644 resultados para hengellinen elämä


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmani käsittelee Turun markkinoiden kehitystä ja merkitystä kaupungin suurpalosta 1827 vuoden 1867 markkinajärjestelyihin saakka. Turun markkinoilla on pitkät perinteet aina keskiajalta saakka. Markkinoilla oli suuri merkitys ihmisten elämässä, kun elettiin suuressa määrin omavaraistalouden aikaa. Markkinat Suomessa kehittyivät samaan tahtiin kuin emämaassa Ruotsissa. Venäjän liittäessä Suomen Suuriruhtinaskuntanan itseensä Suomessa alkoi elämä uuden isäntämaan ohjastuksessa. Tutkimuksessani tarkastellaan markkinoiden ”loistovuosia” ja samalla vaatimuksia markkinoiden lopettamisesta. 1700-luvun lopulta lähtien väitettiin, etteivät markkinat enää vastanneet tarkoitustaan. Ne olivat muodostuneet pääosin huvittelutilaisuuksiksi. Mark-kinat olivat kuitenkin kaupungille ja sen kauppiaille tärkeä tulonlähde, joten oli ymmärrettävää, ettei niitä käyty hanakasti lopettamaan. Jo 1800-luvun alussa oli yritetty voimakkaasti puuttua asioihin, mutta markkinain järjestely-yritykset eivät onnistuneet. Vuonna 1821 senaatti totesi, etteivät maa- ja pitäjämarkkinat ole täyttäneet tarkoitustaan ja lopetti ne. Kaupunkimarkkinoihin senaatti ei sen sijaan vielä tällöin puuttunut. Vasta vuosien 1863-1864 säätyvaltiopäivillä oltiin valmiit toden teolla supistamaan markkinoita. Uusi markkinajärjestely astui voimaan vuoden 1867 alusta. Mikä oli se voima, joka oli vuosisadat vetänyt kansaa markkinoille? Markkinat olivat niin syöpyneet kansan mieliin, että niitä vielä vuoden 1867 jälkeenkin järjestettiin ”vanhasta” muistista. Markkinoiden merkitystä analysoitaessa on tarkasteltu tuotteiden tori- ja verohintojen muodostumista. Markkinoilta saatiin selville kulloisetkin hinnat, mikä oli talonpojille tärkeää, kun muitakaan tietolähteitä ei kovin paljon löytynyt. Tuotteiden tori- ja markkinahinnat antoivat pohjan myös verohintaluetteloille. Verotuksen pohjana oli vielä 1800-luvullakin tuotteiden verohinnat. Ne vahvistettiin vuosittain ja niistä laadittiin verohintaluettelo. Markkinat olivat verottajalle tärkeitä niin kauan kuin verotus pohjautui markkinahintoihin. Tutkimuksen pohjana ovat olleet aihetta käsitelleet historiankirjoitukset, erilaiset hintatilastot sekä 1800-luvulla ilmestyneiden sanomalehtien digiaineistot. Aina 1800-luvun alkupuolelta lukien lehtikirjoitukset olivat tuoneet julki markkinoiden varjopuolia. Toimittajien kirjoituksin ja ”kristillissiveellisten” mielipideilmaisuin vaadittiin markkinoiden lopettamista taikka saattamista muuten asiallisempaan järjestykseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

f. 29.7.1908 i Viborg, d. 10.11.1930 i Kaunas, Litauen Henry Parland har gått till litteraturhistorien som modernistisk författare och litterärt underbarn. Han debuterade som lyriker vid slutet av 1920-talet men hans författarbana avbröts snart av hans tidiga död. Parland var influerad av moderna strömningar så som den ryska futurismen och dadaismen. Moderna fenomen, t.ex. samtidens film och annan populärkultur, motorfordon och storstadslivet har också en framträdande roll i hans verk. Stilmässigt är iakttagande ”nysaklig” skildring av verkligheten och en fragmenterad skildring av t.ex. personer, typiska för Parland. I produktionen, som till stor del är postumt utgiven, ingår förutom lyrik den förvånansvärt moderna romanen Sönder (1929-1930) samt essäer och kortprosa. Tidigt påverkad av den ryska formalismen som starkt betonade det specifikt litterära i skönlitteraturen, företrädde han också en för sin tid ovanligt modern konstuppfattning. Parlands verk upplevs fortfarande som fräscha och moderna av dagens läsare och har översatts till andra språk långt efter författarens levnadstid.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Poster at Open Repositories 2014, Helsinki, Finland, June 9-13, 2014

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä käyvät perheenäidit kokevat arjen usein tasapainoiluksi työn- ja perhe-elämän välillä. Se, miten joku toinen kokee tasapainoa, ei välttämättä tarkoita, että joku toinen kokee samalla tavalla. Tasapaino saavutetaan silloin, kun yksilö löytää itselleen sopivimman tavan jakaa aikaa ja energiaa työn ja perheen määrittämien velvollisuuksien välillä. Perhe-elämään liitetään usein kiire ja arjen aikataulujen yhteensovittaminen. Erityisesti äidit kokevat olevansa vastuussa perheen aikataulujen organisoimisesta. Lapsiperheissä on äidin työssä jaksamiseen suuri merkitys sillä, miten työ- ja perhe-elämä saadaan soviteltua yhteen sekä, miten raskaaksi äiti arjen kokee. Organisaatiolla on mahdollisuus tukea äitien ajankäytön hallintaa niin, että työ- ja perhe-elämä olisivat tasapainossa. Tutkimuksen tavoitteena oli antaa kokonaisvaltainen kuva äitien työn ja perheen yhdistämisen kokemisesta sekä, mikä on sen merkitys äitien työssä jaksamiseen. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 25–45-vuotiaat, esimies- tai asiantuntija-asemassa toimivat, alle 10-vuotiaiden lasten äidit. Tutkimuksen pääongelmat olivat: Miten äidit kokevat työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen? Mikä merkitys työn ja perheen yhteensovittamisella on äitien työssä jaksamiseen? Tutkimusmenetelmänä oli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimuksen aineisto on kerätty tekemällä 12 teemahaastattelua kohderyhmänä oleville perheenäideille. Äitien ajankäyttö muodostui työn, perheen ja vapaa-ajan yhdistämisestä. Perhe ja työ asetettiin etusijalle äidin omaan vapaa-aikaan nähden. Äitien omalla vapaa-ajalla oli kuitenkin yhteys työssä jaksamiseen ja äidit jaksoivatkin työssään paremmin, kun saivat omaa aikaa. Lisäksi tutkimuksesta ilmeni äitien omien harrastusten tärkeys arjessa jaksamiseen. Tutkimuksen äitien todettiin tarvitsevan lisää aikaa itselleen, jotta he jaksaisivat töiden lisäksi kiireistä arkea, joka vaatii tarkkaa suunnittelua ja ajankäytön hallintaa. Äitien ajankäyttöön ja arjessa jaksamiseen vaikutti myös puolison osallistuminen lasten- ja kodinhoitoon. Tutkimuksesta ilmeni, että äitien kokema organisaation tuki oli yhteydessä työssä jaksamiseen sekä myönteiseen kokemukseen työn ja perheen yhdistämisestä. Tutkimus osoitti yhteyden äitien kokeman riittämättömyyden tunteen ja parisuhteen laadun sekä työn ja perheen tasapainon saavuttamisen välillä. Tutkimuksen johtopäätös on, että äidit kokivat työ- ja perhe-elämän yhdistämisen välillä ristiriitaa. Ristiriidan kokemisella todettiin olevan heikentävä vaikutus äitien työssä jaksamiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Liike-elämä on jatkuvassa käymistilassa ja monet työnantajat ovat vastanneet toimintaympäristön muutokseen sekä vaatimuksien kasvuun tekemällä työsuhteista joustavampia. Vuokratyösuhteessa tehdyn työn osuus sekä vuokratyövoiman käyttö onkin kasvanut. Vuokratyövoiman käytön yleisty-minen on alkanut 2000-luvulla koskettaa suorittavan työvoiman sekä toimihenkilöiden ohella myös organisaatioiden keskeisimpiä työntekijöitä – johtajia. Johtotasolla ratkaisu väliaikaisen työvoiman tarpeeseen ovat olleet muun muassa vuokrajohtajat, sillä vuokrajohtamisen avulla pystytään vastaa-maan nykypäivän vaatimuksiin ajasta, kustannuksista sekä laadusta. Nämä kriteerit pystytään täyttä-mään lyhyellä varoitusajalla, suhteellisen pienin kuluin ja ammattitaidolla. Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä vuokrajohtajatoimeksiannosta ja sitä kautta laajemmin vuokrajohtamisen ilmiöstä tutkimalla vuokrajohtamiseen liittyvien tahojen näkemyksiä ja kokemuksia vuokrajohtajan toimeksiannosta. Tutkimusongelmaksi muodostui, millaisia kokemuksia vuokrajohtajilla, vuokrajohtajia välittävillä yrityksillä ja vuokrajohtajaa käyttäneillä asiakasorganisaatioilla on vuokrajohtajatoimeksiannoista. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka empiirinen aineisto on kerätty teemahaastattelemalla 12 henkilöä vuoden 2013 lopussa. Tutkimusaineiston analysointimenetelmänä käytetään sisällönanalyysiä ja analyysin tukena käytetään abduktiivista, eli teoriaohjaavaa päättelyä. Haastattelujen avulla tutkittiin vuokrajohtajatoimeksiannosta sen lähtökohtia, toimeksiannon toteutusta sekä onnistumistekijöitä. Kaikilla tutkimuksen kolmella taholla oli pääsääntöisesti positiivisia kokemuksia vuokrajohtajatoimeksiannoista. Haastattelujen perusteella näyttäisi siltä, että lähtökohtiensa puolesta vuokrajohtaminen sopisi hyvin erilaisiin organisaatioihin, sitä voitaisiin hyödyntää monipuolisissa tilanteissa ja toteutus onnistuisi suurella todennäköisyydellä, mikäli onnistumistekijät otettaisiin huomioon toteutuksessa. Lisäksi tuloksissa tuli ilmi muun muassa toiminnan tavoitteita, toimeksiannon elinkaari, vuokrajohtajan etiikka ja johtamistyyli sekä henkilöstön suhtautuminen vuokrajohtajaan. Vuokrajohtaminen on Suomessa melko tuntematon vaihtoehto tilanteisiin, joissa vaaditaan vankkaa johtamisosaamista ja -kokemusta. Vuokrajohtamisen käytöstä ei toistaiseksi ole mittavia kokemuksia, mutta olemassa olevat kokemukset kuitenkin luovat positiivisen ja kannustavan mahdollisuuden vuokrajohtamisesta. Tämän tutkimuksen havainnot tukevat aiempaa kirjallisuutta sekä teoriatietoa ja tämän tutkimuksen avulla on osaltaan vahvistettu kuvaa vuokrajohtajatoimeksiannosta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

In this postgraduate thesis the focus is on two documentary films, Renaud Brothers's Dope Sick Love (2005) and Joonas Neuvonen's Reindeerspotting (2010). In both of these films, addicts are on limelight. The directors of both films follow addicts and their everyday lives on streets with handheld cameras. This thesis will analyze and compare the narratives of these addicts. Do these documentaries affirm to the existing conventions, according to which representations of addicts and addiction are always either miraculous survival stories or stories, which always end up in utter decadence. The main questions this thesis proposes, are how addicts and their narratives are being handled in the two case study films, and how the drug cultures depicted in the films differ from each other. What changes between New York City and Rovaniemi, Northern Finland, and what remains the same. The academic and theoretical framework of this thesis consists of Susanna Helke's doctoral thesis Nanookin jälki, where the history of documentary films' methods and approaches are discussed. Additionally, the thinking is heavily informed by such poststructuralist writers as Roland Barthes, Michel Foucault, Louis Althusser, Stuart Hall and Chris Weedon.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Soitinnus: lauluäänet (2), piano.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kulttuuritalo Annankatu 6:tta elämäkerrallisena paikkana, joka on elävä ja muutokselle altis. Tutkimuksen keskeisin tavoite on tarkastella Annankatu 6:n käyttäjien elämäkerrallisten paikkasuhteiden ilmenemistä kertomuksissa. Primääritutkimusaineisto koostuu 11 yksilöhaastattelusta, jotka tehtiin keväällä 2013 sekä dokumenttielokuvasta Rajattoman ajan talo. Tutkimuksessa käsitellään elämäkerrallisia paikkasuhteita haastattelukertomusten kautta. Haastatteluaineiston luokittelun ja analysoinnin metodi perustuu Pertti Alasuutarin juonirakenneanalyysiin teoksessa Laadullinen tutkimus 2.0. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa toimii maantieteilijä Pauli Tapani Karjalaisen topobiografinen eli elämäkerrallinen paikan tulkinta teoksessa Paikka –eletty, kuviteltu, koettu. Keskeisin tutkimustulos on muutoksen merkitys elämäkerrallisissa paikkasuhteissa. Muutosten kautta käyttäjien elämä kietoutuu vahvemmin paikkaan. Paikkasuhteet ilmenevät kertomuksissa erilaisten teemojen kautta. Ihmisen ja paikan vuorovaikussuhde on tärkeä oivallus tutkimuksessa, sillä paikka ei ole ihmisestä erillinen. Tutkimustuloksena on tällöin myös paikan uudelleen määrittely. Tutkimus osoittaa käyttäjän olevan ensiarvoisen tärkeässä asemassa paikkoja tutkittaessa. Ilman käyttäjää paikka on vain fyysinen objekti. Käyttäjien kautta paikka herää eloon.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Hengellisiin tarpeisiin vastaamista on pidetty osana hyvää kokonaisvaltaista hoitoa hoitotyön alkuajoista lähtien. Maailmassa on noin 36 miljoonaa muistisairasta, joista noin kuusi miljoonaa asuu Euroopassa. Suomessa muistisairaudet luokitellaan kansantaudiksi. Suomi on yksi nopeimmin ikääntyviä maita ja väestön ikääntyessä myös muistisairaudet yleistyvät. Kansallisen muistiohjelman tavoitteena on muistisairaiden arvokas elämä. Useissa tutkimuksissa on todettu hengellisten interventioiden positiiviset vaikutukset muistisairaiden ikääntyneiden elämänlaatuun. Tämän hermeneuttis-fenomenologisen tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ikääntyneiden muistisairaiden parissa työskentelevien lähihoitajien, sairaanhoitajien sekä heidän lähiesimiestensä kokemuksia hengellisyydestä hoitotyössä. Tavoitteena oli saadun tiedon avulla löytää keinoja huomioida hengellisyys yhä paremmin ikääntyneiden muistisairaiden hoitotyössä. Aineisto kerättiin avoimilla yksilöhaastatteluilla (n=17), jotka litteroitiin ja analysoitiin laadullisella induktiivisella sisällönanalyysilla. Haastateltavat kokivat hengellisyyden ikääntyneiden muistisairaiden hoitotyössä olevan hengellisten tarpeiden tunnistamista sekä niihin vastaamista, joka toteutuu potilaslähtöisyyden, yksilöllisyyden sekä kokonaisvaltaisuuden viitekehyksessä sen toteutumista edistävien ja estävien tekijöiden määrittämässä laajuudessa. Potilaslähtöisyyttä sekä yksilöllisyyttä pidettiin edellytyksinä hengellisyydelle hoitotyössä. Hengellisyyden huomioimista pidettiin osana kokonaisvaltaista hoitotyötä. Muistisairaan ihmisen hengellisyyden erityispiirteiden ymmärtäminen nähtiin lähtökohtana hengellisiin tarpeisiin vastaamiselle. Hengellisiin tarpeisiin vastattiin kohtaamalla ikääntynyt muistisairas arvokkaana ihmisenä sekä huomioimalla ja tukemalla hänen elämänkatsomustaan hoitotyössä. Tutkimuksen tuloksia voi kohderyhmän kulttuuriset lähtökohdat sekä hengellisyyden käsitteen ymmärtäminen huomioiden käyttää pohdittaessa hengellisyyttä muistisairaiden hoitotyössä. Käytännön hoitotyöntekijöille tuloksista voi olla hyötyä uusien tapojen löytämisessä sekä hengellisten tarpeiden tunnistamiseen että tarpeisiin vastaamiseen. Hoitotyön johto voi pohtia myös tämän tutkimuksen tulosten valossa, millä tavoin hengellisyyden toteutumista voisi paremmin organisaatiossa edistää ja mitkä tekijät sen toteutumista mahdollisesti estävät.