MicroRNAs and the functional β cell mass: For better or worse.

Insulin secretion from pancreatic β cells plays a central role in the control of blood glucose levels. The amount of insulin released by β cells is precisely adjusted to match organism requirements. A number of conditions that arise during life, including pregnancy and obesity, can result in a decreased sensitivity of insulin target tissues and a consequent rise in insulin needs. To preserve glucose homoeostasis, the augmented insulin demand requires a compensatory expansion of the pancreatic β cell mass and an increase in its secretory activity. This compensatory process is accompanied by modifications in β cell gene expression, although the molecular mechanisms underlying the phenomenon are still poorly understood. Emerging evidence indicates that at least part of these compensatory events may be orchestrated by changes in the level of a novel class of gene regulators, the microRNAs. Indeed, several of these small, non-coding RNAs have either positive or negative impacts on β cell proliferation and survival. The studies reviewed here suggest that the balance between the actions of these two groups of microRNAs, which have opposing functional effects, can determine whether β cells expand sufficiently to maintain blood glucose levels in the normal range or fail to meet insulin demand and thus lead, as a consequence, towards diabetes manifestation. A better understanding of the mechanisms governing changes in the microRNA profile will open the way for the development of new strategies to prevent and/or treat both type 2 and gestational diabetes.

Metabolic syndrome and nonalcoholic fatty liver disease: Is insulin resistance the link?

Metabolic syndrome (MetS) is a disease composed of different risk factors such as obesity, type 2 diabetes or dyslipidemia. The prevalence of this syndrome is increasing worldwide in parallel with the rise in obesity. Nonalcoholic fatty liver disease (NAFLD) is now the most frequent chronic liver disease in western countries, affecting more than 30% of the general population. NAFLD encompasses a spectrum of liver manifestations ranging from simple steatosis to nonalcoholic steatohepatitis (NASH), fibrosis and cirrhosis, which may ultimately progress to hepatocellular carcinoma. There is accumulating evidence supporting an association between NAFLD and MetS. Indeed, NAFLD is recognized as the liver manifestation of MetS. Insulin resistance is increasingly recognized as a key factor linking MetS and NAFLD. Insulin resistance is associated with excessive fat accumulation in ectopic tissues, such as the liver, and increased circulating free fatty acids, which can further promote inflammation and endoplasmic reticulum stress. This in turn aggravates and maintains the insulin resistant state, constituting a vicious cycle. Importantly, evidence shows that most of the patients developing NAFLD present at least one of the MetS traits. This review will define MetS and NAFLD, provide an overview of the common pathophysiological mechanisms linking MetS and NAFLD, and give a perspective regarding treatment of these ever growing metabolic diseases.

Connectivity and tissue microstructural alterations in right and left temporal lobe epilepsy revealed by diffusion spectrum imaging.

Focal epilepsy is increasingly recognized as the result of an altered brain network, both on the structural and functional levels and the characterization of these widespread brain alterations is crucial for our understanding of the clinical manifestation of seizure and cognitive deficits as well as for the management of candidates to epilepsy surgery. Tractography based on Diffusion Tensor Imaging allows non-invasive mapping of white matter tracts in vivo. Recently, diffusion spectrum imaging (DSI), based on an increased number of diffusion directions and intensities, has improved the sensitivity of tractography, notably with respect to the problem of fiber crossing and recent developments allow acquisition times compatible with clinical application. We used DSI and parcellation of the gray matter in regions of interest to build whole-brain connectivity matrices describing the mutual connections between cortical and subcortical regions in patients with focal epilepsy and healthy controls. In addition, the high angular and radial resolution of DSI allowed us to evaluate also some of the biophysical compartment models, to better understand the cause of the changes in diffusion anisotropy. Global connectivity, hub architecture and regional connectivity patterns were altered in TLE patients and showed different characteristics in RTLE vs LTLE with stronger abnormalities in RTLE. The microstructural analysis suggested that disturbed axonal density contributed more than fiber orientation to the connectivity changes affecting the temporal lobes whereas fiber orientation changes were more involved in extratemporal lobe changes. Our study provides further structural evidence that RTLE and LTLE are not symmetrical entities and DSI-based imaging could help investigate the microstructural correlate of these imaging abnormalities.

Hypertension artérielle et oeil

Résumé L'hypertension artérielle systémique est répandue dans la population et représente un facteur de risque cardiovasculaire majeur de morbidité et de mortalité. La rétinopathie hypertensive est l'atteinte la plus fréquente. Les signes au fond d'oeil sont la vasoconstriction et des signes indirects d'ischémie localisée de la rétine comme les hémorragies rétiniennes, les exsudats mous et durs. Elle peut contribuer à l'aggravation de la rétinopathie diabétique. Les complications oculaires fréquentes sont les hémorragies sous-conjonctivales et les occlusions veineuses. Plus rares mais plus graves sont les neuropathies optiques ischémiques et les occlusions artérielles rétiniennes ou choroïdiennes. Un dépistage est conseillé en cas d'hypertension mal contrôlée ou aiguë, de diabète, ou de toutes autres plaintes visuelles récentes. Abstract Systemic hypertension is widely spread in the general population. It is recognised as a major risk factor for cardiovascular morbidity and mortality. Hypertensive retinopathy is the most common manifestation. Initial changes are retinal arteriolar vasoconstriction and findings such as flame or blot hemorrhages, cotton wool spots and hard exsudates resulting from localised retinal ischemia. Ocular complications of high blood pressure (HBP) are subconjunctival hemorrhages and retinal vein occlusions. Hypertensive retinopathy contributes to worsening of diabetic retinopathy. Less common but more threatening are ischemic optic neuropathy and retinal arterial occlusions. Screening is recommended in case of severe systemic hypertension, diabetes, or any complain of recent visual disturbances.

Bilateral breast swelling secondary to superior vena cava obstruction and subclavian vein thrombosis

Superior vena cava syndrome is defined by a set of signs and symptoms secondary to superior vena cava obstruction caused principally by malignant diseases. The present report describes the case of an unusual clinical manifestation of this syndrome with bilateral breast swelling, and emphasizes the relevance of knowledge on mammographic signs of systemic diseases.

Computed tomography findings of paracoccidiodomycosis in musculoskeletal system

Objective: To evaluate musculoskeletal involvement in paracoccidioidomycosis at computed tomography. Materials and Methods: Development of a retrospective study based on a review of radiologic and pathologic reports in the institution database. Patients with histopathologically confirmed musculoskeletal paracoccidioidomycosis and submitted to computed tomography were included in the present study. The imaging findings were consensually described by two radiologists. In order to avoid bias in the analysis, one patient with uncountable bone lesions was excluded from the study. Results: A total of seven patients were included in the present study. A total of 18 bone lesions were counted. The study group consisted of 7 patients. A total number of 18 bone lesions were counted. Osteoarticular lesions were the first manifestation of the disease in four patients (57.14%). Bone lesions were multiple in 42.85% of patients. Appendicular and axial skeleton were affected in 85.71% and 42.85% of cases, respectively. Bone involvement was characterized by well-demarcated osteolytic lesions. Marginal osteosclerosis was identified in 72.22% of the lesions, while lamellar periosteal reaction and soft tissue component were present in 5.55% of them. One patient showed multiple small lesions with bone sequestra. Conclusion: Paracoccidioidomycosis can be included in the differential diagnosis of either single or multiple osteolytic lesions in young patients even in the absence of a previous diagnosis of pulmonary or visceral paracoccidioidomycosis

Barrier-protective effects of activated protein C in human alveolar epithelial cells

Acute lung injury (ALI) is a clinical manifestation of respiratory failure, caused by lung inflammation and the disruption of the alveolar-capillary barrier. Preservation of the physical integrity of the alveolar epithelial monolayer is of critical importance to prevent alveolar edema. Barrier integrity depends largely on the balance between physical forces on cell-cell and cell-matrix contacts, and this balance might be affected by alterations in the coagulation cascade in patients with ALI. We aimed to study the effects of activated protein C (APC) on mechanical tension and barrier integrity in human alveolar epithelial cells (A549) exposed to thrombin. Cells were pretreated for 3 h with APC (50 mg/ml) or vehicle (control). Subsequently, thrombin (50 nM) or medium was added to the cell culture. APC significantly reduced thrombin-induced cell monolayer permeability, cell stiffening, and cell contraction, measured by electrical impedance, optical magnetic twisting cytometry, and traction microscopy, respectively, suggesting a barrier-protective response. The dynamics of the barrier integrity was also assessed by western blotting and immunofluorescence analysis of the tight junction ZO-1. Thrombin resulted in more elongated ZO-1 aggregates at cell-cell interface areas and induced an increase in ZO-1 membrane protein content. APC attenuated the length of these ZO-1 aggregates and reduced the ZO-1 membrane protein levels induced by thrombin. In conclusion, pretreatment with APC reduced the disruption of barrier integrity induced by thrombin, thus contributing to alveolar epithelial barrier protection.

Sleep-Disordered Breathing in Women

Sleep-disordered breathing (SDB) is underdiagnosed in women, probably due to the different gender-related manifestation. We investigated the differences in presentation, symptoms and co-morbidities of SDB in men and in pre- and postmenopausal women by a clinical, retrospective, cross-sectional study of 601 consecutively referred women and 233 age- and BMI-matched male-female pairs studied with the static-chargesensitive bed (SCSB) and an oximeter. Data on the use of nasal CPAP were gathered from the Paimio hospital database, and the co-morbidity information was based on reimbursed medication data from the National Agency for Medicines and the Social Insurance institution. The abnormal breathing episodes at night were more frequent in men than in women, and in postmenopausal women compared to premenopausal ones. Partial upper airway obstruction was the most common type of SDB in both genders but especially in females. BMI and the major symptoms of SDB were similar in pre- and postmenopausal women, and a menopause effect on symptoms was not found. CPAP adherence did not differ between symptomatic patients with partial upper airway obstruction and those presenting with conventional obstructive sleep apnea. Comorbidities were more frequent in SDB patients than in the general Finnish population. Compared to sleep apnea, partial upper airway obstruction was associated with a threefold prevalence of asthma and/or COPD in both genders, and with a 60% reduced prevalence of hypertension in females matched for age and BMI. Our results emphasize that partial upper airway obstruction is not a milder form of SDB but a different entity, the severity of which is underestimated when using the conventional apnea-hypopnea index. It seems clinically relevant to diagnose and treat the co-morbidities and SDB also in patients with partial upper airway obstruction, especially in elderly and symptomatic women.

Characterization of clinical and electrocardiographic findings in a youth population

Resting 12-lead electrocardiogram (ECG) has been employed in the evaluation of young asymptomatic subjects to detect pre-existing heart diseases. Although the incorporation of routine ECG remains controversial, there is increasing evidence that cardiomyopathies and ion channelopathies show ECG changes as the initial manifestation. The causes of sudden cardiac death in young people show a significant geographical variation. We aim to determine the prevalence and spectrum of ECG findings in a youth population. Methodology: From May 2010 to April 2013, a total of 976 young secondary school students (mean age, 14 years; range, 13-15) underwent voluntary medical screening that included a resting 12-lead ECG and structured clinical survey. Subjects with abnormal ECG findings were classified into two groups: major ECG findings group, which fulfilled a pre-specified checklist to screen for principal structural and electrical cardiopathies, and minor ECG findings group showing other ECG changes. The major ECG findings group was referred for secondary diagnostic tests at a tertiary institution. Results: Of the 976 subjects screened, 252 (25.82%; CI95%, 23.17-28.66) had ECG findings. Of note, 17 (1.74%) had major findings and 235 (24.08%) had minor findings on ECG. The prevalence of cardiovascular pathology within the major ECG findings group was 35.29%. The prevalence of ECG abnormalities was significantly higher in males than in females (29% vs 20.9%, P<0.01). Conclusions: The prevalence of ECG findings in a youth population was 25.82%. There were significant gender differences. The inclusion of universal ECG screening, in addition to medical history, may increase the sensitivity of a cardiovascular screening program. Knowledge of the spectrum and prevalence of ECG findings and disease conditions would be pivotal in designing customized screening programs

Borrelia burgdorferi evades the effects of ceftriaxone treatment in a mouse model of Lyme borreliosis

Borrelia burgdorferi infektoitujen hiirten antibioottihoidon jälkeinen oireilu Lymen borrelioosi on puutiaisten välittämä monimuotoinen infektiotauti, jonka tunnetuin oire on ns. vaeltava ihottuma eli erythema migrans. Muita tavallisia ilmentymiä ovat erityisesti nivel- ja hermosto-oireet sekä harvemmin sydän- ja silmäoireet. Suurin osa potilaista paranee täysin terveeksi antibioottihoidon avulla, mutta jopa 10 % borrelioosiin sairastuneista oireilee suositusten mukaisesta hoidosta huolimatta. Pitkittyneen oireilun on ajateltu johtuvan mm. infektion laukaisemasta autoimmuunitaudista tai kroonisesta infektiosta, mutta teorioiden tueksi ei ole kyetty esittämään kiistattomia todisteita. Onkin todennäköistä, että antibioottihoidon jälkeisen oireilun takana on useampia mekanismeja eikä yksi teoria selitä kaikkien potilaiden oireilua. Tässä väitöskirjatyössä on tutkittu hoidonjälkeistä borrelioosia hiirimallin avulla. Varhaisvaiheessa (2 viikkoa infektoinnin jälkeen) annettu antibiootti vähensi hiirten nivelturvotusta ja esti B. burgdorferi – bakteerin kasvun kudoksista otetuista näytteissä. Hoidettu¬jen hiirten B. burgdorferi -spesifiset IgG-luokan vasta-aineet pysyivät kuitenkin koholla ja osasta kudosnäytteistä löytyi B. burgdorferi:n DNA:ta PCR-tutkimuksen avulla. Mikäli hiiret hoidettiin myöhäisessä vaiheessa (yli 18 viikkoa infektoinnista) tulokset olivat muuten samanlaiset, mutta keftriaksoni ei vaikuttanut nivelturvotukseen. Näin hiirissä oli aikaansaatu tilanne, joka on hyvin samankaltainen ihmisen hoitoresistentin borrelia-artriitin kanssa: oireet jatkuvat, mutta taudinaiheuttajaa ei saada esiin. Inflammaatiota vaimentavaa anti-TNF-alphaa on käytetty nivelreuman hoidossa menestyksekkäästi huonosti muuhun hoitoon reagoivilla potilailla ja siitä syystä sen ajateltiin voivan vaikuttaa suotuisasti myös B. burgdorferi -infektoitujen hiirten hoidonjälkeiseen nivelturvotukseen. Sillä ei kuitenkaan ollut vaikutusta nivelturvotukseen, mutta yllättäen hoidon jälkeen osa hiirten kudosnäytteistä osoittautui viljelypositiivisiksi. On siis ilmeistä, että hiirimallissamme osa B. burgdorferi spirokeetoista pystyy välttämään keftriaksonihoidon vaikutuksen joko hakeutumalla elimistössä kudokseen, jossa antibiootin pitoisuus ei nouse riittävän korkeaksi, tai ne kykenevät muuntautumaan metabolisesti inaktiiviin tilaan eikä mikrobilääke yhdessä immuunipuolustuksen kanssa onnistu tappamaan niitä. Jatkotutkimuksissa selvitimme B. burgdorferi - spirokeetan mahdollista piilopaikkaa tutkimalla antibioottihoidon jälkeen useita eri kudoksia PCR-menetelmällä. Tulosten perusteella spirokeetta näyttää suosivan nivelkudosta tai soluja, joita esiintyy nivelessä runsaasti. On kuitenkin edelleen epäselvää, missä muodossa B. burgdorferi –spirokeetat säilyvät kudoksessa antibioottihoidon jälkeen.

Lifestyles positius i reserva cognitiva : Implicacions cognitives, clíniques i biològiques

La reserva cognitiva és un concepte hipotètic actual que sembla presentar la clau per a fer front al repte de les malalties neurodegeneratives. Aquesta es defineix com aquelles capacitats funcionals del cervell que ajuden a la persona a tolerar un major dany cerebral sense presentar manifestació clínica al respecte. La estreta relació del concepte amb els hàbits positius de les persones (lifestyles) la converteix en una variable independent per a la intervenció, prevenció i promoció de la salut. Els canvis morfològics del cervell i la consolidació de circuits neuronals més robustos i eficients semblen explicar els mecanismes de funcionament de la reserva cognitiva. Aquesta revisió defineix el concepte de reserva cognitiva i els models que l'expliquen, troba formes de mesurar-la i representar-la, i evidencia la seva relació amb els lifestyles positius mitjançant estudis epidemiològics i de neuroimatge, per tal de comprendre millor el concepte i enfocar-lo en una línia futura d'investigació.

Sinusoidal Endothelial Dysfunction Precedes Inflammation and Fibrosis in a Model of NAFLD

Non-alcoholic fatty liver disease (NAFLD) is the hepatic manifestation of the metabolic syndrome. Most morbidity associated with the metabolic syndrome is related to vascular complications, in which endothelial dysfunction is a major pathogenic factor. However, whether NAFLD is associated with endothelial dysfunction within the hepatic vasculature is unknown. The aims of this study were to explore, in a model of diet-induced overweight that expresses most features of the metabolic syndrome, whether early NAFLD is associated with liver endothelial dysfunction. Wistar Kyoto rats were fed a cafeteria diet (CafD; 65% of fat, mostly saturated) or a control diet (CD) for 1 month. CafD rats developed features of the metabolic syndrome (overweight, arterial hypertension, hypertryglyceridemia, hyperglucemia and insulin resistance) and liver steatosis without inflammation or fibrosis. CafD rats had a significantly higher in vivo hepatic vascular resistance than CD. In liver perfusion livers from CafD rats had an increased portal perfusion pressure and decreased endothelium-dependent vasodilation. This was associated with a decreased Akt-dependent eNOS phosphorylation and NOS activity. In summary, we demonstrate in a rat model of the metabolic syndrome that shows features of NAFLD, that liver endothelial dysfunction occurs before the development of fibrosis or inflammation.

Osteolytic metastasis detected in a patient with lung carcinoma by F18-FDG PET

We present a 53-year-old man with a vocal cord paralysis observed as a primary manifestation of lung carcinoma. Tc-99m MDP whole body bone scan was performed and resulted in a normal scintiscan. The bone scan did not reveal any suspicious foci of uptake. The possibility of bone metastasis was taken into consideration. A whole body F18-FDG-PET scan showed intense uptake in the left upper lung corresponding to the primary tumor. A bronchial biopsy confirmed infiltration by small cell lung carcinoma (SCLC). SCLC is composed of poorly differentiated, rapidly growing cells with diseases usually occurring centrally rather than peripherally. It metastasizes early. The whole-body F18-FDG-PET scan clearly demonstrated a focus of increased uptake in the second lumbar vertebral body suspicious for osteolytic metastasis. A lytic bone metastasis was confirmed by MRI. The patient then received therapy and underwent follow up abdominal CT. The scan showed blastic changes in the L2 vertebra suggesting response to treatment.

Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu

Tausta Vaikka nuorisorikollisuus on kriminologisen tutkimuksen perinteinen kohde, on edelleen tarvetta pitkittäistutkimuksille, joissa on laaja, koko väestöä edustava otos. Kriminaalipolitiikan alalla puolestaan rikosten sovittelu ja muut restoratiivisen oikeuden muodot ovat nousseet Suomessakin haastamaan perinteiset rikoskontrollin paradigmat, rangaistuksen ja hoidon. Tutkimuskysymykset Tutkimuksen pääkysymyksenä oli, mitkä lapsuudessa (8 v.) ja nuoruudessa (18 v.) mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuden (16-20 v.) määrään ja lajiin. Lisäksi yhtenä kysymyksenä oli, miten varusmiespalvelun aikaiset psykiatriset diagnoosit liittyvät nuorisorikollisuuteen. Lisäksi tutkimme nuorisorikollisuuden esiintyvyyttä ja palvelujen käyttöä, ja vertailimme eri informanttien (tutkimushenkilöt itse, vanhemmat ja opettajat) vastausten ennusvoimaa lasten tulevan rikollisuuden suhteen. Rikosten sovittelun osalta kysymyksenä oli, miten suomalainen sovittelukäytäntö vastaa restoratiivisen oikeuden teoriaa ja miten sovittelua pitäisi kehittää. Aineisto ja metodit Pitkittäistutkimuksemme aineistona oli valtakunnallisesti edustava satunnaisotos, joka vastasi 10% vuonna 1981 Suomessa syntyneistä suomenkielisistä pojista. Ensimmäinen tiedonkeruu tapahtui 1989, kun pojat olivat 8-vuotiaita. Tietoa kerättiin lomakekyselyin pojilta itseltään sekä heidän vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Tietoja saatiin 2946 pojasta. Lasten lomakkeena oli Children’s Depression Inventory, vanhemman lomakkeena Rutter A2 ja opettajan lomakkeena Rutter B2. Toinen tiedonkeruu järjestettiin, kun pojat osallistuivat kutsuntoihin 1999. Tietoja saatiin 2330 pojasta. Lomakkeena oli Young Adult Self-Report . Puolustusvoimien rekisteristä saatiin tiedot poikien kutsunnoissa ja palvelusaikana (vuosina 1999-04) saamista psykiatrisista diagnooseista, jotka luokiteltiin kuuteen luokkaan: antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, päihdehäiriöt, psykoottiset häiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, masennustilat ja sopeutumishäiriöt. Tieto mahdollisesta diagnoosista saatiin 2712 pojasta. Rikollisuus operationalisoitiin poliisin ns. RIKI-rekisteriin vuosina 1998-2001 rekisteröityjen tekojen avulla, kun pojat olivat pääasiassa 16-20-vuotiaita. Rikosten määrän mukaan pojat jaettiin neljään ryhmään: ei rikoksia, 1-2 rikosta (satunnainen rikollisuus), 3-5 rikosta (uusintarikollisuus) ja yli 5 rikosta (aktiivinen uusintarikollisuus). Rikoslajeista muodostettiin viisi kategoriaa: huume-, väkivalta-, omaisuus-, liikenne- ja rattijuopumusrikollisuus. Analyysivaiheessa rekisteridatasta poistettiin liikennerikkomukset. Kaikkiaan tiedot mahdollisista poliisikontakteista saatiin 2866 pojasta. Sovitteludata koostui 16 sovittelujutun havainnoinnista Turussa vuosina 2001- 2003. Tulokset Kaikkiaan 23% pojista oli rekisteröity rikoksesta (poissulkien liikennerikkomukset) nelivuotisen tutkimusperiodin aikana 16-20-vuotiaana. Satunnaisia rikoksentekijöitä oli 15%, uusijoita 4% ja moninkertaisia uusijoita 4%. Rikokset kasautuivat moninkertaisille uusijoille: tämä 4%:n ryhmä teki 72% kaikista rikoksista . Omaisuus- ja liikennerikollisia oli eniten (kumpiakin 11%), ja huumerikollisia vähiten (4%). Kaikki rikoslajit korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Nuorisorikollisuuden itsenäisiä ennustekijöitä lapsuudessa olivat rikkinäinen perherakenne, vanhempien alhainen koulutustaso, lapsen käytösongelmat ja hyperaktiivisuus. Kun verrattiin eri informantteja (lapset itse ja heidän vanhempansa ja opettajansa), etenkin opettajien vastaukset ennustivat lasten tulevaa rikollisuutta. Nuoruudessa rikollisuuden itsenäisiä korrelaatteja olivat pienellä paikkakunnalla asuminen, vanhempien ero, seurustelu, itse ilmoitettu antisosiaalisuus ja säännöllinen tupakointi ja humalajuominen. Ennus- ja taustatekijöille oli tyypillistä se, että ne olivat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään (ongelmat ja rikosten määrä lisääntyivät käsi kädessä) ja että ne liittyivät useaan rikoslajiin yhtä aikaa. Huumerikollisuudella oli kuitenkin vähemmän itsenäisiä ennus- ja taustatekijöitä kuin muilla rikoslajeilla. Joka kymmenes poika kärsi psykiatrisista häiriöistä. Tämä ryhmä teki noin puolet kaikista rikoksista, ja lähes joka toinen poika, jolla oli psykiatrinen häiriö, oli rekisteröity rikoksista. Rikolliseen käytökseen liittyivät etenkin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihdehäiriöt. Masennustilat olivat kuitenkin ainoa diagnoosiryhmä, joka ei ollut yhteydessä rikollisuuteen. Myös psykiatristen häiriöiden esiintyvyys kasvoi lineaarisesti rikosten määrän kanssa; aktiivisista uusintarikollisista yli puolella (59%) oli psykiatrinen diagnoosi. Rikollisuuden lisäksi erilaiset psykososiaaliset ongelmat kasautuivat pienelle vähemmistölle. Aktiivisten uusijoiden ryhmään olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lähes kaikki ongelmat mitä tutkimme. Kuitenkin tästä ryhmästä vain alle 3% oli käyttänyt mielenterveyspalveluja viimeisen vuoden aikana. Rikossovittelun havainnointitutkimuksen perusteella sovittelussa monet perusasiat ovat kunnossa, ja toiminta on mielekästä niin asianosaisten kuin yhteiskunnankin kannalta. Useimmiten osapuolet kohtasivat ja saivat aikaan sopimuksen, johon he vaikuttivat tyytyväisiltä. Rikoksentekijät olivat motivoituneita korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Osapuolet saivat kertoa tarinansa omin sanoin, heitä kuunneltiin ja he ymmärsivät mitä sovittelussa puhutaan ja sovitaan. Sovittelun kuluessa jännitys väheni ja asiat saatiin loppuunkäsiteltyä. Asianosaiset saivat vaikuttaa prosessiin ja sopimukseen, ja uhrin oikeudet olivat sovittelussa keskeisellä sijalla. Restoratiivisen teorian perusteella sovittelussa havaittiin myös kehittämisen varaa: Etenkin nuoria rikoksentekijöitä oli hankala saada osallistumaan tosissaan, ja aikuiset helposti hallitsivat keskustelua. Etukäteistapaamisia ja tukihenkilöitä ei juuri hyödynnetty. Sovitteluja hallitsi puhe sopimuksesta ja rahasta. Työkorvauksia ei käytetty eikä rehabilitaatiota käsitelty. Sekä sovitteluun pääsy että sovittelumenettely riippuivat yksittäisistä henkilöistä. Johtopäätökset Rikosten tekeminen nuoruudessa on melko yleistä ja monimuotoista. Rikokset ja psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle ryhmälle ja kulkevat käsi kädessä. Myös psykiatriset häiriöt ovat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään. Rikosriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa, ja etenkin opettajat ovat tarkkanäköisiä lasten ongelmien suhteen. Eri rikoslajeilla on varsin samanlaisia taustatekijöitä. Aktiiviset rikoksentekijät vastaavat suuresta osasta kokonaisrikollisuutta, tarvitsevat eniten apua, mutta eivät kuitenkaan hakeudu psykososiaalisten palvelujen piiriin. Rikosten sovittelu tarjoaa keinon puuttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa ilman leimaamista. Sovittelun kehitystehtävät liittyvät etenkin dialogiin, valmisteluihin, tukihenkilöihin, työkorvauksiin, palveluunohjaukseen ja sovittelun sovellusalaan. Sovittelua ja muita restoratiivisia menettelyjä on kehitettävä ja laajennettava esimerkiksi niin, että niitä voitaisiin käyttää palveluunohjauksen välineenä.