La Història oral com a patrimoni cultural immaterial: estudi de cas

En aquest treball es parteix de la concepció que la història oral i les històries de vida són elements del patrimoni cultural immaterial i com a tals caldria conservar i protegir. S’exposa el testimoni d’un ciutadà de Girona, Narcís Lecha, el meu avi matern, durant el període de la Segona República, la Guerra Civil i l’exili. A partir del qual extraurem diferents aspectes col•lectivament rellevants. L’objectiu principal d’aquest treball és l’estudi i la difusió d’una història de vida que ens aporta coneixement sobre un període cabdal de la nostra història

Historia, patrimonio y territorio: políticas públicas de memoria en el frente del Segre y la frontera pirenaica catalana

La relación entre historia, patrimonio y territorio, en unos espacios culturales de clara relevancia durante la Guerra Civil y la Segunda Guerra Mundial, permite reflexionar sobre algunas políticas públicas de memoria desarrolladas a raíz de la confluencia que se ha dado entre el Programa Memorial Democràtic impulsado por la Generalitat de Catalunya, la acción decidida de algunos ayuntamientos comprometidos en preservar la memoria histórica, el mundo académico representado por la Universidad y el asociacionismo civil.

The Francoist repression in the Catalan Countries

This article offers an overview of Francoist repression in the Catalan Countries from the outbreak of the Civil War to the first decade after the establishment of the dictatorship. It covers both physical violence and measures such as economic repression, imprisonment, professional purges and the social and moral control to which the population as a whole was subjected. First the type of violence and domination exercised by the insurgents in the territories occupied is briefly examined. Then the author offers an account of the events: she commences in the summer of 1936 in Majorca, the only Catalan-speaking territory to remain in rebel hands, then proceeds to the Lleida region, which was occupied in the spring of 1938, and concludes with the final offensive against Catalonia and Valencia, launched in the winter of that same year. Special stress is laid on the repercussions of the 1939 Law of Political Responsibilities and the meaning attached by the occupiers to the pacification and reconstruction of the conquered territories.

La educación para la salud como objeto de estudio histórico : proyecto de investigación

Objetivo: El objetivo es presentar el proyecto de investigación cuyo propósito es conocer la evolución de la Educación para la salud (EpS) desde la antigüedad hasta la época contemporánea, con el fin de identificar y comprender la génesis y construcción de la disciplina. Método: Se trata de un estudio cualitativo histórico enmarcado en el paradigma interpretativo etnohistórico y hermenéutico. Los pilares básicos en que se enmarca conceptualmente, son la Educación, la Persona, grupo o comunidad y la Salud. El espacio social, es aquel en que los grupos sociales vivían y el estructural-temporal, las épocas históricas: prehistoria, antigüedad (culturas antiguas y clásicas), edad media, renacimiento y contemporánea hasta pasada la Guerra Civil española (1940). El sujeto de estudio es la EpS a partir de los elementos que la conforman: el concepto de salud, las creencias, los conocimientos sanitarios, las intervenciones y los recursos educativos para la salud de les personas y los grupos sociales en cada una de las épocas históricas a estudio. Las fuentes utilizadas son las indirectas, materiales-arqueológicas y culturales: verbales (escritas) y no verbales (semiológicas/audiovisuales) y las no seriadas. La recogida de información a través de técnicas de investigación histórica cualitativa: la observación y análisis documental bibliográfico, iconográfico de archivos, prensa, publicaciones oficiales, textos bibliográficos y técnicas textuales-filosóficas: análisis de contenido y crítica histórica. El análisis de la información será cronológico y mediante una clasificación por temáticas y periodos históricos.

Infrastructure and Economic Growth in Spain, 1845-1935

Between the mid-nineteenth century and the outbreak of the Spanish Civil War in 1936, Spain undertook a sustained process of economic growth and structural change, but was unable to converge with the core European economies.1 The reasons behind Spain"s failure to converge have been a subject of debate among historians for decades. 2 This dissertation aims to analyze the role played by infrastructure in Spanish economic growth during that period, and tries to find out to what extent the potential shortage or inadequacy of the Spanish infrastructure endowment was one of the factors to blame for the country"s nonconvergence. The dissertation draws on recent research on the economic impact of infrastructure, and on the numerous attempts to measure that impact which have been undertaken in the wake of David Aschauer"s work on the United States.

Olmsted, De Bow, and the Weight of Evidence on the American Slave South

Scholarship on the American Slave South generally agrees that John Eliot Cairnes's The Slave Power provided a highly biased interpretation of the functioning and long-term viability of the southern slave economy. Published shortly after the outbreak of the Civil War, its partisanship is partly attributed to its clearly stated goal to shift British support from the secession states to the states of the Union. Thus, it is generally agreed, Cairnes sifted his sources to obtain the desired outcome. A more balanced use of the sources at his possession would have provided a very different outcome. This paper will challenge this general assessment of Cairnes's book by examining in some detail two of Cairnes's most important sources: Frederic Law Olmsted's travelogues on the American Slave South and James D. B. De Bow's compilation of statistical data and essays in his Industrial Resources, etc., of the Southern and Western States (1852-53). By contrasting De Bow's use of statistical evidence with Olmsted's travelogues, my final purpose is to question the weight of evidence on the American Slave South. Cairnes aimed, I will argue, much more to balance the evidence than is generally acknowledged, but it is misleading to think that balancing a wide range of evidence washes out bias if this evidence itself is politically skewed, as is the rule rather than the exception.

Flush, de Virginia Woolf, en Català i la carrera literària de Roser Cardús

Flush (1933), de Virginia Woolf, protagonitzada pel gos de la poeta Elisabeth Barrett Browning, es va traduir al català cinc anys després, a Edicions de la Rosa dels Vents, quan encara es podia veure a la cartellera barcelonina la pel·lícula que narrava la història del matrimoni de poetes Browning, The Barrets of Wimpole Street, estrenada l�any 1934 i dirigida per Sidney Franklin. També havia arribat a Catalunya la traducció francesa de Charles Mauron, publicada l�any 1935. Això va fer que l�any 1938, malgrat el conflicte bèl·lic, hi hagués un context de recepció propici a aquesta traducció, encarregada per l�editor Josep Janés i Oliver. En aquest article donem a conèixer qui era la noia de divuit anys que va realitzar la traducció al català a partir de la traducció francesa, Roser Cardús i Malagarriga (1920-1974), i en descrivim la carrera com a escriptora i com a traductora.

El servicio de cartografía de la Confederación Hidrográfica del Ebro durante la guerra civil española

La guerra civil española movilizó, entre 1936 y 1939, todos los recursos del país. Nada o casi nada quedó al margen de su desarrollo y la cartografía no fue una excepción. La dirección de los servicios cartográficos estuvo a cargo de los estados mayores, pero la producción cartográfica recayó en dos instituciones civiles: el Instituto Geográfico en el caso del ejército republicano y la Confederación Sindical Hidrográfica del Ebro para el franquista. En este artículo se explican la organización y las actividades cartográficas del servicio de cartografía de la Confederación Sindical Hidrográfica del Ebro durante

Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

Analyzing the learning of the taking personal and social responsibility model within a new physical education undergraduate degree program in El Salvador

EI Salvador presents an unfortunate history that includes a military regime and a civil war that together created a legacy of violence in which the country still struggle nowadays. Salud Escolar Integral (SEI) was created in 2005 as a program to combat youth violence throughout the re-formulation of physical education (PE) classes in public schools, promoting life skills learning that supports the resolution of conflicts with nonviolent ways. In 2007, SEI supported the creation of a physical e~ucation teacher education (PETE) degree at the Universidad Pedag6gica de EI Salvador (UPES), having the goal to assist pre-service teachers with a better understanding of humanistic principles. The present research analyzed if after attending all three years ofUPES PETE program, students presented high self-perception levels of competence and confidence related to attitude, skills and knowledge to teach PE within humanistic principles. Taking Personal and Social Responsibility (TPSR) was the theoretical framework used to analyze the development of humanistic principles. The study had a mixed-method longitudinal design that included questionnaires, reflection templates and interviews. In conclusion, although it is suggested that UPES should provide better support for the development of the teaching principles of empowering students and transfer learning, most of the humanistic principles were highly promoted by the program. At last, it is suggested that future research should track teachers' progress while teaching in schools, in order to analyze if the theory of promoting humanistic principles have also become a daily practice.

Copy of poster advertising “Grand Buffalo Hunt at Niagara Falls” with Bill Hickok, August, 1872

James Butler Hickok (1837-1876), also known as “Wild Bill” Hickok, was an American gun-fighter, scout and spy. He was involved in altercations with others while working for the famous express company Russell, Majors and Waddell (in 1861), and later while working as a wagon master, scout, and spy for the Union forces during the Civil War. These altercations resulted in the deaths of 4 people, but Hickok was acquitted in all cases. An embellished article written about him in Harper’s magazine helped contribute to his reputation as a western hero. He served as a deputy U.S. marshal and sheriff in Kansas in the late 1860’s, helping to bring law and order to a previously lawless area. He gambled considerably, and during a card game on August 2, 1876, was shot and killed. The cards he was holding (two aces, two eights, and a jack) became known as the "dead man's hand."

Broadside reporting the Fenian Invasion of Canada, June 2, 1866

The Fenians were a group intent on securing Irish independence from England. The movement had its origins in Ireland in1857, under the leadership of James Stephens, with the assistance of John O'Mahony, an American who had raised funds for the cause. The American branch of this movement was especially successful, having raised $500 000 and enlisting about 10 000 American Civil War veterans. The group split into two separate factions, one desiring an invasion of Canada and the other preferring an uprising in Ireland. It soon became apparent that an uprising in Ireland was not imminent, and a decision was made to invade Canada. In April, 1866, a raid was launched against New Brunswick. It proved unsuccessful, and another raid was attempted on June 1, 1866, this time in Ridgeway, near Fort Erie, Ontario. The Canadian militiamen were defeated, but the Fenians subsequently withdrew. A third incident occurred on June 7, this time at Missisquoi Bay in Quebec, when the Fenians crossed the border, remained there for 2 days, and withdrew. A failed uprising in Ireland in 1867 signaled the demise of the movement. The Fenian threat helped to promote a sense of union among Canadians and provided an incentive for Confederation.

Broadside reporting the Fenian Invasion of Canada, June 2, 1866

The Fenians were a group intent on securing Irish independence from England. The movement had its origins in Ireland in1857, under the leadership of James Stephens, with the assistance of John O'Mahony, an American who had raised funds for the cause. The American branch of this movement was especially successful, having raised $500 000 and enlisting about 10 000 American Civil War veterans. The group split into two separate factions, one desiring an invasion of Canada and the other preferring an uprising in Ireland. It soon became apparent that an uprising in Ireland was not imminent, and a decision was made to invade Canada. In April, 1866, a raid was launched against New Brunswick. It proved unsuccessful, and another raid was attempted on June 1, 1866, this time in Ridgeway, near Fort Erie, Ontario. The Canadian militiamen were defeated, but the Fenians subsequently withdrew. A third incident occurred on June 7, this time at Missisquoi Bay in Quebec, when the Fenians crossed the border, remained there for 2 days, and withdrew. A failed uprising in Ireland in 1867 signaled the demise of the movement. The Fenian threat helped to promote a sense of union among Canadians and provided an incentive for Confederation.

Fenian Raid Broadside collection, [1866]

The Fenians were a group intent on securing Irish independence from England. The movement had its origins in Ireland in1857, under the leadership of James Stephens, with the assistance of John O'Mahony, an American who had raised funds for the cause. The American branch of this movement was especially successful, having raised $500 000 and enlisting about 10 000 American Civil War veterans. The group split into two separate factions, one desiring an invasion of Canada and the other preferring an uprising in Ireland. It soon became apparent that an uprising in Ireland was not imminent, and a decision was made to invade Canada. In April, 1866, a raid was launched against New Brunswick. It proved unsuccessful, and another raid was attempted on June 1, 1866, this time in Ridgeway, near Fort Erie, Ontario. The Canadian militiamen were defeated, but the Fenians subsequently withdrew. A third incident occurred on June 7, this time at Missisquoi Bay in Quebec, when the Fenians crossed the border, remained there for 2 days, and withdrew. A failed uprising in Ireland in 1867 signaled the demise of the movement. The Fenian threat helped to promote a sense of union among Canadians and provided an incentive for Confederation.

The little shepherd of kingdom come

UANL