic quantification of SI was a robust method when the maximal interspike interval of three seconds was used to determine the “continuous” discharge in ten EEGs. SI of the first hour of sleep appeared representative of the whole night SI. Furthermore, the spikes’ root mean square was found to be a stable measure of spike strength when spatially integrated over multiple electrodes during steady NREM sleep. Conclusions: Patients with pharmacoresistant CSWS, based on structural etiology, may benefit from resective surgery or corpus callosotomy regarding both seizure outcome and cognitive prognosis. The semiautomated SI quantification, with proper userdefined settings and the new spatially integrated measure of spike strength, are robust and promising tools for quantifying ESES. Keywords: Electrical status epilepticus during sleep, ESES, continuous spikes and waves during sleep, CSWS, epilepsy surgery, spike index, spike strength, RMS TIIVISTELMÄ Maria Peltola Unenaikainen sähköinen status epilepticus Kliininen neurofysiologia, Turun yliopisto Kliininen neurofysiologia ja lastenneurologia, Lasten ja nuorten sairaala, Helsingin yliopistollinen keskussairaala Annales Universitatis Turkuensis, Medica-Odontologica, Turku, Suomi, 2014 Tausta: Sähköinen status epilepticus unessa (ESES) on aivosähkökäyrä (EEG)-ilmiö, jossa hidasaaltounen aikana esiintyy tiheä piikkihidasaaltopurkaus. ESES:n kvantifioimiseen ei ole olemassa validoituja menetelmiä. ESES on liitetty kognitiivisen tason laskuun ja tällöin puhutaan CSWS (continuous spikes and waves during sleep) - oireyhtymästä. CSWS ei vastaa lääkehoitoon puolella potilaista ja sen epilepsiakirurgisesta hoidosta on olemassa vain vähän tietoa. Tavoitteet ja menetelmät: Selvitimme retrospektiivisesti epilepsiakirurgian vaikusta elektrokliinisiin löydöksiin 13:lla lääkeresistenttiä CSWS-oireyhtymää sairastavalla lapsella, joilla oli rakenteellinen aivojen poikkeavuus. Toinen tavoite oli löytää objektiivinen puoliautomaattinen tapa mitata purkauksen määrää ja piikkien voimakkuutta EEG:stä. Tulokset: Kognitiivisen tason jatkuva heikentyminen loppui 12 (92 %) potilaalla leikkauksen jälkeen. Kolme neljästä resektiopotilaasta tuli kohtauksettomaksi. Kallosotomian jälkeen kuudella kahdeksasta potilaasta päivittäiset kohtaukset vähenivät yli 90 %:lla. Purkauksen leviäminen leikkausta edeltävästi vain yhdestä hemisfääristä toiseen liittyi hyvään leikkaushoitovasteeseen. Piikki-indeksi, jossa käytetään jatkuvan purkauksen määritelmänä maksimissaan kolmea sekuntia piikkien välillä, osoittautui luotettavaksi menetelmäksi ESES:n kvantifioimiseen. Useammasta elektrodista integroitu piikkien neliöllinen keskiarvo oli piikin voimakkuuden vakaa mitta häiriintymättömässä NREM-unessa. Päätelmät: Lääkehoidolle vastaamatonta CSWS:ää sairastavat potilaat, joilla on rakenteellinen aivopoikkeavuus ja yhdensuuntainen purkauksen leviämismalli, näyttävät kohtausten vähenemisen lisäksi hyötyvän epilepsiakirurgiasta kognitiivisesti. Puoliautomaattinen piikki-indeksin kvantifiointi sopivilla käyttäjäasetuksilla ja uusi spatiaalisesti integroitu piikin voimakkuuden mittari ovat stabiileja ja lupaavia ESES:n kvantitatiivisia mittareita. Avainsanat: Unenaikainen sähköinen status epilepticus, ESES, CSWS, epilepsiakirurgia, piikki-indeksi, piikin voimakkuus, neliöllinen keskiarvo

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Abstract This doctoral thesis concerns the active galactic nucleus (AGN) most often referred to with the catalogue number OJ287. The publications in the thesis present new discoveries of the system in the context of a supermassive binary black hole model. In addition, the introduction discusses general characteristics of the OJ287 system and the physical fundamentals behind these characteristics. The place of OJ287 in the hierarchy of known types of AGN is also discussed. The introduction presents a large selection of fundamental physics required to have a basic understanding of active galactic nuclei, binary black holes, relativistic jets and accretion disks. Particularly the general relativistic nature of the orbits of close binaries of supermassive black holes is explored with some detail. Analytic estimates of some of the general relativistic effects in such a binary are presented, as well as numerical methods to calculate the effects more precisely. It is also shown how these results can be applied to the OJ287 system. The binary orbit model forms the basis for models of the recurring optical outbursts in the OJ287 system. In the introduction, two physical outburst models are presented in some detail and compared. The radiation hydrodynamics of the outbursts are discussed and optical light curve predictions are derived. The precursor outbursts studied in Paper III are also presented, and tied into the model of OJ287. To complete the discussion of the observable features of OJ287, the nature of the relativistic jets in the system, and in active galactic nuclei in general, is discussed. Basic physics of relativistic jets are presented, with additional detail added in the form of helical jet models. The results of Papers II, IV and V concerning the jet of OJ287 are presented, and their relation to other facets of the binary black hole model is discussed. As a whole, the introduction serves as a guide, though terse, for the physics and numerical methods required to successfully understand and simulate a close binary of supermassive black holes. For this purpose, the introduction necessarily combines a large number of both fundamental and specific results from broad disciplines like general relativity and radiation hydrodynamics. With the material included in the introduction, the publications of the thesis, which present new results with a much narrower focus, can be readily understood. Of the publications, Paper I presents newly discovered optical data points for OJ287, detected on archival astronomical plates from the Harvard College Observatory. These data points show the 1900 outburst of OJ287 for the first time. In addition, new data points covering the 1913 outburst allowed the determination of the start of the outburst with more precision than was possible before. These outbursts were then successfully numerically modelled with an N-body simulation of the OJ287 binary and accretion disc. In Paper II, mechanisms for the spin-up of the secondary black hole in OJ287 via interaction with the primary accretion disc and the magnetic fields in the system are discussed. Timescales for spin-up and alignment via both processes are estimated. It is found that the secondary black hole likely has a high spin. Paper III reports a new outburst of OJ287 in March 2013. The outburst was found to be rather similar to the ones reported in 1993 and 2004. All these outbursts happened just before the main outburst season, and are called precursor outbursts. In this paper, a mechanism was proposed for the precursor outbursts, where the secondary black hole collides with a gas cloud in the primary accretion disc corona. From this, estimates of brightness and timescales for the precursor were derived, as well as a prediction of the timing of the next precursor outburst. In Paper IV, observations from the 2004–2006 OJ287 observing program are used to investigate the existence of short periodicities in OJ287. The existence of a _50 day quasiperiodic component is confirmed. In addition, statistically significant 250 day and 3.5 day periods are found. Primary black hole accretion of a spiral density wave in the accretion disc is proposed as the source of the 50 day period, with numerical simulations supporting these results. Lorentz contracted jet re-emission is then proposed as the reason for the 3.5 day timescale. Paper V fits optical observations and mm and cm radio observations of OJ287 with a helical jet model. The jet is found to have a spine–sheath structure, with the sheath having a much lower Lorentz gamma factor than the spine. The sheath opening angle and Lorentz factor, as well as the helical wavelength of the jet are reported for the first time. Tiivistelmä Tässä väitöskirjatutkimuksessa on keskitytty tutkimaan aktiivista galaksiydintä OJ287. Väitöskirjan osana olevat tieteelliset julkaisut esittelevät OJ287-systeemistä saatuja uusia tuloksia kaksoismusta-aukkomallin kontekstissa. Väitöskirjan johdannossa käsitellään OJ287:n yleisiä ominaisuuksia ja niitä fysikaalisia perusilmiöitä, jotka näiden ominaisuuksien taustalla vaikuttavat. Johdanto selvittää myös OJ287-järjestelmän sijoittumisen aktiivisten galaksiytimien hierarkiassa. Johdannossa käydään läpi joitakin perusfysiikan tuloksia, jotka ovat tarpeen aktiivisten galaksiydinten, mustien aukkojen binäärien, relativististen suihkujen ja kertymäkiekkojen ymmärtämiseksi. Kahden toisiaan kiertävän mustan aukon keskinäisen radan suhteellisuusteoreettiset perusteet käydään läpi yksityiskohtaisemmin. Johdannossa esitetään joitakin analyyttisiä tuloksia tällaisessa binäärissä havaittavista suhteellisuusteoreettisista ilmiöistä. Myös numeerisia menetelmiä näiden ilmiöiden tarkempaan laskemiseen esitellään. Tuloksia sovelletaan OJ287-systeemiin, ja verrataan havaintoihin. OJ287:n mustien aukkojen ratamalli muodostaa pohjan systeemin toistuvien optisten purkausten malleille. Johdannossa esitellään yksityiskohtaisemmin kaksi fysikaalista purkausmallia, ja vertaillaan niitä. Purkausten säteilyhydrodynamiikka käydään läpi, ja myös ennusteet purkausten valokäyrille johdetaan. Johdannossa esitellään myös Julkaisussa III johdettu prekursoripurkausten malli, ja osoitetaan sen sopivan yhteen OJ287:n binäärimallin kanssa. Johdanto esittelee myös relativististen suihkujen fysiikkaa sekä OJ287- systeemiin liittyen että aktiivisten galaksiydinten kontekstissa yleisesti. Relativististen suihkujen perusfysiikka esitellään, kuten myös malleja kierteisistä suihkuista. Julkaisujen II, IV ja V OJ287-systeemin suihkuja koskevat tulokset esitellään binäärimallin kontekstissa. Kokonaisuutena johdanto palvelee suppeana oppaana, joka esittelee tarvittavan fysiikan ja tarpeelliset numeeriset menetelmät mustien aukkojen binäärijärjestelmän ymmärtämiseen ja simulointiin. Tätä tarkoitusta varten johdanto yhdistää sekä perustuloksia että joitakin syvällisempiä tuloksia laajoilta fysiikan osa-alueilta kuten suhteellisuusteoriasta ja säteilyhydrodynamiikasta. Johdannon sisältämän materiaalin avulla väitöskirjan julkaisut, ja niiden esittämät tulokset, ovat hyvin ymmärrettävissä. Väitöskirjan julkaisuista ensimmäinen esittelee uusia OJ287-systeemistä saatuja havaintopisteitä, jotka on paikallistettu Harvardin yliopiston observatorion arkiston valokuvauslevyiltä. OJ287:n vuonna 1900 tapahtunut purkaus nähdään ensimmäistä kertaa näissä havaintopisteissä. Uudet havaintopisteet mahdollistivat myös vuoden 1913 purkauksen alun ajoittamisen tarkemmin kuin aiemmin oli mahdollista. Havaitut purkaukset mallinnettiin onnistuneesti simuloimalla OJ287-järjestelmän mustien aukkojen paria ja kertymäkiekkoa. Julkaisussa II käsitellään mekanismeja OJ287:n sekundäärisen mustan aukon spinin kasvamiseen vuorovaikutuksessa primäärin kertymäkiekon ja systeemin magneettikenttien kanssa. Julkaisussa arvioidaan maksimispinin saavuttamisen ja spinin suunnan vakiintumisen aikaskaalat kummallakin mekanismilla. Tutkimuksessa havaitaan sekundäärin spinin olevan todennäköisesti suuri. Julkaisu III esittelee OJ287-systeemissä maaliskuussa 2013 tapahtuneen purkauksen. Purkauksen havaittiin muistuttavan vuosina 1993 ja 2004 tapahtuneita purkauksia, joita kutsutaan yhteisnimityksellä prekursoripurkaus (precursor outburst). Julkaisussa esitellään purkauksen synnylle mekanismi, jossa OJ287-systeemin sekundäärinen musta aukko osuu primäärisen mustan aukon kertymäkiekon koronassa olevaan kaasupilveen. Mekanismin avulla johdetaan arviot prekursoripurkausten kirkkaudelle ja aikaskaalalle. Julkaisussa johdetaan myös ennuste seuraavan prekursoripurkauksen ajankohdalle. Julkaisussa IV käytetään vuosina 2004–2006 kerättyjä havaintoja OJ287- systeemistä lyhyiden jaksollisuuksien etsintään. Julkaisussa varmennetaan systeemissä esiintyvä n. 50 päivän kvasiperiodisuus. Lisäksi tilastollisesti merkittävät 250 päivän ja 3,5 päivän jaksollisuudet havaitaan. Julkaisussa esitetään malli, jossa primäärisen mustan aukon kertymäkiekossa oleva spiraalitiheysaalto aiheuttaa 50 päivän jaksollisuuden. Mallista tehty numeerinen simulaatio tukee tulosta. Systeemin relativistisen suihkun emittoima aikadilatoitunut säteily esitetään aiheuttajaksi 3,5 päivän jaksollisuusaikaskaalalle. Julkaisussa V sovitetaan kierresuihkumalli OJ287-systeemistä tehtyihin optisiin havaintoihin ja millimetri- sekä senttimetriaallonpituuden radiohavaintoihin. Suihkun rakenteen havaitaan olevan kaksijakoinen ja koostuvan ytimestä ja kuoresta. Suihkun kuorella on merkittävästi pienempi Lorentzin gamma-tekijä kuin suihkun ytimellä. Kuoren avautumiskulma ja Lorentztekijä sekä suihkun kierteen aallonpituus raportoidaan julkaisussa ensimmäistä kertaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Real option valuation, in particular the fuzzy pay-off method, has proven to be useful in defining risk and visualizing imprecision of investments in various industry applications. This study examines whether the evaluation of risk and profitability for public real estate investments can be improved by using real option methodology. Firstly, the context of real option valuation in the real estate industry is examined. Further, an empirical case study is performed on 30 real estate investments of a Finnish government enterprise in order to determine whether the presently used investment analysis system can be complemented by the pay-off method. Despite challenges in the application of the pay-off method to the case company’s large investment base, real option valuation is found to create additional value and facilitate more robust risk analysis in public real estate applications.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkielmassa kehityskeskustelua kuvaa tutkijan mielestä parhaiten määritelmä, jossa kehityskeskustelu yhdistetään osaksi yrityksen johtamisjärjestelmää. Kirjallisuuden perusteella kehityskeskustelua pidetään tärkeänä foorumina strategisesti tärkeiden asioiden käsittelylle. Tästä huolimatta ei Ruoranen (2011) väitöskirjansa kirjallisuuskatsauksessa löytänyt kehityskeskustelujen sisällöstä suoraa linkkiä yritysten strategioihin. Lisäksi empiirisiä tutkimuksia strategian välittymisestä kehityskeskusteluiden kautta yrityksen työntekijöille on vähän. Kehityskeskustelua pidetään kuitenkin esimiesten yhtenä merkittävänä keinona viestiä työntekijälle organisaation strategiasta. Kirjallisuudesta esiin nouseva strategian ja kehityskeskustelun integroimisesta saatava hyöty verrattuna vähäiseen empiiriseen aineistoon, herätti tutkijan mielenkiinnon aihetta kohtaan. Tutkimus oli toimeksianto Yliopiston Apteekille. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää yritykselle strategiaan pohjautuvat kehityskeskustelulomakkeet. Tutkimusongelman pääkysymys määriteltiin seuraavasti: Miten strategiaan pohjautuvat kehityskeskustelulomakkeet voidaan kehittää osaksi operatiivista toimintaa case-organisaatiossa henkilöstön näkökulmasta? Syksyllä 2013, ennen varsinaista pro gradu -tutkimusta, tutkija laati uudet kehityskeskustelulomakkeet. Varsinainen tutkimus koski uusien strategiaan pohjautuvien lomakkeiden edelleen kehittämistä henkilöstön näkökulmasta. Empiirinen aineisto kerättiin pääosin kvantitatiivisesti survey-lomaketutkimuksella, kokonaisotanta oli n=779. Tutkimukseen vastasi yhteensä 47 % (n=370) henkilöstöstä. Lähes kaikki vastanneista pitivät osallistumista lomakkeiden kehittämistyöhön tärkeänä. Vastausten perusteella uusina elementteinä lomakkeisiin liitettiin palautteet esimiehille ja kollegapalaute. Merkittävä muutos oli myös asenteen pohtiminen suorituksen arvioinnin yhteydessä. Lisäksi esimiesten kouluttaminen kehityskeskusteluiden pitämiseksi oli yksi toimenpide operatiivisten toimintojen kehittämiseksi. Tutkimuksessa kartoitettiin myös työntekijöiden tietämystä yrityksen strategiasta. Vastanneista lähes kaikki tunsivat yrityksen strategian. Tutkimuksen ja kirjallisuuden perusteella näyttäisi siltä, että strategia ja kehityskeskustelu voidaan integroida. Tämän tutkimuksen valossa organisaatioiden kannattaisi panostaa kehityskeskusteluiden kehittämiseen, sillä pelkästään Yliopiston Apteekissa käytetään vuosittain noin 2500 tuntia aikaa keskusteluihin. Kun kehityskeskustelut yhdistetään osaksi organisaation johtamisjärjestelmää, keskusteluista saatava hyöty laajenee yksilötasolta koko organisaation hyödyksi. Laajemmassa kontekstissa tutkimus voisi hyödyntää yrityksiä, jotka haluavat kehittää strategialähtöisesti kehityskeskustelulomakkeitaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tehtävänä on selvittää lähdemateriaalin avulla hyökkäys- ja puolustusmenetelmistä valtiolliseen kyberturvallisuuteen liittyvät keskeisimmät menetelmät ja niiden vaikutukset, tarkastelemalla niitä maailmalla tapahtuneiden kyberhyökkäyksien pohjalta. Tutkimuksella pyritään vastaamaan seuraaviin alakysymyksiin: minkä tyyppisiä kyberaseita käytetään kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmiä vastaan, mikä on niiden vaikutus ja millaisia kyberhyökkäyksiä valtioiden kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmiä vastaan maailmalla on toteutettu sekä miten ne kyetään suojaamaan näiltä kyberuhilta? Tavoitteena on, että tutkimuksella kasvatetaan lukijan tietämystä kyberavaruuden vaaroista ja kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmistä. Keskeiset lähderyhmät ovat aiemmat tutkimukset, kirjallisuus, uutisartikkelit ja erityisesti sähköiset lähteet. Tärkeimpiä yksittäisiä lähteitä ovat muun muassa Suomen valtioneuvoston tuottama Suomen kyberturvallisuustrategia-periaatepäätös (2012) ja Mika-Jan Pullisen tekemä opinnäytetyö Kriittisten tietojärjestelmien suojaaminen kyberuhilta (2012). Tutkimusmenetelmänä käytetään kirjallisuuskatsausta. Tietojärjestelmiin hyökätessä käytetään yhä ammattimaisempia välineitä. Hyökkäystarkoituksen pohjalta suunnitellut ja valmistetut hienostuneet ohjelmistot ovat usein kyberterroristien tai jopa valtiollisten toimijoiden suunnittelemia. Kyberhyökkäyksistä vain prosentti on ollut varsinaisia valtioiden tuottamia kyberaseita. Merkittävinä kyberhyökkäyksinä voidaan pitää muun muassa Stuxnet-tietokonematoa, Flame-vakoiluohjelmaa ja Shamoon-tietokonevirusta. Kyberhyökkäyksistä Stuxnet-tietokonemadolla kyettiin tuottamaan fyysistä vahinkoa tietojärjestelmiin kohdistuvan vaikutuksen lisäksi. Kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmien suojaamisessa käytetään samoja menetelmiä kuin muissa yleisissä tietojärjestelmissä. Suojaus muodostuu kattavasta tietoturvasta, joka pitää sisällään hallinnollisen, henkilöstö-, fyysisen ja tietoliikenneturvallisuuden. Kriittisten tietojärjestelmien suojaus voidaan toteuttaa virustorjuntaohjelmistoilla, eristämällä kriittiset tietojärjestelmät yleisestä verkosta kokonaan, käyttämällä palomuuria, identiteetin- ja pääsynhallinnalla, vahvoilla salausmenetelmillä ja tekemällä omaa tietojärjestelmää vastaan koehyökkäyksiä, joilla löydetään tietojärjestelmän haavoittuvuudet.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The purpose of this study was to explore software development methods and quality assurance practices used by South Korean software industry. Empirical data was collected by conducting a survey that focused on three main parts: software life cycle models and methods, software quality assurance including quality standards, the strengths and weaknesses of South Korean software industry. The results of the completed survey showed that the use of agile methods is slightly surpassing the use of traditional software development methods. The survey also revealed an interesting result that almost half of the South Korean companies do not use any software quality assurance plan in their projects. For the state of South Korean software industry large number of the respondents thought that despite of the weakness, the status of software development in South Korea will improve in the future.