Transition to parenthood after assisted reproductive treatment: Follow-up study of singleton pregnancies

Infertility treatments are relatively easily available in most Western countries today, but the psychological consequences of these high-tech treatments have scarcely been addressed. The purpose of this controlled longitudinal study was to explore the early environment of the infant born by assisted reproductive treatment (ART). We focused on the parents mental well-being, marital relations and experience of parenting. In addition to this, we assessed parent child interaction and parents mental representations of their child after long-standing infertility and several unsuccessful ART attempts. The subjects were infertile couples who achieved a singleton pregnancy by in vitro fertilization (IVF) or intracytoplasmic sperm injection (ICSI). The control group comprised of spontaneously conceiving couples with singleton pregnancies. ART women showed fewer depressive symptoms than controls during pregnancy and after delivery, but the difference vanished by the end of the child s first year. ART men consistently had lower levels of anxiety symptoms, sleeping difficulties, and social dysfunction than control men. Control women experienced a decrease in dyadic consensus during the child s first year, which did not happen among ART women. After the child was born, ART men reported a higher level of sexual affection compared with control men. Psychic symptoms and stressful life events were differently related to marital relations in ART and control groups. The parenting experiences of ART mothers were in general at a higher level, compared with controls, and they changed in a positive direction during the child s first year. Fathering experiences were at the same level in both groups, and they changed positively in both groups by the end of the child s first year. The parenting experiences of ART mothers and fathers were more resilient to certain child-related stressors than those of control group. Both mothers and fathers with long-term infertility showed more sensitive behaviour with their child in toddler-age than in infancy. Correspondingly, children s cooperation increased. Mothers often mentioned a fear of miscarriage and difficulty in creating representations of the child during pregnancy. Descriptions of the infants were mainly rich, vivid and loaded with positive features. In conclusion, ART parents in general seem to adapt well to the transition to parenthood. Former infertility and ART do not seem to constitute a risk for parents mental health, marital relations or experience of parenting. Even longstanding infertility with several unsuccessful treatment attempts did not create a risk as regards parenting behaviour or parents mental representations of their child. In this group, however, women were found to have fear for losing the child and difficulty in creating representations of the child during pregnancy, which in some cases may indicate need for psychosocial support. Even though our results are encouraging, infertility and infertility treatments are generally considered as a stressful experience. It is a challenge for health authorities to recognize those couples who need professional help to overcome the distressing experiences of infertility and ART.

Koeputkihedelmöitys sovellutuksineen on vakiintunut tahattoman lapsettomuuden tehokkaimmaksi hoidoksi viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Nykyään 3,4% Suomessa vuosittain syntyneistä lapsista on saanut alkunsa hedelmöityshoidolla. Hoitojen tehokkuus ja turvallisuus ovat parantuneet, mutta vähän tiedetään lapsettomuuden ja lapsettomuushoitojen psyykkisistä vaikutuksista tulevien vanhempien henkiseen hyvinvointiin. Tämän väitöskirjatutkimuksen aiheena oli selvittää miten hedelmöityshoitoja saaneen pariskunnan lapsettomuus-kokemus vaikutti yksisikiöisen, omilla sukusoluilla aikaansaadun raskauden alettua lapsen varhaiseen kasvuympäristöön eli vanhempien mielenterveyteen, parisuhteeseen ja kokemukseen omasta vanhemmuudesta. Lisäksi selvitimme muodostaako pitkäkestoinen lapsettomuus ja toistetut, epäonnistuneet hedelmöityshoidot riskin vanhemman vuorovaikutukselle lapsen kanssa. Tähän kontrolloituun, laajaan seurantatutkimukseen osallistui viiden suomalaisen lapsettomuusklinikan potilaat, joilla raskaus oli alkanut hedelmöityshoidolla vuoden 1999 aikana. Vertailuryhmään kuuluvilla pareilla ei ollut lapsettomuusongelmaa ja raskaus oli alkanut ilman hedelmöityshoitoja. Väitöstutkimuksessa todettiin, että hedelmöityshoidoilla lapsen saaneilla naisilla oli verrokkinaisia vähemmän masennusoireita raskausaikana ja synnytyksen jälkeen, mutta ero tasoittui lapsen ensimmäisen ikävuoden loppuun mennessä. Samansuuntainen muutos näkyi lapsettomilla miehillä ahdistusoireissa, univaikeuksissa ja sosiaalisissa oireissa. Lapsettomuuskokemuksella ei ollut myöskään kielteisiä vaikutuksia parisuhteen laatuun, mutta ilman hoitoa raskaaksi tulleilla pareilla tyytyväisyys parisuhteeseen väheni lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana. Tuloksemme antavat myös viitteitä, että vanhempien keskenään jakama lapsettomuuskokemus vahvisti parisuhdetta ja lisäsi kestävyyttä elämään liittyvien stressitekijöiden vaikutuksen suhteen. Hedelmöityshoitoryhmän äitien kokemukset omasta vanhemmuudesta lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana olivat myönteisempiä kuin verrokkiäitien. Isien kokemus lapsesta muuttui molemmissa ryhmissä positiivisemmaksi tutkimusaikana. Lapsen ominaisuudet vaikuttivat vähemmän hedelmöityshoitoryhmän vanhempien vanhemmuuskokemukseen. Pitkäkestoisen lapsettomuuden ja toistettujen epäonnistuneiden hedelmöityshoitojen jälkeen äitien oli raskausaikana vaikea luoda mielikuvia lapsesta raskauden keskeytymiseen liittyvien pelkojen vuoksi. Lapsen synnyttyä tilanne tasaantui ja äitien mielikuvat lapsesta olivat realistisia, myönteisiä ja eläviä. Molempien hedelmöityshoitoryhmän vanhempien sensitiivisyys lisääntyi lapsen kasvaessa taaperoikäiseksi. Yhteenvetona todetaan, että hedelmöityshoidolla lapsen saaneet vanhemmat sopeutuvat hyvin varhaisen vanhemmuuden haasteisiin. Lapsettomuuskokemus ja hedelmöityshoidot eivät muodosta riskiä vanhempien mielenterveydelle, parisuhteelle tai kokemukselle vanhemmuudesta lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana. Pitkäkestoinenkaan lapsettomuus toistettuine hedelmöityshoitoineen ei vaikuttanut kielteisesti vanhempien vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Raskausaikaan liittyi kuitenkin pelkoja raskauden keskeytymisestä ja vaikeuksia luoda mielikuvia lapsesta, mikä korostaa riittävän psykososiaalisen tuen antamisen tärkeyttä erityisesti tässä erityisryhmässä. Rohkaisevista tuloksista huolimatta on syytä pitää mielessä, että lapsettomuus ja hedelmöityshoidot koetaan yleensä hyvin kuormittaviksi, ja terveydenhuollon haasteena on havaita ne parit, jotka tarvitsevat apua päästäkseen yli raskaista kokemuksista.