989 resultados para MOBILE RADIO


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Kiristyville markkinoille on aina tuotava jotain uutta tarjottavaa ja SDH-kortti on yksi sellainen tuote jonka Nokia Networks julkistaa osaksi uutta Nokia Flexihub Nodea. Tavoitteena on suunnitella VC-12kanavoitu STM-1 kortti yhdistämään ylemmän tason tietoliikenneverkko suuren kapasiteetin radioon. Ennen kuin markkinoilla on valmis tuote, on sen takana valtaisa määrä työtä. Erilaisia dokumentteja on pitänyt tuottaa ja sopimuksia tehdä. Esimerkiksi vaatimusmäärittelyt on oltava selvät, jotta tiedetään mitä tuotteelta halutaan. Tätä ennen on kuitenkin pitänyt ymmärtää miten SDHtoimii ja miten otsikkotavuja käsitellään. Myös erilaiset piirivalinnat aiheuttavat miettimistä, sillä markkinoilla on runsaasti valmiita piirejä SDH signaalinkäsittelyyn. Varma tiedonsiirto on tärkeää puhelinoperaattorille ja siksi joudutaan miettimään varmennuksia ja niiden toteuttamista. Myös synkronointi on tärkeä osa SDH järjestelmää ja sen toteuttaminen hyvin on tärkeää. Hälytykset on otettava huomioon ja mietittävä, miten niiden käsittely saadaan hoidettua järkevästi, ilman että mikään järjestelmän osa ruuhkautuu kohtuuttomasti. Tässä Diplomityössä on tutustuttu SDH-järjestelmään, otsikkotavujen käsittelyyn ja vaatimusmäärittelyihin.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Linux -käyttöjärjestelmä on laajasti käytössä palvelin- ja työpöytätietokoneissa. Linux on lisäämässä suosiotaan kuitenkin myös sulautetuissa laitteissa, kuten PDA:issa, kännyköissä sekä erilaisissateollisuusjärjestelmissä. Näytön koko, suorituskyky ja käytettävyys asettavat omia erityisiä tarpeitaan laitteiden graafiselle käyttöliittymälle. Linux -käyttöjärjestelmälle on olemassa useita käyttöliittymäkirjastoja, joista GTK+ on yksi yleisimmin käytetyistä. Tämä diplomityö esittelee sulautetun Linux -käyttöjärjestelmän ja GTK+ käyttöliittymäkirjaston, selvittäen miten hyvin ne soveltuvat mobiileihin päätelaitteisiin. Yksi suurimmista esteistä työpöytäkäyttöön suunnattujen teknologioiden, kuten GTK+, muokkaamisessa mobiileihin päätelaitteisiin on suorituskyky. Osana tätä työtä kehitettiin GtkPerf -niminen työkalu, jolla GTK+:n suorituskykyä eri alustoilla pystytään helposti mittaamaan ja havaitsemaan mahdollisia pullonkauloja. Tämän työn johtopäätöksenä on, että pienillä muokkailuilla ja optimoinneilla GTK+ soveltuu myös mobiileihin päätelaitteisiin. Ensimmäinen kaupallisesti saatavilla oleva GTK+ -pohjainen päätelaite, Nokia 770 Internet Tablet, on tästä osoituksena.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

This paper proposes the use of an autonomous assistant mobile robot in order to monitor the environmental conditions of a large indoor area and develop an ambient intelligence application. The mobile robot uses single high performance embedded sensors in order to collect and geo-reference environmental information such as ambient temperature, air velocity and orientation and gas concentration. The data collected with the assistant mobile robot is analyzed in order to detect unusual measurements or discrepancies and develop focused corrective ambient actions. This paper shows an example of the measurements performed in a research facility which have enabled the detection and location of an uncomfortable temperature profile inside an office of the research facility. The ambient intelligent application has been developed by performing some localized ambient measurements that have been analyzed in order to propose some ambient actuations to correct the uncomfortable temperature profile.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

3G SGSN (3rd Generation Serving GPRS Support Node) onUMTS (Universal Mobile Telecommunications System) pakettiverkon verkkoelementti, joka toimii linkkinä ulkoisen verkon(kuten Internet) ja radioverkon välillä. 3G SGSN ylläpitää tilaajan tietoja ja paikannustietoja päätelaitteen liikkuessa verkon sisällä ja välittää myös dataa ulkoisen verkon ja mobiilipäätelaitteen välillä. Tämän diplomityön aiheena on 3G SGSN toiminnallisuus-testauksen automatisointi. Työssä kehitetään 3G SGSN toiminnallisuustestaukseen soveltuva testauksen automatisointijärjestelmä Linux-ympäristössä AuTS (Automated Test Sequences)-automatisointityökalulla. Kehitystyöhön kuuluu järjestelmän suunnittelu ja toteutus. Toteutettu automatisointijärjestelmä suorittaa 3G SGSN toiminnallisuustestauksen istunnon- ja liikkuvuudenhallinnan testitapauksia.Suoritettujen testitapausten tuloksista luodaan HTML (Hypertext Markup Language)-raportti, joka sisältää tiedot ja analyysit suoritetuista testitapauksista sekä linkit testitapausten lokitietoihin. Hyvä automatisointi vaatii suunnittelua, jossa huomioidaan käytettävyys ja ylläpidettävyys. Näihin ominaisuuksiin on toteutuksessa kiinnitetty erityistä huomiota. Lopputuloksena saatiin toimiva automatisointijärjestelmä, joka osoittaa automatisoinnin tuovan huomattavia etuja toiminnallisuustestauksen tehokkuuteen. Työssä käsitelläänmyös ohjelmistotestausta sekä testauksen automatisointia ja niiden periaatteita.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

This paper presents a programming environment for supporting learning in STEM, particularly mobile robotic learning. It was designed to maintain progressive learning for people with and without previous knowledge of programming and/or robotics. The environment was multi platform and built with open source tools. Perception, mobility, communication, navigation and collaborative behaviour functionalities can be programmed for different mobile robots. A learner is able to programme robots using different programming languages and editor interfaces: graphic programming interface (basic level), XML-based meta language (intermediate level) or ANSI C language (advanced level). The environment supports programme translation transparently into different languages for learners or explicitly on learners’ demand. Learners can access proposed challenges and learning interfaces by examples. The environment was designed to allow characteristics such as extensibility, adaptive interfaces, persistence and low software/hardware coupling. Functionality tests were performed to prove programming environment specifications. UV BOT mobile robots were used in these tests

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Marked differences in the tumor uptake of a 125I-labeled monoclonal antibody (MAb) directed against carcinoembryonic antigen (CEA) were observed in 4 serially transplanted human colorectal carcinomas in nude mice. A comparative study showed that elevated values of measurable tumor vascular parameters, such as permeability, blood flow and blood volume, correlated better with high MAb tumor uptake than the concentration of target antigen in the tumor. In an attempt to modify the vascular parameters and to determine if this could increase antibody uptake by the tumor, rhTNF alpha (TNF) was injected i.t. or i.v. and antibody localization experiments were performed immediately thereafter. Results showed that the permeability of the tumor vessels increased 8 to 10 fold 1 hr after i.t. injection of TNF as compared to control tumors injected with saline. Tumor uptake of 125I-labeled anti-CEA MAb, was 3 times higher 2 hr after i.v. injection and still 27% higher 22 hr later, as compared to results from controls. Intravenous injection of TNF simultaneously with the 125I-labeled anti-CEA MAb also resulted in a 2-fold increase in tumor uptake 4 hr after injection, but the increase was no longer significant 24 hr after injection. Interestingly after i.v. injection of TNF, the MAb concentration in the blood and other normal tissues, such as liver, kidneys, lungs and heart was decreased, resulting in significantly higher ratios of tumor to normal tissue. Taken together the results demonstrate that injection of TNF can increase tumor vascular permeability and improve radio-antibody uptake. This raises the possibility of increasing the radiation dose delivered by antibody to the tumor in the course of radioimmunotherapy.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Viime vuosikymmenien aikana kommunikaatioteknologiat ovat kehittyneet erittäin paljon. Uusia verkkoja, liityntätekniikoita, protokollia ja päätelaitteita on luotu alati kehittyvällä vauhdilla, eikä hidastumisen merkkejä ole näkyvissä. Varsinkin mobiilisovellukset ovat kasvattaneet markkinaosuuksiaan viime aikoina. Unlicensed MobileAccess (UMA) on uusi liityntätekniikka mobiilipäätelaitteille, joka mahdollistaa liitynnän GSM- runkoverkkoon WLAN- tai Bluetooth - tekniikoiden avulla. Tämä diplomityö keskittyy UMAan liittyviin teknologioihin, joita tarkastellaan lähemmin ensimmäisissä kappaleissa. Tavoitteena on esitellä, mitä UMA merkitsee, ja kuinka eri tekniikoita voidaan soveltaa sen toteutuksissa. Ennenkuin uusia teknologioita voidaan soveltaa kaupallisesti, täytyy niiden olla kokonaisvaltaisesti testattuja. Erilaisia testausmenetelmiä sovelletaan laitteistonja ohjelmiston testaukseen, mutta tavoite on kuitenkin sama, eli vähentää testattavan tuotteen epäluotettavuutta ja lisätä sen laatua. Vaikka UMA käsittääkin pääasiassa jo olemassa olevia tekniikoita, tuo se silti mukanaan uuden verkkoelementin ja kaksi uutta kommunikaatioprotokollaa. Ennen kuin mitään UMAa tukevia ratkaisuja voidaan tuoda markkinoille, monia erilaisia testausmenetelmiä on suoritettava, jotta varmistutaan uuden tuotteen oikeasta toiminnallisuudesta. Koska tämä diplomityö käsittelee uutta tekniikkaa, on myös testausmenetelmien yleisen testausteorian käsittelemiselle varattu oma kappale. Kappale esittelee erilaisia testauksen näkökulmia ja niihin perustuen rakennetaan myös testausohjelmisto. Tavoitteena on luoda ohjelmisto, jota voidaan käyttää UMA-RR protokollan toiminnan varmentamiseen kohdeympäristössä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuinka houkuttelevan liiketoimintamahdollisuuden mobiilipelit tarjoavat mainostusalustana. Tutkimus suoritettiin tapaustutkimuksena. Tutkimus aloitettiin määrittelemällä liiketoimintamalli, jonka jälkeen suoritettiin yleinen katsaus Suomen mobiilipelimarkkinoille. Tämän jälkeen arvoketju-, arvoverkko- sekä markkina-analyysin avulla selvitettiin liiketoimintamallin mahdollisuudet sekä rajoitukset. Tutkimukseen käytettiinteorettista viitekehystä joka pohjautui Hamelin liiketoimintamalliin, Porterin arvoketjuun sekä Alleenin arvoverkoon. Tutkimuksen tuloksena todettiin, että mainostaminen mobiilipeleissä tarjoaa liiketoimintamahdollisuuden ilman esteitä sentoteuttamiselle. Suomalaiset mobiilipelimarkkinat ovat kuitenkin pirstoutuneet,minkä johdosta tutkittu 'mainosten hallinta-alusta'-liiketoimintamalli aiheuttaa liian suuret integraatiokustannukset. Myös suuri määrä pelitoimittajia heikentää mallin tehokkuutta.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä esitetään matkapuhelinten viestintämuotoja. Työn alussa esitellään tekstiviesti (SMS) ja käydään läpi sen teknologiaa sekä tekstiviestipalveluita. SMS:n jälkeen esitellään kuvaviestit, EMS sekä MMS. MMS käydäänlaajemmin Läpi, koska laitevalmistajat ja operaattorit uskoivat pitkään, että siitä tulisi merkittävä tulonlähde SMS:n rinnalle. Varsinaisten viestintämuotojenjälkeen käydään läpi Visual Radio sekä puhelimiin tulevat televisio- ja videokatselutoiminnot. Teknologioiden esittelyn jälkeen selvitetään, miten matkapuhelimia voidaan käyttää yrityksissä. Matkapuhelinsovellukset ja niihin liittyvät teknologiat ovat uusia ja hyvin nopeasti kehittyviä. Sen vuoksi on selvitetty, millä tavalla palveluita käytetään ja millaisia mielipiteitä käyttäjillä on teknologioiden ja palveluiden tarpeellisuudesta. Lopuksi esitetään muutamia tulevaisuudenskenaarioita mihin suuntaan matkapuhelimet kehittyvät.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Nykyaikaiset Java-teknologiaa sisältävät matkapuhelimet kehittyvät vauhdikkaasti prosessoritehon, muistin määrän sekä uusien käyttöjärjestelmäversioiden tarjoamien ominaisuuksien myötä. Laitteiden näyttöjen koko tulee pysymään pienenä,mutta silti moninaista multimediasisältöä äänen, videon ja kuvan osilta voidaanhuomattavasti parantaa JSR 234:n eli kehittyneen multimedialaajennuksen avulla.Erityisesti edistyneet ääniominaisuudet ovat tervetullut lisä, sillä viime aikojen kehitys matkapuhelimissa on saanut aikaan niiden muuntumisen myös kannettavaksi musiikkisoittimiksi. Diplomityössä JSR 234 -spesifikaation tietty osa kehitettiin ympäristössä, joka koostui Series 60 -ohjelmistoalustankolmannesta versiosta sekä Symbian OS v9.1 käyttöjärjestelmästä. Tuloksena syntynyt Java-rajapinta tarjoaa sovelluskehittäjille yksinkertaisemman lähestymistavan Symbianin efektirajapintaan piilottaen samalla alla olevan käyttöjärjestelmänmonimutkaisuuden. Toteutuksen täytyy olla läpikotaisin testattu, jotta voidaan varmentua sen noudattavan tarkkaan JSR 234 -spesifikaatiota. Työssä on esitelty useita eri testausmenetelmiä tarkoituksena saavuttaa projektissa paras mahdollinen laatu.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Langattomien tiedonsiirtotekniikoiden kehittyessä mielenkiinto niiden soveltamiseen teollisuudessa on kasvanut. Langattoman tiedonsiirron avulla voidaan korvata perinteiset kaapeliratkaisut ja samalla mahdollistaa uusia, lisäarvoa toiminnalle tuovia sovelluksia. Tavoitteena on kustannussäästöjen lisäksi tuotannon tehostaminen paremman tiedonkeruun ja joustavamman käyttöympäristön avulla. Kaukolämpöjärjestelmän osien väliset etäisyydet ovat useimmiten niin pitkiä, ettei lyhyen kantaman langattomia tekniikoita voida hyödyntää. Tämän työn perusteella realistisina vaihtoehtoina ovat toistaiseksi yleisten matkapuhelinverkkojen hyödyntäminen sekä radiolinkit, mutta tulevaisuudessa uudet langattomat verkkotekniikat voivat mahdollistaa ulkopuolisista operaattoreista riippumattoman mobiilin tiedonsiirtojärjestelmän toteuttamisen koko kaukolämpöjärjestelmän alueelle. Työn aikana havaittiin myös, että uusien sovellusalueiden kanssa on vielä entistäkin tärkeämpää kiinnittää huomiota huolelliseen suunnitteluun, kustannuslaskelmiin sekä tietoturvaan, jotta voidaan toteuttaa luotettava, edullinen ja toimivalangaton tiedonsiirtojärjestelmä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Matkapuhelimet ovat uusia markkinointikanavia, joiden avulla ihmiset voidaan tavoittaa melkein missä ja milloin vain. Mobiilimarkkinoinnin avulla on mahdollista lähettää henkilökohtaisia mainosviestejä tai tarjota kullekin parhaiten sopivia palveluja. Viraalimarkkinointia voidaan käyttää apuna viestien levittämisessä, aivan kuten internetmainonnassa. Tässä tutkimuksessa on keskitytty matkapuhelimiin lähetettäviin musiikkisuosituksiin sekä siihen miten ihmiset suhtautuvat niihin ja olisivatko he valmiita lähettämään viestejä edelleen kavereilleen. Mobiilimusiikkikysely tehtiin, jotta saataisiin selville asiakkaiden halukkuutta vastaanottaa musiikkisuosituksia matkapuhelimiin, sekä heidän halukkuuttaan viraalimarkkinointia kohtaan. Kyselyyn vastasi kaiken kaikkiaan lähes1300 opiskelijaa. Kyselyn tulokset osoittavat, että lisätutkimusta tulisi tehdä alle 18-vuotiaiden matkapuhelimenkäyttäjien joukossa. Tutkimuksen perusteella löydettiin tekijöitä, jotka vaikuttavat opiskelijoiden halukkuuteen vastaanottaa musiikkisuosituksia matkapuhelimiinsa sekä heidän halukkuuttaan viraalimarkkinointiin.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Résumé: La qualité de l'implantation d'une prothèse totale du genou est un facteur essentiel déterminant le résultat clinique à long terme. L'alignement postopératoire des membres inférieurs est considéré comme le facteur influençant le plus la survie à long terme d'une arthroplastie du genou. Au vu du haut degré de corrélation entre les complications post-opératoires et les malpositionnements prothétiques, les chirurgiens ont tenté de développer durant ces deux dernières décennies des instruments chirurgicaux améliorant la précision d'implantation. Depuis le début des années 90, de nouvelles instrumentations assistées par ordinateur ont été proposées. Actuellement, en chirurgie prothétique du genou, la plus utilisée de ces techniques est le système de navigation OrthoPilot® qui permet, grâce à une station de navigation et des émetteurs infrarouges, de contrôler en continu pendant l'opération, l'axe mécanique du membre inférieur et de vérifier la précision des coupes osseuses. Le but de cette étude de cohorte appareillée rétrospective est de comparer les résultats clinique et radiologiques de deux collectifs de patients (32 patients dans chaque groupe) comparables (âge, sexe, BMI, degré d'arthrose, recul postopératoire), opérés avec le même type de prothèse (prothèse à glissement tricompartimental postérieurement stabilisée), soit avec le système de navigation Orthopilot®, soit à l'aide de l'instrumentation ancillaire mécanique classique. Les résultats obtenus montrent que la technique chirurgicale supportée par le système de navigation Orthopilot® est fiable et aisément reproductible. Par rapport à l'instrumentation manuelle, l'instrumentation assistée améliore significativement la précision de pose du composant tibial dans le plan frontal. Cependant entre des mains expérimentées, la technique d'alignement mécanique classique, plus simple, reste performante (coût modique, temps opératoire plus court et sans risque de défaillance technique).

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä diplomityö tarkastelee TETRA-verkon soveltuvuutta turvallisuusviranomaisille tarkoitettuun telemetriasovellukseen, jossa erilaiset mittausdatat ja hälytystiedot kulkevat verkon yli SDS-viestiliikenteenä. Diplomityön tarkoituksena on tehdä kaksi sulautettua ohjelmistoa sekä yksi PCohjelmisto, joita käytetään rakennettavassa demolaitteistossa. Lisäksi selvitetään TETRA-verkon toimivuus ja rajoitukset sovelluksessa eri olosuhteissa ja eri kuormitustilanteissa. Diplomityön teoriaosassa käydään läpi työn määrittely ja ohjelmistonkehitysprosessin läpivienti eri osa-alueilla. Loppuosassa kuvataan tehdyt ohjelmistot erikseen ja yhdessä suunnittelusta toteutukseen, sekä lopullisen järjestelmän testaus.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Personal results are presented to illustrate the development of immunoscintigraphy for the detection of cancer over the last 12 years, from the early experimental results in nude mice grafted with human colon carcinoma to the most modern form of immunoscintigraphy applied to patients, using I123 labeled Fab fragments from monoclonal anti-CEA antibodies detected by single photon emission computerized tomography (SPECT). The first generation of immunoscintigraphy used I131 labeled, immunoadsorbent purified, polyclonal anti-CEA antibodies and planar scintigraphy, as the detection system. The second generation used I131 labeled monoclonal anti-CEA antibodies and SPECT, while the third generation employed I123 labeled fragments of monoclonal antibodies and SPECT. The improvement in the precision of tumor images with the most recent forms of immunoscintigraphy is obvious. However, we think the usefulness of immunoscintigraphy for routine cancer management has not yet been entirely demonstrated. Further prospective trials are still necessary to determine the precise clinical role of immunoscintigraphy. A case report is presented on a patient with two liver metastases from a sigmoid carcinoma, who received through the hepatic artery a therapeutic dose (100 mCi) of I131 coupled to 40 mg of a mixture of two high affinity anti-CEA monoclonal antibodies. Excellent localisation in the metastases of the I131 labeled antibodies was demonstrated by SPECT and the treatment was well tolerated. The irradiation dose to the tumor, however, was too low at 4300 rads (with 1075 rads to the normal liver and 88 rads to the bone marrow), and no evidence of tumor regression was obtained. Different approaches for increasing the irradiation dose delivered to the tumor by the antibodies are considered.