The role of lakes in carbon cycling in boreal catchments

Lakes are an important component of ecosystem carbon cycle through both organic carbon sequestration and carbon dioxide and methane emissions, although they cover only a small fraction of the Earth's surface area. Lake sediments are considered to be one of rather perma-nent sinks of carbon in boreal regions and furthermore, freshwater ecosystems process large amounts of carbon originating from terrestrial sources. These carbon fluxes are highly uncer-tain especially in the changing climate. -- The present study provides a large-scale view on carbon sources and fluxes in boreal lakes situated in different landscapes. We present carbon concentrations in water, pools in lake se-diments, and carbon gas (CO2 and CH4) fluxes from lakes. The study is based on spatially extensive and randomly selected Nordic Lake Survey (NLS) database with 874 lakes. The large database allows the identification of the various factors (lake size, climate, and catchment land use) determining lake water carbon concentrations, pools and gas fluxes in different types of lakes along a latitudinal gradient from 60oN to 69oN. Lakes in different landscapes vary in their carbon quantity and quality. Carbon (C) content (total organic and inorganic carbon) in lakes is highest in agriculture and peatland dominated areas. In peatland rich areas organic carbon dominated in lakes but in agricultural areas both organic and inorganic C concentrations were high. Total inorganic carbon in the lake water was strongly dependent on the bedrock and soil quality in the catchment, especially in areas where human influence in the catchment is low. In inhabited areas both agriculture and habitation in the catchment increase lake TIC concentrations, since in the disturbed soils both weathering and leaching are presumably more efficient than in pristine areas. TOC concentrations in lakes were related to either catchment sources, mainly peatlands, or to retention in the upper watercourses. Retention as a regulator of the TOC concentrations dominated in southern Finland, whereas the peatland sources were important in northern Finland. The homogeneous land use in the north and the restricted catchment sources of TOC contribute to the close relationship between peatlands and the TOC concentrations in the northern lakes. In southern Finland the more favorable climate for degradation and the multiple sources of TOC in the mixed land use highlight the importance of retention. Carbon processing was intensive in the small lakes. Both CO2 emission and the Holocene C pool in sediments per square meter of the lake area were highest in the smallest lakes. How-ever, because the total area of the small lakes on the areal level is limited, the large lakes are important units in C processing in the landscape. Both CO2 and CH4 concentrations and emissions were high in eutrophic lakes. High availability of nutrients and the fresh organic matter enhance degradation in these lakes. Eutrophic lakes are often small and shallow, enabling high contact between the water column and the sediment. At the landscape level, the lakes in agricultural areas are often eutrophic due to fertile soils and fertilization of the catchments, and therefore they also showed the highest CO2 and CH4 concentrations. Export from the catchments and in-lake degradation were suggested to be equally important sources of CO2 and CH4 in fall when the lake water column was intensively mixed and the transport of sub-stances from the catchment was high due to the rainy season. In the stagnant periods, especially in the winter, in-lake degradation as a gas source was highlighted due to minimal mixing and limited transport of C from the catchment. The strong relationship between the annual CO2 level of lakes and the annual precipitation suggests that climate change can have a major impact on C cycling in the catchments. Increase in precipitation enhances DOC export from the catchments and leads to increasing greenhouse gas emissions from lakes. The total annual CO2 emission from Finnish lakes was estimated to be 1400 Gg C a-1. The total lake sediment C pool in Finland was estimated to be 0.62 Pg, giving an annual sink in Finnish lakes of 65 Gg C a-1.

Inhibition of Tyrosine Phosphorylation of Sperm Flagellar Proteins, Outer Dense Fiber Protein-2 and Tektin-2, Is Associated With Impaired Motility During Capacitation of Hamster Spermatozoa

In mammals, acquisition of fertilization competence of spermatozoa is dependent on the phenomenon of sperm capacitation. One of the critical molecular events of sperm capacitation is protein tyrosine phosphorylation. In a previous study, we demonstrated that a specific epidermal growth factor receptor (EGFR)-tyrosine kinase inhibitor, tyrphostin-A47, inhibited hamster sperm capacitation, accompanied by a reduced sperm protein tyrosine phosphorylation. Interestingly, a high percentage of tyrphostin-A47-treated spermatozoa exhibited circular motility, which was associated with a distinct hypo-tyrosine phosphorylation of flagellar proteins, predominantly of Mr 45,000-60,000. In this study, we provide evidence on the localization of capacitation-associated tyrosine-phosphorylated proteins to the nonmembranous, structural components of the sperm flagellum. Consistent with this, we show their ultrastructural localization in the outer dense fiber, axoneme, and fibrous sheath of spermatozoa. Among hypo-tyrosine phosphorylated major proteins of tyrphostin-A47-treated spermatozoa, we identified the 45 kDa protein as outer dense fiber protein-2 and the 51 kDa protein as tektin-2, components of the sperm outer dense fiber and axoneme, respectively. This study shows functional association of hypo-tyrosine-phosphorylation status of outer dense fiber protein-2 and tektin-2 with impaired flagellar bending of spermatozoa, following inhibition of EGFR-tyrosine kinase, thereby showing the critical importance of flagellar protein tyrosine phosphorylation during capacitation and hyperactivation of hamster spermatozoa.

X-ray crystallographic and NMR studies of pantothenate synthetase provide insights into the mechanism of homotropic inhibition by pantoate

The structural basis for the homotropic inhibition of pantothenate synthetase by the substrate pantoate was investigated by X-ray crystallography and high-resolution NMR spectroscopic methods. The tertiary structure of the dimeric N-terminal domain of Escherichia coli pantothenate synthetase, determined by X-ray crystallography to a resolution of 1.7 Å, showed a second molecule of pantoate bound in the ATP-binding pocket. Pantoate binding to the ATP-binding site induced large changes in structure, mainly for backbone and side chain atoms of residues in the ATP binding HXGH(34–37) motif. Sequence-specific NMR resonance assignments and solution secondary structure of the dimeric N-terminal domain, obtained using samples enriched in 2H, 13C, and 15N, indicated that the secondary structural elements were conserved in solution. Nitrogen-15 edited two-dimensional solution NMR chemical shift mapping experiments revealed that pantoate, at 10 mm, bound at these two independent sites. The solution NMR studies unambiguously demonstrated that ATP stoichiometrically displaced pantoate from the ATP-binding site. All NMR and X-ray studies were conducted at substrate concentrations used for enzymatic characterization of pantothenate synthetase from different sources [Jonczyk R & Genschel U (2006) J Biol Chem 281, 37435–37446]. As pantoate binding to its canonical site is structurally conserved, these results demonstrate that the observed homotropic effects of pantoate on pantothenate biosynthesis are caused by competitive binding of this substrate to the ATP-binding site. The results presented here have implications for the design and development of potential antibacterial and herbicidal agents.

Preterm Birth and Surgical Treatment of the Uterine Cervix

Cervical cancer is the second most common cancer among women globally. Most, probably all cases, arise through a precursor, cervical intraepithelial neoplasia (CIN). Effective cytological screening programmes and surgical treatments of precancerous lesions have dramatically reduced its prevalence and related mortality. Although these treatments are effective, they may have adverse effects on future fertility and pregnancy outcomes. The aim of this study was to evaluate the effects of surgical treatment of the uterine cervix on pregnancy and fertility outcomes, with the focus particularly on preterm birth. The general preterm birth rates and risk factors during 1987–2005 were studied. Long-term mortality rates of the treated women were studied. In this study, information from The Medical Birth Register (MBR), The Hospital Discharge Register (HDR), The Cause-of-Death Register (CDR), and hospital records were used. Treatments were performed during 1987–2003 and subsequent deliveries, IVF treatments and deaths were analyzed. The general preterm birth rate in Finland was relatively stable, varying from 5.1% to 5.4% during the study period (1987 to 2005), although the proportion of extremely preterm births had decreased substantially by 12%.The main risk factor as regards preterm birth was multiplicity, followed by elective delivery (induction of delivery or elective cesarean section), primiparity, in vitro fertilization treatment, maternal smoking and advanced maternal age. The risk of preterm birth and low birth weight was increased after any cervical surgical treatment; after conization the risk of preterm birth was almost two-fold (RR 1.99, 95% CI 1.81– 2.20). In the conization group the risk was the highest for very preterm birth (28–31 gestational weeks) and it was also high for extremely preterm birth (less than 28 weeks). In this group the perinatal mortality was also increased. In subgroup analysis, laser ablation was not associated with preterm birth. When comparing deliveries before and after Loop conization, we found that the risk of preterm birth was increased 1.94-fold (95% CI 1.10–3.40). Adjusting for age, parity, or both did not affect our results. Large or repeat cones increased the risk of preterm birth when compared with smaller cones, suggesting that the size of the removed cone plays a role. This was corroborated by the finding that repeat treatment increased the risk as much as five-fold when compared with the background preterm birth rate. We found that the proportion of IVF deliveries (1.6% vs. 1.5%) was not increased after treatment for CIN when adjusted for year of delivery, maternal age, or parity. Those women who received both treatment for CIN and IVF treatment were older and more often primiparous, which explained the increased risk of preterm birth. We also found that mortality rates were 17% higher among women previously treated for CIN. This excess mortality was particularly seen as regards increased general disease mortality and alcohol poisoning (by 13%), suicide (by 67%) and injury death (by 31%). The risk of cervical cancer was high, as expected (SMR 7.69, 95% CI 4.23–11.15). Women treated for CIN and having a subsequent delivery had decreased general mortality rate (by -22%), and decreased disease mortality (by -37%). However, those with preterm birth had increased general mortality (SMR 2.51, 95% CI 1.24–3.78), as a result of cardiovascular diseases, alcohol-related causes, and injuries. In conclusion, the general preterm birth rate has not increased in Finland, as in many other developed countries. The rate of extremely preterm births has even decreased. While other risk factors of preterm birth, such as multiplicity and smoking during pregnancy have decreased, surgical treatments of the uterine cervix have become more important risk factors as regards preterm birth. Cervical conization is a predisposing factor as regards preterm birth, low birth weight and even perinatal mortality. The most frequently used treatment modality, Loop conization, is also associated with the increased risk of preterm birth. Treatments should be tailored individually; low-grade lesions should not be treated at all among young women. The first treatment should be curative, because repeat treatments are especially harmful. The proportion of IVF deliveries was not increased after treatment for CIN, suggesting that current treatment modalities do not strongly impair fertility. The long-term risk of cervical cancer remains high even after many years post-treatment; therefore careful surveillance is necessary. In addition, accidental deaths and deaths from injury were common among treated women, suggesting risk-taking behavior of these women. Preterm birth seems be associated with extremely high mortality rates, due to cardiovascular, alcohol-related and injury deaths. These women could benefit from health counseling, for example encouragement in quitting smoking.

Tribological properties of γ-Y2Si2O7 ceramic against AISI 52100 steel and Si3N4 ceramic counterparts

Reciprocating ball-on-flat dry sliding friction and wear experiments have been conducted on singlephase γ-Y2Si2O7 ceramic flats in contact with AISI 52100 bearing steel and Si3N4 ceramic balls at 5-15N normal loads in an ambient environment. The kinetic friction coefficients of γ-Y2Si2O7 varied in the range over 0.53-0.63 against AISI 52100 steel and between 0.51-0.56 against Si3N4 ceramic. We found thatwear occurred predominantly during the running-in period and it almost ceased at the steady friction stage. The wear rates of γ-Y2Si2O7 were in the order of 10-4mm3/(N m). Besides, wear debris strongly influenced the friction and wear processes. The strong chemical affinity between γ-Y2Si2O7 and AISI 52100 balls led to a thick transfer layer formed on both contact surfaces of the flat and counterpart ball, which changed the direct sliding between the ball and the flat into a shearing within the transfer layer. For the γ-Y2Si2O7/Si3N4 pair, a thin silica hydrate lubricant tribofilm presented above the compressed debris entrapped in the worn track and contact ball surface. This transfer layer and the tribofilm separated the sliding couple from direct contact and contributed to the low friction coefficient and wear rate.

Transition to parenthood after assisted reproductive treatment: Follow-up study of singleton pregnancies

Infertility treatments are relatively easily available in most Western countries today, but the psychological consequences of these high-tech treatments have scarcely been addressed. The purpose of this controlled longitudinal study was to explore the early environment of the infant born by assisted reproductive treatment (ART). We focused on the parents mental well-being, marital relations and experience of parenting. In addition to this, we assessed parent child interaction and parents mental representations of their child after long-standing infertility and several unsuccessful ART attempts. The subjects were infertile couples who achieved a singleton pregnancy by in vitro fertilization (IVF) or intracytoplasmic sperm injection (ICSI). The control group comprised of spontaneously conceiving couples with singleton pregnancies. ART women showed fewer depressive symptoms than controls during pregnancy and after delivery, but the difference vanished by the end of the child s first year. ART men consistently had lower levels of anxiety symptoms, sleeping difficulties, and social dysfunction than control men. Control women experienced a decrease in dyadic consensus during the child s first year, which did not happen among ART women. After the child was born, ART men reported a higher level of sexual affection compared with control men. Psychic symptoms and stressful life events were differently related to marital relations in ART and control groups. The parenting experiences of ART mothers were in general at a higher level, compared with controls, and they changed in a positive direction during the child s first year. Fathering experiences were at the same level in both groups, and they changed positively in both groups by the end of the child s first year. The parenting experiences of ART mothers and fathers were more resilient to certain child-related stressors than those of control group. Both mothers and fathers with long-term infertility showed more sensitive behaviour with their child in toddler-age than in infancy. Correspondingly, children s cooperation increased. Mothers often mentioned a fear of miscarriage and difficulty in creating representations of the child during pregnancy. Descriptions of the infants were mainly rich, vivid and loaded with positive features. In conclusion, ART parents in general seem to adapt well to the transition to parenthood. Former infertility and ART do not seem to constitute a risk for parents mental health, marital relations or experience of parenting. Even longstanding infertility with several unsuccessful treatment attempts did not create a risk as regards parenting behaviour or parents mental representations of their child. In this group, however, women were found to have fear for losing the child and difficulty in creating representations of the child during pregnancy, which in some cases may indicate need for psychosocial support. Even though our results are encouraging, infertility and infertility treatments are generally considered as a stressful experience. It is a challenge for health authorities to recognize those couples who need professional help to overcome the distressing experiences of infertility and ART.

Hiilen ja typen pysyvät isotoopit vesistötutkimuksissa: pohjaeläimistön ravinnonlähteet ja pohjan ravintoverkon rakenne Saaristomerellä

Saaristomeren pinnanalaisen ravintoverkon rakennetta sekä ravinteiden alkuperää ja kulkeutumista tutkittiin hiilen ja typen pysyviä isotooppeja hyväksi käyttäen. Tutkimuksen kohteena olivat suspendoitunut partikkeliaines (SPM), sedimentin pintakerros, pohjaeläimet, kalat ja makrolevät. Näytteitä otettiin toukokuussa, kesäkuussa ja lokakuussa. Ravinnelähteiden arvioinnin ohella tutkittiin voiko sisäsaariston kalankasvatuksen vaikutusta määritellä analysoimalla kalanrehupellettejä. Lisäksi arvioitiin joidenkin lajikohtaisten tai lajien välisten ominaisuuksien erojen vaikutusta (esimerkiksi eläimen koko ja kudosten C:N –suhde rasvapitoisuuden kuvaajana) /-arvojen määräytymiseen. Myös joitain tarkennuksia tehtiin lajien ravinnonkäyttöluokituksiin. Sisäsaaristossa toukokuussa pian lumien sulamisen aiheuttaman kasvaneen jokivirtaaman jälkeen SPM:stä havaittiin korkeita /13C- ja /15N-arvoja (keskimäärin -16 ‰ ja 9 ‰, vastaavasti). Ulkosaariston asemilta saatiin paljon alempia arvoja (-24 ‰ ja 4 ‰, vastaavasti). Sisäsaaristossakin arvot laskivat kesäkuuhun mennessä (-26 ‰ ja 5 ‰, vastaavasti) ollen kuitenkin hieman korkeampia kuin samaan aikaan tutkituilla ulommilla välisaariston asemilla. Kasviplanktonin lajistokoostumusta tutkittiin touko- ja kesäkuussa, mutta suuria eroja ei ajankohtien välillä havaittu. Lokakuussa sateisen loppukesän jälkeen /13C oli tasainen (-23 ‰ - -24 ‰) koko tutkimusalueella, mutta /15N oli taas huomattavasti korkeampi sisäsaaristossa (8 ‰) kuin ulkosaaristossa (4 ‰). Päinvastoin kuin yleensä tutkimuksissa on esitetty, tässä tutkimuksessa korkeat /13Cja/ tai /15N-arvot kuvannevat lisääntynyttä jokien tuomaa terrestristä alkuperää olevaa ravinnekuormaa. Lisäksi kauden aikana suuresti vaihtelevat, mutta silti voimakkaasti korreloivat /13C ja /15N indikoivat hiilen ja typen olevan pääosin samaista alkuperää. Kirjallisuudessa ravinnepulssien yhtäaikaisesti korkeat /13C ja /15N katsotaan alkuperältään ihmis- tai eläinperäisiksi ja yleensä liitetään karjanlannan käyttöön lannoitteena. Tätä ei kuitenkaan voitu Saaristomerellä osoittaa, koska terrestrisiä ravinnelähteitä ei tutkittu. Kuitenkin muista tunnetuista SPM:n /-arvoja voimakkaasti muokkaavista tekijöistä voitiin poissulkea ravinnerajoitteisuudesta johtuva fraktionaation muutos sekä synteettisten lannoitteiden käyttö ja kalankasvatus ravinnelähteinä. Pintasedimentistä saatiin paljon tasaisempia /13C- ja /15N-arvoja kaikilla näytteenotoilla (keskimäärin -24 ‰ ja 4 ‰, vastaavasti), jotka kuvannevat sedimentoituvan aineksen pitkäaikaisia keskiarvoja. Havaittavissa oli hienoinen laskeva suuntaus kohti ulompia asemia ja monista pohjan lähellä tai sedimentissä elävistä eläimistä saatiin samaan tapaan laskevia arvoja. SPM:n vaihtelevat ja eläinten /-arvot korreloivat heikosti lukuunottamatta joitakin suspensionsyöjiä (Balanus improvisus ja Mytilus edulis). /13C ja C:N korreloivat negatiivisesti joillakin lajeilla (Macoma balthica, Monoporeia affinis ja Mytilus edulis), joka johtunee muuttuvasta rasvojen osuudesta kudoksissa. Ainakin näiden lajien käyttöön ravinnelähteiden arvioinnissa kannattaa suhtautua varauksella. Makrolevien /15N oli n. 4 ‰ korkeampi sisäsaaristossa kuin ulommilla asemilla, joka myöskin heijastanee jokien tuoman terrestristä alkuperää olevien ravinteiden vaikutusta. Fucus vesiculosus, tutkimuksen ainut varsinainen monivuotinen levä, sai 6 ‰ korkeampia /13C-arvoja kuin muut levät keskimäärin. Gammarus sp:n Idothea baltican /15N seurasi makrolevien /15N:n vaihtelua, mutta /13C:n perusteella arvioituna ne suosivat rehevöitymisen seurauksena runsastuvia rihmaleviä sisäsaaristossa, kun taas F. vesiculosus näytti kasvattavan tärkeyttä ravintona ulkosaaristossa. Hiilen ja typen pysyvät isotoopit osoittautuivat tehokkaiksi työkaluiksi ravinteiden lähteiden ja kulkeutumisen tarkasteluissa erityisesti sisäsaaristossa, vaikkakin joitakin lajikohtaisia piirteitä on otettava huomioon ja joidenkin biologisten prosessien, kuten denitrifikaation osuus fraktionaation aiheuttajana pitäisi määrittää ennen kuin luotettavia arvioita ravinnelähteistä voidaan tehdä.

Lihaluujauhon soveltuvuus sokerijuurikkaan lannoitteeksi

Lihaluujauho muodostaa maatilojen myytävien kasvi- ja eläinperäisten tuotteiden jälkeen tärkeimmän agroekosysteemeistä poispäin suuntautuvan ravinnevirran. Se sisältää runsaasti pääkasvinravinteita typpeä, fosforia ja kalsiumia (N ~8%, P ~5%, Ca yleensä ~10-15% luuaineksen määrästä riippuen), sekä kaliumia n.1% tai alle. Lihaluujauho on todettu tehokkaaksi lannoitteeksi useilla viljelykasveilla ja sen käyttö on sallittu myös luomuviljelyssä EU-alueella. Lihaluujauhoon ja erityisesti sen rehukäyttöön liittyvistä riskeistä merkittävin on TSE-tautien riski (naudan BSE-, lampaiden ja vuohien scrapie-, sekä ihmisen vCJD-taudit). Rehukäyttöä on monissa maissa rajoitettu 1980-luvulla puhjenneen BSE-kriisin myötä. BSE-taudin leviäminen yhdistettiin tilanteeseen, jossa nautaperäistä lihaluujauhoa käytettiin nautaeläinten rehun ainesosana. Myös lihaluujauhon käytössä turkiseläinrehuna saattaa piillä BSE:n tai muun TSE-taudin riski. Oikein käsitellyn lihaluujauhon lannoitekäyttöön ei kuitenkaan näytä tarkastelemieni tutkimusten perusteella sisältyvän huomattavaa TSEriskiä, jos huolehditaan asianmukaisista varotoimista ja menettelyistä sekä tuotteen valmistusprosessissa, että käytettäessä lannoitetta. Lihaluujauhon lannoitekäytön lisääminen edistäisi ruokajärjestelmämme ravinnekierron sulkemista etenkin fosforin osalta. Lihaluujauho on uusiutuva luonnonvara, jonka lannoitekäytöllä voitaisiin korvata huomattava osa lannoiteaineena kulutettavista fosforipitoisista kiviaineista. Sokerijuurikkaan lannoituskokeissa Varsinais-Suomen Kaarinassa vuosina 2008 ja 2009 lihaluujauhokäsittelyt eivät menestyneet aivan yhtä hyvin satotasovertailussa kuin kontrollikäsittelyiden NPK-väkilannoitteet, mutta laatuominaisuuksiltaan (sokeripitoisuus, amino-N, K, ja Na-pitoisuudet) joiltakin osin kontrollikäsittelyjä paremmin. Kokeissa käytetyt lajikkeet olivat ’Jesper’ vuonna 2008 ja ’Lincoln’ vuonna 2009. Käytetty lihaluujauholannoite oli Honkajoki Oy:n Viljo Yleislannoite 8-4-3, joka sisälsi noin 10% kaliumsulfaatin ja kasviperäisten sivutuotteiden seosta. Viljo-lannoitetta käytettiin sekä yksistään, että yhdistettynä 10-25%:iin väkilannoitetta. Vuoden 2009 Viljo-koejäseniin vielä lisättiin kaliumsulfaattilannoitetta (42% K, 18% S), jotta päästiin annetun kaliumin määrässä päästiin lannoitussuosituksen (60 kg K/ha) tasolle. Pelkkä Viljo-lannoite tuotti merkitsevästi alhaisemmat sadot kuin kontrollikäsittelyt molempina vuosina. Kuitenkin kun Viljolannoitteen ohella käytettiin väkilannoitetta (10-25% kasvin typentarpeesta) päästiin varsin lähelle kontrollikäsittelyiden satotasoja. Myös pelkän LLJ-lannoitteen tuottamat satotasot olivat kuitenkin selvästi paremmat kuin Suomen keskimääräiset juurikassadot. Viljo-käsittelyillä oli selvästi positiivinen vaikutus laatutekijöihin amino-N, K ja Na vuonna 2008, mutta vuonna 2009 näiden pitoisuudet jäivät kontrollikäsittelyjen tasolle. Viljo-käsittelyiden sokeripitoisuudet olivat vuonna 2008 kontrollikäsittelyn luokkaa ja Viljo77%+NK1:n osalta kontrollia merkitsevästi paremmat. Vuoden 2009 sokeripitoisuudet olivat kaikilla koejäsenillä erinomaiset, ja käsittelyiden välillä ei ilmennyt merkitseviä eroja. Kokeiden perusteella kaliumsulfaatilla täydennetty lihaluujauho on hyvin toimiva lannoite sokerijuurikkaalla Suomen olosuhteissa, etenkin yhdistettynä väkilannoitteeseen.

Multiple Perspectives on Networks: Conceptual Development, Application and Integration in an Entrepreneurial Context

Multiple Perspectives on Networks: Conceptual Development, Application and Integration in an Entrepreneurial Context. The purpose of this thesis is to enhance cross-fertilization between three different approaches to network research. The business network approach may contribute in terms of how relationships are created, developed and how tie content changes within ties, not only between them. The social network approach adds to the discussion by offering concepts of structural change on a network level. The network approach in entrepreneurship contributes by emphasizing network content, governance and structure as a way of understanding and capturing networks. This is discussed in the conceptual articles, Articles 2 and 3. The ultimate purpose of this thesis is to develop a theoretical and empirical understanding of network development processes. This is fulfilled by presenting a theoretical framework, which offers multiple views on process as a developmental outcome. The framework implies that change ought to be captured both within and among relationships over time in the firm as well as in the network. Consequently, changes in structure and interaction taking place simultaneously need to be included when doing research on network development. The connection between micro and macro levels is also stressed. Therefore, the entrepreneur or firm level needs to be implemented together with the network level. The surrounding environment impacts firm and network development and vice versa and hence needs to be integrated. Further, it is necessary to view network development not only as a way forward but to include both progression and regression as inevitable parts of the process. Finally, both stability and change should be taken into account as part of network development. Empirical results in Article 1 show support for a positive impact of networks on SME internationalization. Article 4 compares networks of novice, serial and portfolio entrepreneurs but the empirical results show little support for differences in the networks by type of entrepreneur. The results demonstrate that network interaction and structure is not directly impacted by type of entrepreneur involved. It indicates instead that network structure and interaction is more impacted by the development phase of the firm. This in turn is in line with the theoretical implications, stating that the development of the network and the firm impacts each other, as they co-evolve.

Molecular background of three lethal fetal syndromes

This study identified the molecular defects underlying three lethal fetal syndromes. Lethal Congenital Contracture Syndrome 1 (LCCS1, MIM 253310) and Lethal Arthrogryposis with Anterior Horn Cell Disease (LAAHD, MIM 611890) are fetal motor neuron diseases. They affect the nerve cells that control voluntary muscle movement, and eventually result in severe atrophy of spinal cord motor neurons and fetal immobility. Both LCCS1 and LAAHD are caused by mutations in the GLE1 gene, which encodes for a multifunctional protein involved in posttranscriptional mRNA processing. LCCS2 and LCCS3, two syndromes that are clinically similar to LCCS1, are caused by defective proteins involved in the synthesis of inositol hexakisphosphate (IP6), an essential cofactor of GLE1. This suggests a common mechanism behind these fetal motor neuron diseases, and along with accumulating evidence from genetic studies of more late-onset motor neuron diseases such as Spinal muscular atrophy (SMA) and Amyotrophic lateral sclerosis (ALS), implicates mRNA processing as a common mechanism in motor neuron disease pathogenesis. We also studied gle1-/- zebrafish in order to investigate whether they would be a good model for studying the pathogenesis of LCCS1 and LAAHD. Mutant zebrafish exhibit cell death in their central nervous system at two days post fertilization, and the distribution of mRNA within the cells of mutant zebrafish differs from controls, encouraging further studies. The third lethal fetal syndrome is described in this study for the first time. Cocoon syndrome (MIM 613630) was discovered in a Finnish family with two affected individuals. Its hallmarks are the encasement of the limbs under the skin, and severe craniofacial abnormalities, including the lack of skull bones. We showed that Cocoon syndrome is caused by a mutation in the gene encoding the conserved helix-loop-helix ubiquitous kinase CHUK, also known as IκB kinase α (IKKα). The mutation results in the complete lack of CHUK protein expression. CHUK is a subunit of the IκB kinase enzyme that inhibits NF-κB transcription factors, but in addition, it has an essential, independent role in controlling keratinocyte differentiation, as well as informing morphogenetic events such as limb and skeletal patterning. CHUK also acts as a tumor suppressor, and is frequently inactivated in cancer. This study has brought significant new information about the molecular background of these three lethal fetal syndromes, as well as provided knowledge about the prerequisites of normal human development.

Jatkuvasatoisten mansikoiden lannoitus rajoitetussa kasvualustassa

Mansikka (Fragaria × ananassa Duch.) on tärkein Suomessa viljelty marja sekä määrällisesti että taloudellisesti. Suomessa ongelmana on lyhyt satokausi ja matala satotaso. Pääsadon aikaan runsas mansikan tarjonta markkinoilla laskee huomattavasti mansikan hintaa. Paras hinta saadaan normaalin satokauden ulkopuolella. Jatkuvasatoiset mansikkalajikkeet mahdollistaisivat pidemmän ja tasaisen satokauden, mikä vakauttaisi mansikan hintaa. Jatkuvasatoinen mansikka sopii viljelyyn kausihuoneissa korotetuilla kasvualustoilla, jolloin lannoitus ja kastelu hoidetaan tippukastelulla. Jatkuvasatoinen mansikka tuottaa kukkia ja marjoja koko satokauden, mikä vaikuttaa sen ravinnetarpeeseen. Tehdyssä tutkimuksessa testattiin kolmea eri lannoitustasoa 1,5 mS/cm, 2,3mS/cm ja 3,0 mS/cm, joiden N:K –suhde marjojen kypsymisvaiheessa oli 1:1,5. Neljäs käsittely oli kastelu johtokyvyllä 2,3 mS/cm N:K –suhteen ollessa 1:2 marjojen kypsyessä. Tutkimuksessa havainnointiin taimien vegetatiivista kasvua sekä sadon muodostusta ja marjojen laatua. Samalla seurattiin ylivaluntaveden määrää sekä veden mukana huuhtoutunutta fosforia ja typpeä. Tutkimuksessa käytetyt lajikkeet olivat ’Malling Opal’ ja ’Rondo’. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat aikaisempia tutkimuksia, että mansikan ravinnetarve on suhteellisen matala. Voimakkain vegetatiivinen kasvu, suurin sato ja suurimmat marjat saatiin alimmalla testatulla johtokyvyllä (1,5 mS/cm). Lannoitustasolla oli hyvin vähän vaikutusta marjan laatuun tai sadon ajoittumiseen. Myöskään N:K – suhteen muutoksella ei ollut vaikutusta marjan laatuun. Taimien veden otto oli suurinta alimmalla lannoitustasolla, ja mahdollisesti kasteluveden korkea ionipitoisuus vaikeutti kasvin veden ottoa korkeilla veden johtokyvyillä. Valumaveden mukana poistuneet typpi- ja fosforipäästöt kasvoivat huomattavasti kasteluveden johtokyvyn noustessa.

Triacylglycerol synthesis in developing seeds of groundnut (Arachis hypogaea): Pathway and properties of enzymes of sn-Glycerol 3-phosphate formation

The enzymatic pathway for the synthesis of sn-glycerol 3-phosphate was investigated in developing groundnut seeds (Arachis hypogaea). Glycerol-3-phosphate dehydrogenase was not detected in this tissue but an active glycerokinase was demonstrated in the cytosolic fraction. It showed an optimum pH at 8.6 and positive cooperative interactions with both glycerol and ATP. Triosephosphate isomerase and glyceraldehyde-3-phosphate phosphatase were observed mainly in the cytosolic fraction while an active glyceraldehyde reductase was found mainly in the mitochondrial and microsomal fractions. The glyceraldehyde 3-phosphate phosphatase showed specificity and positive cooperativity with respect to glyceraldehyde 3-phosphate. The glyceraldehyde reductase was active toward glucose and fructose but not toward formaldehyde and showed absolute specificity toward NADPH. It is concluded that in the developing groundnut seed, sn-glycerol 3-phosphate is synthesized essentially by the pathway dihydroxyacetone phosphate ? glyceraldehyde 3-phosphate ?Pi glyceraldehyde ?NADPH glycerol ?ATP glycerol 3-phosphate. All the enyzmes of this pathway showed activity profiles commensurate with their participation in triacylglycerol synthesis which is maximal during the period 15�35 days after fertilization. Glycerokinase appears to be the rate-limiting enzyme in this pathway.

Novel reproductive mode in a torrent frog Micrixalus saxicola (Jerdon) from the Western Ghats, India

Reproductive modes in anurans are highly diverse despite external fertilization being a constraint. There are 39 reproductive modes documented so far (Wells, 2007). An apparently new reproductive mode is reported in a torrent frog, Micrixalus saxicola, an endemic and ancient anuran frog of the Western Ghats, considering the type of cavity made inside the lotic water body, involvement of the female in digging the cavity and concealing the eggs.

Kosteikkosedimentin fosforivarat ja niiden käyttökelpoisuus kasveille

Maatalouden ympäristötukiohjelmalla pyritään vähentämään maatalouden ravinnekuormitusta, sillä valtaosa fosforin hajakuormituksesta on peräisin maataloudesta. Maataloudesta peräisin olevan fosforin rehevöittävää vaikutusta vesistöissä voidaan pyrkiä vähentämään kosteikoilla, joiden päätarkoituksena on saada valumaveden mukana erodoitunut maa-aines sedimentoitumaan kosteikon pohjalle. Kosteikkojen toimivuudesta ja vesiensuojelun merkityksestä on kuitenkin Suomessa tehdyissä tutkimuksissa saatu ristiriitaisia tuloksia. Tämän työn tavoitteena on selvittää maa-analyysien avulla, mitä valuma-alueelta erodoitunut fosforille tapahtuu kosteikon sedimentissä ja kuinka hyvin sedimentoitunut aines soveltuu kasvualustaksi kasvintuotannossa. Valuma-alueen maanäytteitä ja kosteikon sedimenttinäytteitä vertailemalla havaittiin kosteikossa tapahtuvan erodoituneen maa-aineksen lajittumista. Kosteikosta otetussa sedimenttinäytteessä oli 48 % enemmän savesta kuin valumapellon muokkauskerroksen maanäytteissä. Lisäksi havaittiin, että savespitoisuuden lisääntyminen lisäsi sedimentin reaktiivista pinta-alaa, koska sedimentissä oli 45 % enemmän alumiini- ja rautahydroksideja kuin valuma-alueelta otetuissa maanäytteissä. Hydroksidien runsauden takia fosforin sorptiokapasiteetti oli sedimentissä 52 % suurepi kuin valuma-alueelta otetuissa näytteissä. Sedimenttinäytteiden fosforin sorptiokyllästysaste oli kuitenkin samansuuruinen verrattuna valuma-alueelta otettuihin näytteisiin, sillä hapettuneessa sedimentissä oli 50 % enemmän alumiini- ja rautahydroksidien sitomaa fosforia. Näytteenottohetkellä sedimentti oli pelkistyneessä tilassa, jolloin sen vesiuuttoisen fosforin määrä oli huomattavasti suurempi kuin hapettuneessa sedimentissä. Vastaavasti sedimentin hapettuessa fosforin sorptiokyky kasvoi huomattavasti, sillä pelkistyneestä sedimentistä desorboitui fosforia kosteikon veteen. Tämä havaittiin myös astiakokeessa, sillä sedimentissä kasvanut raiheinä kärsi voimakkaasta fosforin puutoksesta niillä lannoitustasoilla, joilla valuma-alueen maanäytteessä kasvaneella raiheinällä ei silmämääräisesti havaittu esiintyvän puutosoireita. Sedimentin toiselle sadolle annetulla kolminkertaisella fosforin lisälannoituksella saavutettiin samansuuruiset sadon kuiva-ainemäärät, fosforipitoisuudet ja fosforin otot kuin valuma-alueen maanäytteissä kasvaneella ensimmäisellä sadolla oli. Astiakokeen tulosten perusteella pelkistyneessä tilassa ollut sedimentti soveltuu heikosti kasvintuotannon kasvualustaksi suuren fosforisorptiokykynsä ansiosta. Parhaiten sedimentti soveltuisi runsaasti helppoliukoista fosforia sisältäville alueille, kuten karjan jalottelutarhan pohjamateriaaliksi, vähentämään ympäristöön kohdistuvaa fosforikuormitusta.

Mykorritsa fosforin kierrättäjänä

Suomen maatalousmaihin kertynyttä fosforia hyödynnetään tehottomasti, ja samalla muokkauskerroksen suuri fosforimäärä on alttiina huuhtoutumiselle. Arbuskelimykorritsaa (AM) hyödyntämällä on mahdollista tehostaa viljelykasvin fosforinottoa ja kasvua, ja siten vähentää fosforin huuhtoutumista. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää mykorritsan vaikutus kasvin kasvuun ja fosforinottoon karjanlantalannoituksella mineraalilannoitukseen verrattuna sekä näiden lannoitusten pitkäaikaisvaikutusta AM-sieniyhteisöihin. Jotta lannoituskäytäntöjen vaikutus mykorritsaan voitiin suhteuttaa muihin maan laatutekijöihin, näiden käytäntöjen vaikutus myös satomääriin sekä muihin maan laatumittareihin arvioitiin. Pitkäaikainen kenttäkoe perustettiin kolmelle paikkakunnalle Pohjois-Ruotsissa vuosina 1965–66. Kuusivuotinen viljelykierto koostui joko viisivuotisesta nurmesta ja ohrasta tai ohramonokulttuurista. Lannoituskäsittelyt 32-vuoden ajan olivat suositusten mukainen (NPK) ja edelliseen nähden kaksinkertainen (2NPK) mineraalilannoitus sekä karjanlantalannoitus (KL), jonka ravinnemäärä vastasi NPK -käsittelyä. Kolmen lannoituskäsittelyn vaikutusta mykorritsan tehokkuuteen kasvin kasvun ja fosforiravitsemuksen näkökulmasta tutkittiin astiakokeissa. Mykorritsasieniyhteisöjen toiminnallisten erojen selvittämiseksi tehtiin takaisin- ja ristiinsiirrostuskoe. (5 v-%) steriloitua maanäytettä NPK- ja KL -käsittelyistä siirrostettiin käsittelemättömiin maanäytteisiin, jotka olivat samoista lannoituskäsittelyistä. Mykorritsan positiivinen vaikutus kasvin kasvuun ja fosforiravitsemukseen oli suurin kun käytettiin karjanlantaa. NPK ja 2NPK -käsittelyiden välillä ei havaittu eroja. Takaisin- ja ristiinsiirrostuskokeessa ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Nurmi- ja ohrasadot olivat suurimmat kun mineraalilannoitetta annettiin suosituksiin nähden kaksinkertainen määrä. Satomäärät olivat yhtä suuret tai suuremmat kun käytettiin karjanlantaa NPK –lannoituksen sijaan. Karjanlantakäsittely lisäsi maaperän kokonaishiili- ja kokonaistyppipitoisuutta verrattuna NPK -käsittelyyn, joka sisälsi saman määrän ravinteita. Samalla huuhtoutumiselle altis liukoisen fosforin pitoisuus säilyi alhaisella tasolla. Karjanlanta edisti mykorritsan toimintaedellytyksiä, ja siksi mykorritsasta saatua hyötyä fosforinotossa ja kasvuvaikutuksena mineraalilannoitteisiin verrattuna, mutta se ei vaikuttanut mykorritsasieniyhteisön toiminnallisiin ominaisuuksiin. Karjanlantalannoitus paransi mitattuja maan ominaisuuksia kokonaisuudessaan, eikä se vähentänyt satoja.