Introduktionen av kärnkraften i Finland

Finlands industri har av tradition varit starkt energikrävande. Träförädlingsindustrin, som fick sin egentliga start i medlet på 1800-talet, använde stora mängder energi liksom metallförädlingsföretagen i ett senare skede. Krigstiden med sin energiransonering visade handgripligen för allmänheten liksom för specialisterna att en tillräcklig tillgång till energi är ett livsvillkor för vår industri och därmed för vårt land. Efterkrigstiden kännetecknades av en allt snabbare utbyggnad av den på vatten- och ångkraft baserade elkraftskapaciteten, en utbyggnad som den inhemska verkstadsindustrin i stor utsträckning deltog i. Men redan på 1950-talet var vattenkraften till stor del utbyggd, varför den privata såväl som den statliga sektorns intresse allt mera inriktade sig på den speciellt i USA favoriserade atomenergin. Efter fördjupade studier i kärnfysik och kärnteknik vid the International School of Nuclear Science and Engineering i USA deltog författaren av dessa rader intensivt (först som Ahlströmanställd och senare som VD för Finnatom) i den utvecklingsverksamhet inom det kärntekniska området som inte bara elproducenterna utan även verkstadsindustrin i vårt land genomförde. Det var därför naturligt för mig att som objekt för min doktorsavhandling välja introduktionen av kärnkraften i Finland med speciell fokus på den inhemska verkstadsindustrins roll. Jag ställde följande forskningsfrågor: a. När och hur skedde introduktionen av kärnkraften i Finland? b. Vilka var orsakerna till och resultatet av denna introduktion? c. Vilken var den inhemska verkstadsindustrins roll? Ett grundligt studium av litteraturen inklusive mötesprotokoll och tidningsreferat samt personligen genomförda intervjuer med ett trettiotal av de verkliga aktörerna i den långa och komplicerade introduktionsprocessen ledde till en teori, vars riktighet jag anser mig ha kunnat bevisa. Den inhemska verkstadsindustrins roll var synnerligen central. Dess representanter lyckades, bl.a. refererande till erfarenheterna från utbyggnaden av vatten- och ångkraften liksom till byggandet av den underkritiska milan YXP samt forskningsreaktorn TRIGA, övertyga beslutsfattarna om att den besatt nödig kompetens för att kompensera den kompetensbrist som kunde iakttas inom vissa områden hos den sovjetiska kärnkraftverksleverantören. De inhemska leveranserna påverkade även driftsresultatet, speciellt i fallet Lovisa, i positiv riktning. Introduktionsprocessen, som omfattade tiden från slutet av 1950-talet till början på 1980-talet, beskrevs, noterande bl.a. J. W. Creswells anvisningar, i detalj i avhandlingen. Introduktionen fick som resultat konkurrenskraftig elkraft, impuls till start av nya företag, exempelvis Nokia Elektronik, liksom en klar höjning av den tekniska nivån hos vår industri, inkluderande kärnteknisk tillverkning i stor skala. Katastrofen i Tjernobyl i slutet av april 1986 innebar emellertid att utvecklingen tog en paus på ett par decennier. Erfarenheterna från introduktionsfasen kan förhoppningsvis utnyttjas till fullo nu, när utbyggnaden av kärnkraften återupptagits i vårt land.

Did Jesus cite Isa 6:9-10? : Jesus’ saying in Mark 4:11-12 and the Isaianic idea of hardening and remnant

Mark 4:11-12 innehåller en av Jesu mest gåtfulla utsagor. När Jesus citerar Jes 6:9-10, ser det ut som om han skulle mena att han använder liknelserna för att hindra vissa människor att förstå vad han säger, ända därhän att de därigenom utesluts från möjligheten att göra bättring och att få förlåtelse av Gud. Men utryckte Jesus sig verkligen på detta sätt? Formulerades inte utsagan snarare av den tidiga kyrkan eller evangelisten? Eller gav utsagan - vare sig den härstammade från Jesus eller kyrkan - från början alls uttryck åt tanken att liknelserna hade en förstockande funktion? Under mera än ett århundrade har forskarna ställt frågor av detta slag. Denna forskning syftar till att undersöka om man kan finna en plausibel jesuansk mening hos utsagan. Den utgår från förutsättningen att den mening och funktion som man gav åt Jes 6:9-10 i den palestinska, judiska kontexten under andra Templets period är avgörande för att hitta en jesuansk mening hos utsagan.

Koti- vai päivähoito? - Turkulaisten vanhempien näkemyksiä ja kokemuksia lasten koti- ja päivähoidosta

Suomessa lasten kotona hoitamista tuetaan pitkään erilaisten taloudellisten etuuksien avulla. Kuitenkin osa vanhemmista lähtee työelämään vielä lasten ollessa pieniä esimerkiksi taloudellisten syiden vuoksi. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää turkulaisten vanhempien näkemyksiä koti- ja päivähoitoon liittyvistä asioista, kuten kotihoidon tuesta, lasten hoitojärjestelyistä sekä päivähoidon laadusta Turussa. Tutkimuksen aineisto kerättiin verkkokyselynä turkulaisten päivähoitoikäisten lasten vanhemmilta (N=207) keväällä 2010. Kvantitatiivisina analyysimenetelminä käytettiin khin neliötestiä, pääkomponenttianalyysia sekä Studentin t-testiä. Laadullisena analyysimenetelmänä käytettiin teemoittelua. Suurin osa kyselyyn vastanneista oli äitejä (93,2 %). Tutkimuksessa havaittiin, että perheiden tuloilla, lapsen iällä sekä perheen lasten lukumäärällä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys lapsen hoitomuotoon sekä kotihoidon tuen käyttöön. Kotihoitoa sekä kotihoidon tukea käytettiin useammin vähätuloisissa ja monilapsisissa perheissä. Mitä nuoremmasta lapsesta oli kyse, sitä useammin häntä hoidettiin kotona. Tärkeimmät syyt lapsen hoitomuodon valintaan olivat lapsen ikä, lapsen etu ja taloudelliset syyt. Tutkimus osoitti, että Turussa on työssäkäyviä vanhempia, jotka haluaisivat hoitaa lapsiaan kotona, mutta eivät pysty esimerkiksi taloudellisten syiden vuoksi. Vanhemmilta tiedusteltiin kuinka suuri Turun kotihoidon tuen kuntalisän sekä sisarlisän tulisivat olla, jotta vanhemmat jäisivät kotiin hoitamaan lapsia. Kuntalisän määräksi toivottiin useimmiten 100–250 euroa ja sisarlisässä 60–150 euroa kuukaudessa. Tutkimukseen osallistuneiden vanhempien näkemyksen mukaan lasten kotona hoitamista tuetaan Suomessa liian vähän. Eniten riittämättömänä pidettiin kotihoidon tuen hoitorahaa sekä osittaista hoitorahaa. Suurin osa vanhemmista kannatti myös lasten kotona hoitamisen tukemista kodinhoitajien avulla sekä yli kolmevuotiaiden mutta alle kouluikäisten lasten kotona hoitamisen tukemista yhteiskunnallisista varoista. Vanhempien näkemyksen mukaan Turussa ei ole kotihoidon tukitoimintoina riittävästi kaupungin järjestämiä lastenkerhoja, ja vanhemmat toivoivatkin Turkuun enemmän sellaisia kerhoja, jonne lapset voivat mennä ilman vanhempia ilmeisesti juuri kaupungin järjestämänä. Turkulaiset vanhemmat olivat suhteellisen tyytyväisiä päivähoidon laatuun Turussa. Kokonaislaatuarvosanat ylittivät kaikissa hoitomuodoissa arvosanan ”hyvä”. Korkeimman arvosanan sai yksityinen perhepäivähoito ja alhaisimman kunnallinen päiväkoti. Kunnallisessa päiväkodissa tyytymättömyyttä aiheutti lapsiryhmien koko, päiväkodin tilojen kunto sekä vanhempien vaikutusmahdollisuudet hoitopaikkaa koskevissa asioissa. Noin puolet vanhemmista oli sitä mieltä, että sopiva ikä aloittaa päiväkotihoito on alle kolmevuotiaana, ja noin kolmannes piti sopivana ikänä alle kahta vuotta. Yleisimmin vastattu ikä (moodi) oli 3-4- vuotta. Tutkimuksen tuloksia voidaan pitää suhteellisen luotettavina ottaen huomioon aineiston koko, otoksen vastaavuus populaatioon sekä yhtenevyys aiempien tutkimusten tuloksiin. Kaiken kaikkiaan vanhempien asenteista kävi ilmi paluu familistisiin eli perhearvoja korostavaan ilmapiiriin, vaikka useat vanhemmat suhtautuivatkin päiväkotihoitoon melko myönteisesti.

Optiojärjestelyt suomalaisten pörssiyhtiöiden vuosikertomuksissa

Tutkimuksen päätavoitteena on tutkia miten suomalaiset pörssiyhtiöt noudattavat vuosikertomuksissaan lainsäädäntöä ja suosituksia liittyen optiopohjaisten palkitsemisjärjestelmien tiedottamiseen. Tavoitteena on myös tutkia aikaisemmista tutkimustuloksista johdettavien erilaisten yrityskohtaisten tekijöiden vaikutusta tiedottamiseen. Tutkimus on kvalitatiivinen ja tutkimusmenetelmä on puolestaan deskriptiivinen. Tutkimusaineiston muodostavat suomalaisten pörssiyhtiöiden vuoden 2008 vuosikertomukset. Tutkimuksessa havaittiin, että suomalaisten pörssiyhtiöiden julkaisema tieto vuonna 2008 oli suhteellisen hyvällä tasolla. Yhtiöt julkaisivat vuosi-kertomuksissaan keskimäärin 68 prosenttia kaikista lainsäädännöllisistä vaatimuksista ja corporate governance -suositusta noudatettiin melkein täydellisesti optiojärjestelyjen tiedottamisen osalta. Yhtiöt eivät julkaisseet merkittävästi tietoa optiojärjestelyistään vapaaehtoisesti yli lainsäädösten vaatimusten. Tutkimuksen mukaan yritysten koolla tai toimialalla ei ollut vaikutusta optiojärjestelmistä julkaistavan tiedon määrään, kun taas yritysten omistuspohjan ja palkitsemisvaliokunnan todettiin vaikuttavan julkaistavan tiedon määrään.

Carbohydrate intake in children - associations with dietary intakes, growth, serum lipids,and dental health. The STRIP Project

This study is part of the STRIP study, which is a long-term, randomized controlled trial, designed to decrease the exposure of children in the intervention group (n=540) to known risk factors of atherosclerosis. The main focus of the intervention was the quality of dietary fat. The control group (n=522) did not receive any individualized counselling. Food consumption was evaluated with food records, and blood samples were drawn and growth was measured regularly for all participating children from 13 months to 9 years. A subsample of 66 children participated in a dental health survey. The number of studies on children’s carbohydrate intake, especially fibre intake, is insufficient. The current international recommendations for fibre intake in children are based on average assumptions and data extrapolated from intakes in adults and intake recommendations for adults. Finnish nutrition recommendations lack strict recommendations for dietary fibre in children. Due to fibre’s high bulk volume, excessive dietary fibre is considered to decrease energy density and hence it may have an adverse effect on growth. If fats are reduced from the diet, the low-fat diet may become high in sucrose. Therefore, especially in the STRIP study, it is important to determine the use of fibre and sucrose in children and possible associations with growth and nutrition as well as dental health. The results of the present study indicate that a high fibre intake does not displace energy or disturb growth in children and that children with high fibre intake have better quality of diet than those with low fibre intake. Additionally, dietary fibre intake associated inversely with serum cholesterol concentration. Other carbohydrates also affected serum lipid levels as well, since total carbohydrates, sucrose, and fructose increased serum triglyceride concentration. Total carbohydrate intake reduced HDL cholesterol concentration only in children with apoE3 or apoE4 phenotype. Over the period from the 1970s to the 1990s the dental health of children in Finland has substantially improved despite an increase in sucrose intake. The improvement was thought to be due to improved dental hygiene and the use of fluorine. However, during the past twenty years improvement in dental health has stopped. The present study showed that high long-term sugar intake increases risk of caries in children. High intake of sugar had also negative effects on the diet of children, because it worsens dietary quality by displacing essential nutrients. Furthermore, the quality of dietary fat was worse in children with high sucrose intake. In this study the children’s high sucrose intake was not associated with overweight, but interestingly, it associated inversely with growth.

Jäänmurtopalveluiden kilpailutus palvelua tarjoavan yrityksen näkökulmasta

Jäänmurtajien ja jäänmurtopalveluiden kehittymisen myötä Suomen teollisuus ja ulkomaankauppa on voinut tukeutua ympärivuotisiin merikuljetuksiin. Vuodesta 1889 lähtien, yli sadan vuoden ajan, jäänmurto oli valtion virkamiesten hoitamaa palvelua. Viimeisen seitsemän vuoden aikana jäänmurtajat ja palveluntuotanto on siirtynyt liikelaitoksen kautta valtion omistamalle osakeyhtiölle. Tarkoituksena on ollut monien muiden palveluiden tapaan saada myös jäänmurto kilpailutuksen piiriin. Tämän diplomityön tarkoituksena oli selvittää jäänmurto -liiketoiminnan kannattavuutta kilpailuun mahdollisesti osallistuvien yritysten näkökulmasta. Kannattavuutta selvitettiin kolmen tutkimuskokonaisuuden avulla. Tutkittavat osa-alueet olivat jäänmurron sopimukset, kustannusrakenne sekä muu mahdollinen jäänmurtajalla avovesikaudella suoritettava liiketoiminta. Tutkimus toteutettiin haastattelututkimuksena. Haastateltavina oli sekä jäänmurrossa mukana olevia ja siitä kiinnostuneita varustamoita että muita merenkulun sidosryhmiä, joiden toiminta vaikuttaa liiketoiminnan kannattavuuteen. Lisäksi tehtiin laskelmia kilpailutekijöiden selventämiseksi. Työn tuloksena ei pyritty saamaan ehdotonta tulosta kannattavuudesta, vaan tuloksina esiteltiin yritysten ja sidosryhmien näkemyksiä siitä, miten jäänmurron kilpailutusta voisi kehittää. Erityisesti haluttiin tuoda esille ne seikat, mitkä varustamot näkivät tärkeänä ja mitkä tukisivat heidän osallistumistaan mahdolliseen kilpailuun.

Löyhästä vaaliorganisaatiosta kiinteäksi puoluejärjestöksi. Kansallisen Kokoomuksen järjestötoiminta ja vaalikampanjat vuosina 1944-1979

Tämän poliittisen historian tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä oli Kansallisen Kokoomuksen järjestötoiminnan ja siitä ponnistavan vaalityön kehitys sotien jälkeisinä vuosina 1944 - 1979. Aineiston perusteella kiteytyi keskeiseksi pitkäksi linjaksi alkutilanteen varsin heikon ja väljän vaaliorganisaation kehittyminen vähitellen tiukasti johdetuksi, politiikkaa kaikilla tasoilla tekeväksi puolueeksi. Kokoomuksen jäsenmäärä kohosi nopeasti vuosina 1946 - 1948 noin 14.000 jäsenen määrästä yli 50.000 jäseneen. Puolueen keskustoimistoon palkattiin nopeasti lisää resursseja, ja vaalityön ote oli yllättävänkin ammattimainen jo vuoden 1948 eduskuntavaaleissa. Jäsenmäärä saavutti huippunsa jo 1960-luvulla, kun koko puolueyhteisöön kuului yli 90.000 jäsentä. Jäsentilastoissa oli kuitenkin koko ajan puutteita, mikä johtui monista tekijöistä. Yksi tärkeimpiä oli kokoomuksen sääntömuutos vuoden 1951 alusta lukien, minkä mukaan sama henkilö saattoi olla jäsenenä sekä emopuolueessa että nais- tai nuorisojärjestössä, ts. kyseessä oli ns. kaksoisjäsenyys. Tilastoinnin ongelmia oli myös käytännössä lähtien perusyhdistyksistä: jäsenmaksuvelvoitteen laiminlyöneitä ei niin vain erotettu jäsenyydestä, tilannetta saatettiin katsoa ”läpi käsien” useita vuosiakin. Näin koko jäsentilasto vuoti monella tavalla, eikä tilanne paljon parantunut, vaikka puoluetoimisto 1970-luvun alusta lähtien pyrkikin tarttumaan ongelmiin mm. kaksoisjäsenyyden poistamisella. Puolueella oli jäsentilasto-ongelmien lisäksi kaksi muuta järjestötoiminnan kehittämistä vaikeuttavaa tekijää. Näistä ensimmäinen oli ainainen rahapula, joka johtui ennen kaikkea kokoomuslaisen perusjäsenistön perin nihkeästä suhtautumisesta jäsenmaksujen maksamiseen. Vasta 1960-luvun puoluetuen myötä taloudellinen tilanne parani jossain määrin, mutta kun samaan aikaan puolueen keskustoimiston henkilökunnan määrää lisättiin voimakkaasti, ei velkakierteestä päästy kokonaan eroon. Taloudelliset ongelmat näkyivät kaikilla tasoilla. Puolueen kehittämistä vaikeuttivat myös kokoomuslaisen asennoituminen ns. politiikan tekoon sekä toisaalta järjestötoimintaan osallistumiseen. Vaikka oltiinkin puolueen jäseniä, vielä 1960-luvulla katsottiin, että tämä ei ole ”politiikkaa”, vaan osallistumista järjestötoimintaan, joka myös oli heikkoa. ”Epäpoliittinen” suhtautuminen näkyi ennen kaikkea puolueen tunnusten käytössä vaaleissa. Vasta 1970-luvulla keskustoimisto sai läpi sen, että ehdokkaiden oli pakko allekirjoittaa ehdokassitoumus, joka ei sallinut enää sooloilua. Erityisen tiukasti ehdokassitoumusta vahdittiin vuoden 1978 presidentin valitsijamiesvaaleissa, jolloin myös kokoomus oli UKK-rintamassa. Kokoomus puoluejärjestönä ei sen sijaan koko tutkimuskaudella kehittynyt laajaksi joukkopuolueeksi, vaikka puolueen johto sitä tavoittelikin sitä pitkään. Tutkimuksessa käytetyn Myllyn teoreettisen viitekehyksen mukaan kokoomuksessa olikin 1970-luvulle saakka kulttuurisina malleina kitsaus jäsenmaksujen maksamiseen, heikko osallistuminen järjestötoimintaan sekä ”epäpoliittinen” asennoituminen. Näiden lisäksi tärkeä malli oli kommunismin vastustaminen, joka muuttui edellä mainitulla vuosikymmenellä sosialismin vastustamiseksi. Kokoomuksen järjestötoimintaan tuli 1970-luvulla mukaan ”uloin kehä”, mikä tarkoitti mm. sivistys-ja raittiusjärjestöjen perustamista ja niiden liittämistä puolueyhteisöön, sekä viimein menemistä mukaan ay-toimintaan ja erityisesti kuntapolitiikkaan kaikilla tasoilla. Puolueen kampanjointi vaaleissa kehittyi puoluejärjestön kasvun myötä vaaleista toiseen. Aineiston perusteella voidaan sanoa, että jo vuoden 1951 eduskuntavaaleista lähtien yleistyi ehdokkaiden oma kampanjointi sanomalehdistössä. Luonnollisesti samalla kampanjoinnin kustannukset kasvoivat. 1970-luvulla otettiin käyttöön ehdokkaiden henkilökohtaiset tukiryhmät, jotka olivat huomattavasti laajempia kuin vanha tukimiesorganisaatio. Puolueen äänimäärä kasvoi 1940-ja 50-lukujen vaalien noin 300.000 äänestäjästä 1970-luvun yli 500.000 äänestäjään. Vain vuoden 1966 vaaleissa tuli roima tappio varsinkin sosialidemokraattien rynnistäessä voimakkaasti yleisen vasemmistoaallon myötä. Jo vuoden 1970 ns. ”nuorisovaalit” olivatkin sitten taas kokoomukselle menestys. Tämä ei kuitenkaan johtanut pääsyyn maan hallituksiin, mikä johtui monista tekijöistä: Neuvostoliitosta, presidentti Kekkosesta ja muista puolueista. Tutkimuksessa tarkastelun kohteena olleet kokoomuksen äänenkannattajat, Aamulehti, Uusi Suomi, Karjalainen ja Nykypäivä, olivat selvästi kokoomuksen vaalikampanjointia tukemassa, yhtä hyvin pääkirjoituksissa, pakinoissa, artikkeleissa kuin itse vaalimainonnan osalta. Uuden Suomen tekstiaineisto kuitenkin muuttui lehden uuden riippumattoman aseman myötä vuodesta 1976 lähtien. Myllyn teorian ohella tutkimuksessa käytettiin viitekehyksenä johtopäätösosassa Panebiancon organisaatioiden institutionalisoitumisteoriaa. Aineiston mukaan voitiin todeta, että Kansallisen Kokoomuksen kehitys noudatti monilta osin viimeksi mainittua käsitteistöä.

Eteläpohjalaisten elämäntavat – millaisia ovat ja missä mennään? Taustalla terveyteen liitettäviin merkityksiin pohjautuva kuluttajaryhmittely

Etelä-Pohjanmaalla lihavuus ja sen liitännäissairaudet, kuten tyypin 2 diabetes, ovat muuta maata yleisempiä, ja ruokatottumukset poikkeavat suosituksista. Epäterveelliset elämäntavat voivat johtua esimerkiksi virheellisestä tiedosta tai tiedon puutteesta. Myös vääränlainen ja väärän aikaan annettu elämäntapaneuvonta ei yleensä puhuttele. Elämäntapaneuvonta tulisikin lähteä jokaisen kulutta-jan erilaisista mieltymyksistä, ominaisuuksista ja arvoista. Tämä kyselytutkimus pohjautuu hankkeeseen Terveelliset valinnat – räätälöidyt syömisen ja liikkumiset mallit Etelä-Pohjanmaalla (TERVAS). Tämän kyselytutkimuksen tarkoituksena on ollut tuottaa luotettavaa tutkimustietoa eteläpohjalaisten kuluttajien erilaisista elämäntavoista. Keväällä 2009, 4000 eteläpohjalaiselle lähetettyyn kyselytutkimukseen elämäntavoista vastasi 1709 henkilöä (42,7 %). Vastausten perusteella eteläpohjalaisista tunnistettiin viisi erilaista kuluttajaryhmää sen perusteella, mitä merkityksiä he liittävät terveyteen. Ryhmien tunnistamisen ja nimeämisen tukena käytettiin myös muita kyselytutkimuksessa olevia mittareita ja kysymyksiä. Ryhmät olivat aktiiviset tasapainoiset, mukavuudenhaluiset yksilölliset, terveystietoiset, statustietoiset menestyshakuiset ja turvallisuushakuiset perhekeskeiset. Ryhmien välillä näytti olevan melko selkeitäkin eroja elämäntavoissa. Aktiiviset tasapainoiset sekä terveystietoiset näyttivät noudattavan melko tarkasti terveellisiä elämäntapoja. He arvostivat lähes kaikkia terveyteen liittyviä asioita muita ryhmiä tärkeämmäksi, heidän ruoka- ja liikuntatottumuk-sensa olivat keskimäärin muita ryhmiä lähempänä suosituksia. Heidän terveydentilanteensa oli muita ryhmiä parempi ja he itse arvioivat oman kuntonsa keskimäärin paremmaksi. Nämä kaksi ryhmää erosivat toisistaan lähinnä tavassa toteuttaa terveellisiä elämäntapoja. Hieman alle puolet eteläpohjalaisista näyttäisi kuuluvan ryhmiin mukavuudenhaluiset yksilölliset, statustietoiset menestyshakuiset ja turvallisuushakuiset perhekeskeiset. Nämä ryhmät joko noudattavat keskimäärin hieman heikommin terveellisiä elämäntapoja tai heille on muodostunut erilaisia terveydellisiä ongelmia. Terveydelliset ongelmat ovat keskittyneet erityisesti vanhimmalle ryhmälle, turvallisuushakuiset perhekeskeiset, kun taas suosituksista eniten poikkeavat elämäntavat (koskien alkoholinkäyttöä, tupakointia, ruoka- ja liikuntatottumuksia) on nuorimmalla ryhmällä statustietoiset menestyshakuiset. Ryhmistä kaikkein kriittisimmin terveyteen liittyviin asioihin suhtautuvat mukavuudenhaluiset yksilölliset. Heillä myös osa elämäntavoista (ruoka- ja liikuntatottumukset) on kauimpana suosituksista. Tulokset osoittavat, että eteläpohjalaisissa on terveyteen liittyviltä asenteiltaan ja elämäntavoiltaan hyvin erilaisia ryhmiä. Yli puolet kuluttajista näyttää kuuluvan ryhmiin, jotka pyrkivät tehokkaasti noudattamaan terveellisiä elämäntapoja. Jatkotutkimuksissa tulisi selvittää, millaisilla viesteillä ja keinoilla myös hieman heikommin terveellisiä elämäntapoja noudattavat kuluttajat saadaan kohti terveellisempiä elämäntapoja. Myös vastaavanlainen profilointi ja tutkimus muualla Suomessa, olisi kiinnostava jatkotutkimuskohde.

Suomen Pankin julkaisut

Kokoelmaan kuuluu Suomen Pankin julkaisemaa aineistoa 1870-luvulta lähtien. Kokoelma sisältää vuosikertomuksia, vuosikirjoja, tieteellisiä julkaisuja kuten keskustelualoitteita, työpapereita ja muita tutkimusjulkaisuja, Suomen Pankin ennusteita, selvityksiä, raportteja ja lehtiä. Kokoelmaan kuuluu lisäksi taloudellista kehitystä kuvaavia pitkiä tilastosarjoja, joista osa on erillisiä julkaisuja ja osa on ilmestynyt Suomen Pankin muissa julkaisuissa, kuten vuosikirjoissa tai lehdissä. Tilastoihin kuuluvat mm. maksutase-, valuuttakurssi-, rahoitusmarkkina-, arvopaperi- ja korkotilastot sekä hintatasoa kuvaavat ja rahan määrän kehitystä seuraavat tilastot. Kokoelmaan kuuluu myös Suomen Pankista tehdyt historiikit, joista vanhin on vuodelta 1914. Suomen Pankin julkaisuja löytyy sekä painettuna että elektronisena. Lähes kaikki 1990-luvun puolivälin jälkeen ilmestyneet julkaisut on saatavilla elektronisena Suomen Pankin verkkosivujen kautta. Vanhemmat julkaisut on osittain digitoitu, ja tällä hetkellä elektronisena on saatavilla uudempien julkaisujen lisäksi mm. Suomen Pankin keskustelualoitteet, Bank of Finland (Montly) Bulletin ja Suomen Pankin vuosikirjat. Kokoelmassa on yhteensä n. 4000 nimekettä, ja kokoelma karttuu jatkuvasti. Kokoelman muodostavista julkaisuista n. 13 % on ilmestynyt ennen 1950 lukua ja n. 36 % vuosina 1950–1989. Yli 50 % julkaisuista on 1990- ja 2000-luvuilta. Aineisto on valtaosin suomen- ja englanninkielistä, mutta kokoelmaan kuuluu myös ruotsinkielisiä julkaisuja. Kokoelman painettua osaa säilytetään Suomen Pankin kirjaston tiloissa avokokoelmassa. Kirjasto on avoinna ulkoisille asiakkaille, ja Suomen Pankin julkaisut ovat lainattavissa joitakin poikkeuksia, kuten käsikirjoja, lukuun ottamatta. Julkaisuista voi ottaa kopioita maksutta.

Suomen transitoliikenne nyt ja tulevaisuudessa. SPC Finlandin transitoselvitys

Suomen transito kasvoi melko tasaisesti vuoteen 2008 asti. Ajanjaksolla, joka ulottui vuodesta 1980 aina vuoteen 2008, transiton määrä yli kolminkertaistui. Vuonna 2008 transiton kokonaismäärä oli merikuljetustilastojen mukaan 8,4 miljoonaa tonnia. Vuonna 2009 meriliikenteen transito putosi 6,3 miljoonaan tonniin. Kuljetusvolyymien pudotus kohdistui erityisesti itätransitoon eli arvotavaroiden ja autojen kuljetukseen Suomen kautta Venäjälle ja muihin IVY-maihin. Romahduksen voimakkuudesta saa paremman kuvan, kun tarkastelee transiton arvon muutosta. Vuonna 2009 itään suuntautuneen maantietransiton euromääräinen arvo putosi 53 prosenttia edellisestä vuodesta. Idästä Suomen kautta länteen suuntautuvan transiton tavaramäärät pysyivät vuonna 2009 suunnilleen vuoden 2008 tasolla. Tämä ns. länsitransito käsittää pääosin raaka-aineiden vientiä Venäjältä Suomen kautta länteen. Transiton muutokset vaikuttavat koko logistiseen ketjuun, koska transitotavara kulkee yleensä Suomen satamien kautta, mutta transitotavara ylittää itärajan pääsääntöisesti joko junassa tai autossa. Itätransitossa arvotavara saapuu suomalaiseen satamaan tavallisemmn konteissa, joista tavara puretaan ja uudelleen lastataan rekkaan tai ajoneuvoyhdistelmään. Suomen vientiteollisuus saa käyttöönsä suhteellisen edullisesti kontteja omia vientikuljetuksiaan varten. Transiton väheneminen vaikuttaa negatiivisesti tuloihin ja työllisyyteen. Vuonna 2008 kauttakulkuliikenteen tuotot olivat 382 miljoonaa euroa, mutta vuonna 2009 ne romahtivat 225 miljoonaan euroon. Samana aikana transiton työllistävä vaikutus laski 3 200 työntekijästä 1 900 työntekijään. Transiton vähetessä konttipula nostaa hintoja Suomessa. Lisäksi Suomen vientiteollisuus joutuu maksamaan tyhjien konttien positiointikustannukset, jos kontteja joudutaan tuomaan Suomeen. Transiton heijastusvaikutukset Suomen ulkomaankuljetuksiin ovat suuret, koska transito on omalta osaltaan taannut hyvät linjaliikenneyhteydet. Tässä tilanteessa SPC Finlandin johtokunta katsoi, että tarvitaan tietoa transiton mahdollisista, tulevaisuuden kehityssuunnista sekä nykytilanteesta. Nyt käsillä olevan tutkimuksen tavoitteeksi asetettiin keinojen kartoittaminen Suomen reitin kilpailukyvyn turvaamiseksi ja vahvistamiseksi. Selvitykseen sisältyy kirjallisuuskatsaus, kysely ja haastatteluosio. Lisäksi järjestettiin työpaja. Työskentelyprosessin aikana Suomen transiton tulevaisuudesta muodostettiin kolme skenaariota. Sekä voimakkaan kasvun skenaario että nollakasvun skenaario, jossa Suomen markkinaosuus laskee, mutta transiton volyymit säilyvät, vaativat molemmat toteutuakseen voimakkaita toimenpiteitä. Kyselyssä ilmennyt yksimielisyys transiton tulevaisuudesta muodostaa hyvän pohjan transiton kehittämiselle. Suomen reittiä pidettiin kyselyn perusteella kilpailukykyisenä sekä itä- että länsitransitossa. Kyselyn vastaajat olivat melko yksimielisiä siitä, että kehittämällä transiton yleisiä edellytyksiä, Suomen reitille on mahdollista saada uutta liikennettä. Myös yhteistyötarpeista oltiin yksimielisiä. Vastaajat katsoivat, että transitokysymyksissä tarvitaan entistä laajempaa yhteistyötä. Julkiselta vallalta edellytettiin voimakkaampia toimia transiton turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Venäjän liikennepolitiikan, joka keskittää liikennettä Venäjän omiin satamiin, ei katsottu lopettavan Suomen transitoliikennettä. Haastattelut täydensivät kyselyssä saatua kuvaa. Haastatteluissa tuli esiin lukuisia toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa transiton toimintaedellytyksiä. Kooste toimenpiteistä on löydettävissä skenaariosta 1 (ks. luku 8 s.127). Skenaario 1 perustuu Venäjän voimakkaaseen talouskasvuun ja markkinoiden globalisaation jatkumiseen. Suomi on kehittänyt perinteisiä vahvuuksiaan. Länsitransitokin on kasvanut, mikä on perustunut tehokkaaseen toimintaan ja erikoistumiseen. Skenaariosta 1 voidaan mainita muun muassa seuraavia toimenpiteitä: Kaupalliset ja markkinoinnin toimenpiteet - Erikoistuminen ja toiminnan tehostamisen jatkaminen (esim. 24/7-toimintatapa) - Uusien tavaralajien ja laivaajien etsiminen (myös kehittyvistä talouksista) - Suomen reitin jatkuva asemointi suhteessa muihin vaihtoehtoisiin kuljetusreitteihin ja siitä johdetut toimenpiteet - Internet-pohjaiset tietopankit - Suomen reitin edistäminen valtion vienninedistämismatkoilla - Suomen reitin edistäminen kansainvälisten logistiikkayritysten sisällä - Rautatieliikenteen kilpailukyvyn parantaminen Yhteistyöhön liittyvät toimenpiteet - vuoropuhelun tiivistäminen valtiovallan ja yritysten välillä - tiettyjen tavaralajien foorumityöskentely (esim. autot, nestebulk) Liikennepoliittiset toimenpiteet - Liikennekäytävien hyödyntäminen (TEN-T merten moottoritiet, vihreät liikennekäytävät) - Transito mukana erillisenä kysymyksenä hallitusohjelmassa - Erillinen transitostrategia - Tärkeimpien infrastruktuurihankkeiden toteuttaminen - Väylämaksualennukset transitolle (pysyvästi kuiva- ja nestebulkille) - Satama- ja eräiden muiden maksujen yhtenäistäminen - Transiton etujen tuominen esiin suurelle yleisölle - Muut politiikan osa-alueet tukevat transitoa (ulko-, tulli- ja investointipolitiikka) Skenaariotyöskentelyä voitaisiin kehittää edelleen sitouttamalla siihen laajasti transiton sidosryhmät ja käyttämällä syvällisesti tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä.

Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin (MiFID) vaikutukset sijoituspalvelun tarjoajan velvollisuuksiin ja sijoittajansuojaan

Tutkielmassa selvitetään rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin vaikutuksia sijoituspalvelun tarjoajan velvollisuuksiin ja sijoittajansuojaan oikeusdogmaattisen metodin avulla. Tutkielmassa pyritään vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: 1) Millainen merkitys MIFID-direktiivillä on Euroopan unionin rahoitusmarkkinoiden integraatiolle? 2) Mitä velvollisuuksia sijoituspalvelun tarjoajalla on MiFID-direktiivin implementoinnin jälkeen? 3) Millainen sijoittajansuoja on MiFID-direktiivin seurauksena? 4) Mitä mahdollisia puutteita sijoittajansuojassa on, ja miten säädäntöä tulisi kehittää? MiFID-direktiivi edistää merkittävästi EU:n rahoitusmarkkinoiden integrointia. MiFID helpottaa pääomien ja sijoituspalvelujen liikkuvuutta jäsenvaltioiden rajojen yli. Sijoituspalvelun tarjoajan menettelytapavelvollisuudet ovat lisääntyneet, minkä johdosta sijoittajansuoja on parantunut. Etenkin direktiivin selonotto- ja tiedonantovelvollisuus aiheuttavat transaktiokustannuksia, mutta vähentävät toisaalta palvelun tarjoajan ja asiakkaan välistä neoklassista oikeustaloustieteellistä informaation epäsymmetriaa. Selonottovelvollisuuden sääntelyä EU:ssa kehitettäessä tulee kansallisia menettelytapoja yhdenmukaistaa. Kun palvelun tarjoajat täyttävät tiedonantovelvollisuuttaan, ei-ammattimaiset asiakkaat saattavat joutua informaatiotulvaan, josta jotkut eivät kykene erottamaan merkityksellisiä tietoja. Menettelytapojen nykyinen paras toteutus -velvollisuus on tulkinnanvarainen. Sijoitusneuvontaa koskee päämies–agentti-teorian mukainen valvontaongelma, minkä takia palvelun tarjoajan ja sijoittajan intressit tulisi säädännön avulla saada nykyistä yhteneväisemmiksi. MiFIDin säädökset eivät välttämättä johda ei-ammattimaisten asiakkaiden saaman informaation optimaaliseen allokointiin eivätkä informaatiokustannusten tehokkaaseen kohdistumiseen. Monimutkaisten rahoitusinstrumenttien käsitettä tulisi tarkentaa ja kyseisiä tuotteita tarjota ainoastaan ammattimaisille asiakkaille ja hyväksyttäville vastapuolille. Sijoittajansuojaa lisäisi heterogeenisen ei-ammattimaisten asiakkaiden ryhmän jako informaatiotarpeeseen perustuviin alaryhmiin, jotta eri asiakasryhmille voitaisiin tarjota heidän tarvitsemansa palvelu nykyistäkin kohdentuvammin. Tulisi selvittää, pitäisikö varoitus pääoman menettämisestä merkitä niihin sijoitustuotteisiin, joita riski koskee. Yhteinen eurooppalainen valvontaorganisaatio ilmeisesti voimistaisi rahoitusmarkkinoiden transparenssia, toimivuutta ja sijoittajansuojaa.

Laatutavoiteteoria kodin pienten sähkötöiden opetusohjelman tuottamiseksi

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tuottaa opetusohjelma kodin pienistä sähkötöistä laatutavoiteteoreeman avulla. Oppimateriaalilla pyrittiin lisäämään peruskoulun seitsemasluokkalaisten teknisen tyon oppilaiden mahdollisuuksia tehdä itse tavalliselle sähkönkäyttäjälle sallittuja kodin pieniä sähkötöitä ja edistamaan tätä kautta heidän elämänhallintaansa. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, onko oppimateriaalilla yhteys oppilaiden tietämykseen, uskoon omiin kykyihinsä sekä itse tekemisen valmiuksiin ja täyttyvätkö näin ollen tuotteelle laatutavoiteteoreemassa asetetut laatuehdot. Tuotettu opetusohjelma on PowerPoint-esitys, joka on saatavilla seka pps- että pdf-tiedostoina. Nailla tiedostomuodoilla pystyttiin takaamaan verkkooppimateriaalin mahdollisimman laaja laitteistoista riippumaton saatavuus. Tutkielmassa käytettiin kvantitatiivista tutkimusotetta selvittämään alku- ja loppumittauksen välisiä eroja. Mittauskertojen välissä oppilaille esitettiin tuotettu opetusohjelma, jota pyrittiin pitämään ainoana mittauskertojen välisenä muuttujana. Alkumittaus, opetusohjelman esitys ja loppumittaus tapahtuivat kaikki yhdella pidennetylla oppitunnilla. Tutkimustuloksista voitiin päätellä etta laatutavoiteteoreeman avulla tuotettu opetusohjelma edistää oppilaiden mahdollisuuksia tehdä kodin pieniä sahkö- ja elektroniikkatöita itse. Samalla saatiin ratkaistua tutkielman pääongelma, joten laatutavoiteteoreemasta voitiin muodostaa laatutavoiteteoria.

Opettajien ääneen lukeminen luokassa –Luokanopettajien näkemyksiä ääneen lukemisesta

Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata luokanopettajien ääneen lukemista oppilailleen. Tarkoituksena oli selvittää, lukevatko luokanopettajat oppilailleen ääneen ja millaista kirjallisuutta he lukevat. Tutkimuksen avulla haluttiin myös selvittää luokanopettajien asettamat tavoitteet ääneen lukemiselle ja miten he pyrkivät tavoitteet saavuttamaan. Aihetta lähestyttiin kvantitatiivisen lähestymistavan kautta, survey-tutkimusta hyödyntäen. Aineisto kerättiin syksyllä 2010 kyselylomaketutkimuksena. Kyselylomake laadittiin aikaisemmista tutkimuksista saatujen tulosten perusteella. Harkinnanvaraisen otannan avulla valittiin tutkimuskaupunki, josta 24 koulua osallistui tutkimukseen. Kyselyyn vastasi 86 luokanopettajaa vastausprosentin ollessa 48,3 prosenttia. Tutkimustulosten perusteella luokanopettajat lukevat oppilailleen eniten ääneen oppikirjoja, kaunokirjallisia tekstejä ja tietotekstejä. Keskimäärin he lukevat noin 15 kertaa kymmenen koulupäivän aikana. Hieman vajaa puolet luokanopettajista kokee, ettei pysty lukemaan haluamaansa määrää ääneen oppilailleen. Opettajat valitsevat ääneen luettavan materiaalin oppilaiden iän ja käsiteltävän aiheen mukaan. Suurin osa opettajista pitää opettajan ääneen lukemista tärkeänä 1.-6. luokkien aikana. Opettajat lukevat ääneen oppilailleen motivoidakseen oppilaiden lukuharrastusta, oppilaiden nautinnon vuoksi, antaakseen elämyksiä ja tukeakseen oppilaiden kuullun ymmärtämistä. He liittävät ääneen lukemisen eniten äidinkieleen ja kirjallisuuteen, mutta myös uskontoon, ympäristö- ja luonnontietoon, biologiaan ja maantietoon. Opettajat ovat epätietoisia siitä, mainitaanko ääneen lukeminen heidän koulunsa opetussuunnitelmassa suositeltavana opetusmetodina. He käyttävät ääneen lukemisen yhteydessä eniten koko luokan keskustelua, opettajan kyselyä sekä vaikeiden sanojen ja tekstin tapahtumien käsittelyä. Ääneen lukemisen yhteyteen liittyvät toimet tapahtuvat usein ääneen lukemisen jälkeen. Opettajan ääneen lukemisen aikana oppilaat saavat piirtää, kysellä ja keskeyttää ja toisaalta vain kuunnella. Useat opettajat eivät valmistaudu ääneen lukemiseen millään tavalla, mutta reilusti yli puolet kertoo oppilailleen, miten heidän tulee kuunnella. Tutkimuksen avulla voidaan ainakin todeta, että opettajan ääneen lukeminen kuuluu alakouluun, ja tutkimuksen tekeminen on herättänyt opettajissa ajatuksia liittyen heidän omaan opetukseensa.

Sähköisen itseopiskelutyökalun käyttö toiminnanohjausjärjestelmän loppukäyttäjien kouluttamisen tukena

Tutkimuksessa on tutkittu sähköisen itseopiskelutyökalun käyttöä toiminnanohjausjärjestelmän loppukäyttäjien kouluttamisen tukena. Tutkimuksen tavoitteina oli selvittää onko intra- tai internetin yli käytettävän sähköisen itseopiskeluympäristön käyttö organisaatiolle hyödyllistä ja kuinka nykyistä, sähköistä itseopiskelua hyödyntävää koulutusratkaisua voitaisiin kehittää edelleen. Tutkimus on toteutettu Liikennevirastossa syksyn 2010 ja kevään 2011 aikana. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen ja sen aineisto kerättiin haastatteluin, kirjallisena palautteena ja perehtymällä aiheeseen liittyviin tieteellisiin julkaisuihin. Tutkimuksen tuloksena todettiin luokkahuonekoulutuksen rinnalla käytetyn sähköisen itseopiskeluympäristön tukevan toiminnanohjausjärjestelmän järjestelmätoimintojen teknistä kouluttamista loppukäyttäjille, mutta käytettävien toimintatapojen ja kokonaiskuvan kouluttamiseen tarvitaan myös muuta tukimateriaalia. Kehitysehdotuksena nykyiseen ratkaisuun suositeltiin yksittäisiä järjestelmätoimintoja kouluttavien harjoitusten selkeämpään sijoittamiseen osaksi toiminnanohjauksen kokonaiskuvaa ja -prosessia. Näin loppukäyttäjät voisivat paremmin ymmärtää suorittamiensa toimintojen ja itsensä sijoittumisen osaksi toiminnanohjauksen liiketoimintaprosesseja.

Kaupungin mukavuuksia flanöörille

Kirjallisuusarvostelu